Tuossa taannoin luin uusimmasta Tieteen Kuvalehdestä jutun, jossa jossiteltiin, että miltä Maapallo näyttäisi jos ihminen yhtäkkiä hävisi. Artikkeli oli niin mielenkiintoinen, että ihan meni iho kananlihalle. Yritin kuvitella mielessäni lehden kuvailemia näkymiä; autioituneita kaupunkeja, jotka rehottavat ruohoa ja puita, villieläimiä siellä täällä, suurpetojen määrän kasvaminen... Sen sijaan lemmikki- ja kotieläimiä ei juurikaan näkyisi, sillä suurin osa niistä kuolisi nälkään viikossa. Onko tosiaankin noin? Kissat olisivat poikkeus, sillä ne saalistaisivat hiiriä, lintuja, yms.
 
Vain 14 päivässä kanavat tulvisivat yli äyräidensä kun sähkökäyttöiset pumput olisivat pysähtyneet. Ajatella, että kahdessa viikossa ihmisen vuosikymmenten, ellei jopa satojen vuosien työ saada vesi pysymään tietyssä paikassa, olisi osoittautunut “turhaksi” työksi.
 
Yhdessä vuodessa alkaisivat talot vihertämään. Ajatella, että noin nopeasti! Toisaalta, kyllähän tuo on helppo uskoa kun on nähnyt kasvien omatoimista leviämistä omalla pihallaan ja heinät tuntuvat puskevan läpi vaikka mistä!
 
Eiffelin torni ruostuisi puhki ja romahtaisi noin 200 vuodessa. Vapauden patsas kestäisi 300 vuotta, ennen luhistumistaan ja sortumistaan mereen. Sen sijaan Sfinksi ja Khufun pyramidi olisivat olemassa 1000 vuoden päästä. Mielenkiintoista!
 
Mitäpä ihmisestä jäisi muistoksi? Roskaa ja ympäristömyrkkyjä. Tuhoutuneista ydinvoimaloista olisi päässyt myrkkyjä ympäristöön. Samoin olisi käynyt öljynporauslautoille, säiliöautoille, yms. Todella hienon perinnön ihminen tänne jättäisi, eh...
 
Tuon artikkelin lisäksi Tieteen Kuvalehdessä (10/2013) on mielenkiintoiselta kuulostava linkki. En ole ehtinyt vielä siihen tutustua, mutta aikomus olisi näpytellä jossain vaiheessa www.extremescience.com ja tutustua sen tarjoamiin äärimmäisyyksiin. Sivusto kuulemma esittelee maailman suurimpia, kuivimpia, kylmimpiä ja muuten äärimmäisiä paikkoja, ilmiöitä ja otuksia. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta!
 
Sitten ihan toisenlaiseen lehtijuttuun. Oli ilta ennen erkkaria ja olin aikeissa lopetella tietsikalla notkumisen. Sain sähköpostin, joka siirsi nukkumaanmenoa. Multa pyydettiin pieni perustelu, että miksi juuri islanninlammaskoira. Kyseessä oli vain 300 merkin juttu, eli ei paha. Joskus aikoinaan oon Petsieen kirjoittanut mielestäni hyvän ja lyhyen perustelun. Koitin ettiä sitä, mutten löytänyt. Ei auttanut muu kuin koittaa keksiä jotain. Pyyntöhän ei ollut mahdoton. Siinä sitten nopeasti keksin jotain ja menin nukkumaan. Muutaman päivän päästä kysyttiin, että olisiko mulla muutamaa kesäistä kuvaa mun koirista. Muutaman sitten lähetin kyselijälle.
 
Multa oli pyydetty pientä jeesiä Koirapostin lehden numeroon, jossa esiteltiin islanninlammaskoira! Mua alkoi heti kiinnostamaan tuo lehti, sillä koitan haalia kaikenlaista isliskrääsää, lehtijutut mukaanlukien. Sillä ei ollut väliä, että oliko lehdessä mun juttu tai kuvia. Pääasia oli se, että lehdessä oli ylipäätään juttua isliksistä. Lehteä kuulemma jaetaan ilmatteksi eläinkaupoissa ja –lääkäriasemilla.
 
Eilen kävin M&M: stä hakemassa punkkijauhetta ja sampoota. Samalla satuin näkemään Koirapostin ja nappasin sen mukaani. En viittinyt alkaa aukomaan lehteä siinä vaan päätin kestää kotiin asti. Myyjältä kysyin, että osasiko se sanoa koska lehti oli tullut jakeluun. Arvioi, että muutama vk sitten. Totesin, että sittenpä kyseessä saattaa olla juuri SE numero. Tai sitten se juttu oli vasta seuraavassa. Samapa tuo kun oli kerran ilmainen lehti.
 
Kyseessä oli juuri SE lehti ja isliksistä löytyy juttua ja muutama kuva. Pari mun kuvaakin on kelpuutettu lehteen. Toinen kuva on sisällysluettelon vieressä ja toinen jutun yhteydessä. Mukavaahan tuo :) Siitä sitten en osaa sanoa, että onko se mukavaa, että se mun lyhyt perustelu on myöskin lehdessä. Jotenkin mua hävettää se juttu niin paljon, että tarkistettuani lehden sisällön, laitoin lehden kiinni. En siis ole lukenut sen lehden juttua. Ja möröltä se lehti nyt tuntuu sen oman jutun takia.. Jotenkin vaan hävettää lukea omia sanoja painetussa muodossa. Sama se oli kun Sonysta tuli vuoden näyttelykoira & Zekiwa, niin siitä piti kirjoittaa juttu Hunduriin. Kun se juttu tuli vastaan, niin äkkiä vaan ohi ja lueskelemaan seuraavia sivuja. En tykkää kirjoittaa lehteen. Se on jotenkin noloa. Nettitekstejä en osaa hävetä (vaikka ehkä pitäisi kun ovat välillä sellaista diipadaapaa ;)  ) vaikka ne varmaankin näkee isompi joukko ihmisiä. Kai se sitten on jotain joku kumma mielikuva siitä, että lehdessä pitää “osata” kirjoittaa kun taas netissä ei oo niinkään väliksi minne ne pilkut ja pisteet tunkee sun muuta.
 
Saattaa olla, että joudun taas kirjoittamaan Hunduriin. Jomi on pärjännyt kehissä sen verran hyvin, että tiedä vaikka se tekisi “sonyt”. Siitä onkin nyt kahdenlaiset fiilikset. Tokihan se olisi hienoa jos taas niin kävisi, mutta sitten se kolikon kääntöpuoli taas... Että toisaalta on ihan sama vaikkei Jomi voittaisi ;D
 
Mutta siis, jos kiinnostaa lukea tuo islisjuttu, niin metsästäkää Koiraposti 3/2013. Aikaa on viikkoon 38, jolloin ilmestyy seuraava numero. Ai nih, vähän jälkiviisastelua. Jos olisin kattonut Koirapostin kantta tarkemmin, niin olisin tiennyt jo samantien, että kyseessä oli SE lehti. Kannessa on joku pentunen, jota en kyllä harmikseni tunnista...
 
Tässä onkin jo ehtinyt olemaan touhukas. Aamulenkin jälkeen nipsuttelin ruohoa, tyhjensin Jomin altaan, putsasin sitä ja täytin uudestaan. Jomi dippailee itteään siellä vähän väliä. Lenkin jälkeen se molskahtaa sinne. Sonykin jos sillä on kuuma. Muutenkin se allas on Jomille kuin toinen koti :D
 
Nyt silppuamaan raparperiä maailman parhaimman artistin säestäessä mun työskentelyä. Hih hii :D