Huoltokatko käynnissä.

 

Viime lauantainen (30.6.2012) sähkökatko Vuodatuksen serverisalissa aiheutti ketjureaktion, jonka johdosta serverikalustoon tuli vakavia vaurioita. Blogien kirjoitus on tällä hetkellä poissa käytöstä, mutta blogeja on edelleen mahdollista lukea normaalisti.

 

Olemme aloittaneet täydellisen uudistusprojektin, jonka yhteydessä Vuodatus.net siirretään täysin uuteen palvelinympäristöön ja serverisaliin. Blogien kirjoittaminen normaalisti onnistuu näillä näkymin viikolla 30.

 

Pahoittelumme häiriöstä.

t: Vuodatus.net-ylläpito

 

Tuommoinen ilmoitus kohtasi kun yritin 5.7. lisätä tekstiä blogiini. Jaiks! Osaankohan enää käyttää vuodatusta, sitten kun se taas avataan. Ja onkohan mun tekstit tallessa? Tämmöisiä pohdiskeli tämä tietsikkatonttu kun tuon ilmoituksen näki. Viikolla 30... hmm... eli ainakin kolme viikkoa saatte lepuuttaa silmiänne, mutta sitten sitä luettavaa piisaakin, sillä aion kirjoitella juttuja ylös privaatisti ja sitten julkaista ne kertaheitolla. Kaikissa kohdissa on se otsikko, joka olisi ollut jos olisin päässyt vuodattamaan aina halutessani.

 

 

 

5.7. 2012 Yllätyksiä ja YLLÄTYKSIÄ
 
 
 
Tiistaina olin jo miltei päässyt Sonyn kanssa koulutuspaikalle, kun äiti soitti. Se tartti mun apua, joten jätin koulutuksen väliin. Äiti tuli hakemaan mut ja Sonyn ja näin ollen Sony pääsi opiskelun sijasta kyläilemään. Saatiin kyyti kotiin, että ei tarvinnut alkaa tarpoa helteessä takaisinpäin. Oli meinaan lämmin päivä. Niin lämmin, että laitoin Sonylle päälle märkäloimen, kun lähdettiin kävelemään. Onneksi sentään tuuli, niin oli sitten ainakin vähän jotain vilvoittavaa. Sonyn tassuttelu taitaa olla aika tasaista, sillä ei sitä loimea tarvinnut montaa kertaa asettaa uudelleen. Loimen takaosassahan ei ole mitään kuminauhoja tms. pitämässä loimea paikoillaan. Esim. tuuli voi heittää loimen “pois päältä”. Mutta joo, näin yllättävä mutka tuli meitin koulutusaikeisiin.
 
 
Eipä mene tänään Ticokaan koulutukseen. Sain sähkäriä, jossa kouluttaja ilmoitti sairastuneensa ja sen takia koulutus on peruttu. Tänään olisi kyllä ollut varsin kuumaa lähteä tassuttelemaan niin pitkää matkaa, että sinänsä ei haittaa tuo peruuntuminen. Ja kiva oli, kun se tieto tuli tosi ajoissa.
 
 
Huomenna sitten taitaakin olla odotettavissa varsinainen yllätysten ylläri. Näin on ainakin näillä näkymin. Jos se, mitä kuulin hetki sitten toteutuu, niin kyllä on tiedossa jännää ja mielenkiintoista aikaa. Toisaalta se on kiva juttu, mutta toisaalta sitä miettii, että mitenköhän hommat tulee sujumaan. Toivottavasti ei tule mitään konflikteja...
 
 
Tällä viikolla ei olla treenitty kun oon hoitanut alta pois muita hommia. On tylsää kun se on joko tai. Eli jos treenaan, niin sitten jää rästiin muut jutut ja sitten jos teen muita juttuja, niin sitten ei ehdi treeniä. Voihan möhnä.
 
 
Täytyy kyllä sanoa, että jännittää, mitä tuleman pitää...
 
 

 

14.7.2012 Vieraiden viikko

 

Se yllätys, josta edellisessä kirjoituksessa puhuin, toteutui. Perjantai-iltana kuuden aikoihin isukkini saapui mun pihaan. Terveydestään huolimatta oli ajellut Kaijjaanista asti! Kyllähän isä suunnitteli vierailua jo viime vuonna, mutta se sitten jäi. Nytkin luulen, että täältäpäin tulleet huonot uutiset olivat se loppusysäys lähteä ajelemaan tännepäin. Melko pian isän tulon jälkeen lähdettiin käymään kaupassa. Mä olin kyllä käynyt aamulla, mutten ollut muistanut huomioida kaikkea. Pojat pääsivät mukaan.
 
 
 
Kaupan jälkeen vaihdettiin kuulumisia ja esittelin isälleni paikkoja. Myöhemmin illalla pistettiin pyörimään devari kuolleen meren kääröistä. Ja sen jälkeen terrakotta-armeijasta. Mulla meni suurin osa noista ohjelmista ohi kun tuppasin nukahtelemaan. Sitten kun isä alkoi kattoa Aurinkokunta –sarjan devaria, mä menin sänkyyni. Ilokseni huomasin, että sieltähän näki hyvin kattella töllöä. Mä oon tuossa jokin aika sitten vaihtanut töllön paikkaa ja siksi en tiennyt, että sitä voi kattella sängystänikin. Mihin mä sitten enää tartten sohvaa? ;)
 
 
 
Isä oli ehdottomasti halunnut mennä lauantaina aamulla lenkille poikien kanssa, joten vaikka heräsin ennen isää, en käyttänyt poikia. Makoilin vaan sängyssäni. Isällä oli vähän huono tuuri käyttäessään poikia lenkillä. Kello oli sen verran vähän (noin kasi), etten kyllä mäkään olisi osannut siihen varautua. Kun isä tuli takaisin, kuulin että, oli sattunut ohittamaan sen ärrierin just silloin, kun se oli ollut omistajansa kanssa matkalla postilaatikolle! Sony oli kuulemma murrannut ja Tico oli ollut hiljaa. Ärrierin omistaja oli napannut täysillä kierroksilla käyneen otuksen syliinsä. Hän on näköjään ottanut vihdoinkin opiksi kun oli ottanut ihan syliinsä sen ärrierin varmistaakseen, ettei se taas pääsisi irti. Mutta joo, tosi kökkö tuuri kun just ekalla lenkillä isän piti törmätä tohon koiraan ja vieläpä noin aikaisin!
 
 
 
Isä alkoi touhuta muuripadan ja saunan kiukaan kanssa. Tuomiona oli, että kiukaassa oli aivan liikaa kiviä ja vieläpä väärin ladottuina. Muuripata taas oli likainen piestä. Eikä siinä vielä kaikki: isä tarkisti myös nokipojan jäljet ja sain kuulla, että nuohooja oli tehnyt työnsä huonosti. Se oli vain laskenut noet alas piipusta, muttei ollut putsannut niitä alhaalta. Kiva... Isä on entinen nokipoika itekin, joten kyllä hän tietää nämä jutut. Isä soitti kaverilleen, joka on nuohoojana vieläkin. Kaveriltaan pyysi saada lainaksi työvälineitä, jotta saisi viimeisteltyä kesken jätetyn työn. Odotellessaan kaverinsa tuloa isä puhdisti muuripadan. Sain hoito-ohjeita padan suhteen.
 
 
 
Kun isän kaveri vaimonsa kanssa tuli, niin ei liene ylläri, että pojat nostivat mekkalan. Tico varsinkin on tosi vaikeeta saada hiljaiseksi jos se pääsee oikein koville kierroksille. Sitten ei enää auta edes vesi. En sitten tiedä, että pitäisikö sitä sitten vaan laittaa sormet korviin kun joku tulee kylään. Pojat haukkuvat aikansa, mutta kun ovat rauhoittuneet, sitten ovat nätisti. Vaiennusyritykset tuntuvat turhilta...
 
 
 
Nuohoojan kesken jättämä työ viimeisteltiin ja sitten isä ja vieraat kahvittelivat. Isän kaveri sanoi, että häneltä ja hänen vaimoltaan oli kyllä mennyt yöunet kun olivat niin kateellisia mun tontista ja ennen kaikkea sen sijainnista. Kahvittelu tapahtui ulkona, vaikka vähän vettä satoikin. Sisälle vieraat eivät suostuneet tulemaan. Halusivat ehdottomasti olla ulkona.
 
 
 
Kun vieraat olivat lähteneet, isä meni latomaan kiukaankivet oikeaoppisesti (kun nyt vaan vielä muistaisin, että kummat piti olla alimmaisina: isot vaiko pienet. Sen voi kyllä tarkistaa kiukaasta, mutta nyt en jaksa lähteä sinne asti). Lisäksi kivistä vähennettiin reilu puolet. Nyt kun kiviä on vähemmän ja oikeassa järjestyksessä, saunan lämmittämisen pitäisi tapahtua nopeammin. Mulla on myöskin nyt vara-kiviä.
 
 
 
Sitten oli edessä se, mitä olin jännittänyt eniten. Käytiin äipän luona. Isä halusi suihkuun ja mun luona se on vähän hankalaa.. Saunaan isä ei halunnut – tai oikeammin uskaltanut mennä, sillä oli muutaman kerran menettänyt tajun omassa saunassaan, eikä ole sen takia saunonut vuosiin.
 
 
 
Mun vanhemmilta meni välit totaalisesti poikki pari vuotta sitten. Tiedä sitten miksi. Nyt kun täältäpäin kuului huonoja uutisia, niin heille tuli jonkinlainen puheyhteys. Ihan asiallisesti olivat kun oltiin äipän luona. Mä oli toisessa huoneessa kun vanhemmat juttelivat. Ei näitä asioita voi aina ymmärtää. Noh, kunhan toimeen tulevat, niin se riittää mulle.
 
 
 
Äipän luota suunnistettiin mun siskon luo. Siellä vierähti muutama tunti. Systerin kanssa puhuttiin pääasiassa koirista :D
 
 
 
Mun luo palattiin puoli kympin aikoihin. Käytin pojat lenkuralla ja sitten taas pyöri devari, mutta vain isälle, sillä mulla pyöri unikuvat.
 
 
 
Mä käytin pojat aamulla kun ei ollut ollut mitään puhetta, että isä haluaisi käyttää. Lenkin jälkeen jätin jässikät ulos, sillä jos ne olisivat päässeet sisälle, niin olisivat pompanneet sohvalla nukkuvan isän kimppuun. Sohva oli isän selälle paras vaihtoehto, joten siksi hän nukkui sohvalla.
 
 
 
Isä heräsi vasta puoli kympin aikaan, joka on todella harvinaista. Isällä oli jo mielessä uusi projekti ja kun mun velipoika soitti isälle, isä pyysi tuomaan tikkaat. Tikkaita tarvittiin, jotta mun tuuletusikkunoihin saataisiin verkot pitämään ötökät ulkona.
 
 
 
Kun velipoika tuli, pojilla oli taas niiiiiiiiiin paljon asiaa. Sanoin vaan kerran “ei” ja sitten kiikutin melu-apinat kuistille jäähylle. Jos mökä jatkui kun sieltä pääsi pois, niin sitten taas takaisin jäähylle. Sonylle riitti kerta kuistilla, mutta Ticolle ei.
 
 
 
Isä ja veli lähtivät visiteeraamaan ja ostamaan tarvikkeita ötökkäverkkoihin. Mä menin nukkumaan, sillä illalla oli mulla töihin meno. Isä ja veli olivat poissa useamman tunnin, niin sain sitten ihan tarpeeksi nukuttua. Olinhan mä jo yölläkin nukkunut.
 
 
 
Illalla sain kyydin töihin. Pojat otettiin mukaan, sillä isä halusi lenkittää niitä jossain. Aamulla taas isä haki mut poikien kanssa, eikä mun tarvinnut lähteä lenkille, sillä pojat olivat jo lenkitetty. Isä ei käyttänyt pojilla turvavöitä ja ihme ja kumma, että Ticokin oli ihan nätisti! Asiaan voi vaikuttaa se, että kun oli ollut tavallisuudesta poikkeavia päiviä, niin ehkäpä herra virtanen oli tavallista väsympi?
 
 
 
Isän unet olivat jääneet lyhyiksi, sillä hän oli innostunut putsaamaan mun vessanpöntön. Sehän oli ollut alusta asti todella törkeän näköinen, enkä mä onnistunut saamaan sitä puhtaammaksi. Isä oli onnistunut! Oli käyttänyt jotain tosi hienoa hiomapaperia kun mikään muu ei ollut tepsinyt. Nyt mun vessanpönttö on kuin uusi. On niin valkoinen sisältä, että! Enää ei hävetä päästää vieraita veskiin asioilleen.
 
 
 
Mä menin melko pikaisesti nukkumaan, jotta saisin tarpeeksi nukuttua ennen töitä. Isä alkoi ahertaa ötökkäverkkojen kimpussa. Nukkuminen oli sikäli haasteellista, että joka kerta kun isä kävi sisällä, kaksi aasia pomppasi sänkyyni moikkaamaan mua. Eivät välittäneet ollenkaan astetta paksummasta verhosta, jonka olin vetänyt vähän kuin vihjeeksi äijille. Joku neljä tuntia tuli nukuttua ja sen jälkeen en enää saanut uudelleen unta saatuani islisherätyksen once again. Noh, sitten vaan olin ylhäällä muutaman tunnin, ennen kuin palasin takaisin pehkuihin. Kyyditykset kera poikien oli taas tiedossa.
 
 
 
Isä oli suunnitellut lähtevänsä maanantaina, mutta innostuttuaan touhuamaan, se siirtyi. Tosin maanantain jälkeen ei enää pystynyt touhuamaan, sillä kivut kaatoivat isän sohvalle kattelemaan X-files –sarjaa. Kipulääkkeitä kului, todella harmillinen juttu. Silti sain vielä tiistaina kyydityksen töihin. Pojat joutuivat jäämään kotiin, jotta isä pystyi keskittymään vain ajamiseen.
 
 
 
Keskiviikko meni isällä myöskin kivuliaissa merkeissä ja päätin mennä pyörällä töihin jo siksikin, että isä oli suunnitellut lähtevänsä torstaina. Näin ollen tartti kunnon unet. Otetaanpa nyt vielä pikkuisen pakkia.
 
 
 
Tiistain koulutus Sonyn kanssa jäi (taas!) väliin kun sisko ilmoitti tulevansa käymään. En sitten viittinyt lähteä koulutukseen. Hitto, se oli sitten jo kolmas peräkkäinen poissaolo. Ens viikolla on kyllä pakko päästä!!!
 
 
 
Tiistaina käytiin isän kanssa ostamassa isän puhelimeen muistikortti. Isä oli jahkaillut semmoisen hankintaa jo kauan. Halusin hommata kortin ikään kuin kiitokseksi kaikesta touhuilusta. Ensin mentiin Prismaan, mutta sieltä olivat loppu. Sitten suunnistettiin Skanssiin. Ekasta puhelinliikkeestä oli kortit myöskin loppu, mutta mut neuvottiin (isä odotti autossa) viereiseen liikkeeseen. Sieltä ostin neljän gigan kortin (oli pienin koko). Sen sanottiin sopivan isän luuriin.
 
 
 
Veli oli tulossa, joten jo siksikin tiistai oli hyvä päivä hommata se kortti. Veli yritti ja yritti, muttei onnistunut saamaan korttia toimimaan isän puhelimessa. Voihan möhnä. Siis, vaikka kortti oli hommattu ihan puhelinliikkeestä, niin silti voi saada väärää tietoa.
 
 
 
Keskiviikkona piti tehdä uusi reissu. Nyt siellä liikkeessä kokeiltiin kakkosen korttia ja se saatiin toimimaan. Mitäpä tapahtui sille nelosen kortille? Noh, se annettiin mulle takas ja sanottiin, että saan pitää sen ja kakkosen kortti on kaupanpäällinen!!! Todella hyvää palvelua, ettenkö sanoisi :) Tosin, just nyt mulla ei oo käyttöä nelosen kortille, mutta onpahan sitten semmoinen olemassa jos tarvetta tulee.
 
 
 
Torstaina isä sitten lähti. Kivaa oli nähdä pitkästä aikaa. Poikien energiamäärää isä ihmetteli. Sanoi, ettei ollut nähnyt koskaan yhtä aktiivisia koiria kuin mun koirat ovat. Kyllähän pojat pitivät varsin hyvän näytöksen: hurjia jahtileikkejä, painimista ja isän seurailua joka paikkaan. Isä sanoi, että hälle tulee ikävä mun venkuloita.
 
 
 
Isän vierailun aikana pojilla oli tavallista aktiivisempia päiviä kun saivat olla pihalla miltei koko päivän. Kaksi viimeistä päivää olivat rauhallisempia kun kipu kaatoi isän sohvalle. Niin kuin jo aiemmin sanoin, niin nukkuminen oli hieman haastavaa toistuvien islisherätysten takia. Vähän palapeliksi se nukkuminen meni, mutta selvisin kuitenkin töissä. Ylös en mennyt nukkumaan, sillä oli sen verran lämmintä, että se huone oli kuin sauna. Isä sai myös tutustua Sonyn mielipiteeseen linnuista. Isän mielestä Sonysta tulisi hyvä lintukoira :D
 
 
 
Torstaina menin Ticon kanssa koulutukseen. Ensin oli vähän teoriaa ja sitten aloitettiin maahanmenoilla. Ensin sitä tehtiin ilman liikettä ja sitten liikkeen kanssa. Ticolla meni hyvin ja sama meininki jatkui kun oli istumisen vuoro samalla kaavalla.
 
 
 
Eteen tuleminen ei ole Ticon vahvuuksia kun en oo sitä sille koskaan opettanut. Nyt sain aika hyvin Ticon pysymään poissa sivulta. Ehkä se jäi himpun verran liian kauaksi, en tiedä, mutta aina jos yritti saada Ticoa lähemmäs, arse alkoi kääntyä vasuriin. Onko sillä sitten loppujen lopuksi niin väliä miten Ticon siinä edessä on? Ei me koskaan mihinkään kisoihin kuitenkaan mennä. Tuo Ticon äänenkäyttö vaatii niin paljon erillistä treenailua, eikä mulla ole sellaiseen mahiksia. Isän vierailun aikana mun luona lappasi vieraita harva se päivä ja silloin huomasin miten vaikeeta on saada Tico hiljaiseksi kun se käy oikein kierroksilla. Lisäksi Tico tekee myös sitä, että jos se alkaa haukkua jotain kohdetta, niin sinne sitten juostaan huutaen. Elikkäs, jos siinä möllikisassa ei olisi ollut niitä puulevyjä, niin tiedä sitten minne asti Tico olisi mennyt!
 
 
 
Sivulletulo Ticolta kyllä onnistuu. Kokeilin myös, että miten Tico viihtyi puuhun sidottuna. Mulla oli mukana normihihna, mutta puut olivat sen verran paksuja, ettei hihna riittänyt puun ympäri. Sittenpä vedin fleksistä nauhaa esiin tarpeeksi ja voila! Sain vähän ekstraa kun Ticon ollessa “yksikseen” muutaman metrin päässä meni koira ohi. Tico katteli koiraa hiljaisena. Kun koira oli mennyt, herra veteli puuhun muutamat merkit. Mä olin toisen puun takana piilossa kun tuo koira meni ohi. Ticolla ei ollut mitään ongelmaa olla yksikseen puun vieressä.
 
 
 
Loppuun otettiin makoilua ympyrässä. Ticon pidin fleksissä kaiken varalta. Hyvin Tico makoili.
 
 
 
Muistatteko kun vihjailin yhdessä riipustuksessa toisesta kaupanpäällisestä? Nyt paljastan mikä se on: rotukaveri! Eli nyt kun nessukka on poissa kuvioista, niin silti meillä on rotuseuraa :) Tico nosti hirveen älämölön kun näki heidät ekan kerran. Sitten kun haukkuminen loppui, niin alkoi uikutus.
 
 
 
Torstai oli lämmin päivä. Onneksi paluumatkalla arska enimmäkseen oli pilviverhon takana. Hyvin se Tico jaksoi osuutensa hoitaa. On se ihme virtanen kyllä :D
 
 
 
Kun käytin Sonya lenkillä ennen kuin lähdin Ticon kanssa, näin mitä oudoimman linnun. Kotitien vieressä olevalla ruohikolla kökötti lintu. Se oli kuin patsas. Se päästi tosi liki, eikä siinä näkynyt mitään elonmerkkejä. Sonya tirppa kiinnosti myös, joten en jäänyt asiaa sen enempää tutkimaan. Tirppa oli justiinsa samassa paikassa kun palattiin lenkiltä. Se oli elävä, sillä nyt sen pää liikkui. Muuten se oli paikoillaan ja päästi taaskin tosi liki. Tosi kummallista. Ei liene yllätys, että Sony muisti tuon kohdan kun seuraavan kerran mentiin lenkille. Silloin enää tirppaa ei ollut siinä.
 
 
 
Eilen kävin poikien kanssa rismassa, josta Tico sai sadehihnan. Tänään kävin treenimässä koululla. Otin makoilua, joka meni hyvin. Tosin, kun lopussa siirryin poikien taakse, niin se oli Sonylle liikaa ja herra nousi ylös. Sitten otin seurailua ja jonkin verran jääviä. Sony seurasi Ticoa paremmin. Jäävät sujuivat molemmilta hyvin.
 
 
 
Tänä aamuna kävin napsimassa kuvia siitä koivusta. On vaan niin kaunis puu! Sen runko on kuin jonkun ylvään laivan masto ja ne oksat valuvat alaspäin kuin vesiputoukset! Enpä oo koskaan ollut näin innostunut mistään puusta.
 
 
                                                 
                                                  Se koivu
 
 
 
Sitten vielä kruunataan tämä kirjoitus kertomalla, että sisko suoritti belginsä kanssa eilen IPO2 kokeen. IP2 tunnuksen lisäksi voittivat parhaimmilla pisteillä. Todella hienoa, systeri!!! Ei se aina tiedä huonoa jos on perjantai ja 13. päivä ;)
 
 
 
 
21.7.2012 Vetinen viikko
 
 
 
 
 
 
No huh huh, millainen ilma oli maanantaina! Sää muuttui ihan silmänräpäyksessä auringonpaisteesta kaatosateeksi ja päinvastoin. Kun tulin töistä, niin ei sadellut paljoa. Äippä oli tulossa käymään puol ysi, joten ajattelin ajankuluksi käydä poikien kanssa viemässä muutaman purkin kartonkikierrätykseen. En ollut laittanut päälle sadevermeitä. Olisi kyllä kannattanut, sillä tulomatkalla satoi aika reippaasti.
 
 
 
Kun äippä tuli, lykkäsin pojille niiden aamusapuskan. Näin selvittiin äipän tulosta yhdellä Ticon haukahduksella! Äippä toi mulle lohipiirakkaa ja fazerin uutta mansikkaista suklaata! Sitten se tuunaili mun pyörää. Se oli jo jokin aika sitten laittanut sen taakse korin. Nyt laitettiin kori eteen ja soittokello meni vaihtoon. Taitaa äippä olla varsin tylsistynyt kun tuommoisia touhuaa. Mutta joo, kyllä se on ihan hukassa ilman koiraa. Ei oo saanut nukuttua kunnolla kun ei oo osannut virikkeistää tarpeeksi itteään. Onpa kattellut ajankuluksi kaikki mun tuubissa olevat videot. Niitä on siellä joku päälle sata... Äipän suosikkipätkiä olivat ne kun Sony pyörittää jäätä tassullaan ja se kun Sony suuttuu sille jäävadille. Ne on kyllä aika hupaisia pätkiä. Voisin laittaa tähän niiden linkit siltä varalta, että joku tahtoo nähdä ne pätkät.
 
http://www.youtube.com/watch?v=4DBV0yadAGU   Sony pyörittää jäätä tassullaan
 
http://www.youtube.com/watch?v=VvtQnYpPQPM   Sonyn mitta tuli täyteen
 
 
 
Tiistaina kun pyöräilin töistä, satoi... Sadetta tuli myös kun heräsin, eikä ollut mikään hentoinen kesäsade. Alkoi kyllä jo pelottamaan, että jäikö koulutus väliin taas. Sitten se olisikin ollut jo neljäs peräkkäinen kerta! Noh, onneksi taivaan hanat menivät kiinni loppupäiväksi ja blondiliini pääsi taas opiskelemaan.
 
 
Ekana piti ottaa seisomista paikoillaan ja sitten liikkeestä. Pääasiassa Sony pysähtyi, mutta välillä se oli sen näköinen, ettei tiennyt mitä sen pitäisi tehdä. Tästä sitten seuraa se, että mä alan kokeilla käskyä eri äänensävyillä kun luulen sanoneeni sen jotenkin väärin. Tuntuu, että just tässä käskyssä pitää sanoa just eikä melkein oikein. Istumista ja maatakin olisi voinut ottaa, mutta kun me jäätiin junnaamaan seisomiseen, niin ei sitten otettu niitä.
 
 
Sitten otettiin kaukoja. Ensin ihan läheltä. Sony vaihtoi asentoja tosi hyvin. Kun pidensin välimatkaa, niin aika usein maasta istumiseen tarvittiin kaks käskyä. Seisominen näytti olevan Sonylle sama kuin luoksetulo. Luulen sen johtuvan siitä, että näyttelypuudelina Sony on tottunut seisomaan liki mua :D Jonkin aikaa kun oltiin treenitty noin, niin sitten piti jättää yksi käskyistä pois ja pidentää lisää välimatkaa. Jätin pois istumisen kun se oli ollut nyt niin hankala pienelle herralle. Sony meni maahan ja seisominen oli = tänne, että näin.
 
 
Loppuun otettiin makoilua. Pidin Sonyn fleksissä enkä mennyt kovin kauaksi. Olihan siitä jo kolme viikkoa kun oltiin viimeksi oltu. Sony makoili ihan kivasti. Kerran se nousi. Silloin kouluttaja aloitti makoilijoiden häiriköinnin huutamalla iloisesti “tänne!”. Sony lähti vähintäänkin yhtä iloisesti kohti kouluttajaa. Sain pysäytettyä Sonyn äänellä, että ehkäpä sen olisi voinut jättää ilmankin fleksiä makoilemaan... Tuon hairahduksen jälkeen Sony ei enää noussut, vaikka kouluttaja huuteli luokseen ja teki muita ääniä ja juttuja.
 
 
Keskiviikkona satoi taas, ylläri... Ja joo, satoi, kun heräsin. Ja joo, alan kuulostamaan rikkinäiseltä levyltä kun sanon taas, että alkoi jännittämään, että sataako silloin kuin ei pitäisi. Mulle oli meinaan tulossa pari heittokuutiota polttopuita ja mieluummin ne halusin mahdollisimman kuivina vajaan.
 
 
Puukuormaa varten avasin molemmat portit. Tässä oli hyvä samalla treeniä poikien makoilua. Siispä pojat saivat makoilla kun mä ahersin molemmat portit auki. Halusin puut pihan puolelle. Hienosti jässikät makoilivat, että eipä siinä mitään.
 
 
Puukuorma tuotiin pakettiautolla kun en ollut varma, että mahtuuko isompi kulkupeli näillä teillä kulkemaan. Setä sanoi, että kyllä olisi mahtunut. Noh, mutta nyt saivat repiä puut pakusta. Pussukat olivat lavoilla, jotka miehet vetivät ulos semmosilla pihdeillä, joilla mettätöissä nostellaan puunrunkoja. En väittäisi touhua kovinkaan ergonomiseksi... Toisen lavallisen kanssa kävikin vähän hassusti. Se meni vinoon ja näin ollen jäi jumiin ovensuuhun. Miehet kuitenkin vaan vetivät. Toisen ote lipesi ja se lensi arsiilleen. Arsiilleen lentäneen miehen “koukku” osui toisen hauikseen! Onneksi sillä oli päällä paksu takki, niin ei sitten tullut mitään verinäytelmää. Nämä puut näyttävät paljon paremmilta kuin viime vuotiset.
 
 
Olin sopinut äipän kanssa, että ilmoitan hänelle kun puut ovat tulleet. Äippähän oli heti käsi pystyssä ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi kantamaan puut vajaan, kun oli kuullut, että mulle tulee puita. Mukaan äippä otti siskonsa. Kun he sitten tulivat, niin annoin pojille taas sapuskaa. Noh, täysin hiljaa ei tällä kertaa selvitty, mutta vähemmän mökää oli kuin aiemmin. Ehkä tää keino jopa toimii...?
 
 
Mä räpsin hetken aikaa kuvia, ennen kuin painuin sisälle kuuntelemaan luontoiltaa. Olisinhan mäkin ehtinyt kantamaan niitä puita, mutta aattelin, että saavat kulutettua enemmän aikaansa kun touhuavat kahdestaan. Tai no, miltei kahdestaan. Olihan heillä seuranaan pari karvaista valvojaa ja varjoa, jotka levittelivät puita pitkin pihaa ja jotka välillä kehittivät hurjia takaa-ajoleikkejä klapeista. Ite löhösin sängynpohjalla kuuntelemassa mikä ihmisiä luonnossa askarrutti.
 
 
Pari tuntia äippä ja sen sisko ahersivat klapien parissa. Mulla oli tarjota talkoolaisille vissyä, kokista ja sileetä kokista. Jaa mitäkö on silee kokis? Se on kokista, josta on ravistelun kanssa otettu hiilihapot pois. Semmoisesta kokiksesta mä tykkään. Hiilihapollinen on liian pistelevää mun makuun. Parhaiten kauppansa teki sileä kokis, siis taitaa olla ihan sukuvika tää hiilihapottomuus ;)
 
 
 
                                         
                                         Jokaisen koiran unelma?
 
 
                                                            
                                                             Iiiih, ihmisiäääh!!!
 
 
                                         
                                          Kimpassa kohti puuvajaa...
 
 
                                         
                                          ... ja kimpassa sieltä pois päin. Ihania hömelöjä :D
 
 
 
 
Muutama herhiläisenpesä löytyi puuvajasta. Pari hieman tennispalloa isompaa palloa oli edellisen puukuorman verkoissa. Ne pussukat olivat jääneet lojumaan puuvajaani kun en oikein tiennyt mitä tehdä niille. Nyt äippä tarjoutui viemään ne omaan roskikseensa, ja kun aloin verkkoja kerätä myttyyn, niin kävi ilmi nuo pallot. Yksi pallukka löytyi vajan katosta. Missään niistä ei näkynyt sen isompaa elämää, että olikohan kaikki hylättyjä pesiä? Oli miten oli, nyt ne ovat pois.
 
 
 
Puuhommasta selvittiin kuivalla säällä ja kuivaa oli torstainakin. Oli muuten viikon ainoa päivä, jolloin ei tullut edes sadekuuroja. Eli olisi ollut varsin kiva ilma mennä koulutukseen. Vaan sitäpä ei ollut kouluttajan sairastumisen vuoksi. Taas sain tiedon tästä varsin hyvissä ajoin, hieno homma :)
 
 
 
Kun jo torstaina aamusta paistoi arska, niin päätin käydä hakemassa pojille sapuskaa. On se vaan niin kökköä, että M&M aukee niin myöhään. Yritin sumplia kauppareissun ja sapuskan hakemisen samaan syssyyn, mutta mitenkäs siinä mahtoi taas käydä kun menin hetkeksi nukkumaan? Nii-in, en noussut kun kello soi. Nousin vasta yhden aikoihin. Samalla huomasin, että olin jossain vaiheessa sulkenut kellon. Siitä ei kyllä ollut niin minkäänlaista mielikuvaa.
 
 
 
Noh, käytin pojat ja lähdin hakemaan sapuskaa. Vaikka kello oli jo niin paljon, että molemmat kaupat olivat jo auki, niin silti en käynyt rismassa. Mä unohdin ottaa pyöränavaimen ja en uskaltanut jättää pyörääni lukitsemattomana kaupan eteen. Jos olisi ollut pyörässä jalka, niin olisin voinut piilottaa pyöräni koirankoppien taakse, vaan kun jalkaa ei nyt ole, joten hain vaan pojille sapuskaa. Samalla ostin 10 metriä pitkän liinan kun maksoi vaan kympin. Nyt on liina kunhan vaan pääsisi taas tekemään jälkiä.
 
 
 
Perjantaina sitten menin kauppaan ja takuulla oli pyöränavain messissä. Kaupan jälkeen aloin pilkkoa raparperiä. Sitä oli sopivasti kasvanut lisää mun pihalle. Sopivasi siksi, että sunnuntaina on tulossa kylään mun mummi ja äipän sisko. Silloin kun vein niitä raparperi-mansikkakupposia äipälle, niin se ehdotti, että tekisin niitä myös mummille. Silloin sanoin, ettei mulla ollut enempää raparperiä. Mutta sitten sitä tulikin lisää! Pakkasessa olleesta taikinasta tuli pellillinen ihan kevyesti. Olisi vielä tullut puolikas pelillinen myös, mutta taas oli raparperit loppu. Loppu taikinan käytin niinkin luovasti kuin, että iskin niiden päälle pakastemansikoita ja sitten uuniin. Oli ihan hyvää vaniljajogurtin kanssa.
 
 
 
Mulla oli aikomuksena kokeilla, että onnistuisiko minipizzat siinä muffinssipellissä. Sitten hoksasin, etten ollut muistanut ostaa tomaattisoossia. Ajattelin, että olkoon, ihan sama, eihän niitä syö kukaan muu kuin mä. Mulla on vaan yksi muffinssipelti ja tietty se olisi pitänyt pestä ja kuivattaa ennen käyttöä, joten laiskuus iski ja päätin, että haen sitä soossia kaupasta seuraavana päivänä kun muutenkaan en nyt sitten aikonut niitä tehdä.
 
 
 
Äippä soitti ja puhelun seurauksena mulle olikin tiedossa kyyditys kauppareissuun. Noh, äippä sitten tuli lauantai-aamuna ja käytti kaupassa (olisinpa tiennyt tämän perjantaina...). Mä en olisi tarvinnut sieltä muuta kuin sitä soossia, mutta ostin muutakin semmoista jota tiesin tarttevani jossain vaiheessa, eli tuli täytettyä vähän varastoa ja näin kevennettyä seuraavia kauppareissuja. En vaan viittinyt ostaa pelkästään soossia kun kerran kyytiä tarjottiin. Olisi tuntunut jokseenkin hölmöltä :D
 
 
 
Mutta tässä kyydityksessä taisi olla pieni taka-ajatus. Olin edellisenä iltana sanonut äipälle, etten aio tänä vuonna ostaa mansikoita kun oli vähän muita suunnitelmia rahalle. Kuitenkin mulla on nyt pakkasessa mansikoita, sillä äippä halusi ostaa mulle niitä 5 kg:n laatikon kiitokseksi jeesaamisesta! Kaikkia mansikoita en laittanut pakkaseen, vaan osan pistin jääkaappiin odottamaan huomista. Aion tarjota niitä vierailleni huomenna. Siihen poimin vielä kaveriksi mustaherukoita, niin saavat napostella marjojakin. Marjoista puheenollen Sony yllätti mut kun ei heti syönyt mansikkaa, jonka sille annoin. Äippä antoi Ticolle, vaikka sanoin, ettei se välitä marjoista. Eihän Tico välittänyt vaan pyöritteli marjaa kuonon kanssa pitkin lattiaa. Kauaa pyöritystä ei kestänyt, sillä Sony tuli ja imaisi marjan sisuksiinsa. Sen jälkeen söi omankin marjan. Pojat muuten olivat ihan hiljaa kun annoin niille sapuskan äipän tullessa sisälle :) Sapuskakeon saavat huomenna kun vieraat tulevat. Jospa taas huomenna olisivat yhtä rauhallisia kuin olivat tänään.
 
 
 
Kun mansikat oli hoideltu, niin aloin tehdä niitä minipizzoja The Foxin tahdissa. En aikonut tinkiä mun täytelitaniasta ja kyllä vaan sain kaikki mahtumaan niihin kupposiin kun oikein jaksoi näpertää. Ihan syötäviäkin niistä tuli, mutta en kyllä taida kehdata tarjota niitä kenellekään. Eipä niitä ollutkaan suunniteltu tarjottaviksi mun huomisen vieraille. Pohjaa vois vielä koittaa ohentaa. Helpompaa olisi jos noita vuokia olisi kaksi. Nyt menee turhaa aikaa kun pitää vähän odotella vuoan jäähtymistä, ennen kuin voi taas alkaa sommittelemaan uutta satsia.
 
 
 
Mitäpä vielä? Perjantaina treenin jätkien kanssa pihallani. Jätin toisen makoilemaan alemmas siksi aikaa, kun menin vähän ylemmäs treenimään toisen kanssa kaukoja. Välimatkaa oli joku 20-30 metriä siihen makoilevaan koiruuteen, jonka pystyin näkemään koko ajan. Hyvin pojat kyllä makoilivat kun treenin toisen kanssa. Noh, kerran molemmat nousivat, mutta ei se oo paha kun miettii, että kolmesti makoilivat ajan x, joka taatusti oli pidempi kuin se 2 minsaa.
 
 
 
Mitenkä kaukot? Mulla oli välimatkaa joku 5 m. Sony teki ihan kivasti eikä liikkunut paljoakaan. Tosin se seisominen tahtoi välillä mennä luoksetuloksi :D Tico sitten taas liikkui niin paljon, että mun oli laitettava sen eteen se meitin upea ja hieno tokohyppy. Laitoin sen silleen lappeelleen. Istuminen ja seisominen sujui, mutta sitten kun piti taas mennä maahan, niin pienen elämä meni tosi hankalaksi. Tico oli ihan sen näköinen, että “emmä hei mahu” ja yritti sovittaa tassujaan jotenkin, että pääsisi maahan. Lopputuloksena oli aina se, että Tico meni maahan vinoon, että se sitten siitä liikkumisesteestä. Ilmeisesti Ticon pitäisi olla jossakin lokerossa, jossa ei voi olla kuin oikeissa asennoissa. Sitten kai siihen iskisi klaustrofobia... ;)
 
 
 
Otin kaukoihin mukaan käsimerkit (siis ei mitään kansainvälisiä sellaisia ;) ). En oo koskaan aiemmin niitä käyttänyt ja nytkin päätin kokeilla niitä ihan sen takia, että jos saisin siten pysäytettyä Sonyn seisomaan paikoillaan. Kyllä sen sai sillä pysäytettyä jos se alkoi tulla luo.
 
 
 
Sony taitaa olla yksi Cremlinssi. Siis jotkut varmaan tietävät / muistavat semmoisen leffasarjan kuin The Cremlins, suomeksi riiviöt. Siinähän oli niin, että ne ötökät eivät saaneet syödä puolenyön jälkeen tai sitten niistä tulisi vähemmän hellyyttäviä. Kastuminen ei myöskään ollut niille kiva juttu. Jos turkkiin osui vettä, alkoi turkista pompahdella pieniä karvapalloja. Sony tuntuu olevan veden kanssa samanlainen. Nyt kun oli tosi märkä viikko, niin Sonysta taas irtoaa karvaa. Onneksi Sony ei oo sapuskan suhteen samanlainen kuin Cremlinssit.
 
 
 
Arvatkaapa mistä tuli kuluneeksi vuosi 16.7.? Eihän tätä tartte edes yrittää muistella. Mun muisti vaan on semmoinen, että se muistaa automaattisesti kaikkien merkittävimpien tapahtumien päivämäärät. Tartteeko mun sanoa mitään muuta kuin Pori Jazz? ;)
 
 
 
 
30.7.2012 Sonyn tuplatreenit ja pentunen
 
 
Sunnuntaina se mummi sitten pääsi näkemään mun talon. Johan hän olikin siitä haaveillut ainakin puolitoista vuotta. Silloin laitoin hänelle kuvia ja hän oli kuulemma tuijotellut niitä koko illan ihastuksissaan. Ihastuksissaan hän oli myös kun kierreltiin ympäriinsä. Monesti sanoi, että asun ihanalla paikalla. Tiedän. Mä olin jännännyt sitä, että mitenkä mummi selviytyy kaikista mun rappusista. Ikää hänellä taitaa jo olla liki 87. En nyt tarkkaan muista, mutta yli 85 se on. Voi että! Ihan hyvin hän selvisi kaikista – siis myöskin tarkoitan, että kaikista mun rappusista. Kävi ylhäällä, vaikka ne portaat sinne eivät ole kaikkein helpoimmat, ja kävi myös ylätasanteella. Tietty liikkuminen oli hidasta, mutta muuten mummi selvisi tosi hienosti portaista. Muutenkin hän on ikäisekseen todella hyvässä kunnossa: liikkuminen on vähän hidasta ja kuulo on huonontunut, mutta mitään sairautta ei tiettävästi sairasta. Ja muisti toimii kuin partaveitsi. Välillä tuntuu, että mummin muisti on parempi kuin mun! Ollapa ite noin hyvässä kunnossa noin pitkään! Siinä sitten ehtisi ottamaan isliksen jos toisenkin vielä ;)
 
 
Mulla kun ei ole kunnon puutarhakalusteita, eikä taida näillä näkymin tänä vuonna tullakaan, niin kannoin mun keittiön pöydän ja tuolit ulos. Ilma oli aurinkoinen, vaikkakin tuuli oli kylmä. Onneksi kuitenkaan ei satanut. Pienelle pöydälle ladoin pullaa, keksiä, cocktailpiirakoita + niille päällysteitä, raparperimansikka –juttuja, mansikoita, mustaherukoita ja jäätelöä. Tätini tykästyi cocktailpiirakoihin ja luuli jopa niitä mun tekemiksi. No, ei nyt sentään. Kyllä ne tarjosi risman pakasteallas. Jäätelöä piti syödä pois nopealla tahdilla. Se kun tuppasi sulamaan. Loppujen lopuksi mun ei olisi tarvinnut ostaa pullaa tai keksiä lainkaan, sillä ainoastaan yksi keksi teki kauppansa :D Mistäpä tuota olisi tiennyt, sillä aina meidän suvun kahvipöydässä on ollut noita kahta, joten laitoin mäkin + sitten muuta, joka ei ole niin yleistä.
 
 
Mitäpä poijjaat? Muutamaa minsaa vaille yksitoista laitoin pojat makoilemaan ja napuilla täytetyt kupit heidän taakse. Vieraiden oli määrä tulla klo 11. Poikia oli pakko makoiluttaa, jotta ne olisivat hallinnassa heti. Sapuskaa ei voinut antaa ennakkoon, sillä sehän menee masuihin silmänräpäyksessä. Loppujen lopuksi pojat joutuivat makoilemaan varmaan joku kymmenen minsaa kun vieraat tulivat myöhässä. Sony makoili tosi hyvin. Ticolla taas alkoi kärsivällisyys loppua. Tuli pientä liikehtimistä ja vinkunaa. Aikani vieraita odotettuani musta alkoi tuntua epäreilulta makoiluttaa poikia yhtään enempää, mutta jatkoin kuitenkin kun aattelin “että kyllä ne kohta tulee”. Vaan eivätpä tulleet, joten päätin vapauttaa pojat hetkeksi. Noh, kyllähän sen sitten tietää, että miten silloin käy. Niin, ei mennyt kauaa kun äipän auto alkoi kaartaa kotitietä pitkin. Laitoin pojat äkkiä maahan ja kun auto oli pysähtynyt, annoin luvan mennä syömään.
 
Pojat rouskuttivat nappuja ja välillä tekivät lähtöä kupeiltaan. Pitihän sitä nyt käydä vieraita moikkaamassa. Houkuttelin pojat takaisin syömään ja tommosta jojottelua se syöminen sitten oli. Mutta, ei kuulunut ääntäkään! Siis vieraat pääsivät pihalle ilman haukku- & hyppyshowta.
 
Myöhemmin Ticosta irtosi ääntä ihan muuten vaan meiningillä. Sony oli hiljempään. Muutenkin Sony oli nätimmin silitettävänä. Ticon kun piti hyppiä ja yrittää kiivetä syliin. Sorry vaan Tico, mutta tuo on hyvin huono idea jos kyseessä on hauras vanhus, tai no, on se muutenkin huono idea.
 
 
Vieraiden aiheuttama jänskätys näkyi pojissa siinä, että naapuriin menevää liikennettä piti haukkua. Uskokoon ken tahtoo, mutta eivät nuo ole aikoihin kommentoineet jos naapuriin on mennyt auto. Nyt kaiketi äijillä oli tarve todistaa, että osaavat olla pelottavia vahteja, vaikka niin suloisilta näyttävätkin.
 
 
Kolme tuntia vieraat olivat ja sinä aikana pojat olivat häslänneet ja sählänneet. Välillä kerjäten silityksiä ja välillä keskenään painien tai juosten. Kyllä maittoi molemmille uni kun mentiin sisälle ja nukkumaan.
 
 
Marjoja oli ollut tarjolla sen verran runsaasti, että mä sain ihan luksusevästä töihin: mansikoita & mustaherukoita, njammm!
 
 
Kun maantaina lähdin töistä, ilma oli tosi kiva. Oli pilvistä ja tuuli. Tuulta oli ollut läpi yön, siispä alkoi nupissa raksuttaa ajatus, että vihdoinkin oli mahdollisuus leikkiä viidakon tähtöstä. Pihalle todellakin oli taas ilmestynyt varsinainen viidakko. Ei vaan ole päässyt leikkaamaan kun on ollut niin märkää. Nyt oli vähän kuivempaa kun oli tuullut yhtäjaksoisesti niin pitkään. Voi, jos asuisin niin, ettei mulla olisi naapureita liki, niin samantien töiden jälkeen olisin ripustanut aivot naulaan ja znnnnnnn. Mutta, kun kerran on naapureita, niin päätin odottaa noin kymmeneen asti. Menin pikapikaa nukkumaan ja laitoin kellon herättämään puoli kymppi. Siinä sitten olisi ollut hyvää aikaa tehdä valmistelut. En kuitenkaan noussut kun kello soi. Kerran kun käänsin kylkeä, kuulin, että ulkona satoi. Kun kello soi, niin kuulin, että ulkona satoi edelleen, joten se leikkuuhommista.

 

Tiistai aamulla oli jokseenkin samanlainen sää kuin maanantaina. Erona nyt oli, että tuuli oli heikompaa ja oli hiostavampaa. Niin ja olihan mulla koulutukseenkin meno myöhemmin päivällä... Siitä huolimatta laskeskelin, että jos hommaan menisi se kolme tuntia, niin pääsisin nukkumaan yhden aikoihin. Siinä ehtisi vielä nukkumaan muutaman tunnin, niin eiköhän se riitä, kun kuitenkin on ehtinyt nukkumaan jo aamullakin. Siispä kello herättämään taas puoli kymppi.
 
 
Kellon soitua tarkistin säätilanteen. Ei ollut satanut vettä. Maa oli vähän märkää, mutta tuuli, joten se kuivatti sitä parhaillaan. Taivaalla seilasi tummaa pilveä. Päätin kuitenkin koittaa kokeilla, että miten mun käy.
 
 
Hyvin kävi, sillä ei alkanut satamaan ja hommasta selvisin noin 2,5 tunnissa. Tämä oli kyllä ehdottomasti kaikkein nopein ja kivoin siimuirointikokemus, kun ei sattunut selkään eikä tarvinnut vaihtaa kättä kertaakaan. Tiedän kyllä miksi. Olin virittänyt siihen kahvaan, josta toinen käsi kannattelee siimuria, Sonyn hihnan. Hihna meni silleen ristiin mun olkapään yli. Se viritelmä kevensi konetta huomattavasti. Masiinassa on pitkä varsi, joten mun ei tarvinnut kumartua yhtään leikatessani. Mitään taukoja ei tarvinnut pitää sen takia, että kädet olisivat huutaneet hoosiannaa tai lanka olisi pitänyt asettaa uudestaan. Mulla oli nyt leikkurissa jotain erityispaksua lankaa, jota tuli leikkurin mukana. Ainoat tauot olivat kun putsasin leikkuria välillä. Kyllähän sitten, kun lopetin leikkaamisen, huomasin, että käsissä tuntui heikolta. Sisällä nappasin käteeni vissypullon, joka tuntui tosi painavalta. Kai se nyt jossain tuntuu kun lähestulkoon yhtäjaksoisesti toinen käsi on saanut kannatella (vaikkakin kevennettyä versiota) ja toinen painaa nappia, jotta siimuri silppusi.
 
 
Hulautettua puoli litraa vissyä kitusiin, venyttelin vähän ennen nukkumista. Nukuin kolmisen tuntia ja sitten piti tehdä valmistelut ja lähteä blondiliinin kanssa koulutukseen.
 
 
Taivas oli harmaa, mutta kuivina päästiin perille. Vähän ennen kuin mentiin sisälle, alkoi satelemaan. Sade ei ollut mitään kovaa. Aloitettiin seuraamisella. Sony tuppasi jätättämään. Kouluttaja ehdotti palkkaamisen lisäämistä ja eri vauhtien kokeiluja. Hetkittäin Sony oli hyvin messissä, mutta enimmäkseen jätätti. Luulen, että herralla oli kuuma. Kieli ainakin roikkui tummanpunaisena toisen suusta. Ne liikakilot, ne liikakilot ;)
 
 
Sitten panostettiin siihen, että koira tuli sivulle oikeaan kohtaan. Mennessä otettiin askel taakse ja käskettiin koira sivulle. Takaisin mentiin seuraamisella. Muutamaa kertaa lukuunottamatta Sony tuli sivulle oikeeseen kohtaan.
 
 
Seuraavaksi otettiin paikoillaan kääntymisiä. Sony seurasi paremmin kun käännyin vasuriin. Oikeelle kun pyörin, niin Sony jäi jostain syystä aina vähän liian taakse. Ei aina pysty ymmärtämään mitä pienessä koiranpäässä liikkuu.
 
 
Koulutus päätettiin luoksetuloilla. Eli muutama vauhdikas pakki-askel ja koira sivulle. Sony tuli oikeeseen kohtaan, mutta ei kovin vauhdikkaasti. Päätin lopettaa treenin jo ennen kuin kouluttaja niin sanoi. Sonylla oli kuuma (oltiin sisällä vieläpä). Niin oli mullakin. Ilma oli tosi hiostava. Vielä olisi ollut vartti koulutusaikaa, mutta kouluttaja päätti, ettei enää otettu mitään. Koirat näyttivät niin nuutuneilta.
 
 
Vettä ripsutteli vähän kun käveltiin kotiin. Se tuntui pelkästään ihanalta. Mulla oli kamala tunne kun olin hionnut siimuroidessani ja nyt koulutuksessa. Inhottava tunne vain kasvoi kun hikoilin töissä. Mun rasvaprosentti taisi olla sata kun vihdoin pääsin kotiin. Oli ihanaa peseytyä.
 
 
Ti-ke yönä oli satanut vettä, joten aij että, kun tuntui hyvältä pyöräillä töistä kotiin ja ajatella miten hyvä oli, että olin leikannut ruohon edellisenä päivänä. Jos olisin jättänyt homman keskiviikkoon, niin en tiedä olisiko ollut tarpeeksi kuivaa silloin, kun olisin aloittanut siimuroinnin. Keskiviikkoon en halunnut jo senkään takia jättää kun oli uhkailtu helteellä. Uhkailu piti paikkansa ja päivä oli todella lämmin, mutta illaksi vähän viileni. Olisin varmaan saanut lämppärin kaikkien suojavermeiden ja kumppareiden kanssa siinä hiostavassa paahteessa.
 
 
Keskiviikko menikin aikalailla lepäillessä. Käsissä tuntui edellisen päivän siimurointi. Lepäilyä harrastin jo siksikin, sillä torstaina oli Ticon koulutukseen meno ja tällä kertaa mun oli käveltävä pyöränsatulassa istumisen sijaan.
 
 
Torstaina töiden jälkeen ei sitten paljoa hereillä heiluttu, vaan pikapikaa piti mennä nukkumaan, jotta sai tarpeeksi unta. Alunperin olin suunnitellut herääväni kahdelta, mutta siirsin sen puoli kolmeen. Eihän mun tarvinnut tehdä muuta kuin syödä ja pakata ibägi. Lippiksen kun heitti päähän, niin ei tarvinnut sen kummemmin miettiä, että miltä näytti.
 
 
Sen sijaan lämpömittarin lukemaa mun piti miettiä ja ihmetellä. Oli pilvistä ja kun katseli ikkunasta ulos, näytti, että lämpöä olisi ollut joku 15 astetta. Mittari taasen väitti, että asteita olisi ollut +25. Kun kävin pihalla sen verran, että vein kompostille sulateltavaa, niin päätin, että kyllä mä tartten takin.
 
 
Kolmen aikoihin koko konkkaronkka lähdettiin liikenteeseen. Jepa jep, blondiliini oli myöskin mukana. Tkamun koirat olivat reissussa, joten kun hän pohti tulemista paikalle pelkkänä kuunteluoppilaana, mä sain päähäni idean, joka otettiin ilolla vastaan. Tkamu halusi erittäin mielellään kokeilla treenimistä Ticon kanssa. Siispä välttääkseni ite kuunteluoppilaana olon, mä otin Sonyn. Ajatella miten ainutkertainen tilaisuus, että molemmat saivat treeniä yhtä aikaa!
 
 
Nooh, eipä oltu kovin kauaa kävelty kun arska hyppäsi pilviverhon takaa esiin ja silloin oli älyttömän kuuma. Päivästä oli kyllä luvattu lämmintä, että mikään yllätys tuon ei sinänsä olisi pitänyt olla. Sen takia olin varannut matkaankin enemmän aikaa, jotta voitiin kävellä rauhassa ja levähtääkin tarvittaessa. Lepohetki pidettiin risman luona. Annoin pojille vettä ja itekin hörpin vissyä. Odottelin, että poikien hengitys tasaantui, ennen kuin jatkettiin matkaa. Sony vaan makoili, mutta Tico ei olisi malttanut olla paikoillaan, vaikka silläkin oli selkeästi kuuma.
 
 
Perillä oltiin viiden aikoihin, joten jäi ihan hyvin aikaa levähtää ennen koulutuksen alkamista. Oli kyllä kuuma, mutta onneksi arska ei paistanut koko aikaa täydellä terällään, vaan välillä lepäili itekin. Onneksi se koulutus on varjoisassa puistossa.
 
 
Tkamu oli ilmoittanut tulevansa paikalle puoli kuuden aikoihin. Mulla oli suunnitelma poikien varalle sitten, kun tkamu ilmestyisi paikalle. Olin keittänyt edellisenä päivänä niitä sydämiä pannutusta varten. Sydänten keitinliemen olin laittanut pulloon ja pullon jääkaappiin, tietty. Tätä ällöttävän näköistä limaa oli tarkoitus käyttää mun masterplanissa. Limalta se kyllä näytti kun sitä lientä pullosta kaadoin kahteen kuppiin. Sitten pojat makoilemaan pienen matkan päähän toisistaan ja limakupit niiden taakse. Kun tkamu tuli, niin sitten pojat saivat mennä herkuttelemaan. Vähän poikia sai houkutella kupeille, sillä jos pojat olisivat saaneet päättää, niin tkamu olisi vienyt kirkkaasti voiton. Tuon liman avulla ensikohtaaminen oli huomattavasti rauhallisempi kuin ennen. Eli taas vein poikien huomion sapuskan avulla pois tulijasta. Nappuja en viittinyt syöttää kun oltiin vielä menossa treenimään, tosin ei voi sanoa varmaksi, että olisiko se missään näkynyt, vaikka kupillisen nappuja olisivatkin vetäneet rauhoittumismielessä.
 
 
Mutta täysin äänettä ei selvitty. Ticon oli pakko jutella, ja sitten tietty myös Sonynkin. Siitä huolimatta meno oli tavallista rauhallisempaa. Vähän kyllä jänskätti, että miten äijät olisivat, kun treenivät yhtä aikaa... Menisikö koko treenikerta siihen, että kun toinen haukkuu, niin toinenkin provosoituu siitä?
 
 
Haukkumisella treenailu alkoi. Onneksi sitä kesti vain hetken (joka tuntui kyllä pidemmältä) ja sitten ei enää ollut kummallakaan suuremmin asiaa, eikä Sony ollut niin herkkä reagoimaan Ticoon, jos Tico yritti komentaa tkamua antamaan jatkettuja sydämiä (sydänten joukossa marinoituja nappuja). Se on aina tuo alku, joka noilla tuppaa menemään haukkumiseksi kun ovat niin “pingotettuina”. Ensivaikutelmaa noista ei voi sanoa kovin kivaksi, että ei se aina pidä paikkaansa, kun sanotaan, että “first impression is what matters”. En nyt osannut pukea tuota suomenkieliseen sanoitukseen :D
 
 
Ekana otettiin makoilua ringissä. Mä makoilutin Sonya löysän fleksin kanssa. Välillä kävin palkkaamassa. Seisoin eri kohdissa. Kokeilin myös seisomista selkä Sonyyn päin. Sony makoili tosi hyvin ja nousi istumaan vasta kun pyysin.
 
 
Sitten pistettiin porukka kahteen osaan. Kaksi koirakkoa menivät makoilemaan, kun kolme muuta tekivät liikehäiriötä. Sen ei olisi välttämättä tarvinnut olla seuraamista, mutta sitä mä tein Sonyn kanssa. Alkuun seuruutin Sonya namia kädessä pitäen. Siis en ollut mitenkään kumartuneena, vaan pidin vaan namia kädessäni. Sony seurasi hyvin, tietty. Sitten kokeilin ilman namia ja silti seurasi hyvin. Taisi olla vielä hyvät hajut mun kädessä ;)
 
 
Aikamme häirittyämme makoiljoita, tuli meidän vuoro mennä makoilutreeniin. Kouluttaja istui koirien takana ja sanoi, että ilmoittaa jos jonkun koira nousee, joten päätin uskaltautua kokeilemaan Sonyn makoiluttamista niin, että fleksi on Sonyn vieressä. Sekin mua rohkaisi kun Sony oli jo makoillut hyvin siinä ringissä.
 
 
Ensin menin muutaman metrin päähän. Koiraan piti olla selin! Kun kouluttaja antoi luvan, kävin palkkaamassa Sonyn. En tiedä olisinko koskaan uskaltanut pidentää välimatkaa ilman, että kouluttaja olisi kehottanut niin tekemään. Muutaman kerran jälkeen kun se alkoi sanoa joka palkkauskerran jälkeen, että “mene kauemmas”. Mä tein työtä käskettyä ja joka kerta vaan jännitys kasvoi. Kaksi muuta koirakkoa menivät mun ja Sonyn välistä ja mua oikeesti ihan pelotti, että pysyykö Sony paikoillaan, vai vetääkö se napun nenuunsa sen “silmille pomppivista koirista”? Paikoillaan Sony pysyi ja ilmeisesti hyvin, kun aina vaan piti matkaa pidentää ja pidentää. Jotain mun jännityksen määrästä lienee sanoo se, että tkamukin oli nähnyt miten kauhusta kankeena mä olin ollut :D Ei hyvä juttu, sillä jos sen pystyi jopa ihminenkin näkemään, niin taatusti sen vaistosi myös Sony, jolla aistit tuntuvat toimivan välillä vähän liiankin hyvin. Mua huvitti, kun kouluttaja kehotti olemaan mahdollisimman kilpailutilanteen omaisesti. No, mähän olin: kauhusta jäykkänä! Kyllä tuon harjoituksen aikana tuli hikoiltua vähintäänkin yhtä paljon, kuin sinä aikana, kun käveltiin koulutuspaikalle. Tkamulta kuulin, että ei Sony ollut piitannut muista koirista. Oli kuulemma vaan kattellut mun perään. Josko sitä uskaltaisi luottaa Sonyyn enemmän kun seuraavan kerran on makoilua Sonyn omissa treeneissä?
 
 
Makoilu meni kyllä upeasti, mutta seuraava harjoite tipautti alas pilvistä leijailemasta. Oli eteentuloa ja sehän meni surkeasti. Osin kai siksi, etten ollut koskaan sitä treeninyt Sonyn kanssa. Noh, kai se johtui siitä ihan kokonaan, eikä vain osittain ;) Ticon kanssa oon treeninyt ja se onkin jo alkanut ihan hyvin käsittää, että pitää istua mun edessä, eikä mennä sivulle. Tkamu sanoi, että heillä oli mennyt tämä hyvin :) Onhan mulla ollut vähän suunnitelmissa opettaa tuota Sonyllekin, mutta se on vaan jäänyt kun on ollut niin paljon kaikkea muutakin ja omassa koulutuksessa Sony ei sitä tartte. Ihan vaan hupijuttu se eteentulo sitten olisi.
 
 
Seuraavaksi oli nopeita maahanmenoja liikkeestä. Siis ei olisi pitänyt seuruuttaa koiraa, mutta jos Sonyn antaa vaan hengailla, se sitten tekee sitä satasella ja korvat lukittuina. Koira piti palkata kääntymättä ja heittämällä nami oikealla kädellä. Sony ei tajunnut tätä hommaa ollenkaan. Se vaan möllötti, vaikka nami putosi herran viereen. Alkoi tuntua pahalta kun tavallaan Sony jäi ilman palkkaa tässä treenissä. Sen sijaan jos mä käännyin kun heitin namin, niin silloin Sony hoksasi namin. Kääntyä vaan ei olisi saanut...
 
 
Istumista piti tehdä samalla kaavalla ja samalla kaavalla se myöskin meni: palkka lensi ja Sony möllötti. Istuminen tuppasi kyllä usein menemään maaksi. Luulen, että Sony alkoi jo väsymään. Yllättävän hyvin se oli kyllä jaksanut käveltyään helteessä koulutuspaikalle. Mä olin funtsinut, että jaksaako herra turkkipallo tehdä mitään, mutta kyllä se vaan jaksoi! :)
 
 
Loppuun otettiin yksin jättämistä johonkin sidottuna. Tää ei todellakaan ole Sonyn vahvuuksia ja enpä yllättynyt kun kuulin “buff” takaani. Se oli vain tuo yksi buff, että ei mitään järjetöntä yhtäsoittoista mekkalaa. Palkkasin Sonya nopealla tahdilla. Jos puhahti, niin sitten odotin hetken, että oli hiljaa ennen kuin menin palkkaamaan.
 
 
Ticon osuudesta en nyt osaa kertoa muuta kuin, että se kuulemma oli ihan kivasti siihen nähden, ettei oma omistaja ollut herraa käskyttämässä. Ja välillä kuulin äijän haukkuvan.. Intoa oli kuulemma ollut loppuun asti. Ehkä tkamu kirjoittaa paremmin Ticon osuudesta blogiinsa, en tiedä.
 
 
Mentiin jonkin aikaa yhtä matkaa ja kun tuli aika lähteä eri teille, pikku Tico otti sen vastaan hämmentyneenä. Tkamu meni kauppaan ja mä jatkoin eteenpäin. Tico jäi seisomaan kysymysmerkkinä just siihen kohtaan, jossa lähdettiin eri suuntiin. Ticoa sai houkutella kovin, että se suostui tulemaan. Taisi taas herraan iskeä “mä oon huono paimen, kun mun lauma hajoaa” –syndrooma. Tico on aina ollut sellainen, että jos porukasta lähtee joku pois, niin Tico alkaa surra sen perään. Sillä ei ole väliä montako ihmistä jää paikalle. Tico vaan suree sen pois lähteneen perään. Jos se joku käy vaan vessassa, Tico odottaa oven takana ja on onnesta mykkyrällä kun taas näkee “kadonneen lampaan”. Jos se joku lähtee ihan ovesta ulos, niin siinä se Tico sitten istuu oven takana surullisen näköisenä. Tuo on jotenkin hupaisa ominaisuus.
 
 
Kotona oltiin puoli ysin aikoihin, eli mulle jäi vähän aikaa viilennellä omaa oloa. Lisäksi vetäisin purkillisen jääkaappikylmiä ananaspaloja ja tietty iltapuuron. Viilentelystä huolimatta töissä oli se inhottava nihkee ja nahkee olo.
 
 
Perjantaina menin äipän luo koiravahdiksi. Kyllä, keskiviikkona se oli hakenut pennun. Se olikin ollut pitkä hakureissu – siis ajallisesti. Olivat mun siskon kanssa lähteneet aamulla ysin aikoihim ja vasta ilta seiskalta olivat tulleet takaisin. Että, onneksi en lähtenyt äipän mukaan, kuten alunperin oli suunniteltu. Enhän mä olisi ehtinyt nukkua juuri lainkaan! Mua jännitti loppuun asti, että onko pennun “kasvattaja” huijari vaiko ei. Äitin usko oli horjunut tiistaina kun oli yrittänyt soittaa sinne. Silloin oli kuulunut puhelimesta, että numero ei ole käytössä. Äippä oli laittanut sähköpostia ja sitten oli saanut soiton. Ehkä se oli vaan ollut huonossa paikassa tai jotain kun äippä oli yrittänyt soittaa.
 
 
Lisää vettä epäilyksen myllyyni sain, kun keskiviikkona ilta viiden aikoihin pistin äipälle kyselyviestiä hakureissusta. Kun aikaa meni, eikä vastausta kuulunut, aloin miettiä eri vaihtoehtoja: onko äiti niin masentunut kun ei saanutkaan pentua? Ehkä se nukkuu hakureissun päälle? Äippä kun yleensä vastaa tosi nopeesti, niin siksi alkoi epäilyttää.
 
 
Pyydän anteeksi, jos tämä jotain loukkaa, mutta kun netissä liikkuu niin paljon huijarimyyjiä, niin siksi epäilin hommaa loppuun asti. Äipän uusi koiruus on tipsu & tipsu+perhoskoiramixi ja sekarotuisten pentujen kanssa on helpompaa tehdä huijauksia kuin rotukoirien. Tiedän kyllä, että rotukoirienkin ostajia huijataan, eikä mun ole tarkoitus mitenkään dissata monirotuja. Kun koiraa ja etenkin pientä, hommaa netin kautta, varpaillaan kannattaa olla.
 
 
Perjantaina näin tämän karvapallon. Menin äipän luo, jotta se pääsi käymään asioilla. Oli kyllä kummallista kun menin sisälle ja vastaan tullut koira vaan nuuski, muttei heiluttanut häntäänsä. Muutenkin oli rauhallinen. Kai mä oon liikaa tottunut koiruuksiin, jotka melkeinpä hyppäävät turkistaan ulos kun näkevät ihmisen. Tyttönen oli oikein nätisti kun äippä oli pois. Vähän se pureskeli eri juttuja, ennen kuin alkoi nukkumaan. Otin koiruudesta kuvia, ylläri vaan. Sana kuva tuntuu nyt vähän ikävältä, mutta kai tästä pääsee vielä yli... Eipä tuosta enempää, kun johan mä edellisessä kirjoituksessa purkauduin asian osalta.
 
 
Pentu vaikuttaa tosi rauhalliselta, ainakin mun silmissä. Äippä on kyllä kuvaillut sitä duraceliksi ja vihjaillut, että Ticon pitäisi väsyttää se. Kyllähän poijaat sen jossain vaiheessa tulevat näkemään, mutta antaa pikkuisen ensin kotiutua ja silleen. En voi kuin vaan toivoa, että tällä kertaa kaikki tämän uuden koiran kanssa menisivät edellistä kertaa paremmin.
 
 
                                         
                                          Neiti on miltei samankokoinen kuin mun kenkä
 
 
                                         
                                          Söötti pikkuinen
 
 
                                         
                                          "Mahtuiskohan mun toinenkin tassu tonne?"
 
 
 
Nyt jännään, että hyväksyykö Vuodatus mun Niagaran putoustenkin läpi vuotavan vesimäärän varjoonsa jättävän vuodatuksen? ;)
 
Kyllä kirjainmeri näytti mahtuneen. Fontin koko vaihtelee ja jotain muutakin hienosäätöä tarttis vielä tehdä, mutta en jaksa. Teksti on nyt bloksussa ja se on kuitenkin se pääasia. Lukkee ken jaksaa. Se, miksi viimeisen viikon otsikko on valkoisella pohjalla, on mulle totaalinen mysteeri. Kun vaan noita mysteerejä ei alkais tulemaan lisää, sitten täytyy miettiä bloksupaikan vaihtamista...