Jomin epätavallisen kiireisen kuukauden aikana mua mietitytti, että mahtaakohan sille tulla jotain jumeja tai muuta, kun yhtäkkiä paahdettiin tukka putkella. Kun juuri nyt en kylve rahassa, niin en kovin innostunut ollut ylimääräisestä rahareiästä, mutta halusin, ettei Jomille jäisi mitään ikävää muhimaan kiireisen kuukauden seurauksena. Siispä kuuklettelin, vertailin hintoja, yms., ja sijaintia. Yhteen paikkaan laitoin sähkäriä, mutta kun sieltä ei kuulunut muutamaan päivään mitään, niin otin yhteyttä toiseen paikkaan.
 
Taisi olla silloin, kun ticoli täytti kahdeksan, kun yritin saada sille aikaa hierojalle. Ihan vaan synttärilahjaksi. Ei onnistunut, vaikka reilusti ennen kuukautta olin liikenteessä. Siksi tällä kertaa en hirveesti odotellut vastausta sähkäriin, sillä saadakseni mielenrauhan, halusin ajan hierojalle. Tuntui, etteivät ajat olleet tällä kertaa niin tiukilla kuin viimeksi. Uusia paikkojakin oli tullut, joten se varmaan helpotti ajan saamista. Oman mausteensa soppaan heitti se, että aina ei voi olla täysin varma, että hieroja osaa hommansa. Joukkoon mahtuu vähemmän taitavia – valitettavasti.
 
Sain Jomille ajan 13.6. klo 9.00, siis sopivasti heti kiireisen kuukauden jälkeen. Samana päivänä se, jolle olin laittanut sähkäriä, vastasi, että aikoja löytyy. Vastasin, että valitettavasti ehdin varata ajan jo toisesta paikasta. Siis nyt jäi sellainen tuntuma, että aika löytyi helposti.
 
Mä odotin tuota päivää, jolloin pikku-ukko pääsisi lihaskuntotarkastukseen, saisimme tavallaan kuitin kuluneesta kuukaudesta. Lukuun ottamatta tokon joukkkuetreenejä, kaikki muut treeni- ja kisamatkat oli tehty kävellen. Aikamoista, etenkin jos se ei ole normaalia, vaan yhtäkkiä pitää laittaa iso vaihde silmään.
 
Sunnuntai-iltana kohtasin pettymyksen. Hieroja laittoi viestiä, että aika täytyy siirtää, sillä hän oli sairastunut. Kysyin, että millaisia aikoja oli tarjolla. 15.6. klo 10 oli ensimmäinen ehdotus, joten ehdotin, että kokeillaanko sitä. Vielä siis piti odottaa pari päivää ennen kuin jompuli-pompuli saattoi aloittaa palautumisen kunnolla. Päällepäin en huomannut pojassa mitään isoa muutosta, mutta muutoksilla on yleensä tapana hiipiä hiljaa eteenpäin, ja jos koiran näkee 24/7, niin sitä ei välttis huomaa.
 
Tänään heräsin viideltä, päästin jompun käymään pihalla, ja sitten tunnin lenkura isosten kanssa +5 asteen viileydessä, ah. Lenkin jälkeen aamutoimet ja loppuvalmistelut, ja puoli kasin aikoihin lähdettiin valumaan kohti bussipysäkkiä. Asteet olivat kivunneet jo +12. Enää ei ollut tarvetta lapasille.
 
Bussi lähti 8.13, joten vähän turhan aikaisin lähdettiin. Hyvin olisi voinut lähteä vartinkin myöhemmin, mutta en viittinyt alkaa kotona tuijottamaan kelloa odottaen, että pääsisin lähtemään. Se olisi vain hermostuttanut isosia. Ne olisivat heti huomanneet, etten hengaillut luonnollisesti. Siispä mieluummin rauhallista tahtia kävelemään kohti pysäkkiä.
 
Alkumatkan Jomi oli ihan rauhallisesti bussissa, mutta kun aurinko alkoi osua turkkiin, alkoi hyöriminen ja pyöriminen. Äh, millä järjellä moinen toiminta helpottaa, jos tuntee kuumuutta? Säheltäminen vain lisää sitä, mutta herra arktinen ei sitä tajua kun mukamas sulaa. Mä en aikonut katella moista pyörimistä, etenkin kun sehän vain pahensi ukon oloa. Kun sana ei tehonnut, otin kiinni pannasta, ja sanoin painokkaasti, että nyt riittää. En mitenkään kovalla äänellä, mutta topakasti kuitenkin. Koiruus sitten istui paikoillaan läähättäen kuin viimeistä päivää. Se oli jotenkin naurettavaa... Siis kun ei arska edes pahasti osunut koiraan, eikä mun mielestä bussissa ollut mitenkään kuuma. Mutta kun Jomi oli kerran päässyt siihen moodiin, että nyt pikkupoika sulaa, niin siinä moodissa se myös pysyi. Muutaman kerran herra aloitti hyörimisen uudestaan, jolloin sille piti taas sanoa, että nyt riitti. Sitten taas istui paikoillaan kärsivän näköisenä jonkin aikaa. Mun tuimistelu ei varmasti helpottanut pienen oloa, mutta ei siinä voinut juuri muuta tehdä. Rauhoittelun ja silittelyn oon todennut turhaksi, joten sitten sai luvan koittaa pysyä edes paikoillaan.
 
Paikka löytyi helposti. Sinnepäin päästiin yhdellä bussilla, ja sitten oli semmonen 20 minsan kävelymatka. Perillä oltiin puoli kympiltä. Vartin verran odoteltiin varjossa ennen kuin mentiin sisälle. Sitten ilmoittauduttiin ja odoteltiin.
 
Vähän ennen kymmentä hieroja tuli päästämään meidät tutustumaan huoneeseen ja alustaan sillä välin, kun hän valmistautui. Jomi nuuskutteli innolla paikkoja. Kun hieroja tuli huoneeseen, Jomi meni moikkaamaan. Hieroja ihasteli Jomin avoimuutta ja totesi, että ei he mitään tutustumisaikaa tarvinneet. Sitten pikkupoika kumottiin. Hieroja pyysi mua toiseen päähän pitelemään koiruutta.
 
Hieroja aloitti kokeilemalla kyljestä miltä kalvot tuntuivat. Vähän oli kireyttä, muttei pahasti. Sitten se eteni takajalkaan, ja ajan myötä etuosaan. Edessä olivat pahimmat juntturat, mutta se oli kuulemma tyypillistä agi- tokokoiralle. Luonnollisesti hieroja kävi läpi Jomin molemmat puolet. Etuosan oikealla puolella oli enemmän kireyttä kuin vasemmalla. Vastaavasti taas takaosan vasemmalla puolella oli vähän enemmän kireyttä kuin oikealla. On ihan luonnollista, että koira tuolleen kompensoi liikkumistaan jos jossain on junttura.
 
Hierojan työskennellessä se kysyi Jomin taustasta ja elämästä yleensä. Kysyi myös, että miten olin päätynyt islikseen. Jomi oli hierojan eka islis-asiakas. Puhuttiin koiraharrastuslajeista, ja siitä, miten tyhmät agin kokorajat ovat. Hierojan mielestä maksien hypyt ylipäätään ovat liian korkeita. I couldn´t agree with her more! Hieroja neuvoi miten voin käsitellä ite Jomia. Jomi sai välillä pitää muutaman lyhyen tauon. Vaikka välillä vähän ilkeältä käsittely tuntuikin (etenkin etuosan aikana), niin ei Jomi siitä suuttunut, vaan oli edelleenkin sitä mieltä, että hieroja oli kiva tyyppi. Häntä heilui ja mielellään meni luo : )
 
Koska kyseessä oli Jomin eka hierontakerta ikinä, käyntiin oli varattu 1,5 tuntia. Mutta kun Jomi ei juuri tarvinnut tutustumisaikaa, niin herra oli tunnissa valmis. Se oli oikein miellyttävä tunti. Tykkäsin hierojasta, ja voin satasella suositella häntä muillekin. Hän vähän “kauhisteli”, kun kuuli, että treeni- ja kisamatkat oli tehty kävellen. Toisaalta taas totesi, että se on saattanut olla jopa hyväksi. Kävely ennen suoritusta on lämmittänyt lihakset, ja kävely suorituksen jälkeen on auttanut palautumista. Mutta silti totesi, että tätä hän ihmettelee vielä pitkän aikaa ; ) Sanoin, että ei ole vaihtoehtoja: joko kävelen, jotta pääsen treenaamaan, tai sitten en kävele, enkä treenaa. Hieronta oli 5 euroa halvempi kuin olin olettanut. Ehkä alennusta tuli siitä, ettei tarvittu kuin tunti.
 
Hieroja oli flunssaisen oloinen, ja kysyin, että oliko tänään viikon ensimmäinen työpäivä. Oli, mutta Jomin jälkeen hieroja lähti kotiin. Hän ei ollut halunnut perua meidän aikaa uudestaan, joten siksi oli tullut hieromaan, vaikkei terve ollutkaan.
 
Ihan paikan edestä menee busseja Turun keskustaan 10 minsan välein. Kattelin aikataulusta, että mihin bussiin kannattaisi hypätä, jotta ehditään kotikulmille vievään bussiin. Nyt en viittinyt kävellä sinne, minne tullessa oli jääty. Jomi sai huomiota pysäkillä olleilta ihmisiltä. Riitti, että yksi huomioi pojan, niin johan se oletti, että kaikkia täytyy käydä moikkaamassa : D Bussissa pari vanhaa naista ihastui Jomiin, ja kun jäätiin pois pysäkille, jolta kotikulmille menevä bussi meni, niin sielläkin herra laittoi korvat alas, ja heilutti häntää näkemilleen ihmisille. Sitten, jos ihminen teki eleen kohti Jomia, niin sinnehän herra meni. Ehkei saisi antaa koiran olla noin omatoiminen, mutta musta on kivaa, että Jomi on sellainen ihmisten rakastaja, jollainen sen rotumääritelmän mukaan pitää ollakin. Jomi olisi varmaan hyvä kaverikoira.
 
Kotona oltiin puoli kahden aikoihin, joten reissuun meni liki 6 tuntia. Siinä ajassa oli mulle ehtinyt tulla jo nälkäkin. Päästin isoset pihalle, ja tein Jomille nappusoppaa. Sen pitäisi juoda paljon, jotta hieronnassa liikkeelle saadut kuonat lähtevät pois. Siispä; laitoin kuppiin nappuja, ja päälle paljon vettä. Annoin seoksen muhia jonkin aikaa, jotta veteen tulisi makua. Myöhemmin illalla Jomi sai uuden satsin nappusoppaa. Vielä pitää käydä vähän ravuuttamassa poikaa.
 
Mun mielestä Jomi ei ole ollut tavallista väsyneemmän oloinen käsittelyn jälkeen. Bussissa se oli tosi rauhallinen, muttei väsynyt. Huominen on lepopäivä, joten toko jää väliin. Tuosta laitoinkin kouluttajalle heti viestiä, kun maanantainen aika peruuntui. Yllätyin, että vain päivän lepo riittää, sillä Sonyn piti ottaa rauhallisemmin kolme päivää fyssarikäynnin jälkeen. Ihmettelin tuota hierojalle, ja se sanoi, että fyssarikäynti on erilainen, joten siksi se vaatii kolmen päivän levon.
 
Kun maanantaina ei menty hierojalle, annoin karvapalloille piiiiiiitkästä aikaa luut. Ticolle annoin kongillisen kananpojan jauhelihaa. Siihen meni harmittavan vähän aikaa, joten laitoin nappuja semmoseen koirille tarkoitettuun aktivointileluun, joka on pullon muotoinen. Tico sai sitten tapella sen kanssa sen aikaa kun karvapallot harjasivat hampaita. Ja hyvin harjasivatkin, sillä heti oli puhtaamman näköiset hampaat. Nyt kun ei enää tartte viuhtoa ja vauhtoa joka suuntaan, niin voin taas antaa luita kerran viikossa. Toivottavasti Tico kestää tuon kongillisen, niin on helpompi antaa luita karvapalloille. Tällä hetkellä Tico voi näennäisesti hyvin : )
 
Alla on hierojan sanoin Jomin käynti hieronnassa.
 
“Jomi saapui klinikalle reippaana poikana. Pääsimme heti aloittamaan sillä Jomi oli kovin sosiaalinen ja avoin kaveri.
 
Takaapäin katsottuna:
 
Oikea puoli: lihaskalvot kireät, mutta verrattain helppo saada auki. Lannerangan alueella normaalia jumiutta, takajalan lihakset kivasti irtonaisia. Etupäässä sitten lavan alue sekä niska olivat jumissa ja vaativat paljon käsittelyä. Oman osansa alueen rasitukseen tekee varmasti tokon seuruuasento.
 
Vasen puoli: lihaskalvot oikeaa puolta kireämmät, mutta oli myös verrattain helppo aukaista. Lannerangan alue rasittunut, muuttui käsittelyä kestäväksi hyvin. Myös tällä puolella lavan alue oli jumissa ja vaatii työstöä. Niska ei ollut vasemmalta puolelta yhtä jumissa kuin oikealta.
 
Kotona suosittelen niskan ja lavan alueen käsittelyä, sillä emme saaneet niitä yhdellä hierontakerralla niin auki kuin olisi hyvä saada. Samoin lihaskalvojen käsittelyä kotona koko kämmenen paineella, jotta yksittäistä liika lujaa käsittelyä ei yhteen kohtaan kohdistu.
 
Kotona runsaasti vettä, jotta liikkeelle saatu kuona-aine saadaan kropasta pois. Illalla muutamia reippaita ravipätkiä ja ei viimaa lihaksille. Vaikka onkin lämmin niin tuuli saattaa yllättää.
 
Hirmuisen paljon onnea Jomille ja emännälle tuleviin agility- ja tokohaasteisiin! Mukavaa kesää!”
 
 
 
Mä punnasin Jomin, ja kuuttatoista kiloa näytti vaaka! Enpä olisi uskonut... Pikku-ukko painaa enemmän kuin Tico. Hassua.
 
 
 
Loppuun vielä juttu, että kuinka tappaa herhiläinen. Toisin kuin eläinleffojen lopputeksteissä sanotaan, ettei eläimiä ole vahingoitettu kuvauksissa, tässä jutussa en voi sanoa niin. Jos se tekee jollekin pahaa, niin suosittelen lopettamaan lukemisen nyt. Mitään muuta en tämän jutun jälkeen enää kirjoita.  
 
Tiistaina olin päikäreiltä heräilemässä kun kuulin surinaa. Harmistuneena ajattelin, että joku tyhmä kärpänen lentelee ympäriinsä. En tykkää sellaisesta. Aikani kuuntelin lentäjää, ja mietin, että pitäisikö asialle tehdä jotain. Hyvän tovin sängyssä pötkötettyäni kuulin, kun lentäjä lähestyi. Kun näin sen, sukelsin peiton alle. “Hitto! Se ei oo mikään kärpänen, vaan herhiläinen! Inhottavan iso liiskattava.” Örkki takoi jonkin aikaa itteään sängyn vieressä olevaan ikkunaan. Peiton alla alkoi tulla kuuma, ja mietin, että lähteekö se siitä ikinä? Mä pelkäsin örkin piikkiä, ja siksi mieluummin hikoilin peiton alla : D Jonkin ajan päästä se lähti siitä pois. Kuulostelin hetken ennen kuin uskalsin tulla pois peiton alta. Ihmettelin, että mistä piikkipeppu oli päässyt sisälle? Mä pidän auki vain sellaisia ikkunoita, joissa on verkko. Jos se olisi tullut sisään samaan aikaan mun / koirien kanssa, kyllä noin ison kamaluuden olisin huomannut, ja kuullut. Ja ennen päikkäreitä olin ollut sisällä ainakin pari tuntia eikä mitään ylimääräistä ääntä ollut kuulunut mistään. En tajua, mutta se oli piikkipepulta virhe tulla mun reviirille.
 
Avasin sängyn viereisen ikkunan päällimmäisen ikkunan. Toista ikkunaa oli turha avata, sillä sitten vastassa oli verkko. Plääni oli, että örkki lentäisi paukuttamaan itteään sitä toista ikkunaa vasten, jolloin mä olisin läväyttänyt päällimmäisen ikkunan kiinni. Sielläpä sitten olisi surrannut aikansa. Vaan örkki ei tullut. Se oli jäänyt pörräämään yhteen ikkunaan, johon paistoi aurinko. Toisinaan se oli verhon takana, ja silloin mietin, että liiskaisinko örkin. Ajatus ällötti. Sen kokoisesta örkistä tulee aikamoinen sotku. Kärpäslätkä kävi mielessä, mutta sen suoma turvaväli tuntui aivan liian lyhyeltä. Mitä jos huitaisisin hutin? Saisinko sitten piikistä? Pelkkä ajatuskin kammotti. Jos joku ei vielä tiedä, olen neulakammoinen, ja ylipäätään herkkä kivun suhteen.
 
Sydän pamppaillen viritin imurin käyttökuntoon. Otin siitä suulakkeen pois. Örkki onneksi jatkoi siinä ikkunassa pyörimistä, joten säästyin piikiltä, vaikka peiton alta pois uskaltauduinkin. Imurin kanssa sain paremman turvavälin. Jos tulisi huti, niin ei se inhotus olisi heti ihan iholla. Odotin sopivaa hetkeä, ja kun sellainen tuli, käynnistin imurin, ja imaisin painajaisen pois päiväjärjestyksestä. Hetken aikaa pidin putkea kiinni seinässä, jotta imurin sisällä tuiversi oikein kunnolla. Sitten laitoin suulakkeen ja aloin imuroida lattialta karvoja. Jos imaisu ei ollut tehnyt inhotuksesta loppua, niin takertuminen karvoihin viimeistään sen teki.
 
Että, näinkin voi herhiläisestä hankkiutua eroon. Eikä se ollut eka ötökkä, jonka oon tuolleen poistanut olemasta. Joskus sisällä on lennellyt jotain, en sitten tiedä, että onko ne kärpäsiä vai mitä, mutta ne ovat vaan hulluna lentäneet, eivätkä juuri pysähtyneet. Sellaista on tosi ärsyttävää katella / kuunnella. Lätkällä niihin on vaikeaa osua, mutta imurilla on hullut lentäjät poistettu turhautumiskierroksia nostattamasta.