Mulla kun ei ole kunnon puutarhakalusteita, eikä taida näillä näkymin tänä vuonna tullakaan, niin kannoin mun keittiön pöydän ja tuolit ulos. Ilma oli aurinkoinen, vaikkakin tuuli oli kylmä. Onneksi kuitenkaan ei satanut. Pienelle pöydälle ladoin pullaa, keksiä, cocktailpiirakoita + niille päällysteitä, raparperimansikka –juttuja, mansikoita, mustaherukoita ja jäätelöä. Tätini tykästyi cocktailpiirakoihin ja luuli jopa niitä mun tekemiksi. No, ei nyt sentään. Kyllä ne tarjosi risman pakasteallas. Jäätelöä piti syödä pois nopealla tahdilla. Se kun tuppasi sulamaan. Loppujen lopuksi mun ei olisi tarvinnut ostaa pullaa tai keksiä lainkaan, sillä ainoastaan yksi keksi teki kauppansa :D Mistäpä tuota olisi tiennyt, sillä aina meidän suvun kahvipöydässä on ollut noita kahta, joten laitoin mäkin + sitten muuta, joka ei ole niin yleistä.
Mitäpä poijjaat? Muutamaa minsaa vaille yksitoista laitoin pojat makoilemaan ja napuilla täytetyt kupit heidän taakse. Vieraiden oli määrä tulla klo 11. Poikia oli pakko makoiluttaa, jotta ne olisivat hallinnassa heti. Sapuskaa ei voinut antaa ennakkoon, sillä sehän menee masuihin silmänräpäyksessä. Loppujen lopuksi pojat joutuivat makoilemaan varmaan joku kymmenen minsaa kun vieraat tulivat myöhässä. Sony makoili tosi hyvin. Ticolla taas alkoi kärsivällisyys loppua. Tuli pientä liikehtimistä ja vinkunaa. Aikani vieraita odotettuani musta alkoi tuntua epäreilulta makoiluttaa poikia yhtään enempää, mutta jatkoin kuitenkin kun aattelin “että kyllä ne kohta tulee”. Vaan eivätpä tulleet, joten päätin vapauttaa pojat hetkeksi. Noh, kyllähän sen sitten tietää, että miten silloin käy. Niin, ei mennyt kauaa kun äipän auto alkoi kaartaa kotitietä pitkin. Laitoin pojat äkkiä maahan ja kun auto oli pysähtynyt, annoin luvan mennä syömään.
Pojat rouskuttivat nappuja ja välillä tekivät lähtöä kupeiltaan. Pitihän sitä nyt käydä vieraita moikkaamassa. Houkuttelin pojat takaisin syömään ja tommosta jojottelua se syöminen sitten oli. Mutta, ei kuulunut ääntäkään! Siis vieraat pääsivät pihalle ilman haukku- & hyppyshowta.
Myöhemmin Ticosta irtosi ääntä ihan muuten vaan meiningillä. Sony oli hiljempään. Muutenkin Sony oli nätimmin silitettävänä. Ticon kun piti hyppiä ja yrittää kiivetä syliin. Sorry vaan Tico, mutta tuo on hyvin huono idea jos kyseessä on hauras vanhus, tai no, on se muutenkin huono idea.
Vieraiden aiheuttama jänskätys näkyi pojissa siinä, että naapuriin menevää liikennettä piti haukkua. Uskokoon ken tahtoo, mutta eivät nuo ole aikoihin kommentoineet jos naapuriin on mennyt auto. Nyt kaiketi äijillä oli tarve todistaa, että osaavat olla pelottavia vahteja, vaikka niin suloisilta näyttävätkin.
Kolme tuntia vieraat olivat ja sinä aikana pojat olivat häslänneet ja sählänneet. Välillä kerjäten silityksiä ja välillä keskenään painien tai juosten. Kyllä maittoi molemmille uni kun mentiin sisälle ja nukkumaan.
Marjoja oli ollut tarjolla sen verran runsaasti, että mä sain ihan luksusevästä töihin: mansikoita & mustaherukoita, njammm!
Kun maantaina lähdin töistä, ilma oli tosi kiva. Oli pilvistä ja tuuli. Tuulta oli ollut läpi yön, siispä alkoi nupissa raksuttaa ajatus, että vihdoinkin oli mahdollisuus leikkiä viidakon tähtöstä. Pihalle todellakin oli taas ilmestynyt varsinainen viidakko. Ei vaan ole päässyt leikkaamaan kun on ollut niin märkää. Nyt oli vähän kuivempaa kun oli tuullut yhtäjaksoisesti niin pitkään. Voi, jos asuisin niin, ettei mulla olisi naapureita liki, niin samantien töiden jälkeen olisin ripustanut aivot naulaan ja znnnnnnn. Mutta, kun kerran on naapureita, niin päätin odottaa noin kymmeneen asti. Menin pikapikaa nukkumaan ja laitoin kellon herättämään puoli kymppi. Siinä sitten olisi ollut hyvää aikaa tehdä valmistelut. En kuitenkaan noussut kun kello soi. Kerran kun käänsin kylkeä, kuulin, että ulkona satoi. Kun kello soi, niin kuulin, että ulkona satoi edelleen, joten se leikkuuhommista.
Tiistai aamulla oli jokseenkin samanlainen sää kuin maanantaina. Erona nyt oli, että tuuli oli heikompaa ja oli hiostavampaa. Niin ja olihan mulla koulutukseenkin meno myöhemmin päivällä... Siitä huolimatta laskeskelin, että jos hommaan menisi se kolme tuntia, niin pääsisin nukkumaan yhden aikoihin. Siinä ehtisi vielä nukkumaan muutaman tunnin, niin eiköhän se riitä, kun kuitenkin on ehtinyt nukkumaan jo aamullakin. Siispä kello herättämään taas puoli kymppi.
Kellon soitua tarkistin säätilanteen. Ei ollut satanut vettä. Maa oli vähän märkää, mutta tuuli, joten se kuivatti sitä parhaillaan. Taivaalla seilasi tummaa pilveä. Päätin kuitenkin koittaa kokeilla, että miten mun käy.
Hyvin kävi, sillä ei alkanut satamaan ja hommasta selvisin noin 2,5 tunnissa. Tämä oli kyllä ehdottomasti kaikkein nopein ja kivoin siimuirointikokemus, kun ei sattunut selkään eikä tarvinnut vaihtaa kättä kertaakaan. Tiedän kyllä miksi. Olin virittänyt siihen kahvaan, josta toinen käsi kannattelee siimuria, Sonyn hihnan. Hihna meni silleen ristiin mun olkapään yli. Se viritelmä kevensi konetta huomattavasti. Masiinassa on pitkä varsi, joten mun ei tarvinnut kumartua yhtään leikatessani. Mitään taukoja ei tarvinnut pitää sen takia, että kädet olisivat huutaneet hoosiannaa tai lanka olisi pitänyt asettaa uudestaan. Mulla oli nyt leikkurissa jotain erityispaksua lankaa, jota tuli leikkurin mukana. Ainoat tauot olivat kun putsasin leikkuria välillä. Kyllähän sitten, kun lopetin leikkaamisen, huomasin, että käsissä tuntui heikolta. Sisällä nappasin käteeni vissypullon, joka tuntui tosi painavalta. Kai se nyt jossain tuntuu kun lähestulkoon yhtäjaksoisesti toinen käsi on saanut kannatella (vaikkakin kevennettyä versiota) ja toinen painaa nappia, jotta siimuri silppusi.
Hulautettua puoli litraa vissyä kitusiin, venyttelin vähän ennen nukkumista. Nukuin kolmisen tuntia ja sitten piti tehdä valmistelut ja lähteä blondiliinin kanssa koulutukseen.
Taivas oli harmaa, mutta kuivina päästiin perille. Vähän ennen kuin mentiin sisälle, alkoi satelemaan. Sade ei ollut mitään kovaa. Aloitettiin seuraamisella. Sony tuppasi jätättämään. Kouluttaja ehdotti palkkaamisen lisäämistä ja eri vauhtien kokeiluja. Hetkittäin Sony oli hyvin messissä, mutta enimmäkseen jätätti. Luulen, että herralla oli kuuma. Kieli ainakin roikkui tummanpunaisena toisen suusta. Ne liikakilot, ne liikakilot ;)
Sitten panostettiin siihen, että koira tuli sivulle oikeaan kohtaan. Mennessä otettiin askel taakse ja käskettiin koira sivulle. Takaisin mentiin seuraamisella. Muutamaa kertaa lukuunottamatta Sony tuli sivulle oikeeseen kohtaan.
Seuraavaksi otettiin paikoillaan kääntymisiä. Sony seurasi paremmin kun käännyin vasuriin. Oikeelle kun pyörin, niin Sony jäi jostain syystä aina vähän liian taakse. Ei aina pysty ymmärtämään mitä pienessä koiranpäässä liikkuu.
Koulutus päätettiin luoksetuloilla. Eli muutama vauhdikas pakki-askel ja koira sivulle. Sony tuli oikeeseen kohtaan, mutta ei kovin vauhdikkaasti. Päätin lopettaa treenin jo ennen kuin kouluttaja niin sanoi. Sonylla oli kuuma (oltiin sisällä vieläpä). Niin oli mullakin. Ilma oli tosi hiostava. Vielä olisi ollut vartti koulutusaikaa, mutta kouluttaja päätti, ettei enää otettu mitään. Koirat näyttivät niin nuutuneilta.
Vettä ripsutteli vähän kun käveltiin kotiin. Se tuntui pelkästään ihanalta. Mulla oli kamala tunne kun olin hionnut siimuroidessani ja nyt koulutuksessa. Inhottava tunne vain kasvoi kun hikoilin töissä. Mun rasvaprosentti taisi olla sata kun vihdoin pääsin kotiin. Oli ihanaa peseytyä.
Ti-ke yönä oli satanut vettä, joten aij että, kun tuntui hyvältä pyöräillä töistä kotiin ja ajatella miten hyvä oli, että olin leikannut ruohon edellisenä päivänä. Jos olisin jättänyt homman keskiviikkoon, niin en tiedä olisiko ollut tarpeeksi kuivaa silloin, kun olisin aloittanut siimuroinnin. Keskiviikkoon en halunnut jo senkään takia jättää kun oli uhkailtu helteellä. Uhkailu piti paikkansa ja päivä oli todella lämmin, mutta illaksi vähän viileni. Olisin varmaan saanut lämppärin kaikkien suojavermeiden ja kumppareiden kanssa siinä hiostavassa paahteessa.
Keskiviikko menikin aikalailla lepäillessä. Käsissä tuntui edellisen päivän siimurointi. Lepäilyä harrastin jo siksikin, sillä torstaina oli Ticon koulutukseen meno ja tällä kertaa mun oli käveltävä pyöränsatulassa istumisen sijaan.
Torstaina töiden jälkeen ei sitten paljoa hereillä heiluttu, vaan pikapikaa piti mennä nukkumaan, jotta sai tarpeeksi unta. Alunperin olin suunnitellut herääväni kahdelta, mutta siirsin sen puoli kolmeen. Eihän mun tarvinnut tehdä muuta kuin syödä ja pakata ibägi. Lippiksen kun heitti päähän, niin ei tarvinnut sen kummemmin miettiä, että miltä näytti.
Sen sijaan lämpömittarin lukemaa mun piti miettiä ja ihmetellä. Oli pilvistä ja kun katseli ikkunasta ulos, näytti, että lämpöä olisi ollut joku 15 astetta. Mittari taasen väitti, että asteita olisi ollut +25. Kun kävin pihalla sen verran, että vein kompostille sulateltavaa, niin päätin, että kyllä mä tartten takin.
Kolmen aikoihin koko konkkaronkka lähdettiin liikenteeseen. Jepa jep, blondiliini oli myöskin mukana. Tkamun koirat olivat reissussa, joten kun hän pohti tulemista paikalle pelkkänä kuunteluoppilaana, mä sain päähäni idean, joka otettiin ilolla vastaan. Tkamu halusi erittäin mielellään kokeilla treenimistä Ticon kanssa. Siispä välttääkseni ite kuunteluoppilaana olon, mä otin Sonyn. Ajatella miten ainutkertainen tilaisuus, että molemmat saivat treeniä yhtä aikaa!
Nooh, eipä oltu kovin kauaa kävelty kun arska hyppäsi pilviverhon takaa esiin ja silloin oli älyttömän kuuma. Päivästä oli kyllä luvattu lämmintä, että mikään yllätys tuon ei sinänsä olisi pitänyt olla. Sen takia olin varannut matkaankin enemmän aikaa, jotta voitiin kävellä rauhassa ja levähtääkin tarvittaessa. Lepohetki pidettiin risman luona. Annoin pojille vettä ja itekin hörpin vissyä. Odottelin, että poikien hengitys tasaantui, ennen kuin jatkettiin matkaa. Sony vaan makoili, mutta Tico ei olisi malttanut olla paikoillaan, vaikka silläkin oli selkeästi kuuma.
Perillä oltiin viiden aikoihin, joten jäi ihan hyvin aikaa levähtää ennen koulutuksen alkamista. Oli kyllä kuuma, mutta onneksi arska ei paistanut koko aikaa täydellä terällään, vaan välillä lepäili itekin. Onneksi se koulutus on varjoisassa puistossa.
Tkamu oli ilmoittanut tulevansa paikalle puoli kuuden aikoihin. Mulla oli suunnitelma poikien varalle sitten, kun tkamu ilmestyisi paikalle. Olin keittänyt edellisenä päivänä niitä sydämiä pannutusta varten. Sydänten keitinliemen olin laittanut pulloon ja pullon jääkaappiin, tietty. Tätä ällöttävän näköistä limaa oli tarkoitus käyttää mun masterplanissa. Limalta se kyllä näytti kun sitä lientä pullosta kaadoin kahteen kuppiin. Sitten pojat makoilemaan pienen matkan päähän toisistaan ja limakupit niiden taakse. Kun tkamu tuli, niin sitten pojat saivat mennä herkuttelemaan. Vähän poikia sai houkutella kupeille, sillä jos pojat olisivat saaneet päättää, niin tkamu olisi vienyt kirkkaasti voiton. Tuon liman avulla ensikohtaaminen oli huomattavasti rauhallisempi kuin ennen. Eli taas vein poikien huomion sapuskan avulla pois tulijasta. Nappuja en viittinyt syöttää kun oltiin vielä menossa treenimään, tosin ei voi sanoa varmaksi, että olisiko se missään näkynyt, vaikka kupillisen nappuja olisivatkin vetäneet rauhoittumismielessä.
Mutta täysin äänettä ei selvitty. Ticon oli pakko jutella, ja sitten tietty myös Sonynkin. Siitä huolimatta meno oli tavallista rauhallisempaa. Vähän kyllä jänskätti, että miten äijät olisivat, kun treenivät yhtä aikaa... Menisikö koko treenikerta siihen, että kun toinen haukkuu, niin toinenkin provosoituu siitä?
Haukkumisella treenailu alkoi. Onneksi sitä kesti vain hetken (joka tuntui kyllä pidemmältä) ja sitten ei enää ollut kummallakaan suuremmin asiaa, eikä Sony ollut niin herkkä reagoimaan Ticoon, jos Tico yritti komentaa tkamua antamaan jatkettuja sydämiä (sydänten joukossa marinoituja nappuja). Se on aina tuo alku, joka noilla tuppaa menemään haukkumiseksi kun ovat niin “pingotettuina”. Ensivaikutelmaa noista ei voi sanoa kovin kivaksi, että ei se aina pidä paikkaansa, kun sanotaan, että “first impression is what matters”. En nyt osannut pukea tuota suomenkieliseen sanoitukseen :D
Ekana otettiin makoilua ringissä. Mä makoilutin Sonya löysän fleksin kanssa. Välillä kävin palkkaamassa. Seisoin eri kohdissa. Kokeilin myös seisomista selkä Sonyyn päin. Sony makoili tosi hyvin ja nousi istumaan vasta kun pyysin.
Sitten pistettiin porukka kahteen osaan. Kaksi koirakkoa menivät makoilemaan, kun kolme muuta tekivät liikehäiriötä. Sen ei olisi välttämättä tarvinnut olla seuraamista, mutta sitä mä tein Sonyn kanssa. Alkuun seuruutin Sonya namia kädessä pitäen. Siis en ollut mitenkään kumartuneena, vaan pidin vaan namia kädessäni. Sony seurasi hyvin, tietty. Sitten kokeilin ilman namia ja silti seurasi hyvin. Taisi olla vielä hyvät hajut mun kädessä ;)
Aikamme häirittyämme makoiljoita, tuli meidän vuoro mennä makoilutreeniin. Kouluttaja istui koirien takana ja sanoi, että ilmoittaa jos jonkun koira nousee, joten päätin uskaltautua kokeilemaan Sonyn makoiluttamista niin, että fleksi on Sonyn vieressä. Sekin mua rohkaisi kun Sony oli jo makoillut hyvin siinä ringissä.
Ensin menin muutaman metrin päähän. Koiraan piti olla selin! Kun kouluttaja antoi luvan, kävin palkkaamassa Sonyn. En tiedä olisinko koskaan uskaltanut pidentää välimatkaa ilman, että kouluttaja olisi kehottanut niin tekemään. Muutaman kerran jälkeen kun se alkoi sanoa joka palkkauskerran jälkeen, että “mene kauemmas”. Mä tein työtä käskettyä ja joka kerta vaan jännitys kasvoi. Kaksi muuta koirakkoa menivät mun ja Sonyn välistä ja mua oikeesti ihan pelotti, että pysyykö Sony paikoillaan, vai vetääkö se napun nenuunsa sen “silmille pomppivista koirista”? Paikoillaan Sony pysyi ja ilmeisesti hyvin, kun aina vaan piti matkaa pidentää ja pidentää. Jotain mun jännityksen määrästä lienee sanoo se, että tkamukin oli nähnyt miten kauhusta kankeena mä olin ollut :D Ei hyvä juttu, sillä jos sen pystyi jopa ihminenkin näkemään, niin taatusti sen vaistosi myös Sony, jolla aistit tuntuvat toimivan välillä vähän liiankin hyvin. Mua huvitti, kun kouluttaja kehotti olemaan mahdollisimman kilpailutilanteen omaisesti. No, mähän olin: kauhusta jäykkänä! Kyllä tuon harjoituksen aikana tuli hikoiltua vähintäänkin yhtä paljon, kuin sinä aikana, kun käveltiin koulutuspaikalle. Tkamulta kuulin, että ei Sony ollut piitannut muista koirista. Oli kuulemma vaan kattellut mun perään. Josko sitä uskaltaisi luottaa Sonyyn enemmän kun seuraavan kerran on makoilua Sonyn omissa treeneissä?
Makoilu meni kyllä upeasti, mutta seuraava harjoite tipautti alas pilvistä leijailemasta. Oli eteentuloa ja sehän meni surkeasti. Osin kai siksi, etten ollut koskaan sitä treeninyt Sonyn kanssa. Noh, kai se johtui siitä ihan kokonaan, eikä vain osittain ;) Ticon kanssa oon treeninyt ja se onkin jo alkanut ihan hyvin käsittää, että pitää istua mun edessä, eikä mennä sivulle. Tkamu sanoi, että heillä oli mennyt tämä hyvin :) Onhan mulla ollut vähän suunnitelmissa opettaa tuota Sonyllekin, mutta se on vaan jäänyt kun on ollut niin paljon kaikkea muutakin ja omassa koulutuksessa Sony ei sitä tartte. Ihan vaan hupijuttu se eteentulo sitten olisi.
Seuraavaksi oli nopeita maahanmenoja liikkeestä. Siis ei olisi pitänyt seuruuttaa koiraa, mutta jos Sonyn antaa vaan hengailla, se sitten tekee sitä satasella ja korvat lukittuina. Koira piti palkata kääntymättä ja heittämällä nami oikealla kädellä. Sony ei tajunnut tätä hommaa ollenkaan. Se vaan möllötti, vaikka nami putosi herran viereen. Alkoi tuntua pahalta kun tavallaan Sony jäi ilman palkkaa tässä treenissä. Sen sijaan jos mä käännyin kun heitin namin, niin silloin Sony hoksasi namin. Kääntyä vaan ei olisi saanut...
Istumista piti tehdä samalla kaavalla ja samalla kaavalla se myöskin meni: palkka lensi ja Sony möllötti. Istuminen tuppasi kyllä usein menemään maaksi. Luulen, että Sony alkoi jo väsymään. Yllättävän hyvin se oli kyllä jaksanut käveltyään helteessä koulutuspaikalle. Mä olin funtsinut, että jaksaako herra turkkipallo tehdä mitään, mutta kyllä se vaan jaksoi! :)
Loppuun otettiin yksin jättämistä johonkin sidottuna. Tää ei todellakaan ole Sonyn vahvuuksia ja enpä yllättynyt kun kuulin “buff” takaani. Se oli vain tuo yksi buff, että ei mitään järjetöntä yhtäsoittoista mekkalaa. Palkkasin Sonya nopealla tahdilla. Jos puhahti, niin sitten odotin hetken, että oli hiljaa ennen kuin menin palkkaamaan.
Ticon osuudesta en nyt osaa kertoa muuta kuin, että se kuulemma oli ihan kivasti siihen nähden, ettei oma omistaja ollut herraa käskyttämässä. Ja välillä kuulin äijän haukkuvan.. Intoa oli kuulemma ollut loppuun asti. Ehkä tkamu kirjoittaa paremmin Ticon osuudesta blogiinsa, en tiedä.
Mentiin jonkin aikaa yhtä matkaa ja kun tuli aika lähteä eri teille, pikku Tico otti sen vastaan hämmentyneenä. Tkamu meni kauppaan ja mä jatkoin eteenpäin. Tico jäi seisomaan kysymysmerkkinä just siihen kohtaan, jossa lähdettiin eri suuntiin. Ticoa sai houkutella kovin, että se suostui tulemaan. Taisi taas herraan iskeä “mä oon huono paimen, kun mun lauma hajoaa” –syndrooma. Tico on aina ollut sellainen, että jos porukasta lähtee joku pois, niin Tico alkaa surra sen perään. Sillä ei ole väliä montako ihmistä jää paikalle. Tico vaan suree sen pois lähteneen perään. Jos se joku käy vaan vessassa, Tico odottaa oven takana ja on onnesta mykkyrällä kun taas näkee “kadonneen lampaan”. Jos se joku lähtee ihan ovesta ulos, niin siinä se Tico sitten istuu oven takana surullisen näköisenä. Tuo on jotenkin hupaisa ominaisuus.
Kotona oltiin puoli ysin aikoihin, eli mulle jäi vähän aikaa viilennellä omaa oloa. Lisäksi vetäisin purkillisen jääkaappikylmiä ananaspaloja ja tietty iltapuuron. Viilentelystä huolimatta töissä oli se inhottava nihkee ja nahkee olo.
Perjantaina menin äipän luo koiravahdiksi. Kyllä, keskiviikkona se oli hakenut pennun. Se olikin ollut pitkä hakureissu – siis ajallisesti. Olivat mun siskon kanssa lähteneet aamulla ysin aikoihim ja vasta ilta seiskalta olivat tulleet takaisin. Että, onneksi en lähtenyt äipän mukaan, kuten alunperin oli suunniteltu. Enhän mä olisi ehtinyt nukkua juuri lainkaan! Mua jännitti loppuun asti, että onko pennun “kasvattaja” huijari vaiko ei. Äitin usko oli horjunut tiistaina kun oli yrittänyt soittaa sinne. Silloin oli kuulunut puhelimesta, että numero ei ole käytössä. Äippä oli laittanut sähköpostia ja sitten oli saanut soiton. Ehkä se oli vaan ollut huonossa paikassa tai jotain kun äippä oli yrittänyt soittaa.
Lisää vettä epäilyksen myllyyni sain, kun keskiviikkona ilta viiden aikoihin pistin äipälle kyselyviestiä hakureissusta. Kun aikaa meni, eikä vastausta kuulunut, aloin miettiä eri vaihtoehtoja: onko äiti niin masentunut kun ei saanutkaan pentua? Ehkä se nukkuu hakureissun päälle? Äippä kun yleensä vastaa tosi nopeesti, niin siksi alkoi epäilyttää.
Pyydän anteeksi, jos tämä jotain loukkaa, mutta kun netissä liikkuu niin paljon huijarimyyjiä, niin siksi epäilin hommaa loppuun asti. Äipän uusi koiruus on tipsu & tipsu+perhoskoiramixi ja sekarotuisten pentujen kanssa on helpompaa tehdä huijauksia kuin rotukoirien. Tiedän kyllä, että rotukoirienkin ostajia huijataan, eikä mun ole tarkoitus mitenkään dissata monirotuja. Kun koiraa ja etenkin pientä, hommaa netin kautta, varpaillaan kannattaa olla.
Perjantaina näin tämän karvapallon. Menin äipän luo, jotta se pääsi käymään asioilla. Oli kyllä kummallista kun menin sisälle ja vastaan tullut koira vaan nuuski, muttei heiluttanut häntäänsä. Muutenkin oli rauhallinen. Kai mä oon liikaa tottunut koiruuksiin, jotka melkeinpä hyppäävät turkistaan ulos kun näkevät ihmisen. Tyttönen oli oikein nätisti kun äippä oli pois. Vähän se pureskeli eri juttuja, ennen kuin alkoi nukkumaan. Otin koiruudesta kuvia, ylläri vaan. Sana kuva tuntuu nyt vähän ikävältä, mutta kai tästä pääsee vielä yli... Eipä tuosta enempää, kun johan mä edellisessä kirjoituksessa purkauduin asian osalta.
Pentu vaikuttaa tosi rauhalliselta, ainakin mun silmissä. Äippä on kyllä kuvaillut sitä duraceliksi ja vihjaillut, että Ticon pitäisi väsyttää se. Kyllähän poijaat sen jossain vaiheessa tulevat näkemään, mutta antaa pikkuisen ensin kotiutua ja silleen. En voi kuin vaan toivoa, että tällä kertaa kaikki tämän uuden koiran kanssa menisivät edellistä kertaa paremmin.
Neiti on miltei samankokoinen kuin mun kenkä
Söötti pikkuinen
"Mahtuiskohan mun toinenkin tassu tonne?"
Nyt jännään, että hyväksyykö Vuodatus mun Niagaran putoustenkin läpi vuotavan vesimäärän varjoonsa jättävän vuodatuksen? ;)
Kyllä kirjainmeri näytti mahtuneen. Fontin koko vaihtelee ja jotain muutakin hienosäätöä tarttis vielä tehdä, mutta en jaksa. Teksti on nyt bloksussa ja se on kuitenkin se pääasia. Lukkee ken jaksaa. Se, miksi viimeisen viikon otsikko on valkoisella pohjalla, on mulle totaalinen mysteeri. Kun vaan noita mysteerejä ei alkais tulemaan lisää, sitten täytyy miettiä bloksupaikan vaihtamista...
Kommentit