Eipä ilo lumesta saanut tälläkään kertaa kauaa kestää. Kun joskus neljän aikoihin pe-la yönä ajattelin piipahtaa ukkosten kanssa lenkuralla, ulkona satoi kaatamalla vettä. Saivat tyytyä pihailuun.
 
Herättyäni käytin hömpyn pienellä lenkillä ja sitten lähdin isosten kanssa kolmen tunnin lenkille. Oli pirun kuraista, mutta onneksi ojissa oli puhdasta vettä. Dippailin isosia välillä ojissa, niin sitten puhdistuivat hetkiseksi. Lenkin päätteeksi uittelin ukkosia lähipellolla ja näin mun pesu-urakka oli helpompi.
 
Suihkuttelin ja sitten menin pariksi tunniksi nukkumaan, jonka jälkeen taas hömpy pienelle lenkille ja isoset tunnin lenkille. Tuon lenkin aikana aiemmin tehty suihkuttelu tuntui tyhmältä, mutta ei sitä voinut myöhemminkään tehdä, ettei olisi tullut vilu.
 
Pakkailua sun muuta, isosille puolen tunnin lenkki ja sitten hömpyn kanssa äipän kyytiin. Pahalta tuntui jättää isoset. Yritin parantaa oloani miettimällä, että edessä oli yö, joten ei ne tekisi muutenkaan muuta kuin nukkuisivat. Kuitenkin aamulla pääsisivät lenkille.
 
Bussi-asemalla oikea laituri löytyi helposti, joten kun oli lähdetty ajoissa liikkeelle, niin jäi semmonen puolisen tuntia aikaa odotella. Onneksi ei enää satanut. Oikeestaan aamun ripsintää lukuunottamatta päivä oli ollut sateeton. Kun olin Jomin kanssa lenkuralla, tuli aika reippaasti vettä. Lähdettäessämme ei satanut, joten mulla ei ollut sadevermeitä päällä. Kun lähdin isosten kanssa, heitin normitakin päälle kumitakin. Kolmen tunnin aikana ei juurikaan satanut. Muutama tihutuskuuro saatiin ja siinä se.
 
Bussi tuli laiturille ja autosta hyppäsi ulos iloinen kuski, joka tervehti meitä. Kuski avasi tavaratilan ja mä menin viemään sinne häkkiäni. Jomi yritti mennä kuskin luo. Estelin sitä. Sitten kuski sanoi intoilevalle Jomille, että “älä tuu tänne, olen allerginen”. Mä olin vaan, että voi ei. Kuskin sävy oli ystävällinen.
 
Poikkeuksellisesti olin hommannut liput etukäteen. Koiramaksusta en ollut löytänyt mitään kohtaa, joten kysyin menikö koirasta jotain. “Pidät sen lattialla ja menet ihan taakse”, vastasi kuski ystävällisesti. Taakse olin aikonut mennä muutenkin.
 
Sitten selitystä sille, että miksi lähdettiin bussilla ajelemaan iltakympiltä. “Koskas saadaan iso- ja pikku-Jomi PU-kehään?” Siinä oli kysymys, joka laittoi tämän lumipallon liikkeelle. Mä en ollut ajatellut meneväni Jyväskylän KV-näyttelyyn. Tiesin, että se Jomin kaksonen olisi siellä, mutta silti. Kuitenkin tuon kysymyksen jälkeen aloin miettiä asiaa uudestaan. Lisäksi olin jo aiemmin katellut rally-kisakalenteria vähän “sillä silmällä”. Olihan se ihan kiva vaihteeksi kokeilla sitäkin. Jaaaa myöskin oli sellainen olo, että tartti kisata, että saadaan jatkaa rallyssa. Ei ope ole mitenkään painostanut kisaamaan, mutta jotenkin vaan oli sellainen olo, että voisi käydä pyörähtämässä jossain kisassa vähän niin kuin viestittämässä, että ollaan tosissaan ja tarvitaan rallypaikka. Niin ja kun ei tulokset ennen toukokuuta jää mihinkään “kirjoihin ja kansiin”, niin sinänsä sama mitä sieltä kisoista tulisi.
 
Tässä aikojen saatossa on oppinut vähän enemmän reissaamismahdollisuuksista. Piti sitten “kuukletella”. Junan sai unohtaa, sillä aikaisin juna lähti vasta seiskalta. Se oli aivan liian myöhäinen jos aikoi ympätä näyttelyn ja rallyn. Kokeilin myöskin sellaista vaihtoehtoa, että olisi ensin mennyt Hesaan ja sitten junalla. Sama juttu : ( Bussilla näytti pääsevän tosi kivasti yöaikaan. Näin ainakin Turusta Hesaan päin. Sitten kuukletus Hesan suunnasta. Sieltäkin näytti pääsevän Jyväskylään tosi aikaisin. Siis oli mahdollista ehtiä rallyyn + näyttelyyn, oli ne sitten mihin aikaan hyvänsä.
 
Viimeiseen asti toivoin, että menisi niin hyvin aikataulut, ettei olisi tarvinnut käyttää bussivaihtoehtoa. Eipä natsannut ja busseilu oli väistämätöntä. Eniten mua mietitytti siinä se odotteluaika Hesassa. Muutenkin kun oon arka liikkumaan öiseen aikaan kaupunkialueella...
 
Lyödessäni viimeistä niittiä busseiluun, kävi ilmi, että olin ensin kattonut lauantain aikataulun. Iski “paniikki”, että pääsisinkö sittenkään ajoissa Jyväskylään. Lisäksi netti näytti mulle keskaria eikä suostunut vaihtamaan päivämäärää aikatauluhaussa. Jostain syystä se itsepintaisesti eli kuluvaa päivää ja ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä tulevaa. Yritin uudestaan seuraavana päivänä ja nyt haku toimi niin kuin pitikin. Kuuklettelun lopputulos oli se, että kyllä Jyväskylään pääsi ajoissa, mutta se tiesi paria tuntia aiempaa lähtöä mitä olin alunperin katellut. Ei auttanut itku markkinoilla.
 
Busseilu ei olisi ollut mahdollista ilman maailman ihaninta äippää. Pyysin häntä käyttämään isoset ulkona ja ruokkimaan ne. Matkalla bussi-asemalle selitin hihnoista ja kupeista. Silloin kerran kun äippä oli käyttänyt isosia ulkona, niin huomasin hänen flekseilleen (en ikinä laita fleksejä roikkumaan pannoista). Se oli pieni kauhistus, sillä ite en flekseilisi kahden koiran kanssa muuten kuin myöhään yöllä tai aikaisin aamulla. Mun oli ollut tarkoitus piilottaa fleksit, mutta en muistanut. Toinen oli onneksi jäänyt reppuun, joten se ei ollut siinä tyrkyllä. Laitoin poikien hihnat näyttävästi esille ja kerroin siitä äipälle. Äippä alkoi inttämään flekseistä. Sanoin, ettei ole kuin yksi, toinen oli rikki... “Fleksi on mukavampi kun siinä koira pääsee pidemmälle”, kuului äipän vastaus. Muistutin, että edelleen oli vain yksi fleksi ja suosittelin normaaleja hihnoja. “No, mä laitan menomatkalla toisen fleksiin ja vaihdan tulomatkalla sen toiselle”. Huoh, en jaksanut alkaa kinaamaan asiasta. Tuumailin, että tehköön sitten niin kuin huvittaa. Hiljaisesti olin tyytyväinen, että tyrkyllä oli vain yksi fleksi.
 
Että näin päädyin busseilemaan läpi yön. Yllätyin, miten paljon bussiin tuli porukkaa. Turusta kyytiin tuli kymmenisen ihmistä. Mä kun olin luullut, että jouduttais olemaan ainoat. Ei sillä määrällä varmaan kuitenkaan plussan puolelle mennä.
 
Bussissa oli mukavasti tilaa ja mukavaa oli sekin kun sain sidottua Jomin hihnan edellä olevan penkkiin. Sitten vedin penkin niin kenoon kuin vain sai ja otin rennosti. Jomi istui ja läähätti. Teki tuota tunnin ajan. Sitten ykskaks tajusin syyn läähätykseen: patteri oli todella lämmin ja hömpy istui kiinni patterissa. Siirsin Jomin kauemmas patterista, mutta melko pian oltiin taas lähtöpisteessä. Ei se voinut siinä olla kun matkaa oli jäljellä vielä puolitoista tuntia. Yritin kuumeisesti miettiä, että mitä tekisin. Jos kuski ei olisi ollut allerginen, niin olisin laittanut Jomin käytävälle. Käskin Jomin viereisen penkin jalkatilaan. Siellä se ei ollut niin näkyvästi “ympäri autoa”. Tuossa paikassa Jomi reissasi miltei koko loppumatkan. En enää muista, että miksei koko matkaa.
 
Aina välillä kuski kuulutteli tulevia pysäkkejä. Ilmeisesti sen mukaan mihin ihmiset olivat menossa. Saukkolan liittymän kohdalla havahduin huomaamaan, että ulkona oli hieman lunta. Tuon jälkeen en enää nähnyt lumetonta maisemaa. Ajatella, että reilun tunnin päässä meistä oli vähän lumisempaa...
 
Bussi meni kätsysti sinne, mistä lähti seuraava bussi. Mutta johan oli maalaistollo-olo bussin päättärillä. Bussi sukelsi maan alle ja olin ihan ihmeissäni. Kyllä, päättäri oli maan alla. Siellä oli laituri poikineen ja lasiseinäinen rakennus. Saatuani häkin ihmettelin, että mihin oikein mun piti mennä. Kävin kysymässä kuskilta ja se neuvoi kävelemään päin ovea, joka sitten aukeaisi. Ovia oli vaikea hahmottaa kun ne eivät juurikaan erottuneet rakennelmasta.
 
Sitten olin sen lasikuution sisällä. Olin ihan pihalla, taas. Mielessäni olin kuvitellut, että laiturit ovat ulkona, kuten vaikka Turussa ja siinä olisi hyvä käyttää Jomia vähän ulkona. En ollut osannut yhtään varautua siihen mitä vastassa lopulta oli.
 
Yritin sillä samalla “kävele vain päin” –tekniikalla mennä ulos kuutiosta, mutta mitään ei tapahtunut. Yksi nainen halusi silittää Jomia, joka olikin jo heiluttanut häntäänsä villisti naisen nähtyään. Kysyin naiselta, että pääseekö täältä jotenkin ulos. Nainen yritti ensin selittää, mutta ilmeisesti huomasi kysymysmerkki-olemukseni ja lähti lopulta näyttämään. Mentiin rullaportaita ylös ja sitten nainen näytti missä päin olivat ovet. “Helppo reitti”, ajattelin itekseni ja kiitin avusta.
 
Ei ollut mukavaa kävellä missä lie keskuksessa keskellä yötä. Pari pyörivää vartijaa tekivät olosta vähän mukavamman. Ja, johan olivat kummalliset ovet! En ole missään törmännyt oviin, joissa pitää mennä tiettyä reittiä ulos ja sama juttu sisään. Ovissa on nuolet, että minne päin sitten kun yhdet ovet on auenneet. En keksinyt tälle muuta selitystä kuin hidastaa mahdollisia myymälävarkaita.
 
Ulkona oli märkää ja mua pelotti siellä liikkuva sakki, joten kun Jomi oli tehnyt tarpeensa, niin suunnistettiin kohti labyrintti-ovia. Seuraavaksi suuntima oli kohti niitä portaita, joita pitkin oltiin tultu sinne. En löytänyt niitä heti ja mielessä kävi, että myöhästytäänkö me vaihdosta. Onneksi oli tunti aikaa. Pyöriskelin ympäriinsä ja yritin järkeillä mistä oltiin tultu. Jotenkin muistin, että reitti oli ollut ihan suora, mutta alkoi tuntua, ettei se sittenkään ollut ollut. Sitten näin paljon sakkia tulevan yhdestä suunnasta. Päättelin niiden juuri tulleen jollain bussilla ja sieltä suunnasta löytyi rullaportaat. Nappasin Jomin syliin. Tullessa se oli saanut mennä ite portaat, mutta mua huoletti, ettei Jomi tajua hypätä ajoissa pois portailta, joten mieluummin nappasin pojun syliini kuin pohdiskelin asiaa toisen kerran. Olihan se vähän hankalaa kun toisessa kädessä oli häkkihökötys ja toinen käsi roikotti pientä islistä.
 
Hetken tutkiskeltuani mulle valkeni kuution systeemi. Jokaiselle laiturille (joita oli 35) oli oma ovi. Oven yläpuolella oli monitori, josta näki, että minne bussi lähti seuraavaksi ja mihin aikaan. Ovista pääsi vain kun bussi oli laiturilla. Oven tilasta kertoi joko punainen rasti tai vihreä ympyrä. Alkuhämmennyksen jälkeen totesin, että sinänsä ihan näppärä systeemi.
 
Meidän laituri oli sellaisessa kohtaa, että voitiin mennä venaamaan rullaportaiden alle. Siellä oli vähän niin kuin suojassa kaikelta hälinältä ja vilinältä ja toivoin, että hömpy tajuaisi nukkua. Kyllä se jonkun verran makoili kyljellään silmät kiinni, mutta nukkuiko se, en osaa sanoa.
 
Taas häkki tavaratilaan. Esittäessäni lippua kuski sanoi tiukasti, että periaatteessa pitäisi velottaa koirastakin, mutta olkoon tämän kerran. Mulla oli kyllä ollut aikomus kysyä, että menikö koirasta jotain, mutta kuskin yksinpuhelun jälkeen olin vain hiljaa. Vähän tuli sellainen olo, ettei kuski ollut kovin mielissään koiramatkalaisesta.
 
Heti ekana tarkistin, että oliko patteri lämmin. Hohkasihan se. Laitoin ibägini patterin eteen, jottei Jomi voisi olla kiinni patterissa. Nyt oli takuulla viileämpää reissata kuin siinä toisessa bussissa.
 
Bussiin tuli aika paljon porukkaa. Suurin osa niistä oli baarikärpäsiä. Se oli jotenkin inhottavaa. Mulla kun on tietty varautuneisuus tuossa tilassa olevia kohtaan (jos en ihmistä tunne). Pääasiassa ne käyttäytyvät ihan ookoosti, mutta sitten on niitä jotka eivät. Onneksi tähän bussiin ei sellaisia tullut, mutta mun taakse tuli pariskunta, jotka olisivat tarvinneet hotellihuoneen. Ei oltu ihan taaimmaisella penkillä kun se oli vähän ahtaampi kuin muut. Takana tapahtui jotain, joka teki olon todella kiusalliseksi. Esitin nukkuvaa. Jomi aina välillä nousi kahdelle tassulle penkkiin nojaamaan. Tuolloin olin havahtumaisillani unesta ja silittelin Jomia. Takapenkkiläiset rauhoittuivat hetkeksi, mutta kohta taas... Menivät Lahteen asti ja sinne kesti pari tuntia. Lahdessa jäi muutkin kärpäset pois. Ihmeen kauas ihmiset lähtevät bilettämään... Lahdessa muuten satoi vettä, että sieltäkin näytti lumet olevan lähdössä.
 
Hartolassa oli 10-15 minsan tauko. En todellakaan mennyt käyttämään Jomia asfaltille, jolla vesi suorastaan kiilteli. Matkaa oli vain tunti jäljellä, joten kyllä iso poika sai luvan kestää loppuun asti.
 
Bussin määränpää oli Rovaniemi. Kuulosti todella houkuttelevalta. Mieleen tulvi kuvia kauniista ja lumisesta maisemasta. Jotenkin olisi ollut ihanaa mennä sinne... Mietiskelin, että kyllä täytyy ihmisen pitää ajamisesta jos toistuvasti jaksaa ajella Hesa-Rovaniemi väliä. Ei oo mikään kevyt juttu. Tai vaihtuukohan kuski jossain vaiheessa matkaa?
 
Jyväskylässä oli pari plusastetta ja lunta oli, muttei mitenkään järjettömästi. Olin pukenut Jomille puvun päälle kun tiet näyttivät kiiltelevän. Puku oli kuitenkin turha, sillä siinä aseman liepeillä oli kuivaa asfalttia (katulämmitys?). Sahailtiin siinä eestaas. Olisi ollut mukavaa lähteä kiertelemään Jyväskylää laajemminkin, mutta kun oli niin kuraista, en lähtenyt. Aikaahan olisi ollut, sillä bussi oli Jyväskylässä 05.40.
 
Olin kuvitellut, että voidaan venata aseman lämmössä Palviljongin aukeamista. Ei onnistunut, sillä se aukesi vasta klo 8! Hirmu myöhään, eikä sunnuntai ollut mikään hyvä tekosyy siihen. Turussa sentään pääsee asemahalliin jo seiskalta sunnuntaina. Noh, meidän parkkipaikka oli sitten tuulensuojassa oleva penkki. Siinä oli hyvä evästää.
 
Mulla ei ollut hajuakaan, että koska Paviljonki aukeaisi. Turussa näyttelyyn pääsee jo seiskalta, vaikka kehät alkavat vasta kympiltä. Olin toiveikas, että Paviljongissa olisi sama meininki. Lähdettiin seiskalta kohti paikkaa eikä siinä kauaa mennyt kun jo oltiin perillä. Ovet eivät olleet auki, joten ei auttanut muu kuin jäädä odottelemaan. Onneksi siinä oli kuivaa ja oltiin suht suojassa tuulelta.
 
Kattelin miten ihmiset ulkoiluttivat koiriaan vetisellä jäällä. Varsinainen talvi joo... Parkkipaikalla oli myös muutama sellainen matka-auto, tai miksi niitä sitten sanotaakaan. Jos mulla olisi kortti ja olisin tarpeeksi rikas, niin mulla olisi sellainen ja sitten voisin reissailla triplen kanssa ympäriinsä. Aina olisi katto pään päällä. Se olisi kyllä niin unelmaa ja sitten voisi käydä Lapissa koiruuksien kanssa.
 
Oli ihanaa päästä kasilta sisälle sulattelemaan kylmän kangistamaa kehoa. Pystytin Jomin häkin kehän laidalle ja sitten suuntasin veskiin. Olipahan se asia sitten hoidettu pois alta ilman jonottamista. Sen jälkeen lähdettiin kiertelemään kojuja, mutta onneksi en löytänyt mitään ostettavaa. Käytiin myös tsekkaamassa rallykehän paikka. Se ei ollut kaukana näyttelykehästä.
 
Laitoin Jomin häkkiin siinä toivossa, että ukkeli ymmärtäisi nukkua. Ysin jälkeen suunnistettiin uudestaan rallykehälle. Nyt siellä oli joku, jolle luovuttaa kisakirja. Kattelin ratoja. Kauaa en ehtinyt niitä katella kun mulle tultiin sanomaan, että ne olivat eilisiä. Hyvä niin, sillä edellispäivän alorata oli alkanut varsin mielenkiintoisesti. 360 v –> 360 o –> koira eteen, sivulle, istu –> koira eteen, takaa sivulle, liikkeelle istumatta. Tuon verran ehdin kauhistella rataa. Musta aika ilkee temppu laittaa kaksi noin samantapaista kylttiä perätysten.
 
Kokeilin sokkona eri rallyjuttuja kun mulla ei ollut tietoa radasta. Välillä meni hyvin ja välillä taas Jomi ei keskittynyt. Jomi häkkiin ja sitten odottelua. Puoli kympin jälkeen kipitin muutaman minsan päähän Jomista tutustumaan rataan. Mukavanoloinen tuomari kertoi miten tuomaroi ja sitten käytiin rata läpi. Rata tuntui helpolta ja vain yksi kyltti oli sellainen, että sen onnistuminen oli vähän niin ja näin. Liikkeestä maahan. Jostain syystä tuo ei ole onnistunut kisoissa, vaikka oikeesti Jomi osaa mennä maahan ja nopeasti (ja vinosti). Eikä tuo onnistunut edes käsiavulla Tampereella.
 
Oltiin viidensiä, jotka lähtivät kiertämään seuraavanlaista rataa: eteen, sivu, istu –> juoksuun –> pujottelu et –> käännös v –> normivauhti –> liikkeestä maahan –> täyskäännös o –> 360 v –> spiraali v –> istu, kierrä koira –> eteen, takaa sivulle, liikkeelle istumatta –> maali. Nyyt eeen oo ihan varma, että oliko rata just tuollainen, mutta nuo kyltit radalla oli eikä muita. Kyllä sunnuntain kisaajat pääsivät lauantain sakkia helpommalla!
 
Saaliiksi tuli 85 tai 87 pistettä. On meinaa pieni ristiriita lapussa. Kymppi lähti kun Jomi oli kuulemma tehnyt tuplaistumisen (siirsi peppuaan) siinä kun kierretään koira. Ite en tuota huomannut, sillä suurin osa mun kapasiteetista meni siihen, että tsemppasin Jomia tulemaan. Mieluummin olisin mennyt hitaammalla vauhdilla keskittyen rataankin, mutta hitaammalla Jomi olisi ehtinyt vilkuilemaan enemmän ja sitten oltais voitu mennä pahasti miinukselle. Mutta, vaikka olisin tuon tupla-istumisen huomannut, niin en olisi älynnyt uusia sitä. Ei tuollaista muista radalla. Kympin lisäksi lähti kolme ykköstä eri kylteillä tapahtuneista kontrollivirheistä. Eli mun nurinpäin olevalla ysin matikalla tuosta tulee yhteensä –13 pistettä. Mitään muita miinuksia lappuun ei ole merkitty. Hmmm... Mutta siitä olin iloinen, että Jomsku meni maahan ilman istumista : ) Käsiapua käytin, mutta nyt se toimi – toisin kuin Tampereella, jolloin se ei auttanut. Tuomarina oli Minna Hillebrand ja meidän aika oli 1:41:13. Kommenttina oli, että mukavan näköistä työtä. Jaah, ei se siltä tuntunut. Radan jälkeen mulla ei ollut juurikaan mielikuvaa, että mitä oli tullut tehtyä radalla. Mietin sitäkin, että meninkö edes oikeaa rataa. Spiraalissa jäi mietityttämään, että laskikohan tuomari mun vauhdin koventumisen juoksuksi. Muistan, että siinä mun piti lisätä vauhtia kun Jomin pää alkoi kääntyillä. Spiraalista ei ollut mennyt miinuksia.
 
Mutta hei, hyvin meni. Hyväksytty tulos tuli. Kisahan olisi voinut mennä miinuksellekin kun miettii, millainen yö Jomilla oli takana. Siihen nähden poika toimi oikein hienosti : ) Me muuten vedettiin hetki narua radan jälkeen. Hienoa, että Jomi kykeni siihen.
 
Radan jälkeen käytiin vessailemassa. Kun palattiin kehälle, niin sinne oli tullut muitakin isliksiä omistajineen. Jomin kaksonenkin oli tullut ja yritin kurkkia sitä kangasmökin raoista. Siellä makoili vaalea poika mammansa kanssa.
 
Jomi häkkiin, valmistautumista kehään ja syömistä. Jonkin ajan päästä menin kattomaan, että missä vaiheessa kisat olivat. Vielä oli jokunen koirakko jäljellä. Kehän alkamiseen oli vielä aikaa, joten jäin odottelemaan luokan loppumista, jotta saisi kilpailukirjan takaisin kera arviointilomakkeen. Sen jälkeen takaisin kehälle ja ajankulukseni kuvailin isliksiä, joita oli ihanan paljon paikalla: 20 turrikkaa! <3
 
Kun kaksonen otettiin ulos mökistään, niin piti heti hyökätä sinne. Kunnon kokoinen nuori blondi (siis väritykseltään) ei enää muistuttanut niin paljoa Jomia, mitä oli muistuttanut Seinäjoella. Koiruus on vaaleampi kuin Jomi ja sen naamassa olleet tummat alueet olivat lähes tyystin hälvenneet pois. Oli rauhallisen oloinen nuori juniori.
 
Ensin kehään meni kolme junnua, joten mulla oli mahdollisuus kuvailla tuota poikaa. Kuvailupaikkaa piti vaihtaa, sillä omistaja seisoi edessä. Vaihdosta huolimatta hän tuppasi olemaan edessä : D Voitti junnut! : )
 
Nuorissa oli kolme koiruutta. Jomi oli viimeinen, kuten aina. Ei kai ole vielä koskaan tullut ketään Jomin taakse. Noh, ässähän on aakkosissa siellä häntäpäässä, että ei ihmekään. Seisotettiin koiria ja tuomari kävi jokaisen koiran luona. Taisi tässä kohtaa kysyä ikää ja teki sellaisen hauskan äänen. Sitten yhdessä ympäri. Jomi lähti liikkeelle liian kovaa. Sain sen ravaamaan, mutta kohta alkoi tulla vetämistä. Höh, ei sitten voinut olla sen verran väsynyt, että olisi mennyt nätimmin ; ) Yhteiskierroksen jälkeen mulle oli uutisia. Yksi isliksenomistaja vinkkasi, että Jomin mahan alla oli sellainen “kuranoro”. Voi ei, olipa noloa : D Tuollainen samanlainen herralla oli ollut Vaasassa ja siitä mun kuski huomautti ennen ryhmäkehiä. Pitäisi kai opetella kurkkaamaan mahan alle. En tiedä miten Jomi noita kehittää. Sonylla ei ole ikinä moista ollut.
 
Vai kysyttiinkö ikää yksilöarvostelun alussa? Oli miten oli, sitä kuitenkin kysyttiin. Tuomari tutkiskeli Jomia ja sitten seisotusta hetkeksi. Kohta et ja ympäri. Saatiin punainen nauha (nauha! Eihän noita enää pitäisi näkyä : D). Kilpailuluokassa oli Jomi ja jättis. Kierros ympäri ja hömpy oli ykkönen! Molemmat pojat saivat SA:t. Jomi oli taas erisa-linjalla.
 
PU-kehään (saatiin siis iso- ja pikku-Jomi samaan kehään) tuli yhdeksästä uroksesta neljä. Jomin sijoitus oli kolmas komistuksen ja urokset voittaneen kaksosen jälkeen. Saatiin lisää nauhoja, vara-serti ja varacee. Ei yhtään hullummin mennyt : )
 
Sitten saikin kuvailla rauhassa narttuja. Tai ainakin melkein. Mulla oli jo lippu hommattuna. Vaikka Jomi olisikin sattunut olemaan roppi, niin me ei todellakaan oltais jääty ryhmiin. Kiikaroin välillä seinällä olevaa kelloa. Näytti, että mun piti jättää kehän seurailu kesken :/ Joko kello oli tunnin edellä tai sitten mun silmät niin sumeat, etten nähnyt aikaa oikein, meinaa kun näytti, että aika loppuisi kesken, kävin vilkaisemassa luuria. Aikaa oli vielä yli tunti, jes!
 
Oli kyllä mielenkiintoista seurailla narttukehää ja jännätä voittajaa. Kun se oli selvillä, niin sen jälkeen jännäsin kaksosen puolesta. Jännäsin, että tekeekö se jomit. Jomihan oli Vaasassa kutakuinkin samanikäinen ekassa virallisessaan ja oli roppi. Ihan noin ei käynyt, mutta todella hienosti pieni mies aloitti näyttelyuransa olemalla vespi! Onnea hirrrmuisesti : ) En malttaisi odottaa seuraavaa kertaa kun näen pojan! Onnea myöskin ropille hienosti menneestä näyttelystä : )
 
Kaksosia tai ei, mutta silti piti koittaa ottaa yhteiskuvia pojista. Kun paikalla oli avulias handleri (kiitokset!), niin ehdotin, että koitettaisiin ottaa pojista yhteisseisotuskuvaa. Tämän jälkeen istumakuvaa. Jomi on jo niin tottunut näihin mun zoomailuihin, että se oli helppo kuvattava. Junnun naamaa oli vähän vaikeaa saada kameraa kohti. Tai kyllähän sen sai kun äänteli tarpeeksi mielenkiintoisesti, mutta sitten se naama olikin jo kiinni kamerassa. Se oli hauskaa yrittää kuvailla poikia : D
 
 
             jj1-normal.jpg
                                          Jomilla on kyllä hyvän näköinen runko.
 
 
             sj1-normal.jpg
                                               Kaksosia Seinäjoella 20.10.2013
 
 
             jj62-normal.jpg
                                            Ehkeivät ole enää ihan kaksosia...
 
 
             jj12-normal.jpg
                      ...mutta joskus voi olla vaikeaa sanoa kumpi on kyseessä.

 

Enää poikia ei oikein voi sanoa kaksosiksi, joten olkoot sitten yhteisnimitykseltään “jiit”. Molempien nimi kun alkaa jiillä : D Ja jotain eroa poikiin voi koittaa saada käyttämällä etuliitettä iso tai pikku jii. Jokainen voi tykönään miettiä, että onko liite koon vaiko iän mukaan ; )
 
Kävi ilmi, että komistus oli tulossa samaan junaan. Hauskaa, että taas saatiin rotuseuraa : ) Näyttelyssä jaettiin ilmaiseksi koirafanitus-lehteä. Nappasin yhden sellaisen ja luettelokin piti hommata. Nyt oli niin paljon koiria, joita en osaa nimetä ilman apuja. Ihanaa, että taaskin sai nähdä koiria, joita ei ollut aiemmin nähnyt : )
 
Junassa meitä vastapäätä tuli istumaan nainen kahden chihutytön kanssa. Koirat olivat kangashäkissä, joka mahtui näppärästi penkille. Naista ei haitannut, että Jomi oli sen jaloissa. Päinvastoin nainen tykkäsi Jomista kovin ja silitteli ja puheli hömpylle paljon. Jännättiin, että tuliko juna taas niin täyteen kuin viikko sitten. Onneksi ei. Olin jo miettinyt, että jos tulee, niin sitten olisin mennyt käytävälle. Siellä olisi ollut mukavampaa ja viileämpää matkustaa. Samaa oli komistuksenkin omistaja ajatellut.
 
Tampereella oli vaihto. Jos olisin ottanut suoran yhteyden, niin sitten olisi pitänyt odottaa pari tuntia. Ei kiitos. Halusin kotiin asap. Vaihtojunaan sai näppärästi jätettyä häkin sinne eteiseen. Joka penkillä oli joku ja taas jännäsin, että tuliko meidän viereen joku. Ei tullut, niin oli ihan mukavan väljää reissata.
 
Äippä oli asemalla vastassa. Aiemmin äippä oli laittanut viestiä ja kertonut käyneensä isosten kanssa puolentoista tunnin lenkin. Otin asian puheeksi tyyliin, että “sähän olitkin käynyt pitkän lenkin niiden kanssa”. Äippä alkoi selittää, että mistä oli mennyt. Kertoi myös, että oli ottanut kotoaan mukaan jonkun fleksin, jonka oli joskus saanut joltain, mutta se oli liian iso tytsille. Vai niin... Jollakin on näemmä pakkomielle fleksistä ;D Sony oli kuulemma haukkunut pellolla olevia lintuja. Ei ylläri. Ylläri sen sijaan oli se, että Ticokin oli lähtenyt siihen mukaan. Ei se yleensä noteeraa lintuja.
 
Jyväskylässä sataa tihutti vettä kun käveltiin asemalle. Turussa oli kuulemma ollut kuiva päivä ja arskaakin oli näkynyt. Hyvä, että sattui ihan ok ilma kun äippä lenkitti isosia.
 
Pieni lenkura isosten kanssa, jonka jälkeen piti purkaa kapsäkit. Tico tunki kuononsa mun eväskassiin ja kiinnostui riisikakuista. Junassa olin näyttänyt niitä Jomille, mutta herra ei innostunut niistä. Kokeilin, mitä Tico tuumasi riisikakuista ja alas meni. Sony myös söi kakkunsa niin, että rouskis ja klunksis vaan. Jomikin tahtoi saada syömistä kun muutkin saivat. Annoin sille pienen palan ja kyllä se nyt alas meni, joskin vähän nikotellen. Sitten syömistä, kuvat latautumaan ja unille. Liikekuvissa kuvista tuli suhmuraisia. En tiedä, että olisiko se ollut korjattavissa jollakin asetuksen muutoksella tai johtuiko se siitä, että mulla vähän tärräsi kädet. Oli vaikeaa löytää hyvää kuvailuasentoa. Lopulta lakkasin edes yrittämästä ottaa liikekuvia ja tyydyin kuvailemaan paikoillaan olevia koiria. Alla olevasta linkistä näkee mitä tällä kertaa tuli saaliiksi.
 
 
Tuomarina oli mukavanoloinen Jussi Liimatainen, joka tuumaili Jomista seuraavaa:
 
Oikeat rungon mittasuhteet. Erinomainen pään malli ja ilme. Hyvä kaula, ylälinja, häntä. Riittävästi kulmautunut etuosa ja vankka runko. Hyvät takakulmaukset ja tuplakannukset. Erinomaiset sivuliikkeet.”