Darn! Tuo ei liene ole kovin yleinen reaktio kun kuulee mahdollisen pentunsa syntyvän. Silti enemmänkin tuolle puolelle mun reaktio meni kun kuulin pentujen syntyneen 5.6. Laskettu aika olisi ollut 10.6. ja mulla oli toiveena, että pennut syntyisivät vasta joskus sen jälkeen. Kyllähän toinen puoli musta halusi tietää, että montako, mitä sukupuolta ja väriä maailmaan tulisi, mutta kun sitten taas pennun syntymäaika määräsi sen miten kauan pystyin olemaan reissussa.
 
Viime vuoden alkupuolella oltiin kaverini kanssa sovittu Islannin reissusta. Välillä kyllä tuli olo, etten voi lähteä kun tuli muitakin rahareikiä, kuten esmes se pirun vesipumppu taas jäätyi... Mutta nyt oli tarjolla varsin ainutlaatuinen tilaisuus: päästä käymään Islannissa! Sitä piti vaan päättää, että nyt sinne mentäisiin ja mulla alkaisi säästökuuri, jotta se voisi olla mahdollista.
 
Senkin päätin, etten koiraa sieltä toisi. Olihan se ollut haaveena, mutta kun ne Islannin islikset tuppaa joskus olemaan “sitä sun tätä” noin niin kuin terveydellisesti. Se tuli ilmi Sonyn terveystarkin myötä...
 
Liekö mä sitten kuitenkin tein alitajuisesti valmisteluja mahdollista pentua ajatellen? Olihan mulla jo pitkään ollut suunnitelmissa ostaa pari vitriiniä, jotta saisin käyttöön kaikki hyllyt ilman, että eräs blondiliini tutustuisi hyllyjen sisältöön enemmän vähemmän mukavin seurauksin. Samasta syystä vitriinit olivat hyviä pentua ajatellen.. Vaan en ajatellut pentua kun hommasin vitriinit.
 
Teetätin Ticosta & Sonysta valokuvajulisteen. Ajattelin, että oli hyvä aika tehdä se, sillä pojat olivat jo suurimmat kasvunsa kasvaneet, eivätkä näin ollen hirveästi ihan heti muuttuisi, eikä juliste olisi “heti vanhentunut”. Vuosi sen julisteen teetättämisen jälkeen kattelin sitä seinällä ja muistelin huvittuneena mitä olin ajatellut. Jos olisin silloin tiennyt olevani väärässä, niin en olisi teetättänyt julistetta.
 
“Islis Islannista”ajatus kuitenkin kummitteli mun mielessä aina välillä. Monesti sen torppasin, mutta sitten yhden yövuoron jälkeen löysin itteni selailemasta Islantilaisten kenneleiden linkkejä... Moni ei toiminut ja joihinkin vaan ei ollut tulossa pentuja lähiaikoina. Mua mietitytti tuontihommatkin, sillä luulin sen olevan vaikeaa karanteenien sun muiden vuoksi. Löytyi pari kenneliä, joihin oli tulossa pentuja. Laitoin niihin sähkäriä, jossa kerroin kuka olin, että omistin jo kaksi islanninlammaskoiraa, mutta olisi kivaa saada kolmas rodun kotimaasta matkamuistoksi kun olin syksyllä tulossa Islantiin. Aattelin, että varmaan mut nauretaan pihalle kun mulla oli jo kaksi koiraa. Mutta ei, sain nopeasti vastauksen joka oli myönteinen mun suunnitelmille. Kasvattaja kertoi avoimesti tulevien pentujen vanhemmista se teki muhun vaikutuksen ja aloin jonottamaan narttupentua.
 
Tuntui, että asiat vaan loksahtelivat kohdilleen ja, että tämän pentueen pennun oli määrä tulla mulle. Siis kesäloman ajankohtahan oli määritelty jo paljon ennen tätä yhteydenottoa kasvattajaan. Kuultuani kasvattajalta ja Eviralta, että miten tuonti käytännössä tapahtuu, niin taas kuului “klik”, sillä ehtisin hyvin hakemaan pennun lomani aikana ja vielä jäisi aikaa kotiuttaa pentua!
 
Pentujen syntymän jälkeen asiat eivät sujuneet kuin vettä vaan. Myöhempi ajankohta olisi ollut parempi, mutta kun otti pari pekkaspäivää niin jäi hyvin aikaa reissata Islannissa. Mutta narttuja oli syntynyt vain kaksi ja mua ennen oli jo yksi varaaja. Lisäksi pentujen isän omistaja mietti narttua. Mulle tarjottiin urosta, mutta kieltäydyin siitä. Kolme urosta tuntui jotenkin absurdilta ajatukselta.
 
Kesä kului pitkälti kärvistellessä, että saanko pentua vaiko en. Ekan nartun osoite oli tiedossa vasta kun pennut olivat noin 8 viikkoisia. Sitten piti vielä odottaa, että mitä sen isukin omistaja aikoi tehdä. Sitä sitten saikin odottaa ja aina välillä mulle tarjottiin urosta, josta kieltäydyin.
 
Kaverini oli tukemassa mua heti alusta asti (huippu tyyppi!), mutta kyllä senkin kärsivällisyyttä koeteltiin kun ei näyttänyt tulevan päätöstä suuntaan tai toiseen. Eniten painoivat niskassa lentojen varaamiset.
 
Kukapa olisi arvannut millaisen käänteen juttu voisi saada! Ite en ainakaan. Luulin, että kun isukin omistaja oli tehnyt päätöksensä, niin kaikki olisi selvää ja sitten vaan elettäisiin sen päätöksen mukaan. Vaan ei, kärvistely jatkui, vaikka päätös tulikin. Niin surkuhupaisaa kuin se olikin, että nyt olin ihan ite jarruna jutussa! Isukin omistaja ei ottanut pentua, vaikka päätös oli vaikea. Narttu siis oli vapaana mulle. TAI, jos halusin, niin uros numero kolme oli myös vapaana.
 
“Uros numero kolme? Ei kai vaan se ole JUST se koira...”, aattelin. Uroksia oli syntynyt neljä, joista yksi oli vähän hassun näköinen syntyessään ja muutaman viikon ajan. Ajan myötä tuo pentunen vaan kaunistui ja siitä tuli mun suosikkipentu, vaikka urosta en ollutkaan ottamassa. Tälle urokselle oli tarjottu kotia Belgiasta, mutta kasvattaja halusi jättää kaksi pentueen koiraa Islantiin. Pojalle siis oli koti hakusessa Islannista. Tai sitten ei, se riippui täysin musta...
 
Tuolloin paljastin kasvattajalle, että tarjottu uros oli mun suosikki pentueesta ja, että ottaisin sen jos voisin olla varma, että koirat tulisivat toimeen keskenään. Kasvattaja kertoi omasta kokemuksestaan, jolloin omisti kolme urosta. Asiaa puitiin ja tuskailin, että mitä ihmettä tekisin? Olisihan se uros helpompi kun ei olisi niitä juoksujen aikaisia järjestelyitä. Mulla oli jo evakkopaikka nartulleni Suomessa, mutta silti...
 
Asia pyöri mielessä koko ajan. Mietin sukupuolten plussia ja miinuksia, mutta en osannut päättää. Pidin valtavasti molemmista koirista. Kasvattajan kanssa asiaa pohdittiin, mutta hän ei koskaan ottanut varsinaisesti kantaa siihen, että kumpi mun kannattaisi ottaa. Hänen linjansa oli, että mä tunnen koirani paremmin kuin hän ja mun on tehtävä päätös ite. Kasvattaja antoi hyvin aikaa eikä koskaan painostanut, että “nyt pitäisi päättää siihen ja siihen mennessä”. Silloin vähän hävetti, että olin välillä kärkkynyt sen isukin omistajan päätöstä kun nyt sain olla niin rauhassa. Edes päivänä, jolloin tein päätökseni kasvattaja ei ollut edes vihjaissut, että pitäisi jo päättää. Se oli tuskallinen päivä. En muista monestiko kirjoitin sähköpostiviestin viittä vaille valmiiksi ja sitten jätin sen lähettämättä kun olinkin tullut toisiin aatoksiin valintani suhteen. Välillä tuntui, että oli ihan sama kumpi tulisi ja asian voisi ratkaista heittämällä kolikkoa ;)
 
En tiedä mikä päätökseni olisi ollut, ellen olisi saanut lainata tkamun pikku pojua päivän ajaksi. Hänelle oli hiljattain tullut pentunen ja pyysin saada kokeilla, että miten mun pojat tulisivat sen kanssa toimeen. Ticohan oli jo telminytkin pentusen kanssa. Sony oli ollut varautuneempi. Mutta päivänä, jolloin tuo pikkuinen oli mulla hoidossa, kaikki meni hyvin. Sony tarttee oman aikansa uusien koirien kanssa. Ainakin pääsisin alkuun kolmen uroksen kanssa... Tiettyhän se vaikuttaa, että millainen se kolmas koira on luonteeltaan yms. Kuulemma uros nro 3 oli pehmeän puoleinen ja helposti alistuva, että ei mikään riidanhaastaja vaikuttanut olevan. Narttu taas vaikutti kovapäisemmältä ja itsenäisemmältä.
 
Tätä asiaa tuskailin myös yhden suomalaisenkin kasvattajan kanssa. Meidät oli yhdistänyt se, että hänellä oli jo koira tuosta kennelistä ja kyselin häneltä miten oli tuonti tapahtunut. Hän sitten kiinnostui mun tulevasta pennusta jalostusmielessä ja lupasin hänelle, että saa käyttää mun koiraa jos vaan terveys sen sallii. Kasvattajalle oli se ja sama kumpaa sukupuolta koirani olisi. Hänkään ei liikauttanut mun vaakakuppia suuntaan tai toiseen sukupuolen suhteen. Varmaan on ihan hyväkin olla neutraali näissä jutuissa.
 
Islannissa olin 10 aivvan ihanaa päivää <3 Sitten 3.9. kasvattaja tuli sovitusti pennun kanssa lentokentälle ja oli apuna aina niin pitkälle kuin se vaan oli mahdollista. Toki olin käynyt katsomassa pentuani Islannissa olon aikana ja tuolloin olisin voinut vaikka vaihtaa pentua toiseen... Oli se niin vaikeaa kun ne molemmat olivat niin ihania.
 
Tiedä sitten miten ihanan koiran jätin Islantiin, mutta eipä mulla ole valittamista tämän valitun suhteen. 3.9. tuli Helsinki-Vantaa lentokentän tullin läpi Suomeen aivan ihana pikku poika! Alkuun pientä vähän jänskätti uudet koirat, maisemat, hajut, kaikki. Parhaiten on jäänyt mieleen ötökkäverhon ja kannon mörköily. Tico & Sony ottivat tulokkaan vastaan hyvin :) Nyt koirilla on 9 kk yhteistä eloa takana ja tähän asti kaikki on sujunut hyvin. Ei ole tullut mitään kärhämiä koirien keskelle. Ne tuntuvat viihtyvän hyvin keskenään leikkimisen sun muun hömppäilyn merkeissä. Siitä oon ollut enemmän kuin iloinen! Toivottavasti elo jatkuu yhtä mutkattomasti.
 
Nimenkin päättäminen oli oma prosessinsa, sillä mulla oli kolme nimivaihtoehtoa. Nimekseen Islannin tuliainen sai Jomi. Jomi on oikein ihana, toisinaan herkkä poika, joka näkee ympärillään vain kavereita nyt kun on suurimmat ujoudet karistanut pois. En voisi kuvitella parempaa koiraa kolmanneksi koiraksi! Monet kerrat oon ajatellut, että olen onnekas kun sain juuri tämän koiran Islannista <3
 
Sisäsiisteyden oppiminen ei tuottanut ongelmia. Vähäiseksi jäi lattianpesut. Tuhojenkin suhteen luulin pääseväni yhtä helpolla. Liekö se sitten oli sattumaa vai mitä kun mun yövuorojen loputtua alkoi yllättäen ilmestyä tuhoja. Nyt kuitenkin ollaan jo löydetty yhteinen maku sisustuksen suhteen ja hyvä niin. Luulin sen olevan mahdotonta pojun jyrsimisinnon vuoksi. Se kun jyrsii luuta aina silloin kun mä en nuku. Koskaan en oo kieltänyt sitä jyrsimästä kun oon mennyt nukkumaan. Jomi on ihan ite lopettanut sen. Fiksu poju :)
 
Jomi tuntuu oppivan asioita nopeasti, johon yksi syy varmasti on se, että poju on ahmatti.. Tosin nyt ei ole tullut viime aikoina opetettua juurikaan uusia juttuja kun ollaan keskitytty rally-juttuihin. Mutta kaikki mitä Jomi nyt osaa, niin eipä niitä ole tarvinnut vääntää rautalangasta. Paitsi hihnakävely. Siinä on jotain kummallista, ettei se ota onnistuakseen vetämättä
 
Koivennostelu alkoi siinä 8 kk:n ikäisenä. Kun Jomi on sellainen höppänä, joka tahtoo vaan pusuttaa muita, niin aina joskus heitän, että Jomi on jo valmiiksi leikattu narttu. Sitä asiaa tukee jo sekin, että vieläkin se pissaa päivittäin kuin tytöt ;) Toki se nostaa koipeakin, mutta edelleen kyykistelee myös. Mutta se, että Jomi tuntuu ymmärtävän tyttöjen päälle (vähän liikaakin), ei todellakaan tue mun “narttuteoriaa” ;D
 
Siispä
 
- kaikkien kaveri
- ruuan rakastaja
- nokkela nappula
- liikkeen liikuttama
- hassu hömppä
- jämäkkä jyrsijä
- mahtavin matkamuisto
- herra hurmaava
 
Ja niin paljon muuta on Sunnusteins Íslandsljómi, tuttavallisemmin Jomi, jolle tulee tänään täyteen ensimmäinen vuosi koiranelämää. Oikein paljon onnea pienelle pojalle <3 :)