Lahja oli määrä avata jo viime torstaina, mutta oletettu kaatosade piti paketin kiinni vielä viikon ajan. Eilen töiden jälkeen ei ollut sekuntiakaan ylimääräistä aikaa. Pikku lenkin tehtyäni menin nukkumaan. Sitten ylös klo 14 ja taas pikku lenkki, jonka jälkeen repun pakkaus, tankkaus, eväiden teko ja Sonylle vielä uusi pikku lenkki. Sonyn lenkki jäi aiottua lyhyemmäksi kun äippä sattui soittamaan just kun olin lähdössä ulos. Kerroin sille päivän meiningistä ja se kauhistui kuullessaan, että aioin pyöräillä Ticon kanssa. Sää oli aurinkoinen, mutta mukava vilpoinen tuuli viilensi säätä. Mulla oli aikomuksena mennä ihan Ticon vauhtia, joka sitten vastaisi samaa kuin kävely. Ainoa ero siinä oli se, että mä pääsin helpommalla ja vähemmällä kun istuin hiljaksiin liikkuvan pyörän satulassa. Mulla kuitenkin oli vielä edessä työyö kökön koneen kanssa. Vakuutin äipälle, että kyllä Tico on sellainen herra virtanen, joka ei helposti väsy. Sonyn kanssa ei tuo tuskin olisi onnistunut.
 
Tico meni koko matkan muutaman metrin mua edellä. Siis näköjään olisin voinut polkea kovempaakin, mutta en halunnut, että Tico lisäisi vauhtia. Takaisinkin kun piti vielä jaksaa. Niin ja, kun ei todellakaan ollut mikään kiire, niin hyvin pystyi ottamaan rauhallisesti. Noin puolentoista tunnin päästä oltiin perillä. Niin olin laskenutkin, mutta silti varannut kaiken varalta matkaan pari tuntia. Olipa hyvää aikaa antaa Ticolle aikaa hengähtää, vaikka olisi se varmaan jaksanut ihan suoraankin alkaa opiskelemaan. Siinä oli hyvää aikaa vedellä Ticoa vähän furmiksen kanssa.
 
Koulutuspaikka muuttui kun kentälle oli tehty päällekkäisvaraukset. Mulle on nyt vähän epäselvää, että koskiko tuo vaan tuota yhtä kertaa vai onko se joka kerta siinä toisessa paikassa. Sitä täytyy vielä kysyä. Elikkäs Ticoli sai synttärilahjaksi tekemistä torstai iltoihin. Samalla kai nähdään, että mistä pikku Tico on oikeesti tehty. Varmaan tulee kertoja, jolloin on älyn kuuma. Mulla on niihin kertoihin jo suunnitelma valmiina. Saas nähdä miten se sitten toimii ja miten Tico toimii ja jaksaa kun ensin pitää mennä koulutuspaikalle omin tassuin ja sitten opiskella ja lopuksi vielä kotiin.
 
Ihan ekana oli seuruuttamista niin, että käveltiin ympäriinsä miten kukin halusi. Sitten kun tuli koira kohdalle, niin annettiin palkkalupaus ja palkka jos koira oli huomioimatta sitä toista koiraa. Seuruuttaa piti molemmilla puolilla. Eipä meillä ollut tuossa mitään ongelmaa.
 
Seuraavaksi harjoiteltiin luopumista. Tätähän oli jo Sonyn ohituskurssilla. Käytin keppiä. Eli heitin kepin vähän matkan päähän musta. Tico kiinnostui kepistä, jolloin käskin herraa jättämään sen. Jos Tico käänsi pään pois päin kepistä, niin sitten palkkalupaus ja palkka. Jo muutaman kerran jälkeen Tico oli sitä mieltä, että on ihan tyhmää kiinnostua kepistä kun kuitenkin siitä käsketään luopumaan. Hyvin siis meni tämäkin.
 
Katsekontaktin treenimistä seurasi sitten. Tämä oli siinä mielessä vähän hankala tehdä kun Tico katteli mua melkein koko ajan. Aina kun sai palkattua koiraa katsekontaktista, niin sitten piti ottaa askel kohti keskustaa. Näin kasvoi häiriöiden määrä. Noh, hyvin se Tico oli tässäkin.
 
Sittenpä arkiluoksetuloa. Eli koira sai haahuilla (kytkettynä) ja sitten se kutsuttiin luo. Kun oli saanut kiinni koiran pannasta, annettiin palkkalupaus ja palkka. Muutamaa kertaa lukuun ottamatta Tico tuli luo. Ne kerrat, jolloin herra ei tullut kutsusta, se piti kuonon kiinni maassa. Olinpa huomannut, että juuri siinä kohtaa, jossa me treenittiin oli jotain luunkappaleita. Muutaman kerran piti käskeä Ticoa pudottamaan löytämänsä herkku. Hyvin Tico pudotti sen, että ei tarvinnut alkaa tappelun kanssa tyhjentämään toisen suuta.
 
Lopuksi oli seisotusta. Koira laitettiin seisomaan ja nami vähän matkan päähän siitä maahan. Koiran piti odottaa palkkalupausta, joka tarkoitti sitä, että namin saa ottaa. Tico hämmensi mua, sillä kun se sai luvan ottaa namin, se ei heti löytänyt sitä! Siis waaaaaaaat??? Eikö tuolla koiruudella ole nenää lainkaan? Se kyllä selvästi näki mihin laitoin namin, mutta siitä huolimatta ei heti sitä löytänyt. Öh?
 
Että tämmöstä lötyi Ticon paketista ekalla kerralla. Ei kyllä ollut ihan sitä, mitä luulin sen olevan. Aika pennuille / nuorille koirille suunnattua touhua tuntui olevan, mutta tätä voinee ajatella Ticon pentueskarina kun sellaista sillä ei ollut. Ei vaan löytynyt sopivaa aikaa mun aikatauluun. Nooh, onpahan nyt sitten jotain touhua torstaisin herrallakin. Siinä kun kouluttaja selitti mitä seuraavaksi piti tehdä niin pidin Ticoa perusasennossa. Tai no, ainakin yritin. Usein sieltä kuului haukahduksia tai herra käänsi arsettaan vasempaan ja istui vinossa. Onko se oikeesti muka niin vaikeeta istua sivulla suoraan ja hiljaa? Näköjään... :D
 
Paluumatkakin mentiin Ticon vauhdilla. Enimmäkseen Tico jolkotteli pyörän vieressä, mutta vielä loppumatkastakin se meni välillä pyörän edellä muutaman metrin päässä, että ei se kai ollut ihan raato vielä. Ottipa herra kolmesti nurtsikylvynkin. On se kivaa kun Tico on tuollainen herra virtanen, kun sitten voi tehdä tämmösiä älyttömyyksiä ;)
 
Kotona ehti käyttää Sonya vielä pikku lenkillä ja syödä puuronkin ihan rauhassa, ennen kuin piti lähteä kohti työpaikkaa. Töissä mua odotteli kone, joka osaa kyllä näyttää keskaria, huoh...
 
Tänään piti olla viimeinen kerta näyttelykurssia, mutta meiltä se jää väliin. Huomasin aamulenkillä, että Sony siristeli oikeaa silmäänsä, josta myös tuli paksua rähmää. En sitten viitti mennä kurssille kun en tiedä mistä on kyse. Jos vaikka on saanut jotain Porista, niin on turhaa mennä tartuttamaan muita. Kävin apteekista ostamassa silmänputsausainetta ja kattelen meneekö vaiva ohi sillä. Sonyn eloon ja oloon silmä ei vaikuta. Kun kerran tuli muutos suunnitelmiin, niin päätin siivota. Pistin äijät pihalle ja siellä Sony viipotti joko kaulahuivin tai sisuskumin kanssa.
 
Nyt matot heiluu tuulessa ja odottelen tässä pesukoneen pysähtymistä, jotta saan vietyä pyykit ulos kuivumaan. Se onkin eka kerta tänä vuonna kun luonto kuivaa mun pyykit.
 
Ai niin... Mitämitä? Osaako hepatkin muka pyöriä maassa? Olin kyllä yllättynyt kun todistin sellaista eilen. Oon jotenkin mieltänyt ne niin kankeiksi, etten osaa kuvitella niitä piehtaroimassa maassa. Mutta, näköjään sekin on mahdollista.