Viime su-ma yönä ei taaskaan ollut tarjolla unta. Muutaman tunnin jälkeen lähdin kolmen tunnin lenkille. Kotitienjatkeen loppupäässä taisin nähdä elämäni ekat kiiltomadot. En tiedä mitä muitakaan ne kirkkaanvihreät hieman nuppineulanpäätä isommat pisteet ruohikossa olisivat olleet. Pisteitä oli harvakseltaan; yksi siellä, toinen täällä. Välimatkaa muutama metri. Kun pisteitä tuli vastaan toistuvasti, oli pakko kokeilla yhtä niistä hihnanpäällä. Se irtosi ruohosta, mutta jatkoi loistamistaan. Aina luullut, että kiiltikset olisivat keltaisia. Kai niitäkin löytyy erilaisia.
 
Se oli kolmen tunnin lenkki. Jos ei muuta, niin ainakin koiruuksille oli taattu kunnon lenkki kun loppupäivä ei kovin hyvältä sen suhteen näyttänyt. Taas ilman yöunta töihin...
 
Tällä kertaa en onnistunut valvomaan yhtä pitkään kuin viimeksi. En enää muista mihin aikaan alkoi olla mahdotonta pitää silmiä auki, mutta sen taistelun kyllä armotta hävisin.
 
Miten mahtoi se seuraava yö mennä, en enää muista... Ei vissiin kovin hyvin kun oli ihan pakko ottaa tirsat ennen agia. Ei vaan pysynyt hereillä. Kun kello soi, kuulin kovan sateen rummuttavan kattoa. Sen takia huvitti vielä vähemmän lähteä yhtään minnekään. Vedin peiton päälle ja ajattelin nukkua vielä hetken. Tuo hetki venähti miltei puolituntiseksi kun kellon torkutustoimintokin oli jo tapettu. Nyt oli herätys taattu, sillä suorastaan pomppasin ylös sängystä. Onneksi kaikki oli viittä vaille valmiina, joten itse lähtöön ei mennyt kauaa. Ja onneksi ei satanut. Maa oli vielä vähän märkä sadekuuron jäljiltä, mutta en laittanut Jomille pukua. Hyvä niin, sillä oli tosi hiostavaa. Matkalla hallille kattelin tummana roikkuvia pilviä ja mietin, että kastutaanko me vaiko ei.
 
Viisi minuuttia myöhästyttiin. Ei paljon, mutta noloa kuitenkin. Kyllä sitä pitäisi olla ajoissa paikalla. Ja siitä seuraavat viisi minsaa kuulin miten sadekuuro ropisi hallin kattoon. Aika hintsusti onnistuttiin välttämään kastuminen! Onneksi treenit eivät olleet ulkona.
 
Meidän lisäksi paikalla oli vain yksi koirakko. Eikä mua tosiaan haitannut, että kouluttaja oli ottanut mukaansa oman koiran. Tilaa kyllä oli : )
 
Aiheena oli eteen –käsky. Ensin oli neljä hyppyä peräkkäin. Rimat ihan alhaalla. Ekana otettiin vain kaksi hyppyä. Kouluttaja oli namialustan kanssa palkkaamassa koiraa hyppyjen jälkeen. Koiralle piti antaa käsky kun se kattoi eteenpäin. Ei silloin, jos se katteli omistajaansa. Käsiapua ei saanut käyttää ja lähettämistä piti tehdä eri paikoista: koiran molemmilta puolilta, takaa, jne. Jomille tämä oli helppo homma. Aikansa se katteli mua ja sitten alkoi intensiivinen tuijotus kohti namialustaa. Luulen, että olisin voinut sanoa mitä hyvänsä, vaikka vain aivastaa ja islanninohjus olisi lähtenyt liikkeelle anyway. Jomista touhu oli niin kivaa, että kerran varasti lähdössä. Kouluttaja ei ollut tähän varautunut ja hömppä pääsi syömään : D
 
Kun kaksi hyppyä sujui, niin sitten otettiin kaikki neljä. Ei ollut mitään ongelmaa. Lopuksi piti vielä tehdä niin, että omistaja jätti koiran istumaan, vei namin alustalle, palasi koiran luo ja lähetti sen optimaalisissa olosuhteissa hyppyjen yli. Tämäkin sujui loistavasti.
 
Sitten oli hyppy, hyppy + putki yhdistelmä, jonka päässä odotti palkka. Tämä ei ollut muuta kuin hauskaa ja helppoa herkuttelua jompulle. Noh, hommaa vaikeutettiin vähän lisäämällä mukaan yksi hyppy. Jomi lähti kuin ohjus ja putken jälkeen oli vähän niin kuin hukassa. Kovin nuuskutteli maata namia ettien “tässä jossain se palkka on. Ihan varmasti”. Se oli kerran hairahdus ja sen jälkeen herra meni aina vauhdilla loppuun asti.
 
Kouluttajan sanoessa “se irtoo tosi hyvin”, mä sanoin “no, näithän sä silloin alussa, että miten hyvin se irtoo.” Hetken hiljaisuuden jälkeen kouluttaja ja se toinen alkoivat nauramaan. Jep, poika irtosi kyllä ja vieläpä ilman käskyä ; ) Kun nyt ilmeisesti tämä ongelma on selätetty, niin kyllä sille nyt voi jo nauraa. Silloin ei kyllä naurattanut. En voi olla ihmettelemättä, että miten helposti loppujen lopuksi jompu saatiin pysymään radalla! Olin varautunut kuukausien vääntöön, mutta voinee ajatella, että ropleema oli ohi viikoissa kun ei me päästy joka kerta treeneihin ja syksyllä jätin treenit välistä kokonaan kun piti olla ulkona.
 
Homma jatkui pienellä radan pätkällä. Oli hyppy, hyppy, hyppy x3, hyppy, putki, hyppy, hyppy, putki ja hyppy. Ohjauksellisesti helppo pätkä. Alun toinen hyppy oli niin, että se muodosti ekan kanssa t-kirjaimen. Siis silleen vinossa. Loput samansuuntaisesti kuin eka. Noiden päässä oli palkka. Hyppy ennen putkea hoidettiin pakkovalssilla ja sitten vaan taas käsi ojossa juoksemista ja eteenpäin käskemistä. Lopussa oli toinen palkka.
 
Eka kerta meni hyvin, ellei jopa täydellisesti. Oli kuulemma kuin agin oppikirjasta : D Silti piti ottaa toinen kerta, että muut saisivat mahdollisuuden lakata kadehtimasta. Iiik, paineita! ;D Toinenkin kerta meni ihan nappiin, joten kaksi muuta saivat vihertyä rauhassa ; ) Kun kouluttaja kehui suoritusta upeaksi ja virheettömäksi, sanoin, että “kerrankin” : D Jompu sai kehuja huikeasta loppukiristä. Loppusuoralla se selvästi kiihdytti vauhtiaan ja se oli treenien tarkoituskin.
 
Sitten mukaan ympättiin puomi. Kolme suoraa hyppyä ja sitten se pakkovalssi hyppy, josta puomille. Puomin jälkeen oli hyppy takavasemmalla ja sitten putki piiiitkääään matkan päässä. Loppu olikin taas sitä kiihdytyssuoraa kera kahden hypyn, putken ja hypyn.
 
Puomilla ei pitänyt käyttää eteen –käskyä. Treenittiin puomia kun aikaa oli. Kouluttaja oli puomin päässä namialustan kanssa ja toinen taas oli namittamassa radan lopussa. Ajatuksena oli, että ohjaaja ei menisi koiran mukana puomin päähän vaan jäisi sen hypyn luo odottamaan kun koira suorittaa puomia itsenäisesti. En ollut varma, että menisikö Jomi puomin loppuun. Tuosta syystä kaiketi mä jäin väärälle puolelle kun olin niin keskittynyt seuraamaan Jomia. Piparkakuksi meni : D Uusi yritys ja nyt onnistui kuten piti. Putki oli osin laiskuuden ja osin treenimielessä epätavallisen kaukana. Olihan se ihan hauskaa kattoa, että löytääkö koira putken. Ekalla kerralla Jomi ei heti hoksannut, että minne mennä hypyn jälkeen. Tosin meikäläinen myöskin sössi siinä kun olin jäänyt väärälle puolelle. Tokalla kerralla putki löytyi ja sen jälkeen alkoi huima loppukiihdytys. Kouluttajan sanoessa, että ei Jomi tartte mua puomilla, mä sanoin, että ei se taida tarvita mua ollenkaan ; ) Kun vaan voisin jotenkin kertoa sille, että mitä esteitä mennä ja missä järjestyksessä, niin mä voisin vaan vetää sipsiä ja kokista Jomin esitystä nauttiessa ;D
 
Mulla oli kapula mukana, mutta ei treenitty sillä. Oli niin intensiiviset treenit + mua tarvittiin namittamaan, joten ei olisi ollut aikaakaan. Ei se mitään. Oli kivat treenit! : )
 
Eikä se todellakaan haitannut, ettei treenitty kapulaa kun sitä treenittiin tokossa. Ainakin tämä kouluttaja on jo kääntänyt katseen kohti uusia liikkeitä ja kun jo alossa ollaan kapulan kanssa tekemisissä, niin sitten sitä treenittiin. Piti treeniä pitämistä loppuasennossa, mikä se sitten ite kullakin oli. Oli kyllä mielenkiintoista kokeilla, että pitikö jompu kapulaa siellä. Okei, tuttu paikka ja kaikki koiratkin kai olivat enemmän vähemmän tuttuja, mutta kuitenkin. Hyvin pieni piti kapulaa (treenin omalla metallikapulalla vaikka oltais kyllä saatu puinenkin) istuessaan mun sivulla kun silittelin sen rintaa, päätä, suun läheltä, koskettelin kapulaa, yms. Kun tämä sujui, kouluttaja ehdotti tuomisen kokeilua ihan minimatkan päästä. Epäilin sen onnistumista, mutta kokeilin. Eli koiruus jäi istumaan, laitoin kapulan maahan ja menin ite koiruutta vastapäätä. Siis koiruuden piti vain napata kapula mukaan tullessaan mun luo. Eihän se onnistunut. Ei olla sellaista vielä treenitty. Ja tuli myös ilmi, että olin kokonaan unohtanut treeniä maasta nostamista. No niin, tätä me siis seuraavaksi treenittiin. Ensin jompu ei hoksannut, että mitä siltä halusin kun olin polvillani lattialla ja kapula mun edessä. Kun Jomi edes vähän kosketti kapulaa, niin palkkasin. Eipä aikaakaan kun poika nosti rrraakaa rrrautaa maasta ;D On tuota joskus aikoja sitten treenitty, mutta nyt oon vaan keskittynyt pitämiseen kun sen on oltava varma. Jomi saattaa irrottaa otteensa huomatessaan muita. Ainakin niin on käynyt vetoleikin aikana. Kun kouluttaja tuli seuraavan kerran meitä kattomaan, niin se sai hämmästyksekseen nähdä miten Jomi nosteli kapulaa maasta. Mun mainio mini : )
 
Sitten oli seuruuttamista “lomittain”. Eli joka toinen koirakko lähti liikkeelle vastakkaisesta suunnasta. Välillä piti tehdä pysähdyksiä ja eri pituisia seuruupätkiä. Sen verran kuitenkin piti kattoa, ettei ihan vierustoverin kohdalla tehnyt pysähdystä. Tämä meni hyvin.
 
Seuraavaksi paikallaanolot. Nyt sitten pitää alkaa treeniä istumista. Jomille tuppaa tulemaan muurahaisia takamukseen, joten tässä saattaa tulla mutkia matkaan. Siltä ainakin tuntuu. Sen vuoksi otin matkaksi vain muutaman metrin ja kävin palkkailemassa. Hyvin meni.
 
Lopuksi liikkeestä seisomista “lomittain”. Hyvin meni, tosin jompussa alkoi näkyä väsyn merkkejä. Eipä ihme, kyllä se niin kaikkensa antoi agissa loppusuorilla. Siihen nähden kyllä tosi hyvin jaksoi tuplatreenit : )
 
Eipä sitten kai muistaakseni tehty muuta ennen lauantaita. Silloin käytiin aamulla hallilla. Ajatuksena oli treeniä eteen –käskyä. Jo senkin takia kun halusin vaihtaa käskyn. Sitten olisin ottanut rataa, mutta numerot oli kerätty pois : ( Noh, sitten kehittelin ite jotain niistä esteistä. Tässä tapauksessa rata ei ollut ohjauksellisesti kovin kummoinen kun en osaa sommitella esteitä niin, että niistä tulisi jotain “kuvioita”. Ei todellakaan ole ne ohjausliikkeet hallussa nimeä paremmin. Tällä hetkellä osaisin tehdä ainoastaan pakkovalssin ja vastakäännöksen. Muut on vaan nimiä. Jopa ihan perusvalssi on, että “no can do” : D
 
Neljän hypyn jälkeen (jotka olivat vähän niin ja näin) oli pöytä. Sitten kolmen hypyn suora, josta hyppy, putki, hyppy x2, putki, hyppy, hyppy, putki, kepit, putki, hyppy, putki ja hyppy. Tico oli ihan pro! : ) Ja mun mölymollukka myös, kun oli hiljaa <3 Oon tainnut keksiä keinon, jolla saan sen olemaan hiljaa, kun etenkin Tico on radalla. On ihan turhaa kieltää tai ylipäätään sanoa mitään. Eikä auta vaikka miten tiukalla äänellä komentaisi. Mutta jos näpäyttää maata rimalla herran lähellä, niin hiljaa näyttää olevan. Ainakin nyt toimi ja pallukka sai siitä hyvästä ekstranamia. Niin ärsyttävää kun sen pitää mölytä kun Tico jo itessään saa aikaan mekkalaa. Tico haukkuu kun tekee rataa. Kovin moni koira ei sitä tee. Mun agiryhmässä ei kukaan ja taisi ne äänekkäät olla harvinaisuuksia jussin kisoissakin.
 
En jaksanut ottaa rimoja alas ja olisihan se ollut aika tylsä rata Sonylle muutenkin. Siispä treenittiin erikseen keppejä, putkea, keinua ja puomia. Hyvin meni.
 
Jomi ei heti selvinnyt alun hypyistä. Vika oli vissiin mussa vaikka en tiedä miten sain Ticon menemään ne ; ) Seuraava takkukohta oli putken jälkeen olevat kepit. Kulma oli kyllä hankala, mutta kun Ticokin selviytyi siitä heti, niin miksei mun mini? Noh, ehkä syy on se, että Tico on vähän hitaampi ja mulla oli himpun verran enemmän aikaa. Kyllä se siitä kun kohtaa hinkutettiin ja hinkutettiin.
 
Välissä otettiin vähän tokoa. Kokeilin kaukoa. Koirat olivat seinää vasten minimoidakseni turhat liikkumiset. Karvasammakot olivat ihan kysymysmerkkinä kun kuulivat maan jälkeen käskyn nousta istumaan. Sony taas vaihtoi sujuvasti asentoa aina. Alkuhämmennyksen jälkeen karvasammakotkin kykenivät tuohon varsin hyvin. Ihan aloittelijoita tässä vielä ollaan, kuten avon muissakin jutuissa. Toisaalta hirvittää sen kaiken uuden opettelun määrä, mutta toisaalta tuntuisi tyhmältä olla opettamatta ja jatkaa sellaisten liikkeiden hinkuttamista, jotka jo osataan. Ja eihän nuo avon jutut mitään kovin hankalia ole. Ihan mahdollisia jos vaan laiskamato viittii opettaa... Noh, ainakin koitetaan tunnustella noita liikkeitä. Ehkä kolmen vuoden päästä taas ollaan kokeilemassa toko-tuuria ; )
 
Otin vielä kerran radat ja sitten loppuun makoilua ja istumista. Isosten makoilu on päässyt repsahtamaan pahasti, joten ihan turhaa odottaa niiden istuvan nätisti. Jomi taas saa luvan vähän jopa unohtaa makoilua. Istumista on vaikeampaa treeniä jo siksikin, että jos jätän paikoilleen, en voi olla satavarma, etteikö tassu tai beba olisi liikkunut. Siis jos en koko aikaa kato ja tapana on ollut laittaa kamoja kasaan kun pojat on paikoillaan. Välillä kävin palkkaamassa. Mun mielestä Jomi oli kyllä aika paikoillaan. Tassut olivat samassa asennossa koko ajan. Olivat jääneet tiettyyn asentoon ja siitä oli helppo nähdä. Tosin alussa jompu oletti, että nyt makoillaan. Toistuvasti päjähti maahan vaikka käskin istua : D Ilmeisesti on oppinut, että kun isoset on ympärillä, niin “tää on tää juttu”.
 
Oli lämmin aamu, mutta päätin silti tehdä tunnin pidennyksen kotimatkaan. Viiden tunnin jälkeen lähdöstä kotiuduttiin ja pojat olikin aika huomaamattomia useamman tunnin.
 
Iltasella treenittiin kapulaa. Tico on jo lähes valmis noutaja eikä se ole yllätys kun on aina tykännyt hakemisesta. Pitämisessä on vielä treenittävää. Tuppaa pudottamaan kapulan liian aikaisin. Herra hytkylle on astetta haastavampaa tehdä “hiplaustreeniä” kun ei sen pää pysy paikoillaan. Kapula on suussa, mutta pää liikkuu sinne tänne kun ei vaan malttaisi olla paikoillaan : D
 
Sonylle tämä on vaikeinta, mutta katotaan saadaanko joskus vielä kaivettua esiin herran sisäinen noutaja.
 
Kun Jomilla sujui maasta nostaminen hyvin, kokeilin sitä mitä oli pitänyt tokossa kokeilla. Hyvin meni. On siinä sellaista varauksellisuutta ja jäykkyyttä etenkin jos pyytää istumaan, mutta eiköhän se vielä siitä.
 
Sunnuntaina ei menty hallille kun maa oli märkä. Siispä vain lenkille. Käytiin piipahtamassa lähestulkoon uusissa maisemissa. Ainakin osin. Tuntuu, että nämä lähitienoot on jo aika hyvin koluttu, joten uusia maisemia ei niin vain enää päästä noin vain ihmettelemään. Halusin pidentää yhtä tuttua lenkkiä kiertämällä Vaalan kautta. Ainakin kerran aiemmin tuolta on tullut kierrettyä, mutta ilmeisesti en silloin tajunnut, että Usvapolku on lyhentynyt! Kun yksi omakotitaloalue tuli päätökseensä kattelin, että “jaa, tuostakin menee nykyään polku mettään”. Kiemurteleva polku oli todella tutunoloinen. Silloin iski järkytyksen shokkiaalto kun tajusin, että se polku ei ollut uusi, vaan se oli juuri se polku, jolta se näyttikin. Ainoa ero oli, että enää ei mennyt Usvapolun toisella puolella jatkoa tuolle polulle. Polku, joka johdatti jyrkkään kallionousuun, oli poissa, kuten myös tuo iso kallio. Kalliota korvasi nyt jykevä kivitalo... Voi nyyhky kun Usvapolun mutka oli nyt poissa, kuin myös oli osa sen suorastakin : (
 
Onhan se Vaalakin muuttunut niistä ajoista kun siellä asuttiin. Silloin oli enemmän luontoa ympärillä. Nyt on rakennettu sinne tosi paljon. Parkkipaikan lähellä ollut heinäalue (jossa veli kävi usein rypemässä) on peitetty rivareilla. Samoin tien toisella puolella ollut eräänlainen kävelyalue on kutistunut. En ole varma mikä rakennus siinä oikein on. Yksi iso pelto on rakennettu täyteen rivareita ja ok-taloja. Mahtaakohan Kekkosta (siskon ja veljen nimeämä kallio) vielä olla? En ole ihan varma, että onko se räjäytetty pois. Hevosia ei ainakaan enää ole. Ei sitä taloakaan vaikka mitään sen paikalle ei ole rakennettu. Voi iiiiiiiso huokaus miten ihanat lenkkimaastot tuolla joskus oli! Sai mennä ihan kunnon mettälenkkejä tyttöjen kanssa. Enää se ei onnistuisi kun sitä ympäröivää metikköä ja luontoa on paljon pirstaloitu. Ja sitten ihmiset kehtaavat vielä itkeä kun näkevät luonnoneläimiä ns. väärissä paikoissa. Eihän niille jää vaihtoehtoja : (
 
Vakken kohdalla kellon nähdessäni yllätyin miten lyhyt lisä tuo kierros loppujen lopuksi oli. Eihän se kasvattanut lenkkiä kuin noin puolisen tuntia. Yritin vieläkin pidentää lenkkiä, mutta pikkusen yli parin tunnin lenkkiin oli tyytyminen.
 
Ja kun tuli jo heristeltyä sormea luonnon puolesta, jatketaan sormen heiluttelua! Nyt heiluu sormi yhden kesäisen idioottimaisen ilmiön vuoksi. En nyt tarkoita niitä idiootteja, jotka eivät tajua koska kannattaa uida ja koska ei. Ihan käsittämätöntä kun se ei vaan mene ihmisille perille! On ilmeisesti turhaa kampanjoida sen vuoksi, kuten myös kesäkissojen, valitettavasti : ( Ja, eipä tämänkään asian rummuttaminen ole tuottanut toivottavaa lopputulosta. Siis edelleenkin ihmiset jättävät koiria kuumiin autoihin. Kun tuli se hetkellinen helleaalto, niin eikös sitä saanut lukea muutamasta surullisesta koirakohtalosta. Tähän on hyvä liittää yksi video. Amerikassa oli tarjottu ihmisille 100 dollaria autossa istumisesta. No, okei, olihan tässä sellainen pieni juju, että istuminen piti suorittaa kuumassa autossa, mutta helppo nakki, eikös? Noin varmaan moni ajatteli kun otti haasteen vastaan, mutta käsittääkseni kukaan videon henkilöistä ei kestänyt sitä. Siis kymmenen vaivaista minuuttia oli liikaa ihmisille, joilla ei ole turkkia ja hikirauhasia siellä täällä. Pakkohan niiden nyt on sellaisesta selviydyttävä kun moni koirakin joutuu jäämään kuumalla autoon kun ihminen “piipahtaa” kaupassa. Vaan ei. Paniikkinappulaa oli painettava, jotta pääsi autosta ulos ennen määräajan umpeutumista. Valitettavasti koirilla ei ole mitään nappia käytössä kun joutuu jäämään autoon... Täytyy kyllä myöntää, etten itekään ollut ennen tajunnut miten nopeasti paikallaan olevasta autosta tulee pätsi. Halutessaan videon voi nähdä täältä
 
Viime viikolla sai pomokin osuutensa mun saarnaamisesta. Ei ole lainkaan mun tapaista, mutta kyllä nyt on tainnut ahdistus piilottaa tämän lapasen sisälle nyrkkiraudan tai ehkä se on jopa muuttumassa nyrkkeilyhanskaksi joka on valmis mätkimään. Normisti meikäläinen on sellainen, että tavallaan kattoo pomoja ylöspäin eikä ikinä alkaisi aukomaan päätään. Mutta mun vitutus on nyt sitä tasoa, etten jaksa kumarrella pomoja. Sanoin sille suoraan, että on ihan älytöntä kun joutuu olemaan töissä vaikka tekeminen on vähäistä. Sanoin, että ihan vituttaa. Lisäksi sanoin, että luulin, ettei Suomessa saa harrastaa ihmisrääkkäystä. Pomo yritti siinä ehdotella, että tee "sitä tai tätä". Mua alkoi vaan suututtamaan enemmän kun niissä ehdotetuissa paikoissa on myöskin työt vähissä. Missä ihmeen kuplassa se elää? Taitaa olla eri firmassa töissä ku mä. Sanoin senkin sille, että olisi pitänyt laittaa pihalle samantien eikä alkaa roikuttamaan ihmisiä löysässä hirressä. Enkä ole katunut sanaakaan. Itseasiassa voisin ladella vaikka lisääkin. Kun saan elokuun alussa sen virallisen irtisanomislapun aion sanoa, että “vihdoinkin alkaa näkyä valonpilkahdus tunnelin päässä”. Lisäksi aion sanoa, että haluan pitää pekkaset pois just silleen viime tingassa, että pääsisin edes vähän aiemmin pois. Voi olla, ettei se sovi kun just silloin on käämijä viikon lomalla, jota mun on pitänyt nyt kesällä lomittaa ja varmaan silloinkin. Siihen aion sanoa, että ei liikuta mua, vaikkei olisikaan käämijää. Jos en saa pidettyä pekkasia silloin, niin siinäpähän firma maksaa ne sitten mulle. En aio pitää niitä pois muuten. Osaan mäkin olla vittumainen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kyllä musta on tullut kamala...
 
Nyt on taas edessä yksi paskanmakuinen viikko. Miten pääsisin tuolta pois aiemmin? Mä en enää jaksa tätä pelleilyä! > : (
 
Hups, tulipa tuosta lopusta aikamoinen angry bitchin purkaus ; )