Tuo otsikko tulee yhdestä hauskasta jutusta, joka selviää myöhemmin...
 
Joop, eilen sitten oli koittanut pentunäyttelypäivä. Nukuin kuin tukki, joten ei tainnut olla mitään suurempaa jännittämistä. Pidempäänkin olisin nukkunut, mutta puoli neljältä oli noustava. Sen jälkeen aamu ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Meinaan heti noustuani ylös sängystä huomasin olevani kankea kuin rautakanki. On ollut niin paljon touhua ja menoa, etten oo ehtinyt venytellä. Nyt oli semmonen olo, että oli pakko tai ei olisi kivaa olla näyttelyssä kivistävien lihasten kanssa. Joten, sorry vaan isoset, sillä se tiesi sitä, ettei teille suunniteltu tunnin lenkki voinut toteutua.
 
Lähdin triplettelemään ja heti pihan jälkeen koiruudet saivat treeniä aaässää. Jomi kun oli taas ehtinyt tehdä pihalle molemmat, joten ei tarvinnut miettiä oliko toisella hätä tai jotain. Alussa oli pikkuisen hankalaa, mutta kyllä se siitä lähti. Takaisin tullessa pidin Jomia kotitiellä irti. Pienellä oli korvat vähän kadoksissa. Kyllä se tuli luo, mutta viiveellä, joten otin sen loppumatkasta kiinni. Tuon lenkin aikana alkoi satamaan vettäkin.
 
Lihakset oli siis lämmitelty ja sitten venyttelemään, eiks je? Niin oli suunnitelma, mutta taas kerran se heitti kuperkeikkaa. Ajattelin napata hihnanaulakosta Jomin näyttelyhihnan mukaan, kun menin sisälle. Vaan hihna ei ollutkaan siinä! Eikä oikein näyttänyt olevan missään muuallakaan. “Apua! Missä se on?”, ajattelin. Se ei ollut mun ainoa näyttelyhihna. Jotenkin niitä oli kertynyt mulle kolme kappaletta, että ehkä tiesin jo vuosia sitten alitajuisesti, että joskus vielä mulla olisi kolme koiruutta ;) Nooh, jos rehtejä ollaan, niin neljä mä niitä hihnoja oon kaiken kaikkiaan ostanut, eli siis neljä vuodenaikaa vielä toteutuu? ;D Siispä sitä talvipentua odotellessa ( ja sitten päälle oikein räkäinen nauru :D). Mutta joo, sitä hihnaa vaan ei näkynyt missään. Halusin juuri sen hihnan ja siksi käytin sen ettimiseen aikaa ja vaivaa. Etin sitä kyllä ihan ihme paikoistakin ja aina välillä kävin tsekkaamassa hihnanaulakon. Ei, ei ja ei. Naru oli poissa.
 
Kun alkoi näyttää siltä, että kaikki mahdolliset paikat oli jo koluttu, niin aloin pakkailla Jomin reppua ja muutenkin valmistautua. Venyttelykin näytti jäävän taas tekemättä, sillä edelleen etin sitä narun pätkää. Sitten, kun taas kerran kävin hihnanaulakolla, mulla välähti ja ja välähti niin kirkkaasti, että löysin sen hihnan! Hokasin kurkata kumppareihin, jotka olivat tuon naulakon alla ja siellähän se hihna piilotteli. Jippii, sain sittenkin mukaan haluamani hihnan!
 
Sitten maltoin vähän venytellä. Paljon ei enää ehtinyt, mutta sekin vähä tuli kyllä tarpeeseen. Venyttelyn jälkeen oli heti parempi fiilis.
 
Aamupala koostui banaanista ja parista tomskusta. En viittinyt syödä paljon, ettei sitten tartte näyttelyssä juosta vessassa kun se on vähän hankalaa. Yleensähän koiria ei näyttelyissä(kään) saa viedä vessaan. Lisäksi aattelin, että kyllä se aamupalaksi riitti hyvin kun ei just silloin ollut mikään nälkäkään. “Bansku evääksi ja kyllä mä pärjään.”
 
Isosilta jäi toteutumatta se pieni lenkki, jota olin kaavaillut. Kun valmistelut oli tehty, niin laitoin koirat pihalle. Kauaa eivät ehtineet siellä olla kun jo tuli kiire sisälle. Näin kotitiellä autonvalot. Silloin lauantai aamuna puoli kuuden jälkeen on oltava nopea tai naapureita kohtaa varsin aikainen vkl-herätys. Ehdin saada pojat sisälle hiljaisina. Jomin jätin kuistille. Äippä oli noin viis minsaa etuajassa, joten annoin isosille ruokaa, ennen kuin jätin ne. Piti odottaa, että se ruoka syödään, sillä Sony ei syö jos sille vaan antaa kupin ja heippa. Lattialta se kyllä syö nappunsa, vaikka sen jättäisikin, mutta ei kupista. Sitten Jomin kanssa autoon ja kohti juna-asemaa. Ilman äippää asemalle olisi pitänyt mennä taksilla, sillä täältäpäin ei mene tarpeeksi aikaisin autoja. En tiedä, olisiko vakkeltakaan mennyt, mutta sitä ei voinut edes ajatella, sillä Jomi ei ole vielä valmis tunnin asfalttipyyhällyksiin.
 
Asemalla oltiin noin kymmenisen minsaa ennen junan lähtöä, joten pyörin Jomin kanssa nurtsilla. Pissan pieni teki, muttei muuta. Se toinen on helpompi siivottava, joten parempi näin päin.
 
Jomi meni epäröimättä junaan, vaikka asemalaiturin ja junan välissä oli pieni rako. Nuo olivat samalla tasolla, että ei ollut mikään sellainen vuorikiipeilykokemus, kuin joskus junaan meno oli. Ei oo yhtään ikävä niitä metallisia ja suhteellisen jyrkkiä portaita. Lemmikkivaunussa oli joku muukin. Sattui olemaan meidän viereisellä penkillä. Tuolla naisella oli myöskin mukana jotain, joka oli boksissa. Matkan aikana se selvisi, että boksissa oli kaksi kissaa. Rotua en muista, mutta jotain lähestulkoon karvattomia mirrejä olivat. Yhdessä vaiheessa tuo nainen kysyi, että oliko Jomi nähnyt kissan? Sanoin, ettei ollut. Nainen halusi puhdistaa toisen kissansa kynnet (mitä lie tuokin tarkoittaa). Sanoin, että ei se ole ongelma, sillä voin syöttää koiralleni nappuja sen aikaa. Näin tehtiin ja Jomi ei edes vilkaissut viereiseen penkkiin kun sai nappuja. Hassu haukku. Naistakin huvitti, että kun koira ei noteerannut mitenkään kissaa. Meidän matka meni sitten siinä jutellessa kissoista ja koirista. Nainen oli menossa samaan rakennukseen kuin mekin. Tuon matkan aikana opin uusia juttuja kissanäyttelyistä. Oli ihan mielenkiintoista kuulla, että miten kissat esitetään ja, että omistajien on tuotava mukanaan kissansa vessa. En ollut koskaan ajatellut, että miten homma toimii näyttelyssä. Aloin sitä sitten juttelun lomassa miettiä ja kysäisin asiaa. Nainen oli myöskin autoton ja hän myönsi, että välillä se vähän harmittaa raahata niin paljon tavaraa mukanaan (kissalle pieni vessa + hiekkaa, näyttelyhäkki ja muut kamat).
 
Vaikka nainen olikin vannoutunut kissaihminen, niin silti Jomi hurmasi hänet. Pieni napotti paljon naista sapuskan toivossa ja se oli naisesta jotenkin suloista. Jomi matkasi ihan ok. Se ei häslännyt. Ei myöskään nukkunut. Enimmäkseen se istui. Välillä yritti mennä jonnekin. Matkustustaidoissa sijoittaisin Jomin tällä hetkellä kakkoseksi. Sony on kaikkein rauhallisin (tosin, en tiedä olisiko ollut kissojen kanssa ;) ). Asetelma saattaa vielä muuttua, mutta tuskin Tico nousee sieltä kolmossijalta.
 
Kun mentiin odottamaan junan pysähtymistä, niin vasta silloin Jomi kiinnitti huomiota naisen kädessä olevaan boksiin. Ei Jomi saanut mitään hepulia, mutta nameista tuli kyllä vähemmän kiinnostavia.
 
Jomi oli jaksanut hienosti pidätellä junamatkan ajan. Hätä sillä taisi olla, sillä melkein heti kastui asemalaituri ja jonkin ajan päästä laiturille ilmestyi kasa. Ihan hyvä, että tyhjensi ittensä, niin ei sitten tarvinnut miettiä asiaa heti messarissa.
 
Mulla ei ollut hajuakaan, että missä ovi 5.6 (tuo numero oli helppo muistaa: Jomi on syntynyt 5.6 :D) oli. Asemalaiturilla näin yhden beaglen ja sen omistajalla oli kangashäkin näköinen kantamus. Päätin seurata heitä. Jomikin huomasi viereisellä laiturilla olleen beaglen ja haukkui. Hetkeksi hiljeni komennosta ja sitten taas piti haukkua hirveää mörköä. Vasta, kun oltiin liikennevaloissa samaan aikaan, Jomi lopetti haukkumisen. Tuo koirakko oli menossa näyttelyyn, joten löydettiin vaivatta oikea ovi. Khi hih hih, mä oon niin juoni ;)
 
Ei liene vaikeaa arvata, että mitä tapahtui kun astuttiin messarin ovesta sisään? Jeah, haukkua haukun perään. Rokotuksia tarkistanut nainen taisi tietää jotain isliksistä, sillä se sanoi Jomin olevan ihan tyypillinen rotunsa edustaja. Lähdettiin kiertämään hallia, joka oli lähestulkoon vielä tyhjä. Myyntikojujakin vasta laitettiin kuntoon. Muutama koirakin siellä oli ja jokainen piti haukkua. Koirien lisäksi Jomin piti haukkua kaikkea vähänkin ihmeellistä. Taisi pientä jänskättää, sillä lattialle tuli lätäkkö. Onneksi mulla oli mukana paperia, niin sain siivottua sen pois. Jomin haukun määrän perusteella olin varsin tyytyväinen ratkaisuun lähteä ekalla junalla kohti Hesaa. Onneksi kehä ei ollut heti ensimmäisenä. Mitä lie siitäkin sitten olisi tullut? Jomi tarttee oman aikansa tottua ympäristöön.
 
Kun kerran pienen piti toivottaa jokainen koira tervetulleeksi, niin päätin mennä lähelle sisääntulo-ovea. Siinä oli hyvin tilaa notkua. Alkuun se oli yhtä haukkua, mutta sitten Jomi hiljeni ja haukkui enää vain satunnaisesti. Käytiin välillä pihalla. Jomi ei heti ollut perillä, että mitä koirien vessapaikalla piti tehdä. Kyllä se sinnekin sitten päivän mittaan teki, mutta myöskin tuli ohareita, eli lätäkköä suihkusi heti, kun vaan pääsi ovesta ulos.
 
Olin käynyt tekemässä tyhjässä kehässä pienen treenin. Ihan vaan nähdäkseni, että liikkuiko Jomi edes silloin hiljaa. Menin ympäri seisotin ja et. Hyvin meni. Kun kehän alkuun oli aikaa noin puoli tuntia, käytin Jomin pihalla ja sitten mentiin notkumaan kehän viereen. Jomi odotteli ihan ok. Välillä tuli haukkukohtauksia.
 
Se toinen ilmottu pentunen oli juuri se tyttönen, jonka arvelinkin tulevan. Omistaja on mulle tuttu ihminen, hän omistaa Ticon isukin. Tyttönen oli ollut Lahdessa pari viikkoa sitten ROP (kolmen pennun joukossa), sillä on purenta ok ja kokokin hyvä, joten he olivat selkeästi tulossa hakemaan toista ROPpiaan. Vielä kun tuohon kaikkeen ynnää sen seikan, että Lahdessa oli ollut sama tuomari, niin melkeinpä olisi voinut jo onnitella heitä ennen kehää ;D
 
Ensi töikseni sain pidellä tyttöstä kun sen omistaja kävi asioilla. Alkuun näytti, ettei tyttönen tykännyt Jomista. Neiti vähän ärhenteli. Yritin sitten pitää koiruudet vähän erillään toisistaan, ettei Jomi saisi negatiivista kokemusta koirista. Neiti lämpeni Jomille, sillä kohta se ehdotteli leikkiä. Pentuset sitten pistivät leikiksi. Tytön omistaja toi tullessaan koirille vettä ja sehän maistui hyvin. Jomille ehkä vähän liiankin hyvin, sillä se näytti juovan sitä huvikseenkin.
 
Siinä sitten odoteltiin kehää ja juteltiin. Lähinnä pennuistamme, mutta vähän myöskin muista koiristamme. Kyllä olivat pentuset niin erin näköisiä. Jomi sitä tyttöä hieman pienempi karvapallo ja se tyttö semmoinen solakampi ja lyhytkarvaisempi. Hauska rotu :D
 
Sitten kehään. Seisotin Jomia kun tuomari tuli tutkimaan pientä ja kysyi ikää. Jomi antoi kattoa hyvin hampaat. Sitten mentiin ympäri ja seisotus. Seisotus meni ihan ok. Välillä Jomi istui, mutta kyllä se seisoikin sen verran, että siitä sai jotain sivuprofiilia. Palkkasin pari kertaa Jomia seisotuksen aikana. Sitten et, ympäri ja seisotus. Tuomari tuli luo kera punaisen nauhan ja KP-ruusukkeen. Olin yllättynyt! Tuomari sanoi, että Jomi on tosi hyvän näköinen koira, vaikkakin vähän pieni. Koon tuomari jätti noteeraamatta Jomin iän vuoksi. Sanoi, että vielä Jomi voi tuosta kasvaa. Lopuksi vielä opasti, että kohta tullaan kehään uudelleen.
 
Tyttönen sai samat kuin mekin, joten sitten oltiin kehässä yhtä aikaa. Jomi meni edeltä, eli meille tilanne oli vähän helpompi. Tosin en tiedä, että olisiko Jomi välittänyt, vaikka tyttönen olisikin ollut edessä. Jomi liikkui tosi hienosti <3 Ympyrän jälkeen tuomari sanoi, että “pikku poika on tänään rotunsa paras!” Oho, oli mun reaktio. En olisi kyllä uskonut tuohon! Siis edessä oli sittenkin piiiiiiitkä päiväääh, äh. Unohdin siinä hötäkässä ottaa arvostelun, mutta tyttösen omistaja toi sen mulle. Arvostelun luettuani repesin nauramaan. Tuomari on kerrassaan mainio tyyppi! Tyttösenkin omistaja nauroi arvostelun viimeistä lausetta. Saatte vielä odottaa tuon viimeisen lauseen näkemistä.
 
Pistin takin ja treenitaskun päälle. Sillä välin tyttösen omistaja oli hakenut palkintonsa. Muisti hakea kun muistutin. Vaihtoehtona oli aikas vaatimattoman näköinen poksu tai 5 een M&M lahjakortti. Otin poksun, sillä mulle on kertynyt noita lahjakortteja mätseistä ja CACIB-vahvistuksista. En ikinä muista käyttää niitä!
 
Jomin oli jo aika päästä pihalle ja se tekikin molemmat kun pääsi ulos. Hienoa, että pieni oli jaksanut pidätellä siihen asti. Jaa ja mitäs sitten? Mulla oli taas plakkarissa Riuduttava On Päiväsi –ruusuke, siis ROP ;) Siis, onhan se hienoa, jos koira on tuomarin mielestä rotunsa paras, mutta ne pitkääääät tunniiiiiit ennen ryhmiksiä ei oo niin hienoja. Pelkkä oleskelu on tylsää. Eihän noihin aina oo pakko jäädä (joihinkin kyllä, mutta ei kaikkiin), mutta toisaalta en vaan osaa lähteä, kun onhan se vähän niin kuin “velvollisuuskin”. Se ken leikkiin ryhtyy, se myös leikin kestäköön, sanotaan...
 
Lähdin kiertelemään Jomin kanssa kojujen keskelle. Jos vaikka löytyisi jotain isliskrääsää. :( kertoo kai, miten kävi. Aina kun liikuin Jomi kanssa ympäriinsä, Jomi herätti ihastusta. Ei vain siksi, että on söpö pentu, vaan lähinnä siksi, että se seurasi mua niin hyvin. Jomi kulki mun vasurissa juuri oikeassa kohdassa ja mahottoman hienossa kontaktissa. Useampi ihminen luulin, että Jomi oli hyvin koulutettu. Naureskellen paljastin ihmisille totuuden: Jomi vaan on niin ahne, että jos sapuskasta on tietoa, niin siinä on pienen elämän keskipiste :D Tämä näkyi myös siinä, kun ihmiset yrittivät silitellä mun vieressä seurannutta Jomia. Jomi ei kiinnittänyt ihmisiin mitään huomiota, vaan tuijotti mua. Tämä taas huvitti ja ihastutti ihmisiä. Kieltämättä tuntui hienolta kävellä ympäriinsä koiran kanssa, joka ei välittänyt yhtään vastaantulijoista. Ei, vaikka ne menivät ihan vierestä niin, että välissä oli vain millejä. Jomi oli kuin jossain transsissa ja seurasi tuijottaen mua. Olisi kyllä mahtavaa jos tuo taito pysyisi Jomilla. Helpottaisi elämää kummasti!
 
Tosiaan isliskrääsää ei löytynyt, mutta isälle löysin 300 palaisen suomenpystykorvapalapelin, 7e! Siinäpä hänelle on tekemistä joulunpyhiksi. En malta odottaa, että saan lähettää sen hänelle. Kyllä mullekin kelpaisi 300 palainen palapeli isliksestä. Ihme vaan, että semmoista ei ollut ;)
 
Mulla oli nälkä ja kiertelyn jälkeen oli selvää, että ihmisille myytiin vain jäätelöä. Ei edes karkkia sen seurana, kuten aina ennen on nähnyt. Kylmä jäätelö ei houkutellut kun oli jo muutenkin vähän vilu. Yksi rafla paikassa oli, mutta koirilla ei ollut sinne asiaa. Lähdin käymään Jomin kanssa asemalla. Jos vaikka siellä olisi ollut joku sapuskapaikka tai jotain ja oli se ihan hyvä tutkailla ennakkoon, että mistä sitten ostan lippuni. Paluulippua en ollut ostanut, sillä koskaan ei tiedä, tuleeko kehäaikatauluihin muutoksia. Ja kun nykyään se ei edes ole enää halvempaakaan, kuten joskus oli, jos osti meno- ja paluulipun samaan aikaan.
 
Asemalla ei ollut sellaista vanhaa kunnon luukkukiskaa. Ärriinkin mennään oven kautta, vaan mennäänkö koiran kanssa? Niinpä. Yhden Hesen tiski oli aika lähellä ovea ja pitkään palloilin siinä lähellä odottaen, että tulisi hyvä rako kysäistä, voisinko tehdä tilauksen sieltä ovelta. Ei tullut, vaan ihmistä riitti. Kattelin Hesen ulkopuolella olevia ihmisiä sillä silmällä, että kenelle uskaltaisin jättää Jomin siksi aikaa, kun tilaisin sapuskaa. Onneksi järki vielä toimi jotenkuten, vaikka välillä aivot tuntuivat olevan mahalaukussa.
 
Siellä oli myös eläinkauppa ja taas mun aivot putosivat mahalaukkuun, sillä mietin, että jättäisinkö Jomin sille myyjälle siksi aikaa, kun...? Kiertelin liikkeessä hetken, mutta kun en löytänyt mitään ostettavaksi kelpaavaa, niin aivot palasivat paikoilleen. Olisihan sieltä sitten pitänyt ostaa jotain, jos olisin saanut tyrkättyä Jomin sinne. Järkeilin, että liikkeen myyjä ei voi hilpaista minnekään mun koiran kanssa, joten siksi se tuntui melko turvalliselta ajatukselta.
 
Tyhjin vatsoin oli poistuttava asemalta. Messarissa etin rauhallisemman paikan, jossa Jomi voisi koittaa nukkumista. Pieni ei ollut nukkunut aamuisen puoli neljän herätyksen jälkeen ja vähän huoletti, että miten se mahtaa jaksaa koko päivää jos ei nuku.
 
Löytyi semmoinen suhteellisen rauhallinen paikka lähestulkoon rappujen alta. Ei oltu minkään valtaväylän vieressä. Tilaa oli reilusti mennä meidän ohi. Silti Jomi herätti huomiota paljon. Paikka oli lähellä rullaportaita ja alhaalta eläinmessuilta tulleet ihmiset osoittelivat nukkuvaa Jomia. Ja jos Jomi oli hereillä, moni tuli Jomin luo. Jomi moikkasi iloisesti ja rauhallisesti ihmisiä. Nyt kun mulla ei ollut namia kädessä, niin ihmisetkin saivat huomiota. Tilaa siinä oli sen verran paljon, että useampi vanhempi lapsineen piti siellä ruokatauon. Etenkin yksi nainen, joka oli liikenteessä kahden lapsensa ja äitinsä kanssa kyseli rodusta varsin kiinnostuneena. Useasti ihasteli Jomin ulkonäköä ja mitä kauemmin me juteltiin, niin mun oli pakko jo lisätä, etteivät kaikki islikset olleet Jomin näköisiä. Ettei vaan saanut sellaista käsitystä. Paljastin heille, että mulla oli kolme koiraa ja kun kerroin miten Jomi oli mulle tullut, se mummi sanoi, että hän on aina halunnut käydä Islannissa. Sitten se heitti tyttärelleen, että voisikin yhdistää reissunsa ja pennun haun. Tuolla lasten äidillä oli ollut saku. Se halusi jonkin pienemmän, kuitenkin koiran kokoisen koiran, ja islis tuntui hyvältä ehdokkaalta.
 
Yksi nainen taas ihastui, kun Jomi ihan silminnähden ilahtui naisen nähdessään. Se oli naisesta jotenkin niin ihastuttavaa, että alkoi kysellä tarkemmin rodusta. Sillä oli hakusessa koira, jonka kanssa voisi lenkkeillä kunnolla ja jota ei tarttis pukea. Islis tuntui taas hyvältä ehdokkaalta.
 
Päivän aikana sain jakaa rotuinfoa moneen otteeseen. Monelle islis oli ihan uusi tuttavuus ja kiva ulkonäkö, luonne ja sopiva koko herätti monen kiinnostuksen rotua kohtaan. Ainoastaan yksi, joka me tavattiin, tunnisti Jomin rodun. Hänellä itellään on pari islistä, joten ei liene ihmekään ;) Oli kivaa tavata ja jutskata :)
 
Jomi nukkui hirmu vähän. Syynä eivät olleet ihastuneet ihmiset. Ne antoivat Jomin nukkua, jos se nukkui. Jomi ei vaan oikein osannut nukkua vieraassa paikassa. Yritti kyllä, mutta heräili vähän väliä. Unohdinpa muuten kertoa, että kaikki pennut saivat kehästä pienen pussillisen possunsaparoita. Tosi kiva juttu! Annoin Jomille ajankuluksi semmoisen kun oltiin asemalla ja sitten siellä “lepopaikassa”.
 
Ryhmikset alkoivat noin 15.30. Eli ei ollut juurikaan eroa isompien koirien näyttelyyn, vaikka paikalla olikin vain pelkkiä pentuja. Ensin olivat seiskat ja sitten ykköset ja sitten viitoset. Latasin käden täyteen nameja ja mentiin kehään. Kehässä tarkistettiin paikalla olijat. Esiarvostelupaikassa koiria vain seisotettiin. Jomi oli hienosti. Seisotin sitä vain, kun tuomari oli kehässä. Muuten sai pieni olla. Tuomarina oli sama kuin omassakin kehässä ollut. Jomi liikkui ongelmitta, kun tuli aika mennä ison kehän puolelle. Hän oli tosi hieno pieni kunkku <3 Vähän mua ihmetyttää, että mistä kuuluttaja tiesi Jomin rodun. Sitä ei kysytty. En sitten tiedä, että laittoiko se paikalla olijat tarkistanut mies koirat johonkin tiettyyn järjestykseen. Luulin, että kyseessä olisi ollut vain juoksujärjestys. Tiedä sitten. Yhden koiran kohdalla kuuluttajalle tuli tenkkapoo ja sen piti kysyä rotua koiran omistajalta, että oliko koira väärässä paikassa vai mitä?
 
Vihdoinkin oltiin vapaita lähtemään. Hetken mietin, että kävisinkö ostamassa showlinkin kojusta jättisateenvarjon. Semmoisen perään oon aina välillä haikaillut. Toinen, mitä mietin, oli semmoinen tuoli. Jätin ostamatta. Kyllähän vielä tulisi uusiakin tilaisuuksia. Nyt olisi kyllä ollut tosi helppoa kuljettaa ne kotiin kun junasta pääsi autoon, eli kantomatka olisi ollut tosi lyhyt.
 
Juostiin asemalle, vaikkei mulla ollut mitään tietoa, koska lähtee junia. Juoksin lähinnä siksi, etten tiennyt, kauanko lipunmyyntipiste oli auki. Ajatus siitä, että lippu olisi pitänyt ostaa jostain automaatista, hirvitti. Eikä se olisi kai onnistunut ilman korttia. Olin jättänyt kortit kotiin siltä varalta, jos joku käy mun taskuilla sillä välin kun oon kehässä. Sitten lippu olisi kai pitänyt ostaa junasta...
 
Paikka oli vielä auki. Kello oli muutamaa minsaa vaille neljä. 16.08 lähti juna Turkuun laiturilta kuus (hih, Jomi oli kehässä kuus, oli pakko mainita ;D). Löydettiin oikea laituri ja vaunukin. Uuh, aah ja ooh! Vihdoinkin matka kohti kotia oli alkanut. Ja kohti pizzaa. Päätin törsätä pizzaan, etteivät isoset joutuisi kotona uuniin ;) Oli törkeä nälkä ja syömistä piti saada heti.
 
Vaunussa oli villakoira, jota konduktööri ei nooteerannut mitenkään. Lattialla saparoa rouskuttavaa Jomia se sen sijaan sanoi söpöksi, ja että pitää Jomin näköisistä koirista. Jomi ei syönyt ihan kokonaan saparoa. En tiedä, että oliko se täysi (oli syönyt päivän aikana oman nappusatsinsa ja sitten pussillisen kanakierteitä), vai mitä, kun alkoi vähän väliä pudotella sitä suustaan. Sitten kun otin sen pois Jomilta, niin pieni halusi sen heti takas. Kun pelleily jatkui, laitoin saparon pussiin. Kirkkonummelta kyytiin tuli kiinanharjis ja tuota Jomi kyttäsi paljon. Olisi mennyt sen luo, jos olisin antanut. Jomi ei nukkunut juurikaan matkan aikana. Taaskin yritti, mutta heräilyksi se meni. Kun yksi ilman lemmikkiään matkustanut jäi pois Karjaalla, niin Jomia alkoi itkettää. Näköjään Jomillakin on tuota “oon huono paimen” –syndroomaa, kuten Ticolla. Sonya ei oo koskaan itkettänyt jos joku on poistunut samasta huoneesta.
 
Pizzapaikan kautta kotiin. Olisin halunnut ostaa pizzan äipällekin, mutta se ei suostunut kertomaan neljää täytettä. En uskaltanut ostaa sokkona. Jotenkin oli noloa ostaa vaan itelleen. Kotipihassa sitten kuulin, että kaikki täytteet kelpaavat. Noh, tiedänpä mahdollisella seuraavalla kerralla.
 
Niin, sapuskaa piti saada as soon as possible. Mutta, vaikka oltiinkin kotona, niin matka ruokapöytään oli vielä pitkä. Tai siltä se ainakin tuntui. Piti käyttää isosia pienellä lenkillä. En viittinyt vaan paiskata pihalle, sillä ne tartti vähän muutakin. Lenkin jälkeen ruokin koirat. Jomi ei ilmeisesti muistanut, että oli syönyt pitkin päivää, sillä se oli ihan yhtä innoissaan kuin aina ennenkin. Se ei saanut kuin pienen tilkan piimää. Senkin vain ihan muodon vuoksi. Niin ruokinta oli helpointa. Ruuan jälkeen isoset meuhkasivat ja Jomi nukkui, kun puolet pizzasta meni mahaan ihan tosta vaan. Se upposi niin helposti, että kuvittelin toisen puoliskon kanssa käyvän samoin. Väärässä olin, sillä stoppi tuli ihan ykskaks. Sitten pikainen pyrähdys koneella, ennen kuin menin nukkumaan.
 
Heräsin kolmen aikaan. Oli ihanaa, kun oli saanut nukkua niin pitkään kuin vaan jaksoi. Lähdin poikien kanssa lenkille. Treenittiin aaässää ja ihan kivasti meni. Jomi vähän edistää, mutta muuten hyvin. Tullessa kans meni hyvin. Lenkin jälkeen pistin koneen pyörimään. Näin jälkiviisaana voin vaan todeta, että olisi pitänyt pestä pyykit perjantaina. Jätin ne pesemättä, että jos näyttelystä tulee jotain pyykkiä, niin sitten oli hyvä laittaa kone pyörimään vasta sen jälkeen. Vaan, enpä tiennyt, että oltais oltu koko päivä Hesassa. Eikä kyllä enää kotiin päästyä houkutellut pyykin pesu. Mutta, kun asuu ok-talossa, niin on vapaa pesemään pyykkiään koska vaan. Ruokin koirat. Jomille annoin vähän tavallista vähemmän eilisen takia. Sitten söin loput pizzasta. Jotenkin jännä juttu, että pizza maistuu paremmalta jos sen lämmittää uudestaan.
 
Tänään olisi sitä näyttelykoulutusta. En mene sinne Jomin kanssa, sillä pienellä oli eilen pitkä ja rankka päivä. Hänen treeninsä olivat eilen ja ne menivät hyvin :) Ei kai tässä nyt sitten oo enää muuta kuin sen arvostelun julkistaminen ja uusi yritys kuvien kanssa. Palkintokuvaa koitan ottaa Jomista jossain vaiheessa. Tähän hätään sitä ei nyt oo.
 
Elikkäs Jomin arvosteli Esa Ruotsalainen. Tykästyin tuomariin hänen huumorintajunsa vuoksi. Jomi oli rodunomainen lähestyttäessä. Esa saneli Jomista seuraavaa:
 
“Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen pieni poika. Oikeailmeinen pää. Hyvä runko ja raajat. Oikea pentukarva. Hieno ryhti. Tasapainoiset kulmaukset ja liikkeet. Esiintyy kuin kuningas.”
 
Käsi ylös, jos pystyit olla nauramatta tuota viimeistä lausetta :D Ei pelkästään tuo lause saanut tykästymään tuohon tuomariin. Kuulin VSP:ksi tulleen tyttösen omistajalta, että Esa oli Lahdessa sanaillut, että esiintyy kuin missi, hänen koirastaan, joten Esalla on pilke silmäkulmassa koiria arvostellessa. Hienoa, että on tuommoisia tuomareita. Asioita voi sanoa hauskasti ilman, että touhu menee pelleilyksi.
 
Siispä, Esaa on kiittäminen tämän kirjoituksen otsikosta. Ilman Esaa se olisi ollut tylsästi vain tuon näyttelyn nimi. Jomi oli kehissä niin hienosti, että en voi olla käyttämättä tuota Esan lanseeraamaa kunkkua ;D

 

Peeäs. Ei toimi vieläkään kuvien lisäily, puuh :(