Aamu kolmen jälkeen lähdettiin liikenteeseen. Asteita oli +17 ja oli hiostavaa. Reilun puolen tunnin päästä oltiin perillä. Sony juoksi laiturin päähän kuikuilemaan. Oli vähällä hypätä siitä, mutta ei kuitenkaan uskaltanut. Menin puoleen väliin laituria ja opastin Sonyn rannalle. Onnea hohkaava koiruus loikki veteen ja alkoi uida. Ilman mitään apuja äijä ui päämäärättömästi. Sitä oli kiva kattoa kun toinen oli niin onnellinen. Ticoa piti vähän houkutella veteen, ja sitten sekin ui! Taisi siitäkin tuntua mukavalta kastuminen tämmöisellä säällä. Sony meni vielä muutaman kerran veteen ja pitkitin sen uintia heittelemällä nappuja veteen laiturilta. Sonyhan sitten ui nappujen perässä. Harmillisesti se imurointi alkoi yskittää Sonya kun sai samalla vettä suuhunsa. Ticonkin sai veteen nappujen kanssa ja vieläpä melko syvälle.
Siinä oltiin jonkin aikaa ja sitten jatkettiin kohti varsinaista päämäärää. Sitä meitin vaki-uintipaikkaa. Pojat olivat vapaana ja pysyivät hyvin lähellä. Jopa Sony – yhtä kertaa lukuun ottamatta. Silloin se lähti jonnekin ja Tico lähti myös. Sain pysäytettyä Ticon. Tico jäi empimään kumman luo lähtisi. Hieno äijä, kun valitsi mut :) Kohta se Sonykin ilmestyi paikalle. Sen jälkeen näin pojat koko ajan. Tai melkein. Heti kun tuli kohta, josta pääsi veteen, Sony oli uimassa. Noh, vaikken äijää just silloin nähnyt, niin tiesin silti hyvin missä se oli. Joka kohdassa heittelin nappuja veteen ja hyvin tekivät kauppansa molemmille. Ei siis tarvinnu mitään suurta houkutinta poikien veteen saamiseksi.
Vaki-uintipaikka oli se käännöspiste. Siellä oltiin jonkin aikaa. Pojat kävivät vedessä ja välillä viilettivät metikössä toisiaan jahdaten tai sitten kuivailivat itteään luomupyyhkeisiin, eli kierivät maassa. Oli ilo ja nautinto kattella niin iloista menoa. Yhtään keppiä en koko reissulla heittänyt kun menivät veteen muutenkin. Myöskään yhtään kuvaa en ottanut, vaikka kamera oli kyllä mukana...
Pojat saivat uida ja olla vedessä, juosta metikössä, tottelivat hyvin ja pysyivät lähellä. Täydellistä – melkein. Palataanpa vielä sille laiturille. Pojat olivat uineet muutaman kerran kun päätin ottaa niistä kuvan, jossa istuvat laiturin päässä olevalla penkillä. Olin laittanut poitsut istumaan sille ja valmistauduin kuvan ottoon. Piti vähän peruuttaa, jotta molemmat mahtuivat kuvaan. Yhtä äkkiä peruuttaessani tajusin, ettei toisen jalan alla ollut mitään. Pelästyin ja yritin korjata asentoani. En onnistunut siinä ja kun tajusin mitä oli tapahtumassa, ajattelin “Voi ei! Kamera!”. Se oli julmasti molskis ja loiskis kun matka kohti pohjaa alkoi. Upotessani mietin, että onkohan siinä kovin syvää. Uida kun en osaa... Sitten totesin, että kai sieltä jotenkin pääsee pois. Jännä, kun eihän tuohon putoamiseen mennyt kuin muutama sekunti, niin silti ehti miettiä asioita! Saman ilmiön oon kokenut aiemminkin. Silloin olin autokolarissa. Se törmäyshetki oli jotenkin hidastettu kun siinä ehti tajuta mitä oli tapahtumassa ja ajatella asioita. Todellisuudessa se oli vain silmänräpäys. Kolarissa ei käynyt pahasti. Mulle ja kuskille tuli kipeät niskat muutamaksi päiväksi. Ja kuskille lisäksi päänsärkyä. Autolle se oli viimeinen ajo.
Päästyäni ylös vedestä (en enää muista, että pitikö esittää uimaria yhtään vai selvisikö kahlaamalla) aloin kokeilla vieläkö kamera toimi. Eihän se sanonut enää pihaustakaan. Otin muistikortin pois, että jos vaikka siinä olevat kuvat olisivat säilyneet. Joskus muistikortit saattavat kestää vettä. Ongelmana oli vaan, että minne olisin sen laittanut. Yhtään kuivaa taskua kun ei sattuneesta syystä ollut. Yllätyksekseni reppu oli sisältä vielä kuiva (islisreppu kestää näköjään hyvin vettä!) ja sen sisällä ollut pikku reppu myös (oli kameraa varten, ettei se kastuisi kun repussa oli myös juomapullo. Hmh.), joten kortti sinne.
Miten reagoivat pojat mun yllätysmolskahdukseen? Kun sain pääni pinnalle, niin siinä ne seisoivat laiturilla ja sitten kirmasivat haukkuen metikköön. Ne käyttäytyivät kuin olisivat huomanneet siellä jotain. En kuitenkaan usko siellä olleen mitään kun niin nätisti tulivat sieltä käskystä pois. Veikkaan ennemminkin, että se oli niiden tapa purkaa tilannetta. Eivät siis ilmeisesti ole mitään hengenpelastajia. Vesi oli tajuttoman lämmintä! Kun kerran olin jo kauttaaltani märkä, niin päätin kokeilla mitä pojat meinaa jos oon myös vedessä. Yhteisuintia ei olla koskaan harrastettu. Eikä sitä tehty nytkään. Kahlailin syvällä. Sony ui nätisti vieressä. Ilmeisesti mun vauhti oli sille liian hidas kun sillä tuli semmoista “paniikkiräpiköintiä”. Tico seisoi laiturilla eikä osannut päättää, että hyppääkö siitä veteen vai ei. Ei se hypännyt vaan tuli rannan kautta veteen.
Sitten jatkettiin kohti vaki-uintipaikkaa ja mä kaatelin välillä vettä pois kumppareista. Mulla oli kumpparit, sillä uintireissuilla ei lenkkareilla pärjää. Eipä nyt pitäneet kumpparitkaan jalkoja kuivina...
Sony huomasi kerran uivan linnun ja oli “urrur rur rur”, juoksi rantaan, seisoi hetken, ennen kuin lähti uimaan lintua kohti. Mä mietin hetken, että pitäiskö siihen puuttua vaiko ei. Puutuin, sillä en halunnut ottaa riskiä, että Sony hukkuisi jonkun tirpan takia. Sony oli uinut jo muutaman metrin päähän rannasta. Huusin sitä ja poika teki uukkarin. Heittelin palkaksi nappuja veteen.
Kuvia ei nyt tullut eikä niitä tule muutenkaan vähään aikaan. Osa lomarahoista on jo teoriassa käytetty. Niillä ostan uuden kameran. Se on vissi se! Tuli kyllä tälle uintireissulle turhan paljon hintaa. Ei ilmeisesti näy loppua näille vesivahingoille. Hmh...
Se oli hyvä kamera. Toivottavasti seuraavakin on vähintään yhtä hyvä. R.I.P Canon Eos 1000D
Tätä kirjoittaessani tapahtui jotain kummallista. Sony tuli kiehnäämään mun jalkoihin. Ei se ollut rapsujen perään. Ennemminkin näytti siltä, että se saattais pian puklata. Sony yritti nukkua, mutta onnistui siinä vähän huonosti. Oli levoton ja nieleskeli. En osannut tehdä muuta kuin vaan odotella, että koska alkaa tapahtua. Jonkin ajan päästä alkoikin, mutta ei sitä mitä olin luullut. Sony istui ja kuului lorinaa. Olin ihmeissäni kun tajusin sen pissaavan istualtaan! Siis ei niin kuin tytöt, vaan arse oli kii maassa kun äijä lorotti. Onneksi siinä kohtaa ei ollut mattoa. Kumma juttu tuo, kun oli kulunut vasta vajaa puol tuntia lenkiltä kotiutumisen jälkeen, että ei tullut mieleenkään, että Sonylla oli tarve ulos. Taisi niellä sitä vettä aika paljon. En keksi muuta selitystä tapahtuneelle.
Nyt molemmat nukkuvat turkit puolimärkinä. Tarttee välillä vähän herätellä niitä harjaussessioon. Mulla on tapana harjailla aina silloin tällöin kuivuvaa turkkia, ettei siihen tule mitään koloja, ryppyjä tai jakauksia. Että tämmönen uintikauden korkkaus...
Kommentit