Herätys oli suunniteltu seiskaksi. Olin laittanut heti illalla kuvia latautumaan, mutta nyt mun compu on semmonen, ettei sillä saa tehdä yhtään mitään (ei edes kirjoittaa tekstiä) samaan aikaan kun lataa kuvia. Se kosahtaa heti. Muutenkin lataaminen on nyt hiiiiiiiidaaaaaastaaaaaah. Ikävä on aikoja, jolloin latautui abaut 50 kuvaa tunnissa. Nyt siihen menee ihan järjetön tuntimäärä. Niih, kun en voinut tehdä koneen kanssa mitään (olisin halunnut kirjoittaa blogitekstin, mutta kun ei niin ei), niin päätin mennä nukkumaan.
Heräsin joskus yöllä ja me kaikki käytiin hotelli helpotuksessa. Sen jälkeen yritin nukkua uudestaan. Uni ei vaan tullut. Viimeiset unihiekat putosi pois kun Jomi alkoi vinguttamaan palloa. “Ei se ainakaan ole ihan kuollut näyttelyssä, vaikka illalla peuhasikin kavereiden kanssa”, aattelin.
En todellakaan halunnut vielä nousta ja mietin, että pitäisikö pakkailla reppua tai lukea jotain. Siinä tilassa oli turhaa jäädä sänkyyn pyörimään. Niin ei ainakaan saa unta. Päädyin lukemiseen. Se vähän tuppaa olemaan sellainen juttu, joka väsyttää mua. Se harmittaa kun monesti haluaisi lukea enemmänkin kuin yhden sivun, mutta ei vaan pysy hereillä. Liekö peruja kouluajoilta. Silloin se kokeisiin lukeminen kun oli vähän... öööh... vaikeaa... ;)
Lueskelin jonkin aikaa ja sitten saikin taas unta. Herätyskellon ääni oli myrkkyä ja kun olin suunnitellut aikataulun väljäksi, niin siirsin herätystä tunnilla eteenpäin. Se tiesi koirille aiottua lyhyempää lenkkiä, mutta unta tartti saada kun ei tiennyt miten pitkä päivä taas oli edessä.
Lenkillä arska paistoi sen verran lämpimästi, että päätin repäistä ja luopua pitkähihaisesta näyttelypaidastani tällä kertaa. Johan olin uskaltanut jättää pitkikset pois alta (vielä Hesassa ne olivat), että olin ihan ekstremetuulella ;D Mä oon sen verran allerginen kylmälle, että mieluummin yli- kuin alipukeudun. Siis päälle oikein islisedustuspaita (se T-paita jonka tilasin 5 eellä) ja sen päälle vielä takki just in case.
Isoset saivat olla pihalla sen aikaa kun Jomin kanssa sisällä valmistauduttiin. Harjasin Jomia, että siitä lähtisi vähemmän karvaa autossa. Aika turhalta se harjaus tuntui kun Jomin kyljet ja reidet kukkivat hyvin pian uutta tuppoa. Sikäli Jomin karvanlähtö on helppo kun siitä irtoaa tuppoja. Ei juurikaan irtokarvoja. Tavallaan Tico saa aikaan pahempaa jälkeä karvanlähdön aikaan.
Ajatella, että reissuun pystyi lähtemään vasta 10.30! Lappuun oli laitettu joku rotu alkavaksi klo 11.10 kohdalle. Laskin, että sen jälkeen ennen isliksiä oli 27 koiraa. Paikan päällä oltiin noin klo 12 aikoihin. Ei ollut sellainen olo, että olisi ollut kiire. En kyllä yhtään muistanut, että mitä koiria oli ennen isliksiä. Pidin hetken aikaa äipän tytsiä ja sen jälkeen kaivoin esiin lapun, josta ne rodut näki. Kehässä pyöri valkkarit. Vielä sen jälkeen oli 3 ibizanpodengoa, joten nou hätä. Annoin Jomille vettä ja harjasin tupot pois. Aikeena oli tehdä vielä uusi tuppopoisto ennen kehää. Sitä en kuitenkaan ehtinyt tekemään, sillä huomasin, että ibizanpodengon omistaja käveli roppiruusukkeen kanssa! Sitten tuli vähän kiire tehdä loput valmistelut ja ei jäänyt yhtään ylimääräistä sekuntia siihen kun jo islanninlammaskoiraa huudettiin kehään. Siinä hötäkässä unohtui namit taskuun, mutta tiesin, että Jomi olisi ainakin aluksi yksin kehässä.
Tuomari tutki Jomin ja sitten piti mennä ympäri. Jomi liikkui muuten hyvin, mutta vähän se nuuskutteli maata. Et meni hyvin. Seisotuksessa myös oli nuuskuttelua, mutta sain sen seisomaan ok. Vähän kyllä jänskätti, että mitä sieltä tulee kun Jomin turkki on nyt niin huonossa kunnossa.
Tällä kertaa turkin huono kunto ei vaikuttanut, sillä mulle annettiin SA-ruusuke ja kolme punaista nauhaa. Perästä päin vielä kiikutettiin serti (ei muistettu antaa heti). Siis ainakin vsp oli tiedossa. Osasin ajatella tuota mahdollisuutta, sillä tiesin jo ennalta kuka se toinen islis oli. Laitilassa ollut vetsku narttu ei kuitenkaan ollut tullut paikalle, joten tuomari totesi “best of breed” ja kätteli mua antaessaan tutun punakeltaisen ruusukkeen.
Äippä oli lähtenyt kiertelemään tytsin kanssa. Ajattelin hakea palkinnot ajankuluksi, mutta koirat eivät saaneet mennä toimistorakennukseen, joten piti odotella äippää. Odotellessani mietiskelin, että mitä olisin tehnyt jos olisin ollut yksin liikenteessä. Ei kai siinä olisi voinut muuta kuin laittaa Jomin jonnekin kiinni ja tehdä pikainen piipahdus toimistossa.
Kun äippä tuli kehän viereen, niin se kysyi hämmentyneenä, että joko me oltiin oltu kehässä. Sitten se kysyi tulosta ja vilkaisi samalla mun reppua. Vastauksen jälkeen hän totesi, että niin oli vähän arvellutkin kun oli niin tutut värit. Jätin Jomin äipälle ja hain pari ihan kivan näköistä poksua.
Haettiin autosta kylmälaukku, jonne äippä oli pakannut eväitä. Ite olin ottanut mukaan pari banskua (kun on kalliit huvit, niin pitää olla halvat eväät ;) ), mutta toki mulle kelpasi äipän tekemät leivät.
Rauman näyttelypaikka on kiva kun siinä ihan vieressä menee kävelytiereitistö metikön keskellä. Lähdettiin sitä kävelemään ja silmäiltiin paikkaa, jossa pystyi evästämään. Löytyi penkki ja siihen sitten jäätiin. Juusto-makkarasämpylät huuhtoutuivat kera kokiksen hyvällä ruokahalulla mahalaukkuun. Jomin sidoin kiinni penkkiin, jottei se rasittaisi mun kättä hyöriessään ja pyöriessään.
Reissukaverit
Evästyksen jälkeen kysäisin, että voisiko äippää jeesiä mua palkintokuvan kanssa. Olin ottanut mukaan kameran siltä varalta, että tytsi olisi käynyt ihmettelemässä ihan vieressä olevaa Pitkäjärveä. Äippä ei päästänyt tytsiä sinne kun se vesi oli likaisen näköistä.
Tytsi sidottiin puuhun ja äippä kiipesi penkille seisottamaan Jomia. Laitoin Jomin penkin päälle, sillä siinä oli tarpeeksi tasaista saada poksut pysymään pystyssä. Jomi seisoi hienosti ja heilutti äipälle häntää. Sen takia sen häntä ei oo “paikoillaan”. Kuvasta tuli muuten ihan kiva, mutta näin jälkeenpäin katottuna ihmettelen, että miksi ihmeessä laitoin poksut tolleen? Ne vähän peittävät Jomin sivuprofiilia. Jomin eteen ne olisi pitänyt laittaa. Tooosin luulen, että äipän varpaat on ihan just kurkkaamassa oikeasta kulmasta...
Jomin kuvaamisen jälkeen koitin kuvailla äipän tytsiä. Jotain kuvia sain neidistäkin. Siinä zoomaillessani tytsiä meidän ohi meni pari ihmistä ja kolme koiraa käsittävä seurue. Mies sanoi Jomin olevan todella kauniin pystykorvan. Toisteli sitä vähän väliä. Juteltiin siinä samalla jotain ja sitten kerroin, että Jomi on mun matkamuisto Islannista. Siihen se mies sanoi, että jos sieltä saa tommosia matkamuistoja, niin hän lähtee heti Islantiin :D
Metikössä risteilee monta tietä, eli valinnan varaa on reittien suhteen. Harmi, ettei tunnettu reittejä sen kummemmin, niin ei uskallettu lähteä seuraamaan mitään reittiä loppuun asti. Kun ei yhtään tiennyt, että miten pitkälle se menee ja silleen. Käveltiin jonkin matkaa yhtä tietä ja sitten käännyttiin takas.
Kello alkoi olla jo kolme. Kuvittelin, että vielä oli noin tunnin verran venaamista. Iloinen ylläri oli siinä kolmen pintaan kuulla kuulutus, että esiarvosteluun haluttiin vetskut ja ykköset! Siis ryhmikset olivatkin alkamassa kohta puolin :)
Viitosten tuomari oli hyvin ylimalkainen. Se käveli katellen koiria ja sieltä täältä laittoi jonkun koiran juoksemaan et. Oliskohan noita koiria ollut joku 5? Taisi jo siellä valkata jatkoon menijät. Me ei niihin kuuluttu.
Päivä oli kyllä mennyt varsin näppärästi: sai lähteä kotoa myöhään, kehää tartti odottaa 10-15 minsaa, ihanaa kävelyä metikössä (oli jotenkin hyvin rentouttavaa päästä pois siitä kaikesta näyttelypaikan hälinästä) ja varsinaista ryhmisten alkamisen odottelua noin vartti. Varsin leppoisa näyttelyreissu :) Kiitokset äipälle <3
Kotona käytin isoset lenkuralla ja sen jälkeen jätin ne pihalle. Syödä ei tarvinnut mitään, sillä äipän eväät täyttivät vieläkin.
Jaa-a. Neljä roppia ja yksi vsp on kasassa ennen erkkaria. Jos erkkarista napsahtaa eri, niin se olisi kyllä wohoo! Mutta tolla turkilla se taitaa olla oohnoo –juttu ;D Samapa tuo, meinaan on ihan huippua, että sinne pääsee!!! :)
“Correct size. Good topline & (sana josta en saa selvää) head. Excellent temperament. Nice neck. Correct topline (taas :D) Well balanced angulation. Perfect movement.”
Näin tuumaili venäläinen tuomari nimeltä Khomasuridge Revasz antaessaan Jomille ropin taakse kätkeytyvän litanian.
Uijuiiih! Maltankohan mennä tänä yönä ajoissa nukkumaan? Kuuntelen tässä samalla ratioo kun oottelen yhtä ohjelmaa. Mulle selvisi, että yöradion juontaa mun lempparijuontaja. Sen ääni on niin ihana, lämmin ja pehmeä, että marry me AR! ;DDDDDDDD
Kommentit