Siitä on jo melkein kaksi kuukautta kun Jomi viimeksi oli näyttelykoulutuksessa. Vähän oli vaakalaudalla sinne meno, sillä häkkibussia ei vedellä jääpiikkiteillä, ja mitenkä mukavaa se sitten olisi ollut Jomista olla tytinäkyydissä? Bussilla pääsee melkosen lähelle, MUTTA viime vuoden loppupuolella alettiin puhua, ettei bussit menisi enää sunnuntaisin. Metakkahan siitä nousi, ja kun mulle ei tule mitään lehteä, niin en tiedä miten debatti lopulta päättyi. Siispä ei ollut varmuutta, että meneekö bussia. Pysäkeillä on viime vuoden aikataulut, joten niistäkään ei voinut mitään päätellä. Yksi vaihtoehto oli, että oltais vaan menty pönöttämään pysäkille sillä mielellä, että mennään treenimään, jos päästään. Mutta, kun viime kerrasta oli jo sen verran vierähtänyt aikaa, niin oikeestaan halusin sinne. Siispä käyttöön kakkosvaihtoehto: kyydin kinuminen...
 
Äippä tuli viis minsaa sovittua aikaisemmin. Isoset olivat vielä pihalla. Just olin viemässä niitä sisälle. Suuri vahtikoira Jomi nosti autosta metakan. Mielessäni odotin, että kohta isoset lähtee messiin myös, ja samalla kaivoin taskusta isoa juustopalaa. Jopas yllätyin, kun sain ihanat isoset sisälle ongelmitta! Palkkioksi saivat kunnon juustopalat.
 
Opastin äipän hallin luo. Seutu oli hänelle outoa, joten hänen mieleen hiippaili ajatus, että osaako enää takaisin. Sanoin, että kyllä sinne sisälle sai tulla istuskelemaan. Niin sitten tehtiin, että äippä jäi odottamaan tunniksi meitä. Mun kyllä piti kävellä takaisin, mutta ainahan kyyti kelpaa.
 
Olin varannut aikaa Jomin ulkoiluttamiseen ennen halliin menoa. Käytiin kattomassa, että missä oikein oli se hiljattain tullut Koirauimala. Sen piti olla jossain siinä lähellä. Löydettiin rakennus. Kunhan tulee lämpimämpää, niin voisi käydä kattelemassa, että millaista siellä on...
 
Jäi vielä aikaa seisoskella pihalla koiria ihmettelemässä. Jomi haukkui muutaman kerran, ja muuten oli nätisti. Jopa isot irlanninsusikoirat saivat mennä rauhassa ohi. Hieno jäbä :)
 
Sisälläkin Jomi oli ihan ok. Muutaman kerran haukkui. Mutta ei ollut niin jatkuvaa mökää, kuin oli joskus ollut. Kiva juttu, että pitkästä tauosta huolimatta ei ollut tullut takapakkia :)
 
Alkuun kouluttajia oli yksi. Se järjesteli koirat koon mukaiseen järjestykseen ja sitten oli pujottelua. Muutaman ekan koiran ajan Jomi jaksoi seistä nätisti, kun ohi meni koira. Sen jälkeen ohi menijä kiinnosti. Ite pujottelu meni hyppien. Pidin namia Jomin kuonon edessä ja liikkuminen oli vähän niin ja näin, mutta eipähän mennyt moikkailemaan muita koiria.
 
Sitten tehtiin jako isoihin ja pieniin. Jomi laitettiin pieniin... Ensin isot juoksivat muutaman kierroksen ja sitten pienet. Jomin liikkuminen oli taas hyppimistä.
 
Paikalle tuli toinen kouluttaja ja se pyysi pieniä jonottamaan pöydälle. Toinen kävi isot tutkimassa. Kun se mielestään oli tsekannut kaikki isot, ja aikoi alkaa selittämään seuraavaa juttua, niin mä pyysin, että tulisi tutkimaan Jominkin, se kun ei ollut pöytäkoira. Vähän Jomi vikuroi hammastsekissä, mutta muuten sai lääppiä.
 
Sitten piti jokaisen mennä kolmio ja seisottaa koiraa. Vieläkin pentumaisia hyppyjä puski esiin Jomin liikkuessa. Seisotus meni hyvin.
 
Seuraavaksi muutama kierros yhdessä ympyrää. Nyt Jomi alkoi liikkua paremmin. Hyvä liikkuminen jatkui kun piti mennä yksin ympyrä ja et + seisotus. Nyt sitten ilmeisesti oli karissut Jomista pois suurimmat höyryt.
 
Parin kanssa et oli ihan unelmasuoritus! Tolleri meni liki Jomia, mutta Jomi malttoi liikkua nätisti. Ei noteerannut toista lainkaan. Mentiin kahdesti tuo.
 
Kolmio uusittiin ja nyt Jomi liikkui paremmin kuin edellisellä kerralla. Sitten vielä et ja seisotus. Siinä oli se setti.
 
Loppuun otettiin yhdessä kiertämistä muutama kierros ja ei, en ole rikki mennyt levysoitin, kun taas sanon, että hyvin meni.
 
Kaiken kaikkiaan Jomi oli tosi hieno poju. Pitkästä tauosta huolimatta takapakkia ei ollut tullut juuri lainkaan. Ainoa, missä oli vähän tullut, oli hammastsekki (niitä oli useampikin kerta, en vaan muista missä yhteydessä). Muuten taas äijä oli ihan kunkku. Enkä ollut yksin tuota mieltä. Kun ennen lähtöä annoin Jomille vettä, “yleisönä” istunut nainen kysyi Jomin rotua ja kertoi ihastelleensa miten kauniisti Jomi oli ollut. Hämmästys oli suuri, kun nainen kuuli Jomin iän.
 
Tokoon jääntiä ei tarvinnut edes miettiä, sillä sitä ei ollut.
 
Jaa, ja kukas se on se päivän tollo? Tällä kertaa se titteli ei mene Ticolle. Jos Jomi on otsikon fiksu, ja Tico ei ole se tollo, niin jäljelle jää vain yksi turrikka: Sony. Kotiuduttuani Jomin kanssa, lähdin parin tunnin lenkuralle isosten kera. Sony oli rasittava mölysäkki, sillä se meuhkasi raakkuja, ja niitähän pelloilla kökötti. Tuntuu, että nyt kun se ei ole vähään aikaan lintuja nähnyt, niin nyt ne kaikki patoumat tulee ulos – ja kovaa! Linnut on blondiliinin punainen vaate. Saas nähdä, että tartuttaako se tuon ominaisuuden Jomille. Onneksi Ticoa ei linnut pahemmin kiinnosta, niin on ainakin yksi, joka ei revi turkkiaan tirpan nähdessään. Kevättä odotellessa...