Sonyn sisko omistajansa kanssa kävi eilen pikaisesti. Koko päivän oli tihuttanut enemmän tai vähemmän vettä ja se laittoi mietityttämään, että tuleeko kuvaamisesta mitään. Sää ei estänyt kuvaamista vaan se oli hankalaa kun koirat pyörivät liian lähellä. Yritä siinä sitten kuvata kun linssiin mahtuu vain yksi ruumiinosa koirasta. Alussa mekkala oli valtava kun innoissaan olevat pojat haukkuivat ja sisko kiljui poikien mennessä takapäätä nuuskimaan. Siskolta oli hiljattain loppunut juoksu, joten varmasti oli vielä hajuja jäljellä. Pikkaisen koirat hetkittäin juoksivat, mutta enimmäkseen se oli sitä, että poikia kiinnosti siskon peräpää. Etenkin Sonya! Se yritti muutaman kerran kaapata siskon “kainaloonsa”. Uskoi kun kiellettiin. Ticon käytös tämän tytön seurassa kyllä ihmetyttää. Kumman hyvin se antaa sen olla ja jopa uskoi kun piti muutaman kerran kieltää. Muiden tyttöjen kanssa kun se on ollut sitä, että yritystä on riittänyt jatkuvasti ja kiellosta on lopetettu ja sitten taas aloitettu. Voisiko se jotenkin tajuta, että tämä tyttö on vähän turhan läheistä sukua?? Kyllähän sitä sanotaan, että nartut pystyivät haistamaan “hyvät pojat”. Kai se homma voi mennä toisinkin päin. Olisipa Tico yhtä gentlemanni muidenkin tyttöjen kanssa! He viipyivät vain noin tunnin verran kun siskon omistaja halusi päästä kotiinsa ennen pimeää. En ole vielä ehtinyt katsoa sainko yhtään kelvollista kuvaa. Ja nyt sitten on ne kiertopalkinnot täällä. Mielenkiinnolla katselin edellisten voittajien kuvia. Hymyilytti kun tajusin kuka on laittanut Zekiwa kisan käyntiin. Se, joka antoi Sonylle T:n. Nyt herra “värivirheellinen” sai hänen liikkeelle laittamansa kiertopalkinnon. Anteeksi, jos loukkasin jotakuta. En vaan voinut vastustaa kiusausta...

 

Tänään sitten olivat kaikki tähtimerkit kohdillaan poikien erikseen lenkittämiseksi päivällä. Oli jotenkin keväinen sää kun tiet ovat yhtä jäärataa ja aurinko paistoi. Aurinkoa ei olekaan tänä talvena juuri näkynyt pilvisyyden vuoksi. Noh, ensin pikkuinen yhteispyrähdys, jotta Tico saa suurimmat paineet pois. Menin ensin Sonyn kanssa, jotta josko se vaikka vähän rauhallisemmin jäisi sitten yksin kun on vähän touhuillut ennen sitä. Sonyn kanssa tapahtui jotain pelottavaa. Oltiin tulossa takaisinpäin kun näin kaukana koiran. Näkyvyys oli silleen huono, etten voinut nähdä oliko sillä joku taluttaja siellä mutkan takana. Sony aloitti murraamisen. Kielsin sitä ja palkkasin hyvästä käytöksestä. Välillä Sony haukahteli. Ei mitään älytöntä älämölöä vaan sellaisia yksittäisiä “kiljahduksia”. Jatkoin matkaa kun Sony oli hiljaa. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt kääntyä, sillä alkoi näyttää enemmän ja enemmän siltä, ettei sen koiran lähellä ollut ihmistä. Hitaasti, mutta varmasti se koira läheni. Näin koivennoston ja alkoi pelottaa: se oli saku-uros! Saku pikku hiljaa läheni meitä. En voinut enää tehdä muuta kuin toivoa, että kaikki menisi hyvin. Että Sony olisi hiljaa. Eihän Sonylla olisi ollut mitään jakoa kaksi kertaa isomman koiran kanssa. Sitä mukaa kun koira läheni, niin sitä mukaa mun jalat tuntuivat hyytelöityvän aina vaan enemmän. Seistiin paikallamme. Pidin Sonyn hihnan löysällä. Saku piti välillä matalaa ja hiljaista murinaa. “ole nyt hiljaa, Sony”, toivoin hartaasti. “Äläkä tee mitään äkkinäistä liikettä...” Suuri uros vaan läheni. Sony oli luojan kiitos hiljaa ja paikoillaan! Koirat ottivat ihan kuonokontaktin ja Sonyn hyvä käytös jatkui!!! Välillä se saku kävi merkkaamassa ja sitten taas kierrellen tuli meidän luo. Sony oli nätisti, vaikka saku murisi välillä hiljaa. Pelkäsin sen murinan provosoivan Sonya äänenkäyttöön. Onneksi ei! Tilanteelle tuli päätös kun omistaja tuli hakemaan koiransa. Otettuaan koiran kiinni se kysyi oliko kaikki ok. Silloin Sony “kiljaisi”. Sain Sonyn hiljaiseksi ja sanoin, että mitään ei ollut tapahtunut. Kyllä mua pelotti tuo tilanne! Jos jotain olisi tapahtunut, niin en olisi voinut kyllä paljoa tehdä Sonyn hyväksi. Kokoero oli huima! Nyt kun tuo tilanne on ohi, niin olen iloinen, että se tapahtui ja päättyi hyvin. Ehkäpä Sony sai huomata, ettei ne kaikki koirat ole mörköjä. Mä ainakin sain huomata, ettei Sony ole sieltä ihan pahimmasta päästä kun osasi käyttäytyä nätisti. Aatella, että se nuuskutti urosta, joka oli kaksi kertaa sitä isompi! Varsinaisella lenkillä otin vähän seuraamista ja se oli iloisen näköistä kera vinojen istumisien :D Sitten myös pyysin maahanmenoa kun pysähdyin ja iloisesti ja nopeasti Sony meni maahan. Sitä on ilo katsoa kun se ihan hypähtää maahan. Myöskin lelua heittelin Sonylle. Sony toi lelun, mutta vetäminen ei oikein inspannu.

 

Muistini vuoksi oon käyttänyt tuolia esteenä oven avaukselle. Niin laitoin sen nytkin kun lähdin Ticon kanssa. Sonyhan yritti heti avata oven. Kielsin sitä ja se lopetti. Ticon kanssa menin saman lenkin. Sillekin heittelin lelua ja meininki oli ihan erilaista kuin Sonyn kanssa. Tico hakee tosi iloisesti. Seuraamisessa Tico piti jotain ihmeen hajurakoa eikä se osannut lopettaa vaikka vapautin sen. Ticon mielestä paljas käsi merkkasi sitä, että mulla oli nami kädessä. Ei ollut. Sitten tein sitä, että ihan yhtäkkiä pyysin Ticon sivulle. Kyllähän se tuli, mutta perusasento oli välillä jokseenkin vino. En mä mikään pilkuntarkka ole, mutta kyllä tarttis kuitenkin olla vähän niinku edes “sinnepäin”. Ainakin toistaiseksi tätä tehdään ihan vaan yhteisen huvin vuoksi.

 

Kotona pelästyin kun pimeässä eteisessä tuli vastaan Sony! Se mokoma oli työntänyt tuolia ovella niin paljon, että mahtui tulemaan ovesta. Yksinolo taitaa olla herralle aikamoista myrkkyä. Huoh... Jospa tämä tästä. Tarkoitus kun olisi mennä Ticon kanssa ensi sunnuntaina näyttelykoulutukseen.