mun lompakon lihotusviikko, meinaa... Pojat ovat tukeneet mua hyvin tässä mun yrityksessä, vaikka säätiedotus on ollut harmillisen oikeassa. Sadetta kun on luvattu, niin sitä myös ollaan saatu, joten pitkät lenkurat eivät ole onnistuneet. Kaikki menikin kivasti aina viime yöhön asti. Olin mennyt töihin paria tuntia aiemmin ja vääntänyt käämejä nelisen tuntia kun alkoi tapahtua ylimääräisiä juttuja. Kesken käämin huomasin kasan alumiinia lattialla. Niin käy, kun alumiini on liimaantunut. Yritin nopsaan pysäyttää koneen siinä toivossa, etteivät hätä SEIS –napit olisi menneet päälle. Nappien päälle meno kun taas tiesi jotain, mikä oli kiellettyä. Blogiani lukeneet lienee muistanevat koneen temppuilleen kesällä ja aiheuttaneen mulle ylimääräisiä vapaaöitä. Täysin kuntoon sitä ei saatu ja tekohengitykseksi kiellettiin koneen sammuttaminen. No, hätänapit menivät viime yönä päälle ja yrityksistäni huolimatta, mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sammuttaa kone. Se sammutus tiesi, ettei mulle ollut käyttöä töissä tänä yönä, sillä sen jälkeen sitä ei enää saatu toimimaan. Huoltomies ahersi koneen kimpussa tuntikaupalla, kun mä sillä välin jäin toiveikkaana töihin pyörimään. Toiveikkuus väheni sitä mukaa kun aikaa kului. Sain kitkuteltua ne loput neljä tuntia, jotta sain vuoroni tuntimäärän täyteen. Olisihan mä voinut ottaa tuntipankista tunteja ja lähteä pois aikaisemminkin, mutta päätin säästää niitä johonkin toiseen kertaan. Sitä, onko huomenna töitä, en vielä tiedä. Ehkäpä sitten tarvitaan tuntipankin tunteja. Nyt käytän elokuun pekkasta pois. Jälleen on pekkaset nollilla. Eipä ole ennen tämmöistä tilannetta ollut. Sinänsä ihan kiva juttu, että niistä pääsee eroon.
 
Koneen kosahdus tiesi pojille aiottua lyhyempää yksinoloa. Siis poikien kannalta hyvä juttu. Kun yön pimeydessä poljin kotiin, satoi vettä kaatamalla. Olin sitten sen verran sika, että päästin pojat aitaukseen hetkeksi, enkä lähtenyt erikseen lenkille. Nostelivat koipea, mutteivät tehneet muuta. Söin ja menin muutamaksi tunniksi nukkumaan.
 
Kun heräsin, niin ulkona ei satanut. Taivaalla oli tummia pilviä ja paistoi aurinko. Mulla oli ollut aikeena mennä poikien kanssa notkumaan Prismalle aina ennen töitä tällä viikolla. Mulla oli uusi ase haukkumiseen ja olin halunnut kokeilla sitä jo viikonloppuna. Silloin oli ollut aikomus mennä poikien kanssa pyörimään Turun keskustaan, jossa varmasti olisi ollut hälinää ja vilinää Tall Ships Racesin takia. Noh, lauantaina helotti helle +38 asteen voimalla auringossa ja sunnuntaina taasen satoi kaatamalla. Se siitä suunnitelmasta.
 
Siitä “uudesta” aseesta hieman. Tavallaan se ei ole uusi ase. Se on kauko-ohjattava sitruunapanta, jonka aikoinaan ostin Sonylle. Se panta on välillä tehonnut Sonyyn ja välillä taas ei. Se tehoaa aina pitkän tauon jälkeen hetken. Silloin Sony kai huomaa, ettei siitä suihkauksesta tarttekaan välittää kun on muutaman kerran saanut suihkun. Noh, ajattelin kaivaa sen pannan taas esille ja tällä kertaa laittaa sen Ticolle. Ajatuksena, että jos saisin Ticoa hiljaisemmaksi, niin sitten se ehkä vaikuttaisi Sonyynkin positiivisesti, kun Sony ei saisi Ticolta taustatukea ja muutenkin sitten ehkä huomaisi, ettei ole mitään syytä louskuttaa. Testasin pantaa Ticolla perjantaina. Ticolla on ärsyttävä tapa haukkua kun oon puhelimessa. Laitoin Ticolle pannan ja soitin pari puhelua. Molempien puheluiden aikana Tico haukkui, mutta vain kerran. Saatuaan suihkauksen, sain puhua loppu puhelun rauhassa. Näin molemmilla kerroilla. Panta ei ole Ticolla koko aikaa päällä ja onkin ollut ilo huomata, että kun tuon perjantain jälkeen puhelin on “yllättäen” soinut, niin Tico on ollut hiljaa! Voisiko se muka noin nopeasti uskoa, ettei se saa puhua puheluita?
 
Testasin pantaa toiseenkin ärsyttävään tapaan. Se on se, että Ticolla on ollut tapana napsaista pikkukivi suuhun lähtiessään lenkille. Mistä lie moinen tapa on tullut? Mikään kielto tai muu ei ole siihen auttanut, joten päätin kokeilla tähänkin tapaan pantaa. Kun Tico oli ottamassa kiveä, suihkautin. Tico kyllä jätti kiven ottamatta, mutta yritti sitten toista. Suihkaus, ja Tico yritti kolmatta kiveä. Sen suihkauksen jälkeen ei ole enää yrittänyt ottaa suuhunsa kiviä lenkin alussa :) Menikö tämäkin näin helposti?
 
Tänään sitten pääsin testaamaan pantaa siihen varsinaiseen asiaan. Alussa kyllä näytti, että oltiin tultu turhaan Prismalle. Siinä meidän paikalla kun oli kännipariskunta. Menin niistä kauemmas poikien kanssa. Jäin siihen odottamaan toiveikkaana sen suhteen, että ne lähtisivät pois seuraavan bussin mukana. Eivät menneet bussiin. Kuitenkin se nainen lähti pois (ilmeisesti kyllästyneenä sen miehen saarnaamiseen), joten jäin vielä odottelemaan, josko se mieskin lähtisi pois. Jonkin ajan kuluttua se lähtikin sisälle Prismaan. En uskaltanut mennä heti siihen penkille vaan odotin, että vieläkö se tulisi takaisin. Sitten kun näin sen miehen tulevan ulos Prismasta ja kävelevän pois päin, uskalsin mennä penkille. Olin juuri kiinnittänyt Sonyn, kun näin sen miehen tulevan takaisinpäin. Istuin penkillä lähtövalmiina siltä varalta, että kännääjät palaisivat vielä takaisin. Mua ei oikeesti kiinnostanut olla tekemisissä ympäripäissään olevien kanssa. Kohta näin sen naisekin, mutta onneksi ne eivät tulleet penkille, vaan jäivät Prisman oven eteen. Tietämättä kännääjien aikeista olin koko ajan lähtövalmiina. Päätin odottaa seuraavaa bussia, sillä silloin yleensä sille pysäkille tulee ihmisiä. Oikeassa olin, sillä siihen tuli vanha mies ostostensa kanssa. Oli ihan, että jes!, nyt pääsisin testaamaan sitä pantaa, JOS sitä miestä kiinnostaa mun koirat. Pojat alkoivat heiluttaa häntää kun se vanhus tuli siihen penkille. Mies jutteli koirille ja mä olin valmiina suihkauttamaan. Tico ei heti haukkunut, mutta lopulta kuitenkin kyllä. Sitten tuli kielto ja suihkaus ja HILJAISUUS!!! Sen jälkeen Ticolla ei enää ollut asiaa. Tico jatkoi liehakointia hiljaisena ja kiipesi penkille miehen viereen ja antoi mahottoman naamapesun. Mulla oli sormi koko ajan napilla. Sonykin kävi hakemassa oman osansa rapsuista ja nojasi etutassuillaan penkinreunaan kun osallistui myös naamapesuun. Houkuttelin Sonyn välillä pois miehen luota, etteivät pojat alkaisi käydä ylikierroksilla. Tulipa testattua, ettei Ticon kuulossa ole mitään vikaa, vaikka sitä välillä epäilenkin, sillä niin hiljaa en osannut kaivaa Sonylle nameja, etteikö Tico olisi sitä huomannut kesken naamapesun. Sillä miehellä on corgi, joten se selittänee miksei sitä haitannut toistuva tuplanaamapesu. Juttelin siinä sitten sen miehen kanssa, ja kyllä, yksi kysymyksistä oli: “mitä rotuja ne ovat?” :D
 
Kun sille pysäkille tuli nainen, niin Sony alkoi jostain syystä puhista. Tico istui penkillä häntää heiluttamassa kun näki naisen lähestyvän. Eihän äijä malttanut pysyä penkillä vaan pyrki sen naisen luo. Silloin Tico sai toisen suihkauksen kun tuppasi mennä jutteluksi tervehtiminen. Mies vakuutteli naiselle, että ne ovat kilttejä koiria ja kertoi miten on saanut naamapesua molemmilta. Sony puhisi aina, kun tuli uusia ihmisiä pysäkille. Tico taas oli ihan hiljaa. Sitten kun ihmiset olivat menneet bussiin, niin päätin lähteä pois. Olin iloinen, että olin saanut kokeilla hiljentääkö se panta Ticoa ja mielestäni meni hyvin kun ihmisistä selvittiin vain kahdella suihkauksella :) Olisi tehnyt mieli odotella seuraavaa bussia, mutta piti mennä nukkumaan, jotta jaksoi töissä. Silloin vielä en tiennyt, että mulle oli tiedossa vapaayö. Niin joo, varsinaisessa odottelussa Sonylla oli jonkin verran puhinaa. Tico taasen otti rennosti. Ehkä jopa nukkui? Ainakin sillä oli pää maassa ja silmät sirillään. Eipä sitä ihan heti uskoisi, että siinä odotteli koiruus, joka aikoinaan agitreeneissä oli vinku-vonku, muurahaispeppu, kaivoi maata, teki kaikkea muuta kuin odotti nätisti vuoroaan :D
 
Kun mentiin Prismalle, helotti arska. Kun palattiin kotiin, sataa tihutti. Ei kuitenkaan kovin märästi, joten ei jääty pitämään sadetta. Sade loppui jonkin ajan päästä ja se mitä oltiin ehditty kastua, arska kuivatti.
 
Tuon reissun aikana sain todeta, että mulla on kamala tappajakoira. Mitään varoittamatta Sony yhtäkkiä syöksyi heinikkoon. Kuului “piip” ja sitten näin Sonyn pureksivan jotain siimahäntäistä. Veikkaan sitä hiireksi. Järkytyin ja paniikissa huusin Sonylle “jätä!”. Sony tiputti saaliinsa. Otuksessa ei näkynyt verta tai muitakaan vaurioita, muttei myöskään elonmerkkejä. Uskaltaako tuota blondia päästää lampaiden keskelle? Pitäiskö mun kehottaa ihmisiä tuomaan mukanaan pitaleipää tms., sillä tarjolla saattaa olla kebablihaa... ;) Pelkään, että Sony on liian raju lampaita kohtaan. Tai sitten se haukkuu niitä pakki päällä... Kovin tuo blondi on kyllä lähdössä jokaisen huomaamansa ötökän perään. Yksi päivä hihna poltti nahan rullalle oikeasta kädestä kun Sony huomasi pellolla peuran. Siitä testistä tulee mielenkiintoinen Sonyn osalta. Ticosta en osaa sanoa mitään. Ticoa ennen on taas tyttö. Ticon oma tytär, mutta tuskin Tico osaa sitä huomioida muuna kuin tyttönä. Sonya ennen ei ole tyttöä vaan oma iskä. Mahtaakohan se vaikuttaa jotenkin? Noo, ne testit menevät niin kuin menevät. Jos ei muuta, niin ainakin pojille on tiedossa vähän erilaista ohjelmaa päivään :)
 
Isälläni ei ole varaa tietokoneeseen, joten lähetin hänelle poikien palkintokuvat ihan perinteisinä paperiversioina. Saatuaan kuvat, isä soitti mulle innoissaan, kun hänestä ne kuvat olivat hienoja. Mulla on kuulemma jotain silmää ja mun pitäis alkaa kuvailemaan muiden eläimiä ammatikseni. Ööh, tai ehkä mun pitäis lähettää isälle useammin kuvia, että hän muistaa millaisia ovat valokuvat? Eihän niissä nyt mitään ihmeellistä ole. Laitoin äijät istumaan yksin ja yhdessä ja napsin kuvia. Ainoa haaste olivat Ticon korvat. Se kun tuppaa pitää niitä alhaalla jos otetaan posekuva. Kaikki tutut sanat taitavat olla jo aika loppuun käytettyjä kun niillä enää harvemmin saan korvia nousemaan. Toisinaan sitten vaan odottelen, että Tico pääsee pahimman ketutuksen yli tai niin kuin noissa palkintokuvissa, käytän namia. Se sitten ei olekaan ihan helppo juttu kun pitää koittaa pitää kameraa niin, ettei se heilu samalla kun houkuttelen namilla korvia pystyyn... Tässä asiassa Ticosta voisi kai sanoa, että sellainen koira kuin omistaja: ei tykkää olla kuvattavana. Sony on helppo tapaus. Se ei koskaan luimistele. Päätä kyllä kallistelee helposti ja se sitten taas välillä “pilaa” kuvan kun juttelen Ticolle, jotta se nostaisi kovat pystyyn. Silloin Sonyn pää keikkuu puolelta toiselle :D
 
                                                            
                                                             Kuva kai kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...
 
 
 
Vielä lisää kuvista... Se kuva, jossa poitsut ovat kahdestaan, niin siitä isä ilmoitti haluavansa taulun. Isän veli maalaa tauluja ja sille isä aikoi kiikuttaa sen kuvan kera toiveensa. Noh, kuulin, että isän veli oli kävi isän luona ja isä oli näyttänyt ne kuvat veljelleen. Kun veli oli nähnyt sen yhteisposetuksen, niin hän oli kuulemma heti alkanut puhua, että siitä hän tekee taulun. Isä ei ollut vielä ehtinyt sanoa mitään. Kai ne sitten taitavat olla sukua kun omaavat noin samanlaisen ajatuksen juoksun ;) Mielenkiinnolla jään odottelemaan, että tehdäänkö siitä kuvasta todellakin taulu. Jos tehdään, niin isä saa kyllä lähettää mulle kuvan siitä!
 
Voi, että kun oon onnesta soikeena! Nyt näyttää melko varmalta, että oon päässyt Ticon kanssa vakitottis –ryhmään!!! Se sitten olis semmoinen, joka kestää vuoden. Ajatella, että tämmöiselle autottomalle yötyöläisellekin löytyi joku koiraharrastusryhmä :) Sitä koulutusta olis sitten Ticon hoitolapaikassa. Kun soittelin ryhmäpaikan perään, niin kävi ilmi, ettei netin tietoja oltu ehditty päivittää. Ryhmä siis oli täynnä. Mutta kouluttaja kertoi, että suunnitteilla olisi toinenkin ryhmä suuren kysynnän vuoksi. Ilmeni, että sen aika on huonompi mun kannalta, klo 19-20. Tämmöisenä sulana aikana se kyllä on ihan ok aika, mutta jos on luminen tai liukas talvi, niin sitten menee hankalaksi. Pitäisi ehtiä käyttää Sonykin ennen töihin lähtöä. Sovittiin, että kouluttaja kyselee kiinnostaisiko jotakuta vaihtaa tuohon myöhäisempään ryhmään, niin sitten me voitais vaihtaa siihen aikaisempaan ennen talvea. Siitä toisesta ryhmästä saattaa olla muutenkin lähdössä porukkaa pois, kun jotkut on siinä vain muutaman kerran. Me ollaan kuulemma etusijalla sitten, kun sieltä vapautuu paikka! Tämä toinen ryhmä on klo 18-19, joka sopisi mulle paljon paremmin. Se kyllä jännittää, että miten Sony ottaa sen, että joutuu ensin olla yksin, mä tuun kotiin ja vien sen ulos ja sitten lähden töihin...??? Se oli hupaisaa kun se kouluttaja kyseli mun tietoja ja koiran rotua (ei nimeä). Sitten se selitteli kaikenlaisia asioita ja lopuksi sanoi, että jos haluan, niin voidaan kyllä tulla tutustumaan paikkaan ennalta. Mä sanoin, että kyllä Tico tietää paikan ja silloin kouluttaja ihan huudahti, että “Ai, se on Tico!” :D Hän tuntui olevan kovin iloinen asiasta. On tainnut Tico hurmata ihmiset hoitolareissuillaan.
 
Sonylle suunnittelin jäljestyksen alkeet kurssia, että jo siksikin ilmoitin Ticon tuohon tottikseen. Sony ei vielä saanut kurssipaikkaa, sillä seuraavan kurssin ajankohtaa ollaan vasta suunnittelemassa. Kuulemma vielä yksi kolmen kerran kurssi järjestetään ennen talvea. Kunpa Sony pääsisi siihen. Se kun tykkää niin kovin käyttää nenäänsä, niin ehkä me saatais sieltä vinkkejä siihen, mitä voitais tehdä kotona. Vähän se tuntuu ikävältä, kun Sonylle ei ole tiedossa mitään varmaa, mutta Tico on jäänyt sen verran paljon paitsioon sen takia, kun oon hakannut päätäni seinään Sonyn kanssa, että kyllä nyt oli Ticon vuoro. Ticolla myöskin on enemmän intoa ja motivaatiota yhteistyöskentelyyn, joten lähden Ticon kanssa liikkeelle. Ja ainahan voin välillä käväistä Sonynkin kanssa kokeilemassa. Tuskin se ketään haittaa? Ja sitten jos päästään siihen näyttelykoulutustreeneihin, niin eipä tartte pähkäillä kumma kanssa meen. Oikeestaan se on helpompaakin mennä Sonyn kanssa, sillä Tico odottelee nätimmin yksin. Mutta kattellaan mihin päästään ja koska päästään...
 
Tämän viikon lopulla ehkä saan jotain, mitä oon jo pitkään kuolannut...