Eeeiiipä enää muisti kanna viime keskiviikkoon. Varmaan ainakin lueskelin kirjaa, joka on ollut mulla lainassa jo reilut pari vuotta. Luettuani kolme suomenkielistä lainakirjaa, päätin, että nyt tämän loman aikana täytyy lukea James Herriotin “Dog stories”. Tai muuten oon samassa sivussa vuodenkin päästä kuin nyt olin. Kirja on enkunkielinen, joten se tarvitsi oman aikansa lukemiseen. Lukemista oli hidastanut sekin, ettei kirjaa ollut yhtä näppärää levittää pöydälle ruokailun aikana kuin esmes Aku Ankka lehti. Aku pysyy hyvin auki, toisin kuin 540 sivuinen kirja.
 
Edellisenä vkl:na otin itteäni niskasta kiinni ja hyökkäsin kirjan kimppuun. Ajan säästämiseksi jätin tsekkaamatta outojen sanojen suomennokset. Se vähän häiritsi, mutta kyllä mä koko ajan pysyin perillä siitä, missä mentiin. Mutta kun niin harvoin tulee tuon kaltaisia kirjoja luettua, niin olisihan se ollut kivaa kattoa, että montako uutta sanaa olisi tarttunut mun päähän. Sitten jos joku sana vaan toistui, niin sitten se oli pakko tsekata. Nyt on muistissa muutama enkunkielisen sairauden nimi, joitakin sanoja ja ehkä hauskinta on ollut kun on auennut maalaisten puhetta. James Herriot puhui aina “kirjakieltä” ja sen avulla mulle selvisi alkuun kummallisen näköiset sanat, joita ei aina sanakirjasta löytynyt. Se oli hauskaa.
 
Hauska, mielenkiintoinen ja ajoittain surullinenkin kirja sai aikaan sen, että jossain vaiheessa aloin ajatella, että olisipa mukavaa jos niistä pienistä tarinoista tehtäisiin tv-sarja. En tiedä, vaikka joskus olisikin tehty James Herriot aiheista sarjaa. Mutta kun sellaista ei nyt ollut tarjolla, niin oli filmatisoitava kertomukset omassa päässä. Miltei näin silmissä ne kohtaukset kun eläinlääkäri Herriot kohtasi asiakkaansa. Ja miltei kuulin korvissani miten joku maalainen puhui sitä “omaa kieltään”. Voisiko sitä sanoa murteeksi? ´e = he, ´is = his,  dunno = I don´t know,  awd = old,  t´missus = the missis,  nowt = nothing,  lass = tyttö (lad = poika olikin jo mulle tuttu), me = my,  ah`m = I am... jne, jne. Sitä oli hauskaa lukea sen jälkeen kun olin hoksannut, että ne oudon näköiset sanat olivat mulle ihan tuttuja, mutta puettuina pikkuisen erilaiseen kirjoitusasuun.
 
Kun vauhtiin oli päästy, niin kirja suorastaan tempaisi mukaansa ja jos en ollut lenkillä, lueskelin kirjaa. Poikkeus oli torstai, jolloin siivosin. Ei olleet matot olleet aikoihin ulkona. Koko kesän meni imurinvarressa notkuen, joten en kai tuntenut tarvetta kiikuttaa mattoja ulos. Tuskin siitä olisi ollut kovin pitkäaikaista hyötyä jos kerran pahimmillaan imuroin kahdesti päivässä ja silti villakoirat hyppivät silmille. Mielenkiinnolla odotan ensi kevättä / kesää, että lähteekö Jomilta taas koko turkki vai oliko nyt kyse yhdistetystä pentu- & talvikarvan vaihdosta?
 
Siivoilua rytmitti pienet kävelyt tripleni kanssa. Nakit olivat olleet tyrkyllä sittarissa ja olin käynyt hakemassa muutaman paketin. Meidän lenkille lähtö oli ollut ihan kaaottista. Portista ehkä vielä päästiin kunnialla, mutta sen jälkeen hyvin pian tuli olo, että tahtoi kääntyä kotiin. Jomi paukutti kiinni mun vasemmassa pohkeessa. Se muuten hankaloittaa kävelyä “ihan kivasti”. En tiedä miksi se tekee tollasta, mutta alkulenkistä se on kiinni mun jalassa kuin iilimato. Ollut sellainen alusta asti. Isosilla taas oli kova kiire. Jomi paukutti aikansa mun pohkeeseen ja sitten alkoi vetämään. Ei niin kiva lenkille lähtö... Tarkoitus oli koittaa rauhoittaa tätä sirkusta ja ehkä sen myötä Jomi malttaisi kävellä nätimmin hihnassa?
 
Puolen tunnin välein käytiin triplettelemässä kotitie. Nyt kun ei ollut pelkoa, että toisen naapurin koira hyppäisi yhtäkkiä puskista, niin lähdettiin liikkeelle hitaalla vauhdilla ja koitin nakkien avulla pitää Jomin irti mun pohkeesta. Muutaman kerran jälkeen homma alkoi sujua ja päästiin liikkeelle tosi nätisti. En halunnut tunkea poikia täyteen nakkeja, joten koitin, että kelpaisko välillä naput ja kyllä kelpasivat. En muista montako kertaa käytiin triplettelemässä kotitie, mutta useampi tunti meni niissä merkeissä.
 
Kun en tripletellyt, siivoilin. Eli puoli tuntia siivoilua ja sitten hetki kävelyä. Väliajat pojat olivat pihalla touhuamassa. Viimeinen triplettely oli vähän pidempi, että saivat pojat vessaillakin. Sen jälkeen kävin viemässä yläkertaan Jomin kuljetusboksin. Boksi oli ollut siskolla lainassa ja olin saanut sen takaisin jo aikoja sitten. Jotenkin boksi oli unohtunut kuistille, eh... Nyt kiikutin sen ja joitakin pahvilaatikoita ylös. Pojillakin oli mahdollisuus päästä käymään ylhäällä. Isoset kipittivät innoissaan raput ylös. Jomi vähän empi, ennen kuin meni. Sen jälkeen ukot menivät ympäri vinttiä ja kun avasin huoneen oven, kolme uteliasta pujahti huoneeseen.
 
Kävin välillä alhaalta hakemassa lisää ylös vietävää ja isoset rymysivät raput alas mun perässä. Jomi ei tullut. En yllättynyt siitä, sillä raput ovat vähän jyrkät. Oletus oli, ettei Jomi uskalla niitä mennä, mutta en tiedä oliko sitten siitä kyse. Oliko Jomi käynyt edes kattomassa millaiset raput olivat? Meinaan, kun palasin ylös, Jomi leikki huoneessa jonkun pallon kanssa. Ihmettelin, että mistä se oli pallon löytänyt. Lähempi tarkastelu paljasti pallon lankakeräksi. Jostain Jomi oli kaivanut esiin sellaisen. Kerä ei yllättänyt, sillä ylähuone oli aikoinaan edellisen asukkaan ompeluhuone. Jomilla oli kivaa kerän kanssa. Otin kerän mukaan alas, sillä se oli sellaista “kalalankaa” (en tiedä langan oikeaa nimeä, mutta sillä nimellä sitä on meidän perheessä kutsuttu) ja joskus voi tulla tarvetta vahvemmalle langalle.
 
Tuliko Jomi portaat alas ite? Alkuun pientä jänskätti, mutta kun olin auttanut muutaman rapun kanssa, niin loppu sujui ilman ongelmia. Jopa se kohta, jossa raput vähän kääntyvät. Hyvä Jomi!
 
Siivouksen yhteydessä tuli kaivettua yhden kaapin alta luita, luita ja luita. Niin ja muutama lelu. Yksi oli sellainen kongimainen sammakko. Joskus jostain mätsistä kotiutunut meille. Tämä oli Jomista ihan huippulelu. Luut jäivät unholaan kun Jomi innostui paiskomaan sammakkoa hyppien ite lelun perään. Välillä yritti jyrsiä lelua. Yritti, sillä sammakko näyttää olevan vahvaa tekoa. Ei ole mennyt rikki. Tää sammakko on ollut ihan hitti Jomskulle.
 
Perjantaina jatkettiin triplettelyä. Nyt menin aina vähän pidemmälle kotitiestä. Tällä kertaa kävelyiden välin määräsi Herriotin kertomuksen pituus. Chapteri Herriottia ja sitten ylös, ulos ja lenkille. Tälleen taas kului muutama tunti.
 
Lenkille lähtö oli huomattavasti rauhoittunut ja kotitienkin jälkeen meni ihan mukavasti, joten päätin lauantaina kokeilla, että miten sujuisi kaupassakäynti. Turvalleni lensin, sillä Jomi edelleen veti. Ärrh! Noh, ainakin ukot saivat kunnon lenkin ennen mun häipymistä. Parainen kutsui, sillä oli aika juhlia mummini 88 vuotispäivää :)
 
Siellä meni muutama tunti kera herkkujen ja sukulaisten. Sukulaisia on mukava nähdä, lukuun ottamatta paria henkilöä. Ne voisivat miettiä, että missä kunnossa tulevat paikalle...
 
Synttäreiden jälkeen suuntana olikin peti mahdollisimman pian, sillä edessä oli aikainen herätys sunnuntaihin. Jomilta pesaisin kauluksen, pöksyt, hännän, tassut & massun. Nuorten luokka kutsui pientä!