En sanoisi sen olleen varsinaisesti haaveen. Pikemminkin jotain, mitä olisi kiva kokeilla. Mutta ei kuitenkaan kylmiltään vaan kurssin kautta. Kurssille ei kuitenkaan ollut helppoa päästä. Muutaman vuoden aikana yritin muutamalle kurssille, mutta aina ne olivat täynnä. Tänä keväänä bongasin taas yhden kurssin ja samantien laitoin sähköpostia. Napattiin viimeinen paikka. Jihuu!

Innoissani odotin kurssin alkua ja tutustuin sääntöihin. Tämä oli siitäkin kiva kurssi, että se oli sunnuntaisin, eli vuorotyöläiselle loistava ajankohta.

Vappuna oli eka kerta ja sitten viisi muuta kertaa sunnuntaisin. Kuusi kertaa käytiin Vätissä ja joka kerta kouluttajan viesti oli sama: koira on valmis, mutta ohjaaja tarvitsee lisätreeniä. Totta isolla teellä.

Se oli joko toinen tai kolmas kerta kun musta tuntui, ettei kurssin kuusi kertaa riitä mulle. Olin aika kökkö. Jomi taas teki kaiken loistavasti, jopa mörkömakoilukin sujui hyvin. Ekalla kerralla otin lyhyemmän matkan, mutta kerta kerralta pidensin sitä huomattuani, että pikku-ukko pysyy maassa.

Kurssin jälkeen ei ollut palavaa halua mennä heti kokeeseen. Toisaalta olisi tehnyt mieli jättää asia sikseen, mutta toisaalta taas en halunnut, että kurssin anti ja hinta olisivat menneet haaskuun.

Sitten kerran kattelin, että miten kokeita olisi. Yksi koe näytti olevan lähellä ja ei ollut vielä ruksittu umpeen. Mietin muutaman päivän, että uskaltaisinko. Lopulta laitoin sähkäriä, jolloin sain tietää, että koe oli täynnä. Kummastelin, että miksei sitä ollut ruksittu umpeen Virkussa. Ihan sama, totesin. Sitten myöhemmin joskus.

Kokeeseen oli vielä noin kuusi päivää kun sain sähkäriä, että tarjolla olisi peruutuspaikka. Otin paikan. Viikonloppuna treenasin Jomin kanssa ja ei voi sanoa, että treenit olisivat lisänneet luottamusta siihen, että selvitään kokeesta kunnialla. Jostain syystä Jomi nousi muutaman kerran makoilusta ylös. Eteen tuleminenkaan ei oikein tahtonut onnistua. Herra oppi noin viikossa tulemaan eteen. Yllätyin, sillä niin pitkään oli tullut suoraan sivulle. Kurssilla tuli eteen moitteettomasti, mutta nyt taito näytti kadonneen. Eipä sitä ollut tehty sitten kurssin, josta oli kulunut jo reilu kuukausi.

Alun perin olin ajatellut, että maanantaina ennen aamuvuoroa oltais menty kaupan parkkikselle treenimään, mutta en sitten mennyt. Sen sijaan treenin itsenäisesti ennen töitä. Mustahan se kokeen tulos oli enemmän kiinni.

Sitten tuli tiistai 9.7. ja odotin vain, että koe olisi ohi. Sää näytti lupaavalta: pilvistä ja viileää. Toivoin, että pysyisi sellaisena. Niin se pysyikin, joten penneli pääsi mukaan. Glóaa en ottanut, sillä se saattaa haukkua huomatessaan muita koiria. Ei vihaisesti, mutta kuitenkin, niin sai nyt jäädä kotiin.

Haunisissa kävelytin koiria sen verran, että vessailivat. Sitten oli ilmoittautumisen vuoro. Odotellessamme toimitsijaa paikalle, yksi nainen kysyi multa, että oliko mulla se issikka. Myöntävän vastauksen kuultuaan sanoi, että mulla on kaksi vaihtoehtoa. Mietin, että mitä ihmettä ne olisivat? Nainen kertoi, että halutessani voin olla ostamatta kilpailukirjaa, ja tulos merkataan rekkariin. Isliksillä kun ei ole PK-oikeuksia, niin en tee kisakirjalla mitään. Hyvä tietää tuosta mahdollisuudesta.

En tiennyt, että nainen oli tuomari vaan se selvisi mulle pikku hiljaa. Kun sille selvisi, että oon ensikertalainen, kysyi, oliko mulla kysyttävää. Eipä juuri. Tarkistin, että oliko nyt niin, että enää ei tarvittu ketjupantaa. Näin oli.

Ilmoittautumisen vastaanottajalle ei ollut tiedossa, että tuloksen voi merkata rekkariin. Oli hälle uusi tieto, ja vähän tuntui kinaavan vastaan tyyliin, että "mitä väliä minkä merkkinen koira on". Tuomari kuitenkin selitti, että kun ei ole PK-oikeuksia, ei välttämättä tarvita kisakirjaa vaan tulos voidaan merkitä rekkariin.

Numerot arvottiin ja arpaonni suosi, sillä sain viimeisen numeron. Olisi ollut kauheaa olla ensimmäinen, kun kuitenkaan en ollut ihan täysin varma kokeen kulusta. Nyt mulla oli mahdollisuus seurata ja miettiä, että menikö koe niin kuin olin kuvitellut.

Ekasta makoilusta lähti koira toisen ohjaajan luo, kun se kutsui omaa koiraansa. Mielenkiinnolla odotin tulosta, että tuliko nyt hylky. Kurssilla sanottiin, että jotkut tuomarit hylkäävät jos lähtee makoilusta. Tämä tuomari ei hylännyt.

Muutaman suorituksen jälkeen mun oli pakko kysyä, että eikö hihnatta mennä henkilöryhmään? Mulle vastattiin, että ei, kun sääntöihin tuli muutos vuoden alussa. Tiesin tuon, mutta olin ymmärtänyt, että silti mennään henkilöryhmään. Onneksi en ollut eka!

Seurasin koetta Jomin kanssa sivummalla, joten tuomarin selitykset muiden parien suoritusten jälkeen jäivät kuulematta. Siinä odotellessa paikalle tuli myös yksi kurssin vetäjistä. En heti tunnistanut moikkaajaa. Moikkasin silti takaisin. Mies sanoi, että hyvin se menee, jolloin tajusin kuka hän oli. Apua!

Sitten oli meidän vuoro. Parina oli airisuros. Tuomari opasti minne mennä makoiluun. Siellä oli merkitty urosten ja narttujen paikka. Siis suunta sinne. Perillä hihna pois ja taskuun. Tuomarin merkistä Jomi maahan ja liikkeelle. Tuomari pysäytti. Seisoin selin vaikka olin nähnyt joidenkin seisovan sivuttain. Mä en osannut tehdä niin, kun säännöissä sanottiin, että selin. Se oli kamalaa ja koko ajan mietin, että "pysy, pysy". Parin koira vinkui liikkuessaan, eli Jomi sai lisähäiriötä, ja meikä lisäjännitettävää. Parilla meni vapaanaseuruu uusiksi, eli makoilun aika pidentyi jonkin verran. Eih!

Sitten kun pari oli valmis, sain luvan palata koiran luo. Kääntyessäni kohti Jomia näin, että pikkupoika oli edelleen maassa. Se oli mukava ja helpottava näky! Hyvä Jomi!

Sitten alkoi tottelevaisuusosuus. Luvan saatuani aloin laskemaan askeleita. Muutaman kerran Jomin nenä meni alas, josta huomautin. 50 askeleen jälkeen täyskännös, ja 10 normiaskelta. Sitten 10 juoksu- ja 10 hidasta askelta. Tiesin, että koiralle sai sanoa vauhdin muutoksissa käskyn, mutta en sanonut. Olin ajatellut, että ehkä se vaan lisää Jomin intoa ja kiinnostusta seurata kun tapahtuu jotain yllättävää. Hitaan jälkeen 10 normia, ja sitten käännös oikeaan. 15 askelta ja taas käännös oikeaan. 8 askelta ja pysähdys, jolloin Jomi pysähtyi täpäkästi istumaan. Liikkeelle ja 7 askeleen jälkeen käännös vasempaan, ja sitten kohti henkilöryhmää. Ryhmässä pysähdyin hetkeksi kahden ihmisen väliin ja Jomi istui siinä kuin pieni sotilas. Odotin tuomarin lupaa lähteä ja siinä sitten oli kaavio. Muistaakseni en muistanut kehua Jomia. Tiedän, että olisi saanut, mutta en muistanut.

Sitten hihna pois ja tuomarin luvasta liikkeelle. Taas 50 askelta ja täykkäri, jonka jälkeen 10 normia, 10 juoksua ja 10 hidasta, ja sitten loppuun. Jomi seurasi tosi hyvin ja oli niin tehnyt kaaviossakin muutaman nuuskuttelun jälkeen.

Tuomari aina kertoi mitä tuleman piti, joten oli yksi asia vähemmän muistettavana. Tuomarin luvalla alkoi 15 askeleen laskeminen. Sitten jätin Jomin istumaan, 15 askelta, käännös ja tuomarin luvalla Jomin luo. Hyvin meni!

Sitten taas 15 askelta ja pysähdys, jonka jälkeen koira maahan ja 30 askelta ja käännös. Tuomarin luvalla kutsuin Jomin luo. Herra tuli eteen vasemmalle vinottaen. Noh, tällä kertaa ei onnistunut. Sivulle siitä tuli hyvin. Tottisosuus oli ohi!

Kun palattiin tuomarin luo, tuomari kehui meidän suoritusta. Samoin teki järjestäjä. Parille tuomari ei sanonut mitään. Sitten alkoi tulosten selostus. Ensin oli parin vuoro, ja he saivat luvan osallistua kaupunkiosuuteen. Ja sitten oli meidän vuoro. Pisteitä ei jaettu vaan arvostelu oli samanlainen asteikko kuin näyttelyissä. Jomi sai jokaisesta osiosta arvosanaksi erinomaisen. Oli kiva kuulla, että makoilussa herra oli ollut rauhallinen ja tarkkaavainen. Ei siis ollut nuuskutellut, jota joskus tekee. Tiivistettynä tuomari sanoi, että Jomi on koira, joka tekee innolla töitä mulle ja mun kanssa, ja meillä on hyvä suhde. Tuomari sanoi, että Jomi on ihana koira.

Muilta testissä olleilta tuli myös kehuja ja yksi kysyi, että miten koirasta saa tuollaisen. Sanoin, että Jomi on ollut alusta asti tosi innokas tekemään juttuja. Uteli vielä, että miten palkkaan, johon sanoin, että ruualla, kun Jomi ei leiki. Ihmetteli, että ruualla voi saada aikaan moista. Mä nyt taas ihmettelen, että onko se muka ihmeellistä? Jotkut palkkautuu leluilla ja jotkut ruualla. Tosin Jomilla on sekin, että se myös palkkautuu tekemisestä.

Yksi testissä olleista sanoi, että ei vaan kun tokoilemaan, johon sanoin, että Jomilla on jo TK2, mutta tokoura on kosahtanut tunnariin. Sitten mulle sanottiin, että tarttis varmaan tehdä jotain. Niin kai, mutta ei inspaa sen opettaminen...

Kaupunkiosuus tapahtui Myllyn parkkiksella. Ennen sinne siirtymistä näytettiin ylimalkaisesti piirretty kartta. Voi kökkö! Ajattelin, että kai mä sinne löydän ajamalla toisen perässä. Olisin varmasti, ellei väliin olisi tullut toista autoa. En enää nähnyt autoa, jota olin seurannut ja arvalla ajoin eteenpäin. Onnistuin löytämään sen liikenneympyrän, mutta ei ollut hajuakaan mistä lävestä poistua. Mettään meni valinta. Hetken istuin autossa miettien mitä tehdä. Yritin soittaa sähkärissä olleeseen numeroon, mutta kukaan ei vastannut. En keksinyt muuta kuin mennä kysymään Mäkistä neuvoa.

Lopulta sitten löysin muut. Eka koira jo suoritti kaupunkiosuutta. Onneksi olin viimeinen.

Taas oli hyvää aikaa seurata miten koe etenee. Mua jäi mietityttämään autokohta. Jomi kun on alkanut haukkumaan, kun joku on tullut napsimaan jostain kyytiin. Ehkä se rinnastaisi hidastavan auton siihen? Juuri muu ei mietityttänyt.

Alkuun kättelin tuomaria "henkilöryhmässä". Tuomari sanoi, ettei tarvinnut jännittää vaan nyt lähdettiin kävelemään koiran kanssa. Olin arponut, että seuruutanko Jomia vaiko en. En seuruuttanut. Kai se osaltaan jäi jo siinäkin kun tuomari jutteli mulle. Se oli jotenkin hämmentävää. Olin kuvitellut, että tuomari vaan hiljaisena seuraa. Tämä tuomari ei ainakaan.

Jomi ei reagoinut kelloa soittavaan pyöräilijään. Sanoin tuomarille epäilykseni autosta. Lopulta kuitenkin autokohta meni hyvin. Kuski hidasti ja kysyi missä on Bauhaus. Mä sanoin, että tuolla sen selän takana, jolloin tajusin, että se olikin Plantagain. Sen tajuttuani aloin nauramaan, jolloin Jomi yritti hyppiä autoa vasten. Oli hiljaa. Tuomari sanoi, etten saisi antaa hyppiä autoa vasten. Ei tietenkään. Tarkkaavaisuus vain herpaantui kun tajusin opastavani väärin. Matka jatkui kohti seinää. Siellä laitoin Jomin kiinni ja odottamaan. Olin miettinyt, että jätänkö sen käskyn alle vaiko en. Sanoin vain "siinä", kuten muutenkin sanon jättäessäni. Se on semmoinen vapaamuotoinen paikoillaan olo. Menin nurkan taakse, jolloin testin ulkopuolinen koira käveli pari kertaa Jomin ohi. Toisella kertaa vähän lähempää. Kuulin tuomarin tokaisevan, että ei se edes huomannut toista koiraa. Käskettiin hakea koira.

Kaupunkiosuudestakin tuli kehuja ja läpi meni! Sitten siirryttiin takaisin koulutuskentälle. Sanoin, että tulen jos löydän, jolloin muun muassa mun parina ollut mies tarjoutui oppaaksi. Muutama muukin oli valmis opastamaan. Olipa ihanaa porukkaa!

Koulutuspaikalla jaettiin kisakirjat ja BH-avaimenperä ja järjestäneen seuran pinssi. Kaikki saivat hyväksytyn tuloksen. Hienoa!

Nyt sitten vihdoinkin oli kokeiltu BH-koetta. Oli kyllä kiva kokemus eikä vähiten siksi, että paikalla oli ihania ihmisiä. Olin vähän miettinyt miten PK-porukka suhtautuu paikalle purjehtivaan söpöön karvapalloon. Kun saman seuran tokokokeessa (vuosia sitten) sakun omistajat kattelivat Jomia pitkin nenäänsä. Jomi kuitenkin pesi sakut, että silleen. BH-kokeessa oltiin innostuneita, että mukana oli ollut rotu, jota harvemmin näkee. Kaikki eivät tunnistaneet Jomin rotua. Tuomaristakin oli kivaa nähdä muunrotuinen edustaja.

Sitten koirien vessatus. Ihana +15 asteen pilvinen sää oli edelleen hemmottelemassa meitä. Koe sattui kyllä hyvään rakoon, sillä ma satoi vettä ja ke helotti.

Tuomarina oli Mari Salminen ja oli kyllä mukavan oloinen tuomari. Suosittelen!

                       bh1.jpg

Lauantaina 13.7. Jomi pääsi rallyilemaan epiksiin. Listalla oli lähtö avossa ja voittajassa. Näitä epiksiä ei aloittanut ylemmät luokat, kuten yleensä. Avon alkamisajaksi oli merkitty noin klo 13. Tapani mukaan olin paikalla jo hyvissä ajoin. Turisteja en voinut ottaa kun oli turhan lämmintä.

Ratoja ei ollut etukäteen nähtävillä, joten vasta tutustumisen jälkeen pystyin treenaamaan jotain.

Pyörähdys -> houkutus -> istu, kännös vasempaan, istu -> istu, seiso, kierrä koira -> käännös vasempaan -> 360 v -> spiraali vasempaan -> istu, maa, istu -> kierto myötäpäivään (koira kiertää paikoillaan olevan ohjaajan) -> sakukäännös -> liikkestä maahan -> maali.

Kokeilin pyörähdystä, kiertoa ja liikkeestä maahan ennen rataa. Hyvin meni ja niin meni radallakin. Oli semmonen olo, että Jomi olisi saattanut tehdä tuplaistumisen. tms houkutuksen jälkeisellä kyltillä. Ilmeisesti ei kuitenkaan, sillä pisteitä tuli 100 ja toinen sija. Voittajalla oli vain vähän parempi aika. Ei haittaa.

Pyörähdys -> houkutus -> istu, käännös vasempaan, istu -> kolme askelta peruuttaen -> alta -> istu, eteen, vasemmalta sivulle, istu -> käännös vasempaan -> kierto vastapäivään -> spiraali v -> istu, puolen vaihto takaa, istu -> kierto myötään -> sakukäännös -> 270 o -> käännös v -> maali.

Oli tosi kuumaa kun arska oli tullut esiin. Se vaikutti Jomiin, joka vähän tahmaili houkutuksessa eikä heti istunut sen jälkeisellä kyltillä. Sitten meni ihan ok, mutta spiraalissa oli taas tahmea. Sen jälkeen sujui paremmin. Radan jälkeen oli semmoinen olo, ettei siitä voinut kovin kummoisia pisteitä tulla. Väärässä olin, sillä Jomi voitti luokkansa 87 pisteellä. Lisäksi tahmatti sai tuomarin palkinnon. Olin kyllä yllättynyt! Tuomari kehui meitä, johon sanoin, ettei se siltä tuntunut kun sai houkutella tahmailevaa koiraa. Sanoin myös, että arska olisi saanut pysyä poissa.

Palkinnot olivat runsaat ja nyt on lisää koulutusnameja niin ruuan kuin namien muodossa. Lelukin siellä palkintojen joukossa oli ja ties mitä muuta!


   r1.jpg


   r2.jpg


On tuo Jomi aikamoinen pikkupoika! Hurmaa minne ikinä meneekin!

Teksti on kirjoitettu aikoja sitten, ja oli tarkoitus julkaista aiemmin, mutta sitten tuli parin päivän pikaflunssa, joka teki melko heikoksi (töissä silti, kun pahin vaihe kesti vain muutaman tunnin. Sen jälkeen kuumeetonta potemista), jolloin julkaisu vain jäi. Ei enää oikein ole sellaista tarvetta kirjoittaa tapahtumista, kuten joskus oli. Ennen teksti alkoi juosta päässä siinä samalla kun jotain tapahtui, enää ei ole ollut niin. Jotkut toivovat, että olisi, sillä aina välillä joku sanoo, että kiva olisi jos kirjoittaisin vieläkin...

Noiden jälkeen Jomi on hurmannut näyttelyissä.

27.7. oli Espoossa ROP. Oli tosi kuuma, mutta ERIn saanutta Glóaa se ei haitannut, sillä neiti hyppi ja pomppi kehässä esiintyen erittäin iloisesti. Tuomari ihastui Jomiin, sillä sanoi "I love your dog". Halusi myös ottaa ROP & VSP -kuvan. Kun narttu ei heti jäänyt seisomaan hyvin, niin Jomi alkoi hiljaa vinkua kun herra arktinen koki helottavan auringon ahdistavaksi. Eikä siinä oltu oltu kuin muutama minuutti siinä vaiheessa. VSP oli oikein nätti lyhkäri. Tykkäsin!

10.8. Raisiossa taas ROP. Lämpöä edelleen liikaa, muttei niin paljon kuin Espoossa. Glóa sai ERIn. Tällä kertaa esiintyi hieman maltillisemmin, mutta liekö sitten johtui siitä, että kaveri piteli neitiä sillä välin kun olin Jomin kanssa kehässä, eikä näin ollen joutunut suoraan häkistä kehään?

24.8. Pöytyällä ihanasti VSP. Nyt ei tarvinnut miettiä, että täytänkö ROPin velvollisuuden vaiko en. Oli lupa lähteä heti! Glóaa en tähän ilmonnut, sillä jo ilmoaikoihin neiti oli bikineissä, ellei jopa naku. Sitten kun on tosi hoikka, niin näyttää ihan riutuneelta. Ruokamäärää oon lisännyt, mutta ei tunnu lihovan. Oma iloinen itsensä on, mutta silti ulkomuoto vähän huolestuttaa. Ilmosin sitten Meyjan. Kehässä oli tuuria kun oli nuorten luokan ainoa. Sai ERI SA. Paras narttu -kehässä oli myös tuuria, sillä Meyja meni ensimmäisenä eikä näin ollen ollut ketään edessä, jota haukkua. Kolmesta nartusta oli PN2 kera varasertin. Ihan kiva tulos, mutta käytöksessä on vielä parantamisen varaa. Kehän ulkopuolella mökäsi tosi paljon. Eikä ollut ainoa mökääjä. Penneli oli turistina. Oli muuten hieno turisti, mutta yksin häkissä oli melkein maailmanloppu pienelle pojalle. Oli niin murheen murtama, ettei herkut kelvanneet. Mutta muuten käyttäytyi hienosti, paremmin kuin Meyja, että Meyja hei, vink vink.