Luulin viime viikonloppuna ehtiväni kirjoittamaan parille henkilölle, mutta toisin kävi. Ajatus siitä, että mun riipustukset häviäisivät jonnekin bittiavaruuteen alkoi ahdistamaan sen verran paljon, että päätin kopsia höpötykseni talteen. Siinä meni päivän verran. Sitten muistin, että joulukorttejakin pitäisi alkaa miettimään. Olin saanut sähkäriini joulukorttitarjouksen, joka oli voimassa 20.11. asti. Kuvittelin, että hyvinhän vielä oli aikaa, kunnes aloin laskea päiviä ja tajusin, että 20. päivä oli tiistaina. Siispä korttiasiakin piti hoitaa pois, jos mieli saada kortit halvemmalla. Alkuviikkohan on semmoista menoa menon perään, että siinä ei paljon netissä notkuta.
 
Kuluneella viikolla oli pari luksuskoulutuskertaa. Niistä eka oli sunnuntaina. Ihan luksustahan se oli, kun tkmamu kyyditsi. Kiitokset hänelle jälleen kerran! Otin mukaan vain Jomin, vaikka olisin voinut ottaa myöskin toisen isosista. Jomi nyt kuitenkin tartte tuota koiratotuttelua, niin siksi vain pentunen.
 
Jomi ei todellakaan ole sellainen, jonka voi viedä suoraan kehään. Alku koulutuksesta oli kaikkea muuta kuin kunkkua. Liikkeessä vetämistä ja joka roska lattialla piti huomata. Hiljaa se taisi kuitenkin olla. Seisomiset menivät ok. Pujottelussa kiinnostivat muut koirat yllättävänkin paljon. Koulutuksessa oli kiertelyä, seisotusta, pari tutkimiskertaa, joista ekalla piti näyttää ite koiransa hampaat. Toisella kertaa ne katottiin. Molemmat menivät hyvin. Kolmiotakin oli kerran tai pari. Kerran mentiin parin kanssa et ja hyvin meni. Jomi parani loppua kohden ja liikkumisissakin näkyi taas sitä kunkkua. Ehkäpä vielä joskus, mutta ei ainakaan vielä Jomia viedä kehään “tosta vaan”. Miten mulle sitten aina tuleekin tommosia koiria ;D
 
Toiselle tunnille me ei menty. Ensin oltiin ulkona jonkin aikaa. Vähän treenittiin siellä ja sitten mentiin sisälle kattelemaan kun muut treenivät. Jomi ei kylläkään niitä muita katellut, vaan mua naminkuvat silmissään.
 
Siinä istuskellessa tuli taas muistutus siitä, miten pieni maailma voikaan olla. Yksi kysyi, että mitä rotua mun koira on. Kuultuaan vastauksen, kysyjä oli vähän hämmästynyt, sillä heidän vepetreeneissä oli myöskin käynyt islis, mutta erinnäköinen. Kuulemma oli punainen, joten taidanpa arvata, mistä koirasta on kyse,
 
Nainen 14 viikkoisen bordercolliepennun kanssa tuli istumaan meidän lähelle. Jonkin ajan päästä se kysyi, että oliko koirani islanninlammaskoira. Yllättyneenä moisesta valistuneisuudesta vastasin myöntävästi. Nainen kertoi, että heidän lähellään asui suunnilleen saman ikäinen islis, kuin hänen pentunsa oli. Tästä syystä nainen oli tunnistanut rodun. Kun kuulin, että mistä pentu oli haettu, tiesin heti, mistä pentueesta oli kyse. Jotenkin huvittavaa, että tuntemattomat toisen rodun harrastajat tietävät samoja koiria kuin mä :D
 
Siinä se istuskelu meni varsin mukavasti kun juteltiin sen naisen kanssa. Niin sille vepe-naiselle, kuin tälle toisellekin näytin tkamun pentusen ja sanoin, että siinäkin oli islis. Olisittepa nähneet naisten ilmeet! Nainen, jolla oli pentu, ihasteli, miten Jomi ei välittänyt muista koirista, vaan tuijotteli mua. Voi ahmattia!
 
Kotona kun avasin keittiönoven, vastaan tuli iloinen mustaposki. Mulle taas tuli pään päälle musta pilvi, kun näin lattialla olevat revityt paperit. Ensin mietin, että oliko revitty jotain tärkeää, mutta pian tajusin, että ei. Puuhellanluukku oli avattu ja sieltä revitty ulos polttoa odottelevat paperit. Syylistä ei tarvinnut miettiä, enkä olisi muutenkaan jaksanut uskoa, että Tico tekisi moista. Sonyn nokinen poski todisti, että herra oli kokeillut nokikolarin ammattia. Pesullehan herra uuniharja joutui. Noki ei tahtonut ensin lähteä minnekään, mutta kyllä se siitä sitten lähti.
 
 
 
                                                                 
                                                                  Tulevan pikkujoulukauden hittimeikki?
 
 
 
No niinh, saas nähdä, muistanko Ticon radan.. Tosiaankin nyt oli kurssin viimeinen kerta, joten ens viikolla on vähän löysempää meininki. Mutta se rata. Eka kyltti käski mennä hitaasti –> normivauhti –> koira perusasennosta maahan ja koiran kierto –> käännös vasuriin –> koira lennosta eteen ja takaa kiertäen vasemmalle sivulle ilman istumista –> 270 vasuriin –> askelsarja peruuttaen –> 360 vasuriin –> käännös oikeelle –> 270 oikeelle –> spiraali oikeelta –> maali. Vähän oon epäileväinen, että muistinko koko radan..
 
Kouluttaja pisti meidät menemään ekana kun mä jo tiesin enemmän. Tico meni ihan hyvin. 360 vasurissa Tico oli kuulemma siinä ja siinä, ettei se istunut. Mutta muuten ei ollut moitittavaa. Toinen kerta meni aikalailla samalla tavalla. Namia tarttee askelsarjoissa, muuten voisi mennä jopa ilmankin. Sillä välin, kun muut menivät, kokeilin askelsarjaa ilman namia ja ei onnistunut. Jos mulla ei oo namia, niin Tico tulee mun vasuriin. Yllätys oli se, ettei Tico noteerannut mitenkään, vaikka yksi narttu oli maaliin tultuaan tehnyt lätäkön. Halli on mattopohjainen, joten varmasti se ei lähtenyt pyyhkimisellä ja tököteillä täysin pois.
 
Ticon kanssa on kyllä niin kivaa, kun pääsee pyörällä. Ehdin nukkua vielä tunnin, ennen töihin lähtöä sen jälkeen, kun olin taas vähän siivoillut. Kotiintulo kun meinaan oli kuin edellisen päivän uusinta: iloinen mustaposki vastassa. Tällä kertaa nokea oli molemmissa poskissa, puuh. Sunnuntaista pidin vahinkona, sillä uuninluukku saattaa aueta vahingossakin, mutta että sama seuraavana päivänä ei tuntunut kovin vahingolta. Ennemminkin siltä, että Sony oli pikapikaa oppinut uuden taidon. Se luukunvipu kun on semmoinen, että sitä pitää nostaa, jotta sen saa auki. Mulla ei ollut aikaa alkaa pestä Sonya, vaan totesin, että olkoon sitten musta/harmaa kun sitä niin kovin näyttää haluavan. Liekö Sony ottanut nokkiinsa “valkoisuudesta” ja yrittää tehdä asialle jotain? ;) Yllätyksekseni Jomi oli ihan puhdas, joten se sitten ei kai ollut tunkenut itteään uuniin. Fiksu pieni :)
 
Tiistaina kokeilin, että olisiko nouseminen helpompaa, jos ottaa lyhyemmät unet. Vaikeaa sanoa. Kun kello soi, niin mua ei varsinaisesti väsyttänyt. Mulla oli kylmä ja sen takia en olisi halunnut nousta ylös sängystä. Ilmeisesti kylmettyy helpommin jos nukkuu vähän. Tämmöseen tulokseen oon näinä hulluina viikkoina tullut. Vaikka nousin ylös, kun kello soi, niin silti meni taas tiukille. Mä meinaan lämmittelin vessassa. Siellä on niin ihanan lämmin, enkä olisi millään halunnut lähteä kävelemään tuuleen. Pakkohan se oli, jotta pääsi treenimään.
 
Ei satanut vettä, mutta paikka paikoin maa oli sen verran märkää, että mietin, pitikö hypätä bussiin. Sonylla ei ollut kurapukua kun kuvittelin olevan kuivempaa. Käveltiin koko matka ja ainoastaan Sonyn tassunpohjat mustuivat. Sonyn naamassa olevat sotamaalaukset olivat jo haalistuneet hurjasti, että siellä ei enää ollut mustaa.
 
Taaskin mut pistettiin menemään ekana rata. Ihan mielelläni olisin kattonut muutaman suorituksen ennen omaa vuoroa, mutta aina ei voi voittaa. Rata oli seuraavanlainen: makaavan koiran kierto –> askelsarja eteen –> pujottelu –> 270 oikeelle –> pujottelu et –> koira lennosta eteen ja siitä vasuriin istumatta –> 270 vasuriin –> oikeelle –> juoksuun –> normivauhti –> oikeelle –> spiraali oikeelle –> 360 oikeelle –> askel oikeelle –> maali.
 
Jaa, kuka lie sähläsi taas käännöksissä.. ;D Ekan kerran askelsarjan jälkeen mulle tuli hetkellinen tenkkapoo, kun oli “liikaa tilaa” askeleiden ja pujottelun välillä. Toisella kertaa askelsarjaa tehdessäni, tuntui, kuin tasapaino olisi pettänyt. Taisin harppoa liian pitkiä askeleita. Oikeaa pituutta on vaikee löytää tuolla hallissa. Kotona ei oo ongelmaa, että jänskättämisestä taitaa johtua. Kummankaan radan jälkeen kouluttaja ei sanonut mitään, että hyvin kai meni. Sony meni radat ilman namia, lukuunottamatta kohtaa, johon se narttu oli pissannut edellisenä päivänä. Juu-u, kyllä vaan Sony sen haistoi. Uskomaton kapistus tuo koirannenä!!! Yksi toinenkin uros jumitti tuossa kohdassa. Mutta joo, on kyl kivaa, kun Sonylle riittää innostukseksi kehuminen. Askelsarjatkin sujuvat ihan hyvin. Sony ei oo niin liimaantunut vasuriin kuin Tico.
 
Aiemmin tuolla puhuin luksuskoulutuskerroista. Tämä tiistain koulutus oli se toinen. Saatiin nääs kyyti kotio! Maanantaina kun olin lenkittämässä Sonya & Jomia, sain viestin, jossa kyseltiin miittimahdollisuutta tiistaille. Olin vaan, että kökkö, miksi juuri tiistai? En olisi halunnut sanoa taas, että “sorry vaan, mutta ei sovi, kun on rally-toko. Eikä sovi keskiviikkokaan kun...” Sitten mieleen tuli yksi ajatus ja naputtelin sen vastaukseksi. Sanoin, että tiistai onnistuu, jos mut ja Sony napataan matkan varrelta mukaan. Sittenhän oon kotona tosi nopsaan ja siinä ehtii hyvin miitata. Yllätyksekseni tämä sopi ja näin ollen me saatiin kyyti kotiin. Kiitos!
 
Kotona jätin Sonyn sisälle ja menin pihalle Ticon & Jomin kanssa. Tico haukkui tulijoita ihan sikana. Jomikin tietty oli mukana. Jomin kierrokset kuitenkin ajan myötä laskivat, toisin kuin Ticon. Se kävi koko ajan kierroksilla. Samoin tuntui käyvän moikkaamaan tullut tyttönen. Meno oli meluisaa ja vähän kireää. Tästä huolimatta Jomi onnistui yllättämään mut. Se ei mennyt jonnekin nurkkaan ihmettelemään, että mitä ne muut oikein mökäsivät. Yllättäen pienestä tuli oikea rallikoira! Jomi juoksi paljon pihalla häntämutka suorana. Sitä oli kivaa kattoa, vaikkakin vähän sydän kurkussa, kun pelotti, että iso tyttönen teilaa Jomin. Jomi kun on paljon hitaampi, niin jää helposti jalkoihin.
 
Tunnin verran vieraat olivat. He siis lähtivät jotakuinkin niihin aikoihin, kuin mä olisin tullut kotiin treeneistä, miettikääs sitä! Mikä ajansäästö tuo miitti olikaan, kun puoli kahden jälkeen mulla oli kolme väsyä koiruutta, eli nukkumaan pystyi menemään vaikka heti!
 
 
                                         
                                          Rallikoira(t) vauhdissa
 
 
                                         
                                          Vaanija
 
 
                                         
                                          Äkkijarrutus
 
 
                                         
                                          "Siis, niinku, mitä sä oikein teet?", tuimistelee Tico.
 
 
                                         
                                          "Oikeestaan se olikin hyvä idea..."
 
 
 
Jomi ei oo vielä täysin sisäsiisti. Vahinkoja tulee vielä joskus. Niin kävi tiistaina. Olin nukkunut tunnin ja sitten heräsin siihen, kun lattialle lorisi. Periaatteessa Jomin olisi pitänyt kestää, mutta tavallista jänskempi päivä varmasti vaikutti asiaan. Mutta eipä tuo haitannut, sillä Jomi on ollut niin tajuttoman helppo sisäsiisteyden suhteen. Jos pieni ei olisi noin loistava, niin en mä juoksisi treeneissä isosten kanssa. Mutta, kun tiedän Jomin kestävän, niin pääsee treenimään. Niin hieno pentunen <3
 
Vielä, että Jomi ei varsinaisesti pyydä ulos. Silloin, kun Jomi istuu seinän vieressä ja kattelee pitkin seiniä niin, että silmän alareunan valkuaiset näkyvät, on pienellä tarvetta ulos. Jomi on sen näköinen, että jos se osaisi, se vielä viheltelisi tyyliin “eipä tässä mitään...”.
 
Keskiviikkona olin just ehtinyt käymään isosten kanssa tunnin lenkuran ja pistämään vähän enemmän vaatetta päälle, kun jo seuraava miitti oli ajankohtainen. Kun menin pihalle kameran ja Jomin kanssa, näin mustan ja tärisevän koiruuden. Sisko oli tullut käymään 15 viikkoisen dopsu-pojun kanssa. Jomiakin jänskätti outo koiruus, mutta se ei ilmennyt tärinänä, vaan haukkumisena. Jomi haukkui jonkin aikaa tärisevää pentua. Siskolta olin kuullut, että dopsu olisi aika raju leikkijä. Vähän se mietitytti, noin niin kuin Jomia ajatellen, ja varotinkin, että saattaa olla, ettei Jomi leiki. Mutta dopsu oli peloissaan mökäävästä lajitoverista. Riehakkuudesta ei ollut tietoakaan ja uskon, että se on hyvä juttu. Musta on alkanut tuntumaan, että jos Jomi saa oman ajan kanssa tutustua toiseen, asiat sujuvat paremmin. Ja näin näytti olevan, sillä kun alkujänskätykset oli puolin ja toisin läpikäyty, niin pojat jopa välillä leikkivät. Siis aatelkaa, Jomi ei keskittynyt pelkästään maan imurointiin, vaan leikki ja oli rallikoira! Kyllähän herra maatakin imuroi, mutta ei niin paljon kuin yleensä miittien aikana.
 
Siskon mukaan dopsut eivät ymmärrä jahtileikkien päälle. Ovat kuulemma enemmänkin painijatyyppejä. Pieni dopsu näytti kyllä varsin hämmentyneeltä, kun Jomi rallasi ympäri pihaa. Se oli niin hupaisaa, kun kerran Jomi lähti juoksemaan yhtä talonsivua pitkin. Dopsu katteli Jomin perään. Kohta Jomi ilmestyi dopsun taakse, ikään kuin huutaen “surprise!”. Jomsku oli kiertänyt talon ja yllätti takaapäin hölmistyneen dopsun.
 
Jomille kyllä näytti olevan ok painileikitkin. Silloin, kun Jomi imuroi maata, dopsu pisti nylkyttäen. Jomia se ei tuntunut haittaavan. Se joko jatkoi imurointia tai sitten heittäytyi puremaan dopsun tassuja.
 
Sisko koitti saada poikiin vauhtia sellaisella oranssilla vesilelulla. Tuo lelu teki Jomista herra tylsimyksen. Jomi olisi halunnut alkaa jyrsiä tuota lelua. Lisäksi Jomi omi tuon lelun itelleen, että eipä oikein onnistunut siskon suunnitelma.
 
Kun koira vetää päin ovea, se ei näytä järin fiksulta, mutta Jomin tapauksessa se ei tainnut olla niin tyhmä juttu, kuin miltä näytti. Kävin hakemassa kellarista halon, jos vaikka pojat leikkisivät sillä. Jomi meni yhdelle vadille lipittämään. Meni jonkin aikaa ja koirat touhusivat. Sitten yhtäkkiä Jomi veti vauhdissa päin kellarinovea. Se kirjaimellisesti näytti hyppivän seinille. Ensin se nauratti, mutta kun näin läähättävän Jomin, aloin miettiä, että oliko se Jomin tapa pyytää vettä? En ollut muistanut laittaa koirille vettä. Avasin kellarinoven ja Jomi meni suoraan juomaan vadista. Laitoin vatiin lisää vettä, jotta dopsukin saisi juoda, mutta ei herra sokerpala koske veteen ulkona. Mulle tuli ihan yllärinä, että dopsut eivät ole säänkestäviä. Meillä piti olla miitti jo viime viikon keskiviikkona, mutta märkyyden takia se peruttiin. Pentunen ei kuulemma oikein tahdo ulos, jos on märkää. Tuo ei kyllä sopinut ollenkaan siihen imagoon, joka mulla dopsuista oli. Siskolle tuli yllärinä se, että miten haukkuherkkä pentunen on. Kuulemma räksyttää kuin joku terrieri. Tuosta en saanut näytettä pihallani. Pentunen oli hiljaa kuin hiiri. Toisin, kuin mun isoset sisällä: niillä oli aika ajoin kaunis ja harras duettohetki. Poikien äänet sointuvat tosi nätisti yhteen, kun ne pistivät ulvoen.
 
Tosiaankin, vein sen vadin pihalle. Jomi lipitti aikansa vettä ja kun tankki oli täysi, Jomi tarttui vatiin ja lähti raahaamaan sitä :D Taaskin dopsu ihmetteli, että mitä se karvapallo oikein touhusi. Jomi teki pienen lenkin ja sitten päätti hypätä vadin kanssa siihen pöheikköön. Suunnitelma ei mennyt kerralla putkeen, sillä vati oli vähän liian iso Jomille. Jomi ei tuosta lannistunut, vaan raahasi vadin pöheikköön ja alkoi purra sitä siellä. Otin vadin pois, sillä ei sitä tartte rikkoa.
 
Miitti kesti reilut puolitoista tuntia. Me oltiin siskon kanssa molemmat innoissaan pennuistamme, sillä kumpikin koiruus oli yllättänyt aktiivisuudellaan. Siskon mukaan dopsu ei ollut ollut vielä kertaakaan niin aktiivinen ulkona, kuin mitä oli nyt ollut. Samaa voi sanoa Jomista. Sekin oli mukavan aktiivinen, eikä vain ärsyttävä maa-imuri :)
 
 
 
                                         
                                          "Hei, me vauhdikkaat!"
 
 
                                         
                                          Dopsulla on nätti ote.
 
 
                                         
                                          Toisin, kuin Jomilla...
 
 
                                         
                                          Saaliin kanssa pöheikköön.
 
 
                                         
                                          "By the way, tää on MUN!"
 
 
                                         
                                          "Hei, varo, se on märkää ja kylmää!"
 
 
                                         
                                          Tankin täytyttyä vesikupin rooli muuttui.
 
 
                                         
                                          Vadin pyöritystä.
 
 
                                         
                                          Kohti pöheikköä uuden saaliin kera.
 
 
                                         
                                          "Uppista, nyt meni mun suunnitelma mönkään."
 
 
                                         
                                          "Antakee ruokoo!!!"
 
 
                                         
                                          "Pöh, tyhjä edelleen."
 
 
                                         
                                          "Nooh, syön sitten tän vadin.."
 
 
 
Loput kuvista on nähtävissä täällä jonkin aikaa
 
 
 
Torstaina leikkelin taas kynnet niin, että isoset makoilivat sen aikaa, kun leikkasin Jomin kynnet. Sen jälkeen Jomi oli kiinni aidassa isosten kynsien leikkuun ajan. Vähän Jomi mökäsi, mutta ei paljoa. Kynsi-operaation jälkeen lähdettiin lenkille. Jomi veti niin paljon, että lyhyeen lenkkiin sai kulumaan miltei tunnin!
 
Takaisin tullessa nappasin laatikosta mukaani postin. Sunnuntaina tilatut joulukortit olivat tulleet. Vähänkö oli nopee toimitus! Tarkistin kortit, ja hyvä niin, sillä kuusi korttia olivat sen näköisiä, ettei niitä kehdannut lähettää kenellekään. Osassa oli raitoja ja osa näytti siltä, kuin väri olisi loppunut kesken. Kuvat olivat ihan suhmuraisia. Soitin Ifolorille ja ystävällinen nainen ilmoitti laittavansa heti postiin uuden satsin kortteja! Hienoa palvelua :)
 
Uuninluukku on nyt teipattu, mutta silti en välttynyt ylläriltä, kun tulin tänään kaupasta. Lattialla oli tosi iso lätäkkö. Vettä oli niin paljon, etten jaksanut uskoa sen tulleen Jomista. Lisäksi vesikuppi oli melko vajaa ja sen alusta ihan märkä. Eli lätäkkö oli peräisin vesikupista. On se niin “kivaa”, kun mulla on ylläreitä järkkääviä äijiä. Ensin putsataan uuni äijämäiseen tapaan ja sitten pestään lattia tyyliin äijät ;) Koirien kanssa näköjään aina sattuu ja tapahtuu. Toivottavasti Jomi ei saanut mitään isompaa lotrauskipinää siitä, kun kippasi vedet vadista.
 
Pistin jääkaappiin kylmää tarttevat tuotteet ja sitten lähdin triplettelemään. Jomi veti, mutta silti meni paremmin kuin eilen. Mulla on tapana stopata, kun Jomi vetää. Usein Jomin reaktio tähän on vinkuminen. Sitten se kiertää mun takaa mun vasuriin, jolloin hihnat on solmussa. Isosten seurassa näyttää kiinnittävän enemmän huomiota autoihin.
 
Vielä muutama juttu. Ma punnasin Jomin, ja 10,5 kg näytti puntari. Ma tuli taas CACIB-vahvistus kera M&M-lahjakortin. Siskon avustuksella sain Jomista jonkinlaisen sivukuvan. Sellaista oon yrittänyt metsästää, mutta aina koiruus on seissyt ihan väärin. Nyt on muutama kuva, jotka voin laittaa kasvattajalle. Saatte nyt näytille kolme kuvaa, kun en osannut päättää suosikkiani. Ylimmässä on “sitä jotakin”, vaikka koiruus on vasta asettumassa seisomaan. Keskimmäisessä on mun mielestä jotain liikaa Jomin asennossa. Viimeinen on muuten hyvä, mutta asento näyttää vähän löysältä. Häntää ei saanut pysäytettyä, mutta hännän asennon voi katella muista kuvista. Hännästä puheen ollen, se on ihan ykskaks tuuheutunut ja saanut pidemmät karvat. Muutenkin tuntuu, että Jomin turkki kasvaa ihan silmissä!
 
 
 
                                         
                                          Tanssii namin kanssa
 
 
                                         
                                          Asento!
 
 
                                         
                                          Lepo