Kun takana oli viikko, jolloin ehti nukkumaan maksimissaan 5 tuntia ja sekin luksus taisi osua kohdalle vain kerran, niin ei kyllä olisi huvittanut lähteä yhtään minnekään edellisenä viikonloppuna. Olisin vaan halunnut olla kotona. Toisaalta tiesin, että sitten kun oon päässyt paikan päälle ja näen muita isliksiä omistajineen, niin fiilis on ihan eri. Mutta se reissaaminen, etenkin kun se oli nyt astetta hankalampaa. Kiitos VR:n, joka tietää miten häätää matkustajat pois junista käyttämään busseja.
 
Niih, kun aikataulut olivat tulleet, aloin selvittämään, että millä pääsen Hesaan. Lauantaina kehä alkoi jo ysiltä, joten juna ei ollut vaihtoehto. VR kun poisti kesän alussa 6.25 lähtevän vuoron, jolla olisi vielä niukin naukin ehtinyt. Nyt eka juna lähti seiskalta, joten nei nei. Bussi oli ainoa vaihtoehto ja niitä menee tunnin välein, joten hyvä on tarjonta. Sattui vielä niin hyvin, että juuri valitsemani bussivuoro oli tarjouksessa, joten matkan hinnaksi tuli 6e! Bussissa ei ole muuta vikaa kuin, että sillä ei pääse kovin lähelle messaria.
 
Sunnuntain kehä oli merkattu alkavaksi 10.30, joten nyt pystyi menemään junalla. Vielä mitä! En olisi ikinä uskonut sitä mitä olin lukevinani aikataulusta. Juna lähti joo seiskalta, mutta wtf?!? Aikataulun mukaan se oli Hesassa vasta noin 10.46! Siis oikeesti yli kolme tuntia Turun ja Hesan väli? Haloo onko siellä VR: ssä valoo??? Niin ja yksi vaihtokin oli tungettu tuohon reissuun. Ihan uskomatonta, että samassa ajassa pääsee Turusta Jyväskylään kuin Hesaan tällä kertaa. Mikä lie maanjäristys siirtänyt Hesan paikkaa tässä viime kuukausien aikana, hmph.
 
Kun VR kiinnosti enemmän matkustajien häätäminen kuin saaminen, niin löysin taas itteni bussiyhtiön sivuilta. Vaikka kehä oli noin puolitoista tuntia myöhemmin, niin silti varasin lipun sunnuntaille vain tuntia myöhemmästä vuorosta. Tykkään väljästä aikataulusta. Sekin oli 6 e:n vuoro! Jos olisin päässyt junalla, niin se olisi varmasti tullut kalliimmaksi kuin 12 e kahden päivän menomatkat.
 
Liput oli plakkarissa. Vitkuttelin ja vetkuttelin yhteydenottoa äippään. En olisi halunnut taas vaivata häntä, etenkin kun niin aikaisin piti päästä liikkumaan. Mutta... No joo, kyllähän se äippä suostui kuskiksi. Kiitos! <3
 
Ja sitten vielä yksi yhteydenotto. Laitoin äipän Hesassa asuvalle veljelle viestiä, jossa kysyin, että miten pääsisin Kampista Messariin. Eno sanoi tulevansa vastaan. Ei kiva, kun joutuu sotkemaan mukaan ihmisiä, jotka “ei ole niin koiraihmisiä”.
 
Perjantaina sitten pakkasin kamat niin pitkälle kuin pystyin ja pesin Jomia pienellä jännityksellä. Siinä sitä sitten on yksi varsin ilkeä pieni koiruus ; ) Herra pudotti karvoja ennen MV-näyttelyä, joten en uskaltanut pestä sitä. Mua huoletti viedä kehään puolipesty koira, mutta eipä sitä likaiseksi moitittu. Noh, sitten oli edessä muutaman kk:n näyttelytauko, jolloin Jomilla oli varsin hyvää aikaa pudottaa loputkin karvat. Vaan mitä teki koiruus? Ei näkynyt villamammutteja tai edes –hiiriä nurkissa. Turkki oli hyvännäköinen – aina marraskuuhun asti.
 
En voinut uskoa, että noin kuukausi ennen kehiä Jomi alkoi tuppoilla! Ja se vain paheni. Taaskaan en voinut pestä koiraa näyttelyä varten. Tico tuppoili (ja tuppoilee) Jomin seurana, mutta vain punainen pöhkö sai harjausta. Jomiin en uskaltanut koskea, ettei pieni poika hajoaisi ;D
 
Karvanlähtö tai ei, niin valkoiset osat on pestävä. Niissä kyllä näkyy vähemmän mukavat värimuutokset. Housutkin oon yleensä pessyt, mutta nyt sai pitää jalassaan likaiset pöksyt ; ) Hännän pesin kun siitä tulee silloin tuuheampi ja luo illuusion pesdystä koirasta, toivottavasti.
 
Ihan pöhköä. Kun pesee yhden turrikan, niin kämpässä on kolme sekoa. Ei siihen näköjään tarvita montaa pisaraa, että pitää alkaa bilettämään : D Ja niin kuin se on ihmisilläkin, että perjantai-ilta päättyy mahan täydentämiseen. Kun bileet oli ohi, poitsut saivat tuhdin sapuska-annoksen. Sillä oli pärjättävä nyt pidempi väli.
 
En ehtinyt nukkumaan niin aikaisin kun olin suunnitellut, joten unet jäivät noin viiteen tuntiin. Ulkona oli jokaisen näyttelyyn menijän unelmailma: vettä ja reippaasti. Ei sitten mitään pitkään lenkuraa, joten lenkki piti koittaa saada mahdollisimman lähelle lähtöä. Kun sitten sen aika tuli, niin jompula sai päälleen kurapuvun + sadetakin. Sadetakissa on kaulusosa peittävämpi, joten herran edellisenä iltana pesty röyhelö toivottavasti pysyi puhtaampana noin.
 
Tosiaan jomppua ei ollut harjattu aikoihin ja lenkin jälkeen sen huomasi. Kun otin pois kurapuvun, niin voi jösses sitä pöllyävän irtokarvan määrää! Tassut piti pestä kun ne olivat menneet kuraisiksi.
 
Kun ilma oli vähemmän viehkeä, kannoin Jomin autoon. Bussiasemalla oltiin hyvissä ajoin, kuten olin suunnitellutkin. Olin suunnitellut, että kävelyttäisin Jomia siinä odotellessa, mutta siinä säässä se oli no way. Mentiin lähellä olevan katoksen alle ja siellä karstasin Jomia. Lyhyen session aikana karstan sai tyhjentää monta kertaa kun sitä karvaa vaan lähti.
 
Jonkin ajan päästä siihen tuli kaksi noin parikymppistä jätkää. Toinen kysyi minne oltiin menossa. Kuin apteekin hyllyltä vastasin, että Helsinkiin. Harmitti jälkeenpäin, että oli taas pitänyt olla sellainen totuudentorvi. Mutta, onneksi nämä jätkät oli ihan fiksuja tyyppejä, vaikka vähän maistissa olivatkin. Eikä ne alkaneet viritellä mitään turhaa keskustelua. Tarkistivat, että lähtikö se bussi viideltä. Niin ja silittelivät Jomia.
 
Bussissa tein olon mukavaksi. Sidoin Jomin hihnan penkkiin, otin kengät pois jaloista, taivutin hieman penkkiä taaksepäin ja laitoin napit korviin. Nei nei, ei ollut EJ:a vaan sitä nimetöntä artistia edelleen. Ehkä tiedän sen nimen, mutta kun en ole varma, niin olkoon nyt toistaiseksi herra G. Luulen, että oon löytänyt uutta tietoa ja tarkoitus olisi taas kuukletella, jahka ehtii. Ah, vähän myöhemmin huomasin, että yksi asia oli unohtunut. Jomi istui kiinni patterissa. Laitoin kassin ja kengät patterin eteen, niin ei pieni islis paistunut.
 
Matka meni ihan mukavasti. Jonkin verran sain nukuttuakin. Pieni haikeus iski kun bussi pysähtyi Espoon Ikean kohdalla, jotta lentokentälle menevät matkustajat pystyivät vaihtamaan bussia. Viu...
 
Eno oli Kampissa vastassa. Hän näytti tien rautatieasemalle. En ole ikinä tajunnut miten lähellä Kamppia se on! Pyörittiin asemalla hetki kattelemassa aikatauluja siltä varalta jos joskus eno ei voisikaan tulla vastaan. On se vaan iso paikka tuo Hesan rautatieasema!
 
Sitten käveltiin autolle ja eno heitti Messariin. Kiitos! <3
 
Kehään oli noin tunti ja oli helpotus kun Jomi oli fiksuna tehnyt tarpeensa siinä kun käveltiin vähän “Helsinki saitsiiniä”. Ei tarvinnut miettiä ukkelin ulkoiluttamista ennen kehää.
 
Sisällä otin Jomilta pois puvun ja taas pölisi. Tarjosin herralle vettä, mutta siihen ei keskittyminen riittänyt. Ei vaan kuin eteenpäin. Mutta, ei kovin pitkälle. Muutaman metrin jälkeen tuntui kuin reppu olisi auennut. Tarkistus osoitti tuntemuksen oikeaksi. Mitä kettua!? Hiljattain korjattu vetskari repesi auki. Eikö nykyään enää mistään saa laatua? Piti sitten tapella vetskari uudestaan kiinni. En saanut sitä ihan täysin kiinni. Jäi toisesta päästä hieman auki. Ei auttanut kuin toivoa, että vetskari ei enää pettäisi. Siinä kun on vaarana, että kamera putoaa lattialle. Sitten kyllä ei olisi kenelläkään hauskaa...
 
Ehkä mä oon oppinut luovimaan Messarissa kun kehä 15 löytyi aika vaivattomasti. Siellä on kyllä hyvät opasteet. Myyntialue käveltiin vain läpi. En jaksanut alkaa tutkimaan niiden tarjontaa. Halusin vain päästä kehän laidalle ja alkaa valmistautua. Mulla ei ollut mukana häkkiä, joten tungin kamani penkin alle, jottei ne olisi kenenkään tiellä.
 
Pitihän sitä Jomia vähän sukia kun sillä oli liikaa karvoja ; ) Käytiin viemässä yksi villakoira roskiin ja siinä takaisin tullessa vähän kokeilin, että vieläkö Jomi muistaa kehäjuttuja. Kyl kyl. Hyvin meni.
 
Isliksiä oli kaiken kaikkiaan 23! : ) Kehän aloitti suloinen narttupentu hienolla ROP-pentu tuloksella. Onnea! : ) Sitten neljä junnupoikaa (jos oikein muistan ja osaan kuviani tulkita. Joku kun suihkii sinne tänne kuvatessaan...). Onnea junnujen voittajalle! : )
 
Jomi oli avoimen ainoa uros. Se tuli joillekin yllärinä kun olivat olettaneet Jomin olevan valioissa. Mulle taas tuli yllärinä se, että Jomin olisi voinut ilmoittaa valioihin, vaikkei se olekaan Suomen muotovalio. Herra on Liettuan valio, niin siksi olisi voinut ilmota valioihin. Mä kuvittelin, että täytyy nimenomaan olla FI MVA, jotta voi ilmota valioihin kun Suomessa on tuo testitulosvaatimus. Mutta, aina oppii jotain uutta.
 
Ikää ei kysytty. Kai se oli ympäri, seiso, et ja seiso, tai jotain semmosta kun siellä kehässä tällä kertaa touhuttiin. ERI1 SA oli tuomarin mielipide Jomista. Hyvin siis meni. Eli ne, jotka ei tuota näyttelykoodausta ymmärrä, niin Jomi sai ERInomaisen, voitti luokan ja oli Sertin Arvoinen.
 
Ennen PU-kehää (paras uros) oli vielä pari valiota ja yksi vetsku. PU-kehässä Jomi oli niin hieno, että jo se olisi riittänyt mulle palkinnoksi. Niin ylpeä olin mun pikkupojasta <3 Kun haastavan kiertelyn jälkeen tuomari järjesti koiria uusiksi, mä oletin, että lähdettiin taas liikkeelle. Vaan ei. Tuomari ilmoitti kehäsihteerille, että siinä oli hänen järjestyksensä. Ja Jomi pönötti kakkosena! Ykkönen oli jo valio, niin se tiesi Jomille viimeistä Suomen sertiä! En ollut uskoa sitä!!! Ykkönen oli myös jo intti, joten CACIBikin mulle ojennettiin. Ihan uskomaton tulos : )
 
Kun menin ite kehään, yksi hieno ihminen tarjoutui kuvaamaan meitä. Hienoja kuvia olikin onnistunut ottamaan Jomista. Kiitos K <3 Kieltämättä poju näyttää kuvissa upealta, joten ei kai pitäisi olla yllättynyt noin hienosta tuloksesta. Mutta kun mun silmissä hää on sellainen pikkupoika. On kyllä saanut lisää massaa ja muutenkin urosmaistunut, mutta vielä en osaa sanoa Jomia komistukseksi. Etenkin pää on nyt sellainen, ettei mun enää tartte miettiä, että katonko urosta vaiko narttua kun katon ukkelia edestäpäin. Eiköhän tuosta vielä komistus tule.
 
 
             hw35.jpg
 
 
 
             hw44.jpg
 
 
Tuo kuvaamaan tarjoutunut piti kameran aina uroskehän loppuun, joten häntä voitte kiittää kuvista. Kun tuli narttujen vuoro, niin mä olin taas linssin takana.
 
Vetreä veteraani vei ropin ja vsp oli nätti junnuneiti. Onnea molemmille : )
 
Kehän jälkeen kävin onnittelemassa vetskun omistajaa. Juteltiin hetki ennen kuin suunnistettiin yhdessä palkintokojulle. Tota, täytyy kyllä sanoa, että olin vähän pettynyt kun tarjolla oli vain yhdenlaisia poksuja. Niin tai showlinkin lahjakortteja. Mulla lähti juna noin puolen tunnin päästä, joten en halunnut mennä ihmettelemään mitä olisin ostanut lahjakortilla (vasta myöhemmin tuli mieleen, että kai sen kortin olisi voinut käyttää seuraavanakin päivänä...). Vielä kun showlinkin koju on sellainen, etten sieltä oikein mitään tartte. M&M koju olisi ollut parempi. Vaikka se tuntui tyhmältä, otin kaksi poksua. Kaksi samanlaista noin suuresta näyttelystä. Jei...
 
Satoi räntää kun suunnistettiin asemalle. Mulla oli mukana Islannista ostettu sateenvarjo. Joko olin jo niin tottunut MV-varjon kokoon, että sen vuoksi islantilainen varjo tuntui pieneltä. Tai sitten se oli sitä. Hepponen se ainakin oli. Tuuli ei ole sen kaveri. Suojasi kuitenkin sen tärkeimmän, eli repun, jossa oli mun kamera.
 
Asemalla oltiin noin varttia ennen junanlähtöä. Siinä oli hyvää aikaa evästää. En vaan ollut muistanut syödä näyttelypaikalla. Onneksi päivä oli lyhyt, joten en ollut ehtinyt tyhjentyä liiaksi eikä sitten ollut tiedossa matkustamista vihreenä. Eikä mulla kyllä ollut nälkä vieläkään, mutta pakko oli syödä kun vanhuus on tuonut mukanaan tommosen vaivan.
 
Kirkkonummen ja Karjaan välillä maisema muuttui pikku hiljaa valkoisemmaksi. Aloin toivoa, että kotopuolessakin olisi maa valkoisena. Noh, Karjaan ja Salon välillä maa alkoi hiljaksiin muuttua mustaksi, joten äippä haki harmaalta kuppikselta ja kotona oltiin jo puoli kaksi. Ihan uskomatonta olla kotona niin aikaisin.
 
Purin kassit ja otin pienet päikkärit. Illalla taas uutta pakkausta ja Jomin valkoisten osien pesua. Se oli huvittavaa kun pyysin Jomin vessaan pesua varten, niin Sony tuli sinne myös. Ei se yleensä tee sellaista. Ei ukkeli mitenkään kammoa pesua, mutta ei se oo tullut tyrkylle väärään aikaan. Herra taisi olla vähän huomionkipeä ja muistuttaa, että hänkin on olemassa. No, voi höpsöä! Ei tuollaista karvamollukkaa voi olla huomaamatta <3
 
6.12.2014 Suomi täytti 97 vuotta. Nyt voisin sanoa jotain vähemmän mukavaa, mutta jääköön se sanomatta... Jomikin kantoi oman kortensa juhlakekoon tuomalla kotiin sinivalkoista väriä ; ) Tästä saamme kiittää Minna-Liisa Koltesta USA: sta. Hän tuumaili Jomista seuraavaa:
 
Beautiful in type. Great head piece. Good eyes. Perfect topline. Good tail carriage. Scissors bite. Good angulation, front and rear.” 
 
 
No joo, otin kuvia ja mietin, että laitanko vielä linkkiä kun kuvia tarttis vielä järjestellä ja nimetä, yms. Vaan nyt on niin, ettei mulla ole siihen aikaa ainakaan tänä vkl, joten pistetään sitten julki puolivalmis linkin sisältö.