Sunnuntaina pihassa piipahti pari veteraania. Ticon ekan pentueen ainoa elossa oleva uros, ja narttu, jonka kanssa se asuu, piipahtivat omistajansa kanssa. Ensin omat koirat saivat viettää aikaa kesäturkissa olleen 10-vuotiaan vetskuneidon kanssa. Jomi kyllä huomasi, että kyseessä oli tyttö, sillä herralla oli jonkin verran yritystä... Luultavasti olisi ollut enemmän, ellen olisi puuttunut puuhaan. Helposti Jomi lopettaa yritykset; riittää kun vähän huomauttaa, tai joskus riittää pelkkä tietynlainen katsekin. Mutta yrittäminen loppui vain hetkeksi. Eikä intoa tuntunut laannuttavan sekään tosiasia, että neito on leikattu. Ticokin yritti muutaman kerran. Iältään sopivampi Ticolle, mutta... urokset...
 
Ensin kuvia kun odoteltiin vieraita.
 
 
             vv20.jpg
 
 
 
             vv21.jpg
 
 
 
             vv22.jpg
 
 
 
             vv23.jpg
 
 
 
             vv26.jpg
 
 
 
             vv24.jpg
 
 
 
             vv25.jpg
 
 
             vv30.jpg
 
 
 
             vv32.jpg
 
 
 
             vv33.jpg
 
 
 
             vv29.jpg
 
 
 
             vv31.jpg
 
 
 
             vv1.jpg
 
 
 
             vv2.jpg
 
 
 
             vv27.jpg
 
 
 
             vv28.jpg
 
 
 
Sitten pari kuvaa kun auto on tulossa pihaan.
 
 
             vv35.jpg
 
 
 
              vv34.jpg
 
 
 
Sitten pari kuvaa neidosta ja mun koirista.
 
 
             vv4.jpg
 
 
 
             vv5.jpg
 
 
 
Sitten jonkin ajan päästä laitoin mun koirat sisälle ja velipoika pääsi pihalle. Herralla oli kova tuppoilu meneillään. Kun katteli koiruuden touhuja rinkulan kanssa, niin Ticohan siitä tuli mieleen. Samalla tavalla piti sitä vippailla, kantaa sitä ja sotkeutua siihen. Isänsä poika tosiaankin. Nurtsikylpyjäkin näytti ottavan samalla tavalla. Hassua.
 
 
             vv3.jpg
 
 
 
             vv6.jpg
 
 
 
             vv7.jpg
 
 
 
             vv9.jpg
 
 
 
             vv10.jpg
 
 
 
             vv11.jpg
 
 
 
             vv12.jpg
 
 
 
             vv13.jpg
 
 
 
             vv15.jpg

 

Kuvia ei paljon tullut, sillä koirat olivat miltei koko ajan kiinni ihmisissä. Sitten kun olivat kauempana, niin ei oikein ollut säädöistä hajuakaan kun ei ollut voinut koittaa niitä hakea. Sääkin heitti oman mausteensa soppaan piilottelemalla arskaa pilvien taakse ja sitten taas hetkessä näkyviin. Ja sitten kun arska paistoi, niin piha oli läikikäs puiden varjoista. Siis oli ihan liikaa valon ja varjon leikkiä mun taidoille. Parasta olisi ollut, että olisi ollut kunnon pilvipeitto taivaalla, mutta kun on kesä, niin kyllä siitä auringosta joutuu kärsimään.
 
Jos nyt sitten tähän laittaisi niitä juttuja, joita piti laittaa edellisen kirjoituksen loppuun.
 
12.6. Kukka ja om kävi. Pääsyy visiittiin taisi olla tokon kiertopalkinto, joka osui nyt Jomille, valitettavasti. Ai miksikö valitettavasti? Joku saattaa pitää mua pissapäänä syyn vuoksi, mutta sitten pitää. Mua harmittaa suuresti, että omalla kustannuksella siihen kivenmurikkaan pitää kaiverruttaa oman koiransa nimi. Ei ilmeisesti maksa mansikoita, mutta en siltikään tykkää siitä. Musta se tuntuu rangaistukselta. Mitä nyt noita kiertopalkintoja on ollut, niin yhteenkään ei aiemmin ole tarvinnut kaiverruttaa ite, vaan joko se on kaiverrettu valmiiksi kun oon palkinnon saanut tai kaiverrusta ei tule lainkaan, kuten on islisten näyttelyjutuissa. Siispä: tämän kaiverruksen vuoksi toivon, etten enää koskaan joudu vastaanottamaan tokon kiertopalkintoa. Toki on hienoa, että koira on vuoden toko-koira, mutta maku menee kaiverruksen vuoksi.
 
Noh, näillä näkymin ei ole pelkoa, että mötikkä tänne enää päätyy. Ei oo inspistä treeniä voin liikkeitä. Inspis nyt muutenkin on kadonnut, mutta eniten voissa tökkii tunnarin opettaminen. Se on sellaista pikkutarkkaa näpräämistä, että en oikein tykkää sellaisesta. Tunnari tökkii ja pahasti. Yök.
 
Tunnarin lisäksi voissa pitäisi opetella kaukot. Niiden opettaminen ei töki niin paljon, mutta inspistä ei nyt vaan ole. Sittenpä muut liikkeet onkin jo aikalailla hyvässä mallissa. Luoksarin stopissa on haasteena osata arvioida koska pysäyttää Jomi, sillä se lähtee niin kovaa, että vaikka jarrutus alkaa heti, jarrutusmatkaa tulee joku pari metriä. Mutta ehkä sitten joskus ratkotaan tuota ongelmaa.
 
Ticon kanssa ei ole enää toko-ongelmia ratkottavana. Sen toko-uran päättäjäiset olivat 15.6.2017, eli päivää ennen Tromssan reissua. TKY pyysi joukkueeseen. Sanoin, että Jomi ei ole valmis eikä valmiiksi tule kun ei ole inspistä opettaa. Kerroin Ticon kahdesta aiemmasta kokeesta, ja sanoin, että voidaan tulla, jos ei ketään toista saa tilalle.
 
15.6. oli lämmin päivä. Kai yksi niistä harvoista kesän kärsimyspäivistä. Istumisessa Tico meni jonkin ajan kuluttua makaamaan, siis nolla tuli. Yksilöissä ekana oli ruutu. Se on sujunut vähän niin ja näin, joten odotukset eivät olleet korkealla. Lähetyksen jälkeen Tico lähti vikasuuntaan. En alkanut korjaamaan vaan kutsuin herran luo. Pelkäsin, että Tico alkaa haukkumaan ja juoksemaan ympäriinsä jos käsken sitä uudestaan. Liikkeestä seisominen jatkoi tuttua nollalinjaa. Käskyn jälkeen Tico vaan jatkoi seuraamista häntä heiluen. En käskenyt uudestaan kun olin liian hölmistynyt. Merkin kierrossa ei lähtenyt minnekään vaan istui mun vieressä häntä heiluen. Sitten totesin, että tämä oli tässä, ja otin Ticon kiinni. Olin kyllä aikas hölmistynyt nollasateesta.
 
Jo treenatessa olin pohtinut paljon, että onko oikein treeniä tokoa Ticon kanssa? Mun koirat kun eivät pääse helpolla treenimisessä vaan treenin päälle tulee liikuntaa kävelyn muodossa. Esmes ruutu on sellainen, että jos sitä pitäisi hinkata, niin aika äkkiä sillä saa papparaisen akun tyhjäksi. Lisäksi olin alkanut miettiä, että kuuleeko Tico kunnolla? Luoksareissa ei aina tullut vaan jäi makaamaan. Sellainen ei oikein ole Ticon tapaista...
 
Että näin meni tämä koe ja se oli Ticon viimeinen toko-koe. Oon kyllä ihan tyytyväinen, että kokeiltiin avoa, sillä nyt ei tartte jossitella mitään. Jos Ticoa enää kisakentillä nähdään, niin se on sitten rallyn merkeissä. Se on koiralle kevyempää puuhaa kuin toko. Tässäkin on se, ettei inspistä oo ollu, niin voi olla, ettei Tico enää edes rallyile.
 
10.6.2017 oli islisten erkkari, jonne pitkän pähkäilyn jälkeen lähdin kuvailemaan ja kattelemaan. Koiria en esittänyt eivätkä ne olleet edes mukana vaikka periaatteessa sekin olisi ollut mahdollista. Kukan om kyydillä sinne pääsin ja junalla tulin pois. Kukan om kun jäi yöksi seuraavan päivän rallyn mestisten takia. Miksi sitten en ollut ilmonnut koiriani? Tuomarin takia. Erkkarin tuomarina oli tuomari, joka ei tykännyt kermiksen väristä. Piti sitä valkoisena. Tämä oli jotenkin huvittava juttu, joten tämän värijutun vuoksi kyseinen tuomari profiloitui vahvasti kermikseen. Se ei vaan tuntunut oikealta ilmota koiria kyseiselle tuomarille näin pian. En osaa sanoa, että onko tuomari lopullisesti pannassa. Sen näyttää vain aika.
 
Aika ei ole helpottanut menetyksen tuskaa. Asia on edelleen hyvin kipeä. Luulen, ja tuntuu, etten näin äkillisestä shokista tule koskaan täysin toipumaan. Erkkarissa tuli itkettyä...
 
Kun saavuttiin erkkaripaikalle, oli vilpoista. Mä olin pukeutunut ennusteen mukaan, jonka mukaan päivästä oli tulossa lämmin. En tarennut mennä ulos, joten jäin autoon hytisemään. Jonkin aikaa autossa istuttuani näin kauempana vaalean isliksen kirmailevan. Tiesin, että se oli narttu, mutta kauempaa se näytti ihan... Alkoi itkettämään. Yritin lopettaa itkemisen, mutta se oli hankalaa. Juuri kun olin saanut kuivattua silmät, niin uutta nestettä pukkasi.
 
Alkoi olla jo aika hipsiä kehän viereen kattelemaan säätöjä kameraan. Vaikka putouksia ei ollut kunnolla padottu, niin menin kehän viereen. Ajattelin, että jospa se siitä. No ei nyt ihan niin kuitenkaan... Itketti niin, että ihan tärisin kun yritin pidätellä kyyneleitä. Yksi tuttu tuli moikkaamaan ja mä sain vaivoin vastattua takaisin ennen kuin aloin itkemään. Oli sekin... Yritin lopettaa jo senkin vuoksi, sillä olihan se noloa, mutta se vei jonkin verran aikaa ennen kuin sain sanottua jotain. Tuttu piti kättään olkapäälläni. Kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten kun sain sanottua jotain, niin kerroin miksi itkin. Alla kuva koirasta, joka sai padot auki. On siinä mun mielestä samaa näköä... Ikävä on...  :,,,(,,, <3
 
 
             e139.jpg
 
 
2.7.2017 hömpsi kävi esiintymässä islantilaiselle tuomarille. Kuvittelin, että Riihimäellä on kesän toinen erkkari, että kyllä islantilainen tuomari vetää isliksiä. No, vähintään kuvittelin luvun alkavan kakkosella, mutta toista erkkariariakin pidin mahdollisena. MUTTA kun laput tulivat, niin hämmästys ja kummastus oli suuri kun numero alkoi kuutosella eikä perässä ollut mitään. Siis VAIN kuusi islistä oli ilmottu! Ohhoh!
 
Tkamun kautta sain tietää keitä sinne oli tulossa. Kolme urosta, narttupentu ja kaksi narttua. Musta nolon pieni määrä kun tarjolla oli niinkin harvinaista herkkua kuin islantilainen tuomari. Enkä ollut ainoa, joka määrästä yllättyi.
 
Yllätys oli sekin, että vaikka tuomarilla oli about 30 labbista ja kuusi islistä, niin kehän aikis ei pitänyt paikkaansa. Islikset alkoivat reilun tunnin myöhässä. Kummallista oli, että ennen isliksiä oli vartin tauko! Siis jäljellä oli enää kuusi koiraa ja silti vartin tauko. Sen kuultuani livahti kettu karkuteille. Ei ollut todellista!
 
Uroksissa oli vain valioita: iso jii, jättis ja mun pikku-ukko. Edelleenkin mun hömpsi on mun mielestä somistus komistusten joukossa, joten sitä en parhaaksi urokseksi uskonut. Ensin yhdessä ympäri. Yksin sitten oli tutkiminen, ympäri, et ja piiiiiiiiiitkä seisotus. Mun mielestä ei seisotus ole koskaan kestänyt niin kauan. Kesken sanelun tuomari tuli sormin mittaamaan Jomin päätä, jolloin ajattelin, että paperiin tulee, että vähän kevyt pää.
 
Kaikki saivat eri. Yhdessä juoksuun, kunnes tuomari pysäytti. Tuomari näytti meitä, käski mennä ekoiksi ja mennä kierroksen loppuun. Olin ihan luulla päähän lyöty tästä. Järjestys oli sitten siinä, eli hömpsi-pömpsi voitti urokset! Ohoh! Iso jii oli toinen ja jättis kolmas.
 
Junnu- ja valionartusta ei ollut kilpailemaan ropista, sillä molemmat saivat hoot, joten Jomi oli rop. Mennessäni hakemaan roppia, tuli hieman puhuttua tuomarin kanssa. Olin jo mennyt kehän ulkopuolelle kun tuomari huusi perään kysyen, että saisiko ottaa meistä kuvan. Siispä takaisin ykköspaikalle posettamaan.
 
Kun kehä oli niin paljon myöhässä, en todellakaan ehtinyt juniin, joihin mulla oli lippu ostettuna. Liput olivat hommattuina koska: 1. kesäkuussa lähijuniin tuli muutos, ettei lippuja niissä enää voi konnareilta ostaa vaan lippu on ostettava ennen junaan nousua. Ihan perseestä tuo muutos. Mitä ne konnarit sitten siellä junassa tekevät? Ainakaan multa ei tultu kattomaan lippua. En edes nähnyt konnaria tulomatkalla. Kun lippu lähijunaan piti ostaa ennakkoon, ostin myös lipun normijunaan. 2. en olisi uskonut, että hömpsi voittaa.
 
Liput olivat siis turha ostos, että vr:lle kilahti sitten ylimääräistä. Tkamulla oli ehdotus, joka pelasti mut lähijunahässäkältä. Mulla kun ei oo lääpittävää levyä, niin en tiedä miten olisi käynyt lipun oston kanssa... Tkamu sanoi, että hänen kyydissään pääsee Toijalaan, josta pääsen junalla Turkuun. Ehdotus oli hyvä.
 
Kun kummallakaan ei ollut kiire, niin jäin täyttämään ropin velvollisuuden. Ryhmäkehässä lyllerrettiin chow chow:n perässä. Vähän hölmöä laittaa kävellen esitettävä juosten esitettävän eteen... No, mutta se oli se järjestys, johon viitoset laitettiin. Kokemuksen kartuttamisen puolelle meni tämä ryhmis.
 
Kiitokset tkamulle kyydistä! Se oli pelastus ja helpotus kotimatkassa <3
 
Tuomarina oli Lilja Dóra Halldorsdottir ja alla hänen tuumailut Jomista:
 
5 years champion of excellent breed type. Good proportions. Masculine head & expression. Well-carried ears. Correct bite. Short neck & upright shoulders. Strong, level back with short croup and beautifully set & carried tail. Good lay of upper arm & excellent hind angulation. Good, strong body with excellent spring of ribs and short loin. Strong hocks. Double dewclaws rear. His coat is too soft in texture, but makes the right picture. Excellent movement. Happy temperament."
 
Eipä sitten ollutkaan pikkuinen pää...
 
 
             vv17.jpg
 
 
Tässä välissä Jomista on tullut NO MVA & POHJ MVA virallisesti. Alla niistä diplomit. Pohjoismaiden valiodiplomissa on isliskin ja se on mukava juttu. Mukavaa on myös se, että Pohjoismaiden valio on diplomissa myös islanniksi!
 
 
                                vv19.jpg
 
 
 
             vv36.jpg
 
 
 
En tiedä oliko tässä nyt kaikki, mutta ainakin jotain päivitystä. Ai niin! Säästä pitää vielä puhua. Musta tämän kesän sää on ollut hyvä. On ollut mukavaa kun ei ole tarvinnut hikoilla tuskaisena helteen vuoksi. Vilpoisampi kesä on ollut meikäläisen mieleen. Vilpoisuus näkyy pihassakin. Nurtsi ei oo tänä kesänä kasvanut yhtä hulluna kuin aiemmin. Raparperipaloja tuli nipin napin litran verran. Ei oo koskaan täällä asumisen aikana tullut noin vähän raparperiä. Mustaherukoita tulee vähemmän kuin aiemmin. Omppupuu on ihan kalju. Se ei välttis johdu viileydestä vaan se voi olla muuten vaan kupsahtanut. Luumupuu kukki, mutta just nyt siinä ei näy raakileita. Mahtavaa olisi jos siihen ei mitään tulisi. Ovat vaan turhaa kompostin täytettä kun kukaan ei niitä huoli enkä ite pysty niitä paljon syömään. Voihan olla, että keväällä antamallani kirveshoidolla on asiaan jotain osuutta... Meikäläinen hutki puuta kirveellä sieltä täältä. Ei haittais vaikka puu kupsahtaisi, joten ainakin yritin edesauttaa sitä. Lehdet puuhun tulivat, mutta raakileita ei näy. Passaa mulle.
 
Loppuun vielä runo, joka ilmentää hyvin mun ajatuksia kuluneesta kesästä. Sanat alkoivat virrata päähän kun kerran ilahtuneena kattelin pihassa kohtaa, jossa on kuollutta ruohoa.
 
Kylmää ja kuivaa,
silloin kasvien kasvu on vähän nuivaa.
Minua viileys ei haittaa,
ja silloin ulkoilukin paremmin maittaa.
Vilpoisella ei tarvitse hikoilla,
eikä aurinkoa pakoilla.
Hellettä en siis kaipaa,
vaan nautin kun voin pitää pitkähihaista paitaa.
Siis mielestäni paras kesäsää,
auringon pilven taakse piilottaa.