Aurinko venytteli ensimmäisiä säteitään kun luonto keimaili huurrehunnun alla. Noin hienoissa olosuhteissa pyörähdettiin perusympyrä. Takaisin tullessa kotitiellä tuli vastaan naapurin labbis. Ohi mentiin nätisti :) Sitten vähän kotona pakkailua ja tankkailua, ennen kuin Tico sai jäädä sulattelemaan sapuskaansa.
 
Kun oltiin menossa koulutukseen, niin vastaan tuli jonkin verran koiria. Ohi mentiin hiljaa, mutta se silmäpeli, se silmäpeli. Mua ärsyttää kun Sony joko tuijottaa tai vilkuilee toista koiraa. Mulla oli mukana MC ja päätin kokeilla sitä seuraavan koiran kohdalla. Heti kun äijän silmät menivät väärään suuntaan, kera “ein” ravistin MC:a. Sen jälkeen herran silmät pysyivät mun suunnassa. Mä toistin “vieressä” ja jos homma lähti hyvin käyntiin, tein sen äänimerkin ja muutaman askeleen jälkeen palkkasin. Meni ihan loistavasti! Tuo äänimerkki on semmoinen, että se saa Sonyn valppaaksi ja hännän heilumaan. Taitaa tietää mitä se meinaa. Silloin kun se piti keksiä, sen piti olla sellainen ääni, jota koira ei ollut koskaan kuullut. Päädyin “prrp” –ääneen.
 
Nyt olikin paljon koiria koulutuksessa – ja vain yksi kouluttaja. Ensin piti laittaa koira seisomaan, sitten ottaa pari askelta ja taas seisomaan. Ennen ensimmäistä kierrosta oli pujottelu ja hyvin noista selvittiin. Sony oli ihan loistava kun isojen koirien sisällä kiersivät pienet koirat, eli koiria vilisi vasemmalla puolella. Sen lisäksi äijä oli kahden uroksen välissä (flätti & vihikoira) ja hiljaisena se liikkui. Hienoa Sony! :) Kiertelyä oli aika paljon ja ne menivät hyvin. Kerran oli niin, että piti parin kanssa kiertää kerran ympäri ja laittaa sitten koira seisomaan. Sonylla oli parina mittelityttö. Kun oltiin tehty, mitä pitikin, niin kouluttaja pyysi, että menisin vielä Sonyn kanssa pienen kierroksen ja laittaisin Sonyn muiden eteen seisomaan. Kouluttaja ihailee sitä, miten vaivattomasti Sonyn saa seisomaan niin hyvin. Itekin ihailen Sonya tuossa asiassa. Tuon seisomisen kanssa ei ole koskaan mitään suurempaa vääntöä ollut, että en tiedä miten suuri osuus mulla siihen loppujen lopuksi on. Tuntuu, että se tulee Sonylta luonnostaan. Niin vaivattomasti se tekee itestään patsaan.
 
Tutkiminen meni hyvin. Kun Sonyn vuoro oli ohi, liikutin sitä itekseni. Kerran Sony sai hepulin kun vallaton vihikoira hyppi kohti terrieriä. No, mä sitten lähdin kiertämään ympyrää mennen sen vihikoiran ohi. Sen koiran kohdalla Sonylta meinasi tulla sanomista, mutta kopautus MC:iin piti sanomiset vain ajatuksena. Ja sen jälkeen sen koiran ohi päästiin hyvin. Näin oltiin karistettu yksi mörkö pois.
 
Tuo samainen vihi oli Sonyn takana kun piti koiraa seisottaa. Vihi oli koko ajan menossa ja pomppi. Kerran se pomppiessaan “osui” Sonyyn. Mä siirsin äkkiä Sonya siitä kauemmaksi ja siitä selvittiin ääneti. Ääneti ei selvitty kun piti mennä kierros. Kierroksen lopussa se koira taas “osui” Sonyyn. Sitten Sonylta tuli sanomista. Kello oli jo sen verran paljon, että mä luulin sen olleen viimeisen kierroksen ja olin vaan, että “voi kökkö kun tuo piti tapahtua viimeisellä kierroksella”. Ilokseni huomasin, ettei koulutus ollutkaan vielä ohi. Piti mennä riviin ja laittaa koira seisomaan. Mä siirryin sen verran, että meidän ja sen vihin väliin jäi koira. Taas oli kilpailumeininkiä. Olikohan se handlerikisa? En nyt muista. Olin vaan keskittynyt toivomaan vielä edes yhtä kierrosta, jottei Sonylle jäisi niin ikävä maku koulutuksesta. Ja jei, me saatiin se korjauskierros! Se meni hyvin. Lopussa Sony vähän laukkasi, mutta mitä välii, kun muuten niin hyvin meni. Olin niin iloinen äänettömästä kierroksesta, että pysähdyttyäni syötin  Sonylle nameja. En välittänyt siitä, että vaikuttiko se kisaan vaiko ei. Mä olin jo saanut palkintoni. Voiton vei se Sonyn parinakin ollut mitteli. Kaikkien piti käydä onnittelemassa voittajaa. Me mentiin viimeisinä kättelemään. Samalla juttelin vähän sen omistajan kanssa. Sillä on myös kessutyttö, joka on mulle “tuttu”. Se kessu on suunnilleen Sonyn ikäinen ja pienet pallerot olivat yhtä aikaa aloittelemassa tutustumista näyttelykiemuroihin. Aika hauska juttu, että se mitteli on sen kessun värinen. On kuulemma usein luultu, että siinä ovat emo ja pentu.
 
Kotona Sony jäi hiljaisesti yksin kun lähdin Ticon kanssa lenkille. Menin semmoisen puolen tunnin lenkuran kotoillen. Ensin otin v-käännöksiä. Sitten lennosta seisomista ja jo ekalla Tico jäi pönöttämään! Äijä kuitenkin jäi ilman palkkaa, sillä se tuli mua vastaan kun menin sitä palkkaamaan. Uusinnassa malttoi odottaa, että pääsin tarpeeksi lähelle antaakseni namin. Puoliksi leikilläni kokeilin, että onnistuuko liikkeestä i-m-s-. Ja onnistuihan se! Sitten jostain syystä sen jälkeen istuminen oli joko seisomista tai maatumista. Noh, eipä siinä muuta kuin opettelemaan istumista. Se vei jonkin aikaa, ennen kuin Tico alkoi istua jo ekalla käskyllä. Sitten piruuttani kokeilin välissä muuta käskyä ennen kuin taas istumista. Ja jo siinä ajassa istuminen oli taas unohtunut. Sitten taas hiottiin sitä ja lopetin onnistuneeseen suoritukseen. Olipa Ticolla nyt ainakin jotain muuta kuin kävelyä.
 
Tämä jos mikä on onnistumista. Tässä on linkki, josta voi halutessaan katsoa osan siskoni IPO1-kokeesta. Lempparikohtani tuolla pätkällä on, kun siskon koira pinkoo vauhdilla kohti maalimiestä ja käy kiinni lennokkaasti. Upea pätkä! Suosittelen lämpimästi :) 
 
Ympätään tähän nyt omiakin onnistumisia. Viime yö meni töissä ihan mukavasti, vaikka alku olikin ketuttava. Se kone on kyl inhottava kun pitää vähän arvalla käämiä. Normitapauksessa jos kisko ei ole keskellä, niin sitten joko lisätään tai vähennetään yhtä numeroa. Tuossa koneessa se ei toimi noin auvoisasti. Vaikka lisää tai vähentää, niin se ei takaa, että käämistä tulisi hyvä. Sen sain kokea perjantaina. Tuntui, että kone näytti mulle keskaria kun aina jos yritin parantaa seuraavaa käämiä, niin v*****s meni. Alkuun se harmitti ihan sikana. Jos olisin ollut sarjakuvahahmo, niin mun pään päällä olis ollut musta pilvi salamoineen kaikkineen. Sitten kun joutui purkamaan vähän väliä, niin kävi mielessä, että kohta tulee itku. Mikä pettymys, etten saanut sitä sarjaa tehtyä. Ajallisesti olisin sen ehtinyt tehdä, jos vaan olisi ollut parempi kone, jonka kanssa ei tartte arpoa mitä seuraavaksi tulee. Mä luovutin ja lopetin käämimisen. Mitä hyötyä on tehdä, jos koko ajan menee vaan purkuun? Onneksi yö alkoi jo olla lopuillaan. Keksin kaikkea pientä touhuttavaa loppuajaksi. Viime yönä pääsin suhteellisen hyvin samalle tasolle sen koneen kanssa ja onnistuin tekemään ihan ok tavaraa.
 
Katos kummaa, joku on ripotellut ulos pakettitolkulla tomusokeria. Voineeko tuota sanoa ensilumeksi???