Oli vähällä, etten mennyt tiistaina koulutukseen. Koko päivän oli pukannut sadekuuroja, ja neljän aikaan taivas oli tosi tumma ja satoi kaatamalla vettä. Kaivoin kaapista imurin ja aloin imuroimaan päätettyäni, etten mene koulutukseen. Oli pakko imuroida kun Sonyn käyntikortit alkoivat ahistamaan sen verran paljon. Lattialla oli sellainen hento ja vaalea kerros karvaa. Enää ei voinut syödä ilman karvakuorrutusta.
Imuroinnin jälkeen vilkaisin ulos ja siellä ei satanut. Aloin taas miettiä, että mennäkö vai eikö mennä. Tein valmisteluja sillä silmällä, että jos kuitenkin menen. Kävin Ticon kanssa pyörälenkin. Huomasin, että tiet olivat kuivat, vaikka oman pihan laatoitus olikin märkää. Mietin, että olisi ollut jokseenkin noloa laittaa koulutukseen viestiä, ettei me tulla kovan sateen takia. Olisikin ollut varsin uskottavaa kun tiet olivat ihan kuivat :D
Siispä lähdin blondiliinin kanssa sittenkin. Pennut olivat jo pihalla, joten jäätiin kauemmas odottelemaan, jottei heidän koulutus häiriintyisi.
Nyt oli ryhmään tullut jackrusseli ja groenendaelin (tästä lähin grotsku vaan) pentu. Eli paikalla oli neljä koiraa (se yksi on se eukku). Ensin mentiin ulos tekemään luoksetuloharjoitusta. Sonylla oli hieman vaikeuksia jäädä istumaan. Meinasi aina lähteä mukaan. Oli kai jäänyt päälle seuraamisvaihe. Varsinaiset luoksarit olivat iloisia, nopeita ja päättyivät oikeeseen kohtaan. Sitten tuli ilmi, että teen Sonylle sen tullessa sivulle ihan mikroskooppisen pienen avun kädellä. Enpä ollut tietoinen moisesta. Taidan olla aikalailla suurennuslasin alla ;) Nyt kun oon asiaa miettinyt, niin taidan tietää mistä se on tullut. Hihnasta. Silloin kun hihna on ollut vasemmassa kädessä, niin oon siirtänyt sitä pois sivulle tulevan koiran tieltä. Nyt täytyy keskittyä pitämään kädet totaalisesti aloillaan. Sitä yritin koulutuksessakin. Sony tuli vaihtelevasti suoraan ja vinoon, eli mulla selkeesti oli joku apu.
Tumma taivas patisti meidät menemään sisälle tekemään seurailua. Piti ottaa lyhyitä ja pikiä toistoja. Kun kouluttaja näkin mun tekevän täyskäännöksen oikean kautta, niin se sanoi, että pitäisi kokeilla vasenta, sillä jos ja KUN me mennään kisaamaan :D Alkuun se kääntyily oli hankalaa, sillä jo aiemmin mua oli kehotettu laittamaan fleksi kulkemaan takakautta kun kahvan piti olla toisessa kädessä, että siinä kun teki käännöstä vasemman kautta, niin solmussahan me oltiin. Sonyn kun on pakko tehdä käännös kiertämällä mut. Se ei osaa hallita takaosaansa kuten Tico. Muutta kyllä me jotenkin saatiin homma loppujen lopuksi sujumaan. Sony seurasi hyvin, mutta mä myös käytin nameja aika ahkeraan, että...
Loppuun otettiin makoilua. Jätin Sonyn makoilemaan fleksi vierellään. Ei pysynyt koko aikaa maassa. En sitten tiedä miten paljon siihen vaikutti se, että puhuin kouluttajan kanssa. Kouluttaja oli kysynyt mitä mieltä me oltaisiin siitä, että seuraava kerta olisi Turun keskustassa. Noh, voinette hyvin arvata autottoman yötyöläisen vastauksen. Kouluttaja harmitteli, ettei me päästy tulemaan. Olisi kuulemma ollut hyvä juttu Sonyn kannalta. I agree. Mentiin kattomaan, että mihin ryhmään voisin sitten tulla ens viikolla treenimään, jottei jäisi treenit väliin. Maanantaina olisi samaan aikaan mahdollisuus. Kouluttaja tarjoutui kyyditsemään mut Turun keskustaan, muttei uskaltanut luvata kyytiä takaisin kun ei tiennyt tarkkaan kauanko keskustassa menisi. Kehotti mua pummimaan jostain paluukyydin. Olisihan se kivaa treeniä Turun keskustassa... Hmm... täytyy nyt kattella miten tässä käy...
Kuivina selvittiin reissusta vaikka taivas välillä uhkailikin meitä tummilla pilvillä. Tuuliolosuhteetkin olivat ihanteelliset: mennessä vastatuuli ja tullessa myötäinen. Noin sen olla pitääkin. Noh, töihin piti polkea vastatuulessa ja samalla toivoin, ettei tuulen suunta muuttuisi yön aikana. Tuulinen yö olisi siitäkin kiva juttu, että silloin ei ole yökastetta ja näin ollen aamulla on kuivaa, joka taas merkkaa, että Sonyn tassut pysyvät puhtaina ;)
Tuuli jatkui läpi yön suuntaa muuttamatta. Kuiva yö pisti pääkopan koneiston raksuttamaan. Päätin, että käyn kaupassa ja sitten siimuri sanoo “znnnnnng”. Oikein meni, mutta vain puoliksi. Syötyäni oli sellainen olo, että “mitäs sieltä kaupasta tarvittiinkaan? Jaa, maitoa ja piimää nyt ainakin, mutta ne ehtii kyllä hakea huomennakin”. Eli en keksinyt mitään syytä lähteä kauppaan. Menin nukkumaan pariksi tunniksi. En jaksanut kyylätä naapureita. Ennemmin tai myöhemmin niille se homma selviäisi kun ovat kuitenkin jossain vaiheessa kesälomalla, joka vietetään kotona, so... Enkä kyllä kestäisi kuukautta kattella miten viidakko kasvaa (siis pahimmillaan). Ihan sama mitä ajattelevat mun nurtsin hoidosta.
Kolme tuntia hommaan meni. Välillä tuntui, ettei siimuri oikein leikkaa ja välillä taas leikkasi todella hyvin. Tuolloin oli suorastaan ilo leikellä ruohoa. Kättä piti vaihdella ja välillä leikkelin selälle ei-niin-hyvässä-asennossa. Noin tein, kun siimurin paino alkoi olla liikaa mun käsille. Siinä on kyllä sen verran pitkä varsi, ettei mun tarttis olla uuna ollenkaan, mutta vähän painava se tuppaa olemaan. Muuten kyllä on hyvä peli. Ja mitä niihin mukana tulleisiin pyöriin tulee... Sanotaan nyt vaikka niin, että hyvä, etten ostanut siimuria niiden pyörien takia. Ehkä ne toimivat jos alusta on tasainen, mutta harvemmin nurtsi on tasaista maata. Nyt on taas kivaa kun on lyhyt nurtsi. Jos nyt pärjäisi kuukauden, niin hyvä olisi. Kai sitä kerran kuussa voi ripustaa aivot narikkaan kolmeksi tunniksi totaalisesti. Niin ja kärsiä kipeistä käsistä ja mahdollisista rakoista muutaman päivän. Tosi fiksua touhua, joo xD
Oli kyllä hyvin ajoitettu siimurointi, sillä torstaina oli paljon kosteampi aamu ja sitten olisi pitänyt odotella tyyliin forever, että nurtsi olisi edes suhtkoht leikkuukuivaa. Torstaina piti sitten mennä sinne kauppaan kun en keskiviikkona ollut viittinyt. Samalla muistin hakea pojille matolääkettä. Siellä paimennuskoulutuksessa oli suositeltu madottamista jos koira söi lampaanpeetä.
Arska paistoi, mutta onneksi tuuli, kun lähdin Ticon kanssa koulutukseen. Mulla oli repussa kaks litraa vettä ja märkäloimi – just in case. Meillä oli vastatuuli ja se vilvoitti mukavasti. Mentiin hiljaksiin eteenpäin. Mulla oli pyörä, vaikka matkalla hokasin, että olisinhan voinut kävelläkin. Juhannuksen takia ei ollut edessä työyötä.
Koulutus oli puiden suojassa olevalla nurmialueella. Oli ihanan vilpoisaa odotella omaa vuoroaan. Istuin yhden patsaanjalustalla. Jalusta oli noin 10 cm korkea, joten Ticokin pystyi hyvin siinä istuksimaan ja viilentämään arsettaan, jos ei muuta. Se kivi oli viileä.
Ekana oli nopeita maahanmenoja. Musta tuntui jotenkin turhalta “opettaa” Ticolle maahanmenoa. Kyllähän se sen osaa ja kun käskin, niin aina se meni maahan. Otin sitten makoilua niin, että kiersin Ticoa. Oho, siitä tuli huomautus “tämä ei ole paikallaanoloa vaan ihan maahanmenon harjoittelua”. What ever :D
Sitten mukaan otettiin liikettä. Tätä mekin voitiin tehdä kuten muut. Se oli jopa vaikeaa Ticolle! Piti peruuttaa ja käskeä koiraa samalla maahan. Palkka piti heittää koiran taakse. Mikä sitten oli Ticolle vaikeaa? No, se kun herran piti kävellä mun edessä kun peruutin. Tico pyrki koko ajan kulkemaan mun vasemmalla puolella. En sitten keksinyt muuta ratkaisua kuin jättää Tico, kutsua luo ja kun Tico tuli, käskin maahan. Siitä sitten taas kutsu luo ja maahan. Hyvin meni.
Sitten oli ohittelua. Saatiin pariksi berninpaimenkoira. Vaikutti nuorelta, mutta niinhän tuo herra virtanenkin on hyvin nuorekas höppänä. Se hytisi ja tytisi kuin joku hyytelö innosta kun alettiin jotain tekemään. Ei kai olisi ihan heti uskonut, että herra oli kipittänyt pyörän edessä puolitoista tuntia ennen treenailua.
Koirien piti olla ulkosivulla. Toisessa päässä oli maassa jokin haju, jota molemmat koirat aina magneetin tavoin jämähtivät nuuskimaan. Toisessa päässä ei ollut tuota ongelmaa. Olisikohan siitä sitten mennyt se heponen, joka käveli sen puiston läpi kun odoteltiin koulutuksen alkua? Koirat nostivat mekkalan kun heposen näkivät. Tico oli hiljaa ja kai huokaisi “so seen”. Heppojahan herrat näkevät joka päivä kun niiden aitauksen ohi kävellään. Mutta joo, ohittelu meni ihan kivasti. Hommaa vaikeutettiin niin, että kun koirat olivat kohdakkain, sitten pysähdyttiin hetkeksi, ennen kuin taas jatkettiin eteenpäin. Eihän Tico huomannut muuta kuin kädessäni olleen namin.
Palaveeraamisen jälkeen oli operanttia ohittelua. Elikkäs nyt koiralle ei sanottu mitään. Otettiin askel ja jos siitä selvittiin ilman toisen koiran kattelua, niin sitten palkkalupaus, takaisinpäin ja palkka. Askelmäärä kasvoi joka kerralla jos jos tuli takapakkia, niin sitten vähennettiin askelia. Mulla oli sellainen onkelma, että Tico tuppasi jäämään sen verran mun taakse, etten oikein pystynyt kunnolla näkemään mihin napit napittivat. Ehkäpä tästä voinee ajatella, että Tico on sisäistänyt melko hyvin aaässän (arkiseuraamisen). Siinähän pitäisi kävellä hieman mun takana.
Seuraavaksi treenailtiin sivulletuloa. Koira piti “vedättää” sivulle oikeeseen asentoon. Eipä tuosta nyt haittaakaan ollut treeniä tuota noin kun välillä Tico voi jäädä liian eteen. Niin ja on alkanut ilmetä semmoistakin, että herran etuosa on oikeassa kohdassa, mutta takaosa hieman kääntyneenä oikeelle päin. Ikään kuin Tico kurkkaisi mun jalan takaa.
Loppuun oli istumista. Ensin paikoillaan nopeita istumisia. Nou ropleem. Ja sitten liikettä mukaan tyyliin maa. Jees ropleem. Taas Tico pyrki mun vasemmalle sivulle tai sitten jos sen sai siitä pois, niin sitten mentiinkin vaan maahan. Tässäpä onkin meille vähän uutta treenailtavaa... Mä oon niin pähkinä, etten oikein osaa keksiä kovin erilaisia variaatioita. Siinä on myös syy siihen, etten voisi koskaan harrastaa koiratanssia. Mun luovuus ei riittäisi keksimään niitä kaikenmaailman kiemuroita. Valmiin kaavan kanssa on helpompaa.
Mulla oli niin järjetön sokrunhimo, että piti hakea kotimatkalla rismasta kilo sokrua. Tai sitten joku pahvipää oli unohtanut ostaa sen aamulla, vaikka kovin suunnitteli ehkä-mahdollisesti-meibi hyödyntävänsä pihan raparperejä tulevana vkl:na.
Märkäloimea ei tarvittu ja vettäkin meni tosi vähän. Ai niin, Ticohan oli se teräshaukku... Tupla- ai niin. Kotimatkalla ilokseni huomasin, että täälläpäin oli vedetty tienreunat lyhyiksi rehottavista rehuista. Aah, enää ei ahista kun heinä on lyhyempää. Sen sijaan saa nähdä koska alkaa ahistamaan se, ettei mun pyörässä ole enää jalkaa. Se sitten otti ja katkesi, hmph.
Aamulla käytiin taas järvellä. Matkalla sinne pysähdyin yhteen kohtaan, jossa on kissankellomeri. Sitä kohtaa olin taas zoomaillut mielessäni jonkin aikaa. Kello oli puoli viisi aamulla, joten niiden värittömien puunrunkokuvien takia hieman epäilytti ottaa kuvia. Päätin kuitenkin koittaa. Nyt laitoin kameraan yökuvauksen. Yllätyin kun se toimi yhtä nopeesti kuin vaikkapa automaatti. Hyvä juttu, että suljinaika oli niin lyhyt. Ei sitten tarvinnut muuttua patsaaksi napsautuksen jälkeen ja toivoa, ettei kamera heilahda liian aikaisin. Esikatselussa kuvan värit näyttivät kivoilta, joten räps, räps ja räps. Tuli niin kivan värisiä kuvia, että en voinut olla muistamatta miten kivoilta puunrunkokuvat näyttivät aina siihen asti kunnes päätyivät koneelleni. Siis tiedossa oli jännitystä kuvien latailussa...
Yökuvauksella kokeilin kuvaamista taas sillä puunrungolla. Ei hyvä. Salamaa pukkasi. Sitten kokeilin eri vaihtoehtoja ja mielestäni parhain tulos tuli maisema-asetuksella. Että näin ammattimainen kuvaaja mä oon :D Tosin, vähän pimeiksi ne kuvat jäivät. Mun tämän hetkisellä tietotaidolla ei varhaisena aamuna oteta kunnon kuvaa tuosta puunrungosta.
Sitten taas “closella” uimaan. Sony polski ja Tico lähinnä kahlaili. Hienohelma. Laiturinpenkillä poistelin huonot otokset. Olipa yksi hommeli vähemmän tehtävänä kotona. Kun istuin siinä penkillä, niin Sony kulki ympäri laituria hinkaten itteensä milloin mihinkin. Ei ollut kovin kivaa kun märkä koiruus hinkkasi itteään vasten mun jalkoja. Housut kastuivat, piru vie! ;)
Closella mentiin takaisinpäin. Ajattelin kokeilla iloista luoksetuloa. Vapautin äijät. Ne kattoivat mua, että häh? Sanoin uudestaan, että saa mennä. Sitten myös mentiin. Intoa ja vauhtia oli liikaa, sillä ne eivät tulleet takaisin kun kutsuin. Olin kuvitellut, että olisin vähän jojotellut jätkien kanssa (saa mennä, tänne, saa mennä, jne). Oon tehnyt tuota aiemminkin, mutta nyt meni mönkään. Melko nopsaan sain äijät takaisin. Sony oli todella kurainen. Jossain veneiden keskellä ne olivat painelleet, että taito se on tuokin kun noin nopeesti vetäisee päälleen mutanaamion. Liekö blondiliini on tutkaillut kauneuslehtiä ja päätti sitten kokeilla mutanaamiota? ;) Nooh, otettiin pakkia sen verran, että päästiin taas veden ääreen. Mulla oli mukana vesilelu, mutta heittelin Sonylle rannalta löytynyttä tennispalloa. Ilmeisesti joku koiruus oli tehnyt oharit ja jättänyt hakematta sille heitetyn pallon. Boltsi on sitten ajatunut rantaan omia aikojaan. Pallopesulla Sonyn kauneusnaamio saatiin pois ja voitiin jatkaa kohti kotia.
Koulun kohdalla on isoja lintuja ja muistin, että olin jo viime kesänä suunnitellut hyödyntäväni niitä. Noh, viime kesähän meni pitkälti ilman kameraa ja sitten se asia vaan unohtui. Nyt muistin ja hieman harmitti, etten ollut muistanut tirppoja menomatkalla. Silloin ei olisi ollut niin aurinkoista ja Sony olisi näyttänyt vähemmän lakanalta. Nyt on tyytyminen alla olevaan tirppakuvaan. Tirpat ovat ilmeisesti jotain lasikuitua. Ticolle ei tuottanut vaikeuksia pompata linnun selkään. Sony taas tippui tai liukui toistuvasti pois linnun selästä. Vähän se sitten meinasi, ettei enää yrittäisi kun koko ajan putoili. Lopulta Sonykin saatiin pysymään linnun selässä ja tuli sitten sekin kuva otettua.
Vähän valoton tällä kertaa...
"Ai. Mulla on tikku tassussa!" ;)
Lentokoirat laiturilla
"Lintua me metsästettiin. Tahdottiin saada suuri. Eikä pelätty ollenkaan..."
Kissankellomeressä
Joskus kuva toimii vaan joko vaaka- tai pystysuorassa. Mun mielestä nämä kuvat toimivat molemmin päin. Senpä takia en osannut päättää kummalla niistä toivottelisin teille
Kivvaa juhannusta!
Kommentit