Vaikka viimeisessä Kupittaan kentän koulutuksessa (jossa oltiin), oli puhetta, että vasta marraskuussa jatkuu koulutus hallissa, niin silti kävin tsekkaamassa joko yhdistyksen sivuja oli päivitetty. Ihme ja kumma, sillä kyllä oli, ja oli iloinen ylläri huomata, että jo sunnuntaina olisi ensimmäinen hallikoulutus! Noh, yöllä muutama tunti unta ja aamulla kasin aikaan ylös. Lenkura poikien kanssa, valmistelut ja puoli kympin aikaan lähdettiin Sonyn kanssa tarpomaan. Oli kiva sää, että ihan mielellään sitä käveli. Ticon jättäminen ei tuntunut niin pahalta, kun tiesin, että tiistaina oli sen vuoro päästä koulutukseen.
 
Sony sai viipottaa fleksin kanssa sen parin tunnin matkan hallille. Siellä evästin banskun ja annoin Sonylle vettä. Sitten vaan oltiin ja ihmeteltiin. Vielä oli puoli tuntia aikaa koulutuksen alkuun. Sony odotteli hiljaisena poikana siihen asti, kunnes bongasi villakoiran. Silloin kuului “puff”, mutta ei sen enempää. Sitten taas oli hiljaa. Siinä odotellessa päätin koittaa opettaa Sonya ottamaan kopin. Alkuun Sony vaan katteli, kun nappu toisensa jälkeen tippui maahan. Sitten se jostain syystä alkoi aukoa suuta, kun niitä tiputtelin yksi kerrallaan. Lopputulos oli, ettei Sony vielä täydellisesti koppaa muutoin kuin satunnaisesti, mutta yrittää silti, eli hoksasi, että suuta pitää aukoa.
 
Sitten näin tutun miehen tulevan pihaan. Hän tuli meidän luo “moikkaamaan hiljaista vesseliä” ja sanomaan mulle, että muisti vieläkin mun ilmeen Turun näyttelyssä tammikuussa. Siitä sitten juteltiin vähän aikaa. Kello alkoi jo uhkaavasti lähennellä kahtatoista ja emmin, että tuleeko paikalle lainkaan muita. Mies arveli, että eiköhän sieltä vielä joku tule.
 
Kahdentoista pintaan tuli toinen tuttu mies. Ja sitten näin tutun naisen. Ainoa vaan, että ne molemmat olivat kouluttajia. Ketään muuta oppilasta ei ollut paikalla kuin me... Sony oli odotellut rauhallisesti satunnaisesti puhahdellen. Kouluttajat juttelivat hetken keskenään jonkin aikaa ja sitten se mies tuli kysymään, että oltiinko me tulossa koulutukseen. Oltiinhan me. Vaikka oltiin ainoita, niin mies aikoi silti alkaa pitämään meille treeniä ja kysyi, että ollaanko sisällä vaiko ulkona. Sanoin, että kyllä mun puolesta voi olla ulkonakin kun oli niin hieno sää, mutta ei meille siitä koulutuksesta olisi silleen hyötyä, jos ei ole muita koiria. Sitten kerroin, miksi me käydään siinä koulutuksessa (vieläkin). Kouluttaja sanoi huomanneensa, ettei Sony yritä hyökätä ketään päin. Sanoin asian olevan juuri niin ja että kun se haukkuu, niin se ennemminkin vetää taakse. Vasta sitten, kun Sony tuntee olonsa liian ahdistavaksi, tulee hyökkimistä. Kouluttaja harmitteli meidän tuuria irtokoirien kanssa ja sanoi Sonyn olevan muutoin tottelevainen ja kuuntelevan mua hyvin. Se oli kiva kuulla:) Kouluttaja harmitteli myös sitä, ettei paikalla ollut muita. Kerroin hänelle arveluni siihen, miksei paikalla ollut muita. Kun oli ollut puhetta, että jatkuu vasta marraskuussa, niin tuskin ihmiset olivat vielä osanneet käydä katsomassa sivuilta. Sitten kuulin jotain, joka varmaan teki asiasta vielä kimurantimman. Yhdistyksen sivut uusittiin keväällä, mutta silti vielä tulee ne vanhatkin sivut haussa. Se on harmi, sillä niitähän ei enää päivitetä. Vanhojen sivujen poistoa on niiden tekijältä pyydetty, mutta jostain syystä se ei ole niitä poistanut. Juttelun jälkeen totesin, että taisi tästä kerrasta tulla vain kunnon lenkki meille. Sekä kouluttaja, että mä toivottiin enemmän koiria seuraavalle kerralle.
 
Kotona oltiin himpun yli parin tunnin päästä. Vaikka Sonyssa olikin näkynyt jo väsyn merkkejä, niin silti se jaksoi meuhkata, kun lähdin Ticon kanssa. Verho oli aivan turhaan kiinni, sillä Sony osasi mennä verhon ja ikkunan väliin.
 
Herra virtanen pääsi pyörälenkille. Ja kyllä se äijyli juoksikin. Vähän turhan innolla lähti alkumatkasta, sillä lopussa sitten tultiin takaisin kieli roikkuen. Loppumatkasta  mentiin ihan hiljaa, jotta Tico sai tehtyä tarpeensa ja muutenkin vähän palautua.
 
Kotona oli sitten väsynyt kolmikko. Siitä kyllä tulee itelle tosi hyvä mieli jos tietää poikien olevan väsyjä. Silloin niillä on ollut vähän aktiviteettiakin elämässä. Syötiin ja mentiin koisimaan. Tico heittäytyi kyljelleen patterin viereen. Siitä on tullut melkoisen mukavuudenhaluinen viime aikoina. Lämmin ja pehmeä tuntuvat kiinnostavan nykyään.
 
Kun sitten muutaman tunnin päästä heräsin, niin hieman pelästyin. Katsoin Ticoa ja se makasi justiinsa samassa kohdassa ja asennossa, kuin ennen mun nukkumaan menoa. Mielessä kävi, että ei kai se vaan...? Kumarruin kohti Ticoa tarkistaakseni tilanteen. Tico nosti päätään ja heilutti häntäänsä. Myöhemmin tajusin, että siihen se oli myös raatona jäänyt. Sony oli seuraillut mua, mutta Tico oli jäänyt rötköttämään patterin viereen. Vasta kun sanoin “ulos”, niin sitten vaari nousi ylös. Taisi pyörälenkki vetäistä herra virtasen akut tyhjiksi ;)
 
Että näin leppoisa ja lokoisa sunnuntai meillä oli...
 
Tänään sitten sain tehtyä jotain, jota on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä. Isomman portin viereen on pitänyt kaivaa kuoppa, johon on tarkoitus valaa betonia ja siihen sitten laittaa semmoinen tuki portille. Töiden jälkeen otin muutaman tunnin unet ja päivän valjettua alkoi lapio heilua. Sadekin oli kivasti tauonnut. Olin kuvitellut, ettei poikia voi silloin pitää pihalla, mutta hyvin homma onnistui, vaikka ne pihalla olivatkin. Porttia kun ei tarvinnut avata ihan auki, niin pystyin hyvin vahtimaan, etteivät yritä livistää minnekään. Äijät kököttivät portin vieressä kun mä kaivoin. Jaa, miten niin ovat seurallisia? :D Kun kuoppa oli valmis, peitin sen vanerinpalalla, jottei sinne menisi roskia. Vettä sinne varmaan menee, mutta sille ei voine mitään. Sitten siirsin sitä kaivamaani maata toisaalle. Sonysta se oli todella mielenkiintoista. Ja kivaa. Sitä mukaa kun laitoin uutta maata peittämään lätäkköä, sitä mukaa sitä lensi kaaressa siitä pois. Sony oli ilmeisesti tyystin eri mieltä siitä, että minne sitä maata tarvittiin. Sitten tehtiin pikkuinen lenkura, jonka jälkeen ahkeria työnvalvojia odotti pesu.
 
Nyt kun on viikonlopun verran ollut “pelkkää suomea”, niin enkunkieliset ajatukset ovat vähentyneet. Viime yönä se virolainen ei ollut, joten edelleen sitä on suomettunut enemmän. Tosin, kun semmoinen ulkomaalaistaustainen poika kävi kysymässä yhtä asiaa, niin melkein vastasin enkuksi :D Kyllä se suomea osasi, joten ihan turhaa se olisi ollut koittaa vääntää asiaa rautalangasta ;)
 
Huomenna sitten onkin Ticon vuoro päästä treenailemaan. Onpa kivaa kun molemmille on jotain :)