Kehissäkin on tullut pyörittyä kirjoituslöysäilyn aikana. Eka kehä oli Laitilassa 19.4. Tänne ilmottautuminen tapahtui aika ekstempore. Silloin kun törmäsin mitsuun ja jäätiin pölpöttämään, niin samalla tuli tilaisuus lähteä Laitilaan. No, mikä jottei! Siispä ilmo menemään viimeistä ilmopäivää hipoen. Tämä oli taas niitä luksusreissuja kun ei tarvinnut kävellä “forever” ennen kuin pääsi liikkumaan jouhevammin. Nyt tartti tallustaa vain koululle. Ei paha. Joo, matka ei ollut paha, mutta kevytmetallihäkki ei tuolla matkalla tuntunut niin kevyeltä. Eka kymmenen minsaa meni ihan kivasti sen jälkeen piti pitää taukoja kun ei vaan jaksanut kantaa. Otekin oli huono, vaikka olinkin yrittänyt viritellä koiranhihnasta jonkinlaista kantosysteemiä kadonneen kahvan tilalle.
Muistaakseni oli sen verran märkää, että hömpylle oli pitänyt laittaa puku. Herralla oli ihan mieletön karvanlähtö ja puvussa muhiminen vaan lisäsi sitä. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että missä Jomsku oli liikkunut ;D Jopa mitsu huomasi, että karvaa oli lähtenyt, vaikka viime näkemisestä oli vain muutama viikko.
Näyttelypaikalle löydettiin ilman onkelmia. Päätin jättää häkin autoon, sillä mulla oli raahailumitta täynnä. Koiruus sai nyt luvan koittaa pärjätä ilman häkkiä.
Sisälle mennessä näin yhden punaisen isliksen. En tunnistanut koiraa. Mentiin siitä vaan ohi, kun ilmeisesti uroksella oli pikkuisen asiaa. Isliksiä oli ilmottu kolme. Kolmannen bongasin kehänlaidalle saapuessani. Siis kaikki uroksia, näemmä.
Halliin sisälle meno sisälsi dramatiikkaa, meinaan just kun oltiin päästy rokotusten tarkistuksesta ohi ja jatkettiin matkaa, saatiin nähdä vapaana riehuva ei niin ystävällinen lapukka. Nappasin Jomin syliin. Ei kai maailman viisain teko, mutta en halunnut tarjota lapukalle islisvälipalaa.
Ei oo muistikuvaa, että miten ajoissa kehä oli. Mutta marssijärjestys oli se, että ensin meni kehään mielestäni tosi hyvän näköinen junnupoika. Höh, sai vaan EH:n. Pehmeiden korvien ja vielä keskeneräisyyden vuoksi. Aika tiukka meininki jos vain nuo kaksi olivat syynä.
Sitten hömpy-pömpy ja toinen nuortenluokan uros. Se uros meni edellä, kun ässähän on aika häntäpäässä aakkosia, niin harvoin Jomi on jonkun edellä. Yhteiskierros ja sitten yksilöosuus. Siinä kai kysyttiin ikää, oli seisotusta, et ja ympyrää, siis ihan sitä perussettiä. Saatiin eka EH! Yksi syy oli hieman matalat raajat ja mainitsikohan tämä tuomari jotain narttumaisuudesta. Ei vaan muista.
No, mutta se toinenkin oli saanut EH:n, joten kilpailuluokka. Tuomari viittoi meidät tuon toisen edelle. En muista, että haukkuiko koiruus jo ennen sitä, mutta viimeistään silloin alkoi mekkala. Eivät päässeet edes liikkeelle kun piti mennä yhteisympyrä. Jomi voitti. Varmasti ikävä ja nolo tilanne tuon koiruuden omistajalle (been there, seen that...), mutta mulle tuli hieno tilaisuus olla superylpeä mun hömpystä. Se ei reagoinut tai edes provosoitunut toisen mekkalasta. Mitsun mukaan ei edes vilkaissut taakseen.
Kehän jälkeen hoksasin, että kuka tuon junnun omisti. Juteltiin siinä hetki. On kyllä tosi kivannäköinen poju, etenkin tyksin sen hännästä <3 Kyllä se vielä sertinsä saa, voin olla tuosta täysin samaa mieltä pojun omistajan kanssa. Mulle tulee tuosta junnusta mieleen pieni komistus.
Mittelikehä oli sopivasti viereinen kehä, eli ei tarvinnut liikkua yhtään minnekään. Kuvailin kun reissukaveri kävi kehästä hakemassa niinkin hienon tuloksen kuin vsp! Onnea! : )
Me oltais oltu valmiita lähtemään, mutta mitsu nakitettiin esittämään yhtä kessua kasvattajaryhmäkehään. Siispä piti odotella X aikaa (kun ei enää muista) tuota kehää. Kessuilla meni hyvin, meinaan taisivat ihan peräti voittaa BIS-kasvattajakehässä. Vähintään toisia olivat. Äh, kun ei saanut kirjoitettua juttua aiemmin.
Saatiin kyyti ihan postilaatikoille asti, tänks! Kiitti muutenkin kivasta reissuseurasta ja mahdollistamisesta pääsyn Laitilaan : )
Tuomarina oli Maija Sýlgren. Mulle jäi vaikutelma, että on aika tiukka tuomari, joka tahtoo valmiita koiria. Silti pidin tuomarista, sillä hän kertoi sanallisestikin syyn miksi näin tällä kertaa ja todella paneutui arvosteluun.
“1 v 10 kk aavistuksen matalaraajainen. Vielä pyöreä kaulaosa, muuten hyvä pää. Silmissä pyöreyttä. Hyvät korvat. Oikea purenta. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja. Erinomainen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvät kaksoiskannukset. Liikkuu edestä löysästi, muuten hyvin. Hieman pehmeä karvanlaatu” EH
Heh, tuomari saisi olla tyytyväinen, että näki Jomilla karvaa. Kohta, jossa se oli näyttelyssä, oli ihan törkeen karvamaton alla kun lähdettiin pois. Koskaan ennen mua ei ollut ällöttänyt laittaa reppua selkään. Nyt ällötti ja kannoin sen kädessä.
Viikon päästä (27.4.) oli kehä Lahdessa. Mihinkään muuhun näyttelyyn ei ole ollut niin vaikeaa lähteä kuin tähän. Ihan viime metreille asti olin jäämässä kotiin. Ei vaan olisi jaksanut reissata tuntitolkulla ja kun kävin kattelemassa lippujen hintoja, halu lähteä pieneni. Niin kallistakin...
Enimmäkseen olin kotiin jäämisen kannalla. Lahtea ei voinut unohtaa, etenkin kun sinne oli ilmottu peräti 14 islistä! Argh, paha paikka. Sitten tavallaan siirsin päätöksen äipän kontolle. Se oli iltaseiskaa lauantaina kun pistin hänelle viestiä ja kyselin kyytiä asemalle. Jos ei sopinut, niin sitten ei tarvinnut enää miettiä asiaa. Varoaika oli törkeen lyhyt. Hyi mua! Kyyditseminen sopi äipälle, joten piti hommata liput, pestä hömpyn valkoiset osat, jne. jne. Sitten taas iski reissuväsy pelkästä valmistelun ajattelustakin.
Su aamulla varttia vaille kuus äippä oli pihassa ja vippasi meidät asemalle. Pasilassa vaihtoa odoteltiin puolisen tuntia. Onnistuin saaman hömpyn leikkimään lelulla asemahallissa!
Sitten lähijunaan. En juurikaan tyksi noista kun ne vaan pysähtyvät ja sitten jatkavat matkaa. Ei siis ole liikaa aikaa yrittää löytää koirille sopivaa vaunua. Nyt onnistuin bongaamaan sen ja vaunussa oli jopa tilaa. Käytävän toisella puolella istuskeli sellainen keski-ikäinen mies. Aurinko paistoi miehen puolelta juuri siihen, missä Jomi oli. Yllättäen tämä mies kysyi, että laitetaanko verhoa vähän ikkunan eteen, niin ei ole koiralla kuuma. Ilahtuneena vastasin myöntävästi ja kiitin kun mies veti verhoa sen verran, ettei arska enää kuumottanut Jomia. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi kun arska ryömi uudestaan kiusaamaan pientä koiruutta. Mitään sanomatta mies veti verhon koko ikkunan eteen. Mä sanoin, että nyt menivät hänen maisemat piiloon. Mies siihen, että ne on moneen kertaan nähdyt maisemat, jotka näkee aina työmatkoilla. Mies vähän kyseli Jomista.
Lahdessa oltiin 9.40 ja kehän arvioin alkavan klo 13 kieppeillä. Siis oli runsaasti aikaa ennen kehää. Mulla ei ollut minkäänlaista karttaa mukana. Viimeksi se kuuklen kartta oli ihan peestä. Kierrätti kummallista kautta, joten en ottanut karttaa lainkaan. Sen sijaan uhkuin itsevarmuutta helpon reitin suhteen, ja siksikin kartta tuntui turhalta.
Noh, jonkin ajan päästä meikän itsevarmuus poksahti kuin täyteen puhallettu ilmapallo. Mulla oli muistikuvia maisemista, joita piti olla matkan varrella. Kun niitä ei vaan alkanut tulla, tuli tunne, että mettään meni tämä suunnistusyritys. Ja metissä tuppaa olemaan havuja. Kun siellä osuu havuihin täyteen puhallettu ilmapallo, kuuluu poks!
Onneksi oli aikaa, joten en alkanut panikoimaan. Päättelin, että kai nyt Lahden keskustasta löytyy joku opaste heitin messariin. Semmosta vaan en nähnyt, joten paluu aikoihin, jolloin ihmisillä ei ollut noita pieniä tietsikoitaan taskuissaan, vaan ihan reilusti kysyttiin tietä. Bongasin yhden vanhan pariskunnan ja hyökkäsin esittämään heille kysymykseni. Mies oli hyvin tietäväisenoloinen ja neuvoi tien. Kiitin ohjeesta ja lähdin eteenpäin. Kohta iski epävarmuus kun en tiennyt kumpaan suuntaan kääntyä. Mies oli vain näyttänyt suunnan kädellään eikä käyttänyt sanaa “oikea” tai “vasen”. En muistanut kumpaan suuntaan käsi oli näyttänyt. No just : D
Arvalla sitten vaan vasempaan. Vaikutti aika pieneltä tieltä, mutta uskottelin itelleni, että se voi muuttua vielä isommaksi. Niin ei käynyt, joten tein uukkaarin ja sitten kokeilin sitä toista suuntaa.
Niih, en tiefä miksi, mutta koko ajan tuntui, ettei sekään ollut oikea suunta. Yritin bongata jonkun, jolta taas kysyä, mutta hiljaista oli. Sitten näin grillikipsan ja suuntima oli sinne. Myyjä kaivoi esiin älyluurinsa ja selvitti minne päin meidän pitäisi lähteä. Oli tosi lämmin päivä ja Jomi oli taas hännän pudotteluasteella. Kai se helotus oli perjantaina ennustettua sadetta parempi, luulisin...
Myyjä laittoi meidät talsimaan takaisin päin pari kilsaa ja sen jälkeen kuulemma pitäisi ihan näkyä opasteita messariin. Ei siis osannut se mies neuvoa oikein. Tai siis tavallaan. Oli neuvonut väärännimisen kadun. Takaisin päin mennessämme huomasin, että oltiin kävelty koiranäyttelyopasteiden ohi! Mikseivät voineet olla kaksipuoleisia? ; ) Sen jälkeen olikin helpottunut olo kun tiesi, että vihdoinkin suunta oli oikea! Matka messariin kesti puolitoista tuntia puolen tunnin sijasta. Tuli tehtyä vähän “Lahti saitsiiniä”...
Vieläkin oli about pari tuntia kehän alkuun. Löytyi kiva, tukeva penkki, ja sidoin Jomin hihnan siihen. Sen jälkeen otin pois takin paljastaen näyttelyväelle märän paidan selkämyksen. Mahtavaa...
Penkki oli lähellä sisääntuloa, joten siinä viilennellessä bongailin aina välillä isliksiä. Jotkut huomasivat meidät ja tulivat juttelemaan. Mä en halunnut mennä vielä kehän viereen. Oli ihanaa vaan istua ja viilentyä + hömpy oli poissa käsistä kiskomassa joka suuntaan potentiaalisten kamujen perään.
Sitten kun mentiin kehän viereen, kattelin paikan, josta voisi kuvailla. Kamera oli tietenkin pitänyt ottaa mukaan. Häkkiä en ollut ottanut ja hyvä niin, sillä se olisi ollut periaatteessa turha. Häkeille kun oli omat paikat, eli olivat vähän kaukana kehästä eikä siitä sitten olisi ollut hyötyä kuvailua ajatellen. Onneksi ei ollut tarvinnut raahata puoltatoista tuntia häkkiä pitkin Lahden keskustaa!
Lahti on siitäkin vähän kökkö paikka mulle, että sinne menee monia junayhteyksiä. Vaihtoja on yhdestä kolmeen. En juurikaan tyksi vaihdoista ja vielä vähemmän sitten jos vaihdon väli on vaan viis minsaa. Eihän tuo ole aika eikä mikään! Joten tuollaisia yhteyksiä en edes harkinnut käyttäväni. Laskeskelin, että 14.54 juna olisi ihan hyvä meille jos kehä olisi siinä yhden pintaan. Niin JOS. Vaan kun ei ollut. kehä oli ainakin tunnin myöhässä ja alkoikin jänskättää, että ehtiikö kehään lainkaan.
Viimeinkin alkoivat islikset. Kehään tassutteli neljä upeaa urosta. Jos olisivat tulleet kadulla vastaan, niin en olisi uskonut niiden olevan niin nuoria. Omigosh, millaisia poikia! Tämän jälkeen ei liene ollut ihmekään kun kehään tuli ainoa nuortenluokan uros, siis mun pieni sievä. Ja oli vähän narttumainen ;D Tästä syystä saatiin vain ERI, muttei SA:ta. Ei kuulkaas harmittanut yhtään. Kamat kasaan ja kohti asemaa. Aikaa oli puolisen tuntia, joten vielä oli mahdollisuus ehtiä junaan. Sormet ja varpaat kippurassa toivoin, että löytäisin asemalle ilman ongelmia. Onneksi, siis lääh ja puuh, onneksih, niin kävi ja ehdittiin junaan, johon mulla oli jo lippu. Ei ollut montaa ylimääräistä minuuttia, mutta me ehdittiin! Oli aika urheilullinen tuo Lahden reissu.
Pasilassa vaihto hyvällä vaihtoajalla ja kuppikselta kotiin äipän kyydillä. Pasilassa hömpy keräsi taas huomiota. Yksi isä ja poika kiinnostuivat Jomista. Etenkin isä, joka kyseli paljon Jomista ja rodusta. Jomi sai rapsuja ja kyllä pienen kelpasi.
Sitten melko pian toinen isä & poika yhdistelmä (on vaan oletus, sillä poika oli jo ihan aikamies). Ja taas Jomi sai olla huomion keskipisteenä. Kovin kiinnostuneena mies (isä?) kyseli Jomista ja rodusta. Sillä oli kotona kissa.
Hilkka Salohalla vaikutti tuumailevalta tuomarilta. Joskus liikututti koiria uudestaan pohtiessaan päätöstään. Ehkäpä tässä syy, että kehä oli myöhässä...
“Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea, hieman narttumaisen vaikutelman antava nuori uros. Hyvä kallo ja kuonon vahvuus, purenta, silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikein kulmautunut. Riittävä luusto. Hyvät käpälät. Kannukset ok. Hyvä karvapeite. Liikkuu hyvin.” EH
3.5.2014 kehäiltiin Tampereella. Tsiisus siitä on jo yli kaksi kuukautta! Saas nähdä, että mitä vielä muistan...
Tämä oli siitä kiva reissu, että saatiin kyyti ees taas. Kiitokset mitsulle! : ) Lisäksi on kiittäminen tkamua, joka oli tarjoutunut varahandleriksi, eli pystyin ottamaan mukaan kaksi koiraa! : ) Oli kova pähkäileminen, että ketkä pääsisivät mukaan ja kenen olisi jäätävä yksin kotivahdiksi. Luulin keksineeni ratkaisun, mutta myöhemmin huomasin, että mönkään meni. Tuumailin, että karvasammakot lähtisivät treelle ja kermis Lahteen siksi, että siellä oli tuomarina sellainen, joka on joskus kuvaillut Sonya. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, että mitä olisi nallukka-pallukasta tuumailtu. Tuo Lahden kehä olisi ollut paria päivää ennen treetä, siis kaikille jotain. Kuvittelin Lahden kehän olevan siellä messarissa, mutta alkaessani duunaamaan ilmoa, huomasin, että kehä oli jossain raviradalla. Kuuklettelin ja näytti, että sinne ei kovin helposti pääsisi ilman autoa. Höh, kermis ei sitten saisikaan mitään. Karvasammakot oli jo ilmottu treelle.
Matka meni mukavasti jutustellessa ja perille löydettiin ongelmitta. Sen sijaan ihan ongelmitta en löytänyt tkamua. Niin monta sisäänkäyntiä oli ;D Mitsu meni ekasta löytämästään ovesta sisälle, mutta meidän oli löydettävä se pääovi, jonka luona tkamu odotteli. Ihanana hän oli tuonut mukanaan häkin, joten sinne sain karvasammakot sitten kun oltiin selviydytty kehänlaidalle.
Kehän alkuun oli vielä aikaa. Tkamu lähti ettimään aamupalaa. Kun hän tuli takaisin, mä lähdin metsästämään leveetä ja pehmeetä puolikuristavaa pantaa. Sellainen oli ollut hakusessa jo jonkin aikaa, mutta en ollut onnistunut löytämään. Eikö kukaan muu muka halua koiralleen leveää ja pehmeää pantaa?
Kiersin näyttelyn kaikki kojut, mutta en löytänyt etsimääni. Nailonisia säädettäviä aika leveitä oli, mutta en halunnut säädettävää. En luota sellaisiin. Mitä jos se säätö pettää ykskaks? Eikä nailoni kuulosta muutenkaan mukavalta.
Yhdessä kojussa oli suhteellisen leveitä pehmeästä nahasta tehtyjä pantoja. Ei tarvinnut kauaa ihmetellä kun jo myyjä oli tarjoamassa apuaan. Ihan kiva... Mulla oli mukana mallipanta. Näytin sitä sanoen, että tarvitsisin uuden puolikuristavan pannan, joka on leveä ja pehmeä. Myyjä esitteli vaihtoehtoja. Jotkut tyrmäsin heti, joitakin jäin pohtimaan. Uusi panta oli löydettävä, sillä vanhan pannan kiinnitysklenksu oli ilmoittanut, ettei halunnut enää lenkkeillä meidän kanssa. Onneksi se teki sen aikaisin aamulla eikä lenkillä, jolloin olisi voinut tapahtua jotain...
Muutama mahdollinen vaihtoehto oli. Tykästyin valkoiseen pantaan kun se sopi hyvin pallukan väriin. Eikä tarvinnut pelätä, että pannasta irtoaa väriä. Otin sen. Ennen kehälle paluuta jäin yhden kojun kohdalle hetkeksi pohtimaan, että ostanko kartion. Oltiin just viikolla tutustuttu merkkiin ja kai sitä pitäisi sitten kotonakin treeniä... Hinta ei ollut paha, joten otin yhden kartion. Niin no, tulihan tuolta näyttelystä ostettua muutakin. Nameja ja ja uusi possu hömpylle. Oli niin halpa ja hömpsis-pömpsis tykkäsi kovin siitä ed.menneestä röhköstä, joten oli pakko ostaa uusi.
Kehällä sovitin pantaa Ticolle. Jos se oli ok Ticolle, niin se sopi hyvin sen pojallekin. Koko oli hyvä. Kojussa oli tyrkyllä myös melko samanlainen panta, mutta ruskea. Hetken pohdin ja sitten ilmoitin tkamulle käyväni hakemassa Ticollekin pannan. Jomilla on just sellainen panta, jollaisen haluaisin isosillekin, joten hömpy ei saanut uutta pantaa.
Jonkin ajan päästä meidän viereen tuli iso jii! <3 Ihanaa nähdä tuo poju, joka oli pentuna niin jomimainen. Herra oli hieman karvaton, mutta muuten oikein hurmaava. Iso ja pikku jii saivat nuuskutella toisiaan ja hyvin tulivat juttuun. Kovin olisivat halunneet alkaa leikkiä, mutta tylsät omistajat olivat asiasta toista mieltä.
<3
Kehään oli myös menossa yksi junnunarttu. Sen omistajan bloksusta olin usein katellut kuvia naureskellen, että onpa Jomin näköinen koiruus! Aika samanlainen väritys ja merkit. Pitäisi joskus laittaa nuo kaksi istumaan vierekkäin ja ottaa kuva : D Mutta nyt vihdoinkin sain nähdä koiruuden livenä! Sen velikin oli ilmottu, mutta sairastumisen vuoksi se ei ollut tulossa kehään. Äh, olisi ollut kiva nähdä sekin livenä. Ehkä vielä joskus...
Jomi?
En muista miten ajoissa / myöhässä kehä oli. Iso jii oli eri luokassa kuin Jomi, joten mulla oli tilaisuus yrittää kuvailla pojua : ) Sen jälkeen piti laittaa kamera syrjään kun oli pari koiraa handlattavana.
Hömpyn kehän alkaessa kehäsihteeri ilmoitti haluavansa nuorten luokan nartut kehään. Korjasi pian erheensä. Jomin kanssa oli ainakin yksi koiruus kehässä. En muista oliko enemmänkin. Kai se oli sitä tuttua yhteisympyrää ja sitten yksilötutkintaa, seisotusta, et ja seisotusta. Hömpy oli ihan hienosti kehässä. Saatiin EH. Mukavanoloinen tuomari perusteli mulle sanallisesti, että miksi niin. Jomi oli liian narttumainen, epäselvä sukupuolileima. Hmmm... kumma juttu, että narttumaisuus ei kelpaa jos kehään haluttiin nuorten luokan nartut. Jomihan siis oli ihan oikeassa kehässä! ;D
En siis tarvinnut handlausapua. Välissä oli muutama koira ennen meitin vetskua. Vetskuissa oli kolme urosta. Kun ei enää muista, niin oletus on, että kehän kulku oli sitä tuttua juttua. Ticon häntä heilui kokoajan. Sellaista on mukava kattoa ja sellaista koiraa on kiva esittää. Tico sai ERIn!
ERIn saivat muutkin vetskut ja sitten papparaiset piti pistää järjestykseen. Tuomari tykkäsi kaikista vetskuista. Tico oli kolmas. Kyllä tuomari mulle selitti, että miksi näin, mutta muisti ei riitä palauttamaan niitä sanoja. Tico sai SA:kin, joten vielä piti mennä kehään.
Paras uros kehässä oli neljä koiraa. Sijoitettiin neljä ja Tico oli neljäs. Ticolla meni tosi hyvin eka vetskukehä : ) Ja mikä parasta herra ei turhia haukkunut <3 Tooosin asiaan voi vaikuttaa se, että punaista pöhköä esihaukutettiin ennen kehää. Tkamu piti Ticoa häkin ulkopuolella sillä välin kun olin Jomin kanssa kehässä ja tuolloin herra kyllä mökäsi. Kiitokset tästäkin tkamulle. Kiva, ettei tarvinnut vaan repäistä veteraania häkistä kehään.
Sitten sain seurata kehää rauhassa. Vielä oli pari narttua ja ropin valinta. Roppi ropsahti innokkaalle veteraanille ja vespi meni sille junnunartulle, josta aiemmin puhuin. Hieno näyttelyuran avaus! Onnea molemmille näin jälkeenpäinkin : )
Tkamu teki lähtöä ja tietty hän halusi häkkinsä mukaan. Enpä mä enää sitä tarvinnutkaan, joten häkki kasaan vaan. Oli taas kiva nähdä tkamua : )
Enempiä ajattelematta suunnistin ulos hallista. Matkalla heitin numerot sun muut pois. Vasta ulkona tajusin, että enää en päässyt sisälle jos sellainen tarve tuli. Soitin mitsulle, mutta hän ei vastannut. Noh, näyttelyssä on sen verran paljon ääntä, että sinne hyvin häviää soittoäänet. Laitoin viestiä ja kyselin, että mikä oli meininki. Heillä oli mennyt hienosti, sillä vespi oli kotiin viemisinä : ) Mitsu sanoi, että ettii jotain syömistä ja tulee sitten autolle. Päivä oli muistaakseni tuulinen ja kuurosateinen. Saatiin vähän sadetta niskaan, mutta se ei kauaa kestänyt. Löysin paikan, jossa saatiin olla suojassa tuulelta, joten mikäs siinä oli odotellessa.
Näyttelypaikalla oli sen verran kallista evästä tarjolla, että mitsu ei ollut ostanut mitään. Kysyin, että halusiko hän mennä heselle tai jotain. Muistin, että hese oli ihan siinä vieressä. Päätettiin hakea heseltä syötävää. En ottanut megaa kun ei ollut siihen kuponkia. Piti tyytyä kerrokseen. Kun murisevat mahat oli kesytetty, niin sitten alkoi kotimatka.
Tuomarina oli Tuula Pratt ja se tuumaili koiruuksista seuraavaa:
Jomi
“Saisi olla selkeämpi sukupuolileima, niin mittasuhteissa kuin päässä. Valpas ilme. Kaunis kaula & ryhti. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Hieman painuneet välikämmenet. Voisi olla aavistuksen enemmän raajakorkeutta, erityisesti edessä. Hyvä takaosa. Hyvät, vapaat liikkeet, tosin melko leveät edestä. Hyvä turkki.” EH
Tico
“8 v iloinen veteraaniuros. Hyvä kallo-osa. Aavistuksen kevyt kuono ja hieman teräväkärkiset korvat. Hyvä kaula, ryhti ja selkälinja. Hyvä, täyteläinen runko. Hieman niukka polvikulma. Hieman avoimeksi jäävä hännänkaari. Liikkuu hyvin.”
Kuvia Tampereelta
18.5. Pääsimme mitsun kyydissä Raumalle. Kiitokset taasen <3 Jomilla alkoi olla ikää jo sen verran, että kyseessä oli viimeinen nuorten luokan kehä – siis Suomessa. Viikko Rauman jälkeenhän vielä tehtiin reissu Liettuaan...
Tämä oli sikäli mielenkiintoinen kehä, että tuomari oli vaihtunut. Nyt Jomi oli menossa tuomarille, joka oli nähnyt sen heinäkuussa 2013. Jomi oli tuolloin ainoa islis ja roppi. Nyt oli ilmottu peräti 5 islistä Raumalle, joten oli mielenkiintoista nähdä mitä mun neidistä sanottaisiin nyt ; ) Yhden koiran tiesinkin jo etukäteen, mutta kolme muuta olivat arvoitus. Yritin arvailla, mutta en onnistunut siinä. Etenkin kaksi koiraa olivat sellaisia, että niitä en olisi osannut veikata ikinä! Mutta oli kyllä mukava ylläri, että he tulivat niin pitkän matkan takaa : ) Tämän omistajan kanssa tuli pölpötettyä paljon ennen ja jälkeen kehän. Oli kyllä tosi kivaa. Jutskasin myös sen ennalta tietämäni pojun omistajan kanssa. Voi, miten hyvältä hänen junnupoikansa näyttää!
Kamera oli mukana kun oli niinkin monta islistä tulossa + ei mun sitä tarvinnut paljoa kanniskella kun oltiin autolla liikenteessä. Nyt sain yrittää kuvata tuota junnua, niin ja tietty muita paikalla olleita ihanuuksia.
Ekana kehään meni junnu, mutta höh, kun Laitila toistui. Sitten oli Jomsku yksin nuorten luokassa. Kaipa se taas oli sitä ympyrää, jne. Oho, ERISA tuli! Yllätyin. Avoimessa oli kaksi urosta. Jomi oli ainoa ERISAn uros, joten se oli myös paras uros. Kun mentiin kehään, tuomari halusi meidän tekevän kunniakierroksen, ennen kuin antoi sertin. Sitten vielä AVO narttu. Jomi oli edelleenkin ainoa ERISAn koira, joten ROP-kehässä piti taas mennä kunniakierros ennen ruusukkeen saamista. Hauska tuomari : D
No niih, mun neidistä oli tullut uros kahdessa viikossa ;D Heh, tällä kertaa näin. Tosiaan tuli vietettyä pitkä tovi kehän vieressä pölpöttäen. Oi, miten mukavaa oli jutskata islisihmisten kanssa <3 Harvinaista herkkua.
Laitoin Jomin häkkiin ja suuntasin palkinnoille. Matkalla tuonne törmäsin mitsuun. Hän oli tulossa palkintojen hakureissulta, joten hyvin oli mennyt heilläkin. Mitsu kysyi, että ollaanko valmiita lähtemään. Sanoin, että ei todellakaan. Katseltiin hetki toisiamme ja varmaan musta näki, miten oli käynyt. Mitsu kysyi, että aionko jäädä. Oli helteistä ja muutenkaan en ollut varautunut moiseen. Eväät oli jo syöty. En olisi halunnut, mutta onhan se vähän niinku velvollisuus mennä sinne kehään. Mietin sitäkin, että miten mun islanninspagetti mahtaa kehässä jaksaa... En osannut sanoa mitä aioin.
Poksuissa oli tarjolla vain yhtä mallia, joka muistin mukaan jo löytyi kotoa. Vaihtoehtona oli sapuskaa. Kysyin, että oliko sapuskassa lisä- sun muita aineita. Alettiin sitten yhdessä tutkia ruokapusseja. Ei näyttänyt olevan, joten päädyin ruokaan. Luulin, että saisin vain yhden kassin, mutta sainkin kaksi. Kiva ylläri. Nyt oli koulutusnappulaa joksikin aikaa : ) Samalla ilmoitin, että en pääse ryhmäkehään...
Auto oli sauna. Ai niin, muistin just, että sattui niin hauskasti, että kun tullessa me saatiin auto parkkiin ja mentiin ulos autosta, niin viereisestä autosta tuli ulos tuon junnun omistaja! : D Eikä ollut eka kerta kun tultiin näyttelypaikalle peräkkäin. Vuosi sitten Laitilassa oli sama juttu!
Mutta joo... autoa piti vähän viilennellä, ennen kuin pystyttiin lähtemään. Mitsu olisi halunnut ostaa jäätelöä näyttelyssä, mutta hinnat saivat toisiin aatoksiin. Pysähdyttiin jonkun kaupan kohdalla paikkaamaan jäätelön mentävää aukkoa. Mulle oli ihan selvä mitä ostaisin, jos vaan sitä löytyy. Ja löytyi, joten herkuttelin uudella sitruuna jättiksellä. Lisäksi ostin sipsipussin. Oli tarjouksessa + mulla alkoi talviloma + olin ostanut Mittyn ihmeellinen maalima devarin = sipsien rouskutusta kera lehvan. Tuo leffa... Nooh, maisemat oli sydäntä pistävän ihania. Kaipuu pisteli kun näin ihania Islannin maisemia <3 Mahtoikohan se leffassa ollut satama olla sama, jossa mekin käytiin? Äh, kyllä vähän kadetti kun Ben Stiller (+muut) oli päässyt käymään Islannissa ; ) Mutta, maisemia lukuunottamatta leffasta jäi lattea mielikuva. Lopussa oli kiva koukku, mutta siinä se. Oblivion oli parempi Islannin leffa. Ollapa nyt Islannissa. Siellä olisi siedettävämpi lämpötila. Helle oli kun oltiin Raumalla ja helle on kun siitä kirjoitan. Tässä välissä on ollut mukavan viileää : )
Rauman reissusta ei nyt muistu muuta mieleen, joten Harto Stockmari puhukoon lopuksi.
“Urosmainen kokonaisuus. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvä hännänkiinnitys. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin, kantaa itsensä kauniisti.”
Sitten kohti AVO-luokkaa...
Kuvia Raumalta
“Reissaanpa näppärästi junalla 6.7. Karjaalle ja sitten ollaan siellä niin kauan kuin on tarvis.” Näin sen piti mennä ja omin avuin kun on ihan aseman vieressä tuo näyttelypaikka. Mutta edellinen maanantai pisti suunnitelmat uusiksi. Tuli niin houkutteleva tilaisuus, että oli pakko kysyä, josko äippä lähtisi kuskaamaan. Julkisia käyttäen tuon tilaisuuden pystyi tyystin unohtamaan. Ihana äippä lähti. Pitkin viikkoa mietin, Sonyn sunnuntaita, joka näytti olevan aikas ikävä. Ahtaalle näyttelypaikalle ei saanut viedä turisteja. Ihan ymmärrettävää. Tästä oli tulossa pikavisiitti Karjaalla, joten sanoin, että halutessaan äippä voi ulkoiluttaa tytsiään siellä. Ei halunnut ottaa kun neiti on aloittanut syömälakon juoksujen jälkeen. Nartut... ; )
Sitten mulle tuli mieleen, että haluisiko äippä kenties kävellä kermiksen kanssa sen sijaan, että pönöttäisi (tai istuisi) näyttelypaikalla. Äippä valitsi kävelyn, joten Sonylle ei sittenkään ollut tulossa ihan tylsää päivää. Mahtavaa! Jomin kohdalla ei tarvinnut miettiä mitään virikkeellistämistä.
Mun oli aikomus herätä neljältä ja viritinkin kellon soimaan tuolloin. Mutta... mun kloku on edelleenkin talviajassa (en jaksa siirrellä kelloja, koska se on älytöntä) ja kävi joku ajatusvirhe. Olin virittänyt herätyksen neljäksi ja sehän tietää mun kellossa sitä, että kello onkin jo viisi. Eihän se olisi ollut kovin vakavaa, vaikka viideltä olisinkin noussut, sillä aikaa oli runsaasti. Halusin tehdä parin tunnin lenkuran höykkäysvapaana aikana. Niin ja olihan tuolloin vielä siedettävän vilpoista kun helteet on näköjään taas eksyneet tänne.
Vaikka kello olikin viritetty väärin, niin silti kävi hyvin. Jossain vaiheessa vilkaisin kelloa. Vilkaisun jälkeen laskeskelin, että vielä oli puolitoista tuntia herätykseen, joten lisää zetaa kehiin. Sitten jotenkin havahduin ja pikaisen laskemisen jälkeen tajusin olevani puolituntia jäljessä aikataulustani. Ei tehnyt mieli enää nukkua ja oli varsin helppoa nousta ylös, vähän tankata ja lähteä lenkille.
Lenkin jälkeen pesin Ticon valkoiset alueet, tassut, massun ja hännän. Herrasta lähtee vähän karvaa, joten pöksyihin en koskenut. Tosin ei ne kyllä näytä olevan putoamassa ihan just, mutta silti.
Oman suihkuttelun jälkeen väkersin aamupalaksi uuniksia. Laskeskelin, että kun teen pellillisen, niin siitä riittää pikapurtavaa näyttelyn jälkeen. Sitten notkuin vähän netissä. Kävin paikoissa, joissa on pitänyt ja pitänyt, mutta syystä tai toisesta käyminen on vaan siirtynyt.
Pakkailua ja koirat piipahtamaan pihalla. Jomi sai vastuulleen koko möksän ja isoset laitettiin vöihin. Kun vyöt oli laitettu, niin samassa äippä jo tulikin pihaan. Hyvin ajoitettu. Äippä ilmoitti haluavansa Sonylle fleksin. Just...
Puolentoista tunnin kuluttua oltiin perillä. Koko tuon ajan Tico reissasi kuin kasikuinen kakara. Oli taas hyörinää ja pyörinää, kuiskausvikinää ja tietty tästä kaikesta esittämisestä tuli kuuma. Ihan kuin lämpöä ei olisi jo ollut muutenkin tarpeeksi...
Sony reissasi nätisti <3 Kerran se pöhisi yhtä seisoskelevaa pyöräilijää kun jäätiin valoihin. Mahtoikohan ilmoittaa näkemästään? ; )
Viimeistään kahdeltatoista piti mennä sisälle. Kai joku varttia vaille oltiin rokotusten tarkistuksessa. Taisi olla eka kerta kun ihan siru luettiin. Vaikka Tico siinä höselsi, niin siru löytyi ja päästiin sisälle.
Kehän piti olla siinä puoli yhden aikoihin jos aikataulu piti kutinsa. Kun sain laput kotiin, olin iloinen, että kehä oli noin myöhään. Ei tarvinnut lähteä ihan ekoilla julkisilla liikenteeseen. Sitten kun tuli tuo hieno tilaisuus, niin harmitti, ettei kehä ollut heti aamusta. Sitten olisin ehtinyt hoitamaan reissaamisen itekseni eikä olisi tarvinnut äippää vaivata.
Kun nyt ei tarvinnut pitkiä matkoja raahailla kamoja, niin otin mukaan MV-tuolin. Tuli sitten testattua sekin. Kehän laidalla oli hyvin tilaa ja sain pystytettyä sinne tuolin. Mulla oli mukana MV-varjo Ticoa varten, mutta sitä ei tarvittu. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, mutta mukavasti tuuli vilvoitti aluetta. Oli oikeestaan aika sopivat oltavat. Reilu puolisen tuntia oltiin kehän vieressä eikä mulle tullut yhtään kuuma.
Tuomari vaihtui klo 12. Ticon tuomari oli nuori mies, joka vaikutti olevan tarkka. Edellä olleita japseja se tutki tosi tarkkaan. Käänteli turkkia, katteli ja vähän “asetteli” tassuja. Koko hammasrivistö tuli myöskin tsekattua. Japseja oli viisi. Yksi pentu ja neljä muuta. Vain yksi japsi sai ERISAn, muut EH:n, että kyseessä ei ollut ns. “eri-automaatti”.
Kehä oli ihan ajoissa. Tuomari näytti mihin halusi meidän menevän ja sitten meni kauemmas zoomailemaan Ticoa. Tuli lähemmäs ja kysyi ikää. Sitten se totesi, että oli tainnut tulla vähän painoa lisää. Mä siinä myöntelin, sillä Ticon kohdalla se oli vain hyvä asia. Luulinkin tuomarin maininneen asiasta positiivisessa mielessä. Näin jälkeenpäin ajatellen, niin eihän ne koskaan niin tee. Seuraavaksi kuulin jotain, jota en olisi uskonut kuulevani. “On vähän pulskassa kunnossa”. Täh? Ticosta sanotiin noin! : D “Vanhemmiten niin käy helposti kun aineenvaihdunta hidastuu. Tällä koiralla on vyötärölinja vähän hävinnyt.”, tuomari jatkoi. Olin ihan ihmeissäni kuulemastani. Ticolta pystyy hyvin laskemaan kylkiluut, että se ei tosiaankaan ole lihava. Mutta tuomari halusi nähdä vyötärölinjan... Tähän väliin tungen, että mulla oli sellainen olo, ettei uroksilla ole juurikaan mitään selkeää vyötärölinjaa. Tarkistin asian kattelemalla vanhoja erkkarikuvia ja paljon näin pulskia poikia ;D
Tuomari tsekkasi koko hammasrivistön. Kun se alkoi venyttää oikeaa huulta sanoin, että sieltä puuttuu hammas ja siitä on mukana todistus. Olen kuullut, ettei sitä enää viedä ennen kehää tuomarille. Onko se niin? Tosin, taas jälkiviisaana totean, että tässä tapauksessa se olisi ehkä kuitenkin kannattanut viedä kun näin miten japsien suita syynäiltiin. Olenpa sitten viisaampi seuraavalla kerralla.
Turkista totesi, että karvaa vähän lähti, mutta se oli ok kesällä. Piti mennä ympäri ja sitten seisomaan. Jonkin ajan päästä et ja sitten vielä ympäri. Ja vielä kerran ympäri. Ehkäpä siksi, että Tico pisti vähän laukaksikin.
Arvostelun saneltuaan tuomari hetken pohti, että mitä antaa. Saatiin ERI, muttei SA:ta kun Tico oli (mukamas) vähän pulska. Jotenkin hassua, että veteraani ei tartte SA:ta ollakseen ROP-vetsku. Pelkkä eri riittää. Ei tajua... Siis ROP-vetsku ruusuke käteen ja tuomari onnitteli kätellen. Ja mä kun olin kattonut, ettei se kättele lainkaan. Tärkeä tieto, sillä silloin pystyi hyvin laittamaan namit oikeaan käteen ; ) Nyt ne oli vaihdettava vasempaan kuitenkin.
Kamat kasaan ja palkintokojulle, jossa oli kivannäköisiä poksuja + M&M lahjakortteja. Kortteja löytyy kotoa ihan riittävästi, joten poksu kassiin. Siinä kojulla satuin kuulemaan, että minne ilmoittaa jos ei tullut ryhmiin. Kun Tico ei ollut ROP, niin alkuun iloitsin, ettei tarvinnut ilmoittaa yhtään minnekään. Sitten muistin, että kyllä ROP-vetskuillekin on oma kehänsä. Ääh, inhotti mennä satuilemaan yövuorosta, mutta nyt en voinut jäädä. Vähän se täti siinä huokaili kun otti Ticon tietoja ylös.
Ilmoitin äipälle, että oltiin valmiita lähtemään. Pidettiin pieni eväshetki parkkiksella ennen kuin suunnistettiin kohti kotia. Nyt Ticosta oli puristunut sen verran mehua pois, että malttoi olla paikoillaan. Kaikki muu vielä kuitenkin löytyi.
Kotona pikainen paidan vaihto + taskujen täyttö sinä aikana kun äippä laittoi Jomin valjaisiin. Isoset kotivahdeiksi ja moro.
Onneksi äippä heitti, sillä kävellen en olisi enää ehtinyt ajoissa perille. Jaa, että minne mentiin? Enpä kerro – ainakaan vielä. Ehkä sitten myöhemmin... ; )
Mun pullukka oli hienosti kehässä. Pari haukahdusta tuli eikä enempää : ) Häntä taas heilui koko ajan. On se Tico aikamoinen veijari : D <3 Viime vuonnahan mä puolitosissani sanoin, että “ens vuonna sitten Tico Karjaalle”. Herra oli niin hienosti Tampereella, että sai sitten palkintoreissun Karjaalle ; )
Tykkäsin tuomarista, vaikka vähän eri mieltä lihavuudesta olenkin. Herrantsyygeli jos se olisi nähnyt Sonyn! Oliskohan miesparka mahtanut järkyttyä ;D Miesparan nimi on Perttu Stålhberg ja se sanaili Ticosta seuraavaa:
“Oikea vahvuus ja mittasuhteet. Silmät saisi olla tummemmat. Hyvä kaula & runko, riittävästi kulmautunut. Karva lähdössä. Hyvä häntä & kannukset. Liikkuu ikäisekseen hyvin. Tänään hieman lihavassa kunnossa.”
Niin, jännä juttu, miten silmät näyttävät vaaleammilta suorassa auringonpaisteeessa, hih ; )
Kommentit