Kirjaimellisesti ja kuvainnollisestikin. Ticoa lienee voi kiittää noista toisesta...?
 
Jälkikurssin viimeinen kerta pidettiin Turun lentokentän lähellä olevassa metikössä. Taas saatiin samalta henkilöltä kyyti tuonne. Muutenhan se olisi jäänyt meiltä väliin. Kun Sony pääsi ulos autosta, alkoi järjetön kiljuminen. Tuo tuli mulle ihan yllärinä. En osannut yhtään odottaa moista. Eikä äijä ollut vaikenemistuulella lainkaan. Mulle näytettiin kohta, jonne sain tehdä oman jäljen. Pituuden sain päättää ite. Mukaan oli kehotettu ottaa pyykkipoikia, jotta pystyi merkkaamaan reittiä (mä jos kuka niitä merkkejä tartten!). Kouluttaja tarjoutui ottamaan Sonyn siksi aikaa kun tein jälkeä. Olisinhan mä voinut sen laittaa kiinni puuhun, mutta toki otin tarjouksen vastaan. Antaessani kouluttajalle Sonyn hihnan, pahoittelin, ettei mulla ollut antaa korvatulppia. Sony mökäsi edelleen, mutta en usko, että se johtui siitä kun herran otti joku vieras. Ääntä nyt oli irronnut muutenkin.
 
Jäljen pituutta en osaa sanoa. Oon tosi huono arvioimaan matkoja. Kun tein jälkeä, Sonyn ääni vaan raikui... Oli se hetkittäin hiljaankin, mutta enimmäkseen kiljui. Nameja laitoin joka kolmannelle askeleelle. Poikkeuksena olivat hankalammat kohdat. Niille neuvottiin laittamaan vähän enemmän nameja. Mennessäni hakemaan herra melusaastetta, huomasin Sonyn joutuneen kiertoon. Kouluttaja oli antanut Sonyn jollekin toiselle. Taisi tulla mitta täyteen blondia ;) No, ehkä se kuitenkin vaan meni neuvomaan muita kurssilaisia.
 
Kun jälki oli muhinut vajaan tunnin, oli aika lähteä ajamaan se. Mulla oli mukana treenikamulta lainattu liina? naru? eääh, joku pitkä juttu kuitenkin :D Laitoin sen Sonylle aprikoiden, että monenkohan puun ympäri me onnistutaan solmimaan ittemme. Jäin jonkin matkan päähän jäljestä, otin Sonyn sivulle ja sanoin “sniff”. Sony lähti suoraan kohti jälkeä ja eteni sillä hyvin. Ajamista kesti vain muutaman metrin ja sitten Sony poistui jäljeltä ja teki uukkarin. Mä luulin, että nyt herra alkoi hakemaan jos taakse oli jäänyt jotain syömistä. Pian ilmeni miksi loistavasti alkanut ajo keskeytyi. Sony puklasi muutaman kerran. Ei siltä paljoa tullut. Ehkä jotain vaahtoa, muttei oikein muuta. Päätettiin, että pidetään taukoa sen aikaa kun toinen koira ajaa oman jälkensä.
 
Jäljelle lähdettiin uudestaan vähän myöhemmästä kohdasta. Eipä Sony tarvinnut minkäänlaista opastusta. Mä kävelin eteenpäin ja en edes ehtinyt alkaa lähettämään herraa jäljelle kun jo mestarinenu viisti maata. Sony pysyi hyvin jäljellä, vaikkei se ollutkaan suora. Vähän oli mutkia ja muuten vaan hankalampia kohtia. Tällä kertaa iloa kesti pikkuisen pidempään kuin edellisellä yrityksellä. Sony puklaili taas. Kouluttaja meinasi, ettei enää yritetä uudestaan. Silti se kehui Sonya sen perusteella mitä oli ehtinyt näkemään. Sony oli pysynyt jäljellä, vaikkei se suora koko ajan ollutkaan. Meitä kehotettiin ehdottomasti jatkamaan jälkiharrastusta. Sanoin, ettei mulla ole autoa, joten se on hankalaa päästä ihan johonkin treeniryhmään, mutta lupasin, että kyllä me kotona tehdään jälkeä omaksi iloksi. Kiitin kouluttajaa kaikista vinkeistä ja tiedoista ja hehkutin, että jälkikurssilla eurot olivat kolahtaneet niin oikeaan osoitteeseen kuin vain voi.
 
Miksikö Sony puklaili? Jaa-a. Ensin epäilin, että herra oli ollut vähän turhan villinä ja jotenkin ne namit “eivät enää sopineet masuun”. Kun se toinen koira jäljesti, niin luulin, että Sonylla oli kurkussa jotain jumissa kun se kakoi. Toisella yrityksellä kouluttaja huomasi, että nakinpala oli täynnä murkkuja, joten puklailu saattoi myös olla Sonyn reaktio murkku-cocktailiin. Tuota epäilen eniten, sillä ei Sony muuten puklaillut, vaikka se nameja saikin. Tässä sitten astuu kuvaan Tico-ahmatti. Sydämenpalat olisivat olleet parempia nameja metikössä kuin nakinpalat, että kiitos vaan ahmatille kun pilasi Sonyn viimeisen kurssikerran ;)
 
Odotellessani hokasin, että tarjolla oli hyvä tilaisuus makuuttaa Sonya häiriön kera. Kyllä se muutaman kerran nousi, mutta muuten makoili ihan kivasti. Kotoilin vähän jääviä ja luoksetuloa ja nekin menivät mukavasti. Tällä kertaa perusasennotkin olivat suoria.
 
Oli kyllä inhottavaa kun jouduin vähän muistuttamaan kuskia, että pitäisi lähteä. Tuntui, ettei hänellä ollut ihan silloin aikomusta lähteä. Kaikki jäljet oli jo ajettu ja kuski oli seurannut kouluttajankin koiran ajon. Ite en sitä Sonyn vuoksi nähnyt. Sitten se kuski jäi vaan lörpöttelemään. Pakko oli käydä “nykäseen hihasta”.
 
Kun sitten taas oltiin siinä tilanteessa, että meidän piti hypätä pois autosta, niin lörpöti lörpöti vaan. Mun takaraivossa jyskytti, että “pitäis mennä. Pitäis mennä” ja silti lörpöttelin. Kotiin piti osaksi juosta ja se oli aika raskasta kumppareitten kanssa. Aamulla oli satanut, joten laitoin kumpparit kun en tiennyt miten märkään metikköön oltiin menossa. Kumpparit olivat ihan turha varuste. Oli kyllä kivaa, kun selvisi näistä kyydityksistä kuivana :) Jospa pääsisi kuivana tänäänkin... Ja kiva olisi, jos lauantaina ei sataisi :)