Tulipa vastaan ylläri kun olin aikeissa alkaa valmistamaan sydämiä sniffailuun. Sulatus paljasti pussista jonkin esihistoriallisen tirpan sydämen. Pakko sen oli olla, sillä ite en oo ikuna kuullut niin isosta broiskusta kuin mitä se sydän oli. Eli suomeksi sanottuna pussissa oli vain yksi iso sydän. Vähän se harmitti, että piti alkaa touhuta niin ison mötikän kanssa pienten ja helppojen sijaan. Lisäksi se oli ällöttävämpikin kun siinä oli kiinni vähän niitä “sydämen putkia” (nyt ei pysty muistamaan niiden oikeeta nimeä). Sen verran jauhoja mulla on päässä, että tajusin, ettei koko mötikkää kannata heittää sellaisenaan kattilaan kiehumaan vaan sitä piti pieniä ennen sitä, jos aikoi saada niitä nameja valmistettua vielä tämän viikon aikana. Valmistin sen samalla reseptillä kuin broiskun tykyttimet. Hmm... tulipa tuossa mieleen, että olisinkohan saanut palauttaa sen jättisydämen kuukausia oston jälkeen ja vieläpä sulatettuna? ;)
 
Torstaiaamulla treffattiin koululla neese ja treenikamu. Kotoilin vähän ennen heidän tuloaan. Tico meni hyvin, Sony oli unhohtanut sen, että liikkeestä voi mennä muuhunkin kuin maahan. Joka kerta kun pyysin jotain asentoa, niin herra oli salamana maassa.
 
Alkuun treenikamu kiersi kasia. Neesekin kierteli ja hyvin meni molemmilta. Sitten vielä treenikamu kierteli vauhdilla. Pölötystauon jälkeen laitettiin isliskehä pyörimään ja hyvin pyöri kaikkien osalta. Neese väsähti ja sitten äijät pyörivät keskenään. Pysähdeltiin eri kohtiin kun Sony ottaa ihan hirveen spurtin, kun tullaan meidän yleisimpään lopetuskohtaan. Sillä on hirvee kiire mennä odottelemaan palkkaa.
 
Triplajuoksu meni myös hyvin. Ja pelkkä äijien et myös. Oli kyllä mahtavaa kun Sony liikkui hiljaa! Ei kuulunut mitään ylimääräistä blondin suunnalta liikkeessä :) Jotain epämääräisiä välisooloja kyllä oli kun ei tehty mitään. Ticon sai pidettyä aika hyvin kuono solmussa veden kanssa. On se vaan niin ihkua miitata tätä islisporukkaa <3
 
Eihän siinä sitten tehty muuta kuin mentiin nukkumaan kun päästiin kotiin. Heräämisen jälkeen vielä loppuvalmistelut ja Ticon lenkitys ennen kuin lähdin taas koululle. Muuten, kun olin syömässä, niin näin miten naapurin koira kirmasi iloisesti pois omalta pihaltaan. Se ei sitten pysy yhtään siellä. Viime aikoina on ollut usein aidan takana poikia kattomassa tai kun oon lähtenyt poikien kanssa lenkille, niin se koira hyökkää jostain naapurin puskasta poikien luo. Onhan tuo ärsyttävää kun se tuolleen yllärinä jostain pomppaa. Sony ei tyksi tommosista ylläreistä. Enkä kyllä pahemmin mäkään. Yhtenä viikkona se koira sotki multa kolmet housut kun se välillä kävi hyppimässä ja pomppimassa mua vasten. Se ei ollut kivaa. Eilen sitten kun se oli taas hilpaissut pihaltaan, niin näin jotain aivan hölmöä. Toinen naapureiden autoista tuli kotiin ja tietty se koira meni tielle. Mitä teki kuski? Ajoi vaan hiljaa eteenpäin varoen koiraa! Jos kuskina olisin ollut mä, niin mä olisin napannut koiran autoon. Kiitän ties mitä ylimyksiä, että se on narttu. Jos se olisi uros, niin kusessa oltais!
 
Kyyti tuli koululle puoli kuusi, kuten oltiin sovittu. Matkalla vaihdettiin jälki- ja muitakin kuulumisia. Pariskunta oli ollut niin kiireinen, etteivät he olleet ehtineet syömään. Kysyivät onko ok, jos pysähtyvät grillille. Ei se mua haitannut. Koirakeskus ei ollut enää kaukana oli ollut vähän juttua erään tapaamisesta, joten kävelin grilliltä Koirakeskukseen. Noh, olisin kyllä ehtinyt kyydilläkin, sillä tällä kertaa pentueskarilaiset eivät tulleet ulos yhtä aikaisin kuin viimeksi.
 
He, joilta sain kyydin, alkoivat jutella tuon pennun omistajan kanssa, joka mun oli määrä tavata. Hämmästyneenä ajattelin, että tuntevatko he toisensa! Kun sitten tästä asiasta puhuin pennun omistajan kanssa, niin johan taas sai nauraa pientä maailmaa :D Pentu arasteli edelleen liian innokasta Sonya.
 
Kurssin alussa vetäjä kertoi joka koirakolle erikseen, että millaisen jäljen tekee koiralleen. Vähänkö hällä on hyvä muisti, kun muisti viikon takaisesta treenistä miten kenelläkin oli mennyt. Kun sain kuulla millaisen jäljen teen Sonylle, olin yllättynyt. Kuvittelin, että ohjeistus menis tyyliin “nami per askel”. Eipä mennyt. Nami piti laittaa joka kolmannelle askeleelle. Sony taisi olla ainoa, jolle neuvottiin noin harva väli.
 
Sain Sonyn kiinni yhteen kohtaan, joten tällä kertaa pariskunta pystyi keskittymään oman jäljen tekoon täysillä. Vähän Sony puhahteli, muttei se nostanut mitään järjetöntä mekkalaa. Jäljen piti olla edelliskertaa vähän pidempi, mutta vaikeeta mun oli arvioida kun ei ollut mitään kiintopistettä. Pelkkää heinää. Nyt jäljen teko oli helpompaa kun ei tarvinnut enää niin paljoa rikkoa maata. Loppuun laitoin kunnon nappu- & sydänkeon kun kerran niitä nameja oli. Silti niitä vielä jäi pussiin. Jälkeä tehdessäni olin miettinyt, että mahtaakohan Sony selvitä niin harvoilla nameilla. Ajattelin, että jos niin kävisi, niin se olisi vau!
 
Sitten oli hetki teoriaa. Vetäjä kertoi erilaisista jäljistä ja neuvoi miten tällä kertaa piti koittaa antaa koiran ite ettiä se jälki.
 
Sony pääsi nuuskuttelemaan ekana. Kun mentiin lähelle jälkeä, niin Sony näytti jo haistaneen jotain mielenkiintoista. Koira piti laittaa noin metrin päähän jäljen alusta ja sitten näyttää kädellä kera käskysanan, että minne päin koiran piti mennä. Meillä oli tässä pari pientä ropleemaa. Ensiksi jo se, etten tahtonut saada Sonya pysymään mun sivulla istumassa. Herra oli jo niin nenänsä vietävissä. Toiseksi se, etten taaskaan ollut varma, että mistä se jälki lähti. Kuvittelin tehneeni itelleni tarpeeksi hyvän merkin siitä, mutta pah! Sitten annettiin vaan Sonyn mennä. Hetken se pyöri ympäriinsä kuono maassa ja sitten lähti seuraamaan jälkeä. Sony pysyi hyvin jäljellä. Vähän se kävi sivulla välillä nuuskuttamassa, mutta sitten palasi takaisin jäljelle. “Tosi hyvin”, oli kouluttajan kommentti Sonyn työskentelystä :)
 
Mulle neuvottiin pidentämään jälkeä ja, että välillä voi koittaa sujuuko jos nami on vain joka kuudennella askeleella. Sitten nameja voi laittaa myös sellaisiin “ryppäisiin”, eli välillä vähän tiheempään ja sitten ihan namittomia pikku pätkiä. Sonylle olisi kyllä varmaan mennyt pidempikin jälki, sillä syötyään namikasan herra jatkoi kuono maassa nuuskuttelua. Tää kyllä tuntuu olevan niin Sonyn juttu!
 
Periaatteessa olisin voinut lähteä heti oman jäljen jälkeen, mutta kun kerran oli kyytiä tarjolla, niin sama se oli olla loppuun asti. Eihän sitä voinut tietää, että vieläkö oli tarjolla teoriaa. Teoriaa ei enää ollut, mutta jos olisi lähtenyt oman jäljen jälkeen, niin en olisi tiennyt, että seuraava kerta on lähellä lentokenttää. En osaa sanoin sitä kuvailla miten kiitollinen olen, että mulla on mahdollisuus kyytiin. Ilman tuota pariskuntaa en olisi päässyt viimeiseen kurssikertaan mukaan. Annoin heidän koirilleen kunnon savulumpiomötikät ja possunkorvat. Pariskunta ilahtui kovin herkuista. Muuten se heidän koiruus ei olekaan rotikka vaan monirotu. Menis kyllä ihan satkulla rotikasta.
 
Nyt täytyy tunnustaa, etten mennyt keskiviikkona Ticon kanssa kauppaan. Se oli kyllä suunnitelmissa, mutta kun halusin yhdistää siihen reissuun käynnin M&M:ssä, niin ketuiksi meni. Se aukee mun mittapuun mukaan niin myöhään, että kun sitä alkaa odottamaan, niin alkaa väsyttää. Niin kävi keskiviikkona ja meinasi käydä tänäänkin. Sain kuitenkin aikaiseksi mentyä kauppaan. Vaikka lähdin sinne tavallista myöhemmin, niin silti piti venailla M&M:n edessä tovi, ennen kuin pääsin köyhtymään ruokasäkin, neljän sydänpussin ja parin luun verran. Nyt yritin kattoa, että todellakin ostin broiskunsydämiä, enkä jonkun dinon ;) Ne luut vaan hyppäsi pakkasesta pussiin. Eivät kyllä olleet kuin muutaman hassun euron. Nyt oikein odotan, että pojat pääsisivät jyrsimään niitä. Sianluiksi ne on kauppakuitissa nimetty. Himputti, kun en muistanut kattoa, että olisko M&M:ssä ollut jotain jälkinarua tms.
 
Tico oli saanut aamulla kunnon lenkin käydessään kauppareissulla mun kanssa, niin ei tuntunut niin pahalta jättää herraa yksin kun lähdin Sonyn kanssa kohti Prismaa. Sieltä meidät taas poimittiin kyytiin ja onneksi oltiin kuivia ja puhtaita. Sääennusteen mukaan olisi pitänyt sataa ja välillä taivas näyttikin siltä. Olisi se ollut inhottavaa mennä toisen kyytiin sadevermeissä. “Heippa, me nyt tullaan vähän märkinä ja kuraisina...”
 
Olin oikein odottanut näyttelykurssia. Mätseissä ja rotukaveritreeneissä oli mennyt niin hiljaisesti, että kieltämättä sitä jo toivoi, että oli löytynyt keino hiljaiseen liikkumiseen. Olin asiasta niin hekumoissa, että olin hehkuttanut sitä kyydin antaneelle pariskunnalle ja nyt tälle, joka kuskasi meidät näyttelykurssille.
 
Ensin piti taas laittaa koirat kiinni seinään ja mennä tekemään muutostöitä. Nyt en ollut vaihtanut Sonyn hihnaa. Sony oli ihan ookoosti seinässä. Sitten oli taas sitä kiertelyä. Me ei oltu ekana vaan meitä ennen oli joku isompi. Oliskohan ollut joku vintti? Kiertelyä oli ihan kivasti, muttei läheskään niin paljon kuin viimeksi. Se ekana ollut tuppasi jäädä lörpöttelemään, niin tahti ei ollut niin kiivasta kuin mitä se oli viikko sitten mun ollessa ekana. Eipä tuossa myöskään tullut edes kuuma.
 
Sony liikkui hiljaa!!! :) Vähän sen huomiota vei edessä ollut outo tyttö, mutta kun Sony oli kiertänyt muutaman kierroksen tytön perässä, niin sitten tyttö sai olla ihan ilman huomiota.
 
Sitten taas otettiin omat mattokaistaleet ja treenittiin et. Kouluttaja haluaa myös hioa koirien liikkeitä ja mulle se on kyllä ihan toissijainen juttu. Kunhan liikkuu hiljaa, niin sitten saa vetää vaikka balettia kehässä mun puolesta. Muutta tehtiin nyt sitten niin kuin kouluttaja halusi. Tuli siinäkin liikkumista, mutta vähän eri tavalla. Piti laittaa maton päihin kipot, joihin nami. Ideana oli, että jos koira liikkuu nätisti ravaten, niin se saa ottaa namin. Jos se teki jotain muuta, niin sitten pysähdyttiin mitään sanomatta. Kieltämättä mua vähän mietitytti, että alkaako Sony haukkua jos se saa mennä vapaammin. Ei alkanut ja melko pian se otti nuo kipot kohteikseen. Tämäkin treeni meni hiljaisissa merkeissä :)
 
Samaa ei voi sanoa viimeisestä harjoitteesta. Toinen puolisko laittoi koirat seiniin ja sitten jokainen vuorollaan kävi kolmesti hiplaamassa kaikkia koiria. Tää olis kyllä ollut niin täsmää Ticolle! Sony oli oikein nätisti kun ihmisiä ihan jonossa kävi silittelemässä ja kattomassa hampaita. Kun kaikki olivat käyneet koirat kolmesti läpi, vaihdettiin “seinäkoiria”. Toisinaan Sony piti melkoista mekkalaa. Oli kyllä ihan kivaa käydä tutkimassa aloittelevia kehäkonkareita. Niin joo, oli myös mittatikkutreeniä. Se meni ihan kivasti.
 
Paluumatkalla juteltiin näyttelyistä ja vähän muustakin. Kuskina ollut oli huomannut, että tällä kertaa Sony oli ollut hiljainen poika. Se kysyi multa ihmetellen, että mitä mä oikein olin tehnyt. Kerroin vaihtaneeni hihna- ja namikättä. Voiko se oikeesti olla noin pieni, mutta kuitenkin suuri muutos??? Ainakin nyt näyttää toooooooosi hyvältä! :)
 
Kunpa huominen sää olisi kuiva. Se riittäis ja ehkä olisi pikkuisen mukavampaakin jos olisi vilpoista läkähdyttävän auringonpaisteen sijasta. Jospa huomenna saisi kulumaan loput nappu- & sydänmixistä. Tässä on jo pari treeniä vedetty kera suuren sydämen.