Siinäpä on tämä viikko tiivistettynä kahteen sanaan. Maanantaina oli pakkomielle saada niitä kuvia. Tiistaina ja keskiviikkona tappelin saadakseni blogiini halutut kuvat. Yllättävän vaikeaa oli lisätä yksi hemskutin kuva jälkeenpäin. Joka päivä kuvittelin prismailevani, mutta muutaman tunnin unilla, hah! Senpä takia aamulenkit olivat lyhyitä kun vaan kuvittelin käväiseväni koneella. Illemmalla pyörittiin vaan sitä perusympyrää. Mulla alkoi omatunto kolkuttamaan kun en ollut tehnyt poikien kanssa oikeastaan mitään. Torstaina oli aika maksaa takaisin. Töiden jälkeen lähdettiin prismailemaan. Melkein koko menomatka satoi lunta ja melkoisen sakeastikin välillä. Säätiedotuksissa ei ollut sanottu sanaakaan lumesta. Jokaisessa oli sanottu “melko aurinkoista”.Prismalla Sony oli aika äänekäs ja se joko söi nappuja ahneesti tai sitten isoja jääpuikkoja. Tico myös rouskutteli niitä jääpuikkoja. Niin ja yritti hurmata ihmisiä. Musta Tico on kuin Uuno Turhapuro. Sehän vetää päälleen hurmurivaihteen kun näkee naisia. Tico tekee saman muodonmuutoksen nähdessään ihmisiä. Se bussikatos, jolla ollaan on läpinäkyvä ja kun siihen taakse tuli auto, niin Tico alkoi heiluttaa häntää ja yritti ottaa rapsuja lasin (tai mitä materiaalia nyt ikinä onkaan) läpi. Autosta ulostullut nainen vähän “taputteli Ticoa” sen lasin läpi.
 
Kotipihalla huomasin lumisateesta olleen hyötyä, jos noin nyt voi sanoa. Hyötyä sikäli, että ilman lunta en olisi tiennyt jonkun käyneen pihallani ja ovellani. Jäljet johtivat ovelle ja sitten ne menivät myös vähän sitä polkua, joka johtaa esim. aitaukseen (ei kuitenkaan aitaukseen asti). Omista jäljistäni ei voinut olla kyse, sillä jäljet olivat puhtaassa lumessa. Lumisade oli alkanut vasta lähtömme jälkeen. Se oli karmivaa huomata ne jäljet ja ihmettelinkin niitä pitkän aikaa. Ne jäljet herättivät kummastusta, sillä en tiedä ketään, joka tulisi tänne ilman autoa. Asutaan päättyvän tien varressa, joten ei kovinkaan monen luulisi eksyvän pihallemme “muuten vaan”. Ja kun tämä talo ei näy yhdellekään tielle. Autonjälkiä pihassani ei ollut, joten jos tulija oli tullut autolla, mutta ei kuitenkaan pihalleni, niin sitten sen on täytynyt käydä kääntymässä toisen naapurini pihalla. Muutoin täältä ei pääse pois. Niin ja ne jäljet eivät menneet ihan mun oven taakse vaan oli käyty paria porrasta alempana. Outoa. 
 
Herättyäni kello oli jo se verran paljon, että mietin pitäisikö mennä kunnon lenkki samantien. Kun en tiennyt mitään lenkkiä, joka kestäisi sopivasti niin, että sitten voisi lähteä töihin, niin käytin pojat tarpeillaan. En ole varma, että tuliko vastaan naapurin koira. Ainakin se oli musta labbis. Ohitus sujui vähän takkuillen, mutta mitään murinaa kummempaa ei kuulunut. Jos kyseessä oli naapurin koira, niin tuo oli hyvä ohitus kun muistaa, että aina ennen sen koiran näkeminen on ollut yhtä showta. Lenkin jälkeen laitoin pojat aitailemaan ja kyllä niillä oli kivaa! Ite tein valmisteluja töihin lähtöä ajatellen. Sen jälkeen mentiin puolentoista tunnin iltalenkki. Saivat pojat sitten korkojakin maksun päälle.
 
Ne jäljet muistuivat mieleen yölläkin kun mietin, että uskallanko lähteä poikien kanssa aamulla prismailemaan. Mitä jos joku oli käynyt “nuuskimassa maastoa etukäteen”?!? Mitä jos lähden prismailemaan ja löydän tyhjän kodin? Tuon suuntaisia ajatuksia pyöri päässä. Niissä jäljissä ei ollut mitään järkeä... Päätin kuitenkin ottaa riskin ja lähteä. Eihän mua edes väsyttänyt, joten miksi ei? Poikkeuksellisesti otin mukaan puhelimeni. En yleensä ota sitä mukaan lenkille kun sen akku ei oikein kestä ulkoilua, eli on melkeinpä yhtä tyhjän kanssa ottaa se mukaan. Nyt kuitenkin  otin, jotta voisin soittaa apua tarvittaessa. Jos vaikka se akku olisi kestänyt kun asteetkin olivat nollassa. Kotitiellä jouduttiin tekemisiin naapurin koiran kanssa. Se oli juuri menossa pihalleen eikä se jäänyt pojilta huomaamatta. Mielestäni se kohtaaminen meni kuitenkin ihan kivasti. Tico oli koko ajan hiljaa :) Sony vähän murisi ja siihen oli vaikeaa saada kontaktia. Vähän se haukkuikin. Lopulta Sonyyn sai kontaktin eikä missään vaiheessa syntynyt sitä älämölöä, joka on ennen syntynyt automaattisesti. Taisipa olla fiksua jättää se lumikola kauppaan! Prismailu oli eilistä hiljaisempaa. Sonylle ei ilmeisesti tee hyvää pitkät tauot?
 
Kun lähdettiin liikenteeseen, niin mulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, millainen lenkistä loppujen lopuksi tulisi. Aattelin käydä toisessakin kaupassa – jos jaksan. Kun ei väsyttänyt, niin mentiin Prismalta sinne toiseen kauppaan. Sinne kesti puolisen tuntia. Periaattessa olisin voinut mennä suoraan tuohon toiseen kauppaan, mutta siellä ei ole yhtä hyvää ruokintapaikkaa ja on vähemmän häiriötä. Se oli loppujen lopuksi melko turha lenkki, sillä en saanut tarjoustuotteita. Mua ei kuitenkaan harmittanut, kun oli pojat mukana. Se oli vain osa lenkkiä. Jos olisin pyöräillyt sinne asti toteamaan “ei oota”, niin sitten olisi kyllä harmittanut. Kotimatkalla alkoi lenkki tuntua pitkältä, mutta ei mua väsyttänyt. Sonya sen sijaan taisi väsyttää. Se oli kuin kiukutteleva pikku kakara: kerran bongattuaan linnun, niitä oli mukamas vaikka missä, yritti kieriä vähän väliä ja yritti riippua Ticossa. Sony on semmoinen, että sille jää tilanne päälle. Jos esim. estän sitä hyökkimästä Ticon päälle, niin sitten Sony  odottelee vaikka pitkänkin tovin sopivaa hetkeä saada tahtonsa läpi. Homma menee näin: kiellän Sonya riippumasta Ticossa ja käsken äijää kävellä eteenpäin. Edessä siksi, että jos se jäisi taakse, niin sieltä se hyökkäisi vauhdilla Ticon kimppuun heti kun se olisi mahdollista. Se edessä kävelykin on yhtä taakse vilkuilua ja yrityksiä pysähtyä. Heti kun Tico on kohdalla, niin ärrinmurrin ja kimppuun. Sony hyökkää, vaikka olisin saanut sen kävelemään hyvin jo jonkin aikaa. Hyökkää, vaikka kaikki näyttäisi olevan ok. Kun äijä jotain haluaa, niin sitä ei niin vain unohdeta. Pikku piruhan tuo on... Toisinaan pirulaiselle pitää ärähtää kunnolla, jotta se unohtaisi aikeensa. Sitten ollaankin mielin kielin – ainakin hetken. Eikös se olisi helpompaa vaan kävellä eteenpäin kun on väsynyt? Sen sijaan kun keksii vaikka mitä tehdäkseen omasta ja muiden olosta hankalaa? Ilmeisesti se on niin, että kun Sony kärsii, niin sitten kärsii muutkin ;)
 
Vaikka oli ihanaa kun lenkki loppui, niin silti polkaisin vielä tunnin reissun. Kävin postista hakemassa poikien herkkupalkinnon. Sitä pakettia ei olisi voinut poikien kanssa hakea. En uskalla jättää poikia sen postin eteen tai muuallekaan sen liikekeskuksen liepeille. Jos jollekin on tuttu Varissuon maine, niin varmasti ymmärtää. Varissuo ei ole Turussa kovin hyvässä maineessa. Kovin sitä yritetään parantaa, mutta se taitaa olla mission impossible. Ite en uskaltaisi ikinä asua Varissuolla. Ehkä sitten jos ei olisi koiria. Silloinhan ei tarttis juuri poistua asunnostaan muuta kuin töihin ja kauppaan. Ei olisi mitään lenkkejä. Puhumattakaan iltalenkeistä...! Vähän väliä Varissuolla tapahtuu pahoinpitelyjä ja ryöstöjä. Hiljattain pahoinpideltiin bussikuski. Postin lisäksi käväisin kaupassa, jotta voisin tehdä kotona syntiä ;) Nyt on tarjouksessa maailman parhaat laskiaispullat. Salosen pullien syönti on kuin tekisi syntiä. Ne on niiiiiiiiii-in hyviä; hilloa, kermavaahtoa ja päällä tomu- sekä raesokeria. NJAM!
 
Jo alkoi väsymys tuntua. Väsymyksen piikkiin laitan sen, että kun kuvasin poikia herkkujen kanssa, niin en jaksanut vaihtaa kameran objektia. Itsepäisesti käytin sitä samaa, jota käytän ulkona. Sillä toisella saa kuvia lähempää. Onneksi asunnosta löytyi sen verran lääniä, jotta pääsin tarpeeksi kauas ja sain kuvattua “väärällä objektilla”. Sony oli väsynyt. Kun laitoin pojat istumaan herkkujen taakse, niin Sony olisi mieluummin makoillut. Sonyssa kyllä näkyy väsymys. Ticossa harvemmin.
 
Nukkumaan menin yhden aikaan. Enpä saanut nukuttua kolmea tuntia kauempaa. Äiti soitti. Se oli jättänyt avaimensa kotiin. Mulla on vara-avain. Kun äiti puolileikillään ehdotti, että lähtisin pyörällä vastaan, niin mä huokaisin syvään. Ei oikeesti innostanut ajatus pyöräillä vastatuuleen kun väsytti. Puhelun jälkeen alkoi omatunto kolkuttaa: “kai mä nyt voisin mennä vastaan kun äiti on niin paljon mua jeesannut”. Soitin ja sanoin lähteväni vastaan koirien kanssa. Pyörällä en jaksanut. Joku voi ihmetellä mun logiikkaa kun mieluummin lähden vastaan kävellen pyörän sijaan. Niin, ehkä se on hassua, mutta mulle mieluisampi vaihtoehto ja olihan jo kulunut viisi tuntia siitä kun pojat olivat olleet viimeksi ulkona. Jos olisin mennyt pyörällä, niin sitten olisi pitänyt vielä hypätä poikien kanssa ulkona kuitenkin. Nyt tuli samalla lenkki ja apu. Vähän mua mietitytti, että miten menee kohtaaminen. Äiti oli lähtenyt lenkille koiransa kanssa kun avain jäi kotiin. Se on uroskoira. Oli sovittu, että laitan koirat kiinni kun näen äitin ja vien avaimen. Kun näin äitini, nostin käteni merkiksi, että hänet on nähty ja tunnistettu. Sitten aloin katsella tolppaa, jonne saisi koirat kiinni. Jostain syystä tolpalle piti vähän kiivetä. Miten se nyt niin lumen peitossa oli? ;) Sain huomata, ettei Sonylle sovi minkäänlainen poikkeama ohitustilanteessa. Sony aloitti kaameen mekkalan kun pyysin sitä pomppaamaan kinoksen päälle. Se oli jotenkin sille liikaa kun oli toinen koira näkyvissä. Noh, loppujen lopuksi vain heitin sen avaimen äidille. Juteltiin hetki. Sony oli pääasiassa hiljaa. Muutama haukahdus kuului. Ihan hyvää treeniä tuokin kohtaaminen. Tico oli niin kuin ei olisikaan, eli nätisti :) Kyllä on Sony-omppu tippunut kauas Tico-puusta ;) Kotona takaisin vällyjen väliin.
 
Pitkän aamulenkin aikana sain muistutuksen siitä, mitä tuleman pitää. Kohta on ohi muutaman kuukauden pesuloma. Eipä oo tarvinnut pestä kuraisia massuja ja tassuja sitten marraskuun alun. Vaikkei vielä kuraista olekaan, niin Sonysta tuli lenkin aikana mustatassu. Jännä, ettei Ticon tassut mustuneet. Sonylla on sitten kai erilainen karvanlaatu tassuissaan. Lumi on sulanut melkeinpä silmissä aurinkoisten päivien myötä. Paikka paikoin jo pilkistää asfaltti. Tätä menoa ei mene kauaa kun lumet ovat pois. Viime vuonnahan se valtava lumimäärä lähti pois parissa viikossa. Se oli helppo kevät kun ei tarvinnut juurikaan liukastella. Päivällä aurinko sulatti ja yöllä muutaman asteen pakkanen jäädytti. Missään vaiheessa tiet eivät olleet niin kamalassa kunnossa kuin ne ovat toisinaan olleet tämän talven aikana. Jospa tämäkin kevät olisi yhtä helppo kuin vuosi sitten?

 

Harmikseni huomasin, että osassa näitä herkkuja on myrkkyjä :(  Ja tietenkin ne oli kätketty sanonnan “sisältää EU:n hyväksymiä antioksidantteja” taakse. Varmasti sana “hyväksymiä” huijaa hyvin ihmisiä, mutta ei mua. Ulla Kivimäen kirjasta Koiran Luonnonmukainen Hoito opin, että nuo myrkyt kätketään tuon sanonnan taakse. Tyhmää :(
Tässä on linkki, jos jotakin kiinnostaa tietää mistä puhun.

http://p3.foorumi.info/elaintenhoitajat/viewtopic.php?p=218&sid=670f29969a144703deb6e730ab689a00