Jomi kävi ekalla rokotuksella keskiviikkona. Mulla ei ollut mitään käsitystä, että mihin aikoihin busseja menee. Heräsin puoli kuudelta, vaikka kyllähän se sänky tuntui kellon soitua varsin iiihanalta paikalta. Varmasti yksi sängystä ylös nopeasti nostava asia oli se, että matto pysyisi kuivana. Siispä suorinta tietä vaan ulos tuuliseen pihaan hytisemään kylmästä kun ei ollut päällä takkia. Olin koirien kanssa pihalla joku puoli tuntia ja sitten vein Jomin herkkujen kera boksiinsa. Kuuntelin oven takana hetken, että mitä se siitä meinasi. Mökää tuli muutama minsa ja sitten ei mitään. Käytin pojat pienellä lenkillä, jotta saivat tehdä tarpeitaan. Sen jälkeen olikin oldiksien vuoro jäädä kotiin. Kannoin Jomin lähestulkoon koko matkan bussipysäkille ja vaikkei se olekaan kovin painava, niin kyllä siinäkin kädet kaipasivat lepotaukoa. Bussipysäkille on joku vartin kävely.
 
Siis ihan arvalla mä sinne pysäkille menin pönöttämään. Pysäkillä ollessamme sain vahvistuksen siitä, että Jomi on autojen, pyörien, mopojen, yms. perään. Tässäpä sitten onkin yksi varsin tärkeä asia treenilistalle. En vielä silloin löytänyt, että mikä olisi se kaikkein paras keino tuolle.
 
Aika lääkäriin oli heti kasilta ja ei jäänyt montaa minsaa vaille kasi, kun oltiin tiskillä ilmoittautumassa. Ilmoittautumisen jälkeen yritin punnata Jomia, mutta ei siitä oikein tullut mitään, kun ei herra malttanut pysyä paikoillaan puntarilla. Joku kaheksan kiloa tuo kaiketi painaa.
 
Lääkärinhuoneessa Jomi sai olla ihan vapaana ihmettelemässä uusia hajuja ja juttuja. Reippaasti se meni häntä kippuralla ympäri huonetta. Lääkäritäti oli tosi kiva namiautomaatti. Tutkimuspöytä oli laskettu ihan matalalle, joten Jomi pääsi sille itekin. Siinä se pönötti seisomassa kun pöytää hiljalleen nostettiin ylös. Lääkäri tutki Jomin korvat, silmät, kivekset, turkin, kannukset ja hampaat. Kaikki oli ok. Kaikki muu sujui hyvin, paitsi hampaiden kattominen. Siinä herra laittoi vastaan. Siis tämäkin sille treenilistalle.
 
Jomi päästettiin taas tassuttelemaan lattialle kun lääkäri tutki Jomin papereita. Kävi ilmi, että Jomille oli jo annettu kahdesti parvorokote. Viimeisin oli annettu perjantaina, eli ihan hiljattain. Näin ollen Jomille annettiin nyt vain rabiesrokote. Pieni ei välittänyt mitään kun piikki laitettiin niskaan. Pystyisinpä itekin samaan piikkien kanssa... Lääkäri sanoi, että Jomi oli oikein reipas ja ihastuttava pentu.
 
Otin Jomille samantien semmoisen lemmikkipassin, niin onpahan sitten siltä varalta jo valmiina jos joskus ulkomailla käydään. Tämä rokotuskerta tuli nyt halvemmaksi kun Jomi oli jo saanut parvon Islannissa. Seuraavalla kerralla sitä rahaa sitten meneekin. Aion rokotuttaa kaikki äijät samalla kertaa. Ticolla menee rokotukset vanhaksi syyskuun puolenvälin jälkeen. Sonylla taas tammikuussa, joten säästää, kun nyt saan rokotettua kaikki samaan aikaan. Äippä suostui lähtemään kuskiksi. Eihän se muuten olisi onnistunut, sillä Jomi on vielä liian pieni kävelemään lääkäriin.
 
Lääkärin ulkopuolella parkkipaikalla oli vanha mies autossa, joka alkoi jutella Jomille. Mies tuli ulos autosta moikkaamaan Jomia. Jomi meni miehen luo, muttei ollut yhtä innokas kuin oldikseni ovat ihmisen nähdessään. Jomi otti ihan rennosti tämän uuden ihmistuttavuuden suhteen. Tämä mies olisi voinut vaikka heti viedä pienen pesukarhun kotiinsa.
 
Yhtä rennosti herra ei suhtautunut mustaan uros lappariin. Jösses mikä murinasäkki Jomista tuli, kun se näki lapparin. Onneksi tämä lappari oli kiltti, eikä sen omistajalla ollut kiire, niin sai Jomi sitten rauhassa mennä nollaamaan kohtaamansa mörön. Epävarmasti hiljalleen Jomi lähestyi lapparia ja lopulta uskalsi mennä sen luo. Onneksi Jomi ei murrannut kun näki mun pojat ekan kerran. Sony olisi voinut käsittää sen väärin. Tämä koirajuttu kans ehdottomasti treenilistalle.
 
Ilma oli kiva, joten kannoin Jomin Kaarinan keskustaan. Siellä kuitenkin oli ihan kuollutta. Oltiin siellä aikamme ja sitten suunnistettiin taas bussipysäkille. Bussia sai odotella hyvän tovin. Jomi taisi olla jo aika väsy kun ei enää noteerannut ohi meneviä autoja. Niin tai, mun koulutus oli tepsinyt ;) Jomi joko istui mun vieressä tai nukkui kun autoja meni ohi.
 
Jäin bussista pois pysäkkiä liian aikaisin, joten kantomatkaa tulikin enemmän. Harmi, ettei ollut hepoja tien vieressä olevissa aitauksissa, niin olisi Jomi voinut ihmetellä niitä.
 
Kotona pistin pojun boksiin ja menin oldiksieni kanssa kuuntelemaan, että mikä oli meininki. Jomi mökäsi hetken ja sitten tuli hiljaisuus. Siinä kuunnellessani kampasin Sonyn kaula-aluetta. Siinä kun on takkuja, jotka kaiketi panta on aiheuttanut. Löysin yhden punkinkin ja poistin sen. Tiistaina olin poistanut Sonysta kaksi punkkia. Toinen oli niskassa ja toinen silmän alla. Ne saivat poksahtaa keittiöni puuhellassa, kun poltin ne. Tämä rinnassa ollut ällötys säästyi poksahduskuolemalta, sillä en voinut mennä sisälle sitä polttamaan. Mulla on punkkipihdit treeniliivin taskussa, sillä totesin, että niiden tarttee olla hollilla koko ajan. Torstaina poksautin Ticolta pari ällötystä. Eiks ne vois kuolla sukupuuttoon?
 
Lääkärin jälkeen käytiin oldiksien kanssa viemässä muutama purkki kartonkikierrätykseen. Siihen meni tunti. Se on pienelle pennulle pitkä aika olla yksin, mutta kun Jomi niin totaalisesti hiljeni, niin uskalsin tehdä noin pitkän lenkin. Varmaankin alkoi nukkumaan. Muutenkin tuo pupsi vaikuttaa semmoiselta, ettei se oo kovin moksiskaan jos on joskus jäänyt vahingossa jonkin oven taa. Joko se on ollut siellä hiljaa tai sitten on vähän haukahdellut.
 
Kun tultiin takaisin pihaan, niin talossa oli hiljaista. Mökää ei kuulunut sittenkään kun me mentiin sisälle. Jomi istui hiljaisena boksissaan odottelemassa. Vähänkö on hieno jätkä! Sitten mentiin pihalle joksikin aikaa, ennen kuin oli sapuskan vuoro. Senpä jälkeen turrikoille maistuikin uni.
 
Eilen hyppäsin taas Jomin kanssa bussiin. Sitä ennen olin väsyttänyt kirppua pihalla, laittanut sen boksiin ja käyttänyt oldikset pienellä lenkillä. Sitten vaan Jomi kainaloon ja kohti pysäkkiä. Taaskaan en jaksanut kantaa sitä koko matkaa, vaan välillä oli laskettava se hetkeksi maahan. Aitauksessa oli yksi heponen, mutta ei Jomi tainnut sitä huomata kun niin tohkeissaan pomppi pitkässä ruohossa.
 
Pysäkille mentiin vaan odottelemaan ei meinaan taaskaan ollut sen suurempaa tietoa aikatauluista. Bussi tuli kun oltiin jonkin aikaa odoteltu. Odotellessa treenin Jomin kanssa autojenjahtausongelmaa. Jomi on tosi ahne ja tässä jutussa se taitaa olla pelkästään vain hyvä juttu. Kun kuulin, että auto oli tulossa (autoa ei vielä silloin näkynyt), niin tein semmoisen maiskutusäänen. Silloin Jomi tuli hakemaan multa namia. Isommat autot näyttävät olevan Jomille vaikeampia jättää huomiotta, mutta henkilöautojen suhteen se oli aika välinpitämätön ja vaan veti sapuskaa.
 
Nähtiin tien toisella puolella hölkkääjä. Tai no, ainakin mä näin, mutta Jomi taisi taas nähdä jonkin islantilaisen mörön. Jomi alkoi murrata hölkkääjää. Taitaapa tulla ensimmäisistä varsinaisista hihnalenkeistä mielenkiintoisia... Tämmöstä ajatellen on hieman harmi, että me asutaan paikassa, jossa ei välttis tule lenkin aikana vastaan ketään. Olisi voinut jättää ne möröt Islantiin.
 
Bussikuski kysyi Jomin ikää ja samalla silitteli sitä kun maksoin. Mentiin bussin keskiosaan. Jomi sai olla lattialla. Enimmäkseen se vaan istuskeli, mutta välillä yritti lähteä tutkimaan bussia. Loppu matkasta meidän oli vaihdettava paikkaa kun keskiosaan tuli vaunut. Sitten Jomi sai matkustaa mun sylissä eikä ollut mitään ongelmaa.
 
Rismalla parkkeerattiin bussipysäkille. Siinä tuo reipas pikkuinen enimmäkseen vaan istui ja ihmetteli kun ohi meni ihmisiä, ostoskärryjä ja ennen kaikkea autoja. Joko treenituokio oli jo tepsinyt tai sitten pienellä oli niin paljon muuta ihmeteltävää, ettei se välittänyt autoista. We will see about that... Välillä Jomi tutki, että mitä kivaa löytyi penkin alta. Kerran se tuli sieltä esiin ison ruuvin kanssa. Sitä se alkoi natustella suurella ilolla, kunnes mä olin ilonpilaaja ja otin sen siltä pois. Jomille näyttää kelpaavan materiaali kuin materiaali. Mulla on tietsikan vieressä semmoinen konttorituoli, jossa on metalliset “jalat”. Toisinaan pupsi puree sitä metallia kaikella sillä voimalla, jota sen leuoista löytyy. Samoin kaikki kaappien- ja laatikoidenkahvat ovat kivoja natusteltavia. Sony kans pisti pentuna suuhunsa vaikka mitä materiaalia. Mulla on huonolaatuinen kännykkäkuva, jossa se istuu metallinen laatikonripa suussaan. En usko, että Sony enää niin kovin mielellään ottaisi metallia suuhunsa. Että ilmeisesti metallinoudon opettaminen on kaikkein helpointa pennulle. Tai sitten mulle on vaan sattunut kaksi pupsia, jotka ovat kuvitelleet, että niillä on suussaan rautasaha :D Harmikseni en muista miten Ticon kanssa oli.
 
Alkuun rismalla saatiin olla ihan rauhassa. Ohi meni kyllä ihmisiä, jotka toisilleen ihastelivat Jomin söpöyttä tai kauneutta, mutta eivät tulleet kattomaan pupsia. Mulla oli mukana raatolelu ja vedettiin sitä siinä ihmisten mennessä ohi. Hyvin Jomi pystyi keskittymään vetämiseen, vaikka ohi meni mitä. Jomilla on myöskin hyvä ote vetäessään lelua. Sony voisi ottaa mallia pienestä ;)
 
Yksi Jomia moikanneista oli villakoiran omistava nainen. Ihastellen se kysyi Jomin ikää ja rotua. Naisen maalla asuva tytär ettii itelleen koiraa, ja Jomin perusteella aikoi ehdottaa tyttärelleen islistä. Nainen vaikutti hieman pettyneeltä kun hän kuuli, että Jomi on Islannista. Sitten sanoin, että kyllä näitä saa suomestakin, mutta halusin tuoda Islannin reissuni päätteeksi Suomeen pennun.
 
Eräs vanha pariskunta myöskin pysähtyi ihastelemaan Jomia. Kuultuaan pennun iän, ne kertoivat, että heilläkin oli kotona kolmikuinen pentu: saksanseisoja. Jomi kietoi pariskunnan tassunsa ympärille. Islis oli heille täysin uusi tuttavuus. Multa kysyttiin, että oliko Jomi mun eka pentu ja silloin kerroin, että mulla oli kotona pari islistä odottamassa. Senpä jälkeen sain perustella, että miksi tykkään isliksistä. Kerroin, että ne ovat sopivan kokoisia, kivan näköisiä ja niillä on kiva luonne. Taidankohan joutua useinkin perustelemaan sitä, että mulla on kolme saman rodun edustajaa? Tuon saman kysymyksen esitti mulle eläinlääkäri kun se kuuli, että Jomi oli kolmas laatuaan. Eipä tuo mua haittaa, vaikka joutuisinkin, sillä on nää vaan niin ihania koiria <3
 
Kaikkein yllättävin moikkaaja kohdattiin kun menin kävelemään Jomin kanssa lähelle kaupanovia. Eräs mies tuli kysymään, että mikä Jomista tulee isona. Vastaukseni herätti hämmentynyttä hilpeyttä puolin ja toisin, sillä miehen kotoa löytyi yksi islis! Naureskeltiin sitä hupaisaa yhteensattumaa, että oltiin törmätty, sillä ei näitä tule vastaan ihan joka kadunkulmassa. Molemmat oltiin sitä mieltä, että tämä on ihana rotu. En tiennytkään, että Piikkiössä on ainakin yksi islis. Mies halusi ottaa luurillaan kuvan Jomista, jotta voi sitten näyttää kotiväelleen todisteita törmäämisestä oman rotunsa edustajaan. Pidin Jomista kiinni, jotta mies sai otettua siitä jonkinlaisen kuvan.
 
Oltiin oltu siinä kaupan edessä semmoinen vajaa pari tuntia kun pistin äipälle viestiä, että jos se haluaa nähdä Jomin, niin risman edessä siihen oli mahdollisuus. Äippä ei asu kaukana rismasta, mutta liian kaukana kuitenkin, jos sinne pitää raahata kasikiloinen pupsi. Äippä tarjoutui hakemaan meidät. Jomi osoitti jo väsymyksen merkkejä.
 
Niin tosiaan kukaan kotiväestäni ei tiennyt, että aioin tuoda pennun Islannista. Tästä tiesi vain muutama henkilö, lähinnä ne, jotka olivat jotenkin asiaan liittyviä. Mua jänskätti tuonti sen verran paljon, että siksi en asiasta kertonut. Jomihan oli vain paria päivää vaille kolme kuukautta kun se Suomeen tuli. Joku astetta virkaintoisempi tullihenkilö olisi voinut heittäytyä asian suhteen hankalaksi. Jos tuonti olisi jostain syystä kosahtanut, niin en olisi jaksanut olla selittelemässä asiaa koko aikaa. Enkä myöskään halunnut joutua suurennuslasin alle mahdollisen kolmannen koiran vuoksi. Äipän reatio oli hupaisa kun se kuuli pennusta. Se kysyi, että mitä rotua, mutta ennen kuin ehdin vastata, niin se oli jo itekin hokannut, että kysymys oli turha, sillä sitten se kysyi väriä. Siskonikaan ei tiennyt mun aikeista, mutta aavistelin sen aavistelevan jotain. Kun kerroin lähteväni Islantiin, niin siskoni kysyi, että mitä mä siellä teen! Musta tuo on vähän hassu kysymys, jos joku lähtee matkalle. Sitten kun se kuuli koissu kolmosesta, niin se sanoi tietäneensä, että tuun takas pennun kanssa! Siskoni taitaa tuntea mut paremmin kuin tiesinkään ;D
 
Mutta joo, sitten takaisin aiheeseen. Kun äippä tuli, niin annoin Jomin sille ja menin käymään pikaisesti kaupassa. Multa oli ollut maito jo pari päivää loppu kun en ollut raaskinut lähteä kauppaan. Siinä kun istuskelin Jomin kanssa pysäkillä, niin mieleen tuli sanonta “niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana”. Niin, siinähän se kauppa oli ihan nenän edessä, mutta en uskaltanut jättää Jomia koirakoppeihin. Ajatuksena olikin, että väsytän pienen rismalla ja sen jälkeen meen käymään kaupassa. Nyt kun saatiin kyyti, niin homma menikin tosi kätsysti!
 
Jäin Jomin kanssa odottelemaan parkkikselle kun äippä haki oman pupsinsa. Kun Jomi näki tytsin, niin se oli hiljaa, mutta vain hetken. Äipän tytsi haukkui ja sitten Jomikin haukkui. Jomi taisi olla hitusen rohkeampi. Tytsiä kai jänskätti Jomin iso koko. Tai no, sen silmissä iso koko. Muutenhan tuo on oikein pieni poju vasta. Kyllä ne koiruudet sitten pääsivät lopulta nuuskutteluasteellekin. Sitten suunnistettiin sisälle.
 
Äipän kämpässä pupsit juoksivat ympäriinsä. Lähinnä Jomi oli ekana. Tytsi on kova vetämään, mutta nyt se ei oikein innostunut asiasta. Tytsiä kiinnosti ja jänskätti yhtä aikaa Jomi. Jomi pureksi leluja niin suurella innolla, että osa niistä oli laitettava jäähylle Jomin ulottumattomiin. Jäähylle joutui myös vesitarjoilu. Äipän tytsi on vähän huono juomaan vettä ja siksi sen vesi on semmoisella pienellä lautasella. Jomi lipitti lautaselta vettä ja sitten lättäsi tassunsa sinne. Siivottavaahan siitä tuli. Äippä laittoi vettä ihan kunnon kuppiin, mutta silti pojun oli uitettava tassuaan siinä. Tassu iskettiin kuppiin ja vesi loiskui, vaikka äippä piti kupista kiinni. No, sitten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kuppi ylös ja vettä tarjoiltiin aina välillä. Kasvattaja oli varoittanut mua, että Jomi leikkii veden kanssa. Ite en ollut tuota ominaisuutta juurikaan nähnyt. Ekana iltana se taisi vähän lotrata vesikupin kanssa, mutta siinä kaikki. En sitten tiedä, että onko tuo parin litran vesikuppi jotenkin liian iso “lätäkkö” Jomin mielestä kun ei se siinä lotraa. Pienemmät kupit kyllä näyttävät saavan kyytiä. Äipän luona huomasin myöskin, että Jomi joi vettä ilman “yskähtelyä”. Kotona se vähän köhii vettä juotuaan ja oonkin luullut, että Jomissa olisi jotain vikaa. Taitaa taas selitys olla tuo iso vesikuppi. Ehkä Jomi ei vielä oikein osaa juoda siitä kunnolla.
 
Pupsit riehuivat aikansa ja sitten Jomi halusi alkaa nukkumaan. Se kuitenkin oli hieman haasteellista kun tytsi kävi vähän väliä kiusaamassa Jomia. Jomi vaihtoi kiusaantuneena paikkaa, mutta ei se alkuun auttanut. Lopulta se tytsikin alkoi nukkua.
 
Kun pentuset heräsivät, tai no kun tytsi herätti Jomin, niin käytettiin ne pihalla. Sen jälkeen ne saivat riehua kämpässä. Tytsille koitti ruoka-aika ja se oli Jomille kova paikka. Tuo kyllä on ihan mahdoton ahmatti! Enkä sitä ihmettele, sillä kasvattajan luona se sai sapuskaa yllinkyllin. Pentuja oli ruokittu niin, että ruokaa tarjoiltiin puoli tuntia ja niin paljon, kuin vaan pentunen jaksoi syödä! Noin annettiin kahdesti päivässä nappua ja kerran raakasapuskaa. Vaikka muuten musta tuo onkin hyvän oloinen kasvattaja, niin en kyllä liputa tuommoisen ruokinnan puolesta. Jomi onkin vähän pullukka ja se on joutunut pienelle dietille. Ainoa hankaluus vaan on, että en oikein tiedä paljonko sille antaisin. Kasvattajastakaan ei nyt tässä oikein ole apua kun en todellakaan aio jatkaa samalla ruokintametodilla. Toivottavasti löydän sopivan annoskoon pian, ettei Jomille tulisi mitään kasvu- tms. vaurioita. Mua jännittää jo nyt tulevaisuuden terveystutkimukset!
 
Äipän luona oltiin nelisen tuntia. Saatiin kyyti kotiin, joten säästyin pienen pullukan kantamiselta. Laitoin Jomin boksiin ja käytin oldikset pienellä lenkillä. Taivaalta tuli rankkoja sadekuuroja, joten en sitten mennyt kovin pitkää lenkkiä. Jomi jäi mökäämään boksiinsa, mutta talossa oli hiljaista kun tultiin takaisin. Siellä se istui hiljaisena odottamassa, että pääsee ulos boksista. Hieno jäbä!
 
Hienoja on myöskin olleet nuo oldikseni. Oon huomannut, että niitä on kannattanut kouluttaa senkin verran, mitä oon kouluttanut. Ihan hyvin oon tarvittaessa voinut käskeä pojat vaikkapa maahan ja ne ovat menneet. Noin tein yksi päivä, kun vein Jomin boksiinsa. Sony oli tullut ovelle. Sitten jäin rappusille kuuntelemaan ja kampaamaan Sonyn pantatakkuja. Olin siinä jonkin aikaa, kunnes muistin jotain. Tico! Kurkkasin äkkiä nurkan taa ja siellä se Tico edelleenkin makoili! :) Kiirehdin kehuen palkkaamaan Ticoa. Sony tönäisi vahingossa Ticoa ja siksi Tico nousi ylös ennen aikaisesti. Tein tuon makoilujutun eilen uusiksi ja tällä kertaa molemmat pysyivät maassa, enkä mä unohtanut kumpaakaan makoilemaan.
 
Oldikset ovat saaneet aikamoista häiriötreeniäkin. Kun oon yrittänyt opettaa Jomia istumaan, niin oldikset ovat istuneet heti. Jomi taas hyppii päin isompiensa naamoja kun se tahtootahtootahtoo namia, muttei vielä ole hoksannut, ettei sitä saa hyppimällä. Oldikset vaan istuvat kärsivällisinä paikoillaan. On ne sitten niin hienoja <3
 
Pihalla ollaan käyty ahkeraan, sillä Jomi ei vielä ole sisäsiisti. Se todellakin tekee pisun heti herättyään, joten nopea pitää olla. Alkuun yritin kiinnittää oldiksien huomion nappuihin kun kannoin Jomin ulos tai sisälle. En halua, että se vielä menee rappuja. Kantaminen ei ollut niin itsestään selvä vaihtoehto, sillä Sony ei tyksi, jos jollakin on koira sylissä. Tuo nappujuttu toimi hetken. Melko pian Sony alkoi kytätä mua kun olin aina hävinnyt jonnekin sen ettiessä nappuja. Siis toistuvasti jäin kiinni siitä, että mulla oli koira sylissä. Sitten huomasin, ettei Sony saanutkaan mitään hepulia siitä, että mulla oli koira sylissä, joten nykyään voin ihan hyvin napata Jomin syliini ja kantaa sen pihalle. Palkkaan Sonya aina ruhtinaallisesti hienosta käytöksestä. Saa siinä samassa Ticokin namia, jottei Ticon mieli pahastu ja Jomi saa yhden. Jomille riittää se yksi, jottei se ole häsläämässä kun namitan isompia.
 
En ole tehnyt varsinaisia lenkkejä Jomin kanssa. Vähän ollaan käyty hihnakävelemässä kotitiellä, mutta ei sen kauempana. Jomi saa mun pihalla jo niin paljon liikuntaa, ettei se enää välttämättä tartte mitään erillisiä lenkkejä. Hyvä hihnakävelyä on silti treenata. Lisäksi mulla on sen verran pitkä matka varsinaiselle lenkkialueelle, ettei mua senkään takia kiinnosta kantaa Jomia kotitien päähän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Jomi ei näkisi muuta kuin pihan ja pätkän kotitietä. Aion kyllä kantaa sitä bussipysäkille ja sitten mennä esim. risman eteen ihmettelemään. Jomi on varsinainen islantilainen. Tarkoitan tällä sitä, että kun islantilaisista ihmisistä löytyy niitä, jotka uskovat peikkoihin, tonttuhin ja menninkäisiin. Jomi kai nyt näkee noita kummajaisia joka paikassa kun niin helposti alkaa murrata. Kun sain tietää tuosta, että islantilaiset uskovat noihin olentoihin, niin mua huvitti ja suuresti. MUTTA kun olin ite kävellyt Islannin kiehtovissa ja sadunomaisissa maisemissa, niin en yhtään ihmetellyt jos mielikuvitus alkoi laukata tavallista vilkkaammin. Ne maisemat kyllä tarjoavat varsin otollisen pohjan peikko-, ynnä muille tarinoille.
 
Mörköjä Jomi kohtasi kodissaan perjantaina kun joutui tutustumaan imuriin. Jomin reaktio ei yllättänyt. Haukuksihan se laittoi. Tico välillä säesti kun sillä on edelleenkin jotain hampaakolossa imuria vastaan. Sony vaan oli. Varovasti Jomi uskalsi lähestyä mölymörköä ja sitten taas meni pakoon. Kun sammutin imurin, niin Jomi tuli melko reippaasti kattomaan.
 
Meillä on mennyt hyvin, enkä oikein löydä sanoja, joilla kuvailla, miten ylpeä oon Ticosta & Sonysta. He ovat olleet oikein ihania pennun suhteen! <3 Pojat ovat leikkineet pihalla, joko kolmistaan tai sitten jompi kumpi oldiksista pennun kanssa kahden. Sony on useasti oikein kunnolla päästellyt pihalla. Se saa juoksuhepuleita usein, kun sillä on joku lelu suussa. Sony niin tykkää olla jahdattavana. Välillä Tico ja Jomi ovat vaan ihmetellen katelleet kun Sony on vetänyt ympäri pihaa häntämutka suorana.
 
Kuvatuksia kai kaipailette, joten tässäpä niitä!
 

 

                                

                            Sunnusteins Ìslandsljómi, kotioloissa ihan vaan Jomi

 

                                

                            Jomi ja miltei Suomeen tullut siskonsa. Sony ja Jomin mukana tullut rinkula.

 

                                

                            Sony on saanut kilpailijan räsylleen.

 

                                

                             Mitä iso edellä, sitä pieni perässä.

 

                                

                             Huivikummituksen paluu.

 

                               

                            Taas Tico taipuu.

 

                               

                            Leikkiä kaksin tai kolmin.

 

                              

                           Ensin vedellään huivia ja sitten sikeitä.

 

 

P.S. Ärsyttävää kun nyt taas ei saa tekstejä ihan kuvien alle...