Ehkäpä joku muistaa kun helmikuussa tkamu koirineen ja sitten yksi neidon omistaja vieraili mun pihalla? Silloin tkamu ihan yhtäkkiä alkoi puhumaan mua islisten rallyn rotumestiksiin. Kaikki oli jo valmiiksi suunniteltu, eli me junalla Toijalaan ja sieltä sitten kyydillä kisapaikalle. Kuulostihan se houkuttelevalta päästä taas mukaan islismeininkiin, mutta arvelutti se, etten ollut ollut rallyn kanssa tekemisissä moneen kuukauteen. Mä sitten nopeasti nakitin neidon omistajan mukaan jo senkin takia, että kolmen koiran kanssa junailu ei houkuttanut. Sitten se oli “jos sä tuut, niin mäkin tuun...” Siinä kumminkin oli vielä kolme kuukautta aikaa treenailla, joten miksipä ei sitten.
 
Hyvin pian ilmestyi kengänkuva mun persuuksiin. Sitten piti miettiä juttua uudestaan. Kolmen koiran juna- ja ilmomaksut olivat jo sinänsä “ihan kivoja eurosyöppöjä” ja sitten siihen päälle vielä omat matkat, jonka arvelin olevan joku 50 e suuntaansa. Joo, ei, ei nyt kyllä voinut tehdä mitään noin suurta...
 
Potkuista ja muista ajatuksista olin infonnut tkamua ja sen neidon omistajaa. Olin siinä uskossa, että en ole lähdössä minnekään. Siksipä yllätyin kun ilmoajan alettua sain sähkäriini muistuksen ja kyselyn, että oltiinko tulossa. Ja neidon omistaja myös kyseli mitä meinasin. No höh!
 
Päätin käydä kattomassa, että mitä junaliput tulisivat maksamaan. Leuka putosi pöydälle, kun menomatkan hinta näytti olevan 10,40! Paluumatkalle odotin kalliimpaa hintaa, sillä en vissiin vielä koskaan ole saanut junailla halvalla hinnalla molempiin suuntiin. Ei ollut totta! Paluumatka oli vain parisen euroa kalliimpi. Jopas sattui! Ja tosiaankin sattumasta oli kyse, sillä seuraavat lähdöt molemmista olivat kalliimpia.
 
Otin yhteyttä neidon omistajaan. Ajatuksena oli katella yhdessä liput netistä. Ei ihan onnistunut, sillä hänellä oli kone rikki. Päätettiin sitten niin, että mä hommaan liput ja hän maksaa osuutensa mulle myöhemmin. Näin tapahtui, mutta ei ilman tuskaista pääkallokieltä. VR:n sivusto on siinä mielessä kökkö, ettei yksi ihminen voi ostaa kuin yhden lemmikkilipun. Jos yritti toista, niin tuli valivali-tekstiä. Lisäksi näytti, että lemmikkipaikat olivat lähes kaikki jo myyty. Mitä ihmettä? Siis sunnuntaiaamuna klo 7 muka “kaikki Turun koirat lähtee reissuun”!? Ehkä olisin niin uskonut jos olisin ollut ekaa kertaa lippua hommaamassa. Vaan kun en ollut. Monesti oli käynyt niin, että lemmikkipaikat oli (muka) myyty muutamaa paikkaa lukuunottamatta. Ja sitten vaunussa ei ollut ketään muuta. Systeemissä täytyy olla joku bugi kun se tuollaista tekee. Ärsyttävää ja harmillista tuollainen :/
 
Eihän siinä voinut muuta kuin ottaa paikat sieltä, missä vielä oli vapaata. Asemalle en halunnut mennä, sillä silloin lipun hinta olisi ollut paljon kalliimpi. Harmi, että on noin, sillä mieluummin ostaisin lipun asemalta. Niin ja paluumatkan paikkojen kanssa oli sama juttu. Taas vain muutama paikka vapaana. Se oli hieman uskottavampaa ajatuksena, mutta silti en jaksanut uskoa, että juna täyttyisi lemmikeistä vaikkei edes ollut mitään lemmikkeihin liittyvää tapahtumaa...
 
Oli enää kuukausi aikaa kisoihin ja oma lähtölaskenta työpaikalla oli alkanut. Siis ei voinut mennä minnekään koulutukseen tai kurssille virkistämään muistia. Kyllä kylttien lukeminen vielä sujui, mutta ne pikkujutut, joita rallyssa on, huolettivat. Joskus pienillä jutuilla on iso merkitys, kuten nyt vaikkapa se, että missä kyltti sijaitsee pujottelussa tai spiraalissa. Tuollaisia on vaikeaa muistaa ja siksi helppoa unohtaa.
 
Mua alkoi kaduttaa, että olin lähdössä. Ihan hölmöä mennä sinne monen kuukauden rally-paaston jälkeen. Muistutin itteäni, että onneksi tuomari näyttää radan ja tuomarilta voi kysyä, mutta...
 
Rally piti sitten ottaa mukaan hallitreeneihin. Viime viikon sunnuntaina hallilla vaan rallyiltiin. Tai no, Jomin kanssa otin ihan hitusen agia, mutta mitään rataa ei menty. Kävin kaikki alokasluokan kyltit läpi jokaisen turrikan kanssa. Aina välillä kattelin paperista kylttejä ja niitä sitten tehtiin.
 
Rallya treenittiin myös seuraavana päivänä Kupittaalla ennen TKY:n koulutusten alkua. Sain kerrankin aikaiseksi vääntäytyä sinne aamuvuoron jälkeen. Tosin nyt oli pakottavia syitä ; ) Kun taas meni hyvin, niin se sai riittää rally-treeneiksi.
 
En ollut innoissani tulevasta sunnuntaista. Vielä vähemmän aamuviikon jälkeen. Sen jälkeen kaikki tuntuu paskalta eikä haluaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua koko vkl:n. Perjantaina kun viikko vihdoin oli ohi, poljin nopeasti kotiin. Kaupassa olisi tarvinnut käydä, mutta ei huvittanut. Ja toisaalta ihan hyvä jos kykenee jättämään kauppareissun / –reissuja väliin kun elämäntyyli ei näytä kapenevan vaikka leipä on kaventumassa.
 
En halunnut mennä kauppaan tai minnekään muualle. Ainoa mitä halusin tehdä, oli piiloutua jonnekin, jossa ei olisi muita. En jaksanut ketään tai mitään. Kaikki touhuaminen oli liikaa vaivaa + rahanmenoa.
 
Oli kyllä todella lähellä, että olisin perunut lähtöni. Etenkin kun näin lähtölistan, niin tuntui todella typerältä, että olin sinne menossa. Monta tokoilijaa ja rally-harrastajaa paikalla... Liikaa tuttuja, joiden edessä nolata ittensä... Just se, että siellä oli niin paljon tuttuja, tuntui vähemmän mukavalta ajatukselta. Jos olisi ollut vain muutama, niin sitten ei olisi ollut niin paha.
 
Puntaroin, että mitä siitä seuraisi jos en menisi... Ja sitten myös piti katella kolikon toista puolta. Liput olisin tietenkin vienyt neidon omistajalle, jotta hän olisi päässyt matkaan. Kaikki oli jo lähes maksettu ja reissaaminenkin olisi suht vaivatonta, että sinänsä olisi ollut tyhmää jäädä pois...
 
3-4 tuntia nukuttuani kello herätti neljältä. Pakko oli nousta niin aikaisin, jotta hiukset ehtisivät kuivua. Illalla niitä ei voinut pestä, sillä nukkumisen aikana olisi mun nupista sojottanut antenneja joka suuntaan.
 
Lenkin jälkeen pesin pääni ja vaikka hapsuilla oli pari tuntia aikaa kuivua, niin ei se täysin kuiva ollut kun lähdettiin. Hiustenkuivaaja on keksitty joo, mutta emmää jaksa leikkiä sellaisen kanssa. Mulla on hiustenkuivain, mutta se on niiltä ajoilta kun mulla oli partis. Sen turkkia tuli puhalleltua hiustenkuivaajalla.
 
Äippä tuli pihaan 20 yli 6. Ensin vein autoon Ticon, joka oli sitä mieltä, että takapenkki on vain hänelle. Niin leveästi sillä oli. Karvapallot olivat sitten ihan sumpussa kun Tico halusi pitää paikkaa olemattomalle neljännelle koiralle...
 
Oli hyvää aikaa antaa poikien vessailla ennen junaan menoa. Kun neidon omistaja ilmestyi paikalle, hän sai Jomin hihnan. Mä sidoin kaksi mölyapinaa kiinni tolppaan, jotta sain kaivettua liput esiin. Olisi pitänyt sitoa hihna kerrallaan eikä vetää solmuja nipussa. Oli vaikeaa saada sitä auki. Junakin oli jo kuulutettu lähteväksi, että pienellä paniikilla piti selvittää hihnamyttyä. Hyvä minä. Ehkä seuraavalla kerralla muistan, että on parempi sitoa hihna kerrallaan. Sain mytyn auki ja sitten kiireellä kohti junaa.
 
Ja kyl siellä taas niimppal oli muita koiria, että! Koko vaunussa ei ollut ketään muita kuin me. Mä varmaan oon värisokea enkä erota vihreää ja punaista. Muuta selitystä ei voi olla siihen “lähes punaiseen vaunuun”. Hmh.
 
Kun konduktööri tuli tarkistamaan lippuja, niin sanoin, että kahdelle en saanut ostettua lippua netistä ja näytin tasarahaa. Konnari näpytteli laitteeseensa sellaiset koodit, että kohta oli pari lemmikkilippua lisää. Se siitä, puhhuh.
 
Islis on näppärän kokoinen junaan. Ihan hyvin isoset mahtuivat olemaan niin, etteivät olleet käytävällä. Meidän vaunu oli viimeinen, joten fiksu kärrymyyjä huikkasi ovelta, että haluttiinko me jotain. Ei sitten tarvinnut alkaa kattomaan, ettei turrikoita ollut tiellä.
 
Puolisentoista tuntia ja sitten oltiin Toijalassa. Junasta ulostulo oli juuri sellaista sirkusta kuin olin osannut odottaakin. Kun jompikumpi isosista keksii haukkua, niin siinä sitä sitten taas mennään. Käyvät niin kierroksilla kun menevät jostakin ulos. Oli se sitten juna, auto, häkki... Etenkin Sony on tässä kyseenalainen mestari.
 
Tkamu myöskin piti haukkua... Käytiin kävelemässä pieni lenkki, sillä kiire ei ollut. Lenkin jälkeen oli aika laittaa koirat autoon. Isoset taakse, neito eteen ja mä Jomin kanssa takapenkille. Ei oltu ehditty ajaa kovin pitkälle kun Tico ilmestyi valjaistaan “hirtettynä” takapenkille : D Ei taida olla niin lyhyttä hihnaa, etteikö herra houdinin onnistuisi jotenkin keplotella ittensä pois takaa. Taisi vähän ahistaa kireä vyö, mutta ittepä halusi istua tavaroiden päällä. Silloin päätin, että vaikka Jomi on Ticoa pienempi, niin on pakko ottaa Tico viekkuun ja laittaa Jomi taakse vastaisuudessa.
 
Pienen saitsiinin jälkeen oltiin puoli kympin aikoihin kisapaikalla. Kisat alkoivat vasta klo 11, joten aikaa oli. Siinä sitten alettiin puuhata koirille majoitusta. Oli kyllä mahtavaa, ettei tarvinnut ite raahata häkkiä mukana vaan tkamu järkkäsi meille häkit! Kiitos tästä <3
 
Tkamu kiikutteli rokotukset näytille ja toi kisakirjat ja rahasti ne. Ite ei tarvinnut liikkua metriäkään. Palvelu pelasi ; ) Kiitos taas <3
 
Lähempänä yhtätoista, ja kun koirat oli mitattu sekä sirut tarkistettu, kävin neidon omistajan kanssa kattelemassa miltä rata näytti. Painoin mieleen mahdolliset kompastuskivet ja niitä sitten treenin Sonyn kanssa. Herra oli eka mun koirista numerolla kolme. Sonylle on kisoissa tuottanut vaikeuksia 360 v ja sitä treenin. Meni ihan hyvin. Toinen mikä saattoi mennä mönkään oli eteen, oikealta sivulle, istu. Sony ei aina malta kuunnella, että kummalta puolelta sivulle pitikään mennä. Vaikka sanoo ja näyttää, niin silti se saattaa mennä väärältä puolelta. Nyt oli aikaa koittaa iskostaa herran aivopoimuihin se oikea kiertosuunta.
 
Kävin radan monta kertaa läpi. Vaikka se tuntui helpolta, niin silti sitä mietti, että muistinkohan kaiken? Tuomari toki oli näyttänyt ja selittänyt radan kulun, mutta silti voi jotain jäädä huomiotta.
 
Ennen vuoroamme kokeilin vielä noita kahta kylttiä ja sitten radalle. Pujottelu –> istu, maa, koiran kierto –> eteen, oikealta sivulle, istu –> 270 o –> 360 v –> istu, juoksuun –> normivauhti –> spiraali o –> sakukäännös (? en muista kyltin nimeä) –> käännös o –> maali. Jossain välissä oli käännös vasuriin, mutta en muista. Ihan hassua miten vaikeaa oli muistaa radan kylttejä kun monesti kävin ne läpi ennen rataa ja sitten vielä kolmesti suoritin radan. Jännitys kai söi muistikapasiteettia. En oo yhtään varma, että ne kyltit olivat just tuossa järjestyksessä. (Suurimmaksi osaksi teksti on kirjoitettu alkuviikosta. Nyt videot nähneenä tiedän, ettei rata mennyt ihan noin).
 
Nyt Sony oli reippaampi mitä oli ollut Espoossa (viimeinen rally-kisa ennen tätä). Tuntuma oli, ettei me mitään isompia virheitä tehty, mutta aina ei kaikkea huomaa ja se onkin huono puoli itekseen treenatessa. Radan jälkeen olin ihan hyytelöä. Vaihdoin koiran ja otin huikan sl-juomaa. Sitten kokeilemaan Jomin kompastuskiviä.
 
Jomilla myöskin on tuo 360 v sellainen, ettei se aina tee sitä loppuun. Kumma kun joskus osasin sen tosi hyvin. Tätä treenittiin. Sakukäännöksessä oli riskinä kyltin nuuskiminen, joten kääntyiltiin myös. Sitten odotettiin vuoroamme.
 
Jomi oli numero 14. Rata tuntui menevän ihan kivasti. Paitsi spiraali. Siinä kävi niin, että yhdessä vaiheessa Jomi kattoi muualle ja mä tsemppasin herraa. Samalla menin sekaisin laskuissa. Menin enää vain sen yhden tötsän, vaikken ollut varma, että olinko kiertänyt kahta tötsää ollekaan. Sitten vielä kun kuulin tuomarin supisevan jotain, niin ajattelin, että siinä se sitten oli. Mokasin spiraalilla.
 
Sitten vielä yksi vaihto kera sl-hörpyn. Oli kyllä kivasti väliä pojilla ja järjestys oikea. Noh, tkamu oli suunnittelemassa lähtölistoja, joten hän tuntee mun pojat. Tico ehdottomasti viimeisenä, jotta herra ehtii normalisoitua – tai ainakin yrittää sitä.
 
Ticolla ei varsinaisesti ollut mitään kompastuskiviä. Takaakierto tapahtuu väljästi laajassa kaaressa, mutta tapahtuu kuitenkin. Jos siitä tulee miinusta, niin tulkoon. Kääntyilin kuitenkin jos vaikka kaari olisi siinä vähän kutistunut. Otin muitakin kylttejä ihan huvin vuoksi vain.
 
Tico oli numero 23. Jomin jälkeen tuntui, että aikaa oli vaikka kuinka, mutta äkkiä se Ticon vuoro taas tuli. Yllättäen huomasin, että radalle meni just numero 22.
 
Ticon kohdalla jännitti se, että alkaako se jutella tuomarille (ennen omaa vuoroa oli kuultavissa epämääräistä ininää). Oli hyvin mahdollista, että Tico olisi vastannut kun tuomari kysyi, että olinko valmis. Ei vastannut : )
 
Tico nuuski yhtä kylttiä ja se taisi olla sakukäännöskyltti (eipä sitten ollutkaan). Nyt kiinnitin huomiota, että menin spiraalin kaikki kierrokset. Tuo spiraali on vähän salakavala kun laskuissa menee helposti sekaisin jos keskittyminen herpaantuu. Spiraali hitaasti on paha. Tuntuu, että se kestää ikuisuuden ja laskuissa pysyminen on vaikeaa. Nyt oli onneksi spiraali normivauhdilla.
 
Oli kyllä helpotus kun viimeinenkin ukkeli oli käynyt radalla! Olin sanonut ihmisille, etten halua tietää välituloksia enkä tuloksia lainkaan ennen kuin jaetaan kisakirjat. Silti joillakin oli vaikeuksia pitää suunsa kiinni : D 
 
Ennen palkintojen jakoa tkamu tuli sanomaan, että Jomin tarttee tulla paikalle. Jomi siis oli ollut paras mun pojista. Mietin sitä spiraalia ja sitten, että mitä muut mahtoivat saada jos mokasin spiraalilla? Klunks.
 
Oli kyllä taitavia rallyilijoita. Kisahan oli avoin muillekin roduille, mutta islisten kesken katsottiin luokkien rotumestarit. Muutama hylsy ja siiten pisteet lähtivät liikkeelle 87 pisteestä! Eli siis saatiin hyväksytty tulos, huh.
 
Tuomari jakoi kirjoja enkä mä pysynyt laskuissa, että montako islistä oli jo mennyt. Isoset olivat siellä aika häntäpäässä kisakirjojen jaossa. Sony 96 ja Tico 98 pistettä!!!
 
Tasokasta sakkia oli kun ei edes 100 pistettä riittänyt voittoon. Aika ratkaisi noissa tapauksissa. Sitten tuli aika, jolloin tuomari ilmoitti, että seuraavana oli rallykisojen kolmas ja päivän paras islanninlammaskoira. Mulla meni käsi suun eteen kun sanottiin Jomin nimi. Ja sitten vielä kun herra oli napannut täydet sata pistettä, niin siinä oli vähän vaikeuksia kiittää tuomarin onnittelusta. En sitten ollutkaan seonnut laskuissa spiraalilla, hih ; ) Ja testi ei sitten tosiaankaan ollut jäänyt päälle.
 
 
             rm2.jpg
 
 
 
                              rm3.jpg
 
 
 
En kyllä olisi ikinä uskonut, että olisin päässyt kaikkien kanssa 90 paremmalle puolelle. Saatika niin lähelle satasta tai täysiin pisteisiin. Puhumattakaan rotumestaruudesta!!! Jomi sai kaksi hienoa ruusuketta, pienen pussin ruokaa ja heijastinliivin, jossa on tassunkuva. Tuo on ihan kisoja varten tehty liivi kun tassunjälki on islismäinen. Se on painauma vasemmasta takatassusta kera pienten tuplajälkien <3 Ai niin kukkakin me saatiin. Oliskohan se orvokki?
 
 
                              rm5.jpg
 
 
 
             rm4.jpg
 
 
 
Kaikki islikset saivat narulelun, joka oli tosi kiva juttu : ) Niistä pojat tykkäävät.
 
 
             rm1.jpg
                                                    98,100 & 96 :)
 
 
Vasta tässä vaiheessa kaivoin kamerani esille. Olin ajatellut, että olisin pyytänyt jotakuta kuvaamaan radat, mutta en sitten viittinyt pyytää kun oletin filmimateriaalin olevan jotain ala-arvoista. Noh, mutta nyt sain vihdoinkin alkaa kuvaamaan muita isliksiä. Harmi vaan, että moni oli jo ehtinyt lähteä. Alokasluokassa oli suurin osa enkä viittinyt alkaa höseltämään kameran kanssa, sillä siitä ei olisi hyvää seurannut. Harmi, kun niin harvoin niitä näkee muuten...
 
Niin ja, vaikken pyytänyt kuvaamista, videolle päädyin silti. Tkamu kuvaili silloin kun muisti ja ehti; ) Siksi Jomista on ihan pieni pätkä ja Sonysta ei ollenkaan. Ticon rata on taltioitunut kokonaan. Herra hännänheiluttaja <3 Kiitokset tkamulle videopätkistä : )
 
Ticon rata
 
 
Pieni pätkä Jomin rataa.
 
 
 
Oli pieni dilemma, että otanko kuvia vaiko videoita avoimesta luokasta. Tiesin, että paikalla oli ainakin yksi, joka otti kuvia, joten päädyin videoihin.
 
Tkamu sai hienon tuloksen ja tuli sillä toiseksi avoimessa luokassa. Lisäksi tämä oli kolmas tulos luokasta, joten samalla tuli RTK2 -titteli. Ticon miltei morsian nappasi avoimen rotumestaruuden. Onnea molemmille hienoista tuloksista : )
 
Juna lähti vasta 16.35. Oli vielä parisen tuntia aikaa junan lähtöön. Voittajassa ei ollut yhtään islistä, joten roturasistina mun puolesta pystyi lähtemään avoimen jälkeen ; ) Mestarissa oli pari, mutta sitä ei valitettavasti ehtinyt näkemään. Seuraava juna olisi lähtenyt vasta puol seiska ja se olisi ollut miltei puolet kalliimpi. Ite äänestin kukkarolla lähtöajan. Onneksi se sopi myös reissukaverille.
 
Tkamun äippä heitti meidät asemalle. Suuret kiitokset hänelle <3 Ticon olin ottanut takapenkille ja karvapallot olivat takana. Ticolla näyttää olevan suunta aina eteenpäin. Kun käskin sen mennä autoon, niin herra olisi samantien mennyt etupenkille. Sorry vaan virtanen, mutta se oli jo varattu paikka.
 
Asemalla parkkeerattiin varjossa olevalle penkille. Tico hyppäsi heti istuinosalle ja aloitti Tico-show:n: kiehnäämistä kainaloissa ja “juttelua”. Karvapallot sidoin penkin jalkaan, mutta kuten aina, niin paikka ei tuntunut olevan mieluinen koiruuksille. Hihnat menivät solmuun ja ja ja! Siinä me karvattomat istuttiin ja juteltiin. 45 minsaa meni uskomattoman nopeesti!
 
Lähdettiin kävelemään pieni lenkki ennen laiturin ettimistä. Mentiin sama kuin aamulla, mutta toisinpäin. Tuon lenkuran aikana sain muistutuksen, että reissukaverin neito on myöskin lintupoliisi. On pahempi kuin mun oma. Neidolle kelpaa haukuttavaksi kaikki siivekkäät kun taas oma turrikka keskittyy lähinnä pulujen ja varisten kokoisiin tirppoihin. MUTTA jos / kun toinen näyttää mallia, niin Sony on heti mukana ja tällä kertaa myös pienetkin kelpasivat.
 
Juottaa ei muistettu koiria, joten kun liput oli tarkistettu (ja kaksi lemmikkilippua ostettu), niin annoin koirille vettä. Kyllä se tekikin kauppansa. Junan käytävä kastui kun neljä janoista loiskuttivat kielillään vettä. Miksei tuota tajunnut tehdä ennen junaan menoa?
 
Vaunussa oli yksi muun rotuinen koira. Se tuli vaunuun vasta meidän jälkeen. Toijalasta sekin tuli. Tämä oli sellainen vaunu, jossa toisella puolella käytävää on yksi penkki ja toisella puolella kaksi. Meillä oli yksi penkki, mutta hyvin turrikat mahtuivat olemaan. Välillä olivat tiellä käytävällä, mutta sitten piti vaan käskeä otuksia väistämään. Lopussa konnari sanoi, ettei koirien tartte väistää häntä, että kyllä pääsee muutenkin menemään.
 
Hienosti kyllä nelikko oli. Turku oli jo kuulutettu seuraavaksi asemaksi kun käytävän toisella puolella istunut vanha nainen sanoi mulle ohi mennessään, että oli hienoa matkustaa vaunussa, jossa oli niin hienosti käyttäytyviä koiria : )))) Meidän pienet reissuvaliot <3 <3 <3 <3 Alunperin olin ajatellut tämän kirjoituksen otsikoksi “reissuvaliot”, mutta laitoin sittenkin tuon osoittaakseni kiitollisuutta meidän hienoille taustajoukoille. Totuushan on, että ilman omaa äippää, reissukaveria, tkamun äippää ja ennen kaikkea ilman tkamua tätä ei olisi tapahtunut. Siispä kaikille heille suuri kiitos <3 <3 <3 <3
 
Äippä olikin jo odottelemassa. Reissukaveri toi Jomin autolle asti. Siinä vielä kiitin ylimääräisestä käsiparista ja muutenkin kivasta matkaseurasta. Oli kyllä kivaa reissata kun oli mukavaa matkaseuraa : )
 
Olin ajatellut, että ostan pizzat. En puhunut asiasta mitään kun vielä funtsin, että raaskinko. Funtsin myös sitäkin, että onko pizzapaikka auki. Oli ihan oikea pyhäpäivä. Äippä valitsi vakken läpiajon sijaan moottoritien, joten mun ei enää tarvinnut miettiä koko asiaa. Ja hyvä niin, sillä äipällä oli mulle iso purkillinen makaroonilaatikkoa. Oli kyllä kivaa kun sai sapuskaa helposti ja nopeasti.
 
Ja kivaa oli kun pojilla oli erilainen päivä : ) Ja huippua kun sain mukaan kaikki : ) Kotiuduttua herrat olikin lattialla ihan raatoina. Jomi, joka yleensä päivystää, että saa sapuskaa, ei tehnyt sitä nyt. Tuskin kukaan olisi huomannut, vaikka sapuska olisi jäänyt välistä... ; )
 
Itekin liityin raato-kerhoon aika pian. Oli ihanaa saada kunnon unet. Jaksoi sitten paremmin leikkiä viidakon tähtöstä maanantaina. Kumma juttu. Vaikka oon jo ties kuinka monesti kieltäytynyt kyseisen show:n jatko-osista, niin silti näytän päätyvän sinne aina vaan uudestaan ; ) Sonykaan ei tykkää siitä, että hänen pihallaan muristaan ilman lupaa. Hyökki kohti leikkuria, kohteenaan pyörät. Hyökkäys onnistui siinä mielessä, että pallukka sai pyörästä irti muovisen “pölykapselin”. Ei nyt ollut ihan pelkkää taistelua nurtsin leikkuu, mutta aina välillä sain häätää pumpulipallon pois hyökkimästä.
 
Edellisenä sunnuntaina pesaisin Sonyn. Ajattelin, että jos siitä jotain karvaa irtoaa, niin ehtii hyvin ennen reissua tiputtaa sen mitä tiputtaa. Pesussa ei lähtenyt juuri mitään eikä kämppä ollut vaalean hahtuvan peitossa seuraavana aamuna. Yllätyin. Ja toisen kerran yllätyin kun karvaa alkoi oikeasti lähteä muutama päivä pesun jälkeen. Ihan irtosi kuulkaas yksittäisiä tuppoja! Oho, siis tuokin osaa pudottaa karvoja ; D
 
Karvojen pudotteluun liittyi Tico. Keksi ajoittaa alkamaan sen just päivää ennen rallya. Ei sitten sen jälkeen? ; ) Nyt siis kaikki koiruudet varisevat enemmän tai vähemmän. Isosilla karvanlähtö on ollut toistaiseksi melko maltillista. Jomilla alkaa jo rauhoittua. Lähtee yhä, mutta ei enää sellaista tahtia, että viis minsaa harjauksen jälkeen koiruus näyttää siltä, ettei ole harjaa nähnytkään. Oli kyllä mahotonta viskelyä. Jomillakin alkoi variseminen maltillisesti, joten kohta kai isoset pölisee oikein kunnolla...? Sinänsä mua ei haittaisi, vaikka Sonyn ulkomuoto kevenisi, mutta roturasistina en jaksaisi nähdä lattialla vilistävän muita koiria kuin isliksiä ; )
 
Laitetaan tähän samaan agi & toko 19.5. Agissa oltiin sisällä, jes! Oli lämmin ilma, joten olisi ollut tuskaa olla ulkona. Hallin viileydessä oli kivaa treeniä. Ennen rataa jokaisen kanssa otettiin eteen lähettämistä. Tässä ei ollut mitään ongelmaa Jomin kanssa.
 
Radalla oli: hyppy, hyppy, aa, hyppy, hyppy, putki, hyppy, putki, hyppy, putki, hyppy, puomi ja hyppy. Aalla hömpältä pääsi unohtumaan kontakti. Hyppy ennen putkea tuotti mulle ajoitusongelmia. Koira piti saada putken vaikeammasta päästä ja se väärä pää oli niin tyrkyllä kuin vaan olla ja voi. Kyllähän jompula lopulta meni siitä mistä piti, mutta voi olla, että se teki sen kun tiesi, että siitä pitää mennä.
 
Sitten oli hauska kohta. Hypyn jälkeen ohjaaja jäi ohjaamaan koiraa. Ei saanut ylittää tiettyä linjaa. Ensin koira putkeen, joka oli suorana heti hypyn jälkeen. Sitten koira piti saada takaisin päin niin, että se ylitti putken oikealla puolella olleen hypyn. Sitten taas samaan putkeen ja yli vasemmalla olleen hypyn. Tämä meni täydellisesti ja vauhdikkaasti. Ja loppuratakin meni ok. Puomilla herra muisti kontaktin.
 
Toisella kertaa oltiin laiskoja eikä nostettu esteitä minikorkeudesta. Vähän tuntui, että Jomia hämmensi moinen hyppykorkeus. Mutta, hauskaa oli kokeilla minimenoa.
 
Tokossa oli ekana yksilöseuraamiset. Jos vaan ohjaaja oppisi muistamaan missä on oikea ja missä vasen, niin hyvä juttu ;D
 
Sitten makoilua ja hyppy, joissa ei ollut ongelmaa.
 
Empä nyt muista, että oliko vielä jotain ennen jokaisen valinnaisia. Jokainen sai valita kaksi alo-liikettä, joita tehdä. Valitsin luoksepäästävyyden ja luoksetulon.
 
Tällä kertaa koirakoita oli peräti viisi, joten kouluttaja määräsi jokaisen käymään Jomin luona. Kouluttaja tarjoutui pitämään koiraa sillä välin. Jomi kesti hienosti kun ihminen toisensa jälkeen kävi sipaisemassa pojua. Ei ollut mitään yritystä lähteä ihmisen syliin.
 
Luoksetulon otin kun Jomi tuppaa reagoimaan liikkeenohjaajan käsky –sanaan. No niin, nyt oli casanovan aika pulpahtaa esille. Ennen Jomia oli ollut tyttö. Jätin Jomin istumaan. Kohta kuulin, että se nuuskii maata. Uusi yritys ja taas sama juttu. Kouluttaja kuvaili hauskasti Jomin toimintaa. Sanoi, että Jomi selvästi kattoi, että miten paljon sillä oli aikaa nuuskia. Istuvan koiran kuono oli maassa ja silmät seurasivat mua. “Vielä ehtii. Ei se oo vasta kuin tuossa, joten vieläkin ehtii...” Noin kouluttaja kuvaili Jomin ajatuksia ;D
 
Sitten piti laittaa äijä ruotuun. Menin vain pienen matkan päähän ja tein uukkarin. Sitten namitus ja muutama uusinta. Kun vihdoinkin päästiin itse luoksetuloon, niin se meni vauhdikkaasti, kuten aina. Sivulle tulossa hyppää hieman, mutta mua se ei haittaa. Pääasia, että tulee luo ja kivahan se on kattoa iloista suoritusta : ) Jos joku haluaa rokottaa siitä pisteen tai puoli, niin sitten rokottaa. Tiedän, että siinä voi olla ne ratkaisevat pisteet ja tietty se harmittaisi moisessa tapauksessa. Silti en aio alkaa hiomaan pois tuota iloisuutta.
 
Jotain tämmöstä tällä kertaa...
 
 
 
 
 
peeässs Kuvat otin maanantaina ja harmittaa, että kuvista jäi pois RM-diplomi. Nyt en viitti edes yrittää kuvaamista kun ulkona on tosi synkkää. On siinä ja siinä, että alkaako satamaan.