TK1.jpg
 
 
Tämä ruljanssi käynnistyi kun huhtikuussa kerran ennen treenejä kouluttaja kysyi, että koskas Jomi menee kisaamaan? Mä sitten selitin, että miksi ehkä ei vielä.
 
Tuo jäi mietityttämään ja kun en illalla saanut unta, menin kattelemaan, että josko löytäisin jonkun möllöttelykisan. Sellaiseen olisin halunnut mennä kokeilemaan, että miten menisi.
 
Möllöttelykisoja oli huonosti. Yksi oli Espoossa ja sen ilmoaika oli jo mennyt. Toisaalta mua ei inspannut reissaaminen. Toinen kisa oli Toijalassa. Sinne oli vähän lyhyempi matka, mutta miten sitten pääsisin asemalta kisapaikalle? Kysyin järjestäjiltä, että meneekö sinne jotain busseja? Ei mennyt, mutta kyydin luvattiin järjestyvän. Kun kattelin junalippujen hintoja, niin ne eivät olleet yhtä edullisia kuin rt:n liput. Harmi, sillä sen takia mun piti sanoa ei todella houkuttelevalle tilaisuudelle. Jos taas olisin päässyt noin kympillä per suunta, niin olisin mennyt. Vaan kun ei, niin ei sitten.
 
Olin huomannut, että ihan oikeita kokeita oli lähellä. Siitä sitten syttyi pieni kipinä ajatukselle, että joskos sitä lähtisi ihan oikeaa koetta kokeilemaan... Eipä siinä sitten muuta kuin laitoin muutaman kyselyn menemään, että mahtuiko kisaan. Yhteen ei mahtunut. Toisessa tarjottiin 5:nnen koirakon varasijaa. Kolmaskin oli jo kuulemma ylitäynnä.
 
Lähiaikona oli avautumassa yhteen kisaan ilmoaika ja kun H-hetki koitti, sähkäri lähti. Tuosta sain heti paikan. Lisäksi yllättäen ylitäydeksi ilmoitetusta kisasta tuli vahvistusilmoitus osallistumisesta. Plakkarissa olikin jo kaksi kisaa. Mukavasti samalla alueella ja silti eri tuomarit.
 
Sitten aloin tosissani hinkuttamaan hyppyä. Välillä tuntui, että sain ukkelin kauemmas esteestä, mutta sitten taas se oli ihan liian lähellä. Lisäksi näytti, että herra kaartoi ihan liikaa oikeelle ja näin ollen saattoi ylittää sallitun rajan. Vaikea oli sanoa kun ei ollut oikeaa tokohyppyä. Vain lastauslavan palanen ja sen mittasuhteet ei kyllä olleet tokohyppymäiset.
 
Hypyn lisäksi seuruutin, tein jääviä ja luoksaria kotitiellä iltavuoroviikoilla. Hyvin meni. Paitsi luoksarissa koiruus saattoi reagoida “käsky”-sanaan. Toki sitä treenittiin, että käsky ei meinaa mitään, mutta pieni on niin lähtökuopissa, että voi hyvin reagoida vaikka aivastukseen.
 
Jomi saattaa olla paikkariippuvainen. En osaa sitä varmaksi sanoa, mutta aina välillä tullut se mieleen. Tosin kun ollaan treenitty jossain kaupanpihalla tai näyttelyssä, niin ihan hyvin on mennyt. Mutta kun koepaikka oli lähellä, niin miksei siellä sitten olisi käynyt tutustumassa alueeseen. Jos ei muuta, niin ainakin ite sitten osaisi paikalle ilman ongelmia eikä olisi sitten sitä stressinaihetta, että miten hyvin löytää perille.
 
Tai no lähellä ja lähellä... 16.5. heräsin neljältä ja kävelin ukkojen kanssa tunnin lenkin. Sitten tankkaus ja pakkaaminen, jonka jälkeen kohti bussipysäkkiä Jomin kanssa. Eihän mulla olisi ollut mikään pakko lähteä niin aikaisin, mutta mä oon sellainen, että jos jotain on päivälle suunniteltuna ja jos se vaan on mahdollista, niin teen sen mieluiten mahdollisimman aikaisin. Muuten saattaa alkaa lorvimato jäytämään niin pahasti, ettei saa aikaiseksi lähdettyä.
 
Kauppatorilla oli bussin vaihto. Toista bussia odotellessa oli hyvä tilaisuus vähän treeniä seuraamista ja jääviä. Ensin herra ei ollut ihan mukana, mutta muutaman huomautuksen jälkeen oli ihan mahtava. Ainoa vaan, että kisatilanteessa ei voi “herätellä”. Kokeilin myös makoilua niin, että sidoin Jomin hihnan tolppaan. Makoilu meni hyvin siihen asti, kunnes tuli toinen koira siihen lähistölle pyörimään. Jomi pysyi maassa, mutta teleskooppikaula venyi kun koiruus nuuskutteli koiran suuntaan.
 
Toinen bussi vei Myllylle. Onneksi siellä on tullut muutama kerta käytyä, niin tiesin minkä näköisessä kohdassa pitää jäädä pois. Bussista poistuttuani olin hetken aikaa ihmeissäni, että minnekäs sitä sitten? Mulla oli jonkinlaista ohjeistusta mukana ja kovin yritin tiirata, että missä suunnassa voisi olla Myllykatu. Lopetin kadun ettimisen kun hoksasin kaistan yläpuolella kyltin, joka opasti Haunisiin. Siis juuri sinne minne oltiin menossa. Vaikka ne olikin tarkoitettu autoilijoille, niin pystyin niitä hyödyntämään kun vieressä kulki kevyenliikenteen väylä.
 
Perille löydettiin ilman ongelmia. Paikka oli jotain ihan muuta kuin olin odottanut. Olin kuvitellut, että siellä on vain joku hiekkakenttä, mutta väärässä olin. Pohjana oli nurmi ja alue oli laaja. Valitsin sitten jonkin kohdan, missä alkaa treeniä. Taas piti alussa herätellä ukkelia ja tämän jälkeen herra oli täydellinen. Ainoa vaan, että kisoissa ei voi herätellä koiraa...
 
Otin siis seuruuta eri vauhdeilla ja käännöksiä. Luoksaria ja jääviä. Kaikki meni mahottoman hyvin. Siellä oli myös joku hypyntapainen. Ei varsinainen tokohyppy, mutta hyppy kuitenkin. Saatiin sitten treenittyä hyppyäkin. En ollut kovin tyytyväinen treeniin. Jomiin on jo iskostunut liian hyvin se, miten hyppy suoritetaan. Ja sitten myöskin ennakoi seisomisen.
 
Siellä oli myös pari aan kaltaista estettä. Molemmat olivat jyrkempiä kuin agin aa. Etenkin toinen oli lähes pystysuora. Jomi innostui suorittamaan sitä hieman loivempaa. Ihan yhtäkkiä pomppasi esteelle. Luuli kai sitä agin aaksi. Jonkin verran pieni sai kiipeillä, että pääsi ylös asti, mutta sinne pääsi ja rohkeesti tuli alas toiselta puolelta.
 
Mulla oli mukana liina, mutta ei sitä tarvittu. Makoilua otin pari kertaa. Ihan alussa ja sitten lopussa. Hyvin meni. Ei ollut turhaa nuuskimista.
 
Lintuja siellä lenteli maata viistäen. Kerran kun Jomi oli mun sivulla ja lähes maata pitkin viisti lintu ohi, Jomi meinasi lähteä perään. Sen yksi etutassu liikahti, mutta sitten se kai tajusi, että piti olla sivulla eikä sitten liikkunut sen enempää. Olin tosi ylpeä kun malttoi pysyä sivulla vaikka suurella houkutuksella pientä koeteltiin.
 
Tuolla meni joku tunti. Mä olin ihan jäässä ja kengät olivat aamukasteisen nurtsin vuoksi läpimärät. Bussipysäkille oli joku 10-15 minsan matka eikä siinä ajassa ehtinyt lämmetä. Nyt mentiin eri reittiä ja se oli hieman lyhyempi. Näppärästi kyllä pääsee bussilla tuonne, mutta siltikin aikaa siihen menee yllättävän paljon!
 
Kauppatorilla hyppäsin vakken bussiin, sillä lähemmäs menevää bussia olisi pitänyt odotella noin 45 minsaa. Sinänsä ajallisesti aika sama, että kummalla meni. Vakken bussilla pääsi vähän nopeammin kotiin. Ei paljon kun kävelymatka oli pidempi. Enkä viittinyt jäädä kaupungille hengaamaan ja odottelemaan lähibussia. Tietty olisi voinut hyödyntää aikaa citytreeneillä, mutta Jomi oli jo saanut ihan tarpeeksi treeniä.
 
Kyllä sitä oli aika pöyristynyt kun tajusi, että suht lähellä olevaan paikkaan suuntautunut reissu kesti 5,5 tuntia! En olisi osannut tuota odottaa, mutta jos olisi viittinyt vähän laskeskella, niin totuus olisi tullut ilmi aiemmin.
 
Seuraavana aamuna (17.5.) suuntasin poikien kanssa hallille. Alunperin ei ollut aikomus, mutta kun tuo hyppy nyt oli mikä oli ja muistin nähneeni hallilla toko-hypyn, niin ajattelin mennä sen vuoksi hallille. Vaan en löytänyt hyppyä. Liekö se poistettu rempan myötä sieltä? Siellä oli ollut myös flyball –jutskakin, mutta sitäkään en hallilla nähnyt. Piti sitten treeniä hyppyä ihan normi agihypyllä. Varsinaista agia otin vain vähän Jomin kanssa. Isosten kanssa, ja toki Jominkin, treenin rt-juttuja. Sekin kisa oli edessä...
 
Hallilla oltiin reilu tunti. Jo se on ihan riittävä aika vähentämään Jomin reagointiherkkyyttä. Jos sillä ei ole ollut tarpeeksi aktiviteettia, niin sitten se reagoi mun pienimpiinkin liikkeisiin pomppaamalla suurinpiirtein kattoon ja näyttämällä valmiilta partiolaiselta silmät loistaen. Joskus sellainen on rasittavaa kun näennäisesti nukkunut koira pomppaa pystyyn kuin jousi jos mä liikahdan ihan vähänkin koneen ääressä.
 
Myöhään sunnuntai-illlalla sain sähkäriä, joka tarjosi peruutuspaikkaa 21.5. olevaan kokeeseen. En edes tiennyt olevani jonossa. Tuolta ei koskaan ollut kysytty, että jäänkö jonottamaan. Harmillisesti mulla oli just tuona päivänä meno töitten jälkeen. Kysyin, että missä koe on ja mihin aikaan. Vasta sen jälkeen pystyin sanomaan, että otanko paikan vastaan vaiko en.
 
Koe oli Haunisissa ja viimeistään klo 17.30 piti olla paikalla. Tarttin apua, jotta kokeeseen meno onnistuisi. Soitin äipälle, mutta hän ei voinut auttaa. Oli jo muuta menoa juuri tuolle päivälle. Ei ollut paljon aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Hieman nolona soitin yhdelle pumin omistajalle. Hän pystyi kuskaamaan, joten otin paikan vastaan. Ilmoitin hoitavani maksun myöhemmin illalla, sillä mun piti lähteä koulutukseen.
 
Tai lähdettiinkö sittenkään? Just tuolloin tuli vettä ihan älyttömällä volyymilla. Mietin, että koko päivä oli ollut yhtä sadekuuroa. Nuo kuurot ei kestäneet kauaa. Lisäksi yksi työkaveri oli kattonut luuristaan illan sään. Sen mukaan illalla ei pitänyt sataa...
 
Tämäkin kaatosade jäi lyhyeen, joten päätin ottaa riskin ja lähteä kohti kuppista. Sadetakki oli ainoa sadeverme. Lenkkareilla lähdin ja matkalla alkoi mietityttämään, että mitäs jos ne kastuu, niin ei ollut kiva kotimatka tiedossa sitten. Märät kengät tuntuvat jaloissa inhottavilta ja ne myös saattavat hiertää.
 
Kävi hyvin, sillä seuraava kova sadekuuro osui juuri siihen hetkeen kun oltiin vakken itärin kohdalla. Siinä oli hyvä pitää sadetta. Oletin, että tämäkin sade jäisi lyhyeksi. Lisäksi meillä oli hyvin aikaa, joten hyvin pystyi paussaamaan hetken.
 
Kai se kuuro kesti joku 10 minsaa. Sitten taas päästiin jatkamaan. Sen jälkeen ei satanut, joten kuivina päästiin perille. Meni tosi hyvin sateen kanssa.
 
Kuppiksella pidettiin hengähdys- ja juomatauko. Sen jälkeen otin pari kierrosta rally-treeniä. Hyvin meni. Ainakin koirien osalta. Omista virheistä on vaikeaa sanoa kun niitä ei näe.
 
Sitten mietin, että jaksanko mennä näyttelytreeniin. Vielä kun näytti, että paikalle oli tulossa vain muutama koira, niin melkein skippasin koko koulutuksen. Menin kuitenkin, sillä tunnin odottelu tuntui tylsältä ajatukselta. Rallyakaan ei tarvinnut enää treeniä.
 
Otin Sonyn messiin ja menin riviin. Koiria oli ilmestynyt lisää, joten ihan kivasti koiria oli paikalla. Alunperin ajatuksena oli vaihtaa välillä koiraa, mutta en tehnyt sitä. Tico haukkui välillä kun se oli hylätty. Enemmäkseen oli hiljaa. Vaihto olisi tiennyt mölytason nousua, sillä Sony yleensä vetää ääniöverit. Siis parempi oli olla sohimatta muurahaispesää. Lisäksi pallukalle teki ihan hyvää olla koirien keskellä, ettei ihan maalaistolloksi muuttuisi. Etenkin kun kohta oli menossa ihmisten ilmoille.
 
Koulutusta veti ne kaksi “mitäs me seuraavaksi?” –naista. Vaikka takana on jo koulutuskertoja, niin silti he tuntuvat olevan pihalla kuin lumiukot. Hauskoja : D Se oli sitten yhteisympyrää, kolmiota, et yksin, seisotusta, seisotusta ja seisotusta. Siis sitä tuttua kehämeininkiä. Välillä Sonysta irtosi kommenttia, mutta enimmäkseen oli nätisti : )
 
En ollut ihan koulutuksen loppuun vaan lähdin hyvissä ajoin vaihtamaan koiraa. Laitoin Sonylle kaukopannan siinä toivossa, että se edes vähän auttaisi. Taisi se suihkautus tepsiä, sillä mökä loppui kun painoin nappia. Välillä herra aloitti uudelleen, mutta lopetti napilla. Tosi kiva, että tällä kertaa se tepsi.
 
Tokossa oli kaksi kouluttajaa ja kolme osallistujaa... Kaksi muuta olivat ihan aloittelijoita, joten heille yksi kouluttaja ja meille ihan oma ope. Kysyttiin, että oliko tiedossa kokeita, joten sanoin, että torstaina oli eka. Tiesin, että koe oli saman yhdistyksen järjestämä, mutta en ottanut asiaa puheeksi. Sen sijaan kouluttaja otti. Tarkisti, että enkös mä ollut yhdistyksen jäsen? Myöntävän vastauksen jälkeen kouluttaja alkoi selittää, että heidän joukkueeseen oli juuri tullut peruutuspaikka ja ehdotti, että me tultaisiin tilalle! Sanoi, että saan osallistumismaksun takaisin. Sanoin, etten ollut vielä ehtinyt maksamaan sitä. “Älä maksa”, sanoi kouluttaja.
 
Ekana oli makoilua. Ne kaksi muuta tekivät sen tasonsa mukaan. Jomin kanssa kisamaisesti pienellä yliajalla. Kaksi muuta koiraa olivat kyllä hyviä häiriökoiria. Jomi pysyi maassa, vaikka näki liikkuvia koiria, ihmisiä ja pyöriä.
 
Käytiin läpi kaikki alon liikkeet ja hyvin meni. Ainoastaan luoksetulosta ja luoksepäästävyydestä tuli sanomista. Luoksetulossa se loppuhypähdys, jonka tuo tekee sivulle tullessaan. Tuntuu, että se tavoittelee mun kättä palkan toivossa. Mutta kun tuo luoksetulo on muuten niin upea ja sitä on ilo kattoa miten täysillä pieni pinkoo mun luo, niin en puutu tuohon hypähdykseen. Luoksepäästävyydessä taas herra oli kouluttajan sylissä : D Tuota treenittiin lopussa ja meni paljon paremmin.
 
Muuten tunti meni lähinnä jutellessa. Toko-säännöistä, tuomareiden tavoista ja toiminnoista, yms. Yhdistykseenkin liittyviä juttuja puhuttiin. Näin sivuseikkana mainittakoon, että on mielenkiintoista nähdä miten tuon yhdistyksen koulutus muuttuu elokuun jälkeen...
 
Tiistaina sitten oli omaa tokoa. Ja niin kuin jo aiemmin olen kertonut, niin siellä tehtiin alon juttuja. Jo siksikin kun niin moni oli menossa kokeeseen. Ja sitten oli tuota luoksepäästävyyttä, joka meni uskomattoman hyvin maanantaihin verrattuna.
 
Ke olin ajatellut alunperin mennä Haunisiin, mutta silloin en vielä tiennyt, että koe-uran aloitus aikaistuisi viikolla. Päätin pitää välipäivän.
 
Torstaina 21.5. töitten jälkeen sain polkea paikasta A paikkaan B, ja sitten C ja D hiki valuen. Kotona olin vähän aiemmin kun olin luullut, mutta se oli vain hyvä juttu. Silti mun kuski oli jo paikalla! Reppu oli jo pakattu. Päästin koirat pihalle ja tein viimeiset jutut ennen lähtöä. Sitten taas menoksi.
 
Haunisissa oltiin hyvissä ajoin. Sen tiesinkin ja niin oli tarkoituskin. Oli sitten aikaa vessattaa koiruus ja näin. Herra vaan veti eikä korvat tuntuneet toimivan. Olipa kiva huomata tuo... Ajattelin sen olevan jotain alkuhösellystä ja kävelytin ukkelia useampaan otteeseen. Ei näkynyt parannusta.
 
Paikalla oli monta tuttua ihmistä ja niiden lisäksi vielä mummukka! Olipa yllätys nähdä hänet siellä. Hän oli ilman koiraa kun sillä oli juoksu. Oli ilmonnut koiransa juuri tähän kokeeseen, mutta ei sitten päässyt. Harmi, sillä olisi kiva ollut nähdä heidän suoritus. Tiedä, vaikka heidän paikka meni juuri meille.
 
Alo-luokka oli ensin. Kello 18.00 kaikki kuusi koirakkoa menivät kuuntelemaan Tiina Heinon (tuomari) sanoja. Sen jälkeen tuomari teki juoksutarkastuksen. Uroksilla kosketettiin takapäätä “tasa-arvon nimissä” ; )
 
Sitten oli luoksepäästävvyden aika. Tuomari sanoi, että koira saa olla käskyn alla, mutta hihnan pitää olla löysällä. Mitenkään ei saa estää jos koira pyrkii kohti. Mä sitten supisin Jomille sivua ja kehuin sitä. Kun tuomari oli kohdalla, olin hiljaa. Tuomari sai koskettaa Jomia, joka vain istui. Kymppi tuli! : )
 
Makoilussa kympin edestä putosi ykkönen jonnekin... Makoilua ei ollut kestänyt kovin kauaa kun tajusin Jomin tulevan mua kohti. En tiennyt mitä tehdä. Pidin pannasta kiinni ja ihmettelin Jomin temppua. Tätä en kyllä osannut odottaa. Pidin makoilua lähes varmana kun treeneissä on mennyt niin hyvin ja ei juuri koskaan ole Jomi noussut ylös. Muitakin koiria lähti pois paikalta. Kun näin, että omistajat laittoivat koirilleen hihnan, laitoin mäkin. Siis nollaksi meni tämä liike! : O
 
Treenailin vähän ja ei mennyt kovin hyvin. Nenä oli turhan painava. Sanomisen jälkeen seuruu meni hyvin, mutta tuomarin edessä ei voi sanoa, että “nyt!”.
 
Jomi oli toiseksi viimeinen numerolla 5. Seuruu oli jotain ihan kamalaa. En muista, että oliko edes alussa kontaktia, mutta nuuskutteluksi se meni. Kun pysähdyin ei ollut tietoakaan perusasennosta. Siinä se herra vaan seisoi mun vieressä. Olin ihan, että mitä mun pitäisi tehdä? Liikkeelle lähdöt tapahtui sitten niin, että Jomi lähti liikkeelle seisaaltaan. Se oli kamalaa “seuruuta”. Sentään vitonen irtosi tästä esityksestä.
 
Hihnatta meni vähän paremmin. Alussa lähti mukaan, mutta sitten se kuono taas putosi maahan. Seiskan verran tuli pisteitä tästä.
 
Liikkeestä maahan. En tiedä mitä herra teki tai jätti tekemättä, mutta luulen, että huono seuruu söi ainakin jotain pisteitä. Mutta sentään 8,5 saatiin tästä.
 
Liikkeestä seisomisessa sama juttu kun koiraa ei silleen näe. Tuomarin mukaan otti pari askelta. Kasi tuli.
 
Luoksetulo oli kuten treeneissäkin ja piste kai lähti tuon lopun vuoksi. Eli ysi.
 
Hypylle jompula meinasi karata ennen aikojaan. Oli siinä ja siinä, että herra olisi hypännyt yli jo ennen kuin mä olin edes valmis. Sain ukon haltuun ja kymppi tuli.
 
Kokonaisvaikutus seiska. Siihen vaikutti makoilun nolla, kuulemma. Yhteispisteet olivat 135.
 
No jopas herra tempun teki kun veti makoilun nollaksi! Tuota ihmettelin. Mutta hyvä ja hienoa oli se, että Jomi tuli mun luo eikä mennyt ketään muuta moikkaamaan. Seuruun puihin menoon olin varautunutkin. Tulos ei harmittanut. Ei ennen kuin sisko mokoma päätti pilata mun päivän. Se valisti, että jos makoilu olisi mennyt paremmin, niin oltais saatu ykköstulos. 160 pojoa riittää siihen. Mä muistin sen rajan olevan 170, joten siksi ei harmittanut, vaikka makoilu nollautui. Mutta joo, jos vaikka ysikin oltais siitä saatu, niin ykköstulos olisi tullut...
 
Vaikka nyt ei mennytkään niin hyvin kuin olin olettanut (omissa treeneissä on sellaista islannintimanttia, että!), niin oli se kyllä kiva huomata, että Jomin kanssa voi tehdä näitä juttuja. Se ei lähtenyt minnekään vaan pysyi lähellä. Vaikka sinänsä meni niin sanotusti puihin, niin luotto poikaan kasvoi : )
 
Varmasti ainakin jonkin verran Jomin suoritukseen vaikutti se, miten kehuin sitä. Mulle oli sanottu, että vain hillitysti saa kehua, joten ei biletetty liikkeiden välissä. Sanoin vaan “hyvä” ja otin askeleen taakse ilmaistakseni, että se suoritus oli ohi. Sitten kun kattelin muiden kehumisia, niin ei kyllä kovin hillityltä näyttänyt. Yhtäkin koiraa rahnutettiin niin, että se oli pers pystyssä. Niin ja olinhan mä muutenkin vähän pihalla sen suhteen, että mitä sain tehdä ja mitä en. Jälkeenpäin mietittynä ehkä olisi kannattanut koittaa saada Jomi seuraamaan? Mä en tehnyt mitään vaan kävelin vaikka koira nuuskutteli.
 
Mulla ei ollut mitään joukkuepaineita ennen koetta. Joukkuetta kasaava oli nähnyt, että kyllä Jomi osaa. Kokeen jälkeen mua nolotti joukkueen puolesta. En tiedä, että olisiko mun pitänyt olla siellä loppuun asti vaiko ei, mutta olin. En kehdannut kysyä asiaa...
 
Noh, tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut silti palata. Tultiin kolmanneksi ja saatiin siitä pieni palkinto (lasinen pysti). Ilman tuotakin olisi ollut kotiin vietävää. Jomi oli pärjännyt vuoden 2013 näyttelykoira –skaboissa ja niiden palkinnot annettiin mulle nyt. Kyllähän mä joskus jonkun kutsun sain johonkin kinkereeseen, mutta just samana päivänä oli agin alkeiskurssi. Ei ollut vaikeaa tehdä valintaa. Ajattelin, että kyllä ne postittaa jos jotain postitettavaa on. Olihan niillä mun osoite. Kutsussa ei sen tarkemmin sanottu, että mitä Jomi oli voittanut. Pyydettiin vaan paikan päälle kun koira oli sijoittunut. Mä ilmoitin yhdistykseen, että en pääse tulemaan. Mitään ei koskaan postitettu ja mäkin unohdin asian. Nyt sitten sain nuo palkinnot sun muut : D Ai niin... Pitihän mun joku juttu Jomista kirjoittaa lehteen, mutta silloinkaan en tiennyt miksi.
 
Jäin siis “seuraamaan” kisoja. Oikeesti olisin halunnut kotiin. Mutta, kun yhdistys oli maksanut mun ilmon, niin... Paikalle jääminen oli astetta mukavampaa kun mummukka oli siellä. Monta kertaa se oli tekemässä lähtöä, mutta se vaan siirtyi ja siirtyi. Lopulta hän lähti vasta kun sanoin, että nyt oli pakko kun viimeinen bussi lähti noin 20 minsan päästä. Vielä tuolloin oli EVL kesken. Kisat olivat myöhässä. EVL:n piti alkaa klo 20.30 ja koirakoita oli vain kolme. Mutta vielä kympin aikaan oli puolitoista koiraa kisaamatta... En voinut jäädä loppuun asti kuuntelemaan joukkuetuloksia.
 
Mentiin sitten mummukan kanssa samalla bussilla keskustaan. Kun käveltiin bussipysäkille tajusin, että siitä oli päivälleen tasan vuosi kun tavattiin ensi kerran. Se oli 21.5.2014 kun me molemmat oltiin menossa yöbussilla Hesaan Liettuan reissun takia. Että sattuikin! Eikä ollut mitenkään suunniteltu juttu. En todellakaan tiennyt, että mummukkakin olisi noissa kisoissa.
 
Mummukka on kyllä jotain ihan omaa luokkaansa. Niin energinen ja positiivinen ihminen. Oikea vanhanajan partiolainen. Siinä on ihminen, joka ei syö sanaansa. Saa paljon aikaiseksi. Oli treenaillut ties missä paikoissa koiransa kanssa ja lisäksi perustanut oman rally-tokon treeniryhmän! Autoa hänellä ei ole, mutta silti on jo rally-tokon voittajaluokassa. Kisauraa on takana vasta alle vuosi. Niin, ja, töissäkin hän vielä on. En tiedä mistä hän repii kaiken ajan siihen mitä tekee koiransa kanssa! Siinä on kyllä ihminen, jota kattoo ylöspäin.
 
Seuraavan bussin lähtöön oli vielä puoli tuntia. Vakken bussi ei ollut edes vaihtoehto. En olisi jaksanut kävellä niin pitkää matkaa. Lisäksi olin ihan jäässä, että siksikään ulkoilu ei miellyttänyt.
 
Kotona oltiin puolenyön aikoihin. Ja edessä aamuvuoro. Ei siis ollut montaa tuntia aikaa nukkua...
 
Niin kuin olen jo aiemmin kertonut, niin olin vähällä jättää rally-kisat väliin. Yksi syy, miksi sinne lähdin, oli, että saisin sitten treenailla Jomin kanssa erilaisessa paikassa.
 
Tuon kisan jälkeen pidettiin välipäivä, mutta kaksi seuraavaa aamua vei Haunisiin. Vähän mietin, että olisiko pitänyt olla menemättä ke, mutta päätin, ettei nyt pidetty välipäivää ennen kisaa. Siispä ti aamuna klo 5 soi kello. Pikaisten valmistelujen jälkeen olin valmis lähtemään puolen aikoihin. Tähtäimessä oli 06.18 bussi. Joo, tiedän, että liian aikaisin lähdettiin, mutta mua ahistaa liian tiukka aikis.
 
Yllätyin kun miltei heti tuli bussi. Ehdittiin sitten vielä 5.55 bussiin. Samapa tuo. Oltiin sitten taas kotona vähän aiemmin. Kun me mentiin bussiin, kuski tokaisi, että eipä hänellä ole vielä koskaan ollut päivän ensimmäinen asiakas koira-asiakas : D
 
Kauppatorilla otin vähän seuruuta ennen seuraavaan bussiin menoa. Se oli joko 220 tai 221. En voi muistaa kun ovat niin samankaltaiset numerot. Mutta suuntana oli Mylly. Oletin, että bussi pysähtyy automaattisesti Myllyn kohdalla, mutta ei pysähtynyt. Noh, sitten vaan ulos seuraavalla pysäkillä. Sitäkin kautta oltiin jo Haunisiin menty, joten ei eksytty.
 
Kentällä, jolle oltiin menossa, juoksenteli bortsu. Kiva... Noh, kenttä on iso, joten kyllä me sinne mahduttiin. Jomi vaan piti pitää hihnassa. Bortsu ei ollut kauaa, joten Jomikin pääsi eroon hihnasta. Hihnaseuruussa Jomin kuono meni taas maahan. Muistin takavuosien yhden koulutusjutun ja olin päättänyt kokeilla sitä. Kotoa vielä löytyi sopiva ketjunpätkä. Kun herran kuono meni maahan, heitin ketjun Jomin nenän eteen. Tässäkin sen näkee, että herra on pehmeä, sillä tuon jälkeen ei enää nuuskinut. Seuruu oli todella hienoa ja kaikki muukin sujui hyvin. Paitsi hyppy. Siinä Jomi ei ole ikinä jumittanut ja nyt sen mokoma teki! Ei lähtenyt kun käskin hypätä. Mitä ihmettä? Tuli sellainen olo, että treenaaminen vaan lisää ongelmia ;D Makoilua oli alussa 5 ja lopussa 8 minsaa. Maassa pysyi.
 
300 kauppatorille. Bussissa Jomi sai huomiota. Ensin se kävi moikkaamassa takana istunutta vanhaa miestä kun vanha mies näytti vihreää valoa Jomille. Sitten Jomi alkoi heiluttaa häntää korviaan laskien ja nostaen käytävän toisella puolella istuvalle vanhemmalle naiselle. Kun nainen antoi ymmärtää, että oli ok tulla luo, niin sinne Jomi parkkeerasi ittensä. Oli siellä tovin. Kun tuli pysäkki, jolta tuli ihmisiä, käskin Jomin takaisin, ettei kukaan kompastuisi hihnaan. Melko pian Jomi palasi naisen luo. Sitten jonkun ajan päästä otin Jomin takaisin. Vielä herra yritti mennä sinne. Ei mennyt suoraan vaan taas liikutteli korviaan ylös ja alas ikään kuin kattoakseen mitä nainen meinaa. Mä olin tylsä ja sanoin Jomille, että nyt riittää. Eikä se enää yrittänyt mennä.
 
Tykkään tuosta numerosta enemmän kun se menee lyhyemmän reitin kuin 220 ja 221. Voi möhnä, kun oltais oltu kauppatorilla vähän aiemmin. 600 meni ihan silmien edestä. Kyllä harmitti. Vakken kautta piti mennä kotiin.
 
Seuraavana aamuna sama setti. Nyt tähtäsin tuohon aikaisempaan bussiin kun ei sen takia tarvinnut paljoa aikaisemmin herätä. Lisäksi halusin kotiin sillä bussilla, joka oli ti mennyt silmien edestä. Se tiesi lyhyempää treeniaikaa Haunisissa. Toisaalta oli kai ihan hyvä pitää lyhyet ja kivat treenit ennen koetta.
 
Alkuun otin 5 minsan makoilun. Hyvin meni. Sitten jääviä niin, että palkka tuli oikeasta liikkeestä. Ei mitään koko settiä. Seuruussa palkkasin kävelystä ja kun lähti liikkeelle. Lisäksi tein sitä, mitä olin tehnyt edellisenäkin päivänä. Annoin Jomin mennä ja sitten ykskaks sanoin “sivu”. Joka kerta pieni ilmestyi seuramaan upean kontaktin kera ja osasi istua kun pysähdyin. Hyppyä otin heittonamin kanssa. Ei mitään seisomisia. Kun koiruus lähti liikkeelle, niin heitin namin. Ei ollut näkyvissä jumitusta.
 
Se oli vain noin puolen tunnin treeni. Ihan riittävä ja toisaalta ei oltais voitu juuri kauemmin olla kun paikalle ilmestyi ruohonleikkuri. Tuli vissiin niittämään kenttää kisakuntoon ; )
 
Myllyn luona bussikuski oli ulkona tupakalla. Päätin ottaa pienen makoilutreenin. Aikaa en enää muista, mutta hyvin meni.
 
Kauppatorilla sai odotella 600, joten otettiin citytreenit. Seuruutin Jomia ihmisvilinässä ja tein sitä puskista huuteluakin. Hihnassa ei tietenkään koira päässyt kauas menemään, mutta kyllä se silti ilmestyi mun sivulle seuraamaan kun niin halusin. Yhden makoilun otin tolppaan sidottuna. En mennyt kovin kauas, ettei ohikulkevat ihmiset pilaisi treeniä “tolppaan hylätyn koiran vuoksi”. Maassa poika pysyi.
 
Torstaina 28.5. oli sitten taas koepäivä. Olin ottanut töistä pekkasen. Oli ihanaa, ettei tarvinnut olla töissä! Alon arvioitu alkamisaika oli 19.30. Halusin olla paikalla viiden aikoihin. Semmonen 2,5 tuntia oli ihan kiva aika totutella ympäristöön ja ottaa vähän treeniä.
 
Aamulla olin käynyt kaupassa ja tarkoitus oli samalla hakea koirille ruokaa. Ei onnistunut, sillä putiikki oli muuttanut. Voi pee... En viittinyt lähteä kauppakassien kanssa tekemään lisäkierrosta. Aamunaput pojat vielä saivat, mutta sitten olikin kysymysmerkki, että mistä seuraavat naput. Jomi oli tuonut kotiin nappupussin rallysta, mutta en uskaltanut heittää pojille ykskaks jotain täysin uutta sapuskaa.
 
Lähdin liikenteeseen puoli kolmen aikoihin. Oli lämmin päivä, mutta mulla oli pitkikset ja paksumpi takki. Iltavuorosta kotiutuessani olin huomannut, etteivät illat olleet kovin lämpimiä : ) Ja sitten tietty muistin miten jäässä olin ollut viime kisan jälkeen.
 
Haunisissa oltiin vähän ennen viittä. Nyt kenttä oli lähempänä tietä, joten pujahdettiin nopeasti “ei kisapuolelle”. Siellä otin vähän treeniä. Seuruussa nenä ei mennyt maahan : ) Sitten etin varjoisan paikan, jotta Jomi sai viilentyä ennen koitosta. Mun pieni aurinko-allergikko ; ) Olihan mullakin kuuma.
 
Juomat vaan leviäksi nurtsille ja siihen parkki. Jomille oli vettä ja itelle spriteä. Oli joku plo, joka oli jäänyt kaappiin pyörimään. Joskus noita sai eurolla ja tuli ostettua niitä jonkin verran. En muista miten nuo limut kulautin kun en osaa juoda limua pelkästään. Pitää olla mukana muuta. Kuten esmes kokiksen kanssa sipsejä tai pizzaa. Sprite ei sovi noiden kummankaan kaveriksi. Sen sijaan suklaan kanssa on ok. Ehkäpä sitten jotenkin niin on tullut ne plot juotua.
 
Noin tunnin päästä mua alkoi viluttaa. Mutta en lähtenyt pois. Halusin antaa Jomille varjoa mahdollisimman kauan ja toisaalta ei olisi ollut väliksi, vaikka olisin kylmettynyt kunnolla...
 
Olin ajatellut mennä ilmottautumaan siinä seiskan aikoihin. Vähän ennen tuota mua kohti alkoi kävellä joku. En tunnistanut ihmistä ja mietin, että jos se muuten vaan käveli. Mutta sen suunta oli kohti mua ja vieläpä varsin määrätietoisesti. Jomi heilutti tulijalle häntää ja vasta kun lippiksen alla olleet kasvot alkoivat puhua, tunnistin henkilön. “Sulle ei sitten jäänyt mitään hampaankoloon testistä”, tulija sanoi iloiselle Jomille. Jep, tuo nainen oli myös luonnetestissä. Hän oli siellä töissä. Nainen tuli pyytämään, että tulisin ilmoittautumaan kun hän oli menossa avoimeen luokkaan koiransa kanssa.
 
Matkalla ilmoittautumispisteelle hän tarkisti Jomin paperit. Onnitteli Jomin rotumestaruudesta. Hämmentyneenä kiitin, sillä tuo tuli ihan puskista. Ihmettelin, että mistä hän oli oikein saanut tietää asiasta? Tai no, helppo oli arvata, että keneltä, mutta miten ja miksi? Vaikeaa oli kuvitella, että he olisivat puhuneet Jomista “muuten vain”.
 
Katoksessa oli tilaa, joten parkkeerasin samaan paikkaan kuin viikko sitten. Kylmyys oli jo tärinäasteella. Kävin kävelyttämässä Jomia ja sitten palasin katokseen. Jomi herätti jonkin verran kiinnostusta.
 
Alo taisi alkaa noin puoli tuntia myöhässä. Ei paha. Koiria oli 9, joten sakki pistettiin kahteen osaan. Jomi oli taas toiseksi viimeinen, joten meidän vuoro ei ollut vielä. Siinä oli hyvää aikaa seurailla toista ryhmää. Samalla näin miten tuomari testasi luoksepäästävyyttä. Herranen aika! Ei tuosta voi selvitä kympillä! Tuomari meni koiran eteen kyykkyyn ja kaksin käsin huljutteli turkkia. Olin ihan varma, että Jomille se olisi liian iso kestävyystesti.
 
Mutta mitä ihmettä!?!? Niin se vaan kesti tuon! Kymppi tuli : ) Wuhuuh!!!
 
Sitten makoilu. Omigosh... Kaksi minuuttia voi olla joskus pitkä aika. Nuuskuttelua oli ja välillä tuli sellainen tunne, että nyt se lähtee. Kyllä sydän takoi ja lujaa. Vihdoinkin kuului taikasanat “aika! Palataan koiran luo.” Pieni oli edelleen maassa. Ei mennyt nollille : ) Tuo tuomari oli tiukan tuomarin maineessa ja mietin, että paljonkohan nuuskuttelu mahtoi vaikuttaa. Piste siitä putosi, mutta nyt oli aloitus paljon parempi kuin viimeksi : ) Ysin makoilu tällä kertaa.
 
Tuo luonnetestissä ollut nainen näpytteli väliaikatietoja eteenpäin. Tiedän kyllä kenelle (tai sitten minne).
 
Muiden suorituksia seuratessani tuomarin tiukkuus kyllä näkyi. Mun mielestä hyvän näköinen suoritus olikin vain 8 arvoinen. Okei, en oo tokotuomari, mutta en huomannut mitään isompia mokia. Ja ennen kisaa tuomari sanoi, että “tämä on alokasluokka. Ei se ole niin vakavaa”. Hmmmh... miten tuntuu, etteivät sanat ja toiminta oikein nyt kohdanneet...
 
Kyllä siinä alkoi miettiä, että mahdetaanko saada tuolta tuomarilta mitään. Jos seuruu menisi taas niin kamalaksi, niin ysin makoilu ei siinä paljon painanut...
 
Sitten vihdoinkin oli meidän vuoro. Tarkistin aina, että Jomi oli kunnon kontaktissa ennen kuin vastasin olevani valmis. Sitten menoksi. Hienosti lähti liikkeelle ja meno jatkui. Ei nuuskuttelua. Huomasin, että kehuin kuiskaten Jomia. Se tuli ihan automaattisesti. Kun liikkuri ja tuomari olivat mun takana, niin jatkoin sitä. Hyi mua. Käännöksen jälkeen olin hiljaa. Jomi pysähtyi kun mä pysähdyin ja muutenkin oli tosi kiva fiilis seuruusta. Ysi tuli. Myöhemmin kuulin, ettei kukaan saanut hihnaseuruussa kymppiä kun ei muistettu heiluttaa hihnakättä. Aha. Mitenköhän se sitten onnistuu ilman, että hihna kiristyy? Samapa tuo.
 
Vapaana seuruukin meni tosi kivasti. Olin tyytyväinen. 8,5 tästä.
 
Liikkeestä maahan kasvatti pistepottia 8,5 pisteen verran. Mitäköhän herra taas teki? Sen näin, ettei se mennyt maahan ihan heti. Varjosta näin, että jäi hetkeksi seisomaan. Onneksi näin makoilevan koiran kun käännyin.
 
Luoksetulo meni kuten yleensä. Tämä tuomari rokotti vain puolikkaan tuosta lopusta. Niin ihanaa kattoa miten herra ylittää kaikki nopeusrajoitukset tullessaan mun luo : )
 
Liikkeestä seisomisessa oli taas jotain, mutta 8 on hyvä tulos.
 
Hyppy oli ysi. Minneköhän se piste tippui? Ite en huomannut mitään, mutta eihän se välttis mitään tarkoita. Ehkäpä piste lähti kun Jomi jäi lähelle estettä? Nyt jäi paljon lähemmäs kuin viimeksi. Onneksi sentään hyppäsi eikä jumittanut : )
 
Kokonaisvaikutus oli ysi : ) “Teillä meni tosi hyvin. Ei ollut kasia huonompaa ja koiralla heilui häntä. Yhteistyö oli hienoa ja koiraa ohjattiin hienosti.” Jotain tuollaista se tuomari selitti.
 
Voi, että miten tyytyväinen olin Jomin suoritukseen! Meni kyllä paljon paremmin kuin viimeksi. Pieni sai loput nakinpalat palkaksi. Olisin ostanut meille molemmille makkarat, mutta ei kuulemma ollut kuin sinihomemakkaroita enää. Normimakkarat olivat menneet. Voi harmi. Makkarat olivat tosi kohtuuhintaisia, vain euron tsipale.
 
Pisteet laitettiin seinälle, mutta mä en jaksanut mennä niitä kattomaan. Kyllähän ne saa tietää sitten kun kirja annetaan takaisin. Vaikken nostanut arsetta, niin silti sain tietää pisteet ennen kirjojen jakoa. Sisko onnitteli ykköstuloksesta. Se on tätä nykyaikaa kun tieto kulkee niin nopsaan.
 
Ykköstulos tosiaan oltiin saatu 177,5 pisteellä. Huikea parannus edelliseen kisaan. Hyvä jompula : ) Yksi toinenkin koirakko sai samat pisteet, joten sitten piti ettiä ratkaisu toko-säännöistä, kuten tuomari sanoi. Tasapistetilanteessa katotaan tiettyjen liikkeiden pisteet. Se, jolla ne on paremmat, voittaa. Vapaana seuraaminen ja kokonaisvaikutus olivat näitä liikkeitä. Joku kolmaskin siinä vielä oli, mutta en muista sitä.
 
Tuomari ilmoitti, että saksanpaimenkoira oli tullut toiseksi. “Voittaja on islanninlammaskoira... Enpä nyt ala edes yrittää sanoa tuota nimeä”, tuomari sanoi. Mua huvitti. Kun käteltiin, niin tuomari kysyi, että miten se nimi oikein lausutaan. Lausuin nimen ja tuomari oli vaan, että jaahas, vai niin xD
 
Voi mun murmeli-mörmeliä kun oli taas kivunnut kirkkaimmalle korokkeelle! Hienovaraisesti töni toisen pois sieltä, mutta kuitenkin taas tuo meni voittamaan. Hieno ukko <3
 
Voittajalle haluttiin tarjota makkara. Mikäs siinä kun oli aikaa odottaa sen jäähtymistä. Bussin lähtöön oli vielä aikaa. Oli joku pekonimakkara. On tuo jompula kyllä varovainen lämpimien ruokien suhteen. Toisaalta se on ihan fiksua, mutta Jomin mielestä sapuskan ei kuuluisi olla lämmintä lainkaan. Se oli kyllä hidasta se makkaransyönti. Tuomari tuli siihen viereen sanoen, että kylläpä se syö varovasti makkaraa. Sanoin, että “se on vähän neiti lämpimien ruokien kanssa. Toisaalta se on ihan fiksua kun suu ei pala. (Tuomari myönteli). Mulla on näitä kolme ja ne kaksi muuta olisivat syöneet tämän makkaran jo aikoja sitten.” Tuomari naurahti ja lähti pois. Niin joo, herra tuomarin nimi oli Ralf Björklund.
 
Jäin istuksimaan kun ei huvittanut lähteä vielä paleltumaan bussipysäkille. Katos oli mukavan suojaisa. Paikkaa siivottiin ja yksi kysyi, että mitenkäs mun kyyti. Sanoin, että bussi lähtee 22.20. “Minne sä oot menossa?” “Kauppatorille ja sieltä sitten toiseen bussiin.” “Täältä voisit saada kyydin kauppatorille”, huikkasi yksi nainen. Tuo sama nainen kysyi missä mä asun ja kun sattumoisin asuttiin samoilla suunnilla mulle oli tiedossa kyyti kotiin! Ihan mahtavaa!!! : ) Kuski sanoi, että polttaa ensin tupakan. Sanoin, että ei kiirettä, sai polttaa vaikka kaksi. Aikaisemmin me kuitenkin oltaisiin kotona, mitä alunperin luulin.
 
Olisin voinut jäädä koululle, mutta naisen mielestä 20 minsan kävely oli liian pitkä, joten neuvoin tien postilaatikoille. Jomi oli hienosti auton takana. Mitäpä tässä osaa muuta sanoa kuin KIITOS kyydistä!!! Se oli kyllä tosi mahtavaa päästä kotiin niin näppärästi : )
 
Jompulalla oli ollut rankka viikko: kaksi toko-koetta. lt ja rally-kisa. Siinä oli varsin hyvä syy antaa pienelle kaksi hyvin ansaittua vapaapäivää.
 
Sunnuntaina 31.5. sitten taas oli koe edessä. Alokkaat olivat vasta noin 13.20, mutta silti piti lähteä jo puoli kasin aikaan. Ja kun muistelee mihin aikoihin sitä yleensä on joutunut lähtemään kun on ollut jotain häppeninkiä, niin tuo oli todella myöhäinen aika ; ) Olisin halunnut olla kisapaikalla yhdentoista aikoihin, mutta busseja ei mennyt niin, että se olisi onnistunut. Piti sitten valita, että tähdätäänkö kymppiin vaiko kahteentoista. Puolitoista tuntia ennen kisaa tuntui liian lyhyeltä ajalta, joten mieluummin sitten kympiksi.
 
Kuuklen mukaan matkaan menisi autolla noin 20 minsaa. Kahdella bussilla sinne pääsee noin kahdessa tunnissa. Eheh... Onneksi alokkaat ei olleet ekoina, sillä sitten en olisi päässyt bussilla kisapaikalle. Ei mennyt busseja tarpeeksi aikaisin.
 
Kun seuraavan bussin lähtöön oli vielä aikaa, niin pidettiin city-treenit. Kauppatori oli tyhjä kojuista, joten oli hyvää tilaa treeniä. Eipä sillä, olisi sitä tilaa ollut muutenkin kun siihen aikaan ei hirveesti mennyt ihmisiä.
 
Makoilutin liinassa enemmän kuin kaks minsaa. En enää muista aikaa. Sitten tehtiin seuruuta ja jääviä. Kun käytössä oli liina, niin pystyin tekemään seuruuta “puskista huutelemalla”. Loppuun vielä makoilua. Kaikki meni hyvin, että kivalla mielellä suunnistettiin kohti Haunista jälleen kerran.
 
Kun sinne päästiin, niin hoidin heti pois ilmoittautumisen. Jomi oli viimeinen koira. Alokkaassa oli yhdeksän koiraa. Ilmoittautumisen yhteydessä sain kupongin Petolaan (lemmikkitarvikeliike), puruluun ja numerolapun takana oli 5 euron alekuponki M & M :iin.
 
Sitten tehtiin vähän treeniä. Makoilutin sidotun hihnan kanssa. Pyrin tekemään niin, että hihna oli löysällä, jotta Jomi ei sitä huomaisi. Mutta silti epäilen, etteikö se muka huomaisi pannastaan roikkuvaa lukkoa. Makoilu meni hyvin vaikka siinä jonkin verran liikennettä olikin.
 
Sitten seuruuta vähän ja sen jälkeen katoksen suojiin. Oli vilpoinen päivä kun tuuli puhalsi niin raikkaasti. Hyvä, ettei ollut hellepäivä. Mun aurinko-allergikon suoritukseen olisi saattanut kuuma sää vaikuttaa.
 
Tuuli puhalsi juuri katoksen sisälle. Ajankulukseni lueskelin. Tunnin verran tarkenin istuksia. Sitten ei ollut enää kanttia yrittää metsästää flunssapöpöä. Lähdettiin kävelemään. Päätin käydä kattelemassa, että miltä se suosittu Haunisten allas oikein näytti.
 
Ei tarvinnut kauaa kävellä kun saatiin ihailla upeaa maisemaa. Käytiin vähän köpsyttelemässä kallioilla. Olisi tehnyt mieli lähteä kiertämään allas, mutta kun edessä oli koe, niin en lähtenyt. Kuulemma altaan kiertäminen kestää noin 45 minsaa. Kyllä tarttis joskus päästä kiertämään tuo. Ehkä ei nyt kesällä kun oon kuullut, että siellä on kärmeksiä.
 
Sitten palattiin kisakehän viereen. Valitsin paikan, jossa sain ite olla auringossa ja jompulalla oli mahdollisuus olla varjossa. Pääasiassa siinä sitten oltiin loppuaika. Välillä käytiin kävelemässä.
 
Kun alokkaita oli yhdeksän, niin makoilu ja luoksepäästävyys tehtiin kahdessa osassa. Viimeisenä koirana Jomi oli toisessa ryhmässä. Luoksepäästävyys oli kyllä tosi haasteellinen ihmisrakkaalle koiruudelle. Kun mentiin kehään, niin siinä tuomari rahnutti ja miltei piti kainalossa Jomia. Kun kerran oli saanut olla noin tuttavallinen tuomarin kanssa, niin eihän ukkeli pystynyt istumaan kun tuomari tuli luo. Nytkin se oli miltei koiran kainaloon ottamista. Jomi ei noussut heti. Ja onneksi piti kaikki tassut maassa kun nousi. Ehkä siihen vaikutti se kun tuomari oli polvillaan Jomin edessä. Tuomari rahnutti häntää heiluttavaa Jomia. Yllätyksekseni tuomari huikkasi liikkurille “kymmenen”. Tätä tuomaria ei haitannut se, että koira nousi. Jomilla on hauska ja söpö virnistys. Näytti sen tuomarille ja tuomari sanoi laittaen päänsä lähelle Jomin päätä “mitä sä oikein virnistät?” Ilkka Stén oli mukavanoloinen tuomari, vaikkakin teki turhan haasteelliseksi luoksepäästävyysosuuden.
 
Makoilu oli taas sitä, että sain jännätä, että nouseeko koiruus vaiko ei. Pää pyöri ja kuono pystyssä ukkeli koitti selvittää keitä muita rivissä oli. Alku on aika villiä ja sitten se vähän rauhoittuu, mutta koko ajan on jännitys päällä. Tätä tuomaria ei haitannut nuuskuttelu, joten kymppi tuli!
 
Muistin, että ennen meitä oli saku. En muistanut, että minkä näköinen. Paikalla kun oli useampi saku. Koe oli saku-yhdistyksen järjestämä. Piti sitten koittaa tiirailla sakujen omistajien numeroita.
 
Seurailin muiden suorituksia ja hienoja olivat. Upeaa seuraamista ja muutenkin tosi hyvin meni. Tuomarin numeroita en nähnyt kun olin sen verran kaukana. Monella homma kosahti hyppyyn. Jostain syystä moni koki sen todella vastenmieliseksi. Koira joko ei lähtenyt hyppäämään useasta käskystä huolimatta tai sitten se kiersi esteen.
 
Paikalla oli toko-ryhmässämme oleva porokoira. Sen suoritus näytti todella hienolta. Tuo koira voitti sen kisan, jossa Jomi nousi makoilusta. Suoritus näytti niin hienolta, että ajattelin koirakon toistavan voittonsa. Kun sitten myöhemmin juteltiin, kävi ilmi, että todennäköisesti niin ei tullut käymään. Koiruus oli pitänyt ääntä (piipitystä, tms.). Tuota ongelmaa on pyritty ratkomaan ryhmässä.
 
Kun mentiin kehään, huomasin Jomin saaneen jonkin hajun nenäänsä. Ukko oli vähän kuutamolla. Ajatuksena oli odottaa, että koira on kontaktissa ennen kuin sanon olevani valmis. Nyt näytti, että haju kutitti liikaa pienen nenää. Alkoi ahdistamaan kun vaan odotin ja odotin. Ei siinä mennyt montaa minuuttia, mutta jotenkin tuntui inhottavalta odotuttaa vastausta. Kiinnitin koiruuden huomion, jotta sain sanottua olevani valmis. Kai siinä samassa haju oli taas kuonossa kun alkuun ukkeli tuntui olevan kuutamolla. Lisäksi huomasin siinä liikkeelle lähtiessäni, että herra ei ollut messissä, joten maiskautin tsemppaukseksi : D Niin ei saa tehdä ei, mutta se tuli ihan luonnostaan. Kasi tuli.
 
Hihnaton seuruu meni vähän paremmin. 8,5 tuli pisteiksi.
 
Sitten poika pisti parastaan ja seuruu oli hienoa! Mulla ei ollut mitään hajua, että miten nopeasti se toimi jäävissä kun koiraa ei silleen näe. Sitten kun sain arvostelupaprun käteen, niin molemmat olivat kymppejä! : ) Ryhmäläiseltä kyselin, että miten jäävät olivat menneet. Kuulemma heti oli tehnyt niin kuin pitikin.
 
Luoksari oli kymppi. Tätä tuomaria ei haitannut Jomin loppuhyppy.
 
Hyppy myöskin oli kymppi.
 
Ryhmäläinen sanoi, että meillä oli mennyt todella hyvin ja epäili, että me voitettiin. Mun oli vaikeaa arvioida mitään kun omaa suoritusta ei voinut nähdä. Etenkään sitä mitä koiruus oli tehnyt.
 
Kun sitten alkoi kirjojen palautus, alkoi jännittää. Ainoastaan kaksi jäi vaille ykköstulosta. Koirakko toisensa jälkeen sai kirjansa. Ryhmäläinen tuli kolmanneksi. Kun toiseksi ilmoitettiin tulleen sakun, mun suu aukesi, sillä ainoastaan meidän kirja oli enää jakamatta. Siinä oli pieni hetki aikaa valmistautua kuulemaan, että me oltiin voitettu. Voe mahoton kun jompula voitti taas! Pisteitä saatiin 190 ja ykköstulos kruunattiin KP-ruusukkeella. Palkinnoksi saatiin narulelu, pari namipussukkaa (toisessa jotain tikkuja ja toisessa riista & kana miniluita) ja kakkapussien “kotelo”. Tuossa kotelossa on tassunkuvia ja tykkään siitä. Mä kun fanitan koirantassunjälkeä. Se vaan jotenkin on niiiiiiii-in söpö <3
 
Kun reppu oli pakattu, niin sitten kohti bussipysäkkiä. Parkkipaikalla satuttiin törmäämään siskoon, joka juuri tuli sinne. Sillä oli joku koirajuttu. Juteltiin siinä hetki. Kun sisko avasi auton takaoven ottaakseen sieltä tavaraa, Jomi hyppäsi takapenkille. Kai se luuli, että voittajalle tarjottiin taas kyyti ; )
 
Siinä jutellessa alkoi satamaan. Mulla oli mukana MV-varjo kun radiossa oltiin puhuttu aamulla sadekuuroista. Jomille oli puku, että jos alkaa satamaan, niin ei ole ihan kurainen bussiin mennessä. Vettä tuli aika kovaa, mutta vain hetken. Sitten taas uudelleen. Olin kahden vaiheilla, että laittaako Jomille puku vaiko ei. Kun sade loppui, niin päätin pitää puvun vielä repussa. Eikä sitä tarvittu, sillä siinä oli kaikki sade, jota saatiin koko reissun aikana.
 
Kauppatorilla näin vakken auton lähtevän. Lähibussin lähtöön oli vielä aikaa, joten hypättiin Vaalaan menevään bussiin.
 
Päätin kiertää sen metikön kautta, jossa olin ottanut Ticon synttärikuvat. Palkkioksi hienosta suorituksesta päästin Jomin vapaaksi. Vähän jännitti, että ampaiseeko se samantien metsän uumeniin, mutta ei. Pysyi suht lähellä vaikka kirmailikin ja kun kutsuin, poika tuli luo : )
 
Luulin, että seuraava koe olisi aikaisintaan heinäkuussa. Olin edelleen jonossa yhteen kokeeseen. En uskonut siitä olevan mitään hyötyä, sillä sen tuomarin arvosteltavina oltiin jo oltu. Olin sen verran kuspää, että olin jonossa silti, sillä halusin nähdä, että tarjottaisiko tuostakin kokeesta peruutuspaikkaa.
 
Kyllä tarjottiin. Heti pistin vastausta, että oltiin juuri oltu sillä tuomarilla, ja saatu siltä ykköstulos. Totesin, että ei me saada enää osallistua. Kun Jomin makoilu on mitä on, niin olisin kyllä voinut mennä kokeeseen vaan harjoittelemaankin. Mutta varmaan jonossa oli muitakin mun jälkeen, joten en tietenkään tehnyt mitään tuollaista.
 
En tehnyt en, vaikka sitten lopulta kokeeseen meninkin. Vastattuani sain yllättävän vastauksen. Ei kuulemma ollut mitenkään rajoitettu tuomareiden määrää. Kaikki ykköstulokset sai olla vaikka yhdeltä tuomarilta! Tieto oli todella yllättävä, sillä automaattisesti oletin, että tulokset piti olla eri tuomareilta. Näyttelyissä kun sertit pitää olla eri tuomareilta ja rallyssa hyväksytyt tulokset myös (ainakin ennen muutosta).
 
Kun kerran kokeeseen sai mennä, niin sitten sinne mentiin. Vähän se tuntui tylsältä, että jos kaksi tulosta on samalta tuomarilta. Toisaalta kyseessä oli se tiukka tuomari, joten helpolla sitä ei ollut saatavissa. Mutta en välittänyt siitä jo senkään takia kun kisa oli Kaarinassa. Siis ihan kotikulmilla!
 
Piti odottaa alkuviikkoon, jotta sain kisakirjeen ja tarkemman osoitteen kisapaikasta. En ollut uskoa kisapaikan sijaintia todelliseksi. Toisaalta se oli helppo saavuttaa, mutta toisaalta se lisäsi viimeisen ykkösen haastavuutta.
 
Keskiviikkona aloitin taas treenailun. Aikaisin aamulla suunnistettiin bussipysäkille. Vartin päästä oltiin Kaarinan keskustassa. Edelleen epäuskoisena kisapaikan sijainnista tiirailin lähellä olevan rakennuksen seinään. Kuten olin arvellutkin, niin siinä tosiaan seisoi Kaarinan lukio. Sitten ettimään koulun kenttää. Kisakirjeessä oltiin sanottu, että kyseessä on hiekkakenttä. Sellaista ei tarvinnut kauaa etsiä, sillä kenttä näkyi bussipysäkille.
 
En olisi ikinä uskonut, että toko-koe voisi olla noin keskustassa! Aina kuvitellut, että edes jotenkin syrjässä, mutta kyllä tämä oli ihan Kaarinan keskustassa. Sinänsä mua ei huolettanut Jomin suhteen. Luotin, että ei se lähde minnekään. Mutta häiriötä oli kyllä tarjolla, että mielenkiinnolla odotin miten hyvin pieni malttoi keskittyä
 
Pidin kentällä treenituokion. Alkuun pitkä makoilu ja sitten muita liikkeitä. Ensin meinasin, että en ota hihnaa pois, mutta kun huomasin miten intensiivisesti Jomi oli messissä, napsautin hihnan pois. Kaikki meni hyvin.
 
Lähdin tutkimaan aluetta siltä varalta, että jos vaikka jossain muualla olisi toinen hiekkakenttä. Toko-kokeen paikaksi tuo vaan tuntui niin yllättävältä.
 
En löytänyt mitään toista kenttäehdokasta, joten palattiin takaisin vielä vähän treenimään. Makoiluun saatiin lisämauste luonnosta. Kuulin heinien suhisevan. Jomi katteli sinne suuntaan. Ajattelin, että “voi ei! Siellä on koira...” Jomi makoili ilman hihnaa. Kun herran katse oli vaan siellä ääneen suunnassa, katoin sinne itekin. Voi paska! Siellä loikki pupu!!! Sanoin painokkaasti “Jomi! Maa!” Pysyi siinä, mutta aloin mennä ukkelin luo. Pupu vaan loikki ja mua alkoi jännittää, että lähteekö Jomi perään. Ihan vieressä oli autotie. Toistin aiemmat sanat kun näin pupun vauhdin pysähtyvän ja se teki sellaisen tähystysloikan. Hetken seisoi kahdella jalalla, ennen kuin jatkoi matkaansa. Jomi pysyi maassa, luojan kiitos! Syötin sitä maassa. Voi olla, että vähän myöhemmin uusin makoilun. En muista.
 
Kun treenit oli pidetty, mentiin bussipysäkille. Alunperin ajatuksena oli ollut kävellä kotiin. Eihän se olisi ollut kuin reilun tunnin matka. Mutta kun lipussa oli vielä reilusti voimassaoloaikaa, niin päätin kokeilla, että josko päästäisiin kotiin bussilla. Mulla ei ollut mukana aikataulua eikä pysäkillä ollut sellaista. Olin olettanut, että olisi.
 
Funtsin, että en ollut nähnyt bussin menevän ohi, joten vielä välillä klo 7-8 bussi voisi hyvinkin tulla ennen kuin lippu umpeutuu. Muistelin bussin menevän kerran tunnissa. Siinä sitten odotettiin eikä onneksi turhaan, sillä bussi tuli niin, että päästiin samalla lipulla.
 
Nyt treenireissuun meni vajaat kolme tuntia. Näppärän matkan päässä oli tuo kohde. Kotoa pysäkille oli noin 20 minsan matka. Bussilla sai huristaa vartin ja bussipysäkki oli ihan lähellä treenipaikkaa : )
 
Treenimässä käytiin myös to & pe. Nyt lähdettiin liikenteeseen myöhemmin kun aamuissa oli ollut muuta menoa ensin. Makoilutukset tein varmuuden vuoksi liinassa, mutta muuten ilman hihnaa. Toki treenittiin hihnaseuruutakin (muistin kokeilla molempien käsien heiluttamista ; )  ). Hyppyäkin treenittiin kun mulla oli mukana meidän oma hyppy (lastauslavanpala) : D
 
Perjantaina oli lämpöä +21. Mietin, että mahtoikohan Jomi kyetä tekemään mitään, mutta hienosti se jaksoi. Tosin kentälle puhalsi just kivasti viilentävä tuuli. Lauantaiksi oli ennustettu +23. Toivoin, että silloinkin olisi ollut tuo sama tuuli... Noin lämmin päivä vaan lisäsi kisan haastavuutta.
 
Molempina päivinä mentiin kotiin bussilla. Treenit kestivät noin puoli tuntia per päivä. Sitten odoteltiin puolisen tuntia bussia. Samalla lipulla päästiin, joten ei tullut pahaa hintalappua treenireissuihin : )
 
To pysäkille tuli vanha nainen, jonka jalkoihin Jomi parkkerasi kun huomasi, että sen luo sai mennä. Jos silitys loppui, Jomi katsoi naista, pitäen korviaan takana ja heilutti häntää. Naisesta oli nopeasti koulutettu Jomin silitysautomaatti ; )
 
Tähän päivään (13.6.) heräsin puoltatoista tuntia aiottua aiemmin. Eipä siinä sitten muuta kuin tunnin lenkuralle ukkojen kanssa. Sen jälkeen pesin pääni. Oli kyllä hyvin aikaa kuivatella kuontaloa ja noin kolmen tunnin jälkeen kun lähtö koitti, pää oli lähes täysin kuiva.
 
Radiosta olin kuunnellut säätiedotuksen ja sen mukaan oli tulossa lämmin päivä. Mä kun niin toivoin, että tälläkin kertaa lämpö jäisi tulematta. Näinhän oli käynyt jo muutaman kerran tämän kevään / kesän aikana : ) Nyt ei oltu niin onnekkaita.
 
Busseja ei mennyt viikonloppuisin! Hyvä, että äippä pystyi heittämään, sillä jos olisi pitänyt kävellä, niin turhaa olisi ollut toivoa ykköstulosta. On tuo niin herkkä lämmölle.
 
Yhdentoista aikoihin oltiin Kaarinan lukion luona. Kenttä tosiaan oli se, jonka olin arvellutkin olevan. Sain kuulla, että oltiin luokan ensimmäisiä. Sehän passasi. Ja vielä kun makoilu tulisi tapahtumaan kahdessa satsissa, niin siinä olisi pieni hetki aikaa olla varjossa ennen yksilöosuutta. Koirakoita oli 9.
 
Menin istuksimaan lähellä olevan bussipysäkin varjoon. Siellä oltiin noin tunti. Sen jälkeen tein pienen kävelylenkin ja otin siinä samassa vähän treeniä. Hyvin meni.
 
Kun avoimet aloittivat, mentiin lähemmäs kenttää. Saatiin olla puun varjossa. Siinä odotellessa nähtiin yksi tokoryhmämme beussi.
 
Mummukkakin oli paikalla, eikä se ollut yllätys. Tästä oli puhetta kun viimeksi nähtiin. En mennyt heti hänen luo siltä varalta, että hänen koiransa olisi ollut seuraava. Siinä sitten olisikin ollut lisähaaste makoiluun. Vähän ennen alojen alkamista kysyin, että mikä numero heillä oli. Olivat toiseksi viimeisiä. Helpotuksen huokaisu.
 
Tuomarin sanojen jälkeen oli juoksutarkastus. Nyt se tehtiin niin, että tuomari kävi erikseen kaikkien luona. Ei menty numerojärjestyksessä jonossa, kuten aina ennen oli menty.
 
Sitten oli luoksepäästävyyden ja makoilun vuoro. Luoksepäästävyydessä Jomi kesti ja malttoi hienosti tuomarin läheisyyttä. Kymppi.
 
Makoilu jänskätti. Tällä kertaa herra ei juurikaan nuuskutellut. Luulen sen johtuvan lämpimästä säästä. Nuuskuttelun sijaan Jomi näytti tuskaiselta kun aurinko sulatti arktista pystykorvaa (mukamas). Sain sitten jännätä, että nouseeko tuskaisen olon takia. Ei noussut ja yllätyksekseni saatiin makoilusta kymppi! Sitä en olisi uskonut tämän tuomarin kanssa. Ralf Björklundia oltiin taas tapaamassa.
 
Sitten menin varjoon odottamaan omaa vuoroa. Jomista näki, että sen aurinko-annos oli jo täynnä. Ei ollut sellainen kuin yleensä. Läähätti vaan kun oli niin kuuma. Mun mielestä ei kyllä ollut tukalan kuumaa ja itseasiassa ei ollut niin kuumaa kuin olin odottanut. Mutta, jompula kestää lämpöä huonosti.
 
Huono lämpökerroin kyllä näkyi suorituksessa. Nyt oli laitettu liikkeet tavanomaisesta poikkeavaan järjestykseen. Ihan kiva idea. Mulle ei oo väliä, että missä järjestyksessä ne on. Ekana oli hihnaseuruu. Jomi jäi jälkeen. Lämmön lisäksi se otti häiriötä lähellä olevasta korkealla aidalla aidatusta tekonurmikentästä. Siellä jotkut potkivat palloa vasten aitaa ja siitä tuli “kiva” meteli. Jomi ei oikein olisi halunnut tulla siihen suuntaan. Seuruun aikana en juurikaan nähnyt pojua edes sivusilmällä. 7,5 tästä tuli.
 
Sitten oli hypyn vuoro. Meni ihan mallikkaasti, mutta tosi paljon meni hypyn linjan yli. Hypätessään kaarsi voimakkaasti oikealle. Ei sitten ollut niin paha virhe kuin olin luullut. Ysi.
 
Luoksetulo sitten. Oho! Kymppi! En nyt muista, että tekikö loppuhyppyä. Vasta nyt näen suoritusten pisteet ja yllätyin kympistä. Ehkä lämpö oli vaikuttanut sen verran, että loppuhyppy jäi pois. Kun ei muista, niin ei muista.
 
Sitten taisi olla liikkeestä seisominen. Tämä liike tehtiin sen tekonurmikentän suuntaan. Jomi jäi heti jälkeen kun ei olisi halunnut tulla siihen suuntaan. Mietin, että mahtoiko se ennakoida seisomista kun heti himmasi, mutta pallon paukutus (ja lämpö) olivat ne syyt, että sentään 8,5 tästä saatiin. Ilmeisesti se liikkui koko ajan, kunnes käskin sen seistä. Tämä on vain arvelua kun en nähnyt, että mitä koiruus puuhasi.
 
Seuraaminen ilman hihnaa. En enää tarkalleen muista, että miten meni. Ei kovin hyvin kuitenkaan kun pisteitä tuli 6,5...
 
Lopuksi liikkeestä maahan. Tämä tehtiin poispäin siitä kentästä ja heti lähti paremmin mun mukaan kuin liikkeestä seisomisessa. 9,5.
 
Oma fiilis oli, että ei ollut mennyt niin kovin hyvin. Siksipä yllätyin kun tuli kokonaisvaikutelman aika. “No, niin. Teillä meni hyvin. Kymppejä ja ysejä. Ainoastaan seuraamiset menivät huonommin.” Ralf näytti ysiä ja olin kyllä yllättynyt.
 
Sulamispisteessä ollut arktinen pystykorva keräsi henkihieverissään kuitenkin 174 pistettä ja laittoi pisteen kisapaikkojen ettimiselle. Tällä tuloksella saatiin kotiin vietäväksi muutakin kuin se pieni mitali, jonka saa TK1-tunnuksesta. Jompula kun kiipesi taas palkintopallille. Tällä kertaa oli kolmas ja saatiin toinen samanlainen narulelu, pari puruluuta ja nameja : ) Ainoastaan neljä koirakkoa sai ykköstuloksen.
 
Paikalla oli useampi tuttu ja sitten yksi nainen, jota en tuntenut entuudestaan. Se istui jonkin matkan päässä meistä ja yhtäkkiä kysyi, että oliko mulla islis. Myöntävän vastauksen jälkeen hän kysyi, että tunsinko parin islisneidon omistajan nimeltä *****. Jo vain. Tästä sitten alkoi juttelu. Tuon naisen lisäksi juttukaverina oli sen beussin omistaja ja sitten sen porokoiran omistaja (sai myöskin TK1-tunnuksen). Niin ja tietenkin paikalla oli aina yhtä ihana mummukka. Hän istui auringossa, joten sen takia ei tullut paljoa juteltua hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa kävin juttelemassa ja Jomi suurinpiirtein teki kuolemaa kun auringonsäteet osuivat siihen. Vetää kyllä överiksi tuon lämmön suhteen.
 
Kirjojen jaon jälkeen juttelin jonkin aikaa mummukan kanssa. Hän sanoi, että olisi kiva nähdä mua treenimerkeissä. Mikäs siinä, mutta kun me molemmat autottomat asutaan ihan eri suunnissa. Mummukka lupasi ottaa yhteyttä jos keksii jonkin yhteisesti sopivan treenipaikan. Katellaan miten käy...
 
Kun busseja ei mennyt eikä äippä pystynyt hakemaan, niin kotimatka tapahtui kävellen. Oli kyllä lämmin ja yhdessä vaiheessa piti pitää hengähdystauko. Jomi läähätti kuin viimeistä päivää ja koko ajan pyrki jonnekin ojaan tai varjoon.
 
Ihanaa, upeaa ja mahtavaa, että nyt voin unohtaa kisojen ettimisen! Mulla oli katottuna kolme kisaa ens kuulle. Kaks olisi tiennyt enemmän reissaamista :/ Yksi olisi ollut Turussa. Sitäkin olin pohtinut, että pitäisikö mun vaan hakea ja jos olisin päässyt, niin maksaa niihin kaikkiin? Yhdestä ykkösestä se oli kiinni, mutta ei sitä voi aina varmaksi sanoa, että vain yksi kisa olisi riittänyt. Heinäkuun kisat eivät miellyttäneet siinäkään mielessä, että todennäköisesti oltais jouduttu kisaamaan turhan lämpimissä olosuhteissa. Mutta tämä päivä ratkaisu kaikki pulmat kun enää ei tarvita kisoja : )
 
Sitten seuraavana tokoillaan (jos tokoillaan) avoimessa luokassa uusilla säännöillä. Tosin, jos tokossa on sama kuin rallyssa oli, niin voisin koittaa alokasluokkaa uudelleen. Ihan vaan treenin kannalta. Etenkin makoilun suhteen. Rallyssahan sai jatkaa siitä mihin jäi tai aloittaa alusta.
 
Hienosti mun pieni sievä suoriutui mun mielestä haastavassa paikassa olevasta kisasta – ja vieläpä lämmön grillatessa : ) Tästä on tosi kivaa ja mukavaa jatkaa. Tiedän, että voin luottaa pojuun. Minnekään se ei lähde, vaikka häiriötä saattaa ottaa. On se vaan niin ihana <3
 
Sitten kuvitusta tylsään ja piiiiitkään tekstiin. Muutama kuva tämän päivän koepaikasta ja sitten palkintosadetta. Kuva, jossa Jomi on mukana on otettu jo jokin aika sitten. Kuvittelin tosiaan, että seuraava kisa olisi joskus heinäkuussa. Raparperit loivat kivan kuvaustaustan ja oletin, että seuraavan kisan koittaessa raparperejä olisi harvennettu. Siksi otin kuvan ennakkoon. Siitä unohtui palkinnot, jotka saatiin Ilkka Sténin tuomaroidessa. Nuo unohtuneet palkinnot laitoin samaan kuvaan tämän päivän palkintojen kanssa. Kuvassa on myös se pieni mitali, joka tosin näkyy huonosti. Tarkoitus olisi jotenkin koittaa kuvata Jomi & mitali yhdessä. Kaulaan sitä on turha laittaa kun se häviää karvojen joukkoon. Että ehkä vielä lisään tänne yhden kuvan. Kuvaa en ota nyt. Pieni ei todellakaan tartte lisärasitusta tälle päivälle. Saa levätä rauhassa.
 
Jomilla on ollut aika puuhakas kuukausi. Kuukauden sisällä on ollut neljä toko-koetta (21.5., 28.5., 31.5. ja 13.6.). Sen lisäksi on ollut luonnetesti ja yksi rally-kisa. Hienosti on poju jaksanut : ) Kennelliitolla onkin nyt vähän päiviteltävää Jomin sivulle. Niin ja viimeistään tänään Jomista olisi tullut FI MVA. Eikös se ollut niin, että TK1-tunnus kelpuutetaan luonnetestin sijasta?
 
Kunhan saan tämän julkaistua, niin sitten aukeaa sipsipussi ja kolapullo. Linnoittaudun sänkyyn lueskelemaan ja herkuttelemaan. On ollut niin hieno loppuviikko, että pitää vähän mässäillä.
 
Ehkäpä aamulla mennään käymään litsillä. Saa nähdä.
 
 
             tk11.jpg
 
 
 
             tk12.jpg
 
 
 
             tk13.jpg
                                                Koeympäristöä.
 
 
             tk15.jpg
                                  Näkymä Voivalantieltä koepaikalle.
 
 
             tk14.jpg
                                       Näkymä koepaikalta Voivalantielle.