Tsau, ja tervetuloa saaliinjaolle!
 
Ei se koskaan ollut mun unelma. Tuskin edes pidin sitä mahdollisuutena kun kaikki siihen liittyvä tuntui jotenkin hankalalta. Niin, ja kun yökkönen on menneen talven lumia, asia tuntui vielä hankalammalta.
 
Mutta seuratessani tuota sulavaa, nopeaa ja ketterää menoa pihallani, ajatus alkoi pulpahdella yhä useammin mieleen. Ajatukseksi se myöskin jäi pitkäksi aikaa. Osittain siksi, että ensin oli kamppailtava menneisyyden mörköjen kanssa. Vaikka olosuhteet olivat totaalisen erilaiset nyt, niin silti piti käydä läpi muutamia asioita.
 
Viime syksyllä olin valmis tarttumaan toimeen ja tein pientä tutkimusta. Löytyi kaksi paikkaa ja molemmissa viesti oli, että ei onnistu. Itseasiassa toisessa oli hiljattain ollut mahdollisuus, mutta ei voinut mitään. En itkenyt valtamerta asian vuoksi.
 
Sen jälkeen monta kertaa aiemmin mun oli pitänyt, mutta kun ei muista, niin ei muista. Sitten alkuvuodesta muistin ja nyt näkyi vähintään oranssi valo. Mietin mahdollisen tärppäämisen seuraamuksia. Aamuvuoro on vaikee... miten sitten...? Ja muutenkin kalaonni tietäisi muutoksia. Mutta kun Jomi voisi tykätä touhusta, niin pistin sitten sähkäriä.
 
Vastausta sai odotella muutaman päivän. Kun se sitten tuli, viesti oli, että sorry ei nyt, mutta ehkä kolmen kuukauden päästä, jos halutaan jonottaa. Vaikka jo pientä kipinää oli, niin edelleenkään mun maailma ei kaatunut tuohon viestiin. Ilmoittauduttiin jonon jatkoksi.
 
Siltä varalta, ettei tuolta alkaisi kuulua mitään, mulla oli varaplääni. Maaliskuun lopussa on toisessa paikkaa karsinnat, niin sitten sinne. Sattui vielä yökkösviikolle, näemmä.
 
Helmikuun alussa tuli yllärisähkäriä: tarjolla oli peruutuspaikka! Tuntui ihan hassulta ajatella, että parin viikon päästä päästäisiin verkkoomme tarttuneen saaliin kimppuun kun alkuun oli varovaisesti lupailtu huhtikuuta tai ehkä jopa kesää tai syksyä. Otin paikan vastaan ja maanantaina Jomi pääsi tutustumaan uuteen ympäristöön, hajuihin ja juttuihin.
 
Jyväskylän reissun jälkeen tuli vedettyä 8 tunnin unet. Hyvä juttu, mutta ei siltikään riittävä. Olin herännyt aivan liian aikaisin. Olin muutaman tunnin ylhäällä ja sitten menin nukkumaan. Ei väsyttänyt yhtään, mutta onnistuin silti saamaan vielä unta.
 
Kävin Jomin kanssa pikku lenkin. Sitten isosten kanssa tunnin lenkin, jonka jälkeen syömistä, pakkailua ja namien silppuamista. Hömpy puvun sisään ja menoksi. Satoi vettä... Muutenkin koko päivä oli ollut kökkö sää :/
 
Perillä oltiin ajoissa. Kouluttaja kätteli ja totesi Jomin rodun olevan hänelle ihan uusi tuttavuus. Silmäilin hallia ja mietin, että oliko se muuttunut sitten viime näkemän. Olin kuullut, että siellä oli tehty jotain laajennusta. Ei se ainakaan ihan ilmiselvää ollut mulle. Muuutta edellisestä visiitistä oli aikaa.
 
Ensin kouluttaja laittoi koirakot riviin. Yhden koirakon piti kävellä muiden ohi. Kouluttaja oli rivin päässä kyykyssä omistajalta saatujen namien kanssa. Harjoituksen tarkoituksena oli treenauttaa aloittelijoita häiriössä. Kouluttajan tarjoamien namien tarkoitus taasen oli totuttaa arempi koira vieraaseen ihmiseen. Jomi ei kävellyt muiden ohi vetämättä. Ja rivin lopussa syöksyi kouluttajan syliin. Äijä oli ihan kuin pieni pentu : D Kouluttaja naureskeli, että Jomia taitaa kiinnostaa ihmiset enemmän kuin namit. Yllätys oli, kyllä ettei Jomi huomannut ojennettua kättä. Ehkä kyykyllään oleva ihminen oli isompi houkutin.
 
Aloittelijoita oli Jomin lisäksi vain yksi. Muut 4 olivat jo käyneet muutaman kerran. Aloittelijat treenivät ensin. Kouluttaja otti kahdesta hypystä pois rimat ja muurista kaikki palikat. Koiran ei tarvinnut tehdä muuta kuin juosta esteiden läpi. Ensin kouluttaja piti Jomia ja mä kävelin sinne, minne Jomin piti tulla. Oli ohjeistettu ottamaan mukaan joku muovipurkin kansi, tms. Tuon päälle laitettiin nameja. Kutsuin Jomin luo ja herra raketti syöksyi mun ja namien luo.
 
Tämän jälkeen mun piti lähettää Jomi kouluttajan luo. Kouluttaja kysyi, että pysyykö Jomi paikoillaan. Sanoin, että kyllä sen pitäisi. Mun piti sitten jättää Jomi istumaan, mennä ite vähän eteenpäin ja käskeä hyppäämään. Tuota toistettiin muutaman kerran ja siinä oli Jomin eka kosketus hyppytreeniin. Kouluttajan mielestä ei kannata opetella hyppyä niin, että hypitään vain este kerrallaan. Kouluttaja tahtoo vauhdin mukaan heti. Rimat sun muut tulevat kuvioihin sitten myöhemmin.
 
Odotteluaikana Jomi sai treeniä seinäilyä. Ihan nätisti se oli. Ei kitissyt tai muutakaan. Pidin sitä siinä pitkän tovin. Ensin olin ajatellut, että saapi olla siinä niin kauan, kunnes taas oli hömpyn vuoro. Mutta hallia ei ole lämmitetty, joten alkoi tulla kylmä. Ei sitten ollut reilua pitää toista ihan täysin paikoillaan. Treenittiin siinä vähän seuraamista ja rt-juttuja.
 
Seuraavalla kerralla taas treenittiin samalla tavalla. Joka kerta kun jätin Jomin istumaan ja kävelin vähän matkan päähän, niin herra oli jo lähtövalmiina hieman kumarassa, kattoi mua ja odotti lupaa lähteä. Luvan saatuaan pieni raketti sujahti esteiden läpi. Kerran kokeiltiin niin, että menin Jomin vasemmalle puolelle kun jätin sen istumaan. Tämä hämmensi soppaa liikaa ja Jomi ei mennyt esteiden läpi. Otettiin vielä muutama kerta tutummalla puolella ja sitten lopetettiin. Kouluttaja silitteli pusivaa Jomia sanoen, että “susta tulee vielä hyvä”. Jomi oli ihan innoissaan ja taisi sanoa, että “joo, mä tiedän olevani todella, todella hyvä pusimaan ja hyppimään ihmisiä vasten.” ;D Ei vaan, jos Jomi saa saman vireen ja fiiliksen kuin sillä on viilettäessään pihalla, niin siitä tulee kyllä hyvä. Toki koiruus tarttee muutakin kuin vauhtia ja ketteryyttä, mutta lähtökohdat ainakin on hyvät. Mielenkiinnolla odotan, että syttyykö Jomi tähän lajiin ja tuleeko Jomista TSAUlainen (Turun Seudun AgilityUrheilijat)...!
 
 
                             f6-normal.jpg