Oli kyllä semmoinen viikko, jollaisesta en todellakaan halua uusintaa. Se alkoi kuolleella hiirellä, joka edelleenkin lojuu täällä.. Töissä oon joutunut muistuttamaan itteäni sen miljoona kertaa, että ei sais valittaa, kun on vielä töitä. Ja viikon aikana kerääntynyt kakkasanko kipattiin mun päälle perjantaina. Että tästä tulee oikea valivali riipustus. Kandee jättää väliin, ettei teitin päiden päälle ilmesty samanlaista mustaa pilveä, kuin mulla oli. Koiristakin on jotain, mutta kuten otsikkokin sen jo kertoo, että ovat sivuosassa.
 
Jooh, tää siis oli mun eka kokonainen viikko ilman yövuoroa. Ja kyllä otti päähän! “Ei sais valittaa, ei sais valittaa...” TIEDÄN, mutta koville tää ottaa. Harmitus puskee niin voimakkaasti läpi. Mua ihan harmitti aamuisin mennä töihin, kun silloin, kun mun työt alkoivat, pääsin ennen pois. Se ahdisti. Ahdistusta ei toudellakaan helpottanut se, että töissä en saanut aikaiseksi oikein mitään. Niin niin, joo joo, oon vasta harjoittelija, tiedetään. Mutta, jos tietää mitä nappeja pitää painaa ja työssä ei ole mitään ihmeellistä, niin mikä sitten oikein mätti? Sen kun tietäis! Joku kuitenkin mätti ja pahasti, sillä olin toooooodella hidas. Mulla oli vähän ongelmia saada eriste kulkemaan nätisti, että siihen upposi oma aikaansa, mutta silti.
 
Kahtena aamuna kun menin töihin ja näin mitä oli kesken, laskeskelin, että saan työt valmiiksi ja pääsen kokeilemaan työnvaihtoa. Putosin pilvilinnoistani ja kovaa vauhtia, sillä mulla ei ollut laskuvarjoa. Kumpanakaan päivänä en päässyt työnvaihtoon asti. Toisena sain tehtyä sen, mitä olin suunnitellut. Sekin tuli tehtyä nipin napin. Toisena taas pään päällä ollut synkkä pilvi vaan tummeni, kun en saanut tehdyksi keskeneräistä sarjaa. Noina kahtena päivänä olin itteeni todella pettynyt, kun hommassa nyt ei todellakaan olisi pitänyt mennä niin kauaa, kun kaikki oli jo tuttua.
 
Viikolla oli se vuotuinen jutusteluhetki pomon kanssa. En yllättynyt mitenkään kuullessani, että mun tuottavuus oli laskenut. Yritin mä selittää, että millainen se kone on, tiedä sitten, oliko sillä merkitystä. Poossi uskoo (toivoo), että mun tuottavuus saadaan taas samalle tasolle, kuin se oli edellisenä vuonna. Mä en usko, että voin enää koskaan yltää niihin suorituksiin. Tämä uusi kone on toiminnoiltaan hitaampi, kuin se Viroon lähtenyt. Uudessa koneessa on paljon “turhia” painalluksia ja hitsaus tapahtuu eri tavalla. Viroon lähti kone, jossa ei ollut mitään ylimääräistä toimintoa. Siispä sen koneen lukemiin en enää pääse, mutta uskon, että parempiin kuin viime vuonna. Tämä uusi kone vaikuttaisi toimintavarmemmalta.
 
Perjantaina pääsin tutustumaan työvaihtoon. Jotain jo siitä osasinkin, ja tein niin pitkälle, kuin pystyin. Tietokonepuolen helppous yllätti. Onko se oikeesti muka noin? Noh, vaikeuksista huolimatta sain tehdä toisenkin työnvaihdon. Sen tein ihan yksin. Täytyy maanantaina kysäistä, että miten se meni. Tällä koneella on mahdollista tehdä nopea työnvaihto. Ihanaa on myös se, ettei enää mene materiaalia niin paljoa hukkaan. Vihasin sitä tuolla edellisellä koneella.
 
Viikko tuntui todella, todella pitkältä. Perjantai oli pahin päivä, kun en voinut unohtaa, että nykyinen töiden alkamisaika tarkoitti ennen vkl:n alkamista. Yövuoron menetys ottaa kyllä koville. Eikä mieltä parantanut sekään, että moni asia ja suunnitelma vaan tuntuivat tökkivän vastaan, kun en enää ollut yövuorossa. Yks miitti jäi toteutumatta, kun ei löytynyt sopivaa aikaa. Kotona on suunnitelmat sekaisin. Jutellessani poossin kanssa se kertoi mulle palavereista, joihin voin nyt mäkin osallistua. Ihan kivaa se on kuulla miten menee ja näin, mutta päivä ei voisi olla yhtään huonompi. Kellonaikakin on ihan kökkö. Olis edes se sitten tuntia myöhemmin. Koirakouluissa käyminen on vaikeeta. Ärrrrrrrrh! Tää ottaa nyt koville. Mulla on ikävä yövuoroa. Kaikkia yöuusintoja, jotka jää nyt kuulematta. Oli kätevää, kun pystyi yöllä kuulemaan ohjelmia uusintoina. Yöllä radiosta ei tullut mitään turhaa. Tiedä sitten, miten on päivällä. Mulla on edelleen jatkunut radiohiljaisuus töissä. Tulevana keskiviikkona aion kuunnella Luontoillan, että saas nähdä miten se haittaa mun työntekoa. En kyllä mielellään vielä kuuntelis mitään, sillä vanha kone kummittelee hyvin vahvasti mielessä. Ne jutut on vaan niin luissa ja ytimissä, että välillä hyppää sydän kurkkuun, kun luulen unohtaneeni jotain. Mitään en kuitenkaan oo unohtanut, sillä tää uus kone toimii eritavalla. Silti aina välillä tulee noita “muistivälähdyksiä”. Sama juttu se oli edellisenkin koneen vaihtumisen kanssa. Sitä kun tottuu tekemään asiat tietyllä tavalla, niin ennen pitkää ne piirtyvät niin syvälle, ettei niitä hetkessä unohdeta.
 
Perjantaina sain ikään kuin kruunun kaikelle viikon tuomalle kökölle: lähtiessäni töistä huomasin etukumin olevan tyhjän! Ja tietty just silloin mulla ei ollut mukana pumppua. Olin jättänyt sen kotiin, kun plääninä oli käydä kaupassa kotimatkalla, ja siksi reppu oli tyhjennetty kaikesta “turhasta”. Kiepsautin silti kaupan kautta, kun ihan naapurissa on. Koitin ettiä sieltä pumppua, jotta olisin voinut kokeilla, että kestäisikö renkaassa ilma sen verran, että voisin polkaista kotiin. Oli kyllä pettymys, ettei sittarin kaltaisessa hallissa ollut pyöränpumppua. Työnnettävä oli, joten en ostanut juuri muuta, kuin sen, mitä sai reppuun mahtumaan.
 
En alkanut kotona rengashommiin. Laitoin renkaaseen ilmaa, eikä se heti sieltä tullut pois. Kävin kokeilemassa rengasta iltalenkityksien jälkeen, ja vieläkin siellä oli vähän ilmaa. Reikä ei siis ollut iso, mutta se ei nyt kohentanut mieltä, sillä päällyskumissa oli halkeama. Jos tiet ovat muhkuraista jääpiikkiä, niin ei se ollut ihmekään. Halkeaman vuoksi oli turhaa alkaa paikkailla sisuskumia. Ite en selviäisi, vaan liikkeeseen oli mentävä. Jippii...
 
Liikkeeseen polkaisin tänä aamuna. Kyllä, polkaisin, sillä ilma pysyi renkaassa sen verran hyvin, ettei tarvinnut työntää. Jotain hyvää sentäs. Matkalla mietin kerran jos toisenkin, että olinko menossa turhaan liikkeeseen, kun pystyin polkemaan? Mutta se halkeama... Jos olisi paremmat pyöräilykelit, niin varmasti olisin koittanut onneani sen suhteen, että miten kauan olisin pärjännyt “pumppaa ja aja niin kauan kuin pystyt” –menetelmällä. Mutta niin isoa halkeamaa mun päässä ei ollut, että olisin lähtenyt pelleilemään sitä peliä jääpiikkiteillä. Ajatus siitä, että olisin joutunut työntämään pyörää iltavuoron jälkeen oli masentava. Sitten olisi voinut syyttää vain omaa tyhmyyttään, kun ei ollut viittinyt korjauttaa rengasta. Nou tänk juu vaan sille mielikuvalle.
 
Toinen dilemma, jota matkalla liikkeeseen pohdin, oli se, että ostaisinko pistosuojatun- vaiko normirenkaan? Mulla on ollut takana pistosuojattu kumi jo jonkin aikaa ja oon kyllä ollut siihen tyytyväinen. Mutta, kun se on paljon jäykempää matskua kuin normi, niin päädyin normiin. Pistosuojatun kanssa kun sisuskumi puhkeaa, niin liikkeeseen on mentävä, sillä edes mun veli ei saa laitettua sitä takaisin niin, ettei paikattu sisuskumi puhkea. Siitä on kokemusta. Hei hitsi, onko se takakumi jo ollut yli 1,5 vuotta? Wohoo!
 
Mutta kuinkas sitten kävikään? Liike aukesi jo ysiltä, joka oli kiva juttu. Sai hoidettua asian alta pois mahdollisimman aikaisin. Astuin liikkeeseen ja kolme miekkosta kahvittelivat siellä. Kerroin ongelmani ja se voitiin hoitaa heti. Kun mun pyörä tuotiin sisälle, yks sanoi heti “eteen nastarengas”. Noup, ei ol nastoja ei... Mulle alettiin selitellä renkaista. Luennon lopuksi kysyin hintaa ja kuultuani sen kysyin vertailun vuoksi normirenkaan hintaa. Se oli huomattavasti halvempi. Piti fundeerata. Pistosuojattuun oon ollut tyytyväinen, mutta se jäykkyys ja hinta. Normi olisi helpompi ja halvempi. Päädyin sitten siihen pistosuojattuun nastarenkaaseen, vaikka hinta hirvitti. Meni joku 5-10 minsaa ja renkaassa oli uudet kumit. Itekseni funtsin, että meikä tuhertaa ainakin tunnin korjatessaan rengasta :D
 
Polkiessani kotiin taivas näytti kummalliselta. Ihan kuin pilvet olisivat olleet väistymässä ja arska näkyisi! Sitä ei oo juurikaan näkynyt ja sen takia kuvaaminen on ollut hankalaa. Arska tosiaan tuli esiin ja päivästä tuli hieno ja aurinkoinen. Aikomus oli hyödyntää tuo outo ilmiö kameraa ulkoiluttamalla, mutta ei se mennyt ihan niin.
 
Tultuani liikkeestä päästin poitsut pihalle. Otin kameran messiin ja räpsin jonkin aikaa. Sitten alkoi viluttaa (pakkasta oli –11). Päätin mennä sisälle joksikin aikaa, ladata kameranakkua ja lähteä sitten Jomin kanssa kuvaileen. Ennen latausta päätin laittaa ottamani kuvat koneelle. Se oli tuskastuttavan hidasta (syy myöhemmin). Mua alkoi väsyttää, sillä takana oli vain neljän tunnin unet ja paljon ulkoilua sen jälkeen. Niih, siinä sitten kävi niin, että uinuin makeesti kaikkein kuvauksellisimmat tunnit. Grrrrreat...
 
Herättyäni päästin poitsut pihalle, tankkasin (muuten Valion mansikka-limesoppa on jännä uutuus) ja sitten lähdin lenkittämään Jomia. Suuntasin Jomskun kanssa pellolle. Piti saada nopeesti vähennettyä Jomin energiaa. Kauppa oli auki enää reilut kolme tuntia, joten siksi kiire. Jomi on helppo väsyttää. Annoin sen juosta pellolla ja pieni juoksi. En ollut lähipellolla. Olin pellolla, josta näki autoja, mutta Jomi ei millään ehtisi auton eteen, vaikka olisikin lähtenyt juoksemaan kohti. Jomi oli oikein ihku. Se meni, mutta reagoi nopeasti mun suunnanvaihdoksiin ja kutsuihin. Tällä hetkellä Jomi on ihana vapaanapidettävä. Tosin, vielä ei ole tullut mitään ötöä vastaan, että pumpulissa tässä kellitään. Autoihin Jomi ei reagoinut :) Tämän pellolla pyörimisen jälkeen Jomi jäi ihan tyytyväisenä yksikseen, kun lähdin isosten kanssa kauppaan.
 
Suunnistin rismaan. Siellä sai jonkin aikaa tapella lukkoon kiinni jäätyneen avaimen kanssa, joten oli hyvä veto ottaa mukaan lukkosulaa. Ilman sitä, en olisi saanut poitsuja lukon taa. Reissuun meni se kolme tuntia, että eiköhän isoset olleet varsin tyytyväisiä palattuaan kotiin.
 
Muuten kuluneen viikon aikana ollaan tripletelty joka aamu ennen töitä. Toisinaan oon käyttänyt poitsut kahdessa erässä iltalenkillä. En kuitenkaan joka päivä. Tänä aamuna käytiin kävelemässä pelloilla. Jomi sai viilettää hihnan kanssa, kun en jaksanut alkaa niplata hihnanlukkoa normipannasta. Jossain vaiheessa hommaan Jomillekin puolikuristavan. Tuo pelto tuli niin extempore, että vähän harmitti, ettei mulla ollut isosille fleksejä. Seuraavalla kerralla sitten.
 
Silloin, kun oon lenkittänyt iltaisin, oon treeninyt Jomin kanssa sitä sun tätä ja hyvin on mennyt. Isosten kanssa oon ottanut rt:n 360 vasuriin, eteentuloa ja takaakiertoa. Mikäköhän päivä se oli, kun Tico oli ihan huippu noissa? Se teki innolla ja sähläämättä. Harvinaista Ticolta. Sony tekee hyvin.
 
Sitä juttuakin on tullut treenittyä. Sonylla menee hyvin. Jomi on jo niin oppinut, että kun tulee sen vuoro, niin se alkaa ilman pyyntöä tarjoomaan sitä mulle. Se kun tahtootahtootahtoo namia. Se näyttää ihan siltä, että se halkeaa odotuksen innosta. Tico tekee sen toisaalta just täydellisesti, mutta kuitenkin väärin. Ticolla on vielä matkaa, jotta pääsee samaan kuin nuo kaksi muuta.
 
Ja siitä hiirestä. Silmät ristissä ja ketarat kohti taivasta oleva hiiri ilmestyi tänne Sonyn ansiosta. Blondiliinillä oli kova halipula ja se punki mun syliin, kun olin koneella. Meni muutama tunti, ja sen jälkeen lattialle pudonnut hiiri heitti veivinsä. Se lakkasi toimimasta. Aikani tappelin sen kanssa, ja sitten piti luovuttaa. Sen jälkeen kuvioihin astui hiplaushiiri, joka on tosi hankala ja ärsyttävä! >:( Paljon tuli heiteltyä kursoria minne sattuu tai avattua vääriä sivuja, kun satuin vahingossa hipaisemaan touchpadia. Netin käyttö oli ärsyttävää puuhaa menneellä viikolla.
 
Hiirenraato lojui pöydällä, kun kiikutin poikien kanssa rismasta uuden hiiren kotiin. Halvimmat hiiret olivat loppu, joten piti revetä reilun parinkympin verran, jotta sai hyvästellä hiplaushiiren. Nyt taas on netin käyttö mukavampaa kun kursori ei hypi minne sattuu. Btw Kuvien laitto koneelle oli yhtä tuskaa hiplaushiiren kanssa.
 
Jotain tämmöstä tällä kertaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla on mukavampaa tekstiä. Mä koitan selviytyä tästä harmituksen myrskystä, mutta vaikeeta se on, kun ennen on saanut vetää karkkia kaksin käsin, noin sanotusti. Huoh.