Alunperin aikomus oli viedä Tico verikokeeseen 11.5., mutta aloin sitten pohtia, että tuskin viikolla on merkitystä. Jos ei ole parantunut liki kolmessa kuukaudessa, niin tuskin viikossa tapahtuu isoa muutosta. Siispä kun maanantaina lähdin varaamaan aikaa, mulle oli ihan sama olisiko aika tällä vai ens viikolla. Ainoa toive oli, että aika olisi mahdollisimman aamusta. Tykkään enemmän aamuajoista kun sitten se on ohi jo heti aamusta eikä tartte suunnitella koko päivää lääkäriajan mukaan. Mulle ehdotettiin ke klo 8.45 ja otin sen.
 
Astetta fiksumpi olisi tarkistanut bussin aikataulun ennen varaamista, mutta mä en osannut olla niin fiksu. Huonolta näytti bussilla pääseminen; klo 7.15 ja 8.20 olivat ainoat vaihtoehdot. Klo 7.15 oli aivan liian aikainen ja sillä meneminen tiesi tunnin ihmettelyä. Klo 8.20 bussilla olisi saattanut ehtiä, mutta se oli turhan siinä ja siinä. Mietin kävelemistä, mutta hylkäsin se, sillä en tiennyt, että olisiko noin parin tunnin kävely vaikuttanut tulokseen.
 
Mietin hetken, että mitä teen. Ajan vaihtamistakin mietin. Vielä oli yksi vaihtoehto ja kokeilin mitä se toi tullessaan...
 
Laitoin sähkäriä yhdelle kaverille ja kysyin, että voisiko hän kyyditä meidät lääkäriin. Takaisin kyyditseminen ei ollut niin tarpeellista. Kyllä sitä aina jotenkin kotiin pääsisi – vaikka sitten kävellen, kun sitten ei enää tarvinnut miettiä sen vaikutusta tulokseen. Kaveri suostui lähtemään kuskiksi.
 
Kyllähän se mietitytti, että mitä verikoe paljastaa ja ehkä sen takia tuli nukuttua huonosti. Heräsin yöllä kesken unien ja parin tunnin pedissä pötköttelyn jälkeen totesin, että ei tuu uni, ei. Koiruuksien aamulenkki sitten aikaistui. Käytiin tunnin lenkuralla ja sitten taas yritystä saada unta. Jonkin aikaa kesti ennen kuin aloin nukkua. Ja sitä olisi riittänyt pidempäänkin kuin kellon salliman ajan.
 
Päästin pojat pihalle ja tein valmistelut. Sitten jo oltiinkin melkein siinä hetkessä kun kaveri tuli pihaan. Laitoin Ticolle fleksin siltä varalta, että jos paluumatka tapahtuisi kävellen. Ei ollut ollut puhetta paluumatkasta.
 
Lääkärissä punnasin Ticon ja tulos yllätti + se asettaa kotipunnauksen luotettavuuden kyseenalaiseen valoon. Numerot pysähtyivät näyttämään lukemaa 15,15 kg. Tico oli siis hieman kevyempi mitä oli ollut helmikuussa (15,8 kg). Ja perjantaisen kotipunnauksen perusteella herra olisi vähän jopa saanut painoa lisää. Tiedä sitten mitä uskoa. Mun PITI, mutta mä en muistanut punnata Ticoa ennen kuin ruokin sen kotona lääkärin jälkeen.
 
Nyt Ticolla oli ihan eri meininki kuin viimeksi. Innoissaan heilutti häntäänsä ja nuuskutteli paikkoja. Lääkäri kyseli Ticon vointia ja kerroin sen voivan päällisin puolin hyvin, mutta sitten oli niitä pieniä muutoksia, joista oonkin täällä jo kertonut. Kohta laskettiin pöytä ja Tico meni sille. Lääkäri tsekkasi korvat, tarkisti limakalvot ja kuunteli. Kun lääkäri koski Ticon takaosaan (ilmeisesti tarkisteli pallukoita), Tico yllättäen vähän murisi. Se on vähän tarkka miehisistä osistaan, mutta en muista, että koskaan aiemmin olisi kommentoinut kun ihminen tarkistaa sen takaosaa. Ja muutenkin on murranut vain jos sen vehjettä on nuuskutelu. Sony ei sitä tee, mutta Jomi joskus, ja silloin Tico kiusaantuneena vähän murisee ja lähtee pois. Muuten koiruudelle saa tehdä mitä vaan; viedä lelun, luun, hyppiä päällä... Mutta sitä ei saa nuuskia.
 
Mä pidin Ticosta kiinni kun lääkäri otti näytteen. Tico ei asiasta tykännyt ja kerran onnistui heilauttamaan tassuaan, jolloin koko tassu oli veressä. Ennen neulan tuikkaamista lääkäri sanoi Ticolle, että neula vähän vaan nipistää. Mä tähän, että mulle on sitten valehdeltu kun on sanottu, että neula ei satu yhtään. Lääkäri tähän, että kyllä on valehdeltu ja virnisti ; D
 
Kun veri oli putkilossa, Tico sai vähän namia palkaksi. Pöytä laskettiin alas ja lattialle päästyään Tico yritti hyppien kattoa, että saisiko lisää namia. Lääkäri heltyi, mutta namia saadakseen Ticon piti mennä pöydälle. Lääkärissä sai namia vain pöydällä.
 
Luulin, että verikokeesta saisi jonkin pikatuloksen, kuten viimeksikin oli tehty joku haiman pikatesti. Mutta mitään en saanut tietää tällä kerralla. Todennäköisesti perjantaina tulokset tulevat sähkäriin ja luultavasti lääkärikin soittaa niistä. Siispä vielä pitää kestää pari päivää...
 
Kaveri kyyditsi takaisin ja mun pihassa juteltiin autossa liki kaksi tuntia. Muutaman kerran totesin, että kai se piti jo mennä antamaan koirille ruokaa, kunnes juttu taas jatkui. Alkuun Tico oli hereillä ja vähän hyöri ja pyöri, mutta lopulta alkoi nukkua. Se tuntui tosi oudolta. Muutenkin tuntui, että Tico oli väsynyt “tosi vähästä”. Lääkärireissu kokonaisuudessaan oli kestänyt noin 45 minsaa. Menomatkalla herraa itketti (oli mun jaloissa), mutta tulomatkalla oli rauhallisempi. Toki takana oli reilun puolen vuorokauden syömättömyys ja verikoe, mutta ei se vaan siltikään tuntunut Ticolta. Taas tuli sellainen fiilis, että ikä tosiaan on alkanut saavuttamaan Ticoa...
 
Kiitokset kaverille kyyditsemisestä! : ) <3 Oli taas kiva nähdä. Niin, ja sain nyt samalla takaisin koiranturvavyön osan, joka oli jäänyt hänen autoonsa pari kuukautta sitten ; ) Hyvin tässä on pärjätty kahdellakin valjaalla kun Tico ei ole autoillut tai lammastellut.