Maanantaina koirakoulureissulla kun huomasin, ettei enää ollut niin kamalan pölyistä päätin, että perjantaina mennään cityilemään jos sää on hyvä. Sää oli hyvä, mutta suunnitelma uhkasi kirjaimellisesti pamahtaa taivaan tuuliin. Torstaina mennessäni kauppaan takaa alkoi kuulua kummaa ääntä. Selvitys paljasti, että takarenkaan sisuskumi pullotti osaksi ulkona! Tilanne oli mulle uusi enkä oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, joten jatkoin polkemista. Kaupan pihalla huomasin pullotuksen vaan kasvaneen ja se näkyvä kumi oli tosi pinkeenä. Yleensä mulla on mukana pumppu, mutta eipä ollut nyt. Mietin, että pitäisikö kumi tyhjentää ja ostaa uusi pumppu? Ajatus mahdolliselta työntö- & kävelymatkalta ei houkuttanut. Se kuitenkin oli edessä kun palatessani pyörälle rengas oli pamahtanut tyhjäksi. Eniten huoletti maitotuotteiden kestävyys, sillä aurinko paistoi lämpimästi. Kotona oli pakko tutkia tilanne ja pahin pelkoni osoittautui todelliseksi: päällyskumi oli rikki! Sisuskumissa oli suuri reikä, joten vaihdoin sen suosiolla uuteen. Sitten päälle vaan vanha päällysrengas kun uutta en enää ehtinyt lähteä ostamaan. Nukkuakin kun piti... Jännitti miten selviän töihin ja ei mennyt työntämiseksi kun ilmaa oli renkaassa sopivasti ajamista varten. Paineen kertymisen estämiseksi tyhjensin renkaan yöksi ja sitten taas aamulla ilmaa. Näin myös ostamaan uusi rengas. Renkaan takia en päässyt nukkumaan niin aikaisin kun olin suunnitellut. Laitoin kuitenkin herätyksen noin neljän tunnin päähän sillä meiningillä, että lähden jos jaksan. Kun kello soi, niin mua väsytti. Uni olisi vielä maistunut. Mulla on tapana torkuttaa ja syypää tähän on Sony. Sony alkoi tehdä yhteistyötä herätyksen kanssa: kun kello soi, Sony hyppäsi sänkyyn istumaan ja häntää heiluttamaan. Ei se muuten yrittänyt herätellä. Kunhan vaan oli siinä. Tuon takia en yleensä nouse ekalla soittokerralla, niin ei Sony tiedä koska aion nousta. Eikä se enää ole sänkyyn pomppinut. Kun kello torkutti, nousin hetkeksi ja sitten kömmin takas sänkyyn. Otin herätyksen pois. Sitten tuli kuitenkin niin kuuma, että unet menivät siinä. En enää saanut unta, joten pakkasin repun ja lähdettiin kohti keskustaa.
 
Kun oltiin Tuomiokirkon kohdalla, niin kellot kumisivat neljän soinnit. Oltiin kävelty pari tuntia. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja yritin valita reitit niin, että olisi paljon tungosta. Kierrettiin kauppatori ja sitten mentiin taas sille “paalulle” kuin viimeksikin. Pidettiin juoma- ja levähdystauko. Puluja lenteli ja käveli, mutta Sony tyytyi vaan kattomaan niitä hiljaisena poikana. Se kummastutti. Mutta ei Sony voinut luonnolleen mitään. Kerran ilman ennakkovaroitusta se pomppasi alas siltä paalulta aikeenaan antaa kävelevälle pululle satikutia. Lyhyellä ollut hihna kuitenkin esti aikeen. Kai siinä oltiin joku puoli tuntia.
 
Paalulta mentiin kävelykadun kautta juna-asemalle. Taas tuon tauon jälkeen Sony veti. Kumma juttu kun siihen asti oli kävellyt hyvin. Asemalta löytyi hyvä ja tilava paikka sitoa pojat kiinni. Sain ne pois käsistä. Siinä sitten olla möllötettiin. Paljon kuului kuulutuksia ja juniakin liikkui jonkin verran. Tico ei meinannut mitään mistään. Se vaan makoili. Sony taas oli levottomampi. Ei sekään mitään “superpallona pomppinut sinne tänne” vaan liikehti paljon pieniä liikkeitä ja puhisi jonkin verran. Mutta pääasiassa aika nätisti oli. Kun siitä sitten noin tunnin päästä lähdettiin, Sony taas veti.
 
Kävelykadulla Sony poimi suuhunsa muovipullon, joka tippui kun äijä antoi linnulle huutia. Kauppatorin kadut olivat miltei autioituneet puolessatoista tunnissa. Jännä juttu. Olisin kuvitellut olevan vilkkaampaa kun oli perjantai. Ehkäpä siksi sitten ei ollut. Pähkäilin, että mennäkö vaiko ei sinne kiskalle ostamaan pojille hodari, mutta en uskaltanut lähteä jokirantaan, jottei tulisi mitään tassuhaavoja.
 
Tulomatkalla olin bongannut pienen koiratarvikeliikkeen ja sitä sitten piti käydä pällistelemässä kun lähdettiin pois päin. Liike on tosi pieni. Siitä sitten suunnistettiin kupittaalle. Parkkeerattiin aurinkoiselle penkille. Mä evästin mun kirsikkatomaatit. Tico oli nätisti. Sonylla oli taas turhaa toimintaa. Sotki ittensä hihnaan ja onnistui kerran kiehnäämään (esitellessään rapsupulasta kärsivää masuaan) ittensä irti turvavyöstä (joo, ei ollut pantoja vaan auton turvavyöt päällä pojilla). Sony puhisi jonkin verran. Se oli jotenkin huvittavaa kun se kerran makoili penkin alla pitäen murahduksia, jotka jyrisivät ja kumisivat kuin ukkonen. Äijä ei nähnyt muuta kuin ihmisiä ja autoja, mutta silti piti pitää oma hauskaa... Sonyn murina on kyl tosi kumeeta. Ehkä siks sen ääni on muutoin niin kimakka? ;)
 
Puistossa ei liikkunut juuri kukaan ja kylmä tuuli oli alkanut nostattamaan vilunväreitä, joten lähdettiin pois noin tunnin istuskelun jälkeen. Kotona oltiin puoli kympin aikaan, että koko reissuun meni semmoiset 7,5 tuntia.
 
Sitten lisää Sonysta... Kevään myötä sain muistutuksen siitä, mistä ollaan jo tapeltu kaksi edellistä kevättä. Sony täydentää ruokavaliotaan näin keväisin siitepölypalleroilla. Luulen, että ne keltaiset pallot on pajusta. Norkot ja urput kelpaa myös. Noita keltaisia palloja Sony imuroi ihan innolla ja tarpeen vaatiessa riipii puskistakin. Enää ei näytä kukat maistuvan (jotain edistystä...). Aina ennenhän se on ollut sitä, että lenkeillä mun perästä on vaan kuulunut: “naps, naps”, kun äijä on napsinut suuhunsa leskenlehtien tai voikukkien kukintoja. Kukat siis on out, mut siitepölypallerot ei. Kun sanat ei tepsineet aloin käyttämään vettä. Sony sitten alkoi tehdä sitä, että kun tuli se kohta, jossa noita “herkkuja” on, niin se meni mun taakse kävelemään ja imuroi pallosia siellä suuhunsa. Yritystä ei ainakaan puutu. Tarpeeksi monen vesipesun jälkeen herra draamaqueen alkoi tehdä sitä, että dramaattisesti vaihtoi tien puolta kun tuli se kohta. Äijä siis teki iiiison kaarroksen niiden pallojen kohdalla, ettei mulle vahingossakaan jäisi epäselväksi miten loukkaantunut hän on kun ei saa syödä niitä. Sitten alkoi näyttää siltä, ettei vettä enää tarvita, joten jätin sen pois. Voiko tuo oikeesti tietää koska mulla on vettä mukana ja koska ei? Sony kun oli taas HETI niitä imuroimassa. Se ei ole mitään yksittäisen pallon syöntiä vaan näyttää enemmänkin siltä, että niitä vedetään huiviin niin monta kuin vaan ehditään. Kai tuossa sitten on ripaus jotain mehiläistäkin kun nuo noin kiinnostaa...
 
Ja ne linnut... Ne on Sonyn silmätikkuna ja tuossa yhtenä päivänä meinasi käydä köpelösti linnun takia. Käveltiin pitkin tietä. Tuli kohta, jossa lanka meni tien yli. Siellä oli lintu ja Sony huomasi sen. Sitä sitten pää punaisena haukkumaan keskelle tietä ilman varoitusta. Takaa tuli auto, joka ehti jarruttaa muutaman metrin päähän. Yhteenveto tästä on, että linnut on vaarallisia ;) Onkohan Sony nähnyt sen Hitchcockin “Linnut” leffan ;)
 
Tähän voittekin sitten lopettaa lukemisen. Seuraava osio on masentavaa murinaa, joten ei kannata jatkaa. Eikä siinä juurikaan puhuta koirista.
 
 
 
----------------------
 
Mietin pitkään, että kirjoitanko tätä tänne ollenkaan kun tällä blogilla tuntuu olevan lukijoita. Päädyin kuitenkin itkemään tänne, sillä kirjoittaminen on ollut aina mun yksi keino purkaa ajatuksia. Mulla on vino pino käsinkirjoitettuja päiväkirjoja. Nyt kyllä vähän masentaa kun huonoja asioita tapahtuu juuri nyt. Tosiaan torstaina puhkesi se kumi. Sitten sain illalla tiedon, joka aiheutti huoliryppyjä. Eikä töissäkään sujunut ongelmitta. Ne oli ongelmia, joihin en voinut ite mitenkään vaikuttaa, joten mun mietteliäs mieliala ei niihin vaikuttanut. Sain tehtyä yhden käämin ja sitten alumiini muuttui tahmeaksi kuin teippi. Väillä noi tuppaa olemaan älyttömän liimaisia. Toki pistin merkille, että juuri nyt sattui moinen rulla. Noh, ei vaan kun alumiini vaihtoon. Vaihdon jälkeinen käämi meni purkuun. Yön aikana oli muitakin pieniä vastoinkäymisiä. Mutta ei tuo vielä masentanut. Enemmänkin laittoi mietteliääksi. Masennus iski tämän (tai no nyt jo eilisen) jälkeen kun kolmesta yrityksestä huolimatta takarengasta ei saatu kuntoon. Äiti sattui olemaan apuna kun hän oli hakemassa mua mummini luo äitienpäivän vuoksi. Uusi päällyskumi on edellistä paksumpi ja aina lopputulos oli, ettei renkaaseen mennyt ilmaa kun sisuskumi oli jotenkin puhjennut. Siinä meni sitten kaksi aivan uutta sisuskumia haaskuun. Kerran kokeiltiin paikatulla kumilla, mutta ei. Aina ennen oon onnistunut vaihtamaan sisuskumin ongelmitta, mutta nyt tökki jokin. Mihinkään korjaamoon pyörää ei enää ehditty viedä. Siis mulla ei ole nyt pyörää!!! Ekana huoletti ajatus, etten pääsisi koirakouluun. Ilman pyörää se ei onnistu. Kouluun on päästävä no matter what ja heikoimpana hetkenä mietin, että sitten vaikka taksilla jos ei muuten :D Nyt sitten näyttää, että saan siskoltani lainaksi pyörän, joten pääsen kouluun jos sää sallii. Mutta pistää mietteliääksi, että juuri nyt tuli tommosta ja vielä kun kuulin veljeni lähteneen tiettyyn paikkaan juuri torstaina, niin voila vaan... Taipanpa nyt mennä lukemaan Aku Ankkaa, niin unohtuu ainakin hetkeksi tämä julma ja kurja maailma ;)