Isliksiä pihassa
 
Perjantaina saatiin vieraita. Ennen vieraiden tuloa käytin isompia pienellä lenkillä. Vettä sateli kuuroissa ja välillä ei ollut niin varma olo, että suunnitelma voisi toteutua. Yhden aikoihin sitten mun pihaan tuli auto. Olin juuri silloin viemässä Jomia pihalle. Kirppu alkoi haukkua mun sylissä. Haukkua jatkui kun se juoksi aidan viereen moikkaamaan tulijaa. Kohta pienen maailma kääntyi ylösalaisin, sillä autosta tuli ulos kaksi islistä! Meille tuli kylään tkamun koiruudet. Nuorempi oli taas kasvanut ja tällä kertaa oli tummempi kuin viimeksi. Mielenkiintoista on nähdä, että minkä värinen siitä tulee loppujen lopuksi. Vieläkö vaalenee vaiko tummuu lisää?
 
Jomia pelotti tulijat. Enemmän pelotti oma ikätoveri, sillä vanhempaa kiinnosti lähinnä haukkuminen ja juokseminen ympäriinsä. Tällä kertaa into ja mekkala ei ollut samanlaista kuin viimeksi. Välillä pentuset leikkivät ja nahistelivat. Leikkikaveriaan enemmän Jomia kiinnosti sapuska. Sitä pieni oli vähän väliä venaamassa kun oli huomannut, että tkamulta semmoista saa. Aika hyvin pupsi näyttää jo osaavan istua pyynnöstä. Mutta maltti ei riitä siihen, että nami tulee kuonon kohdalle. Jomi menee namia vastaan. Mä luulin, että Sony on ahne, mutta kyllä Jomi on vielä ahneempi. Jos vaan tilaisuus tulee, niin herra hyppää kiinni juustonkylkeen. Sen tassut yltävät just ja just pöydän reunalle. Sony sentään ei yrittänyt noin röyhkeästi varastaa sapuskaa.
 
Liki kaksi tuntia vieraat olivat meidän pihalla. Välillä käytiin pitämässä sadetta kellarin puolella. Ja välillä tkamun vanhempi koiruus joutui hihnaan, jotta olisi edes hetken hiljaa. Pienen jäähyn jälkeen koiruus päästettiin taas haukkumaan.
 
Haukkua kuului mun pihalta ja sisältä kun isommat konsertoivat. Sony (ja joskus Ticokin) katteli olkkarin ikkunasta pihalle. Eipä siinä paljon verho estänyt kun toinen halusi nähdä pihalle. Isommat olivat olleet sen verran paljon äänessä, että oletin niiden nostavan mekkalan, kun pääsevät pihalle. Jomi oli likainen, sillä sitä oli kieritelty märässä maassa, niin tokihan sen turkkiin tarttui kaikki roskat. Lisäksi turkissa oli verta. Tkamun nuoremmalla koiralla on meneillään hampaiden vaihto ja leikin tiimellyksessä taisi irrota yksi hammas. Tästä syystä Jomin turkki punersi tavallista enemmän. Laitoin Jomin pyyhkeen sisälle ja avasin isommille oven. Ne juoksivat kovalla kiireellä pihalle, mutta suureksi yllätyksekseni ne olivat ihan hiljaa!
 
Jomin olisi kyllä saanut hoideltua pyyhkeelläkin, mutta hyvähän sitä pesuakin on treeniä. Suihkuttelin pienen tassuja ja mahan alustaa. Jos Jomilta oltais kysytty, niin se olisi sanonut haluavansa pois vessasta. Ei se suihkuttelu nyt mitään hirveetä sotaa ollut, mutta ei pentunen täysin paikoillaankaan pysynyt.
 
Väsynythän pentunen oli ja alkoi nukkumaan. Isommat olivat jonkin aikaa pihalla. Otin ne sisälle kun alkoi satamaan kaatamalla. Sitten oli sapuskan aika. Ei me nyt niin hirveen pitkää aikaa ehditty olla sisällä, kun jo lattialle ilmestyi lammikko. Jomi lipitti vettä ulkona aika tavalla, joten ei ihmekään. Muutenkin puhtaiden päivien putki oli katkennut aamulla. Kävin kaupassa kun en ollut saanut eilen kaikkea. Goldikset laitoin olkkariin ja pentusen keittiöön. Väliin laitoin pyykkitelineen, pari tuolia ja isompien sapuskasaavin. Kun tulin parin tunnin päästä takaisin, keittiön lattialla oli pieni lätäkkö. Pentua ei näkynyt missään. Kohta näkyi, sillä se oli onnellisena isompien kanssa. Ei mun tarvinnut kauaa miettiä, että miten herra oli sinne päässyt, sillä kohta se survoi ittensä pyykkitelineen “narujen” läpi keittiön puolelle. Ihan nätisti pentunen jäi, kun lähdin, mutta kai se meinasi, että oli ihan tyhmää olla yksin kun toisella puolella oli kavereita.
 
Perjantai taisi olla pienelle todella rankka päivä, sillä herra ei saanut sitä tavallista iltavilliyskohtausta!
 
 
 
Isliksiä kehässä
 
Lauantaina oli määrä herätä puoli viisi. En herännyt kellon soimiseen, vaan siihen, kun sain viestin. Unet karisivat silmistä heti nähdessäni kellon olevan jo 05.09! Viesti oli äipältä. Se kysyi, oliko mulla talouspaperia, sillä sitä hän saattoi tarvita. Ihmettelin, että miksen ollut kuullut kellon soivan. Olinko muka ollut niin koomassa, etten ollut kuullut sitä? En ollut ollut niin umpiunessa, vaan mulle oli käynyt ajatusvirhe: kello oli viritetty herättämään puoli kuusi! Siispä hyvä juttu, ettei äipällä ollut talouspaperia.
 
Suunniteltu puolen tunnin pihailu vaihtui pikailuun, eli pihalla vaan käytiin nopsaan. Aamupalaksi sai kelvata pari banskua. Sitten oli vielä aamupesu ja repun pakkaaminen. Tietoisesti olin jättänyt repun pakkaamatta. On aika turhaa pakata se edellisenä päivänä, sillä kuitenkin vielä ennen lähtöä tarkistan, että olikohan nyt ne tärkeimmät mukana. En tykkää kiireestä ja siksi aina varaankin mieluummin reilusti aikaa, mutta kyllä me oltiin valmiina kuudelta, jolloin meitä tultiin hakemaan.
 
Jomin laitoin boksiinsa ja isommat odottelivat kuistilla turvavyöt päällään. Kello oli sen verran vähän, että parempi olisi ollut jos goldikset saisi autoon hiljaisissa merkeissä. Vaikka suunnitelma olikin, että veisin yhden kerrallaan autoon, niin ei se silti taannut hiljaisuutta. Siispä otin avuksi aurauskepin. Tämä idea on varastettu Someron paimennuskoulutuksesta. Siellähän kepukalla pidettiin koirat varsin kuuliaisina ilman liinaa lampaiden joukossa. Kepukka oli jopa estänyt mun aaseja ryhtymästä lammasjahtiin, joten sitä piti ainakin kokeilla.
 
Vein ensin autoon Ticon, joka yleensä on se, josta lähtee isompi mekkala tutun nähdessään. Tico alkoi jutella, löin kepillä maahan ja senpä jälkeen äijällä ei enää ollutkaan asiaa. Sonylle keppiä ei muistaakseni tarvinnut käyttää. Jomille ei tietenkään. Pikku-herra oli kyllä melskannut aika tavalla boksissaan, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa, jolla sen olisi saanut pois jaloista. Enpä voinut olla miettimättä, että miten mahtaa herra jäädä seuraavalla kerralla yksin. Tähänkö loppui hienot yksinjäämiset?
 
Elikkä siis, mä olin menossa erkkariin turisteilemaan isompien kanssa. Jomi meni hoitoon äipälle. Tkamu olisi kyllä hakenut meidät lähempääkin mun kotia, mutta mun piti hypätä äipän kyytin, jotta sai kuljetettua Jomin sen luo. Ei ollut varmaa, mahtuiko Jomin boksi autoon, eikä sen myöskään voinut antaa olla autossa irrallaan. Mun ratkaisu ongelmaan oli, että isot lähtee mukaan, niin saan pidettyä Jomin sylissä. Äippä kun asustelee lähellä rismaa, niin äipän parkkikselta oli lyhyt matka kävellä sinne. Tkamullekin sopi, että hän voi napsia meidät kyytiin rismalta.
 
Vaikka aamulla olikin tullut ns. lentävä lähtö, niin silti jäi ylimääräistä aikaa. Niin olin laskeskellutkin. Kierreltiin rauhassa risman lähistöllä ja sitten mentiin hyvissä ajoin sille meitin treenibussipysäkille odottelemaan. Oli kyllä kiva, kun ei satanut, meinaan olisihan se ollut kökköä kävellä sateessa. Sateeseen olin kuitenkin varautunut piilokumppareilla ja sadevermeitä pursuavan repun kera.
 
Kepukan todellinen määtsikki nähtiin kun tkamu tuli paikalle. Tkamu oli liikkeellä eri autolla, joten Tico ei tunnistanut autoa, kun se meidän eteen tuli. Tkamun kyllä tunnisti ja alkoi haukkumaan. Sony alkoi peesata, mutta kepukan kanssa konsertti jäi lyhyeksi! Pojat saivat mennä takaluukussa olevaan häkkiin. Ite pääsin takapenkille tkamun koirien kanssa, sillä edessä oli mun yksi nettituttu koiransa kanssa. Se oli kiva ylläri, sillä vielä edellisenäkään päivänä en tiennyt, että tulisivatko he mukaan. He ovat juuri hiljattain muuttaneet pohjoisemmasta Turkuseen, joten nyt täälläpäin asustelee yksi islis lisää :)
 
Ticolle taitaa sopia tuo häkkimatkustelu, sillä ei siitä paljoa ääntä lähtenyt. Sitten, kun auto hiljensi vauhtiaan, niin sitten alkoi kuulua, että kyllä se Ticokin oli matkassa ;) Muuten kyllä oli tosi hienosti!
 
Tehtiin yksi pysähdys ennen Heinolaa. Tkamu ja nettikamu lenkittivät vähän koiriaan. Mä jäin odottelemaan autolle. Lenkityksen jälkeen he kävivät vähän ostoksilla ja sitten mä lenkitin mun koirat. Keppi oli kädessä “just in case” kun otin pojat ulos häkistä. Molemmat tulivat ulos häkistä yhtäaikaa, vaikkei se oviaukko mikään järjettömän suuri ole. Silti mahtuivat.
 
Heinolan raviradalle löydettiin ongelmitta. Siellä oltiin joskus lähempänä puol 11. Tämä oli lienee eka näyttely, jossa kehään pääsi ilman, että oli välttämätöntä mennä minkään tarkastuspisteen läpi. Siis ihmisyleisöksikin pääsi maksamattakin. Kehät kun olivat heti autoparkin vieressä. Jos olisin tuon tiennyt, niin ehkäpä sitten olisin saattanut ottaa Jominkin mukaan. Perjantaina olinkin ollut vähällä kysyä tkamulta, että mahtuisiko Jomin boksi mukaan. Muistin, että erkkarissa vuonna 2010 oli turistina suunnilleen Jomin ikäinen pentunen. Se oli islisten oma juttu, joten kuvittelin, että siksi sinne oli helpompaa tuoda pentunen. Mä kun olin tosiaankin luullut, että mennään rokotustarkkipisteen läpi, niin kuin näyttelyihin yleensä mennään. Tämä erkkarihan ei ollut pelkkä islisten juttu. Siellä kehän laidalla oli (taaskin) suunnilleen Jomin ikäinen pupsi, joten kyllä vähän harmitti, etten ollut ottanut Jomia mukaan. Moni kyseli Jomin perään (jopa yllättävän moni, että kai mun bloksua sitten kurkkii aika moni..), mutta ei se olisi ollut se päällimmäisin syy tuoda pieni sinne. Vaan suurin syy olisi ollut vaavin koirapelko. Hälle olisi varmasti tehnyt hyvää pyöriä siellä muiden koiruuksien joukossa.
 
Jos kirppu olisi ollut mukana, niin sitten en olisi voinut kuvailla. Noh, sitten se olisi ollut niin. Nyt kun messissä oli isommat, enkä ollut ite menossa kehään, niin en voinut olla kuvaamatta koiria. Se ei ollut mitenkään suunniteltua, mutta niin siinä vaan kävi, että kuvasin kaikki koirat. En vaan osannut lähteä pois kehän vierestä... Kuvaaminen on nykyään liian helppoa, kun tämmönen amatöörikin saa napsittua suht kelvollisia kuvia :D Islannin reissun jälkeen kameran muistikortti väitti, että siellä oli kuvia 2000!!! Liekö kortti oli jotenkin viallinen tai jotain... ;)
 
Islikalenteri vuodelle 2013 oli tietty must, vaikken tiennyt mitä koiruuksia siellä olisi. Pitäähän sitä nyt isliskalenterin roikkua seinällä, jos sellaisia kerran saa! Se olikin vähän hupaisaa kun mulle tultiin ihan esittelemään sitä kalenteria. Olin ihan hetki sitten saanut pojat häkkiin, kun mulle tultiin näyttämään pari kuvaa, jotka kalenterissa on. Niin, ne pari kuvaa ovat mun ottamia. Lokakuun kuvana on se, kun isommat pojat istuvat kalliolla auringon laskiessa. Toisen kuvan kuukautta en nyt muista, mutta se kuva oli viime vuoden paimennustestistä, jossa mulla oli ilo ja kunnia olla mukana. Siispä: kaikki te, jotka tänne kurkitte ja omia koirianne kuvailette, niin pistäkäähän kuvianne myös yhdistyksenkin suuntaan :) Vähän alkaa jo nolottaa, kun on jo neljäs peräkkäinen vuosi, jolloin kalenterista löytyy mun ottama kuva tai kuvia. Saattaa kuulkaas kohta nousta pissa päähän, kun alkaa kuvitella olevansa hyvä kuvaaja, vaikka todellisuus onkin vaan se, että mun kamerassa on niin hyvät valmiit toiminnot ;D
 
Sadetta ei niskaamme saatu, jei! Kylmä tuuli oli, tai ainakin mun mielestä. Ehkä lämpöä olisin saanut, jos olisin malttanut liikkua. Kuvaaminen oli välillä vähän haasteellista, sillä mulla oli kylmyys tä-tä-tä-tärinäasteella. Tyhmä mikä tyhmä. Välillä napsin jotain kuvia kehän laidoilta. Kuvaamisen takia juttelut tuttujen kanssa jäivät pääasiassa sinne loppupuolelle.
 
En hommannut heti luetteloa, mutta ehkä olisi pitänyt. Meinaan ehkä tuon jälkeen olisin osannut paremmin tunnistaa koiria. Luettelohan oli pullollaan tuttuja nimä, mutta kun zoomailin koiria linssin läpi, en tunnistanut kuin muutaman. Zoomaillessa en nähnyt koirien omistajia, joka olisi helpottanut tunnistamista. Mä näin vaan ihania kippurahäntiä. Tosi huippua oli nähdä livenä Sonyn siskon poika, joka on komea koiruus <3 Siitä näki hyvin sen isän piirteitä ja paljon se myös muistutti neeseä. Samanlainen rakenne ja olemus. Mä en ensin tajunnut zoomailevani oman koirani lähisukulaista. Vasta, kun kuulin takaa jonkun mainitsevan Ketunsaran, niin mun oli pakko kysyä, että minkä niminen koiruus oli kehässä. Mulla kun oli herännyt arvelut koiruuden identiteetistä, sillä sen esitti Sonyn kasvattaja.
 
Erkkarissa oli myös neesen sisko. Sisko oli mun mielestä vähän matalampi ja pidemmän oloinen. Rakenne oli aikalailla samanlainen kuin neesellä ja sen veljellä. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä ne loputkin sisarukset! Neese ei ollut erkkarissa.
 
Mulla olisi pitänyt olla se kepukka mukana näyttelykehänkin vieressä, sillä pojat järjestivät pienen näytöksen, eh. Noille on kompastuskivi tulla ulos autosta tai häkistä nätisti. Yleensä Tico aloittaa haukkumisen, johon myös Sony lähtee. Sitten kasvaa kierrokset ja alkaa hyökkiminen. Ei aina. Joskus saan ne rauhoitettua ennen suurimpia kierroksia, mutta tällä kertaa en. Äijät alkoivat rähistä toisilleen. Se oli kyllä noloa. Ei olisi pitänyt ottaa niitä yhtäaikaa sieltä muiden koirien keskellä ulos. Ehkäpä muistan tämän seuraavalla kerralla jos vielä moista tilannetta tulee. Jotenkin sitä oli liian luottavainen noiden suhteen, kun olin saanut ne niin nätisti ulos autosta sinä päivänä. Senpä takia päätin jättää kepukan autoon. Höh.
 
Ite olisin voinut vielä jäädä sinne juttelemaan, mutta seuralaiset halusivat jo lähteä. Mahtavaa oli, että sai nähdä koko kehän! Kaiken kaikkiaan päivä oli mahtava, oli kivaa seuraa ja kaikkea. Kiitokset nyt jälleen kerran tkamulle tästäkin reissusta! <3 Ja kivaa, kun sinä n(etti)tuttu pääsit messiin. Tervetuloa Turkkuseen, ntuttu :)
 
Erkkarin VSP oli varsinainen kehäkettu. Tytsi on jo vetskuikäinen, muttei mielestäni siltä näytä. Ei ole mitään käsitystä, että mitenkö monessa näyttelyssä se on ollut, mutta tositosi monessa (satoja?). ROPiksi tuli poju, joka käsittääkseni ei niin hirveästi ole kehiä kierrellyt. Siitä huolimatta se on pärjännyt tosi hyvin, joten siinä on oikeasti hyvä koira! Onnea vain molemmille ja tietenkin muille, jotka olivat tulokseensa tyytyväisiä :)
 
Hypättiin rismalla kyydistä ja tkamun (+kepin) avustuksella otettiin pojat pois häkistä. Pistin äipälle viestiä, että oltiin tulossa sinnepäin. Parkkiksella laitoin Sonyn kiinni puuhun ja olin valmiina Ticon ja kepukan kanssa. Ticohan aikoi avata sanaisen arkkunsa kun näki äipän. Isku kepukalla maahan, pisti murinat massuun ja Tico saatiin ihan nätisti autoon. Sony oli ihan hiljaa koko ajan.
 
Mitäs se kirppu? Kirppu oli kippaillut vettä lattialle, saanut sätkyn sähkövatkaimesta, liruttanut vähän väliä (kun oli juonut paljon), leikkinyt äipän pennun kanssa sekä myös kiusannut sitä. Itse asiassa pentuset olivat kuulemma vuorollaan kiusanneet toisiaan. Kun toinen oli yrittänyt nukkua, niin toinen oli mennyt kiusaamaan. Kyllä ne olivat kuulemma olleet samaakin mieltä nukkumisesta. Jomi oli myös maistellut äipän keittiönpöydänjalkaa. Täällä vaikka herra maistelisikin, niin eipä se haittaisi, sillä jalat ovat metallia. Äipällä taas on puuta, joten se taitaa haitata.
 
Kotona olikin sitten hiljaista hauvaa x 3. Jomilta jäi taas iltahepuli väliin, kuis nyt silleen ;) Valvoin jonkin aikaa ja sitten painuin pehkuihin. Mua ei väsyttänyt, mutta mulla oli kylmä. Noh, kyllähän sinne sitten nukahti ja yöllä kahdentoista aikoihin heräsin ja käytiin pihalla. Sen jälkeen notkuin koneella lähinnä kuvia lataillen. Alkaa kyllä jo vähän kyllästyttää kun koneella ei voi oikein muuta tehdä silloin, kun kuvat latautuvat. En vaan osaa jättää latailuprojektia kesken, sillä nyt on niin hyvää aikaa tehdä sitä. Tuskallisempaa tätä projektia olisi toteuttaa töiden lomassa.
 
 
Pennun pitkä päivä
 
Sunnuntaista tuli Jomille aikas ikävä päivä. En ollut suunnitellut sellaista, mutta niin kävi. Alunperin olin suunnitellut, että olisin mennyt pupsin kanssa pyörimään Turun päivänä hälinään ja vilinään. Kun kerroin aikeistani tkamulle, niin hän sanoi, että sunnuntaina on mätsi. Ajattelin, että pitäisikö mennä pyörimään sinne. Ajatus kiehtoi kovin, mutta kantaminen ei niinkään. Jomia olisi pitänyt kantaa vartin verran pysäkille ja ainakin toisen vartin mätsipaikalle. Ei inspannut ja ehkä uskalsin olla toteuttamatta suunnitelmani, sillä Jomin liikkuvuuteen pitäisi olla tulossa ratkaisu...
 
Ei siis pupsin kanssa. Sitten mietin, että pitäisikö mennä kokeilemaan Sonyn kanssa? Se on ollut viimeksi kehässä silloin siellä Salossa Zidyn arvosteltavana. En tehnyt mitään päätöstä asian suhteen vaan menin nukkumaan ilman mitään määrättyjä herätyksiä.
 
Kun sitten puol 11 heräsin, niin vieläkin pohdin, että mitä tehdä mätsin kanssa. Seisoskelin pihalla koirien kanssa ja sillä hetkellä kaikkein houkuttelivimmalta paikalta tuntui sänky. Mutta kun seisoin siinä pihalla, niin sitä alkoi piristyä ja kallistua lähdön puolelle. Ilmoittautuminen alkoi vasta klo 14, joten vielä ehtisi hyvin. Siispä jätin isot pihalle ja menin Jomin kanssa sisälle. Tein valmistelut ja jätin Jomin aktivointipallon kanssa. Pallossa oli Jomin aamuateria. Tuota palloa käytin Ticolla kun se jäi yksin pentuna. Jomi mökäsi jonkin verran tavallista pidempään. Se ei yllättänyt, jos muistelee eilistä aamua. Mutta kyllä pieni hiljeni. Kohta aloitti uudelleen, mutta se oli mun huonon muistin syy. En ollut muistanut ottaa mukaan hakanneulaa, vaikka olikin pitänyt. Hetken mietin, että viittinkö mennä häiritsemään toista sen takia. Kyllä mä sen neulan hain, sillä jos mätsissä on tarjolla vaan kumilenkkuja, niin niiden kanssa mä en pärjää. Jomi tietenkin aloitti mökäämisen uudestaan, mutta hiljeni pian. Ei se näköjään ollut saanut pahoja traumoja siitä, kun olin laittanut sen boksiin silloin aamulla.
 
Mätsipaikalla ehti hengähtää hetken, ennen kuin pääsi ilmoittautumaan. Ilmoitin vain Sonyn, sillä en jaksanut sitä kahden koiran showta, kun antavat niin huonosti väliä. Siinä ehtii vain vaihtamaan koiran eikä muuta. Se ei oo hyvä kummankaan mun isomman kannalta. Enkä myöskään jaksanut sitä, että Tico olisi jutellut tuomarille. Ilmoittautumisen jälkeen harjasin vähän Sonya ja söin banskun. Sitten kävin treenimässä Sonyn kanssa ja hyvin meni. Otin Sonyn kanssa myös jotain kotoilua ja muuten meni hyvin, paitsi seisomaan ei jäänyt, ennen kuin olin tehnyt muutaman namiseisotuksen.
 
Sony jäi huutamaan kun lähdin kotoilemaan Ticon kanssa. Ticolla oli myöskin tuo seisominen ongelmana. Sitten kävin vähän kävelemässä Ticon kanssa. Olin suunnitellut hieman pidempää kävelyä, mutta mä huolestuin, kun en kuullut Sonyn ääntä. Oli pakko käydä tarkistamassa, että blondiliini oli vielä tallella. Olihan se, joten jätin Sonyn uudestaan. Tällä kertaa halusin kokeilla yhtä juttua. Mä oon huomannut, että jos Sonyn jättää käskyn kanssa, se on paljon hiljaisempi. Jos sen taas jättää ilman mitään, niin sitten mökä alkaa justiinsa. Jännä juttu. Jätin Sonyn makoilemaan, eikä se alkanut huutamaan heti. Kävin Ticon kanssa nurkan takana ja sitten palkkasin Sonya. Tein tuota muutaman kerran, ennen kuin vaihdoin koiran. Ticoon kokeilin tuota samaa ja kyllä sekin oli ihan nätisti. Mutta kun lähdettiin kauemmas, niin sitten laulu alkoi. En puuttunut siihen. Ajattelin, että kyllä se kohta lopettaa. No, eipä lopettanut. Suurimman osan siitä ajasta kun Tico venasi, niin Tico myöskin haukkui. Mahtoi suu kuivua. Vettä oli tarjolla, mutta ei toinen osannut mennä juomaan, ennen kuin me tultiin siihen lähelle.
 
Kehien oli määrä alkaa klo 15. Kai ne alkoikin, en oikein tiedä. Tässä mätsissä ei ollut sitä, että alussa kerrotaan, missä kehissä arvostellaan mitäkin. Kehien vieressä oli laput, joissa luki, mutta en mä ollut osannut sellaisia ettiä, kun ei ollut tarvinnut koskaan aiemmin tehdä niin. Yhtäkkiä kehissä vaan alkoi tapahtua. Hämmentyneenä yritin kattoa mitä numeroita missäkin kehissä oli ja näkyikö jossain isoja koiria.
 
Hieman ennen kuin kehien oli määrä alkaa, sain puhelun. Yksi kamu soitti ja kysyi olinko kotona. Sanoin, etten ollut ja kysyin, että miksi sitä kysyttiin. Soittaja ja yksi hurtta clubin kautta nettituttu olisivat tulleet visiteeraamaan. Tuon kuultuani sanoin “Voi paska!”. Sitten sanoin, että olisivat voineet ilmoittaa aikaisemmin, niin en olisi raahautunut kuppikselle asti ;D Kerroin, että olin menossa Sonyn kanssa kehään. He sitten aikoivat suunnata kuppikselle.
 
Jotenkin musta on hassua, että ainakin tähän mennessä mä oon aina treeninyt just siinä kehässä, jossa sitten lopulta ollaan oltu. Hassua tässä on se, etten koskaan oo tiennyt missä kehässä isot koirat ovat. Taas oltiin siinä kehässä, jossa oltiin käyty pyörähtämässä ennen mätsin alkamista. Odotellessa oli kiva jutella meitä moikkaamaan tulleiden kanssa. Soittajahan olikin jo ennestään tuttu, mutta tätä hurttalaista en ollut koskaan ennen nähnyt. On kyllä niiiiiiii-in harmi, kun se hurtta clubi muuttui niin kököksi paikaksi :(
 
Sonyn numero oli 406. Sony meni edessä. Takana tuli 10 kuinen (?!?!) dalmis. Kun kuulin tuon koiran iän, niin en voinut olla ihmettelemättä, että mitä 10 kuinen teki isojen aikuisten joukossa? Pennuille kun oli oma luokkansa. Koiruudet menivät ensin yhdessä ympäri ja sitten oli yksilöosuus. Sony seisoi hienosti kun tuomari tutki sen. Sitten mentiin et ja that´s it. Sony oli ollut oikein hienosti kehässä, mutta sai sinisen. Tuomari perusteli sitä sillä, että kun nyt oli vastakkain niin vastakohtainen pari (nuori & vanhempi, villi & rauhallisempi, jne), niin rakenne ratkaisi. Kuulemma dalmiksen rakenne oli rodunomaisempi kuin Sonyn :D Väliäkös värillä, kun poju oli niin hienosti :)
 
Sininen tuntui sikälikin kivemmalta, sillä yleensä siniset menevät kehään ensin ja näin ollen päästäisiin lähtemään aikaisemmin. Sinisten kehää saikin odotella tovin jos toisenkin. Mulla kävi monesti mielessä lähteminen, sillä mua huoletti Jomi. Sitten kävin kysymässä, että montako paria vielä oli jäljellä. Kuusi, ja se tiesi, ettei ihan heti alkaisi sinisten kehä. Tuomari meinaan oli aika perusteellinen ja aina selitti päätöksensä perustelut, joka kyllä on kiva juttu. Palattiin venaamaan Ticon luo. Siitä kuitenkin pystyi näkemään, että koska kehä alkaa. En ollut ainoa, joka suunnitteli lähtöä. Yksi tuttu tollerin omistaja tuli juttelemaan (ollaan oltu samoissa näyttelykoulutuksissa). Se kysyi multa, että vieläkö mahtoi olla monta koiraa. Kerroin käyneeni jokin aika sitten kysymässä ja silloin oli ollut jäljellä kuusi paria. Tollukalla oli ollut pitkä päivä, sillä he olivat olleet jo toisessakin mätsissä. Siellä oli ollut hienosti pun4. En tiennytkään, että Kuralassakin olisi ollut mätsi. Se meinasi sitä, että sunnuntaina Turussa oli peräti kolme mätsiä! Messarissa, kuppiksella ja Kuralassa. Silti kuppiksen mätsiin riitti porukkaa. Tollerin omistajalta kuulin, että kuppiksella näkyi niitä, jotka olivat olleet myöskin Kuralassa. Isoja koiria oli liki 40.
 
Vihdoinkin sinisten kehä alkoi. Ensin oli seisotusta. Sitten sakki pistettiin puoliksi. Toinen puolisko sai mennä hetkeksi kehän ulkopuolelle kun toiset menivät ympäri. Nyt Sonysta lähti ääntä... Sitten taas kaikki seisoivat kehässä. Se oli aika pitkä seisotus. Tuomari valkkasi sijoittujat suoraan ryhmästä. Kun nelonen ja kolmonen olivat menneet, niin odotin vaan, että pääsisi jo pois kehästä ja lähtemään kotiin. Mun haaveet kotimatkasta ammuttiin alas kun tuomari sanoi “Ja ykkönen on... Missäs se nyt on? Tuolla!” Sivusilmästä näin, että se käveli meitä kohti. Siltikään en ollut jaksanut uskoa, että se pokaali ojennettaisiin mulle! Tuomari ojensi pokaalin ja sain tuomarin hämmentymään kun sanoin “Oikeestiko?” :D Siihen tuomari sanoi, että mitäs tuohon nyt pitäisi sanoa?! Meidän takana oli se tolleri ja sen omistaja huikkasi, että kyllä hekin voivat ottaa sen pokaalin. Kiittäen otin poksun ja mentiin sitten ykköspaikalle. Sony seisoi hienosti kun siitä otettiin kuva. Täytyykin käydä kattoo, että laittavatko ne sen kuvan sivuilleen. Mätsi oli amsstaffien järjestämä, joten ehkäpä niiden sivuilta löytyy mun blondiliini. Sony sai poksun lisäksi narulelun (joka on kaikkien poikien mielestä tosi kiva), siilin muotoisen puruluun, pikku pussin jotain luun muotoisia nameja ja pari purutikkua. Ihan kivat palkinnot ja hyvä, että mahtui reppuun.
 
Eipä sitten päästy pois vieläkään. Jomi huoletti, mutta jäin, sillä Jomin on myös opittava olemaan pitkiäkin aikoja yksin. Nyt oli hyvä sitten testata sitä, kun en jaksa uskoa, että muuten olisin lomallani pystynyt pitämään muutamaa tuntia pidempää yksinoloa. En oo mitään shoppailutyyppiä, joten en myöskään olisi saanut kulutettua ekstra-aikaa vaikkapa kaupoissa. Jos mun ei tarttis ostaa ruokaa, niin tuskin kävisin kaupassa ollenkaan. Se ei oo kivaa puuhaa.
 
Mätsissä tuli joku kummallinen tauko. Tai tauolta se mun silmissä näytti, sillä missään ei tapahtunut mitään. Meni vielä jonkun aikaa, kunnes isossa kehässä alkoi tapahtua. Siellä palkittiin ties mitä ennen varsinaista BIS-kehää. Hauskin noista oli BIS-pari. Siinä yksi ihminen esitti kaksi samanrotuista koiraa. Ensin kai meinattiin palkita neljä paria. Pareja oli viisi ja kai järjestäjät meinasivat, ettei yhtä voinut jättää palkinnoitta, niin he sitten lisäsivät viidennenkin poksun ja vähän palkintoja. Musta aika herttaisesti tehty.
 
Ite BIS-kehässä oli 7 koiruutta. Koirat arvosteli kolme tuomaria. Yksi oli se, joka oli jo arvostellut Sonyn. Se ei arvostellut Sonya uudestaan, mutta Sony sai kimppuunsa kaksi muuta tuomaria ja vieläpä ihan ketjussa. Sony kesti sen hienosti. Sonyn piti mennä et ja se meni hyvin. Sitten poju seisoi sen aikaa, kunnes kaikki tuomarit olivat käyneet läpi kaikki koirat. Sen jälkeen juostiin pari rundia yhdessä ja taas seisotusta. Sony jaksoi kyllä pönöttää hienosti. Tällä kertaa herran pääkin pysyi aikalailla paikoillaan. Mä olin erittäin tyytyväinen Sonyn käytökseen. Seittemästä koirasta Sony oli BIS4. Hehe, herran toinen moinen ;) Se, että Sony laittoi BIS-kehässä parastaan, oli mulle se kaikkein paras mätsipalkinto :) BIS-kehästä saatiin mun mielestä huonommat palkinnot, kuin sinisten kehästä. BIS4 sai: ruuansäilytysboksin, 5e lahjakortti M&M:iin, joku rc lahjakortti ja lahjakortti, jolla pystyi tilaamaan pimpuloilla ja pampuloilla koristellun näyttelyhihnan. Se lahjakortti olisi pitänyt täyttää paikan päällä. Tutkin korttia hetken, sillä kyllä mulle kelpasi uusi ja ilmainen näyttelyhihna. Niistä helmistä en hirveästi perustanut ja kun en löytänyt sopivan väristäkään, niin päätin jättää kortin käyttämättä. Ehkä niitä värejä olisi ollut enemmän, mutta mua ei kiinnostanut selvittää sitä. Mä halusin jo lähteä kotiin. Kello oli jo yli kuus!
 
Mä olin päättänyt, että mentäisiin bussilla, niin päästäis nopeammin. Matkalla pysäkille Sony ilmaisi hyppimällä kohti palkinnoksi saamaansa ruuansäilytysboksia, että haluaa kantaa sitä. Annoin boksin Sonylle ja niin vaan herra sitten ylpeänä sitä kantoi. Tai no, enemmänkin se meni raahaamisen puolelle, sillä se boksi otti miltei kiinni maahan. Lähellä pysäkkiä näin, että bussi meni just. Luettuani aikataulua pysäkillä, kävi ilmi, että seuraava menisi vasta tunnin päästä ja silläkin pääsi vain noin puolen tunnin päähän kodista. Mietin vakken bussia, mutta kun sen jälkeen kävelyä olisi ollut tunnin verran, niin ei siinä olisi ajallisesti voittanut juurikaan. Siispä niin hölmöltä kuin se tuntuikin, niin oli ihan sama käveltiinkö me kotiin vai ei. Yhtä paljon aikaa meni silti! Me sitten käveltiin. Mitä sitä jäädä pysäkille pönöttömään kun kerran voi käyttää saman ajan kävelyyn.
 
Sonylla oli vähän vaikeuksia kantaa tuota boksia, joten otin sen siltä pois. Herra yritti saada boksin takaisin, mutta luovutti jonkin ajan päästä. Kotiin tartti päästä mahdollisimman nopeasti. En osannut ajatella muuta kuin Jomia. Jo matkalla tiesin, että toinen joutui olemaan liki 8 tuntia yksin. Se tuntui hirveältä, mutta muistutin, että Jomin on opittava olemaan myöskin pitkiä aikoja. Silti...
 
Kotona tein pikakatsauksen keittiöön (Jomi oli siellä) ja nappasin pupsin kainaloon. Lukitsin kuistinoven erään blondin takia. Keittiössä en ollut nähnyt muuta kuin tositosi pienen lätäkön. Jomi teki pihalle päästyään piiiiiiiitkän pissan. Sen takia aloin miettiä, että oliko se “lätäkkö” pissaa vaiko vaan vettä? Jomi oli ollut niin hienosti, että päätin viedä sen vähän uusiin ympyröihin. Jos muuten tarkkoja ollaan, niin Jomihan kesti kauemmin kuin tuon 8 tuntia. Sehän oli tullut sisälle mun kanssa joku 45 minsaa ennen meidän lähtöä. Siis pieni oli ollut ihan älyttömän hieno!!!
 
Jomi oli liikkunut niin vähän päivän aikana, joten se sai kävellä kotitien päähän. Sitten nappasin sen syliin ja kannoin jonkin matkaa, jotta toinen sai vähän nuuskia uusia hajuja. Tämä oli Jomille palkinto, mutta myöskin yritys saada toista vähän väsyneemmäksi, jottei se kiusaisi pitkään kestäneen reissun tehneitä isosia. Treenin Jomi kanssa seisomista. Tässä samalla syötin sille sen iltasapuskan. Oli jo hämärää ja kun mentiin tunnelista, jossa oli betoniporsas, niin Jomi murrasi porsaalle. Murinan säestämänä Jomi vuoroin jarrutti ja lähestyi outoa möhkälettä. Möhkälettä oli moikattu alle 30 sekunnissa, joten tämä mörkö voitettiin nopsaan. Laitoin nappuja kummituksen päälle, josta Jomi söi ne epäröimättä.
 
En yllättynyt kun löysin äijät kuistinoven takaa. Itseasiassa olin siihen varautunutkin, että Sony avaa keittiönoven kun en laittanut sitä hakaan. Kyllähän Jomi vähän kiusasi isosia ja Ticosta sai painikaverin joksikin aikaa. Oli Ticokin väsy, mutta ei se vaan osaa pysähtyä. Istuallaan sitten pilkki :D
 
Tänään oli ajatuksena mennä kuppikselle näyttelykoulutukseen (kyllä vaan, se koulutus on palannut kuppikselle), mutta ainakin nyt satelee, joten taitaa jäädä väliin. Lähtemisen intoa laimentaa sekin, etten ole saanut postista odottamaani lähetystä. Toivottavasti tulisi jo huomenna!
 
Mitään muita kuvia en nyt laita kun en oo ladannut niitä vielä. Siispä saatte tyytyä näihin eiliseen mätsiin liittyviin kuviin. Nuo kun oli suht nopeeta ladata. Ensin meinasin, etten jaksa ottaa palkintokuvaa. Sitten keksin vähän erilaisemman palkintokuvan. Siinä kävi just niin, kuin olin arvellutkin: pikku-jäbää kiinnosti pöydälle kasatut jutut, joten tällä kertaa palkintokuvassa on väärä koiruus. Johan tuo Sony on jo posettanutkin kiitettävästi monessa palkintokuvassa. Mun pikku pönöttäjä <3
 
 
 
                                         
                                          "Tää on paras!"
 
 
                                         
                                          Olkoon tässä Sonyn palkintoposetus uuden narulelunsa kera ;)
 
 
                                         
                                          "Gimme gimme gimme!"
 
 
                                         
                                          Kaksi vastaan yksi, ei kovin reilu asetelma.