Onneksi yökkiminen jäi vaan siihen yhteen kertaan. Ja onneksi mulla näyttää vieläkin olevan se, että oon sairaana harvoin ja nopealla aikataululla :) Lauantaina piti käydä kaupassa ja tein sen Ticon kanssa hyvittääkseni Ticolle mönkään mennyttä perjantaita. Sen jälkeen vietin sängynpohjalla suurimman osan päivästä. Vasta illalla aloin touhuta kaikenlaista. Ensimmäisenä kävin kotiläksyjen kimppuun. Pojat pihalle pissalle ja sitten Tico kotivahdiksi. Sonyn kanssa harjoittelin oikealla puolella kävelyttämistä ja sitä äänimerkkiä. Sonyn jälkeen oli tietenkin Ticon vuoro. Päätin ottaa aikaa miten kauan kestää, että Sony hiljenee. Kun Sony jäi yksin, mekkala alkoi heti ja samoin kuistin lukollisen oven rynkytys. Kesti semmoiset 20 minsaa, ennen kuin Sony alkoi rauhoittua. Sitä ennen sain kaiketi kuulla koko ääniskaalan, joka koirasta voi vaan lähteä. Oli haukkumista eri äänensävyissä, ulvomista, yms.... Sitten kun Sony tuntui rauhoittuvan, niin yritettiin Ticon kanssa hipsiä hiljaa lenkille. Taidettiin siinä onnistua kun en ainakaan kuullut mitään isompaa ääntä. Ticon kanssa tein samat jutut. Ja sen lisäksi yritin opettaa sille, etteivät mun sormet ole nakkimakkaroita. Ticon into näkyy ja tuntuu mun sormissa. Loppuilta meni myrkkypuita pilkkoessa ja poltellessa. Ne paloivat huonosti kun olivat niin märkiä, mutta “apupuiden” kanssa niitä sai poltettua. Kaikkea en saanut poltettua kun loppuivat apupuut.
 
Sunnuntaina herätys tuli tuntia aiottua aikaisemmin. Tico oksensi. Puuh, ei se vaan oo vieläkään tähän ikään mennessä näköjään oppinut, etteivät kivet kuulu koiran ruokavalioon tai, että ne eivät edes sula. Olipa kiva herätys... Kun en enää saanut unta, niin lähdin poikien kanssa lenkille. Oli sen verran aikaista, etten uskaltanut käyttää äijiä erikseen. En tiedä kuuluuko Sonyn mökä toiseen taloon... Lenkin jälkeen hetki palloilua ja sitten Sonyn kanssa menoksi. Täytyy tunnustaa, että siinä kun oli semmoista tyhjää aikaa, niin iski laiskamato. Oikeesti jo mietin, että jäisin vaan kotiin ja menisin nukkumaan. Ajatus parin tunnin kävelystä ei napannut. Ruokin laiskamatoa ajatuksella mahdollisuudesta, ettei siellä olisi taaskaan ketään. Sitten ilmestyi toiselle olkapäälle enkeli muistuttamaan, että jos en mene, niin se harmittaa myöhemmin. Tottahan tuo on, joten aivot off-asentoon ja kävelemään.
 
Oltiin hetki odoteltu kun ensimmäinen tuttu näkyi. Mies kysyi, että kävelinkö mä taas. Vastasin myöntävästi. Oli kuulemma nähnyt mut jollain pysäkillä. Todennäköisesti sillä, jossa söin pari satsumaa. Siinä oli kätsysti tarjolla sekä penkki, että roskis. Mies moikkasi myös Sonya, sitä “hirveää petoa”. Eipä oltu kauaa yksin kun jo toinen mies tuli meidän luo. Sekin kysyi, että käveltiinkö me :D Myötävän vastauksen jälkeen huomautti taivaalla olevista tummista pilvistä. Olin kyllä huomannut ne ja puntaroinut miten mahtaa meidän käydä kotimatkalla. Mies kysyi, että jos sataa, niin kumpi meistä kastuu enemmän. Sanoin, että Sonylle oli mukana sadepuku, mutta itellä ei ollut muuta vaatetta, kuin ne, jotka olivat päällä. Sitten mies naureskeli, että sitten se meni oikein ;)
 
Aika laihalta näytti muiden koirien suhteen, mutta onneksi sentään muutama ilmestyi paikalle :) Oli pari mitteliä, joista toinen oli vasta puoli vuotta. Sitten puolvuotias bullmastiffi noin ens alkuun. Enpä osannut arvata mitä tuleman piti... Mä oletin, että sitten vaan alettiin käydä näyttelyjuttujen kimppuun. Vaan eipä alettu. Se mitä sittemmin tapahtui kyllä liikutti mua. Kouluttaja halusi selkeästi auttaa meitä ja laittoi muut koirat yksitellen kiertämään Sonyn ympärillä. Ensin kauempaa ja sitten pikku hiljaa lähempää ja lähempää. Mä syötin siinä Sonylle nappuja kun muut koirat kävelivät Sonyn ympärillä. Alussa Sonylla oli vaikeuksia keskittyä, mutta sitten kun huomasi, etteivät ne muut tehneet mitään, pystyi keskittymään syömiseen. Sitten kun muut olivat kierrelleet aikansa Sonyn ympärillä, kaikki kiersivät kolmesti ympäri. Sony liikkui hiljaa!!! :) Olipa mukava juttu :)
 
Sitten mä sain mennä näyttämään miten vapaasti esitettävä rotu asetellaan. Sehän on se helpoin juttu Sonyn kanssa. Sonyn viereen laitettiin se pikku mitteli. Sitten se mies käski toisen kouluttajan valita, että kumpi oli parempi. Se pentukin seisoi hyvin, mutta Sony voitti hilkulla kun leikki veistosta. Äijä vaan seistä tönötti kuin patsas :D
 
Treeneihin tuli myöhässä 4,5 kuinen salukipoika. Kaikki laitettiin kävelemään tulokkaan ympärillä. Pentu hyppi ja pomppi kun yritti leikkiä muiden kanssa. Sonylle semmoinen käytös oli liikaa eikä se voinut mennä sen salukin ohi hiljaisena. Kouluttaja neuvoi meitä mennä kävelemään hetkeksi muualle ja sitten koittaa uudelleen. En enää muista, että päästiinkö sillä kertaa yhtään kertaa sen salukin ohi. Sen muistan, että helppoa se ei ollut, jos niin kävi. Sony nosti mekkalan kun olisi pitänyt lähestyä sitä kamalaa hyppijää. Ja muistan myös senkin, että sen jälkeen ei ihan heti päästy kiertämään ympyrää muiden kanssa. Yritettiin kyllä, mutta Sonylle se saluki oli liikaa. Sukupuolesta ei voinut olla kyse, sillä se bullikin oli uros. Se oli se hyppiminen. Ajan kanssa päästiin sen salukin lähelle seisoskelemaan.
 
Kerran oli tutkimista ja se meni Sonylta hyvin. Kouluttaja ihasteli Sonyn lihaksikkuutta. Sanoin, että kai se kävely jossain sitten näkyy ;) Hmm... olikohan sitten taas kiertämistä? Anyway, kolmiokin piti kerran mennä ja sen jälkeen seisotus. Hyvinhän se meni. Jopa multa ;) Vähän mietin, että tuleeko Sonylta kommenttia kun mennään palatessa kohti muita koiria, mutta ei ollut mitään ongelmaa. Poju oli hiljaa ja liikkui nätisti.
 
Siis ohhoh! Johan oli koulutuskerta! Kyllä todellakin kannatti mennä sinne. Osanotto oli laihaa, ja vähän mietinkin, että oliko se kouluttaja haalinut ne koirakot lähipiiristään, jotta meillä olisi seuraa? Ei meinaan ollut yhtään sellaista paria, joita oli silloin kupittaan kentällä. Sony oli tosiaankin valokeilassa ja meitä haluttiin selkeästi auttaa. Se oli hämmentävää. Onneksi myös se saluki oli valokeilassa. Kouluttaja oli kovin ihastunut sen kevyeen liikkumiseen ja kerta toisensa jälkeen pisti sen omistajan juoksuttamaan koiraa. Hyvin se saluki ikäisekseen liikkui. Ja aina, kun halliin tuli uusi koira, se laitettiin kiertelemään Sonyn ympärillä. Joka kerta Sonylla oli alussa vaikeaa keskittyä. Se mulkoili ja liikutteli korvia samalla kun söi nappuja. Näin oli myös NARTTUtibben kanssa. Mutta sitten kun Sony huomasi, ettei mitään pahaa tapahdu, niin sitten keskittyi vaan syömiseen :)
 
Kotona Tico ei päässyt lenkille lainkaan. Se oli pihavessa tai sitten ei mitään. Mulla oli jalassa uudet lenkkarit (sai halvalla). Joo, tiedän, ettei uusia kenkiä suositella esim. maratoonille. En ihan kylmiltäni ollut lähtenyt niiden uusien kenkien kanssa. Se tunnin aamulenkki, jonka tein poikien kanssa, kävelin uusilla kengillä. Kengät tuntuivat jaloissa miellyttäviltä ja kevyiltä, joten uskaltauduin lähtemään niiden kanssa koulutukseen. Lopputulos oli kuitenkin se, että kantapäiden sisäpuolet kipeytyivät. Tuntui, että pohjallisenreuna “hankasi”. Ja sitten vasemman jalan isovarpaan nivelen kohdalla tuntui kipua. Kun olin kotiin päässyt, niin ei todellakaan tehnyt mieli kävellä senttiäkään. Ja kun joku ääliö oli aamulla yrjönnyt kiviä ja jäänyt sen takia ruuatta, niin eipä semmoisesta kivi-imurista olisi ollut pyörän viereen juoksijaksi. Joten ainoa vaihtoehto oli piha.
 
Tänä aamuna käytin pojat erikseen. Vähän Sonyn jättäminen epäilytti, mutta tein sen kuitenkin. Kun äijä alkoi mekkalan, komensin sitä olemaan hiljaa. Sitten odottelin, että aloittiko sen uudelleen. Tarvittiin toinen komennus ja sitten pääsin Ticon kanssa suhteellisen hiljaisissa merkeissä lenkille. Sitä en tiedä, että miten hiljaa Sony loppujen lopuksi oli, mutta ei ainakaan tielle kuulunut mitään. Molempien kanssa oli taas sitä äänimerkin ja oikealla kävelyn harjoittelua. Ja Ticolle muistutusta siitä, että edelleenkään mun sormet ei oo nakkeja. Oon tehnyt silleen, etten anna Ticolle ennen kuin osaa ottaa nätisti. Ensin tarjoan nyrkkiä, johon äijä iskee hampaat kyselemättä. Vasta sitten kun ei heti käy kiinni, saa namin. Oli kuura-aamu ja töiden jälkeisen lenkin jälkeen kotona oli kaksi ruokittua ja väsyn oloista koiruutta. Sekä yksi karvaton, jonka oikean käden sormet huusivat hoosiannaa. Ne olivat kokeneet kovia saaden hammasta, kuolaa ja pakkasta osakseen. Sormien omistaja oli touhuilun jälkeen väsynyt ja jäässä. Onpa kivaa omistaa koiria ;)
 
Unet keskeytyivät viiden tunnin jälkeen. Puut tulivat ja tokihan ne piti heti kiikuttaa vajaan. Puuta tuli 2,4 heittokuutiota ja 2,5 tuntia meni niiden puuvajaan viemisessä. Pojat olivat koko tuon ajan ulkona. Ihanaa kun on aita pihan ympäri! :) Puunlaatua on kokemattoman vaikea arvioida (eka tilattu puukuorma), mutta osa niistä näytti huonommilta kuin kaupasta ostetut pikkusäkit. Saa sitten nähdä, että onko noista puista mihinkään... Oli miten oli. Sen tiedän, ettei musta ole mihinkään töissä, jos en vielä mene koisimaan. Kummallista porukkaa kun tuovat yöllä puita ;)