Treenikamuamme Ilman häntä todennäköisesti ei oltaisi tänään päästy pienimuotoiseen islismiittiin. Pienimuotoinen se lopulta olikin, sillä paikalla olivat vain me kolme isliksen omistajaa, jotka ollaan miittailtu vähän muutenkin. Kun tätä alettiin suunnitella islisten keskustelupalstalla, niin silloin innokkaita oli enemmän. Liekö sitten vähän huono sää tiputti porukkaa vaiko mikä. Huonohko sää meinasi koitua meitin kohtaloksi. Kun tuli aika alkaa lähteä, niin taivaalta tuli vettä. Mietin pääni puhki, että mitä mä oikein teen. Halusin mennä tuohon tilaisuuteen, mutta jos sinne ei tulisikaan muita, niin ei kyllä houkuttanut ajatus kävellä sateessa pari tuntia suuntaansa. Laitoin treenikamulle viestiä vähän noin niin kuin varoittaakseni, ettei me ehkä ollakaan tulossa. Oltiin sovittu treffit Posankalle. Alkoi kyllä näyttää siltä, että me jäädään kotiin ja toivotaan, ettei sää muuttuisi kahdessa tunnissa paremmaksi. Muutta mieleni harmaalla taivaalla alkoi paistaa aurinko kun treenikamu ehdotti, että hän tulisi hakemaan meidät! Tokihan suostuin tuohon ihanaan ehdotukseen, vaikka mieluummin olisin kokeillut poikien kanssa kimppakävelyä Posankalta sille koulutuspaikalle. Alkuunhan miittipaikaksi oltiin sovittu Kuppis, mutta, joo, tehän jo tiedättekin miten ahdasmielinen Turku on koirien suhteen...
 
Tilaisuus kesti kaksi tuntia ja tuntui, että olisi kestänyt pidempäänkin, ellei treenikamulla olisi ollut töihin meno. Meinaan monesti oltiin lopettelemassa ja sitten taas löytyi jostain juttua. Olin paikalla toiveikkaana Sonyn liikkumisen suhteen. Enkä ollut sitä turhaan. Sony liikkui aina hiljaa! :) Ei se liikkuminen ollut ihan täydellistä, sillä taas alkuun herra oli vähän kiinnostunut muista koirista ja tuppasi edistämään. Sitten kun sen sai menemään nätimmin, niin sitten saattoi tulla mulle kommenttia, että on vähän liiallisessa kontaktissa mun kanssa. Joo, kyllä mä tiedän, ettei kehässä mennä “tokoillen”, mutta mieluummin mä valitsen sen kuin jarrukiljumisesta alkavan haukkumisen. Hehkutin kouluttajalle, että miten iloinen mä olin kun olin saanut Sonyn vihdoinkin taas liikkumaan hiljaisesti! Mua kyllä pelottaa tämän asian hehkutus. Pelkään, että tämä on vaan jotain ohimenevää tai sitten joku irtokoira tulee ja vetäsee meidän saavutukset alas pöntöstä. Johan niin on käynyt kahdesti.
 
Koiria tutkittiin erilaisin lisukkein: oli kiinni ja auki olevaa sateenvarjoa sekä “tuomari” oli myös pukeutunut sadeviittaan. Kiinni olevalla sateenvarjolla “mittailtiin myös säkää”. Sonylta meni kaikki hyvin. Ei se suuremmin hetkahtanut kun herran selänpäälle laitettiin kiinni oleva sateenvarjo. Liekö siihen vaikutti vähän sekin, että edellisenä päivänä oli hieman otettu sillä kurssilla mittatikkutreeniäkin (unohdin kertoa siitä edellisessä kirjoituksessa).
 
Liikkumista oli kimpassa, yksin et ja kolmio. Sitten kun treenikamu vaihtoi koiransa Ticoon, niin sitten kokeiltiin, että miten äijät liikkuu yhdessä. Me mentiin ensin Ticon ja treenikamun takana. Alkuun siinä taisi taas olla sitä edistämistä. Hiljaa kuitenkin mentiin. Niin taisi Ticokin? Sitten poikien piti vaihtaa paikkaa. Nyt Sony taisi vähän yrittää kattella taakse, mutta kyllä siitäkin kiertelystä selvittiin ihan kunnialla. Sitten piti vähän ahdistella neeseä. Hyvin meni sekin – molemmilta. Kaikki tuo kiertely tehtiin niin, että alkuun oltiin vähän kauempana edessä olevasta ja sitten piti mennä lähemmäs.
 
Kun kuunneltiin neuvoja tai vastausta kysymyksiin, niin silloin Sonysta lähti turhaa ääntä. Varmasti se oli osaksi turhautumistakin, sillä paljon oltiin myös paikoillaan. Treeniä oli vetämässä oikein asiantunteva henkilö. Hänellä on ollut kaiken kaikkiaan viisi islistä ja ellei mun muisti nyt ihan omiaan muistele, niin kaksi hänen koiristaan on Suomen tottelevaisuusvalioita, wow! Näitä valioita tässä rodussa on tällä hetkellä nyt kolme tai neljä. En ole määrästä ihan varma, enkä jaksa sitä nyt tarkistaa.
 
Kun Sony alkoi haukkua, niin mua neuvottiin kääntämään koira. Ilmeni kuitenkin, että jos yritin alkaa kääntämään Sonya kehon kanssa, niin se vaan lisäsi herran kierroksia, joten se on huono keino Sonylle. Toinen vinkki oli, että annetaan joku käsky. Sony kyllä totteli, mutta kun se vapautettiin, niin mökä tuppasi jatkua. Turhautumista se oli ainakin osaksi. Koitan muistaa koittaa myös, että tehoaako suupielistä silittely Sonyyn. Kouluttajakin totesi sen, minkä mä olin jo itekin todennut, että kun Sonyn kanssa ollaan kehässä, niin sen oltava koko ajan “töissä”. Sitä ei voi vapauttaa edes silloin jos ollaan sivussa toisen koiran arvostelun aikana.
 
Se, että Sony on ollut alusta asti “huono työläinen”, eli lopettanut yhteistyön saatuaan palkan, tuli ilmi myös tuolla. Tähän sain vinkiksi kokeilla syöttää välillä nameja ketjussa. Siis ei aina vain sitä yhtä. Ja sitten taas jonkin ajan päästä toinen. Vaan välillä annetaankin useampi nami ja välillä vain yksi. Sony kun on niin perso syötävälle, niin ehkäpä se alkaa kiinnittämään enemmän huomiota yhteistyöhön kun ei voi koskaan tietää montako namia olikaan tulossa. Kattellaan, että saisiko tällä Sonysta paremman työntekijän.
 
Sen mitä nyt ehdin seurata Ticon & treenikamun työskentelyä, niin heillä näytti menevän ihan kivasti. Toki se Tico haukkui kun sitä tuomaroitiin, mutta liikkumiset taisivat mennä hiljaisesti. Se suupielien silittely näytti tehoavan Ticoon varsin rauhoittavasti. Treenikamu saa korjata jos höpisen omiani.
 
Neese oli oikein herttainen ja pentumainen. Hän myös keksi omakivaa kierimällä märässä maassa (eipä sitten ole mikään hienohelma tämä tytsi) ja jahtaamalla omaa häntäänsä ihan pyörryksiin asti. Ihan oikeesti neiti välillä hieman huojui jahdin päätteeksi :D Ihana höppänä <3
 
Saatiinpa vielä kyyti takaisinkin. Ei tästä tullutkaan niin liikunnallinen päivä kuin olin suunnitellut. Toisaalta jos ei olisi ollut treenikamun autoa, niin Tico ei kai olisi päässyt treenimään lainkaan?. Äääh, miten sitä osainkaan taas kiittää tätä ihanaa ihmistä, että hän mahdollisti meille tämän mukavan kokemuksen ja sen lisäksi antoi Ticollekin toimintaa. KIITOS