Laitoin pojille aamulenkin jälkeen turvavyöt, sillä ne olivat menossa autoon. Ticoa hermostutti odottaa valjaat päällä.
 
Ysin aikaan oltiin määränpäässä. Ja voi että kun pojat juoksivat! Oikein kunnolla irrottelivat. Sony ensimmäisenä. Liekö Sony saanut lisää vauhtia vai juoksiko Tico hitaammin, sillä Sony oli selvästi Ticoa edempänä. Näillä äijillä kun on sellainen hauska juttu, että molemmat tykkäävät olla jahdattavana. Se on kaikkein kivointa. Onneksi myös joustoa löytyy, sillä muuten leikkimisestä ei tulisi yhtään mitään kun molemmat yrittäisivät saada toisen juoksemaan peräänsä. Sony saa usein olla se, joka määrää suunnan ja vauhdin. Joskus myös Tico saa olla johtaja.
 
Juoksemista riitti pitkän aikaa. Välillä piti painia tai kieriä ja sitten taas kaasu pohjaan. Sitä oli todella ilo katsella kun toiset näyttivät niin onnellisilta juostessaan hännät suorina.
 
Paljon myös kiinnosti jäässä oleva vesi. Jää oli jo sen verran sulaa, että se saattoi pettää alta. Sony olikin eka, joka pulppasi. Kokeilin, että uskaltaako mennä uudelleen jäälle. Ei oikein. Ei edes nameilla.
 
Oli mennyt jo tovi namien heittelystä jäälle. Pojat olivat taas kirmailleet ja painineet. Sitten yhtäkkiä Tico alkoi kiertää rantaa kuin kissa kuumaa puuroa. Se oli haistanut nappulan jäällä ja sen se myös halusi. Pitkään kierteli ja etsi turvallista reittiä namille. Ja lopulta se sen sai! Taisi olla Ticolla nälkä, sillä tuskin muuten yhden nappulan takia olisi ollut valmis vaikka kastumaan.
 
Innostuin heittelemään nameja jäälle. Sony katseli ja empi, mutta kyllä sekin lopulta meni niitä hakemaan. Välillä äijät pulppasivat ja sitten käytiin rannalla nollaamassa tilanne ja sen jälkeen uusi yritys nameille. Tico käyttäytyi oikein nokkelasti kun jää petti: se maastoutui ja meni matalana rantaan. Liekö nähnyt jotain opetusvideoita jäällä liikkumisesta? Syvää ei ollut. En olisi nameja heitellyt, jos olisi ollut hukkumisvaara.
 
 
           
Pojat heikoilla jäillä
 
Pojat kävivät välillä kahlailemassa ja varsinkin Tico viihtyi loskassa etsimässä nameja (joita ei edes välttämättä ollut).
 
Ihmiset laittoivat laituria paikoilleen ja muutenkin valmistelivat sitä tulevaan mökkikauteen. Pojat tietty toimivat työnjohtajina ja virallisina tarkastajina. Välillä ihan harmiksi asti kun niin uteliaita ovat. Kun joku mittasi, niin sitä ei tarvinnut tehdä yksin. Mittaustulosta oli varmistamassa kaksi ylimääräistä silmäparia. Kuin myös sitä, että onko laiturin alle tulevat tynnyrit kohdallaan. Laituria siirrettäessä pojat seisoivat laiturin päällä kuin mitkäkin kuninkaat. Ei niitä näyttänyt haittaavan se, että laituri liikkui, joten ne piti käskeä sieltä pois. Jo ihan pelkkä laiturikin painoi tarpeeksi...
 
Välilpalalla pojat käyttivät kaiken charminsa saadakseen jotain ja pian ne huomasivat minne kannattaa parkkeerata.
 
Sitten taas juoksua, painia, kierimistä ja plutimista. Kamera oli tietenkin mukana ja ahkerasti sillä kuvia räpsinkin. Yhtä ahkerasti niitä myös poistin kun poikia ei näkynyt, oli tauko tai pojat olivat vasten aurinkoa, jolloin ei kannattanut kuvata.
 
           
Pojilla piisasi vauhtia ja ne ottivat yhteisiä lumikylpyjä
 
Viisi tuntia siellä oltiin ja kertaakaan pojat eivät nukkuneet. Kokoajan riitti vauhtia. Mukana ollut vesi ei oikein tehnyt kauppaansa. Syy siihen taisi olla se, että pojat söivät ahkerasti jäätä.
 
Kotona olikin sitten kaksi väsynyttä poikaa.
 
Eilen aamulla menin poikien kanssa neljän tunnin aamulenkin. Sonylla oli se puku päällään. Taitoin etulahkeet ja ainoastaan kerran Sony onnistui astumaan lahkeen päälle. Sekin oli silloin kun Sony meni upottavaan hankeen ja joutui koukistamaan tassua tavallista enemmän.
 
Vielä siitä eteisenmatosta... Se alkoi kummallisesti yhä useammin ja useammin löytyä olohuoneesta aamuisin. Ja yhtenä aamuna huomasin, että sitä oli raadeltu myös. Huoh. Aivojumpan tuloksena olen laittanut tuolin sen maton päälle kun olen ollut poissa. Nyt se on saanut olla rauhassa. Toistaiseksi?
 
Eilen oli Ticon kanssa erimielisyyttä siitä, että syödäänkö luuta sohvalla vaiko ei. Sitkeästi äijä kiikutti sen luun takaisin sohvalle sitä mukaa kun se heitettiin sieltä alas. Lopulta Tico luovutti, mutta siltikään ei suostunut syömään luuta paljaalla lattialla (neiti..). Tico keksi mennä pahvilootan päälle luunsa kanssa. Vitsit, kun se oli hassu näky. Otin siitä kuviakin, mutta jostain syystä ne olivat heilahtaneita... Pokan pitäminen oli äärimmäisen vaikeaa!!!
 
Tässä Ticon ratkaisu :D
 
Tico sai eilen puolisisaruksia. 2 siskoa ja yhden veljen. Mielenkiinnolla odotan, että näen minkänäköisiä pikkuisia sieltä on tullut.