Aamulla kymmenen aikaan lähdettiin liikenteeseen ja perillä oltiin kymmenisen minuuttia suunniteltua aikaisemmin. Menin kävelemään poikien kanssa hieman ja sillä välin Sonyn sisko omistajineen ilmestyi tapaamispaikalle. Näitä sai hävetä kun sellaisen haukkukonsertin nostivat pystyyn. Siskoa pelotti, mutta toisaalta en ihmettele kun pojat pitivät sellaista meteliä rynnätessään kohti tyttöä. Siskosta oli tullut nätti tyttö. Vaikutti aika pieneltä, mutta toisaalta nartut ovat uroksia pienempiä.

Ajettiin raunioille ja veljen omistajan toinen koira sai olla ensimmäinen. Sille homma oli jo tuttua ja hienosti se löysi piiloon menneen.

Siskon vuoro oli seuraavaksi. Ja hyvin sisko hoksasi idean.

Sitten oli Ticon vuoro. Tico teki kuningastempun kun jostain syystä nosti jalkaa mun lahkeelle. Itse en sitä huomannut, mutta märkä läntti näytti olevan lahkeessa... Tico suoriutui osuudestaan tapansa mukaan vauhdikkaasti.

Sony ihastutti ja sanottiin, ettei se ole valkoinen. Yllätyksekseni Sony suoriutui hienosti. Se ei arastellut epätasaista maastoa ja yritti keksiä miten päästä hakemaan nami. Jotenkin olin vaan odottanut, että ei se osaisi tehdä mitään ja arastelisi maastoa. Siskon omistaja jutteli, että Sony voisi lähteä Raumalle...

Veljelle mentiin ihan piiloihin ja hyvin se löysi maalimiehet.

Sitten toinen kierros, joka myöskin meni hyvin. Sony sai jonkin kuningasidean pompata yhden piilon päältä ja toista kertaa ei sinne enää sitten mennyt. Pöhkö.

Sitten siirryttiin autoilla alemmas. Siellä meille esiteltiin pk-esteitä vanhan konkarin kanssa.

Sen jälkeen koirat saivat vähän haistella toisiaan. Vapaaksi ei uskaltanut poikia päästää. Sisko sai kirmata vapaana ja se  kävi vuoronperään jokaisen pojan luona. Välillä pojat olivat hyvää pataa ja välillä taas oli armoton mekkala. Veljekset olisivat jopa saattaneet tulla toimeen vapaana, mutta ei uskaltanut ottaa riskiä.  Joten velipojan kanssa mentiin treenaamaan kun me muut siirryttiin toiselle puolelle kenttää ja päästettiin pojat riehumaan siskon kanssa. Välillä Sony lähti kohti veljeä.

Sitten kun pojat oli viety autoon, pääsi velipoika peuhaamaan siskonsa kanssa. Omistajat jutustelivat ja mä yritin ottaa kuvia. Loppuvaiheessa se oli hankalaa kun sormet alkoivat olla jäässä ja muutenkin vilunväristykset vaikeuttivat liikkuvien kohteiden kuvaamista. Kuitenkin kuvailin, kunnes akku loppui. Sitten päätettiin lähteä koteihimme.

Tapaaminen oli kiva juttu. Mielestäni Sonyn veli on todella ticomainen. Se näyttää paljon Ticolta ja lisäksi sillä on samoja eleitä kuin Ticolla (niitä ei ole Sonylla). Omissa silmissä veli näyttää Sonya isommalta ja se paino, jota ihmettelin, voikin olla totta.

Olisihan se ollut kivaa jos siellä olisi ollut muitakin, mutta menihän se kolme tuntia näinkin. Seuraavan kerran tämä poppoo näkee näyttelyssä. Siihen onkin reilu kuukausi enää aikaa.

Tico yllätti positiivisesti. Oli autossa nätisti ja ei juurikaan yrittänyt astua tytärtään. Ainoastaan yhdessä vaiheessa Tico oli sydämenkuvat silmissään kun tytärtään katseli.

Muutama kuva tapaamisesta

                 

Poika (vas) ja isä (oik)                                                                        Veljekset

 

              

Mun pojat ja Sonyn sisko                                                                 Koko poppoo