Suurin osa on varmaan kuullut pelloille ilmestyvistä oudoista kuvioista? Tämän luettuasi tiedät, miten ne syntyvät. Lisäksi myös selviää miten maitopurkki ja muovikassi edesauttivat valokuvan onnistumisessa.

Mulla oli ollut keskiviikkona mahdollisuus mennä töihin aikaisemmin ja hyvä, että sain aikaiseksi lähdettyä aikaisemmin. Torstaiaamuna kun pyrytti lunta oikein urakalla. Jos olisin kotiutunut tuntia myöhemmin, niin olisi ollut paljon vaikeampaa ajaa. Lumi oli märkää ja meikä oli kuin uitettu koira. Pitihän se laittaa vahinko kiertämään ja uittaa pari muutakin koiruutta ;) Mietin, että mahtaakohan treenikamu tulla moisella säällä paikalle ja kurkkasin sähköpostin. Sinne ei ollut tullut mitään peruutuksia. Sen sijaan siellä odotti uusi blogi mun lukulistalle pääsyään. Sitten menin koisimaan tunniksi.

Kun kello soi, niin unimaailman untuvat tuntuivat niin pehmeiltä ja houkuttelevilta. Kyllähän tuon jo melkein arvasinkin, etten ponkaisisi niin vain ylös. Unet otin, jotta jaksaisin sitten treenin jälkeen tehdä lumihommia.

Odotellessamme piirrettiin ympyrä koulunpihalle. Sony liikkui hyvin eikä edistänyt. Näköjään se oli auttanut kun olin viikolla piirrellyt ympyrää omaan pihaan. Kun kerran katsoin ikkunasta, mulle selvisi miten ne mystiset peltokuviot syntyvät. Ilmiselvästi ne syntyvät kun joku treenailee näyttelyyn koiransa kanssa. Ja ne kimurantimmat kuviot syntyvät varmaan junnuhandlerin treenailusta. Niillähän on ties mitä balettikuvioita parhaimmillaan suoritettavana. Hah, täähän on nyt ihan selvä juttu ;D

Leikki sikseen ja paluu asiaan. Treeni aloitettiin kiertelyllä, joka meni pitkän aikaa hyvin. Sony oli hiljaa, vaikka mä välillä kyykistelin. Siinä lumisateessa alkoi sormia paleltaa ja oli pakko laittaa välillä lapanen käteen. Kiertelyn jälkeen oli yhdessä ympyrää ja monta kierrosta & kertaa päästiin äänettä ja edistämättä. Olipa etummaisena kumpi tahansa. Sitten jossain vaiheessa se äänikin tuli mukaan. Yleensä aina alussa, mutta hirtolla sen sai nopsaan loppumaan. Välisoolot tietenkin piti taas vetäistä vaikkei missään mitään mennyt... Sitä en tiedä, että oliko meidän piirtämä ympyrä houkutellut paikalle vieraita “sieltä jostakin” ja ne sitten olivat niin pieniä, että vain Sony näki ne – niin ja rotukaveri kans ;) Sekin oli välillä kommentoimassa. Meitä ei lumisade haitannut. Itse asiassa molemmat olivat vaan innoissaan kun tuli lunta. Maisema oli kuin postikortti. Puolitoista tuntia hurahti jälleen treenaillessa ja isliksistä ja Islannista jutellen. Treenikamu on käynyt useammankin kerran Islannissa. Vääääh, kaikki muut on käyneet siellä... ;)

Jahas, se on sitten seuraavat treenit lauantaina... Mä toivon treenikamuille ROPpia tai vähintään sitä viimeistä sertiä. Luulen kuitenkin, että ROPpi menee pääkaupunkiseudulta tulevalle uroolle. Se on pärjännyt näyttelyissä hyvin ja on tosi nättikin kaupan päällisiksi. Jos kehään päädyn, niin en välitä mikä kirjainyhdistelmä sieltä tulee. Hyvä käytös on mulle se paras palkinto. Vähän harmittaa kun en varmaankaan voi ottaa kameraa mukaan. Niinku melkein aina, niin nytkään en jaksa uskoa, että Sony olisi ROPpi. Yhtä monesti sitä on kuitenkin löytänyt ittensä kehästä näyttelyn viimeisillä tunneilla. Jos sinne kehään nyt taas tulisi menolippu, niin ei mulla olisi mitään paikkaa, jonne uskaltaisin jättää kameran. Ja sitten mun mielestä sen verran respectiä pitäisi olla noita virallisia kohtaan, ettei kehään mentäis reppu selässä. Mätseissä ja koulutuksissa se ei mua haittais, mutta virallisissa en kovin mielellään niin tekisi.

Treenin loppupuolella lumisade loppui, joten se oli selkeä merkki aloittaa lumityöt. Lunta oli tullut ainakin viisi senttiä. Lumitöihin olin tutustunut jo edellisenä päivänä ja hyvä niin, sillä se helpotti treenin jälkeistä kolaamista. Kyllä, mulla on nyt lumikola! Hassu kaveri toi sellaisen mulle tuliaisiksi kun tuli syksyllä kylään. Mä jo luulin, että se kola saisi tämän talven nyyhkyttää työttömyyttään nurkassa, mutta löytyi sillekin sitten hommia. Kyllähän ne lumihommat sujuivat paljon sukkelampaan kolan kanssa kuin sillä lapiolla, jolla kaivelin väyliä auki viime talvena. Thank you my friend for your present :)

Huolimatta siitä, että kuulostan rikki menneeltä levyltä, hehkutan jälleen miten ihanaa on aidattu piha! Poitsut kirmailivat pihalla sillä välin kun mä tein lumihommia. Ihan ykköstä! Mä heittelin lunta aitauksen sisäpuolelle kun on vähän tenkkapoo, että mihin sen lumen laitan. Tico oli heti innoissaan kaivelemassa lumikasoja. Hyvä juttu, sillä se samalla levitti ja pienensi niitä kasoja. Aidan viereenhän ei parane tehdä kovin suuria kasoja. Se saattaisi houkuttaa poikia “aidan vihreämmälle puolelle”. Sitten kun mä levittelin ja talloin niitä kasoja, niin silloin Sony innostui kaivelemaan – ja tietty pakki päällä, niin kuin herran persoonallinen tapa on.

Tunnin meuhkaamisen jälkeen masuissa oli ruuan mentävä reikä ja kutsukortti höyhensaarille odotti.

Siitä maitopurkista ja muovikassista... Eräs lukija halusi kuvitusta tiploomeista. Ehkä hänelle olisi riittänyt pelkkä skannattu kuva, mutta mä päätin koittaa ottaa ihan posetuskuvan. En halunnut ottaa sitä sisällä. Se tuntui jotenkin tylsältä ajatukselta. Ulkona taas oli ongelmina ne, että miten saisin pysymään diplomit pystyssä ja vieläpä niin, etteivät ne kastuisi? Aidan vieressä olevat lumikuorrutteiset pikkuhavut näyttivät kivalta taustalta, joten ei vaan kun kokeilemaan suunnitelmaa käytännössä. Pojat havujen eteen istumaan, maahan valkoinen muovikassi, kassin päälle maitopurkki ja purkkia vasten diplomit ja räps. Ja toinen räps ja ehkä muutama räpsy vielä lisää ;) Se toimi aika hyvin, sillä valkoinen muovikassi ei erottunut lumesta ja näin pysyivät diplomit kuivina. Maitopurkki oli sopivan kokoinen pitämään pahviin teipattuja (pahvit tulivat mukana) diplomeita pystyssä. Diplomit pysyivät pystyssä paremmin kuin Ticon korvat. Kyllä se Tico taas yritti nirhata mut ilmeellään, mutta onnistuin silti saamaan ne kolmiot hetkeksi pystyynkin. Sony ei oo vielä koskaan luiminut kuvissa.

 

                          

                Pyynnöstänne diplomikuva vassokuud. Ja laitoin sitten tähän vielä sen kivan kuvan, josta oli puhetta aikaisemmin.

 

P.S. Pakko vielä intoilla, että Mustiin & Mirriin on tullut myyntiin hyvältä kuulostavia raakapakasteita. Ne on 500 gramman pötköissä ja yksi pötkö on vaan noin pari euroa. Noihin täytyy ehdottomasti vielä tutustua. Leuhkivat vielä mainoksessaan, että heitin pakkasesta löytyy hirvensorkkia. Niitä kokeiluun myös, jos vaan löytyy!!!