Pu3 & “BIS1” siinä on Jomin vkl hyvinhyvin tiivistetyssä muodossa.
 
Lauantaina kello käski viideltä ylös, mutta yhden torkutuksen verran tuli lymyttyä peiton alla. Mittarin –21 pisti miettimään suunnitelmani toteuttamiskelpoisuutta. Ajatuksena oli, että tekisin tunnin lenkuran isosten kanssa ja sitten pitäisikin lähteä Jomin kanssa. Tarkeninko lenkkeillä noin paljon? Päätin kokeilla, että miten kylmältä lenkki isosten kanssa tuntuisi.
 
Ei todellakaan tullut vilu. Pikemminkin hiki virtasi, joten ei ollut pelkoa siitä, että jäätyisi. Me kyllä paahdettiin aikamoista vauhtia, onnistuttiin napsaisemaan tunnista pois kolme minsaakin. Isoset olivat molemmat flekseissä. Niin aikaisin on erittäin pieni todennäköisyys törmätä keneenkään.
 
Kotona sitten pakkausta, syömistä ja eväiden tekoa. En mä yleensä tee eväitä koiratouhuihin, mutta kun nyt en ollut jaksanut ostaa banaania tai jotain muuta iisiä syötävää, niin piti väkertää leipää.
 
Isosille naput ja heipat, ennen kuin lähdettiin Jomin kanssa narskuttamaan pakkaslunta. Arska oli jo alkanut nousta, joten kylmyys lisääntyi parilla asteella. Se on jotenkin hassua, että auringon noustessa on kylmintä.
 
Olin menossa Jomin kanssa mätsiin. Linnuntietä pitkin mätsi ei ollut kaukana, mutta en osaa lentää, joten reitti ei ollut ihan niin suora ;) Vaihtoehtoina oli, että kävelisin Piispanristille, mutta en ole koskaan sinne asti kävellyt, joten en osannut arvioida, että miten kauan aikaa menisi. Sen tiesin, että yli tunnin sinne kestää, sillä Kaarinan Koirakeskukseen kävelee tunnissa ja mätsipaikka oli kauempana. Siis ei kävellen.
 
Toinen vaihtoehto oli, että olisin mennyt läheltä menevällä bussilla sinne päin ja sitten kävellyt lopun matkan. Tämän ajatuksen hylkäsin pian, sillä en luottanut, että pääsisin bussiin silloin kun pitäisi. Tiesin, että vuoroja oli harvennettu, mutta en tiennyt, että mitä vuoroja oli jäljellä.
 
Kolmas vaihtoehto oli, että ensin kävellään vakkelle, sieltä bussilla Turun keskustaan ja sitten toisella bussilla Kaarinaan. Suunnitelma tuntui ihan älyttömältä kiertämiseltä. Mutta oliko muita vaihtoehtoja?
 
Ensin luulin, että noin reissu piti toteuttaa. Kovin pohdin vaihtoehtoa “sightseen” reitille. Sitten keksin yhden, joka tuntui ihan toteuttamiskelpoiselta. Piti vielä kartasta kattella ja tarkistella.
 
Siispä suuntima oli vakkelle. Pysäkillä oli aikaa harjata Jomia. Niin paljon panostin Jomin kehäkuntoon. Kun ei tehty mitään, Jomia itketti. Ei ainakaan vielä ole sellaista Ticon kaltaista vinkuvonkua, mutta sellaista hiljaista piipitystä ja liikuskelua (ei sinkoilua sinne tänne, kuten herra tee).
 
Joskus aikoinaan tein bussilla koulumatkat ja nyt se “tieto” osoittautui oikein hyväksi. Muistin yhden linjan menevän sellaista reittiä, että siltä ei olisi ihan mahdoton kävelymatka mätsipaikalle. Näin ei tarttis ajella turhaan eestaas. Sekin, että on tullut asuttua ympäri Turkua, osoittautui nyt hyväksi jutuksi, sillä sen ansiosta tiesin tuon kävelyvaihtoehdon. Siispä jäätiin pois Uudenmaantien liepeillä ja siitä oli vaan puolen tunnin kävely mätsipaikkaan.
 
Tää oli hupaisa mätsi. Tai siis mua huvitti, kun tästä oli tehty niin näyttelymäinen. Ilmoittautumiset piti tehdä ennakkoon. Mätsipaikalle oli oikein opasteet (kuten monissa näyttelyissä on). Ja kirsikkana kakun päällä arvostelun kulku oli kuin näyttelyissä! Siis urokset ja nartut arvosteltiin erikseen. Eikä sovi unohtaa kirjallisia arvosteluja :D
 
Jomin luokassa oli 13 urospentusta. Neljä sijoitettiin. Ajattelin, että on tosi hyvin jos Jomi sijoittuu noin monen joukosta, mutta kyllä mulle riitti hyvä kehäkäytöskin palkaksi. Siitä en voinut olla varma kun pienestä on tullut niin yltiösosiaalinen muiden koirien suhteen. Jomille kaikki koirat ovat potentiaalisia kavereita. Mä oonkin itekseni hihitellyt, että alkujaan halusin nartun, mutta taisinkin saada jotain paljon parempaa: nartun, jolla ei ole juoksuja ;D Herra seinäruususta on tullut varsinainen seurahai. Kun Jomissa on tapahtunut noin iso muutos, niin en voi olla miettimättä, että vieläkö se muuttuu ja miten paljon? Nyt olisi koiruus varsin buenolla tasolla :) “Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot..” tuli tuo laulunpätkä mieleen. Mutta joo, vielä kun saisi tuon Jomin sosiaalisuuden sen verran kuriin, että kaverit ei vie huomiota “väärissä paikoissa”, niin se olisi täydellistä.
 
Yllättävää, että oltiin ekoina paikalla.. Tyhjässä hallissa Jomi seurasi mua kuin tokokoira. Mutta, kuten olin arvellutkin, niin ei se pätenyt enää silloin, kun hallissa oli muita koiria. Multa olisi kyllä pudonnut silmät päästä jos Jomi olisi edelleenkin ollut sellainen kuin siellä pentunäyttelyssä. Kyllä Jomin sai kulkemaan nätisti koirien keskellä, mutta tällä kertaa se vaati muutakin kuin vain nami kädessä kävelyä.
 
Tyhjässä hallissa olin liikuttanut Jomia siltä varalta, että se alkaisi nuuskia maata. Oli tehtävä heti selväksi, että kuonon pitää pysyä ylhäällä kun tehdään juttuja yhdessä. Jalan tömäytyksellä maahan asia oli Jomille klaari.
 
Kehä alkoi jonkin verran myöhässä. Ensin kaikki menivät kehään. Sattui niin hauskasti, että mulla oli numero 72. ja numero 73. oli sellainen, joka käy samoissa näyttelytreeneissä. Mä en sitä tunnistanut, ennen kuin se nainen sanoi mulle, että aika hauskasti kun ollaan peräkkäin :D
 
Pentuset kiersivät kehän pari kertaa ja sitten oli yksilöarvostelun vuoro. Seisotusosuus vaikutti pitkältä. Ryhmäkiertäminen meni Jomilta ihan ok. Vähän sillä oli edistystä, mutta hihna ei päässyt kiristymään. Yksilöosuudessa Jomi moikkasi innolla tuomaria, mutta oli eri mieltä hampaiden kattomisesta. Hammastsekki oli sitä, mitä olin odottanutkin, eli vähän sitä päätä piti nykiä kun hampaita katottiin. Muuten tuomari sai lääppiä ja tutkia ihan rauhassa. Seisotuksessa oli alkuun ongelmia. Jomi tuppasi istumaan pari kertaa, ennen kuin jäi lopulta seisomaan. Sitten se seisoikin hyvin. Välissä piti tehdä kierros ympäri ja sitten taas vähän lisää seisotusta. Kierros meni hyvin ja uusi seisotus myös. Olin Jomiin tyytyväinen :)
 
Kun kaikki oli arvosteltu, niin sitten taas kehään koko pentusakki. Nyt on vähän vaikeuksia muistaa, mutta muistaakseni ei tehty muuta kuin seisotettiin koiria. Siitä poimittiin jatkoon menijät. Jomi seisoi ihan ok. Vähän oli taas istumista, mutta muuten hyvin. Olin yllättynyt kun ekana jatkoon valkattiin meidät! Sitten kun neljä oli valittu, niin mua huvitti, sillä myös se numero 73. oli valittu jatkoon :D
 
Mentiin pari kierrosta ja sitten seisotus. Jomilla oli taas vähän kiirusta ilmassa. Neljänneksi tuli dalmis, kolmansia oltiin me :), tokaksi tuli lkcollie ja numero 73. vei voiton! Kun kävin onnittelemassa heitä, niin naureskeltiin, että aika hyvin kun molemmat sijoituttiin. Sijoittujat kuvattiin, että ehkä jossain Lounais-Suomen Dogien sivuilla voi nähdä Jomin kuvan. En tiedä minne ne kuvat päätyvät.
 
Olin kyllä iloinen Jomin sijoittumisesta ja siitä, että se kykeni melko hyvin pitämään sosiaalisuutensa kurissa. Ei herra ollut ihan sellainen kunkku kuin oli ollut pentunäyttelyssä, eli vähän oltiin tultu alaspäin. Uskon kuitenkin, että Jomskulla on hyvät mahkut palata kunkuksi vielä joskus. Hää on vielä ihan vaava. Vaava sai mitalin, jonkin kumilelun, puruluun ja semmoisen snacks-tikun.
 
Oli kiva ja aurinkoinen sää. Mulla oli kutina, että Kaarinan koira-aitaus on siinä suhteellisen lähellä. Päätin lähteä kattomaan miten väärässä olin. Kun pentunen oli ollut niin hieno, niin pitihän toinen palkita siitä.
 
Semmonen puoli tuntia käveltiin ja sitten oltiin aitauksella. Isojen puolella oli joku nylkyttävä saku, jonka omistajat eivät asiaan puuttuneet. Menin pienten puolelle. Siellä oli partis ja corgi, mutta ne lähtivät pois kun se partis ei tykkää muista pojista. Pienten puolelta Jomi sitten haukkui isojen puolella olevia koiria. Siellä oli se saku, sitten myös engl.bulldoggi ja husky. Tuo husky oli hauska, sillä se ulvoi paljon. Siitä saisi helposti kivan soitto- tai viestiäänen puhelimeen.
 
Jomi haukkui muita jonkin aikaa ja sitten oli hiljaa. Hassu tapa moinen. Oltiin semmoinen tunti aitauksessa ja kun ketään ei näkynyt, niin lähdettiin pois. Mentiin tien toisella puolella olevalle pysäkille. Melko pian tuli bussi. Kysyessäni, että meneekö bussi Littoisiin, sain vastaukseksi ein. ??? Päätin sitten kävellä Kaarinan keskustaan kattelemaan, että menisikö sieltä joku bussi. Joo, kyllä meni, mutta vasta klo 15.05!!! Eli noin kaks tuntia piti odottaa. Melkein jo lähdin kävelemään, mutta kun mulla oli ihan kunnon toppavarustus, niin en lähtenyt. Kävely olisi ollut tuskaa niissä vermeissä aurinkoisella säällä. Olin funtsinut aamulla kevyempää vaatetusta, sillä tiesin, että tulee lämpimämpää, mutta ei silloin tarennut lähteä liikenteeseen kevyemmissä vermeissä.
 
Palattiin aitaukseen. Pienten puolella oli maltalainen. Uros sekin. Pojat eivät juurikaan juosseet. Ne joko painivat tai yrittivät nylkkiä. Jomikin yritti, mutta lopetti kun kielsin. Sellaista ei harrasteta aitauksessa. Isojen puolella oli leonbergi, joka oli rähjännyt Jomille kun oltiin kävelty sen ohi matkalla keskustaan. Aitauksessa se oli ihan rauhallisesti.
 
Maltiksen mentyä oltiin jonkin aikaa yksin. Jomi kuljeskeli ympäriinsä. Penkillä istuessani zoomailin Jomia. Kyllä olisi saanut hyviä kuvia, jos vaan olisi ollut kamera mukana! Mua alkoi väsyttää ja melkein nukahdin siihen.
 
Jonkin ajan päästä aitaukseen tuli pari perhospoikaa. Toinen ei tykännyt Jomista, joten sen toisenkin piti kiukkuilla Jomille. Jomi väisteli rähähdyksiä hypähtämällä kauemmas ja sitten heilutti häntäänsä. Mutta ei ne tykästyneet Jomiin, joten niiden visiitti jäi lyhyeksi.
 
Norfolkki tuli aitaukseen hirveän mekkalan kera. Se oli kuulemma sen tapa, ja se mekkala loppuikin aika pian. Pojat eivät varsinaisesti juosseet, vaan ennemminkin kuljeskelivat kimpassa ympäriinsä. Jomi sai lisää liikuttajia pkmäykyistä. Toinen oli kai se normi ja toinen pienempi versio. Mä en erota noiden kokomuunnoksia. Aatella, että yhdestä versiosta pitää olla kolme eri kokoa!
 
Oli vähän harmi lähteä kun kavereitakin alkoi tulla, mutta minkäs teet. Pysäkillä oltiin noin 14.45. Odotellessani kauhistelin aikataulua, joka oli todella harva. Lauantaisin meni vain neljä vuoroa! Klo 9.10 ja 10.10. Sitten tuntien tauon jälkeen klo 15.05 ja 16.05. Oikein hyvä kannustin julkisten käyttöön...
 
Sitten sieltä tuli bussi. Siltikään meidän kotimatka ei alkanut :( Tämäkään bussi ei mennyt Littoisiin. Kummastelin kuljettajalle, että on se kumma, kun aikataulun mukaan siitä pitäisi mennä bussin sinne päin. Kuulin, että se bussi lähtee pysäkkiä edempää. Sanoin, että on se kumma, ettei bussi kulje sellaisen pysäkin ohi, jolla on sen aikataulu. Harmitti tietää, että vielä piti odottaa tunti! Mä en uskaltanut jäädä sille kuskin neuvomalle pysäkille vaan kävelin vähän edemmäs, josta sen pirun bussin pitäisi mennä. Jännitti, että meneekö viimeinenkin vuoro jotenkin ohi tai jotain. Sittenpä olisikin ollut tenkkapoo.
 
Jomilla oli ollut pitkä päivä, mutta en ollut nähnyt sen nukkuvan missään vaiheessa. En edes makoilevan. Nyt pysäkillä pieni meni maahan ja kohta oli simmut kiinni. Bussissakin Jomi vähän nukkui. Joo, onneksi päästiin bussiin ja vihdoinkin kotiin. Kotona musta ei ollut lenkille lähtijäksi, joten isoset saivat mennä toohottaa pihalla. Onneksi on tuollainen vaihtoehto.
 
Jos olisin tiennyt, että miten harvoin noita busseja menee, niin en olisi mennyt aitaukseen. Sitten olisin palannut kotiin samalla tavalla kuin mätsiin tultiinkin. Tuntien odottelun aikana totesin, että hyvä kun mulla oli toppavermeet. Ei päässyt viluttamaan kun arska alkoi laskea. Ja hyvä oli sekin, että olin tehnyt tavallista tuhdimmat eväät.
 
Johan oli mätsireissu! Mielikuva siitä, että ton läheltä menevän bussin aikataulut ovat vaikeita tulkita, vahvistui. Parempi on kai ajatella, ettei tuosta mitään bussia mene, siihen näyttävät pyrkivän.
 
Mutta joo, tässä on Jomin arvostelu. Tuomarina oli Minna Tapojärvi.
 
“Sopusuhtainen, pitkänomainen. Valpas ja itsevarma käytös. Eri (tää sana on vähän ?) kulmaukset. Hieno pää & ilme. Leikkaava purenta. Takajaloissa kannukset. Tahdikas, kevyt liikunta. Esiintyy ja esitetään hienosti.”
 
Etenkin tuo viimeinen lause on :)
 
Sunnuntain koulutuksen kanssa olin vähän kahden vaiheilla: mennäkö vaiko ei. Mietin myös jompaa kumpaa isosista Jomin tilalle, mutta päädyin lopulta Jomiin. Aattelin, että sille tekee ihan hyvää harjoitella sitä olemistakin. Tico oli vahva vaihtoehto, mutta kun huomenna on rt, niin se olisi tiennyt Ticolle kaksi pyöräilypäivää. Ehkä siitä olisi jopa ollutkin siihen. Loppujen lopuksi päätin mennä koulutukseen siksi, sillä mua kiinnosti tietää miten se numero 73. oli pärjännyt. Sehän oli vielä kisannut parhaan nartun kanssa luokka- ja vsp-titteleistä. LKV tiesi menoa bissiin, joten kiinnosti tietää miten pitkälle olivat päässeet.
 
Heräsin noin puoli tuntia ennen kellon soimista. En saanut oikein nukuttua kun yön pimeinä tunteina notkuessani netissä törmäsin aivan upeaan tarjoukseen. Ainoa vaan, että se oli esitetty mulle jo kuusi päivää sitten, ja toiseksi mulla ei ollut mitään muuta yhteyttä kyseiseen henkilöön kuin se nettipaikka. Tai, on mulla sen postiosoite, mutta sen oli nyt liian hidas keino tavoittaa tuo henkilö ajoissa. Kyllä harmittaa, jos se tarjous menee ohi suun. Tuo asia pyöri mun mielessä ja olisi tehnyt mieli vaan notkua netissä tarkistamassa, että joko se oli vastannut jotain. Nyt kyllä oon tulisilla hiilillä pari päivää, sillä ainakaan vielä en oo saanut yhteyttä tuohon henkilöön. Klunks!
 
Noh, eipä siinä muuta kuin puolentoista tunnin lenkille isosten kanssa aurinkoiseen kevätaamuun. Asteita oli vain –15, mutta silti pukeuduin toppaan ihan varmuuden vuoksi. Kuumahan siinä tuli. Lenkin jälkeen jätin isoset pihalle ja menin sisälle pakkailemaan sun muuta. Taskuun laitoin ison pussillisen herkkuja, jotka olivat eilisestä ylijääneet kanan kivipiirat + yön yli samassa pussissa olleet naput.
 
Kun lähdin Jomin kanssa, niin toppa jäi kotiin ja laitoin päälle kevyempää + lenkkarit. Tiet on melkein lumettomat, joten talvipopoilla niillä on tukalaa tallustaa. Lenkkareilla taisikin matka mennä kuin liitäen, sillä vaikka olin lähtenyt liikenteeseen klo 11, niin silti oltiin hallilla joku 11.45.
 
Hallissa kävelin vähän Jomin kanssa siltä varalta, että jos pienen kuono alkaa painamaan. Ei alkanut ja hienosti herra käveli. Sitten vetäydyin syrjempään seuraamaan kun muutama koirakko meni ympyrää. Jomikin olisi halunnut mennä mukaan niihin treeneihin.
 
Toisena kouluttajana oli pitkästä aikaa se vanha ja mukava mies. Mulle tulee siitä mieleen joulupukki ja vähän pidemmän parran kanssa se sopisi siihen rooliin hyvin. Se oli kouluttajana jo silloin kun siskon kanssa käytiin tyttöjen kanssa tuon yhdistyksen koulutuksissa. Pitkä ura on takana ja oonkin luullut, että mies on jo siirtynyt eläkkeelle noista hommista. Ei näköjään ihan vielä.
 
Koulutus alkoi sillä, että meidät ja yksi villis pyydettiin keskelle. Me oltiin esmejä koirien erilaisista esitystavoista. Villis aseteltavan rodun ja Jomi vapaasti esitettävän rodun. Sitten tuli mitä toivoinkin saada treeniä: ympyrää yhdessä. Isoja koiria oli Jomin lisäksi yksi. Tehtiin pari kierrosta ja sitten pysähdys. Noin treenittiin kolme kertaa ja joka kerta Jomilla oli kova kiire eteenpäin tai sitten jonkun turrikan luo. Seisomiset menivät hyvin.
 
Sitten kun piti ottaa vain muutama askel ja seisottaa koira, niin sekin meni hyvin. Tuossa ajassa Jomi ei ilmeisesti ehdi päästä vielä kunnolla vauhtiin.
 
No, neljäs kerta kaksi kierrosta meni jo paremmin. Tiedoksi vaan Jomppeli-tomppeli, ettei “tositilanteessa” ole harjoituskierroksia ;)
 
Seuraavakin oli ihan täsmää Jomille: hammastsekkiä. Se mies meni istumaan sohvalle ja sen tilalle tuli nainen. Ilmeisesti miehen terveys ei salli kumarrella (näin päättelen siitä, kun silloin kun se oli kouluttajana kuppiksella, niin se pyysi mua laittamaan Sonya jonkin “muurin” päälle, jotta sen oli helpompi kattoa hampaat). Hammastsekki oli taas sellaista vikurointia. Sitten et. Takaisin päin tullessa Jomi oli menossa kavereiden luo, jonka vuoksi seisotus ei onnistunut “kuin vettä vaan”. Piti ensin herätellä herraa yhteistyöhön, ennen kuin saatiin hieno seisominen.
 
Toisen kouluttajan tullessa kattomaan hampaat herra taas vikuroi. Et hommeli meni paremmin. Pian se kouluttaja palasi kattomaan uudestaan Jomin hampaat. Kiva juttu oli saada vähän ekstraa.
 
Kaikki komennettiin riviin ja jokaisen piti vuorollaan tehdä kolmio. Jomi liikkui ihan kivasti, mutta mun kolmio ei loppunut siihen, mistä se alkoi. Osasyynä siihen oli, että välttelin yhtä koiraa. Samapa tuo, pääasia, että Jomi meni hyvin. Seisotuksesta tuli kommenttia, että Jomi seisoo hienosti ja ottaa asennon nopeasti.
 
Hassua, sillä just hiljattain mietin, ettei noissa koulutuksissa ole aikoihin ollut mitään “kilpailuja”. Sitten totesin, että eipä oo ollut sitä miestäkään kouluttajana, joka niitä aika usein järjesti, ja joissa Sony oli usein se voittaja. Että sitten olinkin sattunut ajattelemaan tuota asiaa, sillä tällä koulutuskerralla oli taas vähän geimimeininkiä. Saatiin siis ilmainen mätsi :)
 
Ensin parijuoksulla valittiin siniset ja punaiset. Jomin parina oli parsoni, joka pitää liikkuessaan hirveetä mekkalaa ja vetää. Ehkä kuulostan pissapäältä, mutta se punainen oli melkein ansaittu jo ennen parijuoksua. Toisaalta oli kivaa, että just tuo koira oli parina, sillä siinä Jomi sai samalla häiriötreeniä. Jomi menikin hienosti häiriöstä huolimatta.
 
Kun siniset oli sijoitettu, niin sitten oli punaisten vuoro. Ensin mentiin pari kierrosta ympäri. Nooh, olisihan se voinut paremminkin mennä, muttei se kuitenkaan mennyt ihan niin huonosti kuin oli mennyt alussa. Lisäksi hommaa vaikeutti se, että meidän edessä oli mäykky, joka tietenkin liikkuu hitaammin. Piti sitten välillä himmailla ja lopulta totesin, että parempi oli vain kävellä reippaasti.
 
Tuomari halusi kaikkien punasten tekevän yhtäaikaa et:n. Koiria oli joku 7 tai 8. Kuulemma siniset eivät olleet tehneet eeteetä toivotulla tavalla, joten meitä ohjeistettiin tekemään niin, että kaikki lähtevät liikkeelle yhtäaikaa, ja sitten tarvittaessa odottaa muita kääntymisen jälkeen, jotta takaisin päin lähdetään myöskin yhtäaikaa. Vähän Jomilla oli kiiruhtamista.
 
Vielä puoli kierrosta liikettä ja sitten alkoi sijoittaminen. Voittaja sijoitettiin ensin ja mua tultiin kättelemään sanoen “onneksi olkoon, pentunne on tänään ykkönen” :D Kun loput kolme oli sijoitettu, niin niiden piti tulla kättelemään voittajaa. Siinäpä sitä sitten olikin kun Jomi oli ihan innoissaan liki tulevista leikkikavereista.
 
Sitten oli vielä bissin valinta. Siniset oli voittanut mäykky. “Voittaja ratkaistaan hampaiden katsomisella”, ilmoitti tuomari ja mä naurahdin. Samalla ajatuksissa annoin luovutusvoiton mäykylle, kun Jomin hammastsekki on vähän sellaista ja tälläistä. Jomin hampaat tultiin kattomaan ja se meni, kuten olin arvellutkin. Tuomari antoi mulle ajattelemisen aihetta. Sen mukaan kehuin Jomia väärässä kohtaa, eli aina silloin, kun se veti päänsä pois. Tuo samahan henkilö tarjosi Jomille hammasekstraa aiemmin. Tuomarin sanat voivat olla hyvinkin totta, sillä ei sitä aina ite kaikkea huomaa. Ja kun tarkemmin miettii, niin mä oon aina pyrkinyt kehumaan Jomia, kun sen huulta on saatu raotettua. Siinä samassa se usein on vetänyt pään pois, joten mun kehut on menneet ihan väärään kohtaan. Tuomari kävi kattomassa pöydällä olevan mäykyn hampaat ja yllättäen palasi mun luo tekemään uuden tsekin. Mä päätin olla ihan hiljaa ja Jomin hampaat saatiin katottua paremmin! “Voittaja on islantilainen, sillä sen kehitys oli huimaa!”, julisti tuomari :D
 
Niin, en mä nyt olisi ihan uskonut, että Jomi voittaisi punaiset. Sijoitusta pidin mahdollisena. Ja kun kuulin, että miten bissi ratkaistaan, niin taaskaan en uskonut, että Jomi jatkaisi Sonyn tassunjäljissä ;) Oli kyllä kiva koulutuskerta!
 
Kävin Jomin kanssa ulkona ja sitten palasin sisälle. En aikonut osallistua tokoon, vaan me harjoiteltiin olemista. Vähän harmitti, ettei tokoiltu, sillä se oli tosi kiva koulutus. Tykkäsin hirveesti siitä kun kolme koirakkoa laitettiin hallin toiselle puolelle ja toiset kolme toiselle. Niiden piti sitten kävellä toisiaan kohti. Keskikohdassa koira piti jättää joko i-m-s, miten kouluttaja sitten määräsikin. Ihan sikahyödyllinen treeni! Ohittelua ja malttia toisten lähellä, nam :)
 
Pujottelukin oli (ah, näyttelykoulutuksessakin oli tätä. Välillä Jomi tuli tosi upeasti ja välillä kaverit kiinnosti) oli kans jänskä, kun paikoillaan olevien koirakoiden asento vaihtui joka kerta, kun uusi lähti pujottelemaan. Asennon määräsi kouluttaja. Tykkäsin tästäkin treenistä. Sitten siellä oli ihan sitä “perussettiäkin”.
 
Mutta Jomin osuus oli nyt vain olla möllöttää. Välillä sen teki mieli lähteä jonnekin ja vähän itkettikin, mutta pääasiassa se oli ihan kivasti. Mulla oli mukana metallikapula, mutta se pysyi mun repussa. En viittinyt kaivaa sitä esille, sillä siinä istuskellessa juttelin sen “santan” kanssa. Kyseli kaikenlaista isliksistä ja vähän mun muistakin koirista.
 
Kotimatkalla se sitten ihan konkretisoitui, että oli taas kevät ja kura-aika edessä. Jomin mahanalunen ja tassut olivat mustat kun se pääsi kotipihaan. Pesuahan se tiesi ja nätisti pieni antoi pestä ittensä.
 
Muuta höpinää. Lumityöt tuli tehtyä silloin, kun sellaista juttelin. Pari tuntia ehdin ahertaa ja sitten oli ihan ok. Vähän enemmänkin olisin voinut ottaa, mutta aika ei siihen riittänyt. Se harmitti, samoin kuin se, että mun haaveilema lenkura + Jomin rt-rata isosille kariutui.
 
Tuota samaa toivetta elättelin seuraavana päivänä. Silloin oltiinkin jo torstaissa. Päätin käydä kaupassa, jotta perjantaina ei tarttis polkaista pyörää kertaakaan. Herättyäni tuota asiaa piti miettiä kerran jos toisenkin kun miinuksia oli taas 20 kieppeillä. Mutta kun lämpöä tuli lisää tosi nopeasti, niin päätin toteuttaa suunnitelman.
 
Kaupan jälkeen ei ollut enää kunnolla aikaa lähteä lenkuroimaan ja muuta (tunti on liian vähän), joten päätin siivota. Vähän turhalta se tuntui, sillä missään ei ollut villakoiria tai hiekkaa. Tähän on lienee tiedossa muutosta lähiaikoina...
 
Perjantaina päätin laittaa uuden luurini käyttökuntoon. Ekana otin pois kaikki ärsyttävät näppäinäänet ja vaihdoin nokiatunen. Se on ääni, joka ärsyttää mua suuresti. En tiedä miksi se on niin inhottava. Jos jossain kuulen tuon äänen, niin aattelen vaan, että “vastaa jo, vastaa jo!” Hrrh!
 
Tokihan luurissa pitää olla taustakuvana kuva omista turrikoista, joten sellaista sitten puuhaamaan. Tuntui, että oli vaikeaa saada kuvaa, jossa liki neljännesruudun kokoinen kello ei peittäisi jotain oleellista. Onneksi löysin mahdollisuuden piilottaa kellon sun muut härpäkkeet ruudusta. Hyvä juttu on, että kellon saa suhtkoht iisisti näkyviin, vaikkei se kuvaa enää peitäkään.
 
Luurin valmisäänet on ihan hirveitä. Viestin merkkiääneksi nauhoitin koirien haukuntaa. Tietty silloin, kun oikein toivoo koirien haukkuvan, ollaan kuonot supussa. Lopulta sain ne kaikki haukkumaan ja nyt mun luuri haukkuu kun siihen tulee viesti.
 
Loppujen lopuksi tuo on tosi kökkö luuri. En suosittelisi sitä kenellekään. Ja taitaapa vielä olla ihan sekundalaatuakin. Mulla on aiemmat luurit jonkin verran livenneet hyppysistä aina välillä, mutta koskaan niihin ei oo tullut mitään näkyvää vauriota. Noh, multa putosi tuo uusi jo perjantaina, josta seurasi se, että näytössä on nyt särö! Siis onko se oikeesti jotain lasia kun noin helposti menee rikki?!?!
 
Luurin näppäimet on pienet ja viestin kirjoittaminen on hankalaa. Hankaluutta lisää kökkö ennustava kirjoitus. Kun kirjoittaa sanaa, niin sen alle tulee pieni valikko, jossa ehdotetaan eri vaihtoehtoja. Siitä valikosta pitäisi valita se oikea vaihtoehto. Jos sellaista ei löydy, niin sitten pitää valita kohta, jossa pääsee kirjoittamaan aikomansa sanan. Onko tuon oikeesti oltava noin hankalaa?
 
Summa summarun. Uudessa luurissa hyvää on parempi akku, muuten sillä voikin viskoa sitä kuuluisaa vesilintua.
 
Perjantaina keittelin kanan kivipiiroja. Joku aika sitten sain aikaiseksi käydä hakemassa niitä kauempana olevasta M&M:stä. En taida enää ostaa noita. Ei niissä ole muuta vikaa kuin se, että ne ovat osaksi sellaisia “rustoisia”, jolloin pilkkominen on vähän hankalaa. Taidan palata sydänten pariin kunhan viimeinenkin piirapussi on koirille syötetty.
 
Ja sitten kuorrutus tälle viikonlopulle: tätä tekstiä kirjoittaessani se kyseinen henkilö otti yhteyttä. Olo on ihan surrealistinen, enkä oikein tahtoisi uskoa, että Jomsku pääsee Vaasan kehään!!! Yksi nettituttu oli yllättäen tarjonnut mulle kyytiä sinne. Mähän olin ihan täpinöissäni nähtyäni tuon viestin, mutta pian alkoi huolettaa kun se viesti oli jo miltei viikon vanha ja ilmoaikaa oli jäljellä vain pari päivää. Nekin vain netin kautta, joten hintaa tuolle kehässä pyörähdykselle kyllä tulee. Mutta en osaa nyt kauhistella tuota hintaa lainkaan, vaan oon ihan innoissani tästä mahdollisuudesta. Kiitos sulle, jos näet tämän <3 Hihhei, me suunnataan 13.4. Vaasaan!!! Ihan ykköstä :)