Herätys oli sunnuntaina viritetty klo 02.00, mutta jo tuntia aiemmin olin ihan valmis nousemaan ylös. Lueskelin yhden chapterin Herriottia ja oli vähän harmillista lopettaa lukeminen kun jäljellä oli enää noin 30 sivua. Olisi tehnyt mieli lukaista kirja loppuun samantien, mutta ei se nyt vaan onnistunut.
 
Aikaisen herätyksen takana oli ajatus mettäilystä isosten kanssa. Mettäily jäi. Ei siksi, että oli pimeää. Vaan siksi, että pimeyden lisäksi oli todella sumuista. Isosilla oli fleksit ja hyvä jos pystyin näkemään niitä kun ne olivat ihan fleksin päässä. Siis jos suoralla tiellä näkyvyys oli vain muutaman metrin, niin entäpä metikössä? Kierrettiin tunnin lenkki ja aattelin, että olisin sittenkin voinut ottaa Jominkin mukaan.
 
Kävin Jomin kanssa oman pienen lenkin. Ukkelilla oli puku päällä. Kosteutta oli todella paljon. Paikoin maa oli märkä, että oliko jossain vaiheessa satanutkin? Jomille tarttee kääntää lahkeet ja onneksi suoristin ne heti lenkin jälkeen, meinaa yhdessä lahkeessa lymysi etana, yöks! Nyt on taas se aika, jolloin etanat valloittavat tiet ja muut paikat. Viime vuonna niitä löytyi Sonysta miltei joka lenkin jälkeen. Todella ällöttävää! Nyt muistinkin, että lauantain kauppareissulla Jomi napsi tieltä etanoita suuhunsa. Ilmeisesti pieni kaipasi vähän “gurmee sapuskaa” ;) En kyllä ymmärrä, että miten jotkut etanat voi olla “gurmeeta”. Tai sammakot, mädit, osterit... Ihan ihme sapuskoita pidetään luksusruokina :D
 
Kun mettäily jäi, niin mulla oli tyhjää aikaa. Oli hyvin aikaa tiskata ja muutenkin tehdä jutut rennolla meiningillä. Pakkasin kassiin vähän ylimääräistä vaatetta kun en tiennyt onko Tikkurilassa tilaisuutta odottaa sisällä. Ihan viimeisenä käytin pojat lenkillä. Jomikin oli mukana, sillä nyt ei ollut tiedossa kävelyä vakkelle. Ekalla bussilla ei olisi ehtinyt junaan, joten olin kinunut äipältä kyytiä.
 
Äippäkin kauhisteli sumua, sillä näkyvyys oli todella huono. Äipällä oli tytsi mukana. Tytsi on lopettelemassa juoksuaan, joten Jomia koeteltiin. Jomi pisti itkuksi kun ei päässyt tytsin luo. On tuo kyllä aikamoinen itkupilli. Kumpikaan isosista ei vikise niin paljoa kuin tuo hiiri. Etenkin Sony on sellainen, jonka oon kuullut vikisevän vain muutaman kerran elämänsä aikana. Onkohan se sitä mieltä, että “tosimiehet eivät itke” ? ;)
 
Mulle oli myyty paikka isoon paikkaan, joten aattelin, että nyt pystyi ilman jännäämistä vetäsemään tirsat ennen Pasilaa. Vaikka ei ollut pelkoa, että paikkaa olisi pitänyt vaihtaa, niin vähiin jäivät unet. Junaan tuli yksi mäykyn omistaja. Hän tunnisti meidät. Ajatella, että muisti nähneensä meidät Karjaan näyttelyreissulla. Mä olin hämmentynyt ja myönsin, etten muistanut heitä. Ehkä Jomi on sen verran persoonallisen näköinen, että jää helposti mieleen? Jos jaksaisin (mutta kun en), niin tarkistaisin bloksustani, että keitä oli samassa junassa meidän kanssa tuolloin. Muistan, että yksin ei oltu, mutta mitä rotua ja puhuinko jonkun kanssa, sitä en muista.
 
Mäykky oli matkalla erkkariin, joten näyttelyt olivat pääasiallinen puheenaihe. Mäykyn omistaja kyseli islisaiheisiakin kysymyksiä. Jäivät pois Karjaalla. Siitä oli vielä noin tunnin matka Pasilaan. Viritin herätyksen ja yritin nukkua. Pienet tirsat tuli otettua.
 
Pasilassa oli junan vaihto. Seittemän minsaa oli aikaa tehdä vaihto. Aika on ruhtinaallinen jos tietää minne mennä. Mä en tiennyt, mutta uskoin, että löydän opasteiden avulla oikean laiturin. Olinhan mä kerran vaihtanut Pasilassa Lahteen menevään junaan. Pian ilmeni, ettei siitä kokemuksesta ollut mitään hyötyä. Yritin muistella, että miten olin silloin löytänyt oikean laiturin. Yritykseksi jäi.
 
Hämmentyneenä kattelin lähijuniin liittyvää “piirrosta”. Siinä oli eri värejä ja kirjaimia, mutta tieto lähtevästä laiturista puuttui. Alkoi huolettaa, etten löytäisi laituria ajoissa. Monitoreistakaan ei ollut apua. Mun lipussa oli junan numero, mutta ei mitään muuta tietoa junasta, johon mun piti mennä. Monitorissa taas oli kellonaika, joku kirjain, laituri ja lähtöaika. Siis täh??? Kävelin ympäri asemahallia ettien parempaa informaatiota, mutta en löytänyt. Lipunmyynti aukesi vasta klo 10.30 ja halli oli aika tyhjä. Muutamia tummia ihmisiä liikkui. En ole rasisti, jokainen olkoon sen värinen kun on. Mutta sen verran ennakkoluuloinen olen, että oletin, etteivät tummat osaa suomea, joten niiltä oli turhaa kysyä neuvoa.
 
Niin siinä sitten kävi, että missasin vaihtojunan. Se masensi. Masensi ajatella, että oli sellainen luuseri, joka ei osannut vaihtaa junaa. Olisin halunnut onnistua vaihdossa jo siksikin, että siitä voi olla tulevaisuudessa hyötyä tietää, miten mennään Tikkurilaan.
 
Pistin viestiä tkamulle, mutta hän epäili sitä, ehtikö enää kiertää Pasilan kautta. Siis koko maailma oli mua vastaan ;) Heko heko. Lipun mukaan Pasilasta Tikkurilaan oli noin 20 minsaa, siis ei paha matka. Mietin, että ehkä taksillakin voisi mennä? Mutta kehään oli vielä rutkasti aikaa, joten päätin jatkaa selvittelyä miltä laiturilta se pirun juna lähti.
 
Gosh, miten paljon tummia ihmisiä hallissa pyöri! Siis oikeesti yllätyin siitä. Onhan Pasilassa tullut pyörittyä aiemminkin, mutta en ole asiaa ennen huomannut.
 
Lopulta sitten löytyi nainen, jolta kysyin, että mistä juna lähti. Siis jos olisin tiennyt, että mun piti mennä junaan, jonka päättäri oli Kerava, niin asia olisi ollut helpompi. Jotenkin vaan oletin, että junassa luki Tikkurila... Lisäksi jotenkin olin aina kuvitellut, että Kerava oli jossain pohjoisessa. Jotenkin se nimi kuulostaa sellaiselta. Kertaheitolla Kerava putosi paljon alemmas mun Suomen kartalla.
 
Eikä hämmennys lakannut, vaikka olin päässyt junaan. Menin sisään ovesta, jossa oli konduktööri. Siltä kysyin, että meneekö juna Tikkurilaan. Myöntävän vastauksen jälkeen menin istumaan. Ajattelin, että meininki oli sama kuin junissa. Olihan kyseessä lähijuna. Istuin ja odottelin lipuntarkistusta. Mulla ei ollut lippua, joten aioin ostaa sen konduktööriltä. Tuskin mun missatun junan lippu olisi kelvannut.
 
Konduktööri lähti käymään muissa vaunuissa. Istuskellessani huomasin parikin koirakieltokylttiä. Mietin, että minne mun pitäisi mennä. Ei konduktööri ollut sanonut mitään kun oli kävellyt meidän ohi. Tuumailin, että kysyn asiaa kun tullaan kyselemään lippua.
 
Juna pysähteli ja konduktööri seisoi samassa vaunussa kuin me oltiin. Olin hämmentynyt kun meiltä ei ollut kysytty mitään tai häädetty muualle. Ihmettelin, että mikä on oikein systeemi? Odottelin konduktöörin kyselyä, mutta sitä ei koskaan tullut. Olipa hämmentävä junamatka!
 
Ilmoitin tkamulle, että olin selvinnyt Tikkurilaan. Ajankuluksi lähdin selvittämään, että oliko asemalla lipunmyyntiä. Olipa sitten se selvitetty paluumatkaa ajatellen. Asemalta löytyi lipunmyynti, joka näytti olevan auki klo 18 asti, eli hyvin ehti hommaamaan lipun, jos taas kävisi “vanhanaikaisesti”.
 
Lipunmyyntiä ettiessäni huomasin parin koiran menevän bussiin. Ei voinut olla sattumaa, että samaan bussiin meni kaksi koiraa. Oli vielä joku tunti, ennen kuin tkamu tulisi hakemaan, joten päätin kokeilla, että löytäisinkö näyttelypaikalle ilman tkamun vaivaamista.
 
Menin seisomaan sille pysäkille, jolta ne kaksi koiraa olivat nousseet bussiin. Paikka taitaa olla linja-autoasema, sillä aseman vieressä oli monta bussipysäkkiä. Pysäkille tuli nainen ja koira. Naisella oli tuskin mitään kantamuksia ja koirakin näytti hyvin syöneeltä, joten en mennyt kysymään heiltä mitään.
 
Jonkin ajan päästä pysäkille tuli irlanninterrieri naisen kanssa. Näin naisella numerolapun, joten ei ollut epäilystäkään minne he olivat menossa. Silti kysyin, että olivatko menossa näyttelyyn. Myöntävän vastauksen jälkeen kysyin, että tiesikö nainen missä piti jäädä pois. Tiesi, joten totesin, että hyvä juttu, ja kerroin oman taustan. Tullut Turusta päin ja blaa blaa.
 
Bussikuski kysyi jotain jostain lähiliikenteestä. Mä olin vaan ??? Sitten se kysyi, että minne olin menossa. Että sitten tämmönen systeemi Tikkurilassa päin.
 
Matka kului jutellen isliksistä ja irskeistä. Jomilla läpätti sydän ihanan tytön vuoksi. Irskien määrä Suomessa yllätti mut. Jotenkin olin kuvitellut sen yleisemmäksi mitä se on. Irski oli mulle jo paljon aiemmin tuttu rotu kuin islis. Ehkä tuosta syntyi kuva siitä, että irskit ovat yleisiä. Vaan eivät ole. Vantaalle oli ilmottu vain yksi ja se oli juuri se, jonka kanssa höpisin bussissa.
 
Bussilla pääsi melko lähelle näyttelypaikkaa. Kävelin Jomin kanssa naisen perässä. Tai siis yritin, sillä Jomi veti niin, että henki salpautui, vaikka sillä oli turvavyövaljas. Se, miten Jomi veti tytön perään, sai tuntumaan ihan uskomattomalta sen, että Jomi olisi joskus käyttäytynyt kehässä nätisti.
 
Kehä 13 olikin eka kehä, jonka näin. Toivoteltiin onnea kehään puolin ja toisin ennen teiden erkanemista. Kehän vierestä lähetin tkamulle viestin, että oltiin jo perillä. Se oli kivaa ajatella, että sittenkin olin selvinnyt näyttelyyn omin avuin. Aamu oli ollut varsin opettava ja sen myötä Vantaa ei ollut enää niin tavoittamaton paikka kuin se oli aiemmin ollut.
 
Keväällä dissasin Vantaan rallykisat kun ei mennyt junaa Turusta Vantaalle. Tai busseja sen paremmin. Mutta jos olisin tuolloin tiennyt, että junalla pääsee Tikkurilaan ja sieltä bussilla eteenpäin, niin sitten Vantaa olisi ollut yksi mahdollinen kisapaikka. Nyt todellakin tuli opittua uutta ja se voi olla hyödyllistä tietoa myöhemmin...!
 
Löytyi varjoinen paikka ja parkkeerattiin sinne. Tähyilin siinä seistessäni pommien omistajia, että näyttikö joku potentiaaliselta henkilöltä. Vantaalla oli myös yksi kahden dalmiksen omistaja. Hän on lueskellut mun bloksua jo jonkin aikaa. Mitään muuta yhteyttä meillä ei ollut, mutta tokihan se oli kivaa tavata tämä lukija livenä. Meillä on ollut treffailuyrityksiä muutaman kerran, mutta pieleen ovat menneet. Tampereellakin he olivat, mutta kun kävin dalmiskehän laidalla, niin en siitä pilkkumerestä osannut tunnistaa hänen koiriaan. Omistajan ulkonäkö oli mysteeri. Miten muuten dalmiksien omistajat pystyvät tunnistamaan koiransa? Mun silmään kaikki näyttivät niin samanlaisilta. Ehkä niissä sitten kuitenkin on eroja kun on niitä aikansa katellut?
 
Tämä dalmiksien omistaja oli Vantaalla esittämässä pommin ja sopivasti pommit olivat kehässä 13 ennen isliksiä! Siis nyt jos koskaan tapaamisen sopi onnistua.
 
Odotellessani mun luo tuli pari naista. Toinen kysyi, että oliko mulla islanninlammaskoira. Naisella oli pumi, mutta rodunvaihto oli mielessä ja islis oli yksi vaihtoehto. Suurimpana asiana häntä askarrutti karvanlähtö kun pumeista ei lähde karvaa. Kerroin, miten omista turrikoistani lähtee (tai ei lähde kuten mun turkkipallo) karvaa ja vastailin naisen kysymyksiin. Nainen lähti esittämään pumia ja sanoi yrittävänsä ehtiä näkemään isliskehän.
 
Olin yhden naisen, lapsen ja pommin takana. Kaikki muu täsmäsi mun tietoon, paitsi naisen olemus. Muutaman kuvan olin nähnyt bloksuni lueskelijasta ja edessäni ollut nainen ei sitä ihan vastannut.
 
Jonkin ajan päästä sen naisen luo tuli toinen nainen dalmiksen kanssa. Taas aloin miettiä, että oliko siinä HÄN. Ehkä hän huomasi mun puolihämmentyneen ilmeen kun hän kysyi, oliko koira Jomi. No niinh, viimeinkin oltiin f2f! :) Miten hauskaa, että olin tietämättäni parkkeerannut juuri oikean pommin taakse :D Juteltiin siinä jonkin verran. Jomi sai nuuskutella lasta. Pommi ei lämmennyt casanovalle vaan pisti murraten kun Jomi lähestyi innolla iiihanaa tyttöä.
 
Oli se jotenkin hassua sanoa ääneen näitä mun bloginimiä. Jotkut eivät tykkää siitä, että niiden nimi mainitaan, joten oon ottanut sen linjan, etten käytä oikeita nimiä. Mutta sanoa niitä ääneen oli hassua. Nyt lukijani on nähnyt livenä tkamun ja jättiksen, sekä tietää niiden oikeat nimet.
 
Tkamun tultua hänellä oli mulle ylläri: kankainen kassi, jossa isliksen sivuprofiili! Olipa kiva ylläri, kiitos paljon :) Siinä odotellessa yllättäen meidän luo tuli yksi tuttu isliksien omistaja ja kohta myös Sonyn kasvattaja. Olipa kivaa nähdä heitäkin. Olivat kuulemma ihan ekstempore aamulla päättäneet lähteä tähän näyttelyyn kattelemaan. Tosin Sonyn kasvattaja taisi olla muutenkin tulossa kun kyseli sen pumin omistajan perään?
 
Näyttelyyn oli ilmottu 4 islistä: kolme urosta ( 2 x NUO + 1 VET) ja yksi narttu. Tkamulta kuulin, että tuolla nartulla oli juoksu. Kiva... Mutta tuskin meidän piti mennä kisaamaan ropista kun paikalla oli jättis komistus. Tähän olin luottanut Porissa ja Tervakoskella, vaan mitenkä oli käynyt? Niih, mutta kun omaan silmään Jomsku on sellainen pieni-sievä, jolle tekee mieli alkaa leperrellä kun sen näkee. Kun taas jättis on vau! Eiköhän Jomikin vielä jonakin päivänä, kun saa lisää massaa, mutta nyt tui tui ja lässyn lässyn ;D
 
Kehä oli jonkin verran myöhässä, mutta ei pahasti. Yhdessä ympäri, yksilötutkimus (ite piti näyttää hampaat), et ja seisotusta. Molemmille eri, joten kisa jatkui. Yhdessä kierros ympäri ja jättis voitti! Onnea :) Molemmat saivat SA:t, mutta kun Jomi oli tullut toiseksi, niin luulin, ettei enää menty kehään. Mutta kun yritin hakea arvostelua, niin sanottiin, että ei vielä saa, vaan edessä oli PU-kehä. En ymmärrä mihin siellä tarvitaan “hävinneitä”. Eihän toiseksi tullut voi enää ekaksi tullutta voittaa, vai? :D
 
Tuomari oli mukava ja se jutteli koirille. Jomin kohdalla huomio kiinnittyi Jomin vispaavaan häntään ja yksilötutkimuksessa tuomari sanoi “I love tail wagging dogs.” PU-kehässä Jomi taas heilutti häntää kun tuomari pysähtyi sen eteen seisomaan. “I absolutely love your wagging tail”, tuomari sanoi ja Jomi vispasi häntäänsä vieläkin kovempaan. Mutta ei auttanut hännän vispaus vaan tyytyminen oli toiseen sijaan kera varasertin. Jättis vei voiton, onnea taas! :) Mua ei harmittanut yhtään vaan tilanne oli piristävää vaihtelua. Ja eihän meillä huonosti ollut mennyt kun Jomi jatkoi erisa-linjaa :) Se riittää mulle vallan hyvin. Ja mainittakoon, että en hirveesti hingunnut päästä kehään juoksuisen nartun kanssa. Jos Jomi kääntyy kehässä kohti narttua, jolla ei ole juoksua, niin miten sitten kun nartulla on juoksu? Se vois olla pienelle casanovalle vaikea paikka. Jättikselle ei ollut ja ROPpi tuli kotiin vietäväksi. Mahtavaa, että hekin vaihteeksi pääsivät ryhmäkehiin.
 
Olin suunnitellut palaavani asemalle bussilla, mutta suunnitelma muuttui kun Sonyn kasvattajan ystävä tarjosi kyytiä asemalle. Aikoivat ensin kattoa beuceronit ja sitten lähteä. Sopi mulle.
 
Jäätiin palloilemaan näyttelypaikalle ja lopulta menin Sonyn kasvattajan ja hänen kaverinsa seuraan. Kun beuceron kehä näytti olevan myöhässä, käytiin kahvilla tai mä ostin vettä ja sämpylän. Ensin kattelin mehuja, mutta mikään niistä ei napannut, joten ostin vesipullon, joka siinä kuumuudessa tuntui houkuttelevammalta. Sämpylä oli kuiva kuin Sahara, siis hinta-laatusuhde oli ihan vinksallaan. Jomi taas oli bongannut kivan tytön viereisestä pöydästä. Tytön omistajat kiinnostuivat vähän Jomin rodusta. Sonyn kasvattaja kaivoi esiin uusimman isliskalenterin, jotta he pystyivät näkemään miten erilaisia nämä koirat voivat olla. Vähän taisi kaupitellakin kalenteria, mutta ei tullut kauppoja.
 
Beauceron kehä oli myöhässä aika reippaasti, joten Jomille jäi aikaa tutustua siihen beuceroniin, jonka vuoroa odottelimme. Se oli tyttö ja Jomi oli tietty in loov.
 
Ennen beuceroneja piti olla yksi porcelain. Meitä kiinnosti nähdä se, sillä kenelläkään ei ollut hajuakaan miltä se näytti. Tkamukin ilmestyi siihen kehän laidalle. Oli käynyt kummitätinsä kanssa syömässä. Mulle odottelu kävi kalliiksi kun haksahdin ostamaan tonnikalapaloja, kanakierteitä ja lammassiivuja. Tarjous oli kyllä hyvä, sillä kympillä sai 5 pussia. Kaupassa menevät yli kolmen euron per pussi ja kun nameja aina tarttee, niin tarttui sitten niitä mukaan. Lammassiivut olivat mulle ihan uusi tuttavuus. Sitten on uutuuksia, joita en vaan tajua. On jotain tyyliin banaanin & lihansekoituksia ja joitakin muita, joita en nyt muista, mutta mun mielestä ovat outoja. Ei pelkoa poitsut, en aio ostaa teille muuta kuin lihallisia juttuja.
 
Kolmen aikoihin päästiin lähtemään. Jomi pääsi vankkaan autohäkkiin. Auto oli auringon lämmittämä ja tämän vuoksi luulen Jomin vinkuneen matkan aikana. Onhan se ollut musta erillään kun on ollut autossa, esmes tkamun auton takaosassa eikä ukko ole mitään itkenyt. Jomi vaan tuntuu olevan herkkä liialliselle lämmölle. Tämmöstä vihiä oon saanut kuumina näyttelypäivinä.
 
Asemalla Sonyn kasvattajan kaveri tuli mun mukaan kattomaan miltä laiturilta mun juna lähti. Hän osasi katsoa aikatauluja, mutta ei siltikään tiennyt mitä ne kirjaimet tarkoittivat. Mua neuvottiin menemään johonkin lipunmyyntivaunuun. Kun mulle oli selvillä, että mistä hyppään junaan, kaveri poistui. Kiitin kyydistä ja avusta. Oli kiva nähdä ja muutenkin mukava päivä :)
 
Kun juna tuli, niin ei siinä ollut aikaa alkaa ettiä sitä lipunmyyntivaunua. Sen verran noista lähijunista olin aamulla oppinut, että ne eivät kauaa paikoillaan seiso. Menin jostain ovesta sisään. Vaunu näytti olevan koirille sallittu. Oli täynnä ihmisiä, joten jäätiin siihen missä on ovet. Kun bongasin konduktöörin, kysyin, että mistä voin ostaa lipun. Häneltä sai ostettua.
 
Mun oli todella vaikeaa uskoa kun seuraavan aseman kuulutettiin olevan Pasilan. Matkaa oli kulunut viitisen minuuttia ja jo oltiin perillä? Aamullahan oli mennyt 20 minsaa. Mitä ihmeen reittiä tämä juna oikein ajoi? Mutta niin sitä vaan oltiin yhdessä hujauksessa Pasilassa!
 
Kävin ostamassa lipun ja menin odottelemaan junaa. Jomi taas oli huomiomagneetti. Junassa menin isommalle paikalle ja sidoin Jomin kiinni pöydänjalkaan. Toisin kuin aamulla, niin nyt Jomi alkoi nukkua. Aamullahan ukkeli oli kulkenut ympäri vaunua pitäen kovaa tuhinaa. Nuuskuttelua riitti jo ennen kuin se mäykky tuli junaan.
 
Oli ihanaa olla matkalla kotiin jo siihen aikaan kun ryhmikset oletettavasti vasta alkoivat. Siitä ihan nautti! Potkaisin kengät pois jaloista ja nostin jalat vastakkaiselle penkille. Viritin herätyksen siltä varalta jos satuin nukahtamaan. Ei tullut uni.
 
Äippä oli kuppiksella vastassa ja kotiin pääsin nopeasti. Kiitos jälleen kerran <3 Kotona lähdin noin tunnin lenkille isosten kanssa ja sitten treenin juttua syöttäen loput juustopalat isosille. Kyllä, mulla oli mukana juustopaloja. Ja kyllä, ne olivat taas sulaneet epämääräiseksi möykyksi. Mutta siihen olin varautunut ja mulla oli mukana tonnikalapaloja. Juustoa käytin kehän ulkopuolella ja tonnikalaa kehässä.
 
Nuorten luokka oli sitten avattu Valerie Gervaisin tuomaroimana. Heiluvan hännän lisäksi Valerie tuumasi Jomista seuraavaa:
 
"Well proportioned. Very pleasant head. Nice eyes. Well set ears. Nice topline. Well set tail. Good bite. Between coats."
 
Laittaisin sen litanian jos osaisin. Mutta tyydyn vain lisäämään tänne kuvan kun sen osaan tehdä. Kuvassa näkyy se hieno kassi jonka sain :)
 
 
             hello2-normal.jpg
 
 
 
 
Peeäss. Kiva kun Picasa taas toimii. Oli tuossa pari päivää niin, ettei saanut kuvia ladattua. Edellisen kirjoituksen kuvat piti lisätä kiertotien kautta.