Niin siinä sitten kävi, että lähdinkin näyttelykoulutukseen Sonyn kanssa... Ai miksikö? Noh, joku oli tyystin unohtanut harjoitella Sonyn yksin jättämistä. En uskaltanut jättää äijää totaalisen yhtäkkisesti yksin. Ties koska viimeksi on ollut. Joskus ennen pakkasia, eli viikkoja sitten. Sitäkin vaihtoehtoa mietin, etten menisi ollenkaan. Tokihan mua kiinnosti nähdä, että oliko Sony muuttunut ohituskurssin myötä, mutta mielestäni nyt oli vielä liian aikaista. Toisaalta kerrat käyvät vähiin, joten sitten ei olisi enää myöhemmin voinut mennä Sonyn kanssa. Tuolla hallissa on enää kolme kertaa ennen kuin treenit siirtyvät taas ulos. Silloin muuttuu myös aika maanantai-iltaan, joka on mun kannalta hankalampi. Kävin poikien kanssa puolentoista tunnin yhteislenkin ja sitten lähdettiin talsimaan Sonyn kanssa jäistä peltoa. Tiet olivat ihan kamalassa kunnossa kun auringon sulattamaan sohjoon oli pakkanen ikuistanut kävelijöiden ja pyöräilijöiden jäljet. Siitäkin huolimatta oltiin koulutuspaikalla muutamaa minsaa yli parin tunnin päästä lähdöstä, eli ei juurikaan mennyt yliaikaa. Kyllä oli kuuma tuulesta huolimatta ja vesi maistui meille molemmille matkalaisille. Oli sellainen 20 minsaa aikaa viilentyä pihalla ennen halliin menoa. Sony vähän puhisi. Hallissa jatkui sama meno, mutta onneksi Sonyyn sai hyvän kontaktin. Ekana oli pujottelua. Jes! Pujottelu ei mennyt yhtä mallikkaasti kuin kurssilla, mutta nyt Sonyn sai aika hyvin tulemaan herkun kanssa. Ei ole ennen onnistunut. Sitten jako isoihin ja pieniin koiriin. Sony on tietty iiiiso poika ;) Jako tehdään sen perusteella, että arvostellaanko koira pöydällä vaiko lattialla. Siksi Sony isoihin. Pääasiassa koulutuksessa seisotettiin ja liikutettiin välillä koiria. Liikkuminen ei ollut Sonyn vahvuuksia, MUTTA nyt ei jäänyt haukku päälle vaan sen sai nopeasti katkaistua. Sitten jatkettiinkin kuono kiinni herkussa. Muutosta siis oli tapahtunut tässäkin ja loppua kohden alkoi liikkumisetkin sujua aina vaan paremmin :) Tutkimista oli kerran ja sen alku ei mennyt kovin hyvin kun ensin Sony vähän haukahteli “tuomarille” ja sitten yritti syöksyä syliin. Saatiin ne hampaat kuitenkin katottua ja loppu tutkiminen menikin sitten hyvin. Kerran piti mennä belggarin kanssa edestakaisin. Äänellä tietty startattiin ja menomatka meni vähän niin ja näin. Tulomatka jo paljon sutjakkaammin. “Otetaanpas vielä uusiksi tuo Belgia vastaan Islanti maataistelu”, sanoi kouluttaja. Hauskasti sanottu :D Uusinta meni pikkuisen paremmin. En seisottanut Sonya niin paljon kuin muut seisottivat koiriaan. Sony osaa seistä, joten annoin sen löysäillä istumalla tai makaamalla. Kerran piti mennä kolmio, mutta se meni metikköön jo siksikin kun en vaan pysty hahmottamaan sitä liikkuessani. Eikös siihen lattiaan voisi piirtää valmiit viivat? :D “Kolmion” päätteeksi kouluttaja ihaili Sonyn intensiivistä seisomista. Juu, poika osaa kyllä seistä. Vielä kun osaisi liikkuakin... Kieltämättä olin odottanut hieman paremmin menevää koulutusta, mutta se oli kivaa huomata, että pieniä muutoksia oli tapahtunut :) Ja on ihan maininnan arvoista, että sain muutaman kerran Sonyn hännän heilumaan! Sony ei turhaan puuhkaansa heiluttele. Toisin kuin Tico, jolla häntä heiluu melkein koko ajan kun äijä on hereillä.

 

Menomatkalla kouluun Sony oli nähnyt linnun todella läheltä. En tiedä olisiko varikselle käynyt köpelömmin, ellen olisi ehtinyt kiskaista hihnaa. Tekisikö Sony jotain linnuille jos se saisi siihen mahdollisuuden? Vai riittäisikö se vaan, että haukkuu tirpan maanrakoon? Kun koulun jälkeen tultiin siihen kohtaan jossa lintu oli nähty, Sony yhtäkkiä pomppasi tieltä sen lumikasan päälle ja oli selvästi sen näköinen, että missä se on??? Mä totesin Sonylle naureskellen ja äijän muistia päivitellen, että “tuskin se tirppa jäi sua siihen oottamaan”. Kiva kiva. Koiralla on parempi muisti kuin omistajalla :D

 

Yhdessä kohtaa oli tien levyinen lätäkkö. Lähdin sitä kiertämään reunoja pitkin ja kaaduin. Auts! Sony tiputti oitis hartaasti kantamansa pahvimukin ja kun olin heti noussut liukastuttuani, niin äijä hyppi mua vasten. Siinähän meinasi kaatua uudelleen.

 

Onneksi oli varaa valita, että käveleekö aurinkoisella vai varjoisella puolella. Valitsin varjoisan puolen. Paahteessa taivaltaminen ei kiinnostanut. Sonylla oli kuuma ja sillä oli mahanalunen ihan musta. Sony vilvoitteli hangessa kierien ja siinä samalla toivoin salaa, että se mahanalunen puhdistuisi. Vaan eipä puhdistunut vaikka Sony hieroi sitäkin hankeen. Häh? Näytti, ettei hankeen tullut yhtään mustaa jälkeä...?

 

Loppumatkasta Sony taisi laittaa ylleen lintupiilarinsa. Pakkohan sillä on semmoiset olla kun eihän siinä muuten ole mitään järkeä haukkua tyhjiä lamppupylväitä tai lankoja :D Yhdessä vaiheessa äijyli meni eteenpäin vuoroin haukkuen ja vuoroin muristen. Ihan pöhkö ötökkä.

 

Kotona pesin Sonyn. Samalla tajusin miksei se musta ollut lähtenyt yhtään minnekään hieromisesta huolimatta: Sonyn mahanalunen oli täynnänsä mustaa ja pientä jääpuikkoa. Sillä oli sellaiset mustat hapsut. Sony kirmasi saunasta suoraan aitaukseen eikä tullut sieltä pois vaikka jatkoin kotiovelle. Siis täh? Väsynythän tuon piti olla ja nyt se odottelee leikkikaveria aitaukseen. Sony todellakin tahtoi leikkiä, sillä kun Tico tuli sinne, niin Sony usutti Ticoa leikkimään. Se on aika harvinaista. Tico taas tahtoi nuuskia Sonyssa olevia hajuja. Muutaman rundin jälkeen Sony istuksi kuin olisi ollut koomassa. Johan se jo olikin ollut tuntikaupalla hereillä, että ihmekös? Mä olin sen verran sika, etten käyttänyt Ticoa lainkaan lenkillä kun kerran sinne aitaukseen meni. Aitailun jälkeen en vaan jaksanut. Oli ihan kökkö päivä Ticolle :(

 

Lauantaina prismailtiin ja johan oli prismailu! Äippä asuu Prisman lähellä, joten laitoin viestin, että voi halutessaan tulla palauttamaan avaimen. Äiti tuli koiransa kanssa. Laitoin pojat kiinni pysäkin penkkiin ja menin hakemaan sen avaimen. Juteltiin vähän aikaa ja pojat odottelivat nätisti. Ite prismailu sujui ihan ookoosti siihen asti kun penkille tuli istumaan mies. Tico sukelsi heti miehen kassiin. Mies sanoi, että “anna mennä. Jos sieltä jotain löytää, niin syököön”. En kuitenkaan antanut. Tico kiipesi miehen viereen penkille istumaan ja varmisti itelleen silityksiä. Sony tuli myös hakemaan osansa. Välillä äijät kävivät syömässä jäätä ja kiehnäsivät keskenään. Siis tarjolla oli näytöstä koko rahan edestä :D Jonkin ajan kuluttua penkille tuli toinenkin mies. Se aprikoi, että oliko Tico suomenpystykorva. Ennen kuin ehdin mitään sanoa, niin se toinen mies sanoi, ettei ole. Siinä ne pojat saivat rapsuja ja siltyksiä molemmilta miehiltä. Se ekana tullut mies kaivoi taskustaan suklaapatukan ja käski antaa koirille. Sanoin, ettei koirat saa syödä suklaata. Se toinen mies vakuutti myös asian olevan niin. Sitten sen suklaapatukan antaja käski mun syödä sen. Tämä mies lähti kun bussi tuli. Toisen kanssa juteltiin vielä jonkin aikaa. Pojat hakivat vuoroin rapsuja, mutta Tico kunnostautui tässä asiassa enemmän. Sonya kiinnosti jäänsyönti. Odottelin, että sen miehen juttuihin tulisi joku sopiva rako, jotta voisi sanoa lähtevänsä pois. Se selitti edesmenneestä koirastaan ja ties mistä. Kyseli myös mun koirista ja yllätys, yllätys; hämmästyi kun kuuli niiden olevan isä ja poika. Alkoi jo tehdä mieli lähteä, mutta en kehdannut lähteä yhtäkkisesti. Muutaman kerran olin jo sanonut, että pitää lähteä kotimatkalle. Mies toivotteli viikonloput ja sitten taas jatkui juttu... Ehkä se oli vaivan väärti puutua niitä juttuja kuunnellessa, sillä lopuksi se mies laittoi mun käteen viitosen??? Käski mun ostaa jotain mun hienoille koirille. Temppu löi mut ällikällä!

 

Kotimatka oli kuuma. Mulla oli päällä suunnilleen sama vaatetus kuin kylmimmillä pakkasilla. No kun oli luvattu pakkasta ja kovaa tuulta. Tuulta kyllä oli, muttei pakkasesta tietoakaan. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Me oltiin lähdetty liikenteeseen jo aamu kasilta ja silloin oli pilvisen näköistä. Sony kanniskeli taas ties mitä ja kerran se kantaessaan lumipaakkua todisti, ettei hänen ääntään niin vain vaimenneta: Sony haukkui linnuille lumipaakku suussaan :D