Viikko oli yhtä itkemistä ja töissä kestämistä. Parin leikkausvaihtoehdon lisäksi mietin myös eutanasiaa, johon lopulta päädyin. Helppoa se ei ollut kun pieni edelleenkin oli varsin elämäniloinen, jonka vuoksi olisin halunnut antaa sille toisen mahdollisuuden. Sonyn huonojen lonkkien vuoksi hyvää vaihtoehtoa ei löytynyt; leikkausten toipumisaika on pitkä, jolloin ei-operoitu jalka olisi saanut tarpeettomasti lisäkuormitusta. Se taas on huono asia huonolonkkaiselle koiralle. Niin, eikä kannata unohtaa, että enemmän vähemmän kipujakin se toipumisaika olisi sisältänyt. Päätös eutanasiasta oli todella vaikea, vaikein eutanasiapäätös tähänastisista. Kun päätös oli tehty ja ääneen sanottu, ajan sain nopeasti seuraavalle päivälle klo 9.
 
Viime yönä tuli nukuttua huonosti. Sony liikuskeli jonkin verran, jopa läähätti. Luulen, että se oli alkanut vähän näyttämään kipuaan. Jo edellisenä iltana se oli ollut tavallista levottomampi. Annoin kipulääkettä reilummin, mutta eipä se näyttänyt auttavan.
 
Siinä Sonya kuunnellessani mieleen tuli runo, jonka laitan tänne. En juuri uskaltanut sängyssä liikkua, jottei mun keemapallo olisi turhaan liikkunut.
 
Kaverin kyydillä mentiin samaan paikkaan kuin tiistaina. Päästiin huoneeseen heti. Otin Sonylta pannan pois ja annoin sen mennä vapaasti – ja poika myös meni. Tässä oon sanonut kavereille, että Sonya kolmella jalalla pompottaminen sai aikaan fiiliksen, että oon eläinrääkkääjä. Toisaalta taas eutanasia elämäniloisen koiran kohdalla sai aikaan fiiliksen, että oon murhaaja. Kun kattelin ympäristöään tutkivaa Sonya, tuli taas se tunne, että olisin murhaaja.
 
Sonya hoitanut ortopedi oli ihana. Heti alkuun se halasi ja esitti surunvalittelut. Lisäksi sanoi, että tein oikein Sonyn kannalta. Sitten Sonylle laitettiin rauhoite. Katsoin miten rakas koirani hiljalleen hiipui tiedottomuuteen. Jonkin ajan päästä tultiin laittamaan tassuun kanyyli. Kun ajeltiin karvoja, Sony reagoi siihen, joten lääkäri sanoi tulevansa myöhemmin uudestaan. Toisella kertaa ei reagoinut. Ja jonkin ajan päästä ortopedi tuli laittamaan lopetusaineen. Ainetta laittaessaan varoitti, että koira saattaa sätkiä jonkin verran, mutta sellainen oli ihan normaalia sydämen pysähtymisen jälkeen. Koskaan aiemmin mulle ei oo noin sanottu, ja aloinkin miettiä, että oliko järkevää olla loppuun asti rakkaan vierellä. Silläkin uhalla, että oli riski nähdä epämiellyttävää sätkimistä, päätin olla vierellä loppuun asti. Onneksi Sonyn lähtö pilvilampaiden paimeneksi sujui rauhallisesti. Ainoastaan kerran yskäisi kun laitettiin jompaa kumpaa ainetta rauhoitteen jälkeen. En enää muista kumman kohdalla. Silloin pelästyin, että tulisi oksu, mutta ei tullut. Laskutus hoidettiin samassa huoneessa, joka oli mielestäni huomaavaista. Olisin saanut vielä jäädä Sonyn kanssa laskutuksen jälkeenkin, mutta päätin lähteä. Olin jo silitellyt ja hyvästellyt rakastani puolisen tuntia, että eiköhän se riittänyt. Annoin vielä viimeisen suukon kauniisiin kasvoihin, ennen kuin lähdin pois.
 
Oli kyllä ihanaa henkilökuntaa. Ystävällisiä ja osaaottavia. Nekin niiskuttivat. Tätä paikkaa voin suositella, ja itekin käyttäisin jos olisi lähempänä.
 
Sony oli mun kolmas koira, jonka elämä päättyi eutanasiaan. Tämä päätös oli ehdottomasti vaikein. Koskaan aiemmin en ole saanut valita uurnaa, nyt sain. Otin sellaisen harmaasävyisen, jossa on tassunjälki. Vaikka Sony on fyysisesti pois, niin silti se on ikuisesti yksi mun tassuttelijoista. Sony oli kaunis ja komea koirapoika. Kaunein koira, jonka oon koskaan nähnyt. Ja sen liike oli todella kaunista katseltavaa: kevyt ja vaivaton. Kaunein liike mun koirista, itekin ihailin pojan liikkumista. Mutta enää ei ole mahdollista nähdä sitä, tai kaunista koiraa, tai kuulla kimakkaa, vaiennettua haukkua, tai tuntea sormissaan sitä muhkeaa turkkia. Että mulla on ikävä sinua! : , (,,,,, <3
 
 
                           Rakkaani lähti luotani tänään,
                        pitkin sateenkaarisiltaa tassuttelemaan,
                              pilvilampaita paimentamaan,
                             tähtenä taivaalle tuikkimaan.
                   Olen todella pahoillani, että tämä päättyi näin,
                             mukanasi veit palan sisältäin.
                        En voi sanoin tätä tuskaa kuvata,
                          mutta sen voin rakkaalleni luvata,
                    että enää et mitään ikävää joudu kokemaan,
                          ja nyt sinun on hyvä olla ainiaan.
                Minä jään rakastani kaipaamaan ja suremaan,
                   ja hän tulee aina sydämessäni tassuttelemaan.
 
 
 
               Ketunsaran Sonur Eldfari
                               21.10.2008 – 2.9.2016 
 
 
: , ( ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
 
 
Kiitos tätäkin kautta kaikille tukijoille ja tsemppareille! <3 Ja erityiset kiitokset sinulle M, joka olit meidän kuskina näinä viimeisinä lääkärireissuina. Säästit itkemisen taksinpenkillä. Kiitos <3
 
Loppuun laitan vielä 19.8.2016 otettuja kuvia Sonysta, ja triplestä, joka oli loistava tiimi.
 
 
             pp1.jpg
 
 
 
             pp2.jpg
 
 
 
             pp3.jpg
 
 
 
             pp4.jpg
 
 
 
 
             pp5.jpg
 
 
 
             pp6.jpg
 
 
 
             pp7.jpg
 
 
 
             pp9.jpg
 
 
 
             pp8.jpg
 
 
 
 
 
 
: , (,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
 
19.9.2016
 
En halunnut näin masentavalle tekstille omaa kirjoitusta, joten lisään sen tähän.
 
Viime maanantaina kotiutuessani iltavuorosta, luurissa odotti viesti. Mulla on hyvin harvoin luuri mukana töissä, joten vasta myöhään illalla näin, että Sonyn uurna oli noudettavissa. Päätin saman tien, että haen sen heti seuraavana aamuna.
 
En erityisemmin suunnitellut etukäteen mitään, mutta yllättäen aamulla huomasin, että aikataulussa oli paljon yhtäläisyyksiä eutanasiapäivän kanssa. Siitä sitten tuli halu tehdä asiat niin kuin olin tehnyt tuona aamuna. Aamuna, jolloin mulla vielä hetken oli kolme koiraa. Aamuna, jolloin lähdin iloisen oloisen koiran kanssa viimeiselle yhteiselle matkalle. Tuntui pahalta ajatella, ettei pieni tiennyt mikä sitä odotti. Häntä heiluen Sony hyppäsi auton kyytiin tietämättä, että se oli rakkaan koiruuden viimeinen autokyyti enää koskaan... : , (
 
Kun muutenkin aamu tuntui menevän samaa rataa kuin silloinkin, pyrin olemaan lääkärissä klo 9, joka oli Sonyn viimeinen lääkäriaika. Päällä piti tietenkin olla juuri samat vaatteet. En pystynyt pesemään noita vaatteita vasta kuin viime viikonloppuna. Kun uurna oli haettu, niin tavallaan pystyin antamaan luvan itelleni pestä vaatteet. Niin tein Ticon toisen rallyn avo-kisan jälkeen. Poikansa poislähdön jälkeen Ticolla on ollut kisoja (valitettavasti), mutta niistä sitten myöhemmin lisää – ehkä... Jokaisessa kisassa mulla on ollut päällä juuri nuo tietyt vaatteet. Siten oon ajatellut, että omalla tavallaan kermis on mukana tuomassa onnea, kuten oli Salo & Vöyri viikonloppuna. Nyt kun Ticolle ei ole tiedossa kisoja, niin sitten oli aika pestä ne vaatteet. Ihan sama jos joku pitää tyhmänä tuota, mutta ei tää oo helppoa. On vaikeeta totutella tähän uuteen tilanteeseen. En kykene suinpäin syöksymään asioihin vaan mun täytyy antaa itelleni lupa tehdä jotain, joka muuttaa jotain mitä oli niin kuin oli Sonyn aikaan.
 
Kasilta lähdin polkemaan aurinkoiseen, mutta vain +4 asteiseen aamuun. Kun sitten pääsin lääkärin luo, näkökenttä sumeni. Heti tuli mieleen, että siellä se Sony viimeksi tassutteli... En muistanut mitään kelloa kattoa kun kasasin itteni ennen kuin menin sisälle. Tiskillä sanoin tulleeni hakemaan koirani uurnaa, ja oman nimeni. Kun uurnaa lähdettiin hakemaan, alkoi niiskutus, joka vähitellen sai nenän lisäksi silmätkin vuotamaan. Uurnaa ei ojennettu tiskin läpi vaan se tuotiin mulle. Tuossa vaiheessa silmät olivat täynnä kyyneleitä ja yritin pysyä jotenkuten kasassa. Tuojan kasvoilla oli osaaottava ilme. Uurnaa ojentaessaan laittoi toisen kätensä mun hartialle. Kuiskasin kiitos. Itkien poistuin ulos.
 
Laitoin uurnan reppuun, ja repun pyöränkoriin. Sitten kohti kotia. Alkumatkan aikana muistin vilkaista kelloa, ja tuolloin näin, että aikalailla ysin aikoihin olin ollut uurnaa hakemassa. Välillä itketti. Pyöränkorissa oli jotain todella arvokasta, joten yritin välttää tiessä olevia kuoppia, töyssyjä, ja kaikenlaista epätasaisuutta. Halusin, että kuljetus olisi mahdollisimman tasainen.
 
Kun alkoi alueet, joilla Sonykin oli monet kerrat tassutellut, alkoi taas itkettämään. Mieleen tuli ne monet kauppareissut, joita tuli koirien kanssa tehtyä. Tai lenkit... Riippuen missä kohtaa milloinkin olin. Oli varsin tunteellinen pyörämatka.
 
Kotona taisin olla samoihin aikoihin kuin silloin eutanasiapäivänä. Päästin koirat pihalle ja otin laatikon repusta. Alkoi taas itkettämään. Mitä enemmän laatikkoa avasin, sitä enemmän itketti. Uurnan nähdessäni itku muuttui melko äänekkääksi. Katselin uurnaa hetken ja sitten otin sen halausotteeseen. Sydäntä viilsi ajatus, että siinä uurnassa on mun kovin rakas koira, jonka elämä päättyi aivan liian yllättäen ja pian. Sonylla olisi ollut vielä paljon annettavaa. Mulla oli suunnitelmia tämän hienon koiran varalle, mutta valitettavasti niitä ei päästy koskaan toteuttamaan tai edes yrittämään.
 
Ikävä on suunnaton. On ikävä muhkeaa turkkia. On ikävä rapsupulasta kärsivää masua. On ikävä kauniita kasvoja. On ikävä Sonyn puhinaa.... Silmistä on vuotanut tuskaa niin, että kohta lienee kasvoillani on kyynelien tekemät urat. Toiset surevat niin, että yrittävät mahdollisimman äkkiä ns. siivota menetetyn ystävän pois. Toiset kykenevät jatkamaan elämää normaalisti melko pian. Mun tapa surra on, että on vaikeaa, ja jopa väärältä tuntuvaa muuttaa mitään toisen poismenon jälkeen. Kaiken pitäisi olla niin kuin oli silloinkin tai muuten se tuntuu epäkunnioittavalta. Koko kesän kestänyt treeniputki sai mun kämpän aika sekaiseksi. Treenejä ei enää ole, muttei ole myöskään halua siivota. Miten voin liikuttaa yhtään mitään tavaraa kun ne olivat niin vielä Sonyn aikaan? Tiedän, että joskus vielä siivoan, mutta vielä en ole siihen valmis.
 
Mutta yhteen asiaan oli pakko olla valmis vaikka sitäkään en halunnut tehdä. Nurtsi piti leikata. Se oli vaikeaa kun en halunnut tuhota heiniä, joilla Sony oli tassutellut. Lisäksi jouduin uuden tilanteen eteen, sillä enää ei ollut ketään murraamassa ja hyökkimässä leikkuria... Ikävä ajatus, mutta se piti kohdata. Eikä ollut helppo leikkuu. Koko ajan oli pala kurkussa. Kun olin sen puskan luona, johon kermis itteään hinkkasi usein, tajusin, että nyt sen juureen alkaa kasvamaan heinää. Puskanjuuri on heinätön, ja siinä on ura, ja juuressa vaaleita karvoja. Ehkä täytyy ottaa tehtäväksi pitää se juuri heinättömänä...
 
Todellisuuden kohtaamisen siirtämistä on sekin, etten oo lenkittänyt poikia ainakaan kolmeen viikkoon. En muista milloin viimeksi tripleteltiin, mutta on siitä jo yli kolme viikkoa. Lenkille pojat pääsivät kun tkamun ja kukan om kanssa käytiin Ruissalossa edellisen viikon keskiviikkona. Mutta itsenäisesti en oo poikia lenkittänyt. Tässä mielessä aidattu piha on huono juttu kun voin vaan siirtää uuden tilanteen kohtaamista: kolmen sijasta kahden lenkittämistä. Jos ei olisi aidattua pihaa, niin mun olisi jo aikoja sitten pitänyt pakon kautta totutella uuteen tilanteeseen. Nyt teen sen sitten joskus kun tunnen olevani siihen valmiimpi.
 
Voi olla, että en ottaisi tätä näin raskaasti, jos tämä ei olisi tullut niin yllättäen. Ihan yhtäkkiä olin osa painajaista, jota vieläkin on vaikea uskoa. Ei tartte kovin pitkälle miettiä ja muistella päästäkseen päiviin, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Nyt noihinkin päiviin on hiipinyt mukaan ikävä sävy. Kun 19.8. kuvasin poikia, en silloin olisi ikinä uskonut, että kuvasin viimeisen kerran tripleäni. Kun katson Salossa tai Vöyrissä kuvattuja kisavideoita, mieleen tulee, että siellä se Sony on taustalla...
 
Nyt Sony on uurnassa, jonka hain viime tiistaina. Mietin pitkään, että missä olisi hyvä paikka ottaa kuva uurnasta. Päädyin ottamaan kuvan paikassa, jossa otin Sonyn BIS4-palkintokuvat. Kaunis näyttelytähti on nyt taivaan tähti... : , (,,,,,,,,,,,
 
 
 
                                          i1.jpg
                                            25.10.2010
 
 
                 i2.jpg
                                                       25.10.2010
 
 
                 i3.jpg
                                                       18.9.2016
 
 
                 i4.jpg
                                                      : , (.........