Ensin niistä kiroista, jotta voi sitten iloilla pestä kakanmaun suusta pois. La-su yönä yritin pestä pyykkiä. No joo, on vähän hassu aika, mutta ok-asujalla sillä ei oo väliä. Tarkoitus kyllä oli pestä jo aiemmin, mutta upea sää oli temmannut niin mukaansa, että neljän tunnin ulkoilun jälkeen en enää jaksanut alkaa vahdata pesukonetta. Yöllä olisin taas jaksanut, mutta kun ei tullut uutta vettä säiliöön, niin pysäytin homman alkuunsa. Jo silloin, kun olin tehnyt niitä sydämiä, niin olin vähän katellut, että vettä tulee hiljaisella paineella. En kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, sillä niin sitä tulee aina vähän ennen säiliön täyttymistä. Käytin vettä ja vähän ihmettelin kun uutta ei alkanut kuulua. Vielä ennen pyykkikoneen käynnistystä kokeilin, että mikä on meininki vetämällä vessan. Pöntön säiliö täyttyi, joten uskalsin laittaa pyykkikoneen päälle. Kun se oli ollut hetken päällä, eikä vieläkään alkanut tulla uutta vettä, niin sammutin koneen. Eipä siinä sitten muuta kuin kiltisti nukkumaan, jotta jaksoi sitten lähteä koulutukseen.

Vesiasia vaivasi mieltä, mutten alkanut lämmittää saunaa koulutuksen jälkeen, sillä muistelin edellisellä kerralla menneen siihen noin viisi tuntia ja siihen ei ollut aikaa. Räpsin hetken kuvia pihalla ja vähän touhusin kaikenlaista, ennen kuin menin nukkumaan.

Olin päättänyt alkaa lämmityspuuhiin maanantaina. En kuitenkaan jaksanut sitä heti töiden jälkeen ja menin hetkeksi nukkumaan, etten sitten nukahtaisi saunaan kesken kaiken. Niin, mun piti nukkua vain hetki, enkä nyt osaa sanoa onko torkutus – systeemi hyvä vaiko huono juttu ;) Kuitenkin, sitä tuli käytettyä jonkin aikaa, ennen kuin kuului sellainen liisterinen ääni kun repäisin itteni ylös sängystä.

Onneksi sain nopeasti tulen saunaan, ettei sitten tarvinnut alkaa sen kanssa tapella. Ja joo, kyllä, se pirun pumppu oli taas jäässä! Laitoin puita pesään ja menin tekemään lumihommia ajankuluksi. Ei sitä lunta paljoa ollut, mutta putsasin nyt kuitenkin tien ja portaat. Poitsut tietty olivat pihalla touhuumassa. Aina välillä laitoin lisää puita saunanpesään ja sitten taas lumihommia. Kun lumityöt oli tehty, eikä pumppu ollut vieläkään sulanut, niin aloin touhuta valokuvien kanssa. Latailin niitä Picasaan, jotta pystyin kierrättämään kuvia siellä. Kierrättämällä kuvien koko pienenee huomattavasti ja näin ollen niitä mahtuu blogiin jonkin verran enemmän.

Kolmen tunnin lämmityksen jälkeen pumppu oli edelleen jäässä! Muistelin edellistä kertaa ja kokeilin, että olisiko asia sitten niin kuin viimeksikin. Kyllä oli. Ilmeisesti saunaa saisi lämmittää vaikka maailman tappiin, mutta se ei pumppua sulattaisi jos uuninluukku on kiinni. Meinaan, sitten kun olin noin puoli tuntia lämmittänyt luukku auki, niin johan alkoi pumppu taas hyrrätä. Näköjään se saunan alaosa pysyy kuitenkin sen verran viileänä (jos luukku on kiinni), ettei pumppu sula tuntien lämmittämisestä huolimatta.

Nyt pumppu taas hyrräsi ja sen ääni oli sillä hetkellä maailman ihanin ääni! Iloa kesti kuitenkin vain hetken, sillä vaikka pumppu hyrräsi, niin vettä se ei tuntunut tuovan. Yleensähän pumppu on päällä vain hetken ja kun säiliö on täysi, niin sitten pumppu hiljenee. Nyt pumppu vaan kävi ja kävi ja kävi... Jatkoin lämmitystä vielä jonkin aikaa, mutta kun se ei näyttänyt muuttavan tilannetta, oli pettyneenä myönnettävä tappionsa. Taas oli ollut viiden tunnin lämmityssessio, kuten viimeksikin. Kyllä harmitti tuntien työn lopputulos.

Kello oli jo sen verran paljon, että oli jo mentävä nukkumaan. Päätin soittaa seuraavana päivänä korjaajalle. Huonosta lopputuloksesta huolimatta jokin kuitenkin piti yllä “mitä jos kuitenkin” –ajattelua  ja vielä ennen töihin lähtöä kokeilin, että oliko tullut muutosta tilanteeseen. Noup.

Huonosti nukutut edelliset päivät ja se, ettei korjaajille pääse soittelemaan heti kun oon töistä päässyt, veti mut vällyjen väliin. Mun piti olla siellä vain hetken, mutta pari tuntia tuli torkutettua, ennen kuin taas sain kammettua itteni ylös. Vielä piti tän puupään mennä kokeilemaan, että josko se tilanne olisi sittenkin muuttunut. No ei ollut! Siispä luuri kouraan ja soittelemaan. Kolmeen paikkaan piti soittaa, ennen kuin sain jonkun kattomaan pumppua. Oli talvilomia päällänsä tai muuten kiirusta. Setä ei päässyt heti, vaan muutaman tunnin päästä, joten menin vielä nukkumaan. Oltiin sovittu, että setä soittelee ennen tuloaan, joten pystyin hyvin koisia.

Parin tunnin jälkeen luuri soi. Setä kyseli ajo-ohjeita. Nyt seuraa yksi varsin mystinen juttu: mä en ollut koskaan sanonut, että missä mä asun. Oletin, että kyselee sitä sitten kun pääsee pois siitä toisesta paikasta. Arvatkaapa vaan olinko hämmästynyt kun setä tarkensi, että etkös sä asunut siellä ja siellä!?! Ei sentäs tiennyt osoitetta, mutta tiesi alueen nimen, jolla asun. Mistä se oikein sen tiesi??? Aika kriipiä...

Siinä oli vielä aikaa juoksuttaa äijiä pihalla ennen sedän tuloa. Äijät saivat mennä sisälle taloon kun setä tuli. Olipa kivaa, kun eivät nostaneet mekkalaa, vaikka varmasti kuulivat, että pihaan tuli joku auto ja silleen. Selostin tilanteen uudelleen ja setä tutkiskeli pumppua ja sen ympäristöä. Käski välillä laittaa pumpun päälle. Meissä molemmissa hämmennystä herätti se, ettei vedentulo hanoista ollut vielä loppunut. Se kuitenkin loppuu melko nopsaan sen jälkeen kun ei enää tule uutta vettä. Mä olin muuten pessyt aiemmin päivällä vähän kuontaloani kun näytti, että vettä vaan tuli. Tosin tein sen pesun kylmällä vedellä, sillä olin ottanut pois päältä lämminvesivaraajan kun se piti kummaa ääntä. Ja edelleen sitä vettä vaan tuli kun setä kokeili. Sitä tuli vielä reilu ämpärillinen. Sillä välin kun hämmentynyt setä soitti kollegalleen, niin mä kävin huuhtomassa sillä ämpärillisellä pöntön. Setä olisi halunnut kurkata kaivoon, muttei se lukko auennut – lukkosulasta huolimatta. Olisin ollut valmis käyttämään rautasahaa, sillä ainahan saa uusia lukkoja. Setä kuitenkin tuumasi, ettei se kaivoon kurkkaaminen ollut vielä aivan välttämätöntä. Oli tullut puhelujen perusteella sittenkin siihen tulokseen, että pumppu oli rikki – taas! Vak! Se ei ollut kiva uutinen. Ei sitten niin yhtään. Tähän tulokseen oli setä päätynyt ja sovittiin pumpun vaihdosta. Tarkkaa aikaa ei osannut sanoa vielä silloin.

Olin jo alkanut olla siinä uskossa, että sitä vettä tulee kaikesta huolimatta. Kun menin sisälle taloon ja avasin hanan, vettä ei enää tullutkaan. Olin täyttänyt aiemmin päivällä poikien vesikupin, joten niillä oli kaikki hyvin. Onneksi olin saanut vähän peseydyttyä päivemmällä, joten ei tarvinnut ihan mörkönä mennä töihin. Voi kökkö, taas oltiin tuollaisessa tilanteessa :( Taas alkoi veden roudaaminen töistä. Kai tuon voi laskea työsuhde-etuihin ;) Yritin käyttää vessaa mahdollisimman vähän ja syödä sapuskaa, johon ei tarvittaisi vettä, eikä aiheuttaisi hirveästi tiskiä. Einekset ovat hyvä keksintö.

Kun tiistaina nukkuminen oli ollut vähän niin ja näin, niin mietin pitkään ja hartaasti meenkö Ticon kanssa koulutukseen vaiko en. Olin nukkunut vähän ja katkonaisesti. Ehkä olisin vielä selvinnyt koulutuksesta kunnialla. Mutta entäpä sitten vielä töistä? Mitä jos edessä olisi ollut “night from a hell”, niin jätin menemättä. Harmitti kyllä, kun olisi ollut hyvä ajaa pyörällä ja silleen. Höh :(

No, se yö sitten tosiaankin oli “night from a hell”, sillä kone taas vaihteeksi temppuili. 0,3 alumiini ei taaskaan pysynyt ohjureissa ja se loppurulla oli taas ihan teippiä. Siispä rulla vaan kylmästi vaihtoon. Vaihto auttoi, mutta sitten sai tapella siitä, että lopetuskisko menisi oikeaan paikkaan. Ja oli siinä muitakin juttuja. Lyhyempi kaiketi olisi lista niistä jutuista, joita se rakkine ei tee, hmph. Kyllä tuossa jo alkoi väsyä kun homma vaan tökki kolmen hyvin menneen tunnin jälkeen. Luulenpa, että jos olisin ollut jo valmiiksi väsynyt, niin todennäköisesti olisin mennyt vessaan jojottamaan itteäni vessapaperista tehdyn köyden kanssa ;) Kun loppuyöstä kasaaja (seuraava vaihe kääminnän jälkeen) tuli kysymään, että montako mulla vielä oli jäljellä, niin vastasin sille tuskastuneena “miljoona. Emmä tiedä. Kaikki nuo mitä tuossa kärryssä on vielä jäljellä”. Tuo kone kun on semmoinen, että se kyllä laskee tehdyt käämit, mutta vain jos homma sujuu ongelmattomasti, se numero pitää paikkaansa. Jos pitää keskeyttää tai jotain muuta, niin numero nollaantuu. Eipä ollut noin entisen koneen kanssa ja uskokaa vaikka vaan huviksenne, etten ole vielä tehnyt tuolla koneella yhtään sarjaa niin, etteikö olisi tullut jonkinlaista takkua ja sitten numero mennyt taas nollille. Siispä on välillä vaikeaa tietää montako on tehnyt.

Kotiin kun pääsin, niin en pomppinut turhia ylhäällä. Jo oli aika maksaa edellisinä päivinä tulleet univelat. Sitten herättyäni lähdin poikien kanssa käymään rismassa. Oli kiva keli. Kävellessä tuli lämmin, joten kotona pystyikin sitten hyvin antamaan itelleen lumipesun. Se sai riittää naaman putsaukseksi.

Torstaiksi oltiin sovittu treenit. Ne olivat hetken aikaa vähän vaakalaudalla kun en tiennyt, että koska se setä tulee korjaamaan. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus siirtää niitä perjantaihinkin, joten tilanne oli sikäli hyvä. Treenejä ei tarvinnut perua, sillä setä ilmoitti tulevansa perjantaina. Me sitten miitattiin taas koulunpihassa kello ysi. Pakkasta oli –16 ja tuuli teki siitä pikkuisen purevampaa. Sony heilutteli häntää kun näki keitä autosta tuli. Kiertelyllä taas aloitettiin. Mulla oli vielä jäljellä niitä lauantaina tehtyjä sydämiä kun Ticon koulutus oli jäänyt väliin. Sydämet kelpasivat edelleen ja oliko Sony niiden sydänten takia hiljaa koko kiertelyn ajan? Vähän se alkoi loppua kohden hermostua, ehkä sille tuli tylsää. Ja sitten kun en enää tarennut pitää namia hollilla (kuolalla kastuneet sormet pakkasessa ei oo niin kiva juttu), niin Sony oli vähän hankala. Hankala siinä mielessä, että yritti jättää jotain kumman hajurakoa muhun, eikä suostunut istumaan niin päin kuin olisin halunnut. Sony olisi halunnut kytätä herra iitä, mutta mä en antanut. Sain mä sen lopulta istumaan, niin kuin halusin. Jah, mulla oli vähän apuna mc kun todellakaan en tarennut olla paljain sormin. Kiertelyn jälkeen mentiin ympyrää, niin että treenikamut menivät edellä. Mentiinköhän noin joku kolme kertaa? Oli miten oli, Sony oli ihan hipi hiljaa. Kertaakaan ei sanonut mitään :) Sama meininki jatkui kun meistä tuli liiderit, joten kokeiltiin vielä muutaman kerran yhdessä kävelyä ja sekin sujui hyvin. Tämä oli Sonyn hiljaisin treenikerta koulunpihalla. Ei ollut juurikaan mitään välisoolojakaan, että jei! :) Reilu tunti pakkasessa treenailtiin ja juteltiin. Kivaa oli jälleen kerran :)

Kotona lähdin Ticon kanssa tunnin pyörälenkille. Sen jälkeen tein lumihommia. Taaskaan lunta ei ollut paljoa. Keksin paikan lumelle: portti auki ja lumi kolalla pihaan poikien iloksi. Tuolla kolalla homma käy kyllä nopsaan. Meni vaan noin puoli tuntia kun olin putsannut tien ja rappuset. Tico innostui pihaan ilmestyvistä lumikasoista. Äijä kaivoi niitä ihan innolla. Vielä ennen nukkumaan menoa annoin itelleni taas lumipesun.

Korjaaja on tällä hetkellä hommissa (tuli tunnin myöhässä, mutta oli sen verran fiksu, että ilmoitti asiasta. Ei tahtonut saada autoaan käyntiin.) ja toivottavasti saadaan tänään taas vettä hanoista. Ja toivottavasti vessanpönttö ei ala jokellella, niin kuin teki viimeksi... Ja, kun korjaaja on nyt täällä, niin mahdolliset ohitustreenit jäävät tänään väliin kun en saa nukuttua ennen sitä. Toivottavasti vielä tänään olisi pakkasta sen verran, ettei niitä treenejä olisi muutenkaan.

Aamulla muuten oli –28 mittarissa kun tulin töistä. Olin ihan varma, että se pumppu olisi taas jäässä, vaan eipä ollut. Kiva olisi tietää miksei se nyt ollut kun viikonloppuna oli “vain” –27. Ja kiva olisi tietää se, miten edelliset asukkaat oikein toimivat tuon pumpun kanssa talvella? Ehkä sitten noin 80 vuotiailla oli aikaa lämmittää sauna joka päivä tai jotain. Ei kyllä tunnu kivalta ajatus siitä, että joka talvi pitäisi hommata uusi pumppu :(

Ilonpilkahdus oli tuolla välissä hyvin menneiden treenien muodossa. Nyt seuraa lisää talven iloja. Vaikka vedentulo onkin tökkinyt molempina talvina, jotka oon täällä asunut, niin silti en ainakaan vielä inhoa talvea. Se on kaunis vuodenaika ja mun mielestä islikset näyttävät silloin parhaimmilta. Mun pääkopassa ne vaan niin kuuluvat lumiseen maisemaan. Seuraavana kuvia siltä lauantain reissulta ja sunnuntailta mun pihasta.

 

                                         

Se metikkö (ehkä jo jokseenkin entinen sellainen) oli täynnä kaatunutta puuta. Niitä sitten koitin parhaani mukaan hyödyntää. Tiedän, ettei vasten aurinkoa kannata kuvata (ellei ole sellaista suojusta), mutta silti en osaa päättää onko tämä kuva siksi pilalla vai luoko se arska siihen oman tunnelman? Toisinaan kävi niin, että kun olin lopettanut kuvaamisen ja olin laittamassa kameraa pois, niin pojat menivät semmoisiin asentoihin, että mun piti kaivaa kamera esille ja napata kuva. Seuraavassa yksi esimerkki sellaisesta tapauksesta.

 

                                                               

 

Mä muuten sain kuvan jääkarhusta. Aatelkaas ja kadehtikaas sitten sitä ;)  Ehkä mun silmissä on vikaa, mutta musta Sony näyttää seuraavassa kuvassa järkyttävän isolta. Siis niinku jonkun jääkarhun kokoinen tai jotain :D

                                                              

 

Mettäkuvausession hauskimman kuvan titteli menee kuuraparta - Sonylle. Aika komee jääparta herralla :D

                                                             

 

Sunnuntaina innostuin kuvaamaan lumisateen vuoksi. Osassa kuvista sitä näkyykin.

 

                                         

                                          Taas on herroilla vauhti päällä.

 

                                         

                                         "Gimme, gimme, gimme!"

 

                                         

                                          Miten niin väsähtäneen näköistä vetoleikkiä? :D

 

                                         

                                          Taipuisa Tico.

 

                                         

                                          "Eat my doubles".

 

                                         

                                          Kuopan kaivuukilpailu :D

 

                                                               

                                                                Telminnän loputtua savulumpiota poskeen.

 

                                                               

                                                               Sonylla on oikea meininki, sillä noin putsaantuu takahampaat.

 

                                         

Ulkoilun ja jyrsimisen päätteeksi on mukavaa löytää jotain pehmeää ja lämmintä. Sony on huvittava tuon tyynyn kanssa. Ihan ku joku rinsessa patjapinon päällä. Mahtaisikohan Sony tuntea, jos laittaisin tuon tyynyn alle napun? ;) Se voi kyllä olla, että herra supernenä haistaisi sen ja siksi löytäisi.