Sony kiittää ihan rinkelinä onnitteluista! <3
 
Taas tuli ylläreitä Seinäjoen reissulla ;)
 
Viime lauantaina menin hyvissä ajoin nukkumaan. Siitä huolimatta ei tullut niin hyviä yöunia kuin olisi ollut mahdollisuus. Jo kolmen tunnin jälkeen olin pirteä kuin peipponen. Harmitti. Yritin jatkaa nukkumista, mutta eihän siitä mitään tullut. Mielessä pyöri vain junan vaihto ja asemalta perille löytäminen. Epäilen tuon myös olleen syynä siihen, että unet jäivät aiottua lyhyemmiksi.
 
Lähdin poikien kanssa kierrättämään kartonkia. Siihen meni tunti ja sitten lueskelin hetken. Ei tullut silti uni. Ei ainakaan kovin helpolla. Tuli kyllä nukuttua, mutta uni tuntui hirveen kevyeltä.
 
Harmillisen tapauksen vuoksi suunnitelmat menivät uusiksi. Isosten lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi.
 
Oli vähän miettimistä, että mitä oikein laitan päälleni. Ei ollut mitään käsitystä miltä Seinäjoella näytti. Oliko siellä lunta ja jos oli niin miten paljon? En uskaltanut laittaa lenkkareita vaan kiskaisin jalkaani ihan kunnon talvipopot. Suunnittelemastani talvitakista luovuin. Vaihdoin sen telttaan jos vaikka jotain rättejä oltaisiin niskaamme saatu, niin eipä olisi paita ollut heti märkä.
 
Kello oli viisi kun laitoin ulko-ovea kiinni. Kuulin pöllön huhuilevan. Vai sanoiko se sittenkin “huu-huun” sijasta “hullu-hullu” (kun tähän aikaan liikut)? ;D
 
Tunnin päästä oltiin vakkella, josta sitten rymisteltiin bussiin. Mulla oli mukana häkki kun halusin koittaa kuvailua. Jompula-pompula pitää silloin saada pois käsistä, jotta kuvilla on edes mahdollisuus onnistua.
 
Kauppatorilla bussi tyhjeni. Siinä samassa kun populaa meni ulos ovesta yksi törkimys käveli pokkana sisälle keskiovesta. Just joo. Törkimys oli kännissä ja ilmeisesti sen kavereita tuli myöskin bussiin. Ainakin mutkitteleva kävelytyyli kieli, että oli otettu vettä väkevämpää. Yksi tuiterissa oleva pysähtyi Jomin kohdalle ja alkoi paijata Jomia. Kysyi nimeä ja vastauksen jälkeen hoki ihan huumassa “Jomi, Jomi!”. Jomi oli huomiosta mielissään. Mä taas toivoin, että haisunäätä lähtisi pois. Ainahan sitä saa toivoa... Mies hoki aikansa Jomia ja sitä, että on ihana ja kaunis koira. “Jaah”, oli mun ajatus, mutta esitin olevani kiitollinen kommenteista. Sitten ihan puskista se mies kysyi asuinko yksin. Vastaus “joo”, tuli kuin apteekin hyllyltä ja mua harmitti. Soimasin itteäni, että miksen ollut valehdellut? Kohta se mies tuli istumaan mun viereen. Mua ällötti. Meni hetki ennen kuin seurasi jatkokysymys, jota olin jo pelännyt. “Missä sä asut?” “Seinäjoella, ollaan menossa kotiin.” Onnittelin itteäni, että olin onnistunut valehtelemaan. “Missä se on?” “Se on tuolla pohjoisempana.” Mies paijasi vielä hetken Jomia ja sitten lähti pois. Ihanaa! Mä jo olin pelännyt, että sitä örvelöä pitää kestää asemalle asti. Kauppatorilta asemalle on vain muutama minsa, mutta sellaisessa seurassa se olisi tuntunut piiiiitkältä ajalta.
 
Meidän pysäkki lähestyi ja nousin painamaan nappia. Bussi teki äkkijarrutuksen. Ehdin ajatella, että nyt kaadun, ennen kuin oikea polveni tömähti lattiaan. Sat-tui niin ketusti ja hetken tuntui, etten selviäisi siitä tuskasta ikinä. Nousin ylös tähtiä nähden. Pidättelin hengitystä ja voivotusta. Kohta taas alkoi tuntua, että ehkä sittenkin voin kävellä ja tuskan määrä väheni huomattavasti. Silmissäni pyöri vieläkin tähtiä kun kömmin ulos bussista. Mutta kyllä se siitä alkoi lutviutua pikku hiljaa. Olipas tapahtumarikas bussimatka, auts.
 
Junaa sai odotella jonkin aikaa ja alkoi jo paleltamaan. Toivoin, ettei juna tulisi vasta viime hetkellä vaan matkustajat armahdettaisiin päästämällä ne aikaisemmin lämpimään. Lopulta sitten joku kymmenisen minsaa ennen lähtöä se tuli. Sitten ettimään oikeaa vaunua. Oli sen verran mukava konduktööri, että nähdessään mun ettivän, se huikkasi, että lemmikkivaunut löytyivät vaunuista yksi ja kuusi. Sanoin, että mun lipussa oli kuutonen ja konnari näytti suunnan minne lähteä.
 
Tämä sama mies oli yhä palvelualtis kun hän tuli tarkistamaan lippua. Kysyin, että mistä lähtee seuraava juna. “Näin sunnuntaina se lähtee raiteelta viisi. Me pysähdymme raiteelle kolme”. Kiitin infoa pursuavasta vastauksesta.
 
Meidän kanssa oli yksi toinenkin koirakko, eikä muita koko matkan aikana, joten saatiin vallata ikkunapaikka. Yritin nukkua ja vähän siinä onnistuin. Oli vilu ja ajatus junasta ulos menosta vilutti lisää. Pakkohan se oli kuitenkin, jotta sai vaihdettua junaa.
 
Junan vaihto sujui ongelmitta kun tiesi minne mennä eikä tarvinnut lähteä ettimään mitään infotauluja. Jatkojunassa meillä oli tilaa. Oli isot ja pehmeät penkit, joissa hyvä penkkiväli. Laitoin Jomin ikkunan viereen ja häkin silleen poikittain, niin eipä ukkeli päässyt käytävällä kulkijoiden kimppuun. Toki penkin ali olisi ryömimällä päässyt, mutta se ei ollut vaikea asia vahdittavaksi.
 
Pian seurasi ylläri numero yksi: junaan tuli islis! Saatiin oikein komeaa matkaseuraa kun se Hesan RYP4 omistajansa kanssa asteli junaan. Ihan mahtavaa, että saatiin oikein rotuseuraa! Matka kuluikin juttelun merkeissä. Komistusta katellessani tuli mieleen mun oma blondiliini. Niissä oli jotain samaa: molemmat raamikkaita kavereita ja rapsuvauvoja. Se, miten komistus kerjäsi rapsuja oli samanlaista kuin Sonylla <3
 
 
             sj30-normal.jpg
 

 

Hyvä oli sekin, että nyt mun ei tarvinnut yrittää yksin luovia näyttelypaikalle. Olin tulostanut netistä pari reittivaihtoehtoa, mutta Salon sompailu oli kyllä pudottanut luottamuksen sen suhteen, että olisin löytänyt perille ongelmitta.
 
Nyt ei tullut mitään ylimääräisiä “saitsiineja” kun oli apukartturi. Asemalta meidän seuraan löyttäytyi yksi juniorhandleri, joka ei ollut varma minne päin piti mennä. Oli sitten kysäissyt meiltä, että ollaanko me menossa näyttelyyn.
 
Ilma oli kiva (talvipopot olivat turhat kun ei ollut lunta) ja reitti näyttelypaikalle mukava ja sopivan pituinen. Jomi ja komistus kävelivät ihan sopuisasti kohti kehää. Silloin kun Jomi ei hiihtänyt veturina hihnan päässä, niin sitten se oli kiinni toisen arsessa. En sallinut sitä, sillä komistus tuskin hirveesti moisesta tykkäsi.
 
Rokotuksia ei katottu vaan pläjäytettiin leima käteen merkiksi tarkistuksesta ja kulkuluvasta. Kehä löytyi helposti, mutta siellä oli ahdasta. Hetken aikaa ihmettelin, että mihin oikein laitan häkin. Jonkin ajan päästä vapautui paikka ja siihen Jomi sai oman mökin.
 
Evästin leivän ja annoin Jomille vettä. Sitten lähdettiin kiertelemään. Jomi olisi halunnut moikata näyttelyn kaikki koirat. Pysähdyin sivuun rauhoittelemaan pikku pösilöä. Nyt piti vaan malttaa antaa muiden mennä ohi. Vaikeaa se Jomille oli.
 
Käytiin pihalla ja palattiin taas sisälle. Olin ottamassa jonkinlaista kontaktiharjoittelua väen keskellä kun kuulin tutun kasvattajan äänen. Hänellä oli kaksi islistä. Toinen oli nallekarhun puoliveli ja toisesta en tiedä muuta kuin mistä kennelistä se oli. En tunne tuon suunnan koiria juurikaan.
 
Pikku hiljaa alkoi tulla lisää isliksiä omistajineen. Moni oli yllättynyt nähdessään meidät siellä, eikä se ollut yhtään ihme. En ollut pitänyt asiasta mitään meteliä. Vähän arvalla olin ilmonnut Jomin näyttelyyn. Tuntuihan se tyhmältä tehdä niin, mutta piti kokeilla tuuriaan. Kun sitten aikataulut tulivat, niin en ollut uskoa silmiäni, että oikeesti oli ihan reilusti aikaa matkustaa :D “Huu-huu” vai “hullu-hullu”? ;)
 
Mulla oli mukana molemmat putket. Olin kuullut juttua, että yksi pentu olisi tulossa kehän laidalle. Isommalla putkella kuvailu olisi ollut vaikeaa, joten siksi piti ottaa pienempikin. Pentua ei näkynyt, mutta otin kuvia ajankuluksi muista ihanuuksista. Nallekarhun näkeminen vähän järkytti kun herran häntä on nyt aikas laihassa kunnossa. Ensin luulinkin, että herra oli aloittanut karvanlähdön, mutta siitä ei ollut kyse. Häntä oli niin sanotusti mennyt parempiin suihin. Nallekarhun seurana on viisikuinen poju, joka rakastaa rajusti sitä ihanaa puuhkaa, joka nallekarhulla oli. Tosiaankin paino sanalla oli...
 
Nuorten luokassa oli Jomin lisäksi toinen uros. Se uros oli Vaasassakin. Kun mentiin kehään Jomi oli hyvin kiinnostunut tuosta pojasta. Vetoa oli joo. Ja sitä oli kun mentiin yhteisympyrä. Sillä välin kun tuomari tutki toista poikaa, seisotin Jomia. Vapautus olisi tiennyt sähellystä. Hyvin Jomi seisoi. Hyvin meni hammastsekki kun tuomari ne kattoi. Oli kivan oloinen tuomari, joka jutteli koirille. Ainakin Jomille. Tutkimisen jälkeen kierros ympäri ja seisotusta. Jomi taisi seisoa vähän hassussa asennossa, mutta en jaksanut alkaa korjaamaan sitä. Pääasia oli, että kunhan seisoi paikoillaan.
 
Molemmat pojat saivat ERI ja sitten oli kilpailuluokka. Se sisälsi yhteisympyrän, joka Jomilta meni jotenkuten. Tuomarin taisi olla vaikeaa päättää, että kumpi on ykkönen kun hän halusi koirien menevän yhdessä et. Jomi meni menosuuntaan ihan ok, mutta kun käännyttiin takaisin, huoh. Tuomari antoi Jomille toisen mahdollisuuden, mutta sama juttu taas. Oltiin kakkosia ja meillekin SA. Ei mua se sijoitus haitannut, mutta Jomin vetäminen kyllä.
 
Jomi mökkiin ja kamera kouraan. Harmillista, että piti taas mennä kehään, niin piti uskaltaa hylätä kamera. Jomi oli uroksista viimeinen kun taas meidän komea matkaseuralainen voitti urokset. Onnea! :)
 
Uroskehän jälkeen taas Jomi mökkiin ja nyt sai kuvailla vapaasti, aah.
 
Pienoinen ylläri taisi olla roppikoira. Se ei ollut komistus vaan Jomin kennelikaveri! Olihan sen omistajakin yllättynyt tuloksesta. Mutta onnea vaan Sunnusteinin koiruudelle! :) Ja onnea myöskin komistukselle vespistä ja valioitumisesta :) Komistuksen omistajalta kuulin, että tuomari ei ollut antanut roppia, koska poju oli liikkunut laiskasti. Ilmeisesti tämä tuomari arvostaa hienoa liikkumista korkealle.
 
Sitten ylläri numero kaksi: se pentu, jonka luulin tulevan paikalle, ei sitten tullutkaan. Toisaalta taas olin ollut vähän siinä luulossa, että Jomin peilikuva (5 kk) ei pääsisi tulemaan, mutta sepä olikin tuotu mukana. Mahtavaa! Sain nähdä pojun livenä :) Ja voi että kun siitä löytyy paljon samaa näköä Jomin kanssa! Hauskaa on sekin, että näiden molempien poikien nimet alkavat jiillä :D Yritin ottaa pojista yhteiskuvaa, mutta vähän hankalaa se oli kun pentunen (5kk) ei osannut vielä istua paikoillaan. Ainakin vielä Jomi oli tuota pentusta hieman korkeampi, mutta uskoisin pentusesta tulevan Jomia isomman. Turkki taitaa jäädä hieman lyhyemmäksi kuin Jomilla? Molemmilla tummat silmänympärykset, sama pääväri, valkoiset merkit aikalailla samoissa kohdissa. Jomilla enemmän valkoista niskassa, mutta muuten mennään aika samoilla linjoilla. Molemmat samanlaisia mielistelijöitä, jotka tunkevat kieltään toisten koirien suihin. Hauskaa :D Mielenkiinnolla odotan seuraavaa kertaa kun näen tuon pojan!
 
 
             sj1-normal.jpg
                                            Kuka kumpi ken, kumpi kumpainen :D
 
 
Olin niin tuon pentusen lumoissa, että unohdin yhden asian. Se harmittaa. Miksen tajunnut yrittää ottaa yhteiskuvaa Sunnusteineistä??? Ärh! :/ Olisi ollut niin loistava tilaisuus, mutta en tajunnut, nyyh.
 
Komistuksen omistaja piti Jomia kun kasasin häkin ja muutenkin pakkailin. Kiitoksia vaan, se helpotti hommaa huomattavasti. Sitten lähdettiin kimpassa kohti asemaa. Komistuksen omistaja oli jo hommannut paluulipun. Näin jälkikäteen ajateltuna munkin olisi pitänyt, mutta...
 
Ylläri numero kolme: oli hyvin aikaa siihen junaan, jolla komistus aikoi palata. Menin lippuluukulle aikeissa ostaa lippu tuohon samaan junaan. Ei mahtunut :( Eikä siinä vielä kaikki. Ei mahtunut seuraaviinkaan juniin vaan vasta neljän tunnin päästä lähtevästä löytyi vielä muutama paikka. Se oli järkytys! Kysyin, että tiesikö myyjä jotain busseista. Kaivoi aikataulut esille, mutta ei ne sen paremmin menneet. Ei auttanut muu kuin hommata lippu siihen 19.38 junaan.
 
Olin suunnitellut ostavani Tampereelta seuraavan lipun. Aloin sitten miettiä, että mahtaako lipunmyynti olla enää tuolloin auki? Emmin sitäkin, että voisiko kaikki liput ostaa Seinäjoelta? Uusi reissu lipunmyyntiin. Sain ostettua kaikki liput. Mua ennen oli koiraton mies ja sillekin myytiin ei oota seuraaviin juniin.
 
Ihmettelin, että mikäs nyt? Yleensä ei edes koiranäyttelyt ole täyttäneet junaa tuolla tavoin. Tai mistä sitä tietää Seinäjoesta... Sitten kuulin sanan “syysloma” ja lamppu välähti. Se oli varmasti suurin syy täysiin juniin. Oli ollut syysloma ja ihmiset paluumatkoilla. Mä en ollut osannut moista huomioida laisinkaan. Jos vielä junalla Seinäjoelle menen, niin silloin olen hieman viisaampi.
 
Komistus pääsi lähtemään kohti kotia. Meillä oli edessä neljän tunnin odotus. Ahdistava ajatus, mutta ei voinut muuta. Istuin hallissa hetken ja sitten päätin lähteä kattomaan josko olisin löytänyt jonkin murkinapaikan, josta uskaltaisin hakea sapuskaa. Komistuksen omistaja oli tarjoutunut pitämään Jomia, mutta kun en tuntenut paikkaa yhtään, niin en tiennyt mistä lähteä hakemaan sapuskaa. Päätin lähteä hakemaan sitä sitten heidän mentyä. Harmi, ettei päästy samalla junalla takaisin :(
 
Lähdettiin pyörimään Seinäjoen keskustaan. Oli kylmä tuuli eikä ulkona oikein siksi viihtynyt. Pian näin Hesen, jonka viereen pystyi hyvin jättämään koiran. Lasi-ikkunoista oli helppo pitää Jomia silmällä kun menin hakemaan megan kupongilla. Etittiin suojainen evästyspaikka. Hampparista en antanut Jomille, mutta ranskiksia olisi saanut jos olisi huolinut. Jomi ei niiden päälle ymmärtänyt. Multa putosi yksi. Jomi hyökkäsi sen kimppuun, mutta ei syönyt sitä. Otti suuhun ja pyöritteli sitä siellä hetken, ennen kuin pudotti pois. Kokeili myöhemmin uudestaan, mutta ranskis jäi maahan.
 
Aterioinnin jälkeen palattiin asemahalliin. Siellä sitten istuttiin loppuaika. Jossain vaiheessa Jomi nukkui hetken, mutta enimmäkseen se oli hereillä. Jompula-pompula ihastui penkkien väliin ja vietti siellä paljon aikaa. Sieltä oli kivaa käydä moikkaamassa ihmisiä. Kukaan ei pahastunut siitä. Alla kuva Jomin lempipaikasta. En tiedä saako siitä ideaa, että millainen se väli oli.
 
 
                              Kuva0086-normal.jpg
                                                         Luurilaatu :D
 
 
Isosille piti hommata pääsy ulos. Äipällä oli kesärenkaat ja soittelin hälle kysellen sääoloja. Oli kuulemma ihan hyvä keli ajaa ja äippä suostui mun pyyntöön käydä päästämässä isoset pihalle. Meni kai joku tunti kun sain tekstarin, että isoset on lenkitetty. Siis täh, LENKITETTY??? Juuh, äippä oli käyttänyt poikia ihan lenkillä, vaikka pelkkä oven avauskin olisi riittänyt. Kiitos hirmuisesti!!! <3
 
Kylmähän siinä odotellessa tuli ja hampaat kalisten seisottiin laiturilla odottamassa junaa. Vihdoinkin oltiin siinä vaiheessa.
 
Lemmikkivaunu oli täysi enkä mä jaksanut lähteä raahaamaan mun häkkihökötystä läpi vaunun. Jäin välikköön. Matkaa kuitenkin oli vain reilu tunti. Taas kysyin konduktööriltä, että mistä seuraava juna lähtee. Nyt ei ollut yhtä palvelualtis konnari vaan kuivasti ilmoitti laiturin numeron. Samapa tuo, sillä tärkein tieto oli jo plakkarissa. Jos juna pysyisi aikataulussa niin oli ihan hyvin aikaa vaihtaa junaa.
 
Vaihto sujui ongelmitta. Naiskonnari oma-aloitteisesti opasti mua oikeaan suuntaan. Kiivettiin jyrkät rautaportaat ja sitten oltiin lemmikkivaunussa. Siellä näytti olevan vain yksi koira. Keskittyneenä häkkihökötyksen raahaamiseen ja Jomiin kuulin sen koiran nostavan mekkalan. Näin sivusilmällä koiran olevan vastapäätä meidän paikkaa ja päätin, että siihen ei ainakaan mennä.
 
Ylläri numero neljä: olin juuri ohittamassa tuota paikkaa kun kopista kuului “jopas sattui!” Sitten tajusin, että hittolainen sentäs, vaunussahan on tuttuja! Eikä mitä tahansa tuttuja vaan taas saatiin rotuseuraa! Miten sattuikaan, että “kurretyttö” omistajansa kanssa oli juuri siinä junassa. Mahtava sattuma, josta olin ihan täpinöissäni ja väsymys hävisi samantien. Olin täpinöissäni siitäkin, että mulla oli mukana kamera.
 
Vaunu oli kuulemma ollut ihan täysi Tampereelle asti. Kun hommasin lippua, niin hassusti ikkunapaikan viereinen penkki oli varattuna, mutta ei ikkunapaikkaa. Nyt kuitenkin paikka oli ihan tyhjä, joten menin ikkunapaikalle. Toivottiin, ettei vaunuun tulisi muita, niin saisivat meidän koiruudet olla vapaina kopperossa. Pöh, vaunuun tuli yksi koira, joten se siitä toiveesta.
 
Lienee sanomattakin selvää, että matka sujui mukavasti jutellen. Turrikat eivät hirveästi riehuneet vaan enimmäkseen nukkuivat, joten kuvasaldo jäi laihaksi. Jomista kuoritui inha casanova, vaikka se olikin väsy. Tässä se taas nähtiin, että kun herra on kahden neitoseuralaisen kanssa, niin sitten ollaan niin imelää, että! Koskaan pihalla Jomi ei ole ollut tuolle tytölle sellainen mitä se nyt oli. Ällöttävä äijä, hyyiiih :s
 
 
             sj92-normal.jpg
                                                   Rotuseuraa mennen tullen :)
 
 
Junassa oli ainutlaatuisen hyvä informointi. Matkustajia pidettiin hyvin ajantasalla kun yhdessä kohtaa juna hidasti vauhtia. Kerrottiin syy siihen ja, että siitä aiheutui vartin myöhästyminen. Se, mitä ite oon reissaillut, niin ei kai koskaan aiemmin ole pidetty matkustajia näin hyvässä infossa. Usein syytä yllättävään hidastamiseen tai pysähtymiseen ei kerrota. Saatika sitä jos siitä aiheutuu myöhästymistä. Sitä oon miettinyt, että eikö noita junien kohtaamisia pysty jotenkin ennakoimaan? Meinaan niitä ei oo laskettu aikatauluissa. Ja joskus tuollainen toisen junan odottelu voi aiheuttaa myöhästymisen jatkojunasta. Onneksi nyt ei ollut vaihtoa edessä. Muutenhan mä olisin hilseillyt huolesta koko penkin valkeaksi. Se olisi ollut sisäinen lumisade se.
 
Matkalla oli hiipinyt mieleen ajatus mennä taksilla asemalta. Oli jo niin hiivatin myöhä ja mua ei napannut ajatus mennä bussilla vakkelle ja sieltä kävellen kotiin. En tiedä, että olisiko busseja mennyt enää niin myöhään. Juna oli semmoinen klo 23.10 asemalla. Tuo taksiajatus mulle tuli kun Seinäjoella kattelin miten takseja oli jonossa aseman vieressä. Taksia ei tarttis edes tilata...
 
Junasta suunnistin taksien luo. Ne olivat hetkessä varatut. Jäin seisomaan ja miettimään, että mitäs nyt? Oliko oikeesti vielä käveltävä? Ei olisi jaksanut ja muutenkin oli jo aika päästä kotiin mahdollisimman nopeasti. Bussi+kävely tiesi noin kahden tunnin lisävalvomista.
 
Siinä seisoskellessani näin parin taksin tulevan. Toivo heräsi, että ehkä sittenkin oli mahdollisuus ainakin edes kysyä, että huoliiko taksi koiria. Ne kaksi taksia varattiin heti. Jäin toiveikkaana odottelemaan ja kohta taas tuli yksi taksi. Lähdettiin kävelemään kohti taksia kun näytti, ettei kukaan tarvinnut sitä. Kuski tuli ulos puhelimeen puhuen. Kun hän oli lopettanut, kysyin, että huoliiko taksit koiria. Vähän empien mies sanoi, että joo. Sitten se kysyi, että ei kai mun koira vaan riko mitään paikkoja. Sanoin, että ei. “Se menee ihan hyvin vaikka etupenkin jalkatilassa tai missä vaan, mihin sen haluat laitettavan”. Kuski pohti allergisia asiakkaita ja päätyi siihen, että Jomi laitettaisiin takapenkin jalkatilaan. Kuski veti etupenkkiä eteenpäin ja Jomilla oli kyllä ihan riittävästi tilaa. Mun tavarat laitettiin takaluukkuun. Kuski ihmetteli häkkihökötystä. Kerroin mikä se oli ja, että  me oltiin näyttelyssä.
 
Laitoin Jomin istumaan ja menin ite taksiin. Kuski kyseli, että pysyykö mun koira siinä ja kun Jomi pysyi, niin kuski oli ihan, että VAU! Siitä oli ihan uskomatonta, että Jomi pysyi paikoillaan niin kauan kunnes pyysin sitä tulemaan sisälle autoon. Mua huvitti.
 
Se oli varsin hauska taksimatka. Niin hauska, että loppujen lopuksi kuski ajoi ohi. Olin pyytänyt kyydin koululle asti. Siitä oli ihan näppärän pituinen vessailumatka kotiin Jomille. Mutta päästiinkin sitten aiottua lähemmäs. Eipä tuo haitannut. Vähän kalliimmaksi se kai tuli. Nyt matka kustansi joku 27 e. Kallista, mutta hinta harmittaa vähemmän kun oli niin mukava taksimatka.
 
En enää muista, että mistä juttu lähti. Että alettiinko vaan heti puhua koirista tai miten. Koirista kuitenkin puhuttiin ja kävi ilmi, ettei kuski tiennyt koirista oikein mitään. Ei tiennyt näyttelyistäkään ja yritin sitten sille siitä selittää. Kun sanoin sanan “narttu”, kuski repesi ja kysyi, että eikö se ole naaras. Sanoin, että koiramaailmassa puhutaan nartuista. Kuskia huvitti ja se vähän intti vastaan, mutta lopulta uskoi mua. Aina välillä kuului huvittuneita naurunpurskahduksia kun selitin arvostelun kulkua.
 
Matkan aikana tuli ilmi, että mulla on kolme koiraa ja että Jomi on Islannista. Kun kuskin mielestä Jomi oli tosi hyvin koulutettu, niin se kysyi, että oliko ne kaksi muutakin yhtä hyvin koulutettuja. Itekseni ajattelin huvittuneena toisen tietämättömyyttä koirista “hyvin koulutettu, jos koira istuu hetken paikoillaan”. Hassultahan se tuntui, mutta ei kaikki voi tietää kaikkea kaikesta. Sanoin, että ne kaksi muuta taitavat osata vähän paremmin juttuja ja kuski oli pudota penkiltä :D Se ylisti mua tosi taitavaksi koirankouluttajaksi. Voi elämä :D
 
Kerroin, mihin aikaan olin lähtenyt liikenteeseen ja neljän tunnin junan odottelusta. Kuski ihmetteli, että miten mä jaksan vielä nauraa. Totesin, että kai sitä saa energiaa kun kävelee koirien kanssa pitkiä lenkkejä. Kysyi lenkkien pituutta ja sanoin, että helposti voi mennä pari kolme tuntia. Siinä taas oli kuskille ihmettelemistä :D
 
Kerroin kuskille senkin, että kun olin aamulla lähtenyt liikenteeseen viiden aikoihin, niin olin kuullut pöllön huhuilevan, tai sitten se oli sanonut “hullu-hullu” ;) Hauskaa oli ja kuski kyseli innolla koirista. Ei peitellyt ollenkaan tietämättömyyttään. Lopuksi kiitteli uusista tiedoista ja tuumasi, että täytyypä joskus käydä koiranäyttelyssä. Mitään koiralisää hän ei kuulemma ottanut, että matka olisi kai voinut olla kalliimpikin? Kuski oli nuorenoloinen kaveri. Ehkä joku pääle 20 vee? Ei pitäisi arvioida toisten ikiä ;)
 
Kolmen tunnin unien jälkeen piti nousta ylös. Yllättäen se ei ollut maailman vaikein herääminen. Sitä kai oli jotenkin niin “kierroksilla” tai jotain kun aamupala ei maittanut. Mietin, että inhottavaa jos sitten heti töissä tulee nälkä. Turha kuitenkin oli tunkea kun ei maistunut.
 
Nuutunut olemus, oikean käden nimettömän rystysen ympärillä kunnon tumman lila väritys (kaatumisen seuraamusta) ja kädessä leima. Kyllä, joo, olin ollut vain koiranäyttelyssä ;D Yllättävän kevyesti se päivä kuitenkin loppujen lopuksi meni. Ehkä siihen vaikutti se kun oli se harjoittelija, jonka kanssa tuli pulistua. Ihan hyvä, ettei tarvinnut ite käämiä yhtään. Ei ollut takuita siitä, millaisia niistä olisi tullut.
 
Venähtäneestä kotimatkasta huolimatta oli tosi kiva reissu. Oli mukavaa saada nähdä sen suunnan koiria livenä, vaikken niitä osannutkaan nimetä. Onneksi joukossa oli tuttujakin koiria, joiden avulla pystyin pähkäilemään kuvissa oleville koirille nimet. Kahdesta nartusta en oo ihan varma, että menikö niiden nimet väärinpäin. Tsekatkaa ite allaolevasta linkistä.
 
 
Mitäpä Anne Idergaard tuumasi Jomista?
 
"Excellent young male, 16 months. Handsome head, dark eyes. Well angulated front & hind quarters. Firm topline. Strong body. Good bone & feet. Double
spurs. Beautiful long coat. Moves well from all sides. Lovely temperament."
 
Aika tuttua juttua ;) Tästä oli vähän puhetta kehän laidalla, mutta mulle double spurs oli uusi ilmaisu tuplista. Duoble claws ja double dews on niitä, joihin oon aiemmin törmännyt. Aina oppii uutta :)
 
Tämän jutun kirjoittaminen kesti, sillä näyttää ettei mulla ole elämää joka kolmas viikko... Vielä on lisää naputeltavaa, puuh.