Kun varmistus oli saatu, niin sitten alkoi 9 kk:n odotus. Niinhän se menee, eikös? ; ) Vaikka kyseessä olikin tosi iso juttu, niin odotusaika ei ollut mitenkään tuskallinen. Hieman jopa hävettää sanoa se... Silti oli selvää, että väliin ei voinut jättää!
Vaikka välillä tuntuu, että aika menee liian hitaasti, niin kyllä se silti tuli 10.11. vastaan. Junalippu oli jo hommattu aikoja sitten. Viime viikkojen rantarataongelmat laittoi kyllä miettimään, että oliko sittenkään viisasta ostaa junalippua. Bussi tuntui varmemmalta, mutta sillä ei pääse lähelle. Ei edes kohtuullisen kävelymatkan päähän. En enää muista, että miten monta kertaa juna oli hyytynyt juuri rantaradalla. Sitten oli yksi junan alle jäämiskeissi, jonka vuoksi taaskin peruttiin vuoroja. Pahin skenario oli se, että juna hyytyisi tunneliin, kuten oli jokunen aika sitten käynyt. Siellä sitten olivat ihmiset kököttäneet pimeässä junassa neljä tuntia. Ihan hirvee jo ajatuksenakin! Siis ei sen pimeyden vuoksi vaan sitten kyllä olisi saanut unohtaa matkan määränpään. Muistaakseni junasta ei päässyt ulos kun ovet sun muut ei toimineet. Ei siis ollut mitään mahista käyttää korvaavaa menopeliä.
Edellisen yön nukuin hyvin. Siinä ysin pintaan heräsin. Kympiksi olin virittänyt herätyksen, mutta aina vaan parempi jos herää ilman kelloa. Silloin on pirteämpi loppupäivän.
Pikku hiljaa alkoi valmistelut iltaa varten. Pojat saivat tilaisuuden näyttää, että onko tapahtunut edistystä vaiko ei. Ihan kivasti meni, vaikka aina en vaan kaikkea tajua. Jospa nyt kuitenkin päästäisiin maaliin tämän asian tiimoilta!
Treenailun jälkeen lähdin ukkosten kanssa lenkuralle. Sen jälkeen harjasin karvasammakot, sillä ne molemmat pölisee. Sonykin sai karstasta, vaikkei se olisi tarvinnut. Se kun vaan tykkää siitä, että häntä lääpitään. Oli se sitten harja tai käsi : D
Sisällä vaihdoin vaatteet, jolloin sujautin päälleni EJ-paidan. Mulla on niitä kolme, mutta ei oikeestaan ollut vaikeaa valita minkä niistä laittaisin. T-paitoja ovat kaikki, mutta kun alle laittaa poolon tai jonkin muun paidan, niin pärjää kyllä kylmemmilläkin keleillä : )
Sitten tulostelin pari sähkäriä ja vähän luettavaa loppuodotukseen. Syömisen jätin mahdollisimman viime tinkaan, jotta nälkä ei pääsisi yllättämään. Ennen H-hetkeä olisi ollut aikaa vaikka yhteen mega-ateriaan, nams, mutta sitten saattoi joutua vessajonoon. Tai mikä pahinta, tarve olisi tullut ihan väärään aikaan. Joten ei fuudia lähdön jälkeen.
Alunperin olin suunnitellut meneväni pyörällä, sillä takaisin tullessa bussit eivät siihen aikaan kulje. Musta oli ihan itsestään selvää, että menisin pyörällä. Olihan kyseessä yö ja arki. En edes haaveillut autokyydistä. Sellaisen kuitenkin sain kun äippä tarjoutui kuskaamaan. Yritin sanoa, että takaisin paluusta ei ole tietoa, mutta se ei ole mitenkään “inhimillinen aika” työssäkäyvälle. Ei vaikuttanut vaan äippä sanoi, että laitan viestiä kun tiedän koska tulen takaisin.
Juna-asemalla oltiin hyvissä ajoin. Koko päivän olin seurannut uutisia mahdollisten junaongelmien vuoksi ja heti asemalla piti tsekata, että oliko se juna oikeasti lähdössä. Jep, laiturilta kuusi.
Kun aikaa oli, niin kävin ostamassa yöevästä. Mitään ei tehnyt mieli, joten vähän tyhmältä se tuntui. Kuitenkin piti koittaa ajatella hetkeä, jolloin saattaisi olla nälkä. Silloin ei ehkä olisi viisasta nassuttaa karkkia, joten otin pikku pussin pähkinöitä. Juotava olisi ollut jees, mutta sellaisia ei sallittu.
Olisin halunnut olla laiturilla vähän pidempään, sillä mulla oli vaatetus ajateltuna mahdollista kylmää yötä varten. Vasta kun äippä tuli hakemaan ja se sanoi, että oli luvattu vettä, niin tajusin, etten ollut ajatellut sitä mahdollisuutta lainkaan. Aika suojassa pääasiassa sai olla, mutta kastumisenkin mahdollisuus oli. Toisaalta en kyllä olisi ottanut sateenvarjoa mukaan enkä tiedä muustakaan sadevarustuksesta. Asiaa olisi pitänyt osata ajatella aiemmin ja sitten olisi voinut ostaa halvan kertakäyttöisen sadetakin. Se kun ei paljoa tilaa vie eikä myöskään pilaa illan eleganssia. Yeah, it´s pure vanity ; )
Niin, mutta, joo, lämpimän pukeutumisen takia olisi ollut kiva olla ulkona pidempään, mutta alkoi satamaan. Sade kasteli Turkua kun istuin junassa ämppärin napit mun korvissa. Noup. Soittolista ei ollut illan mukainen. Ajatella! Sen sijaan kuuntelin jotain, jolle mulla ei ole tällä hetkellä nimeä. Haluaisin kyllä tietää kenestä on kyse, mutta kuuklettelusta huolimatta ei vielä ole tärpännyt.
Karjaan jälkeen vettä tuli “aika huolella”. Mielessäni mietin, että miten hyvin mun villakangastakki imee vettä ja on sitten loppuajan läpimärkä. Vilunväreet meni pelkästä ajattelusta. Mutta vielä oli matkaa jäljellä, joten sää saattoi vielä muuttua. Toivoa tuosta sain Kirkkonummella, jossa satoi vain hyvin vähän. Espoossa maa näytti olevan peräti kuiva!
Pasila myöskin oli kuivana. Hienoa! Ekana piti selvittää, että koska lähtisi viimeinen juna. Sen jälkeen kohti paikkaa, jossa tulisi illan aikana syntymään jotain uutta. Hyvillä opasteilla paikan löytyminen oli helppoa.
Seuraavaksi piti löytää paikka, josta saisin lippuni. Ensimmäinen kerta kun oli näin, mutta myöskin oli ensimmäinen kerta kun ostin sen “over seas”. Paikkaan oli ihan ok opastus. Sisällä oli ihmisiä, samoin myyntitiskin takana. Ihmettelin, että mikä oikein oli meininki. Eikö lippuja vielä saanut vai oliko ihmiset siellä huvin vuoksi? Kattelin jonkin aikaa menoa ja sitten menin jonottamaan tiskille, jonka yläpuolinen kyltti ilmoitti, että sieltä sai noutoliput. Onpas lipuistakin tullut hienoja!
Sitten piti koittaa löytää se ovi, josta mennä sisälle. Nyt kyllä mun mielestä ei mennyt kartta ihan yksiin todellisuuden kanssa. Noh, väärästä paikasta sain neuvon minne päin mennä. Kun olin siellä, en siltikään ollut varma, että olinko vieläkään oikeassa paikassa. Enkä ollut varma, että jonottiko ihmiset vai seisoivatko ne muuten vain jonomaisesti. Siinä kun tuon “jonon” vieressä oli tyhjää käytävää ja jotkut vaan rempseesti kävelivät alaspäin ohi jonon (?). Kukaan ei näyttänyt olevan moksiskaan, joten tuskin kyse oli jonosta.
Eikä ollut. Puoliseiskalta aukesivat ovet ja sitten alettiin suunnata alaspäin. Luulin, että sitä käytävää pitkin pääsisin sinne minne olin menossa, mutta ei. Alhaalla olikin ovi ulos. Ja sitten osaksi ihmismassaa, joka muodostui jonoksi lähellä porttia. Heh, ei uskoisi, että olisin ollut tuolla aiemmin. Niin pihalla olin. Tosin ei niitä kertoja kovin montaa ole ollut ja nekin harvassa, joten ei ole päässyt syntymään rutiinia ; )
Ulkosalla alkoi tuntua vesipisaroita. Ei ollut paha sade. Turvatarkastuksessa haluttiin kurkata mun pieneen reppuun, että oliko siellä pulloa. No, ei ollut, vaikka kokemuksesta tiedän, että myöhemmin kyllä maistuisi vesi.
Ovella skannattiin lippu. Heti ovien jälkeen oli krääsäpiste. Paitoja oli monenlaista. Ihan liikaa vaihtoehtoja! Onneksi löytyi jotain muutakin, joten ei ihan tyhjin käsin tarvinnut olla ; ) Ei ollut mihinkään kiire, joten siinä odotellessani omaa vuoroani suunnittelin ostoslistan valmiiksi. Sitten kun täti oli valmis palvelemaan mua, aloin luetella: kassi, kiertuekirja, muki, avaimenperä, DVD... Täti pyysi pientä taukoa ja meni keräämään tilaustani. Sen jälkeen lisäsin vielä magneettisetin ja kysyin hassusta ukkelista, joka sekin sitten päätyi kangaskassiin, hih. Mielestäni olin tällä kertaa aika maltillinen ostosten kanssa.
Vielä oli yksi etappi: löytää oikea ovi, josta mennä. Vaikka miten yritin kiikaroida, niin en nähnyt A:ta. B:n ja C:n kyllä, mutta missä oli A? Sitä piti kysyä ja selvisi, että kaikkiin noihin kolmeen pääsi samasta ovesta. Vielä piti kuulemma odottaa puolisen tuntia. Aha. Oven edessä oli muutama ihminen, mutta nekin häipyivät kun ovella seissyt vartija sanoi, ettei vielä päässyt. Mä jäin siihen ja kaivoin kiertuekirjan plarailuun. En ehtinyt selata sitä kokonaan läpi kun yllättäen vartija avasi oven ja sanoi, että sisään sai jo mennä. Kun muita ei ollut, niin olin eka, joka meni ovesta. Ja eka, joka ylipäätään meni permannolle. Siellä piti löytää A-lohko, rivi 6, paikka 10. A löytyi, mutta rivi kuusi tuotti päänvaivaa. Näin lattiassa vain numerot 5 ja 7. Ihmettelin, että missäs se kuutonen oli. Järkkäri tuli kysymään, että tarviinko apua ja sitten se rivi kuusikin löytyi. Voi elämä. Vasta tuolloin tajusin, että vain joka toinen rivi oli merkattu numerolla. Olihan sen vitosen ja seiskan välissä rivi, mutta sitä en hoksannut kun tuijotin lattiaa kutosta zoomaillen : D Siis vihdoinkin olin saavuttanut määränpääni: A610 : )
Kello oli jotain yli seiska. Ja kuulemma vasta puoli ysi esiintyi lämppäri. Mua vähän harmitti, että oli lämppäri. Jos Poria ei lasketa (se kun ei ollut vain yhden artistin show), niin aiemmin ei ole ollut lämppäriä. Vain sitä ainoaa ja oikeaa : ) Nyt sitten joku lämppäri. Sen pari levyä oli myynnissä, mutta evvk.
Ajankulukseni kaivoin esiin luettavaa ja sen parissa aika menikin mukavasti. Kiertue oli tullut Venäjältä ja kuulemma siellä päässä oli ollut jotain ongelmia, jonka takia oltiin jonkin verran aikataulusta myöhässä. Voihan Venäjä... Tosin, en kyllä tiedä mikä se originaali aikataulu oli, sillä sähkäri, joka vahvisti mun lipputilauksen, niin siinä oli ajan kohdalle laitettu TBC. Nuo samat kirjaimet oli edelleen kun sain muutama viikko sitten muistutuksen. Ei hitto, jos jotain noin suurta onnistuisin unohtamaan, niin sitten lienee pare pukea päälle puupalttoo!
Lämppäri aloitti puoli ysi. Nimi taisi olla joku Bright Light. Meni vähän ohi kun kiinnostus oli mitä oli. Lämppärin aikana kokeilin, että millä ohjelmalla kandeisi mun pokkarilla kuvata. Vähän arvelutti käyttää sellaista, jossa on salama. Aiemmin kamerat on kielletty, mutta nykyään se taitaa olla liian vaikeaa, sillä ei järkkärit välittäneet vaikka joku ihan vieressäkin otti kuvia. Silti mua arvelutti.
Lämppäri teki tehtävänsä ja onnistui lämmittämään mutkin. En tiijä, että miten paljon jaksaisin sellaista musiikkia kotona kuunnella (teknoa kaiketi), mutta tuolla se toimi ja pidin kuulemastani. Lisäksi tykkäsin artistin tavasta esiintyä. On tosi kiitollinen, että on saanut olla mukana kiertueella sellaisen legendan kanssa. On kuulemma saanut paljon tukea ja viimeisen kappaleen omisti tuolle hienolle henkilölle.
Lämppäri oli ihan intsinä kun oli Suomessa. Kyseessä oli eka kerta ja toivoi, että pääsisi pian taas uudelleen. Kehui yleisöä samalla kun kaivoi keltaisen luurinsa povarista. Kysyi, että saako ottaa yleisöstä kuvan. Tokihan se sopi ja niin se napsaisi kuvan yleisöstä : D Tää on tätä some-aikaa kun kuvaillaan puolin ja toisin ; ) Nuori kaveri. Tiedä, vaikka saisi tehdä yhtä pitkän uran kuin illan seuraava esiintyjä. Se suurin, mahtavin, legendaarisin...
Lämppärin jälkeen meni hetki vaihtojuttuihin, kuten oli ilmoitettukin. Myöskin oli ilmoitettu, että THE SHOW alkaa tasan 21.00. Aika hyvin oli minuutit laskettu, sillä vain minuuttia yli 21 alkoi soida tutut sävelet. Sitä olinkin osannut odottaa avajaisbiisiksi. On ollut sitä usein ja etenkin nyt kun kyseessä oli Goodbye Yellow Brick Road -kiertue, jonka saman niminen albumi on ihan legenda, ja jolta tuo kyseinen biisi löytyy, niin tästä olisin voinut lyödä vaikka vetoa.
Vaikka tuolla biisillä on pituutta 11 minsaa ja risat, niin ei se ole yhtään liian pitkä. Hienosti menee tunnelmasta toiseen. Kuunnellessani alkusointuja olin täynnä kaikenlaisia tuntemuksia. Miltei ihan tippa linssissä istuin kun tajusin, että tosiaankin se kaikki oli totta ja Sir Elton John oli kohtsillään astumassa lavalle. Tuo joku, jota en oikeasti voi sanoa tuntevani, mutta joka silti merkitsee mulle niin paljon, olisi kohta livenä mun silmien edessä. Miten paljon kaikkea hyvää Eltonin musiikki onkaan mulle tuonut! Voi olla, että ilman Eltonia mulla ei olisi Jomia. Tietenkään en voi tietää sitä, että olisinko oppinut enkkua jotain muuta kautta, mutta jos nyt jossitellaan näillä eväillä mitä on tiedossa, niin tuskin. Kun ei olisi ollut kielitaitoa edes tänkään vertaa, niin tuskin olisin ottanut yhteyttä islantilaiseen kasvattajaan. Yksi mahdollisuus on, että olisin laittanut kaverini asialle. Mutta kaveri ei olisi voinut auttaa viimeisimmällä Islannin reissulla, jolloin olin ekaa kertaa ihan yksin enkun varassa. Kyllähän se jännitti. Puhumista enemmän murehdin, että ymmärränkö yhtään mitä MrS sanoo. Jostain syystä kun korva on aika harjaantunut brittienkun suhteen ; ) Mutta meni se enkku islantilaisaksentillakin, joten taas on kiittäminen Eltonin musiikkia. Siinä jos missä on tullut harrastettua kuullun ymmärtämistä. Ja musiikin takia mulla on aika laaja sanavarasto, jonka koin hyödylliseksi ollessani Islannissa. Ei siis ollut lainkaan vaikeuksia ymmärtää MrS:niä. Kertaakaan en kysynyt “mitä?” sen takia, etten olisi ymmärtänyt kuulemaani. Yes, Elton is my teacher : )
Kun sööri painoi pianonkoskettimia ensimäistä kertaa hämärällä lavalla, yleisö alkoi taputtaa ja hurrata. Olin ihan fiiliksissä! Siinä sööri oli laulamassa livenä. Ou jee! Tutut sävelet ja sanat tempaisivat mukaansa eikä siinä kyennyt istumaan ihan paikoillaan. Yritin ottaa kuvia, mutta Elton oli liian kaukana pokkarille + mun kädet tärisivät, joka sinetöi kökön tuloksen.
Kun “Funeral For A Friend / Love Lies Bleeding” oli esitetty, heti perään Elton aloitti “Bennie And The Jets” biisin. Suomalaiset eivät näyttäneet hoksaavan, että niiden olisi pitänyt vähän osallistua biisiin. Useamman kerran Elton odotti, että yleisö olisi sanonut “Bennie” aina tietyissä kohdissa, mutta ei kuulunut mitään. Elton on toisinaan aika temperamenttinen tapaus ja mietin, että mitäköhän se meinasi kun yleisö ei osallistunut. Oli jotenkin sellainen olo, että ei ollut herran paras päivä. Ja se fiilis vahvistui kun “Candle In The Wind” alkoi heti edellisen kappaleen loputtua. Ei siis sanakaan yleisölle. Ehkä Venäjän puolen ongelmat vaikuttivat...
Alkoi jo tuntua, että sööri vetäisee kaikki kappaleensa putkeen mitään sanomatta. Onneksi sentään ei, sillä “All The Girls Love Alice” kappaleen jälkeen Elton tervehti yleisöä ja esitteli seuraavan “Levon” biisinsä. Se oli mulle yllätys, sillä olin kuvitellut, että konsertissa soitetaan vaan GYBR:n biisejä, kun kiertue oli sen niminen. “Levon” ei ole tuolla albumilla.
Samalta albumilta (Mad Man Across The Water) löytyy myös “Tiny Dancer”, joka soitettiin seuraavaksi. Ilmeisesti jotkut oli ihan tanssineet, sillä biisin jälkeen Elton sanoi “Thank you for your dancing.”
Made In England albumin “Believen” Elton esitteli ja soitti seuraavaksi. Oijoijoijoijoiiiiiiiih! Tuo on ihana biisi <3 <3 <3 Uuuh! Tosi hienosti tehty.
“Daniel” ja “Philadelphia Freedom” tarjoiltiin yleisölle ennen “Goodbye Yellow Brick Road” biisiä. Sen aikana taustalla pyöri hauska eräänlainen läpileikkaus Eltonin urasta ja elämästä.
“Rocket Man” vei yleisön syvemmälle kultaiseen 70-lukuun ennen kuin “Hey Ahab” toi sen takaisin 2010-luvulle.
“I Guess That´s Why They Call It The Blues” keinutti yleisöä pois hullulta 80-luvulta kohti 90-lukua ja uudestisyntynyttä Eltonia. 1992 Elton astui taas julkisuuteen oltuaan muutaman vuoden pois parrasvaloista. Eltonin elämässä oli nyt laitettu asioita uusiksi ja uutta musiikkiakin taas alkoi ilmestyä. Vuonna 1992 ilmestyi “The One” albumi ja sen nimikkobiisi lumosi yleisön seuraavaksi.
Seuraavaksi biisi, jonka Elton on esittänyt aina. Tuo laulu teki kapakkapianistista supertähden yhdessä yössä Amerikassa. Totesi, että ilman tuota biisiä hän ei välttämättä olisi nyt siinä soittamassa. Elton arvostaa kappaletta suuresti ja siksi esittää sen aina.
“Your Song” herkisti yleisön. “Burn Down The Mission” vei taas ihan toisenlaisiin tunnelmiin.
“Sad Songs” oli levyversiota rokahtavampi” ja sen jälkeen Elton esitteli bändinsä. Jokainen sai raikuvat aplodit.
En tiennyt, että “Sorry Seems To Be The Hardest Word” biisin jälkeen tulisi jotain muuttumaan...
En tiedä mistä jotkut tiesivät (tai ehkä seuraavat aktiivisemmin EJ-juttuja...), että kun “Don´t Let The Sun Go Down On Me” alkoi, niin sitten sai mennä lavan eteen. Yhtäkkiä vaan huomasin, että porukkaa alkoi hipsiä sinne eikä niitä häädetty sieltä pois. Sinne sitten menin minäkin. Pääsin vielä aika lähelle, mutta kuvakulma oli huono. Pieni mies jäi aikalailla pianonsa taakse piiloon. Mutta ajatella, vain muutaman metrin päässä Eltonista! Aika pian harmittelin, etten ollut tajunnut ottaa mukaan mitään, mihin olisin voinut yrittää koittaa saada nimmarin. En viitsinyt lähteä siitä pois, sillä takaisin olisi ollut vaikeaa päästä.
Eltonin konserteissa aiemmin olleena luulin, että se hemmottelu kestäisi vain yhden biisin ajan. Vaan kuinka ihanan väärässä olinkaan! Siinä sai olla aina konsertin loppuun asti!!! Siis useamman biisin ajan. Tämä pisti pasmat niin sekaisin, että kun jälkeenpäin yritin muistella kaikkia biisejä, jotka lavan edessä kuulin, en kyennyt muistamaan. Kyllä sai pinnistellä jälkeenpäin kun siinä olin mennyt niin fiiliksellä, elänyt juuri siinä hetkessä yrittämättä muistaa mitään. Otin kuvia ja jammailin. Jos huomasin paremmassa paikassa tilaa, niin hivuttauduin sinne. ja loppujen lopuksi mulla oli aivan optimaalinen kuvakulma. Enää ei söör hävinnyt pianonsa taakse. Ainoa vaan, että kamera oli vähän huono. Järkkäriä tuskin olisi siellä sallittu, joten mulla oli pokkari.
Lähde, johon suhtaudun varauksella, niin sen mukaan lavan edessä sai olla peräti kuuden biisin ajan! On ollut konsertteja, joissa Elton on ottanut jonkin verran porukkaa lavalle pianonsa ympärille. Ollut yksi noista... Ja on ollut konsertteja, joissa on saanut olla lavan edessä yhden biisin ajan. Mutta tällä kertaa peräti kuuden biisin ajan, niin se oli kyllä jotain ihan superia! Tunnelma oli kyllä aivan huikea!
Siinä sitten jammailtiin “The Bitch Is Back”, “I´m Still Standing”, “Your Sister Can´t Twist (But She Can Rock And Roll)”, “Saturday Night´s Alright For Fighting”, “Sacrifice” ja “Crocodile Rock”. Jihhuuuh!!! Suomalainen yleisö oli jo sen verran herännyt, että tajusi osallistua “Saturday Night´s Alright For Fighting” biisin aikana kun Elton sitä odotti. Samoin “Crocodile Rock” biisissäkin oli yleisöllä mahdollisuus osallistua. Tiedättehän sen “laaaaa lala laaa, lala laaaaaaa...” kohdan. “Crocodile Rock” on aina ollut se, joka on viimeistään herättänyt suomalaiset. Nyt se oli laitettu loppuun, että jos vasta sitten olisi alkanut tanssijalkaa vipattamaan, niin lyhyeksi olisi jäänyt ilo.
“Saturday Night´s Alright For Fighting” biisin viimeiset soinnut soitettuaan Elton lähti pois. Ei sanonut mitään vaan lähti. Oli siis encoren aika. Yleisö hoksasi sen ja alkoi “kannustamaan” Eltonia tulemaan takaisin. Muutaman minuutin jälkeen Elton tuli takaisin ja jäähdytteli kuumana käyvää yleisöä “Sacrifice” biisin sulosoinnuilla. Tämän jälkeen hyppi varmaan koko Hartwal Areena “Crocodile Rock” biisin tahdissa.
En enää muista, että millä tavoin Elton lähti “Crocodile Rock” biisin jälkeen. Eli, että oliko se yhtä äkillinen kuin “Saturday Night´s Alright For Fighting” tsipaleen jälkeinen katoaminen vai vilkutteliko sun muuta yleisölle ennen poistumistaan. Anyway, nytkin yleisö koitti hetken aikaa saada sööriä takaisin lavalle. 2,5 tuntia ei näemmä vielä riittänyt. Mutta kun lavalle ilmestyi ihmisiä, jotka alkoivat viedä kamaa pois, mm. Eltonin pianotuolin, niin ihmiset ymmärsivät, että konsertti oli loppunut.
Palattuani kamojeni luo tsekkasin, että mitä kello oli. Puoli kaksitoista, joten viimeinen juna oli jo mennyt. Oli vähän tyhjä olo kun ei tiennyt miten edetä. Rauhallisesti keräsin kamani ja aloin suunnistaa ulos. Mulla ei ollut kiire, mutta silti tuntui, että muut menivät liian hitaasti. Mun normikävelyvauhti on aika nopea enkä vaan oikein osaa kävellä hitaasti. Matelu tuskastutti, vaikkei ollut kiire.
Menin ulos samaa reittiä. Silloin oli perillä siitä, että missä päin rakennusta oli. Ulko-ovien lähellä huomasin, että vielä myytiin krääsää. Hetken mietin, että pitäiskös...? Selviydyin seireenien kutsusta lisäämällä vauhtia kohti ovia ; )
Vaikken ollut ekaa kertaa Hartwallilla, niin silti en tiennyt, että menikö siellä takseja. Aiemmin oon poistunut konsertista joko junan tai auton kyydissä. Näin takseja ja piiiiiiitkän jonon, jonka oletin olevan taksijonon. Kun matkasuunnitelmat olivat vähän auki, niin menin jonoon kattelemaan, että mikä oli meininki. Se oli taksijono, joten ei tarvinnut yrittää saada soittamalla taksia (eikä niin varmaan olisi saanutkaan...). Vettä tihutti ihan hitusen. Ei juurikaan kastellut. Ei ollut kylmä, joten mukanani ollut EJ-pipo sai pysyä repussa. Polviin ulottuva villakangastakki oli juuri oikea valinta, sillä luulen, että muuten olisi alkanut tuntua kylmyys reisiä nuolevissa farkuissa.
Jono oli pitkä, mutta ei ollut mitenkään harmistunut tai epätoivoinen olo. Uutta taksia tuli paikalle koko ajan ja se näky lämmitti mieltä. Todellakin yrittivät kaikkensa. Ei enää paremmin olisi voinut asiaa järjestää. Siinä pyöri oikea taksirinki: kun takseja kera asiakkaiden lähti, niin uusia tuli jonoon. Pitkässä jonossa ei tarvinnut kauaa seistä paikoillaan vaan muutaman minsan jälkeen sai ottaa muutaman askeleen. Jo puolen tunnin jälkeen pääsin taksin kyytiin, joka vei mut kohti Kamppia.
Totesin kuskille, että taitaa olla kaikki taksit ajossa. Kuskin mukaan ei ollut. Sanoi, että oli 400 Hesan ja 150 lähiseudun taksia ajossa. Eikä se kuulemma ollut juurikaan tavallisesta maanantaista poikkeavaa. Jaa...? Salli mun epäillä asiaa. Anyway, sanoin, että hienosti oli konsertti huomioitu ja sen takia ei harmittanut jonottaminen lainkaan.
Kuski vei mut sinne alas, joten mun ei tarvinnut yrittää suunnistaa yläkerrasta oikeaan paikkaan. Ja niin kuin olin laskeskellut, niin yhden auto oli se, joka veisi mut lähemmäs kotia. Odotteluaikaa oli reilut puoli tuntia. Sinä aikana söin pois pähkinät. Siellä oli yksi pilaantunut ja sen syötyäni (en kehdannut sylkäistä pois) poimin kaikki sen pähkinän lajitoverit pois.
Aika pian bussin lähdettyä huomasin, että vanha vaiva alkoi vaivata. Mä olin yrittänyt estää sen pähkinöillä, mutta ilmeisesti oli jo liian myöhäistä. Tunsin alkavaa huonoa oloa, huoh. Noin näyttää käyvän jos ei syö kunnolla päivän aikana. Vaikka olisin voinut kääntää kelloa taaksepäin, niin en siltikään olisi syönyt konserttipaikalla. Mieluummin vihreenä bussissa kuin jalat ristissä konsertissa. Lentokenttään asti oli aika vähän matkustajia. Sen jälkeen bussi tuli niin täyteen, että munkin viereen tuli joku.
Huonoon oloon näyttää auttavan se, että pitää silmät kiinni. Ilmeisesti onnistuin nukahtamaan peräti pariksi tunniksi, sillä herättyäni kuulin jonkun sanovan, että vielä oli noin tunti matkaa jäljellä. Kun havahduin olo oli ihan hyvä, mutta aika pian alkoi taas tuntua huonommalta. Silmien kiinni pitäminen on yllättävän vaikeeta jos ei nukuta.
En tiennyt mitä reittiä bussi menisi, mutta kun mulle selvisi, että pysähtyy Prismalla, niin mietin ulos menoa. Äipälle olin ilmoittanut, että tulisi hakemaan linja-autoasemalta, joten päätin koittaa vaan kestää loppumatkan. Enää ei ollut pitkä matka, mutta vihreenä se tuntui siltä. Hitto, kun pitää olla tommonen vaiva olemassa...
Bussikuski oli hauska, sillä oli pilkettä silmäkulmassa kun se kuulutti. Mietin, että mahtoiko olla peräti sama kuski, joka oli silloin kun tulin Islannista (<3). Sekin oli hauska tyyppi.
Selvisin ilman sotkuja perille ja oli helpotus päästä ulos bussista. Pieni kävelymatka äipän autolle oli vain hyvä juttu, sillä sen aikana olo tasaantui. Onneksi huono olo ei enää tullut takaisin. Satoi vettä, joten olisi ollut “ihan kiva” pyöräillä kotiin. Äipän ansiosta pääsin kotiin kuivana ja nopeasti, joten suuret kiitokset ihunalle äipälle <3
En lähtenyt lenkille vaan päästin ukot pihalle. Äippä oli antanut jotain ruokaa, mutta mun ei todellakaan tehnyt yhtään mieli syödä. Tyhjentelin kasseja ja jonkin ajan päästä otin ukot sisälle. En ollut ihan kartalla ja se kostautui. Jompula-pompula pomppasi mun sänkyyn tutkimaan mun ostoksia. Voi nyt yhden kerran. Herra islis ei saisi mennä sänkyyn, mutta jostain syystä on alkanut harrastamaan sitä viime aikoina. Ja voi toisen kerran, sillä tuhmeliinilla oli kuraiset tassut. Tietty, jos olisi ollut fiksumpi, niin olisi voinut putsata koirien tassut kun otin ne sisälle... Tämän unohduksen vuoksi sain kuratassun jälkiä lakanaani ja vähän EJ-kassiinkin. Ei onneksi paljon.
Noin puoli viisi aloin nukkua ja kolmen tunnin jälkeen piti nousta ylös. Miksikö? No, siksi, että piti lähteä perinteiselle lehtikierrokselle. Aina konsertin jälkeen oon ostanut lehtiä siinä toivossa, että niissä olisi juttua konsertista. Mielelläni olisi mennyt myöhemmin, mutta olikohan se viime kerralla vai koska kun menin lehtikierrokselle myöhemmin, niin en enää saanut Hesaria (onnistuin löytämään sen jostain pikku kiskasta). Sen takia oli pare lähteä liikenteeseen aikaisemmin. Ja hyvä, että lähdin, sillä jäljellä oli vain kaksi Hesaria vaikka kauppa oli ollut vasta kymmenisen minsaa auki!
Näin jälkeenpäin ajateltuna ei olisi ollut väliksi, vaikken Hesaria olisikaan saanut, sillä ei siinä ollut mitään : ( Muutenkin saalis oli laiha: neljästä ostamastani lehdestä vain yhdestä löytyi jonkinlainen juttu. Just tuossa jutussa on listattuna kappaleet, mutta oon varauksellinen listan suhteen, sillä siinä on yhden biisin nimi väärin + jutussa on virhe. Jei...
Tietty olisi kiva ollut mennä nukkumaan, mutta halusin kirjoittaa konsertista. Olisi ollut kivaa saada tehtyä se heti seuraavana päivänä, mutta aika ei riittänyt. Sen jälkeen ei enää ollut väliä, että koska jutun kirjoittaa, joten en edes ajatellut jatkavani kirjoittamista ennen vkl. Vaikka kyseessä oli mulle tosi merkityksellinen ja mahtava juttu, niin silti oli vaikeuksia aloittaa kirjoittaminen. Istuin tovin miettien, että mitenkäs aloittaisin. Ennen ei tarvinnut miettiä. Ja kun en saanut juttua kerralla valmiiksi, niin sen jatkaminen oli taas yhtä pohdiskelua. Ei vaan meinannut päästä alkuun. Kun tää nyt on tämmöstä, niin kandee ihan suosiolla unohtaa tämä blogi. Ei tänne ilmaannu mitään uutta kun inspis on ties missä. Se sitten olikin kova kolaus...
Mutta vielä yhteenvetoa upeasta, mahtavasta ja kaikki muut ylisanat ansaitsevasta konsertista. Oli kyllä upea kokemus ja eläisin tuon hetken aina vaan uudestaan jos voisin. Viidennen biisin jälkeen Elton selvästi rentoutui ja alkoi spiikata biisejään useammin + jutteli vähän ekstraa. Lisäksi yleisö sai nähdä niitä kuuluisia eltonmaisia tapoja, heh. Elton oli hyvällä tuulella ja se kyllä näkyi. Yhdessä vaiheessa kertoi olevansa onnellinen kun on niin upea partneri ja lapset. Onnellisuus kyllä näkyi. Elton otti pari kukkakeissiä vastaan, jota se ei aina tee. Pari kertaa kävi moikkaamassa lavan toisessa päässä ollutta yleisöä. Ja nimmareita jakoi useamman. Mä olin niin lähellä lavaa, että lavan ja mun välissä oli vain yksi ihminen, siis olisi ollut tosi hyvät tsäänssit saada nimmari, jos vain olisi ollut jotain, mihin pyytää se... Tyydyin sitten vaan ottamaan kuvia kun Elton jakoi nimmareita. Ei mua harmittanut, että niin liki liippasi, sillä mulla on Eltonin nimmari, mutta tokihan mulle olisi kelvannut toinenkin. Jos vielä pääsen Eltonin konserttiin, niin pitää muistaa koittaa olla fiksumpi!
Mua lykästi 2011 :) <3
Eltonin bändin pojatkin muistivat yleisöä. Basisti Davey Jonhstone jakoi useamman plektran ja rumpali Nigel Olsson heitti viimeisen biisin jälkeen rumpukapulan yleisöön.
Oij että! Oli kyllä upea konsertti ja siitä jäi tosi mahtava fiilis. Hyväntuulinen sööri antoi yleisölle parastaan : ) Kiitos Elton, että piipahdit Suomessa tekemässä arjesta juhlaa <3 Toivottavasti tämä ei ollut viimeinen kertasi Suomessa...
Sitten vielä listattuna konsertissa kuullut kappaleet. Mielestäni biisilista oli mukavan monipuolinen, sillä siitä löytyi joka vuosikymmeneltä jotain. Pääpaino oli tietty 70-luvussa ja legendaarisessa Goodbye Yellow Brick Road albumissa.
*Funeral For A Friend / Love Lies Bleeding
*Bennie And The Jets
*Candle In The Wind (orinal version)
*All The Girls Love Alice
*Levon
*Tiny Dancer
*Believe
*Daniel
*Philadelphia Freedom
*Goodbye Yellow Brick Road
*Rocket Man
*Hey Ahab
*I Guess That´s Why They Call It The Blues
*The One
*Your Song
*Burn Down The Mission
*Sad Songs (Say So Much)
*Sorry Seems To Be The Hardest Word
*Don´t Let The Sun Go Down On Me
*The Bitch Is Back
*I´m Still Standing
*Your sister Can´t Twist (But She Can Rock And Roll)
*Saturday Night´s Alright For Fighting
*Sacrifice
*Crocodile Rock
Peeeässs Otin vähän videotakin, mutta vain omaan käyttöön.
Kommentit