Tämä, niin kuin moni muukin ideoista, tuli tkamulta. Hän oli jo jonkin aikaa yrittänyt kasata islisjoukkuetta agirotuun, mutta se oli ollut haasteellista. Jossain vaiheessa hän keksi pyytää mua. En osannut vastata heti. Kun seuraavan kerran nähtiin, niin tkamu ilmoitti, että mä oon joukkueessa, jotta saadaan joukkue kasaan. Silloin vielä suhtauduin asiaan, että se on kivaa agihöntsäilyä yhdistyksen pussista. Kulkeminenkin paikan päälle järjestyi, joten miksei sitten.
 
Aikisten tultua, suunnitelmiin tuli muutos. Islisten rataan tutustuminen oli tosi myöhään, joskus puoli seiskan aikoihin illalla. Tkamu kysyi, että voisinko tulla junalla takaisin, sillä ma hänen piti olla takaisin kotipaikkakunnallaan. Eihän se ollut mukava ajatus, kun se meinasi, etten voinut ottaa isosia turisteilemaan. Niiden kotiin jättämistä helpotti tieto, että ne olivat saaneet höntsäillä edellisenä päivänä rally-epiksissä. Onneksi vielä sattui olemaan edullinen junalippu paluumatkaan. Sen ostamisessa oli ongelmia, joten pyysin tkamua ostamaan lipun. Mä tietty maksoin sen sitten hänelle takaisin.
 
Lähtö su kohti Ylöjärveä oli klo 15 aikoihin. Ei siis ollut kiire nukkumaan edellisenä iltana, eikä ollut kiire nousta ylös aamulla. Ehkä tuosta syystä tuntui, ettei mitään ihmeellistä ollut tapahtumassa.
 
Oli taas lämmin päivä, joten dippasin Jomin altaassa ennen lähtöä. Tkamu oli jättänyt mulle sen viilennysloimen, mutten viittinyt laittaa sitä heti Jomille, sillä parin tunnin reissaamisen aikana se alkaisi lämmittämään. Olin kastellut loimen ja laittanut sen pussiin, jonka otin syliin. Siitä olisi sitten ollut näppärä laittaa ukolle loimi tarvittaessa. Ei sitä tarvittu.
 
Perille löydettiin ilman ongelmia ja saatiin auto varjoisaan paikkaan – joka vielä sattui olemaan lähellä kenttiä. Kävipä tosi hyvin. Hyvin kävi myös sään suhteen, sillä alkupäässä matkaa oli jossain vaiheessa satanut vettä. Ylöjärvellä ei satanut. Olisihan se ollut aikamoista jos olisi pitänyt sateessa kisata. Kentästä olisi varmasti tullut kuravelliä. Meitsi ei ollut varautunut mitenkään sateeseen... Päällä oli taas edustuspaita (I was normal...), kuten oli ollut la.
 
Jompsi vessaili ennen kuin mentiin alueelle. Oma kenttä löydettiin helposti. Sen lähellä olikin jo yksi joukkueen jäsen kahden koiransa kanssa. Neidoista vain toinen osallistui kisaan. Myöhemmin joukkoon liittyi joukkueen viimeinen koirakko. Sitten oli joukkue kasassa, joka hauskasti muodostui kahdesta uroosta ja neidosta.
 
Jomi tietty oli kiinnostunut tytöistä, mutta tytöt ei Jomista. Etenkin yksi oli sitä mieltä, että Jomi voi ihan hyvin palata takaisin Islantiin ; ) Jomia se ei haitannut vaan silti yritti nuuskutella / nuoleskella neitoa. Tommonen puupää-casanova tuo on, kun on yksin tyttöjen kanssa...
 
 
             y40.jpg
                                           "Ootahan tytsi iisisti nyt."
 
 
             y44.jpg
                              "Nyt paikoillaan, ettei tuu kastraatiota..." ; )
 
 
 
Loput kuvat löytyy linkistä. Niissä on paljon samankaltaisia kuvia, mutta tuo albumi onkin lähinnä kyseisten koirien omistajia varten. Saavat sitten ite päättää, että mistä kuvista tykkäävät.
 
Välillä yritin kuvata koiria ja toki seurailin rataakin. En oikein osannut hahmottaa oliko rata vaikea vai helppo. Yksi tk siellä näytti olevan ja se kyllä vähän hirvitti. Harva koira näytti selviytyvän radasta puhtaasti, joten ei se voinut kovin helppo olla...?
 
Vasta vähän ennen rt:n alkamista, mua alkoi jännittämään. Sain sutaistua Jomin puuhun, joten ei tarvinnut hakea häkkiä autosta rt:n ajaksi. Tuomari kertoi miten toimia radalla. Kaikki esteet tuli suorittaa, mutta ei pitänyt korjata jos koira hyppäsi esteen väärästä suunnasta. Kepit olivat sellaiset, että ne tuomari halusi korjattavan. Jos ei korjannut, siitä tuli 30 sekkaa lisäaikaa. Radalla ei tullut HYLkäyksiä, vaan väärästä radasta tuli lisäaikaa. Koira ei saanut ylittää kehänauhaa ennen kuin edellinen koirakko oli maalissa. Ohjaaja sai mennä ekan esteen taakse. Tämä viimeinen sääntö ei kuitenkaan pitänyt, sillä sittenkin koiran sai viedä nauhan sisäpuolellekin. Se oli hyvä, sillä en ollut varma, että olisiko Jomi tajunnut hypätä niin kaukaa ekaa estettä. Mulle ehdotettiin yhteislähtöä, mutta tyrmäsin sen. Sellainen ei ole mun juttu. Yhteislähdössä menee koko pakka ihan sekaisin. En kykene ainakaan vielä moiseen.
 
Tutustuessani rataan iski epätoivo. Oli useampi kohta, joista tuli fiilis, että mä haluun pois. Kesti aikansa ennen kuin keksin jotain, miten tehdä se tk. Sitten oli pari ansakohtaa, joihin en keksinyt mitään muuta kuin toivoa, että menisi hyvin. Muutama hyppy oli turhan vinossa. Viis minsaa kului aivan liian nopeasti.
 
Jomi lähti tokana. Mua jännitti aivvan kamalasti! Hyppy, putki, hyppy, muuri, puomi, hyppy x 2, putki, hyppy tk, kepit, hyppy (tk?), hyppy x 2, aa, hyppy, putki, ja sitten oli loppusuora putken, ja kolmen (tai neljän) hypyn muodossa. Väärä rata tuli puomin jälkeen. Just. Siinä nyt ei olisi pitänyt olla mitään ihmeellistä kun hyppy oli menosuuntaan, mutta kuitenkin Jomi hyppäsi väärältä puolelta. Tokan putken kohdalla oli vaara, että koira menisi puomille. Ei mennyt. Kepit meni uusiksi kun Jomi jätti ekan välin väliin. Putkeen se ei mennyt, kuten olin pelännyt, vaan tuli hypylle, jonka jälkeen meni aalle vaikkei olisi pitänyt. Jotenkin sähläsin hypyt ennen aata. Aan jälkeisen hypyn jälkeen Jomi ei mennyt heti putkeen. Olisi vissiin kandenut vaihtaa puolta aan jälkeen. Loppusuorasta en muista, että menikö Jomi sen ilman takkuja. Tosin mä sain hyvää aikaa lähteä juoksemaan sitä sillä välin, kun ukko oli mutkaputkessa ennen loppusuoraa. Kyllä hävetti radan jälkeen. Miltei unohdin ottaa nartun, jota olin lupautunut pitämään radan jälkeen. Päällimmäiset fiilikset olivat, että “radalla oleminen oli kamalaa”, “ei enää ikinä.”
 
Tulihan nuo fiilarit mulle vähän yllärinä kun olin lähtenyt kisaan ajatuksella, että on ilmaista höntsäilyä, jonka voi ottaa treenin kannalta. Radan jälkeen ajattelin, että kyllä mä vielä oon sen verran kökkö ohjaaja, että mieluummin kerään miinuksia itelleni kuin joukkueelle. Ehkä sitten, jos joskus mun ohjaus paranee, voin harkita asiaa, mutta mitään kiinnostusta tällaiseen ei erityisemmin ole. Onneksi medejä alkaa pikku hiljaa tulla lisää, joten tuskin meitä edes muistetaan seuraavia joukkueita kasattaessa. Agin radat ovat niin muuttuvaisia, että niihin on vaikeaa treenata. Tokossa taas etukäteen tietää mitä kokeessa tehdään.
 
Radan jälkeen otettiin koiruuksista yhteispotretti (hyvä, ettei mun tarvinnut mennä siihen : D). Mä en viittinyt alkaa sohlaamaan kameralla kun oon ainakin vielä niin hidas kuvaaja. Mulla kun voi mennä aikaa oikeanlaisten asetusten löytämiseen. Koiruudet olisivat voineet joutua istumaan piiitkän tovin ; )
 
Mua hävetti meidän rata niin paljon, etten kehdannut kattoa tuloksia ollenkaan. Jos radasta jotain hyvää voi sanoa, on se, että Jomi pysyi radalla vaikka se oli avoin. Ei ollut mitään aitoja, vaan vain nauhat maassa. Toinen rata oli suht lähellä ja kyllähän radan vieressä oli jonkinlaista liikennettä koko ajan. Kyllä, mietin etukäteen, että mahtaako Jomi pysyä noin avonaisella radalla. Mutta nyt tiedän, että pysyy eikä ole väliksi kisataanko omassa hallissa tai jossain muualla : )
 
Sää oli aikas bueno: oli pilvistä hyvän tovin ennen rataa. Sitä ennen ja sen jälkeen paistoi aurinko. Siis optimaalinen sää ulkokisaan. Tai vaikka näyttelyynkin.
 
Junan lähtöön oli vielä parisen tuntia, joten ei ollut mitään kiirettä pois. Pikkuhiljaa alettiin valua kohti autoa. Sitten ajeltiin lähellä olevalle ABC:lle. Mä olin unohtanut kotiin mun eväsbanskun. Ennen rataa en voi syödä ja sen jälkeen en muistanut. Kotiovelle pääsemiseen oli vielä useampi tunti aikaa, joten jotain piti syödä. Tkamulla oli kuponki, joten otin Hesestä megan. Sitä sai odotella jonkin aikaa, joten juna-asemalla oltiin noin kymmenen minsaa ennen junan lähtöä. Meni sitten aika näppärästi. Tosin lopulta odotusaika oli pidempi, sillä juna oli kymmenen minsaa myöhässä.
 
Mä luulin, että kaikki erilliset lemmikkivaunut ovat historiaa, että lemmikit reissaavat aina muiden keskellä. Siksi olikin ylläri huomata, että vielä oli olemassa ainakin sellaisia pieniä lemmikkivaunuja. Paljon mukavampaa kuin paikka muiden keskellä.
 
Vaunussa oli valkkari, joka nosti metakan, kun Jomi tuli vaunuun. Meillä oli paikka niiden takana. Muut paikat oli varattu, joten ei voitu mennä muualle. Valkkari mölysi jonkin aikaa, ennen kuin lopetti. Tosin Jomin liikahdus sai aikaan uuden älämölön. Jomia vähän ahdisti toisen mökääminen. Pieni ei oikein tiennyt missä olisi voinut olla. Syötin sille fileitä, jos vaikka se olisi vähän rauhoittanut. Tkamun autossa oli tullut ilmi, että Jomi oli väsy. Eipä ihme, sillä ei se ollut nukkunut yhtään sitten kotoa lähdön. Kerran Jomi yritti nukkua junassa, mutta valkkari kommentoi sitä, joten Jomi vaan istui ja kerjäsi silityksiä.
 
Onneksi valkkari jäi pois seuraavalla asemalla (Humppilassa). Omistajalla oli kaksi valkkaria, mutta vain toinen mölysi – onneksi. Toinen oli ihan nätisti. Valkkarien mentyä Jomi ryömi penkin alta nuuskuttamaan valkkareiden paikkaa. Taisi sen valkkarin mölyäminen karistaa Jomin unet, sillä ei se enää uudestaan yrittänyt nukkua.
 
Näin jälkikäteen totean, että lippua ei olisi tarvinnut ostaa ollenkaan. Sitä ei tultu tarkistamaan. Missään vaiheessa en nähnyt vilaustakaan konnarista. Mahtoikohan edes olla junassa? VR:n nykymeininkiin sopisi ihan hyvin, että säästösyistä konnaria ei ole sunnuntain iltajunassa. Siitähän tulee säästöä kun ei tartte maksaa sunnuntaipalkkaa lisineen... ; )
 
Äippä napsi meidät asemalta. Kotona oltiin 23.30 aikoihin. Ei siis ollut ihan mahdottoman pitkä kotivahtipesti isosilla : )
 
Meidän rataa lukuun ottamatta reissu oli ihan mukava. Oli mukava nähdä muita isliksiä omistajineen : )
 
 
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
 
             miitti4.jpg
                                                                 <3