Tiivistettynä: vuosi 1998 oli vuosi, jolloin olin yltiöhappy EJ:n fanittaja. Laaaaiiiiiimennettu versio löytyy alta ;)
 
Jotta voin kertoa vuodesta 1998, niin täytyy palata vuoteen 1994. Silloin alkoi jokin, joka oli käänteentekevä juttu mun elämässä. En sitä silloin vielä kuitenkaan tiennyt.
 
Vuonna –94 Disneyltä ilmestyi ihana ihana Leijonakuningas (LK). Itse piirretty on koskettava kertomus siitä, miten pienestä leijonapojasta tulee mutkien kautta kuningas. Tähän piirrettyyn EJ teki sen “Can You Feel The Love Tonight” tunnarin. Mä tykästyin lopputekstien pyöriessä laulajan ääneen. Noihin aikoihin EJ oli kova sana, joten ei ollut vaikeaa selvittää, kuka biisin lauloi. Niin ja, olisihan sen nähnyt lopputeksteistäkin.
 
Lumipallo oli lähtenyt vierimään, vaikken sitä tiennytkään. Olin maltillinen. En rynnännyt heti kauppaan ostamaan EJ:n musaa, en edes LK:n soundtrackia. Tykkäsin kyllä kappaleesta kovin. Etenkin laulajan äänestä.
 
Naapuri oli hommannut cd:n, jota se soitti niin kovaa, että sen pystyi kuulemaan läpi seinän. Cd kuulosti hyvältä. Harkinnan jälkeen ostin Lovesongs kokoelman. Näin kaupassa EJ:n duets kassun myös, joten ostin senkin, kun vaan muutamalla markalla sai.
 
Mun mankassa ei ollut cd-soitinta, joten olin ostanut kassuna LS:n. Tykkäsin biiseistä ja kassu pyörikin ahkerasti mun mankassa (niin ahkeraan, että sen nauha meni huonoks, ja piti ostaa uus. Myöhemmin ostin LS:n cd:nä). D:n kassussa tykästyin vain yhteen biisiin “Don´t Go Breaking My Heartin” uudempaan versioon. Myöhemmin tästäkin albumista on löytynyt muitakin hyviä biisejä.
 
Vaikka tykkäsin LS:n biiseistä, niin en ollut tukka putkella ettimässä EJ-kamaa yms. Joel Hallikainen oli edelleen mun ykkönen. Tuleva kesä oli muuttava sen...
 
Kesän kieppeillä bongasin radiosta biisin, joka mielestäni kuulosti EJ:n laulamalta. Anyway, biisi oli hyvä. Muutenkin mulla oli tapana nauhoittaa hyviä biisejä kassulle. Aloin metsästämään tuota biisiä. Aikani metsästettyäni, sain nauhoitettua “I´m Still Standing”. Biisi oli niin hyvä, että kuullakseni se uudestaan ja uudestaan, olin valmis näkemään kelaamisen vaivan. Muistaakseni mulle selvisi, että biisin esittää EJ.
 
Innostus oli alkanut kasvamaan. Halusin kuulla enemmän EJ:n biisejä. Olin melko tietämätön musajutuista ylipäätään, ja luulin, ettei ollut enää mitään mahiksia löytää vanhempaa tuotantoa. En osannut ettiä. Mua harmitti, etten ollut ostanut “Made In England” kassua, kun olin sen aikoja sitten kerran nähnyt. Silloin se ei tuntunut mitenkään tärkeeltä, eli en syöksynyt EJ:n syövereihin päätä pahkaa.
 
Noihin aikoihin olin masentunut. Tuntui, että olin huoneessa, josta ei ollut pääsyä pois. Mutta ei siitä sen enempää. Myöhemmin selviää, miksi asiasta piti edes mainita.
 
Olin tykästynyt Abbaan. Bändin cd:tä myytiin alella, joten olin ostanut useamman tsipaleen. Cd:t olivat pettymys. Ne kuunneltuani totesin, että on parempi pysytellä vain Abban kokoelmissa. Niissä on ne kaikkein parhaimmat biisit.
 
Jostain bongasin liikkeen, joka osti cd:tä. Menin myymään Abba-levyt sinne. Muutama markka per lätty niistä irtosi. Samalla kattelin, että löytyisikös jotain EJ:n musaa. Mukaani tarttui “Rare Masters” kokoelma. Kokoelmalla on EJ:n vanhempaa tuotantoa, joten en muista miten paljon tykkäsin alkuun RM-kokoelmasta. Pettymys se ei kuitenkaan ollut. Liikkeestä, josta olin boksin ostanut, oli mahdollista myös tilata cd-levyjä. Olin napannut mukaani luettelon, josta näki, mitä niillä oli tarjota. Harkinnan jälkeen tilasin muutaman cd:n. Jotain alkutuotantoa ne olivat. En muista kuin yhden nimeltä “Goodbye Yellow Brick Road”. Tuo cd on jäänyt mieleen, koska silloin oli joulu lähellä. Silloin myös elämäni ensimmäisen ja ainoan kerran käytiin Tuomiokirkossa kauneimmat joululaulut tapahtumassa. Me kaikki kolme kersaa ja äippä. Mulla jäi joululaulut vähän toissijaisiksi, kun päässä pyöri GYBR-cd:n biisit. Etenkin “Funeral For A Friend / Love Lies Bleeding”. Se on tosi nerokas biisi mun mielestä. Pituutta biisillä on +11 minsaa, mutta siinä ei oo sekkaakaan liikaa. Musiikillisesti siinä mennään tunnelmasta toiseen. Se tapahtuu tosi soljuvasti. Moni konsertti, jossa oon ollut, on alkanut juuri tuolla biisillä. Just looooooooooove that song!!! <3
 
Jouluna –95 sain siskoltani lahjaksi “Made In England” cd:n. Tuo cd tulee mulle ekana mieleen, jos kysytään ykköslevyä EJ:n tuotannosta. Mutta ykkössija ei ole täysin horjumaton, sillä heti MIE:n jälkeen tulee mieleen monta muuta levyä. MIE levystä kiinnostuin “Tantrums And Tiaras” dokkarin myötä. Se on tehty just LK:n & MIE:n aikoihin, niin siinä oli paljon musiikkia Leijonakuninkaasta (LK) ja MIE:sta. T&T –dokkari on hupaisaa katottavaa. Siinä EJ vetäisee tantrumit (kiukunpuuska) jos toisetkin. MUTTA paljastuu lopulta olevansa todella kultainen sydämeltään. EJ:lla on säätiö, joka kerää rahaa AIDSia varten. Esim. kaikki Dianan vuoksi tehdystä laulusta saatavat tuotot ovat menneet tuon säätiön tilille. Ja menevät edelleen.
 
Pikku hiljaa sen lumipallon koko vain kasvoi. Mitä enemmän EJ-juttuja tuli vastaan, sitä suuremmaksi nälkä kasvoi. Mikään ei ollut pettymys, vaan tykkäsin kaikesta näkemästäni, kuulemastani & lukemastani.
 
Peruskoulussa mä olin tosi surkea enkussa. Sanakokeista tuli vedettyä lähes aina kymppejä, mutta ite kokeista nelosta, vitosta. En osannut muodostaa lauseita, en sitten yhtään. Mikä lie siinä sitten oli niin vaikeaa, en osaa sanoa. Ruotsi sujui multa paljon paremmin. Mutta, kun enkku ei todellakaan ollut mun vahvimpia juttuja, niin enhän mä juurikaan ymmärtänyt, mitä lauluissa sanottiin. Mua alkoi kiinnostaa, että mitä niissä sanottiin. Lainasin kirjastosta sanakirjan ja aloin selvittämään laulujen sanomaa.
 
Olin työttömänä, ja työkkäri pakotti hakemaan viiteen kouluun, tai rahahana meni kiinni. Lopetettuani maatalouskoulun mulla ei ollut hajuakaan, minne olisin lähtenyt opiskelemaan. Mutta, kun pakko oli, niin lähinnä arvoin ne viisi koulua. Tosi typerä systeemi pakottaa tolleen hakemaan.
 
En muista, oliko kauppis mun ykkösvaihtoehto, mutta senkin olin arponut sillä ajatuksella, että ei mun matikalla minnekään kauppikseen mennä. Toisin kävi, sillä vuonna 1998 tammikuussa alkoi meikäläisen koulunpenkin kuluttaminen. Luokassa oli alkujaan 32 oppilasta, mutta hyvin pian se putosi noin 8 oppilaaseen, että näin kannattavaa se hakemaan pakottaminen on. Mitään riemunkiljahduksia opiskelupaikka ei aiheuttanut, mutta olipahan päivisin jotain tekemistä, eikä tarvinnut olla työkkärin kiristettävänä. Opettajat tykkäsivät meidän luokasta, kun se oli niin pieni.
 
EJ-homma oli jo lähtenyt kunnolla käyntiin. Olin käännellyt biisejä aikani kuluksi ja ettinyt lisää musiikkia. Masennuksestakin olin päässyt, avain suljetusta huoneesta oli EJ. Suomentamalla biisejä olin saanut tekemistä ja muuta mietittävää. Sitten vielä kun löytyi uusia EJ-juttuja, niin niistäkin tuli hyvä mieli.
 
Vuonna 1998 vauhti oli todella hurja. Se on jäänyt mieleen hassuna vuotena, sillä silloin olin todella, siis todella iloinen. Ehkäpä jopa yltiöiloinen. Muistan vieläkin sen onnentunteen, joka mussa silloin virtasi. Mä olin niin happy, että teki mieli halata jokaista puuta, kiveä, pylvästä, mitä vaan, mitä näki. Melkeinpä tuntui, että suorastaan halkeaisi siitä kaikesta onnentunteesta. Ihan hassua. Tuo fiilis kesti noin parisen vuotta ja sitten olotila tasaantui normaalimpaan. Sen jälkeen on ollut hetkellisiä down-fiilareita, mutta niistä on noustu. Nyt oon ihan happy, mutten kuitenkaan yltiöhappy ;)
 
Takaisin vuoteen –98. Koulussa aloin huomata, että enkkuhan sujuu! Varmasti siihen vaikutti mun biisien suomennokset. Koulusta sain enkun suhteen sitä kieliopillista oppia, ja kun huomasin, että osaan ainakin jotenkuten muodostaa lauseita, aloin kirjoittamaan päiväkirjaani enkuksi. Lähinnä siksi, etten unohtaisi sanojen kirjoitusasua. Se kun tuppaa unohtumaan, jos vaan puhuu tai lukee enkkua.
 
Alkuunhan mun lauseet oli aika onnettomia (sen näkee nyt helposti), mutta paranivat ajan myötä. Koulussa olin enkussa yks luokan parhaimmista. Toisinaan kävi niin, että jos kukaan muu ei tiennyt opettajan kysymykseen vastausta, niin sitten se kysyi multa (olin huono viittaamaan). Usein mä tiesinkin oikean vastauksen. Merkonomin torkassa enkku on 5, eli paras mahdollinen numero. Tuosta kiitän osaksi EJ:a, sillä uskon, että hänen biiseillään on ollut tuohon suuri vaikutus. My teacher ;) Biisejä kääntämällä opin paljon uusia sanoja + kun kuunteli aina vaan uudestaan ja uudestaan niitä biisejä, niin kai sitä jotenkin jotain loksahti kohdilleen alitajuisesti, mitä tulee lauseiden muodostamiseen. Eihän niissä aina se enkku oo “sitä oikeeta”, mutta paljon oon voinut hyödyntää niitä. Vieläkin välillä, jos en tiedä varmaksi, miten jokin asia kannattaisi kirjoittaa, koitan ettiä vastausta EJ:n biiseistä. Koulussa opitut kieliopilliset jutut on osaksi päässeet unohtumaan, kun tuossa oli muutaman vuoden “enkuton tauko”. Se vähän harmittaa...
 
Enkku sujui, EJ oli pinnalla, LK:n, MIE:n, Dianan ja uusimman “The Big Picture” albumin vuoksi. Siis oli paljon kaikkea kivaa. Ja paremmaksi vain muuttui, kun kuulin, että EJ oli tulossa Suomeen!!! Vaikka fanitusta oli takana vain muutama vuosi, niin silti olin jo ehtinyt haaveilla pääsystä EJ:n konserttiin. Mulla ei ollut mitenkään järjettömästi rahaa, joten lippujen varaaminen ei ollut itsestäänselvyys.
 
Kun tuli päivä, jolloin oli mahdollista varata liput, niin mietittyäni asiaa, päätin soittaa. Siis liputhan tulivat myyntiin jo vuoden –97 lopussa, vaikka ite konsertti oli vasta seuraavana vuonna, joten tökäreillä olin silloin. Useamman tunnin yritin ja yritin saada lippuja, mutta en edes jonottamaan päässyt. Sitten tärppäsi ja meikä tärräsi jännityksestä ja innostuksesta. Puhelun jälkeen heittelin suurinpiirtein voltteja, sillä olin niin happy onnistuneesta lipunvarauksesta. Äippää odotti “kiva ylläri”, sillä kun se tuli töistä kotiin, olin kinumassa siltä lainaa, jotta sain maksettua liput.
 
Sitten kesäkuussa –98 siskon kanssa (ei oo fani, mutta musa on ok) mentiin junalla Hesaan. Konsertti oli ikimuistoinen, vaikka paikat olivat siellä kuuluisassa piippuhyllyssä. Se ei haitannut mua. Pääasia oli, että sai olla juuri silloin istumassa Helsingin Olympiastadionilla. Fiilis oli ihan mieletön, ja yleisö oli täysillä mukana. Välillä porukka teki aaltoja, jotka kestivät pitkään. Mentiin yöksi äipän veljen luo ja sitten aamulla ekalla junalla kotiin. Kyllä sitä sitten leijailikin pitkän aikaa ties missä sfääreissä tuon konsertin jälkeen. Aaaaaaaaaaaah, noita muistoja <3
 
Heinäkuussa –98 sain lisää vauhtia lumipalloon, joka ei sulanut kesähelteistä huolimatta. Mä olin jo alkanut systemaattisesti ettimään EJ:n musaa. Musiikkikirjasto oli yksi paikka, jossa vierailin usein. Paljon myös tein varauksia, jos levyä ei ollut silloin saatavilla. Ja kyllä, tunnustan, että kopsin kirjaston omaisuutta kaseteille. Koulussa oli paljon hyppytunteja, ja kun koulu oli lähellä Turun keskustaa, niin kävin joko musakirjastossa tai sitten kaupoista ettimässä levyjä. Mutta tuohon heinäkuuhun takas. Silloin kävin siinä liikkeessä, josta olin ostanut “Rare Masters” albumin. Tuossa liikkeessä hämmästytin ja huvitutin myyjää kiikuttamalla kassalle 11 EJ:n levyä :D Taas olin leijailemassa ties missä, kun olin löytänyt noin paljon EJ:n vanhempaa tuotantoa. Siinäpä olikin vähäksi aikaa kuunneltavaa.
 
Kun albumeita alkoi olla jo noin kiva määrä, niin päätin koittaa selvittää biisien sanat korvien avulla. Jokaista albumia kuuntelin ensin kuulokkeiden kanssa niin kauan, kunnes tuntui, että kaikki kuultavissa oleva oli jo kuultu. Sen jälkeen katoin sanat. Se oli kivaa, vaikka usein tulikin kuultua omia juttuja. Yksi erityisesti mieleen jäänyt “misshearing” on biisissä “Too Low For Zero”. Siinä on kohta, jossa EJ laulaa “I wind up counting sheep”. Meikä kuuli “I wanna gunmachine”. Se, mikä tuosta tekee niin koomisen, niin kuulen yhä edelleenkin noin. Kyllä siitä saa myös sen oikean ja lempeämmän version, mutta helposti myös tuon mun paljon raaemman version. Muuten on ollut niin, että kun oon lukenut sanat, niin korvat ovat kuulleet sen oikean version. Mutta tuo yks xD
 
Konsertissa oli myynnissä kiertuekirja. Tuossa kirjassa oli mainos EJ:n fan clubista. Sijainti ameriikoissa. Pistin lapun postiin ja eräänä sateisena syyspäivänä meidän postilootaan kolahti “East End And Lights” makasiini. Taas sai lumipallo lisää vauhtia ja kokoa. Tuossa clubissa olin joku pari vuotta. Siinä oli vähän hankala se maksusysteemi: jos oli ulkomaalainen, niin maksu piti suorittaa shekillä. Shekki piti hakea pankista ja lähettää kirjattuna Amerikkaan. Jotenkin hankalaa hommaa, niin multa sitten vaan ikään kuin jäi jäsenyys. Tuossa jokin aika sitten kun kävin sen clubin sivuilla, niin edelleen näytti olevan yhtä hankala systeemi. Toisaalta on hyvä, ettei mulle tule tuota lehteä, sillä varmasti tulisi asioitua tullissa kerran jos toisenkin. Sieltä on tullut haettua muutama tilaus. Tilasin clubista levyjä, kirjoja, julisteita ja vanhempia lehden numeroita, jotka luin sitten sanakirja kourassa.
 
Vuodet –98 ja –99 olivat vuodet, jolloin fanitus oli kovimmillaan. Silloin mun soittimessa ei pyörinyt kenenkään muun artistin musa, kuin EJ:n. Välillä kuuntelin radiota, mutta muuten sitten EJ:a. Enää vauhti ei oo noin huima, vaikka edelleen pidän valtavasti EJ:n musasta. Jos jotain nään, niin sen hommaan, jos vaan on pienikin mahdollisuus. Siispä vaikka nykyään kuuntelen harvemmin EJ:n musaa, niin fanitus on hyvin helppo saada liekkeihin. Siellä se pinnan alla kytee ja aina välillä roihuaa. Niin kuin esim. tuossa muutama vuosi sitten “common sense flew out of window” kun kävin levymessuilla. Siitä tuli kallis reissu, mutta kokoelmakin karttui. Muutamalla harvinaisemmaksi luokiteltavalla jutulla. Monta kertaa on pitänyt mennä messuille uudestaan, mutta vähän pelottaa mennä, kun ei tiedä miten kallista siitä tulee...
 
Viime vuonna yks mies kauppasi mulle EJ:n sinkkuja, ja aina, kun sain sähkäriini uuden listan tarjolla olevista tuotteista, niin eurot vaihtoivat omistajaa. Että, vaikka en täällä EJ:n fanituksesta juuri huutele, niin kyllä se on vieläkin voimissaan :)
 
Lasken fanituksen alkaneen, kun ostin “Rare Masters” kokoelman. Lokakuussa tulee täyteen 18 vuotta, eikä vieläkään kyllästytä kuulla EJ:n biisejä. Päinvastoin ne ovat päivän piristyksiä. Niin kuin torstaina taas kävi ilmi. Nyt kun opettelen uutta konetta, niin en uskalla kuunnella radiota. Pelkään, että se häiritsee mun keskittymistä, ja tulee sohlattua nappien kanssa. Haluan, että ne napit on ihan selkäytimessä, ennen kuin uskallan kuunnella radiota. Vaikka oma radio oli kiinni, niin silti onnistuin kuulemaan viereisen koneen radiosta yhden biisin: “Your Song”. Esittäjää ei liene tartte arvata ;) Mutta aatella, että just EJ:n biisi oli se ainoa, jonka kuulin.
 
Ja hei, hei, hei! Heinäkuussa 2011 oli mun fanituksen kruunajaiset, kun onnistuin saamaan EJ:n nimmarin <3 Se oli kyllä wohooh!!!
 
Tiedän, että on niitä, jotka eivät tälläistä ymmärrä, mutta se ei mua haittaa. Jos juttu tuntuu niin omalta, niin en välitä mitä muuta ajattelevat. Ehkä oon semmosta tyyppiä, joka alkaa fanittamaan asioita, joista tykkää. Kyllähän nuo pystykorvaiset kippurahännät saavat myöskin kuolan valumaan ;)
 
Fanituksen kohde on muutamaan kertaan vaihtunut. Ensin oli Ressu Redford, sitten Joel. Nyt on ollut EJ miltei 18 vuotta, joten en usko, että sitä enää mikään syrjäyttää. EJ on ehdoton musamaailman ykkönen mulle. Kuuntelen kyllä muutakin musaa ja musakokoelmastani löytyy Billy Joelia, Queenia (“Show Must Go On” on upea biisi!), Abbaa, Himiä, Neljää Ruusua, Yötä, LeAnn Rimesia... Noin niin kuin muutamia mainitakseni. Aina välillä radiosta kuulee hyviä biisejä, joihin kovin tykästyy. Ei kuitenkaan ole tullut tarvetta alkaa selvittelemään tai ettimään mitään lisäjuttuja. Tuorein esimerkki on Adelen esittämä Bond-tunnari. Neidolla on upea ääni ja tykkään kovin kuunnella “Skyfall” biisiä. Mutta siinä se. Täytyy vielä kertoa, etten tyksi Bondeista (jos joku niin jo ehti luulemaan ;) ). En ymmärrä Bondien vetovoimaa, sillä tuntuu, että kun on nähnyt yhden niin on nähnyt ne kaikki. Aina se sama kaava: hyvis vs. pahis, vempeleitä, kovaa menoa ja tyttöjä.
 
Siispä muutakin tulee kuunneltua ja näin, mutta EJ:n upealla äänellä lauletut biisit ovat “The Tunes Of My Heart”. Varmasti EJ:n biiseihin liittyvä suuri tunneside johtuu siitä, että ne ovat tuoneet mukanaan niin paljon hyvää. Voisi sanoa, että jokainen biisi on kuin mini koossa vuosi 1998.
 
Niin kuin jo kävi ilmi, että 1998 oli EJ:n viemää. Kuitenkin tuona vuonna tapahtui jotain merkittävää, joka ei liittynyt EJ:iin. Isäni, jolle alkomahooli aiheuttaa Jekyl & Hyde ilmiön, päätti jälleen kerran laittaa korkin kiinni. Ja siitä asti se on pysynyt kiinni! Hienoa isä! :)
 
Elikkäs vuosi 1998 oli vuosi, jolloin asiat vaan tuntuivat loksahtelevan kohdilleen. Kukapa ei haluaisi elää sellaista aikaa uusiksi?