Aina välillä sisko vihjaili, että voisi jopa viedä näyttelyyn italiaanonsa. Siskoa ei ole erityisemmin näyttelyt kiinnostaneet, mutta kun osoitti pientä kiinnostusta, mä vähän tuuppasin, jotta kiinnostus kasvoi ; ) Näin mulle tuli mahdollisuus päästä käymään Tampereen näyttelyssä. Tosin huhtikuussa koettiin sellaista draamaa, että lähes kalkkiviivoille asti oli epäselvää, että pääsenkö sittenkään Tampereelle. Onneksi oli olemassa takaovi, sillä islisten tuomari vaihtui. Annoin siskolle aikarajan, johon mennessä lähtö oli viimeistään peruttava, jotta saisin vielä rahat takaisin. Olihan se tietty kökkö ajatus, että jos peruisin, niin eipä tulisi miitattua islisihmisiä eikä yhtä sheltin omistajaa, mutta eihän sille voinut mitään. Koiran terveys ja vointi menivät tietenkin edelle. Kun lähteminen oli niin epävarmaa, niin en pessyt Jomin runkoa viikkoa ennen näyttelyä vaan päätin, että tällä kertaa sai riittää valkoisten osien pesu edellisenä iltana. Jomin turkki oli siinä mielessä hyvässä kunnossa, ettei siitä lähtenyt karvaa. Usein ennen näyttelyä on joutunut hilseilemään sen takia kun herra on varissut ; )
 
Sisko ei perunut annettuun aikarajaan mennessä ja senkin jälkeen raportoi, että koiran vointi oli hyvä, joten edellisenä iltana kun olin kotiutunut äipän luota perinteiseltä munkkki- & simakestiltä, pesin Jomin valkoiset osat, tassut, masun alusen, housut ja hännän.
 
Monena yönä täälläpäin oli ollut pikkupakkasta, mutta ei la-su yönä. Nukuin kuin tukki ne kuusi tuntia, jotka ehdin nukkua ennen kuin kello käski nousemaan ylös. Maa oli sula, joten jompu sai päällensä sadetakin. Sadetakki suojaa paremmin röyhelöä kuin sadepuku. Tassut voi aina pestä uudelleen kun ne kuivuvat nopsaan. Röyhelö ei.
 
Mentiin tunnin lenkki poikien kanssa ja sitten oli vuorossa repun pakkaamista, yms. näyttelyreissuun liittyvää tohinaa. Sisko tuli puoli seiskan aikoihin, sitten kamat ja koiruus autoon ja suunta kohti Tamperetta. Kyllä Jomin kelpasi reissata kun sillä oli tilava häkki yksityiskäytössä.
 
Sää oli aurinkoinen ja arska paistoi myös Tampereella, joten kun auto oli parkissa, lähdettiin kävelyttämään koiruuksia. Tosi kiva, että saivat hyvän mahdollisuuden vessailla kunnolla ennen sisälle menoa.
 
Siinä ysin aikoihin oltiin saatu häkki parkkiin isliskehän lähelle. Jonkin ajan kuluttua kävin Jomin kanssa kokeilemassa, että vieläkö se muisti mitään kehäjutuista. Kyllähän se muisti. Sitten kaivoin esille kamerani ja aloin ettiä säätöjä. Tosin ekana kokeilin millaista jälkeä antoi sportti. Pimeää jälkeä, joten piti koittaa saisinko ite aikaiseksi valoisampaa. Vielä en osaa kylmiltään hakea säätöjä vaan katon ensin mitä kamera ehdottaa sportin kanssa ja siitä alan muokkaamaan omaa silmää paremmin miellyttäviä kuvia. Onneksi kerran huomasin sen, että miten näen mitä kamera ehdottaa, muuten kyllä menisi tuhottomasti aikaa säätöjen ettimiseen.
 
Kun tarjolla ei ollut kuvattavia koiria, sisko vähän pyörähteli kehässä italiaanonsa kanssa. Sitten sain kameraan jonkinlaiset ns. lähtösäädöt, joilla lähteä kuvaamaan kehää. Ennen kehää oli reilusti ns. tyhjää aikaa, mutta aika alkoi lentämään mitä enemmän islisihmisiä tuli paikalle. Kivaa sakkia : )
 
Etukäteen tiesin vain muutaman näyttelyyn ilmotun isliksen. Näyttelyssä kävi ilmi, että lähes kaikki urokset olivat samassa luokassa Jomin kanssa, joten kovin monesta en voisi saada kuvaa. Kaikkiaan isliksiä oli ilmottu 10. Uroksia oli 6, joista 4 tosiaan valioissa. Narttuja 3 ja sitten yksi narttupentu.
 
Kun kehä alkoi, sisko piti Jomia, niin sain helpommin kuvattua pennun ja avon uroon. Sitten pitikin jo mennä ite kehään. Tällä kertaa Jomi ei ollut ihan viimeinen, sillä yhden uroon virallinen nimi alkoi teellä. Uroksia seisotettiin hetki, jolloin tuomari kävi kattomassa koiria, ja sitten oli yksilöosuuden vuoro. Aika erikoista kun aina ennen on koko lössi mennyt kerran ympäri ennen yksilöosuutta. Toisaalta jotenkin piristäviä tuollaiset tuomarit, jotka rikkovat kaavoja. Kun muut uroon omistajat lähtivät pois kehästä, annoin Jomin siskolle ja ite tartuin kameraan. Sittenkin sain koittaa kuvata kaikkia : )
 
Kun olin napsinut kuvia parista valiosta, oli jompun vuoro mennä kehään. Tuomari kysyi ikää ja sitten alkoi tarkastella Jomia. Seisotus sanelun ajaksi ja sitten kerran ympäri & et. Pikkuisen seisotusta ja jompu kruunattiin ERIllä : )
 
Sitten otin kuvia viimeisestä valioluokan uroosta ennen kuin menin uudestaan kehään. Kaikki olivat saaneet ERIn ja kun koiria oli seisotettu hetki, menivät pojat yhdessä ympäri. Tämän jälkeen tuomari halusi poikien menevän pareittain et:n. Todella harvinaista tuollainen. Tämän lisäksi muistan yhden toisen näyttelyn, jossa niin olisi ollut. Se oli Sonyn kanssa silloin Seinäjoella... Jompun parina oli komistus. Sitten kai mentiin kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari vähän järjesteli koiria. Yllätyin kun tuomari viittilöi meidät ekaksi! Mietin, että ei kai oikeesti...!? Kerran ympäri, ja kyllä, järjestys oli siinä. Jomi siis voitti valioluokan! Tuli kyllä ihan puskista. Jo kotona olin asettanut omat pelimerkit joko komistuksen tai ison jiin puolesta, mutta mun pieni somistus otti ja voitti!
 
Kuvia vetskusta ja sitten olikin PU-kehän vuoro. Kierrettiin kerran ympäri, tuomari vähän järjesteli ja sitten pojat menivät taas parin kanssa et:n. Tällä kertaa Jomin parina oli vetreä veteraani. Parijuoksun jälkeen tuomari järjesteli koiria ja mentiin ympäri. Tämän jälkeen poimi joukosta pois kaksi ja taisi laittaa vetskun edelle. Jomi ja vetsku menivät kerran ympäri ja vetsku voitti. Jomi tuli hienosti kakkoseksi ja sai CACIBin : ) Meni kyllä paljon paremmin mitä olin odottanut. Ajattelin, että jos jompu saisi sen ERISAn, niin se jo olisi ollut ihan kiva juttu. Ja sitten ehkä se olisi ollut PU3, joka se on useimmiten ollut sitten lapsitähteyden ; )
 
Sitten sisko vei Jomin häkkiin ja otti oman koiransa sieltä ulos. Mä pystyin keskittymään kuvaamiseen, sillä mun ei enää tarvinnut juosta kehässä. Vain yhdelle nartulle tuomari antoi SA:n. Se oli oikein hyvännäköinen 13-vuotias veteraanineito. Päällepäin ei näyttänyt niin vanhalta vaan paljon nuoremmalta, mutta liikkuminen paljasti, että ikää oli. Neito oli paras narttu ja lopulta VSP vetsku-uroolle. Onnea molemmille ja muillekin tulokseensa tyytyväisille : )
 
Täytyy kyllä erikseen kertoa, että se kehähuutelija (apua, nyt ei tuu mieleen sitä oikeaa nimeä!) teki mun mielestä hienoa työtä! Se piti hyvin kehää halussa pitämällä huolta, että oikeat koirat olivat oikeaan aikaan kehässä. Jo edellisen luokan aikana ilmoitti, että seuraavan luokan koirat voivat valmistautua. Vähän niin kuin on ollut agissa kun ollaan epistelty ; ) Lisäksi infosi tuloksista selkeästi ja kertoi yleisölle mitä kehässä milloinkin tapahtui. Oli varmasti hieno juttu niille, joille näyttelyn kulku ei ole tuttua. Lisäksi se piti huolta, että kaikki saivat arvostelunsa. Mä vissiin olisin unohtanut sen muuten kun olin niin yllättynyt Jomin tuloksesta + oli kiire kuvaamaan narttuja : D Ja infosipa vielä missä voimme halutessamme käännättää saksaksi kirjoitetun arvostelun. Todella hienoa työtä teki! : )
 
Jomi ja iso jii näyttivät tulevan vieläkin juttuun. Pojat jopa vähän pussailivat. Saapa nähdä, että miten on seuraavalla kerralla, sillä kuulemma isolla jiillä on alkanut ilmetä pientä sanomista... Kylläpä yllätyin kun näin ison jiin. Se oli vaalentunut todella paljon sitten viime näkemän! Melkein alkaa olla yhtä blondi kuin mun oma kermis-blondi. Enää eivät pojat näytä kaksosilta.
 
Kehän jälkeen juttelin vielä hetken islisihmisten kanssa ja sitten lähdettiin siskon kanssa käyttämään koiruuksia kävelyllä kun koirille varattu ulkoilualue oli aikas ällö... Ja toisaalta meillä oli aikaa.
 
Lenkuran jälkeen kysyin, että oliko ok, jos käyn hakemassa Jomin palkinnon. Valittavana oli poksu, jotain aterioita, purutikkuja ja possulelu. Mikään niistä ei tuntunut siltä, että “TUON haluan”. Onneksi jonossa oli aikaa miettiä. Poksu oli jotenkin tylsännäköinen ja syömiset eivät kiinnostaneet kun Ticolle niitä ei voi antaa, joten otin possun. Possu oli söpö, mutta sen verran pehmeä, ettei se kauaa mun koirilla kestä jos sen niille antaa.
 
Sitten taas kysyin, että oliko ok, jos jätän Jomin hänelle ja lähden moikkaamaan yhtä sheltin omistajaa. Aina se kuvaaminen on helpompaa jos kädessä ei ole koiraa. Jomi kyllä on aika helppo pideltävä, että kyllä se kuvaaminen sen kanssa onnistuu, mutta aina kuitenkin parempi jos sen saa pois käsistä. Jomi jäi siskolle ja menin shelttikehän luo. En enää tarkkaan muistanut, että miltä omistaja näytti, joten istuin penkille ja odotin junnu-neitien esiinmarssia. Tuumailin, että siitä joukosta olisi helpompi koittaa tunnistaa omistaja kun tiesin minkä värinen hänen shelttinsä on. Ja kun neidit olivat kehässä, en enää epäillyt, että kenet mun oli määrä miitata. Seurasin junnut yrittäen kuvata niitä ja kun junnut olivat ohi, menin moikkaamaan ja onnittelemaan tuttua sheltin omistajaa. Hänen neitonsa oli voittanut junnut! : ) Juttelin hänen kanssaan hetken ja sitten menin siskon luo. Hänen kehänsä alkoi lähestyä. Tosi kivasti meni kehät, että yksikään kehä ei mennyt päällekkäin vaan oli mahdollisuus seurata kaikkia : )
 
Vasta nyt muistin / ehdin evästää banskun ja sitten siirrettiin kamat cirneco-kehän laidalle, ja sitten odoteltiin. Kehä oli puolisen tuntia myöhässä. Italiaano oli kehässä hienosti : ) Mittautui liian isoksi ja etuliikkeissä oli löysyyttä, joten siksi varmaan EH. Tuo tuomari on kerran arvostellut mun karvasammakot. Molemmat saivat ERISAn ja Jomi voitti. Islikset olivat kehän viimeiset koirat, joten yhden nartun omistajan kanssa juteltiin tuomarin kanssa. Tuli hyvin selkeästi ilmi, että on liiketuomari.
 
Kun siskon osuus oli ohi, kysyin, että oliko ok, jos kävisin kattomassa, että joko sen tutun sheltti oli ollut kehässä? Sinne siis seuraavaksi. Kehässä oli meneillään vetsku-narttujen arvostelu, joten ehdin vielä nähdä kun junnu-neiti meni kehään toisen kerran : ) Ajatella, että sen sheltin omistajan piti odottaa yli tunti, että pääsee kehään uudestaan!
 
Neito putosi joukosta pois ihan kalkkiviivoilla, mutta hyvin silti meni. Täytyy muistaa, että shelteillä kilpailu on ihan eri luokkaa kuin isliksillä. Juttelin vielä hetken ennen kuin toivotettiin hyvät kotimatkat. Olipa kiva nähdä piiiiiiiitkästä aikaa : ) Hänen kanssaan kävin kerran Vaasassa näyttelyssä ja sen jälkeen ei olla nähty.
 
Kysyin siskolta, että oliko ok, jos käyn käännättämässä Jomin arvostelun. Käännöspalvelussa ei ollut jonoa, joten heti alettiin tulkata mun arvostelua. Yllätyin kun mulle ei ojennettu lehtiötä ja kynää vaan kääntäjä alkoi kirjoittamaan käännöstä saksankielisen arvostelun alle! Itekseni myhäilin, että olipa tosi mahtavaa, ettei tarvinnut ite kirjoittaa pikapikaa kääntäjän sanellessa. Käännöksen jälkeen kääntäjä onnitteli CACIBista. Mä kiitin hienosta ja palvelusta ja sanoin, että oli todella hienoa, että käännös kirjoitettiin alkuperäisen alle : )
 
Sitten kamat kasaan ja kohti autoa. Kojuja en kierrellyt lainkaan, mutta en silti säästynyt ostokselta. Ulos mennessämme mentiin kojujen ohi. Yhdessä huomasin pehmoisia häkin pehmusteita ihanilla tassunkuvilla. Mietin hetken ja sitten ostin yhden sellaisen. Mä oon jo jonkin aikaa halunnut ostaa Ticolle pedin kun tuo lattia on aika vilpoinen. Toki ukot voivat nukkua sohvalla, mutta kuitenkin peti kiinnosti. Eikä se tietty ole niin sanottua, että se peti olisi vain Ticon käytössä. Tico kuitenkin on se, jolle sellaisen haluaisin, joten ostin paremman puutteessa häkin pehmusteen.
 
Oli lämmin päivä, joten en yllättynyt kun Jomi auton luona syöksyi heti varjoon. Herra istui renkaan luona sen näköisenä, ettei sitä kiinnostanut tulla autoon sisälle. Häkkiin oli mentävä ei muu auttanut. En tiedä, että vaikuttiko tilava häkki suuremman “arktinen pystis sulaa just nyt heti” –show:n puuttumisen, sillä ihan nätisti Jomi siellä häkissä oli. Ei ns. hyppinyt seinille kuoleman kielissä. Ehkäpä auton ilmastointi teki autosta viileän riittävän nopeasti. Mistäpä tuota tietää. Näytti, että koko kotimatkan Jomi istua napotti. Ainakin joka kerta kun vilkaisin taakse, näin jompulan “korvattomana”. Tervehtiessään se osaa vetää kovat niin niskaan, että näyttää, ettei sillä ole korvia lainkaan : D
 
Kiitokset siskolle kivasta näyttelyreissusta : ) Oli kivaa nähdä taas isliksiä ja muita tuttuja. Näyttelypaikka oli todella tilava; ei ahdistanut kävellä käytävillä ja häkille löytyi helposti paikka. Kehää pyöritettiin varsin hienosti ja käännöspalvelusta sain upeaa palvelua. Eihän tälläisen päivän jälkeen voi olla muuta kuin hymiönä : )
 
Kotona oltiin klo 16.30 aikoihin. En alkanut heti lataamaan kuvia, sillä nyt on niin, että aurinkoisina päivinä mun tietsikannäytöltä ei nää juuri mitään klo 14-21 välisenä aikana. Vaalea verho heijastaa valoa ihan liikaa ja näkyvyys on tosi huono. Ei auta vaikka kompuutterinnäyttö on selkä verhoon päin. Ratkaisu ongelmaan olisi tummemman verhon hommaaminen, mutta en taida jaksaa. Kun sinnittelen muutaman kk:n, niin sitten taas mun ruutuaika kasvaa ; ) Siispä ensin päikkärit ja sitten ysiltä kuvien kimppuun. Aloitin italiaanon kuvilla, sillä sisko oli jo kysellyt, että olinko saanut kuvia. Alkuun kuvat lähtivät lataantumaan tosi kivaa vauhtia, mutta jonkin ajan päästä se hidastui. Sitten en voinut ladata kuin kuvan kerrallaan ja se oli nuivaa hommaa. Välillä ei edes sekään taannut ongelmatonta lataamista. Hohhoi... Onneksi sitten kun olin aloittanut islis- & shelttikuvien lataamisen, vauhti nopeutui ja sitten kuvia lataantui milteipä silmissä. Saatoin sitten vetää kaikki ladattavat kuva picasaan ja lähteä parin tunnin lenkille koiruuksien kanssa. Lenkin jälkeen oli enää 25 kuvaa latautumatta ja ainoastaan yhden kuvan lataaminen oli epäonnistunut.
 
Aikomus oli odottaa, että kuvat latautuvat, jotta saan laittaa ne jakoon ennen unille menoa. Viime metreillä mua alkoi paleltamaan, joten kaivauduin peiton alle. Kohta alkoi väsyttämään, joten laitoin herätyksen puolen tunnin päähän. Joopa joo, niinhän siinä kävi, että kellon soidessa laitoin sen kiinni ja jatkoin unia. Kolmen tunnin jälkeen nousin päästämään koirat pihalle. Väsytti edelleen, mutta halusin kuvaprojektin kuntoon ennen kuin arska keskeyttää mun tietsikan käytön.
 
Siinä kun touhusin kuvien kanssa ja laitoin linkkejä jakoon, hups olikin kulunut pari tuntia. Sitten halusin ottaa Jomista palkintokuvan, jottei se jäänyt roikkumaan. Palkintokuvan jälkeen otin kuvia, joissa jompu esitteli possua heittoleikin tiimellyksessä. Ruutuaika alkoi jo olla lopussa. Yritin tihrustaa otettujen kuvien värimaailmaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Ei niin huonossa näkyvyydessä voi päättä, että mikä kuva on huono ja mikä kelpaa. Siispä piti odottaa iltaan...
 
Mä olin nukkunut niin huonosti, että vaikka sää näytti peukkua lähdön puolesta kuppiksen treeneihin, en lähtenyt. Oli tosi nuutunut olo ja toisaalta en kokenut, että jäisin mistään paitsi, vaikka en menisi.
 
Poikkeuksellisesti en tällä kertaa kirjoita arvostelua. Sen sijaan skannasin lapun ja sen saa lukea siitä. Mä olen niin tyytyväinen ja ilahtunut käännöspalvelun palvelusta, että piti skannata arvostelu : ) Lisäksi säästyn kirjoittamasta tuomarin nimeä, jota ei ole ihan helppo muistaa. Oli sen verran eksoottinen nimi, että se ei vihjannut mitään tuomarin sukupuolesta. Nimi kuuluu naiselle, joka oli musta miellyttävä tuomari. Tykkäsin.
 
 
             arvostelu.jpg
 
 
 
                              c1.jpg
 
 
 
             c4.jpg
 
 
 
             c3.jpg
 
 
 
             c2.jpg
 
 
Linkki kuviin, joita voi käyttää ehdoin TripleTan.
 
 
 
Vielä pari “ai niin” –juttua. Kun Jomi laitettiin häkkiin cirneco-kehän vieressä, testasin kermiksen mätsistä saamaa häkkikuppia. Toimi hyvin ja vettä oli tarjolla koiruudelle koko ajan. Tosin kun alettiin laittamaan kamoja kasaan, huomasin Jomin arsen olevan kupissa... : D Ei sitten vissiin ole missään olemassa paikkaa vesikupille niin, ettei tuo siinä ui ; ) Mutta eipä silti kaatunut vesi. Ja se toinen juttu on sellainen, että 30.4. illalla näin Ticon sammakkona. Ja arvatkaapa mitä? Näin herran sammakkona myös 1.5. aamulla!!! Molemmilla kerroilla tosin vain kerran, mutta kyllä se koiruus tuohon asentoon vielä taipuu. Mutta miksi nykyään niin harvoin?
 
Eilen oli taas agia ja sää suosi isosten mukaan ottamisen. Varjossa oli peräti +17! Vaikka tuuli, niin en laittanut Ticolle takkia. Hallissa oli mukavan viileää. Onneksi meidän ryhmä ei ollut ulkona. Ulkotreenit on taas alkaneet. Jei...
 
Tällä kertaa aiheena oli jarruttaminen. Kouluttaja teki pari pientä rataa. Toinen oli vaan menoa ja toisella sitten treenittiin tuota jarruttamista. Aloitettiin jarruradalla. Tutustuessani rataan jouduin hirveästi miettimään miten tehdä vastakäännös. Kouluttaja halusi sellaisen kolmessa kohtaa. Ihan liikaa toimintaa pienen ajan sisällä: jarrutus, vastakäännös ja ohjaaminen. Kun sitten tuli meidän vuoro, mua jännitti ihan sikana! Yritin muutaman kerran, mutta hyydyin kun tuntui, ettei onnistu. Kouluttajan mukaan meni ihan hyvin, mutta musta ei siltä tuntunut. Kun yritys toisensa jälkeen meni metikköön sanoin kouluttajalle, että mua jännitti ihan hirveesti. Se ihmetteli, että miksi. Niinpä! Kun vaan olisin tiennyt, että miksi olin kuin tikku siinä jossakin. Ehkä oon alkanut ottamaan paineita kouluttajan virallisiin tuuppimisesta? Ihan yllärinä se tuli mullekin. Yritettiin vielä hetki, mutta kun olin niin jäässä, mä luovutin. Ei oo mitään järkeä treenata jos on ihan kipsissä. Jomi on sen verran ohjaajaherkkä, että siinä näkyy jos mä en tiedä mitä teen. Joten jätin homman sikseen ja laitoin Jomille hihnan. Kun oltiin menty kentältä ulos annoin sille filepalan, jottei sille jäisi huonoa fiilistä. Mähän se tässä taas mokailin. Onneksi muistin antaa fileen!
 
Toinen rata oli helpompi ja kun Jomi oli saanut luvan lähteä, se hyppäsi, ohjasin herran putkeen vaikeammasta päästä, sitten kepit, hyppy, vastakäsi, jottei herra menisi tyrkyllä olleelle aalle vaan putkeen. Putken jälkeen oli puomi, mutta kun olin liian hidas, Jomi ehti mennä muurille, joka oli ihan suorassa linjassa putken jälkeen. Puomille menemisessä oli vähän sähläystä kun yritettiin ottaa uusiksi ja Jomi lipesi puomilta. Puomin jälkeen putki ja hyppy. Jomi oli kiskaissut päälle kisavauhtinsa ja kouluttaja oli silmät ymmyrkäisinä ihan että “ooh ja wooh!”. Jomin vauhti sai kehuja. Otettiin rata uusiksi ja taas oli ihan mieletön vauhti. Rata meni muuten hyvin, paitsi kepeillä tuli sähläystä, joten ne piti kerran uusia. Viimeisen hypyn Jomi hyppäsi reilulla “mahavaralla” (hyppyjen korkeus oli 45 cm). Koiruus suorastaan liiti “maaliin”. Kai se jompu meinasi, että nyt piti ottaa kaikki ilo irti kun ei vielä ollut päässyt tekemään mitään ; D
 
Kouluttaja halusi, että me yritetään vielä sitä toista rataa. Puuh, heti alkoi taas jännittämään. Hyppy, jarru, vk, putki, hyppy, jarru, vk, hyppy, hyppy takaa, hyppy, jarru, vk, putki. Näin teoriassa, mutta käytännössä tjaah. Kouluttaja sanoi, että hyvin oli mennyt, mutta kyllä mä niin jäässä noissa vk:ssä olin, että se tuntui lähinnä siltä, että hän yritti tsempata. Vk:n tarkoitus oli estää koiraa menemästä putkiin, jotka olivat tyrkyllä hyppyjen jälkeen. Linja oli niin suora kuin vaan voi olla. Kolmesta putkesta kaksi onnistuttiin välttämään. Viimeinen oli hankalin, sillä putki oli tosi lähellä hyppyä. Tätä hinkattiin siihen pisteeseen, että saan koiran huomion. Lopuksi vielä kouluttaja tuuletti Jomin vauhtia ja sanoi, että mulla on hyvä aksa-koira. Hänellä on hitaamman puoleinen koira ja hän olisi mielellään ottanut Jomilta vauhtia omalle koiralleen. Mä taas olisin sitä erittäin mielelläni antanut, mutta kun vaan olisin tiennyt miten ; )
 
Hölmöintä oli se, että vastakäännöstä on treenitty aiemminkin enkä silloin ollut näin kipsissä. Se saatiin lopulta jopa sujumaan. Nyt sitten ei ollut mitään hyötyä siitä, että vk:stä oli ollut aiemminkin. Täytynee raahautua hallille treenimään tuota. Hallilla käynnit on taas jääneet. Osin sään vuoksi, mutta osin siksi, että laiskamato on nakertanut...
 
He-hei-heiiih! Kun oltiin tultu kotiin ja koiruudet odottivat ruokaansa, Tico retkotti sammakkona! Alkaako sammakko herätä talvihorroksestaan?!