Tässä on nyt ollut niin paljon touhua, että saas nähdä mitä enää muistan. Hmmm... joo, saatiin äipältä kyyti asemalle. Aamulenkki oli tehty yöllä sataneessa lumessa. Oli taas vaihteeksi talvisempi fiilis. Noh, lähellä asemaa äipän kanssa kateltiin tuulilasia, johon tuli jotain pisaroita. Mietittiin niiden aiheuttajaa, joka autosta ulostulon jälkeen paljastui tihutukseksi. Voi nyyh : (
 
Laiturit olivat jo lähes lumettomat ja märät. Kiva, eikä mulla ollut Jomille pukua. Lemmikkivaunussa oli joku mies ilman koiraa eikä muita. Eikä sinne tullut. Se oli kummallista kun lippua hommatessani näytti, että molempien ikkunapaikkojen viereinen paikka oli varattuna. Ei siis se varsinainen ikkunapaikka vaan sen vierestä. Kun kerran muita ei ollut ja se mieskin häippäsi muualle (istui just siinä mihin olin ajatellut meneväni), niin menin ikkunapaikalle.
 
Siinä saatiin olla ihan rauhassa Tampereelle asti. Siihen mennessä vaunusta oli tullut mukava. Meinaan alkuun se oli kuin sauna. Konnari kun huomasi sen, se sanoi, että oli tainnut jäädä termostaatti täysille. Konnari ryhtyi heti toimiin: avasi ikkunan ja laittoi toisen oven silleen “pysyvästi” auki. Kävi aina välillä kyselemässä, että oliko viileämpää. Kun olin laittanut ikkunan kiinni, niin konnari laittoi sen ovenkin kiinni ja sanoi, että nyt voi koira mennä vapaasti vaunussa. Oli mukava konnari. Siitä huolimatta Jomi ei saanut viipottaa vaunussa mielensä mukaan. Kyllä reissatessa pitää malttaa olla mahdollisimman paljon paikoillaan.
 
Tampereelta vaunuun tuli göötti ja komistus. Meillä oli sitten ihan rotuseuraa aina kehänlaidalle asti : )
 
Näyttelypaikassa oli ihanan väljä meininki. Eihän se ollut ihmekään kun vain viitoset olivat paikalla. Siitä väljyydestä tuli mieleen se Islannin näyttely, jossa olin ollut. Sielläkin oli väljä tunnelma.
 
Pikkuhiljaa paikalle alkoi tulla muitakin isliksiä omistajineen. Se oli todella hienoa saada nähdä koiria, joita ei yleensä näe tai sitten ei ollut nähnyt koskaan aiemmin. Yksi, jonka näkemistä odotin oli nallekarhun kanssa asusteleva poju. Hän ehti juuri ja juuri piipahtamaan pentukehässä ennen virallisia kehiä. Oli vaan päivästä kiinni.
 
Kehä alkoi joku puolisen tuntia myöhässä. Ekana kehässä kävi eläväinen pentunen hakemassa kotiin vietäväksi ROP-pentu saaliin. Onnea! : ) Sitten sain jatkaa zoomailua ihan rauhassa kun vuorossa oli muutama junnu ennen meitä.
 
Jomin kanssa oli yksi toinenkin uros. Se oli ennen Jomia. Ekana mentiin kierros yhdessä. Kun tuli Jomin vuoro, tuomari totesi, että “sulla ainakin on temperamentti kohdillaan”. Jomi kun intoili tuomarille. Kysyi Jomin ikää. Jomi mitattiin (tuomari mittasi aika usein koirat, siis muissakin roduissa). “Ihan ihannekoko”. “Sulla on hyvät hampaat”, tuumaili tuomari kattoessaan Jomin hampaita. “Kannuksia on riittävästi ja kaksi palliakin löytyy”, tuomari puheli samalla kun tutkaili Jomia. Sitten se siirtyi pöydän viereen sanelemaan arvostelua. Hmmm... jossain vaiheessa oli yksi kierros ympäri, mutta en osaa sijoittaa sitä mihinkään kohtaan. Toisen kerran tuomari laittoi liikkeelle kun oli jo jonkin aikaa sanellut arvostelua. Silloin piti mennä et ja sitten ympäri. Jomi sai ERIn (erinomainen), mutta ei SA:ta (sertin arvoinen), sillä tuomari olisi toivonut Jomille korkeammat raajat. Nappasin pienen pussin kuivattuja possunsaparoita, joita jokainen kehässä käynyt sai ottaa laatikosta. Samalla hain myös arvostelun kun se oli niin helppo hakea ilman, että häiritsi muita.
 
Komistus oli uroksista ainoa, joka sain SA:n ja oli sitten automaattisesti paras uros. Näyttelyyn oli ilmottu 8 koiraa: 7 urosta, joista yksi pentu, ja 1 narttu (Ticon siskontyttö : )  ). Nartun jälkeen komistus sai käydä hakemassa ROPin. Vespiä ei tällä kertaa tullut.
 
Näyttelypaikalta ei niin vaan liuettu kun juna lähti vasta 17.21. Noh, siinä oli sitten hyvä paikka vähän treeniä, vaikka enimmäkseen yritin tarjota hömpylle mahdollisuutta nukkua. Treenimistä olin yrittänyt ennen kehääkin. Ei se alkuun oikein sujunut. Jomi tartti hieman aikaa, ennen kuin alkoi toimia. Nytkin se vähän katteli ympäristöä, mutta ei jäänyt siihen niin “pahasti kiinni” kuin aiemmin.
 
Ei hömpy juurikaan nukkunut, vaikka oltiinkin syrjemmässä kaikesta hälinästä ja vilinästä. Siinä oli myös hyvä rako evästää eväät.
 
Komistus kävi pyörähtämässä ryhmäkehässä, mutta ei onnistanut tällä kertaa. Sitten suunnistettiin yhdessä asemalle. Mentiin asemahalliin odottelemaan. Sielläkin piti vähän kokeilla juttuja. Meni ihan ok.
 
Kuulin komistuksen omistajalta, että hän oli saanut toiseksi viimeisen paikan vaunusta. Sen perusteella osasi odottaa tiivistä tunnelmaa. Siltikään sitä ei osannut ennalta kuvitella, että millainen matka tulisi olemaan. Se oli melkosen tuskaisa ja hikinen. Siinä pienessä vaununpätkässä ei ollut mitään mahdollisuutta saada ikkunaa auki. Mietin, että miten tukala paikka vaunu mahtaa olla kesähelteillä? Jomi läähätti kovaa, mutta osaksi siksi kun ei malttanut olla paikoillaan. Vieressä oli niin mukava parsonipoika. Pojat yrittivät aina välillä pistää leikiksi, mutta me tylsät omistajat sanottiin, että nyt ei voi telmiä.
 
Matka Tampereelle tuntui kestävän ikuisuuden. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt, tai sitten mun edessä olleella pöydällä ollut luuri oli jotenkin viallinen ja sen kello kävi tavallista hitaammin. Mulla alkoi särkeä päätä.
 
Tampereella jäi aika paljon sakkia pois ja taas pystyi hengittämään kunnolla. Se oli ihanaa. Ihanaa ja suuri helpotus oli myöskin se, ettei tarjoilukärry ollut kulkenut kun se oli rikki. Ihmiset olivat jo muutenkin kiukkuisia kun vaunu oli myyty niin täyteen. Sitten vielä jos sen vaunun läpi olisi pitänyt päästä jonkin kärryn, niin varmasti olisi ketutustaso noussut huippuunsa. Ei siinä olisi oikein tiennyt, että minne olisi laittanut koirat, jotka olivat käytävällä. Onneksi kärry oli rikki.
 
Meidän junailu loppui Toijalaan. Sieltä tkamu nappasi meidät kyytiinsä kun oli menossa turkuilemaan. Oli kyllä ihanaa saada kyyti miltei kotiovelle. Kiitos tositositosi paljon!!! <3
 
Tein isosten kanssa pienen lenkin ja sen jälkeen kaaduin sänkyyni makaamaan ulkovaatteet päällä. Ei mua varsinaisesti väsyttänyt, mutta oli vaan sellainen olo, että piti hetki vaan olla. Nälkä ei ollut eikä tullut koko iltana. Hengasin jonkin aikaa koneella kun piti hoitaa muutama juttu. Sitten unille.
 
Niih, tuonne näyttelyyn ilmosin Jomin tuomarin takia. Esa Ruotsalainen oli tuomari, joka arvosteli Jomin pentuna. Oli sitten mielenkiintoista nähdä, mitä Esa nyt meinasi Jomista. Sitten vielä kun sinne oli tulossa se eläväinen pentunen, niin se oli yksi hyvä lisäsyy lähteä Jyväskylään. Jomi sai nyt toisen kerran ERIn. Ei siinä mitään, mutta ihmetyttää vaan tuomarin perustelu, miksei Jomi saanut SA:ta. Olisi toivonut enemmän raajakorkeutta. Kuitenkin arvostelussa lukee, että raajakorkeus on riittävä : D Oliskohan tuomarilla käynyt niin, että sanoi muuta kuin ajatteli? Oli miten oli, niin hassu juttu. Mä muuten yritin kysyä tuomarilta mittaustulosta sen jälkeen kun Jomin osuus oli ohi. “Ihan ihannekokoinen”, oli tuomarin vastaus. Höh, mä olisin halunnut kuulla numeroita.
 
Ihannekokoinen mittasuhteiltaan erinomainen uros. Oikea pään malli. Silmät voisi olla tummemmat. Hyvä rungon vahvuus. Riittävä raajakorkeus. Ikään nähden riittävä luusto. Hyvät korvat. Tasapainoiset liikkeet. Miellyttävä käytös.”     
 
Oli muuten masentavaa palata kotipuoleen astetta lumisemmasta Jyväskylästä vesisateeseen. Kaikki edellisyönä satanut lumi oli sulanut pois. Kökkö mikä “talvi” :/ Jos sellaista nyt on ollutkaan. Viime viikolla kuulin rätinästä, että pähkinäpensaasta irtoaa jo siitepölyä ja saman menon jatkuessa leppäkin alkaa pian pölytellä. Totaaammm...
 
Kuvatuksia. Koiria ei vielä nimetty...