Lauantaina pojat pääsivät käymään koirien huvipuistossa Salossa. Siellä oli kivaa rauniotouhua ja esteitä. Lähellä oli, että huvipuistopäivä olisi jäänyt pojilta väliin.
 
Ekan kerran sain tuosta tiedon viime kuussa. Päivää suunniteltiin elokuun toiseksi viimeiseen lauantaihin. Loppujen lopuksi se ei toteutunut, koska monella oli muuta menoa.
 
Uusi mato viritettiin koukkuun siinä toivossa, että 13.9. tulisi parempi saalis. Noin viikkoa ennen tapahtumaa sain tiedon, että se päivä olikin nyt 12.9. Tyhjä päivähän se oli, mutta...
 
Ei se helppoa ollut kun en haluaisi vaivata äippää asioilla, jotka ei välttämättä sitä kiinnosta, mutta pienen laskutoimituksen jälkeen otin luurin käteen ja soitin äipälle. Laskin, että en oo viime aikoina hirveesti häntä vaivannut mun jutuilla ja sitten kun Salo on lähellä. Yksin kolmen koiran kanssa junalla en halua mennä ja valinnan tekeminen olisi ollut vaikeaa. Onneksi ei tarvinnut valita, sillä äippä lähti kuskiksi.
 
Viime viikon alussa oli nakit tarjouksessa, joten kävin napsimassa pari pakettia nakkeja. Meinasi olla turha ostos nuo nakit.
 
Perjantaina Sonyn velipojan omistaja soitti ja kertoi, että oli tullut peruutuksia ja siten miitti muuttuisi ihan tavalliseksi “koirat hengailee” miitiksi. Siis jonkun pihalle notkumaan ja näin. No höh. Miten voi olla, että ensin sovitaan ja sitten ...? Raunioille ei ollut tulossa muita kuin hän ja mä. No höh, uudemman kerran. Harmittelin turhaa nakkiostosta ja funtsin, että mitä tehdä. Siis, että otanko isosia mukaan ollenkaan. Ei tuntunut kivalta ajatukselta jättää niitä kotiin, mutta ne kun eivät ole yhtä sosiaalisia kuin Jomi, niin tavallisessa miitissä ne olisivat tavallaan turhia.
 
Loppujen lopuksi luurit suljettiin sellaisen ajatuksen jäädessä ilmaan, että ehkä se, jonka pihalle oltais oltu menossa, niin hän saattoi myös olla tulossa raunioille. Alue kuitenkin oli edelleen varattuna isliksille. Sanoin, että kivaa se olisi jos pojat pääsisivät taas kerran kokeilemaan raunioita ja esteitä.
 
Jonkin ajan päästä sain luuriin viestin uudesta kellonajasta jo aiemmin sovitussa paikassa. Siis raunioille sittenkin! Ilmoitin uuden ajan äipälle ja sitten odottelemaan seuraavaa päivää.
 
Sen olin jo päättänyt, että sen T-paidan laitan. Sitä piti vielä miettiä, että pitikö sinne alle virittää poolo. Ei tarvinnut. Jo aamuysiltä ulkona tuntui lämpimältä, joten totesin, että pelkkä takki riittää T-paidan kaveriksi.
 
Kävelin poikien kanssa koululle, jotta saivat vessailla ennen autoon menoa. Tämä oli yhtäkkinen muutos ja ajattelin soittaa äipälle yhdeltä vanhalta bussipysäkiltä. Äippä ei vastannut, joten aloin naputella viestiä. Kohta mun luuri soi ja pojat alkoivat haukkua. No kiva... Vastasin luuriin ja sitten piti karjaista ääliöille, että NYT hiljaa! Kumma, ettei saa vastata puhelimeen ilman sirkusta. Kummallista oli sekin, että Tico oli hiljaa. Yleensä juuri tuo punainen pöhkö on se, joka sisällä alkaa haukkua kun vastaan puhelimeen.
 
Koululla sidoin pojat tolppaan ja aloin kaivamaan niille vettä. Tuli auto ja mekkala alkoi taas. Hohhoi... Jomin saa helpoiten hiljaiseksi, joten ensin sille tuimia katseita ja sanoja. Isoset onkin hankalampi juttu. Ne kun hiljenee ja sitten taas aloittaa uudestaan. Eikä se ollut äipän auto. Toisaalta osasin odottaa mekkalaa, sillä ukot kävivät ihan kierroksilla.
 
Juottamisen jälkeen laitoin Jomille suihkepannan. Se on hyvä olla sillä kun autoilee, niin pysyy turhat vikinät kurissa. Nyt pannasta oli sekin hyöty, että kun äippä tuli koululle, niin yksi suihkautus ja Jomi oli hiljaa. Kaksi muuta... Mekkalan keskellä kysyin äipältä, että voisinko ottaa Ticon eteen. Herran kun näyttää matkustavan siinä nätimmin kuin penkillä. Se sopi.
 
Tico tosiaan oli kuin toinen koira istuessaan lattialla mun edessä. Tällä reissulla takapenkiltä ei kuulunut ylimääräistä vikinää ja kitinää. Hyörinästä puhumattakaan. Sony reissaa mieluummin takapenkin jalkatilassa ja sinne sen onnistuu keplotella, vaikka edessä on penkinsuojus. Herra siis telttailee ; )
 
Piihovin ABC:llä oli määrä olla 12.45. Me oltiin siellä puoli yhden aikoihin. Jonkin ajan päästä ilmestyi velipojan omistaja. Sitten vielä piti odotella yhtä. Kun hänkin tuli paikalle, niin sitten kohti raunioita.
 
Kun autot olivat parkissa, lähdin vähän kävelyttämään poikia. Takaisin tultua kysyin velipojan omistajalta, että oliko hänellä se luvattu häkki. Ei ollut muistanut ottaa. Onneksi osallistujia oli sen verran vähän, että hyvin pystyi sitomaan kaikki omaan puuhun. Samaan puuhun jos laittaa, niin se tietää jättisolmua hihnoissa. Häkki olisi ollut siitäkin kiva, että silloin paikka olisi ollut hiljaisempi. Sony ei ole hiljaa jos odottaa sidottuna. Häkissä taas on. Onneksi mölyäminen ei haitannut.
 
Paikalla oli neljä ihmistä ja kuusi koiraa. Ensin ihmiset kävelivät ympäri raunioita ja sitten koiruus kerrallaan sai ettiä piiloutujia. Jokaiselle taisi olla kolme etsittävää kun yksi meni piiloon kahdesti. Velipojan omistajan koirat saivat ettiä neljä kertaa. Nuo koiruudet ovat ihan harrastaneet raunioita, mutta sattuneesta syystä nyt on ollut pitkä treenitauko.
 
Tico oli hauska kun kerran se meni rautaiseen putkeen. Luuli kai pehmoiseksi ja äänettömäksi agiputkeksi. Vaan eipä ollut. Putki heilui hieman ja kolisi, joten Tico teki putkessa uukkarin. Sitten se seisoi hetken ihmetellen ennen kuin meni putkeen uudestaan! Siis vaikka vähän pelästyi yllättävää putkea, niin ei lähtenyt kiertämään vaan meni putkesta läpi : D Tästä tulee mieleen se kun Tico kerran laittoi nenänsä kiinni kuumaan lamppuun. Toki otti nopeasti nenänsä sitä irti, mutta kohta uudelleen poltti nenäänsä. Ja sitten taas uudelleen, ja uudelleen... Ei heti usko mitä toteaa. Pöhkö : D
 
Olin just lähdössä hakemaan Jomia, joka oli viimeinen koira, kun mun luuri soi. Tkamu soitti. Vastasin ja kuulin vaan “tuut tuut”. Ehkäpä hän oli vahingossa soittanut mulle, tuumailin. Kohta luuri soi uudestaan ja soittaja oli edelleenkin tkamu. Nyt hän jopa puhui, joten ei ollut virhesoitto ; ) Hän kysyi, että oltiinko vielä raunioilla. Myöntävän vastauksen jälkeen hän sanoi tulevansa paikalle.
 
Kerroin velipojan omistajalle, että tkamu oli tulossa. Oli epäilys, että osaako hän löytää perille. Velipojan omistajalla ei ollut tkamun numeroa, joten mä soitin tkamulle ja sitten velipojan omistaja antoi ajo-ohjeita. Paras oli se kun hän ohjeisti ajamaan ikkuna auki : D Koirat kyllä opastaisivat. Vaan kuinka kävikään? Jostain syystä koirat olivat ihan hiljaa. Kukaan ei sanonut mitään vaikka kerrankin se olisi ollut jopa toivottavaakin.
 
Tkamun vanhempi koiruus sai mennä touhuamaan rauniolle. Koiruus piti pitää liinassa. Vapaana ollessaan tuolta koiralta tippuvat korvat totaalisesti ja se todella nauttii vapaudesta. Sitä ei uskoisi jos ei tietäisi kun koiruus on muutoin tosi rauhallisen oloinen.
 
Mä olin koiralle liian tuttu, joten en voinut piiloutua. Siinä sitten oli hyvä hetki kaivaa kamera esiin : D
 
Otettiin toinen pikainen kierros kaikille muille paitsi velipojan omistajan koirille. Niillä olikin ollut astetta vaativammat piilot. Ihan umpipiiloista olivat saaneet ettiä. Ja kun nenä oli opastanut “uhrin” luo, niin sitten siitä piti kertoa omistajalle haukulla. Pitkän treenitauon vuoksi etsimisessä saattoi olla kankeutta, mutta haukkua jaksoivat hyvin. Sonyn velipojalle piilouduin kahdesti ja toisen löydön jälkeen kun namit oli ahmittu, sain leikkiä pojan kanssa pallolla.
 
Vesi teki hyvin kauppansa. Olihan lämmin päivä ja sitten siihen päälle vielä jänskää rauniotouhua. Niin ja kun meidän vettä joivat muutkin koirat, niin eihän mun mukaan ottama vesi riittänyt. Olisi se varmaan loppunut, vaikkei muut olisikaan sitä juoneet, vettä kun ihan syötiin. Kun oma vesi oli loppunut, niin sitten piti lainata vettä. Ainoa, jolla enää oli vettä, oli velipojan omistaja. Hyvin olivat omistajat varustautuneet ; )
 
Ennen kuin mentiin esteille, heitin takin takakonttiin. Sitä ei todellakaan tarvinnut. Taisin luopua takista jo ekan piiloutumisen jälkeen enkä sen jälkeen tuntenut yhtään vilua. Päinvastoin.
 
Esteillä velipojan omistaja näytti narttunsa kanssa miten esteet suoritettiin oikeaoppisesti ja sitten jokainen koira pääsi kokeilemaan niitä. Oli epämiellyttävää alustaa (jonka unohdin isosten kohdalla), metallista putkea, jonka päässä piti mennä maahan. Keinun tapainen este, tikkaat, joka oli kuin agin puomi, paitsi huomattavasti matalampi ja se yläosa oli kuin “kaadetut tikkaat”. Sitten vielä sellainen lauta, joka oli kahden pyörylän päällä. Laudan olisi pitänyt heilua, mutta ei se heilunut. Lopuksi pitkä hyppy jonkun naruviritelmän yli. Onneksi on jotain kuvia, niin ei jää esteet vain näiden kuvailujen varaan.
 
 
             s50.jpg
                                   Jättis ylittämässä sitä hyppyä.
 
 
Tikkaat oli pojille vaikeita. Taisivat luulla sitä puomiksi ja kun vauhdilla päälle ehdittyään hokasivatkin, että siellä oli “reikiä”, iski jähmetys. Muistaakseni Tico meni viimeksi tuon esteen, mutta nyt ei onnistunut siinä. Tico oli ainoa mun koirista, joka selvisi siitä hypystä. Karvapalloilla hyppy jäi vähän lyhyeksi, mutta yrittivät kuitenkin. Jomilla oli suora näköyhteys tyttöön, joten hypyn jälkeen sitä ei kiinnostanut nakinpalat. Tytön korvat olivat parempi palkinto. Jooh, sinne se meni korvia nuolemaan...
 
Huvipuistosta mentiin yhden isliksen omistajan pihalle. Yllättäen se olikin rivarin piha. Mulle kun oli sanottu, että on iso ja aidattu piha, niin mä sitten oletin, että kyseessä oli omakotitalo. Tämän vuoksi en ollut osannut ottaa mukaan lyhyempää putkea. Mun pitkällä putkella siellä pihalla ei tehnyt juuri mitään. Piha oli iso, mutta ei kuitenkaan sellainen kuin olin olettanut. Mutta varmaan isoin rivarin piha, jonka oon ikinä nähnyt. Vau!
 
Pojat saivat ensin jolkotella velipojan omistajan nartun kanssa ja sitten jonkin ajan päästä pihan omistajan koiran kanssa. Neidit eivät tulleet toimeen, joten niitä ei voinut laittaa pihalle yhtäaikaa.
 
Jomi kuiskutteli velipojan nartun korviin ties mitä. Isoset eivät juurikaan olleet kiinnostuneet neidistä. Kun tyttö vaihtui, niin isosetkin olivat kiinnostuneempia. Ehkä oli juoksu tulossa? Etenkin Sony oli ihan in laav. Se jaksoi seurata tyttöä. Vaikka Jomi onkin tyttöjen perään, niin ei se kuitenkaan näytä haluavan alkaa kilpailla tytöstä. Vähän se yritti lirkutella tyttöä, mutta kun huomasi, että kermis oli ihan liimaantunut siihen, niin ei yrittänyt mitään. Ticokin antoi poikansa touhuta ihan rauhassa. Vaikka Sony ei pessyt korvia, tms., niin silti siitä näki miten innoissaan se oli.
 
 
             s156.jpg
                              "Äh, mä oon jo kuullut tuon jutun, huoh..."
 
 
Kun aidan taakse ilmestyi uros, joka oli pihan omistajan neidin poika, alkoi rähinä. Pojat eivät tykänneet toisistaan. Äippä vei isoset pois ja sitten kokeiltiin Jomin kanssa niin, että se uros oli aidan takana. Ei onnistunut. Jomi haukuttiin maanrakoon. Jomi vastasi siihen pörhistelemällä ja vähän murisemalla, mutta ei ollut heti ekana sitä mieltä, että toinen piti poistaa päiväjärjestyksestä. Otin Jomin kiinni ja lähdin pois, niin pääsi se poikakin tassuttelemaan pihalle. Poika haukkui Jomille ollessaan pihalla, mutta Jomia ei enää kiinnostanut reagoida moiseen mitenkään. Voi, kun tuo pysyisi noin helppona aina <3 Ai niin. Jomi olisi halunnut taas hempeillä velipojan kanssa, mutta velipoika oli jo kasvanut tuosta pois. Jomin lipaisuyritykset saivat vastaukseksi koiramaailman pääkallokieltä.
 
Se oli sellainen 7 tunnin reissu. Siis kun kotoa lähdettiin 11 aikoihin kohti koulua. Halusin lähteä liikkeelle väljässä aikataulussa ja toisaalta en keksinyt kotona mitään järkevää tekemistä noin tunniksi.
 
Huvipuistopäivä oli vaatinut veronsa ja kun masut olivat täynnä, tässä möksässä oli hiljaista.
 
Vasta myöhemmin aloin touhuta kuvien kanssa. Ekat 30 kuvaa latautuivat nätisti, mutta sen jälkeen oli ongelmia. En jaksanut päivystää koko ajan, että missä vaiheessa voi lisätä uusia kuvia, joten laitoin kaikki loput kuvat latautumaan Picasaan. Useinhan tuosta seuraa vaikeuksia, mutta joskus homma sujuu. Tällä kertaa ei. Noin 50 kuvan jälkeen sivusto jämähti. Kaikki muu toimi, mutta Picasa oli peitetty harmaan verhon alle. Usein tuo verho häviää jonkin ajan päästä, mutta vaikka nyt odotin tunnista kahteen, verho ei hävinnyt. En olisi halunnut kattoa uudestaan kuvia, jotka ladata ja sitten kun välistä oli jäänyt kuvia latautumatta, niin olisi pitänyt nekin vielä erikseen ettiä. Vaan eipä ollut vaihtoehtoja. Kone kiinni ja kaikki uusiksi...
 
Kiitokset vielä velipojan omistajalle kivan päivän järjestämisestä : ) Niin ja äipälle kyyditsemisestä <3 Alla on linkki kuviin ehdoin TripleTan.
 
 
             s127.jpg
                         Nuorekas velipoika täyttää ensi kuussa muka 7!?
 
 
Viime tiistaina oltiin agitreeneissä. Mä olin ihan järkyttävä! Oli hyppy, muuri, hyppy ja sitten sen jälkeen kepit hankalassa paikassa. Jo tuohon tyssäsi mun taidot. En tiennyt miten saada koira kepeille. Sitten oli helppoa pätkää putken, hypyn, putken, hypyn ja puomin muodossa. Tämän setin jälkeen tuli seuraava tenkkapoo. Miten saada koira puomilta hypylle ja sitten putken “hankalampaan” päähän? Sen jälkeen oli yksi hyppy, josta vielä kykenin selviämään, mutta sen jälkeen tuli sellaista hyppysiksakkia, että ei tosikaan! Siksakin jälkeen oli putki, A, rengas ja hyppy.
 
Oltiin just saatu rata valmiiksi kun joku tuli kysymään, että paljonko voitaisiin tiivistää rataa. Kouluttaja sanoi, että ei yhtään. Kysyjä selitti, että nyt alkaa olla niin huonot säät eikä kukaan halua treenata enää ulkona, joten sisälle piti rakentaa kolmas rata. Huono sää? Ulkona oli pilvistä, mutta ei satanut. Kävi ilmi, että meidän olisi pitänyt olla ulkona. Kouluttaja tiesi sen, mutta “huonon sään” takia oli päättänyt, että ollaan sisällä. Aina ennenhän toinen rata on ollut tyhjänä. Noh, siinä sitten väännettiin hetki asiasta ja lopuksi sovittiin, että saadaan pitää treenit. Treenien jälkeen piti siirtää aitoja ja keltaiset siivekkeet aitojen toiselle puolelle.
 
Rata oli joku kolmosten nollarata. Kyllä siinä muutkin olivat, että apua, kun tutustuivat rataan. Mutta ne muut osasivat sen jälkeen kun niille näytettiin. Mä en. Katottiin ensin 12 ekaa estettä ja noihin tosiaan mahtui ne kaksi pulmakohtaa. Jomi oli eka.
 
Jätin koiruuden istumaan ja menin kolmannen esteen taakse. Kun nostin käden, Jomi lähti tulemaan. Okei, nyt selvisi, että se tulee kaikki esteet, mutta ei kuitenkaan tarttis tehdä sitä omin luvin. Siispä uusi jättö. Nyt malttoi odottaa. Ei onnistunut kepeille ohjaaminen. Siinä oli putki houkuttimena (ei kuulunut rataan). Jomi meni putkeen. Kouluttajan mukaan ohjasin sen sinne, omasta mielestä en ; D Noh, kun tuo saatiin sujumaan, niin sitten tosiaan se puomin jälkeinen hyppy + putki jutska. Mä tein sen niin, että melkeinpä seurautin Jomin hypylle ja sitten hyppy. Putken väärään päähän se meni. Kyllä tuota kohtaa katottiin kouluttajan kanssa, mutta ei vaan jäänyt se ohjaus mun mieleen. Mahtoi kouluttaja repiä hiuksia päästään kun katteli mun toimintaa... Noh, sitten hinkattiin tuota kohtaa hyvän tovin. Että joku voikin olla luuseri-ohjaaja!
 
Toisella kierroksella Jomi ei mennyt keppien jälkeen putkeen. Putki oli taivuteltu silleen houkuttelevasti puomin pään ympärille. Siis lähinnä olisi ollut vaarana, että olisi mennyt putkeen silloin kun olisi pitänyt mennä puomille. Tässä ei ollut ekalla kerralla mitään ongelmaa. Jomi meni puomille kahden houkuttelevan putkensuun ohi. Mutta nyt kun puomille ei olisi pitänyt mennä, herra meni. Meni vaikka miltei saatoin sen putkeen. Ukkeli oli päättänyt, että nyt syödään ja puomin päässä saa ruokaa : D Kouluttaja totesi, että mä tosissani yritin saada Jomia putkeen, mutta mutta : D
 
Sitten kun puomille sai mennä, niin jösses mitä vauhtia hömpy paahtoi. Turhaan, sillä ruokaa ei ollut puomin päässä. Ei ollut aikaa tutustua siihen siksakiin, joten meidän rata oli vain 12 esteen pituinen. Muilla taas 20 estettä...
 
Ennen tokoa kouluttaja sanoi, ettei voi heittää mua kotiin kun se jää treenimään. Lisäksi kehotti kysymään, että saisinko joltakin kyytiä. Ei tuntunut kivalta ajatukselta. Totesin, että ei 45 minsaa oo paha matka kävellä.
 
Ekana taisi olla seuraamista eri pituisissa pätkissä. Jos suoraan meno sujui, niin sitten mukaan käännöksiä. Tämä meni ihan hyvin.
 
Sitten paikkista. Ekana makoilua uuden säännöstyksen mukaan. Eli koirat maahan yksitellen. Jomi oli viimeinen, joten sillä olisi ollut mahdollisuuksia reagoida muiden käskyihin. Ei reagoinut. Makoilun jälkeen Jomi oli eka nousija ja hyvin nousi ylös. Istuminen meni myöskin ilman ongelmia.
 
Liikkeestä istumista oli seuraavana treenitarjottimella. Tätä ei olla treenitty tarpeeksi eikä aikoihin (kuten ei muutakaan), joten olin todella yllättynyt kun Jomi jäi istumaan! Tein tuota normaalia hitaammalla vauhdilla. Kun lisäsin vauhtia, niin sitten alkoi tulla mukaan maata, joten takaisin hitaampaan vauhtiin.
 
Viimeisenä oli hyppyä. Omaa vuoroa odotellessani funtsin, että mitä käskyä kannattaisi käyttää. “Hyppy” kun oli jo agissa. Ja se vanhan alon “pomppu” saattaisi sekoittaa? Päädyin kokeilemaan sivua. Jätin Jomin istumaan, menin esteen toiselle puolelle ja sanoin “sivu”. Jomi hyppäsi yli ja tuli sivulle, joten “sivu” on tähän ihan hyvä käsky. Tajuaa hypätä ilman erillistä hyppy-käskyä.
 
Koulutuksen lopussa kouluttaja alkoi kysellä, että missä päin ihmiset asuivat *punastus*. Se siis alkoi hommata mulle kyytiä... Yksi aussin omistaja sanoi menevänsä Littoisten läpi. Nyt mun piti astua kuvioon ja kysyä mistä kohtaa Littoista hän meni. Sattui niin, että meni just sieltä päin missä mä asun, joten kyydillä sittenkin kotiin! Tuo aussin omistaja on ihastellut Jomin sosiaalisuutta (on tuntenut astetta ärhäkämmän islisuroon) ja mielellään otti Jomin kyytiinsä.
 
Mä olisin kyllä voinut jäädä pois “maaseudun” alussa, mutta aussin omistaja sanoi, että voi viedä ihan kotiin asti. Ei kuulemma ollut näyttänyt pitkältä reitiltä kun oli kuuklannut mun osoitteen.
 
Niin siinä sitten kävi, että saatiin kyyti kotipihaan! Suurkiitos <3 Aikaisemminkin meidät on kyydinnyt kotiin aussin omistaja, mutta kuitenkin oli eri ihminen. Hassu sattuma tai sitten aussilaiset on mukavaa sakkia : ) Tuota toista aussia ei ole treeneissä näkynyt kuukausiin.
 
Viime pe tuli maistettua sitä popcorni-caramel sotkua. Ei se ollut niin pahaa kuin olin pelännyt, mutta mun mielestä ihan turha makuyhdistelmä. En oo toffeetyyppiä.
 
Eilen olin töissä tylsistyneenä lukutoukkana. Ei ollut käämittävää tai hiottavaa. Hain kirjan ja menin koppiin. Sieltä tuli häätö noin tunnin päästä. Yllättävää. Vaihdoin paikkaa yhteen toiseen “piiloon”. Ei oo yhtä suojainen kuin tuo koppi, mutta kivasti kaapin suojassa, joten mua ei voi nähdä muuta kuin tulemalla sinne. Siellä on parempi tuoli kuin siinä kopissa, joten ei tullut selkä kipeäksi kun ei rötköttänyt koko päivää huonoissa asennoissa.
 
En tuollakaan saanut olla täysin rauhassa. Siihen olin varautunut kun näytti, että jotain oli kesken. Tunnin sain olla ennen kuin keskeneräistä hommaa tultiin jatkamaan. Samapa tuo. En välittänyt tulijasta kun en ollut tiellä. Luin kirjaa.
 
Jonkin ajan päästä tuo heppu alkoi jutella mulle. Ja siinä sitten juteltiin puolitoista tuntia. Aikaisemmin oltiin juteltu muutama sana ohimennen, mutta sen kummemmin en tyyppiä tuntenut. Silti saatiin riittämään juttua sen aikaa kun se teki sen homman valmiiksi. Sillä on töitä tammikuun puoleen väliin, joten tietty potkut olivat yksi aihe. Se olisi jo ihan valmis lähtemään pois heti. Puhuttiin, että mitä potkujen jälkeen ja sitten mulle esitettiin kysymyksiä, joihin vastaaminen kadutti jälkeenpäin. Mutta kun sitä on niin tyhmä, että vaan vastaa kun kysytään. Sen enempää miettimättä vaikka asia olisi musta turhan henkilökohtainen vastattavaksi puolitutulle. Ite en alkaisi kysymään sellaisia kysymyksiä ihmiseltä, jota tuskin tunnen, enkä esittänyt vastakysymyksiä nytkään. Ei vaan kuulu mulle mun mielestä.
 
Mutta tuon jälkeen päivä meni lueskellessa ja radiota kuunnellessa. Ei sitä jaksa koko aikaa lukea, joten välillä napsautin radion päälle. Teen 9 tunnin päiviä ja sitten käytän puolikkaan pekkasen. Syyskuun pekkasta kun en laskenut noihin miinuspäiviin. Ja oma-aloitteinen oon taas...
 
Hitsi, nyt olisi hyvä leikata nurtsi. Tuuli on varmaan aika hyvin kuivattanut nurtsia. Mutta en enää ehdi kun pitää mennä töihin lukemaan. Mrrrh! Ihan tyhmää jättää treenitkin väliin sen takia, että voi töissä kytätä kelloa, kuunnella radiota ja lukea. Kaikkea tuota voisin tehdä kotonakin ja vieläpä mennä treeneihin. Siis olisin kotona hyödyllisempi, prkl! Radiosta tulikin mieleen, että pitää muistaa ottaa mukaan ämppäri. Mua kyllästyttää ja suututtaa kuunnella radiota kun siellä on koko ajan puhetta lähinnä vain kahdesta aiheesta. Hullu maailma.
 
Viime tiistaina ennen agin alkamista kokeilin Jomin kanssa merkin kiertoa. Löysin semmosen pienen tötsän. Ei tullut mitään. Olikohan se tötsä liian pieni? Tai treenin puutetta ;D Joop, mutta vois nyt koittaa treeniä jotain vähän ennen kuin lähden “töihin”. On se niin kivaa joutua kärpässateeseen sen takia, että pääsee lukemaan muualla kuin kotona... Siis nyt on tosi ällöttävää ajaa pyörällä päiväsaikaan kun pikku ötökkää tulee päin pläsiä, että rata-tata-rata-tata vaan. Okei, nyt loppuu mun valitus tällä kertaa.